Hyvinvointi- ja tietoisuustaitokoulutusta opiskelijoille ja opetushenkilöstölle syksyllä 2019

Tutkimustulosten systemaattinen analyysi on vielä kesken, mutta alustavien tulosten ja opiskelijoilta saadun positiivisen palautteen pohjalta lääketieteellisessä tiedekunnassa on tästä syksystä alkaen tarjolla kaikille opiskelijoille valinnainen Hyvinvointi- ja tietoisuustaidot –kurssi. Kurssista on tarjolla sekä verkkopohjainen että lähiopetuspainotteinen versio.

Psykologian maisteriopiskelijoille tarjotaan tämän kurssin yhteydessä tilaisuus harjoitella myös hyvinvointi-intervention ohjausta pienryhmien vertaisohjaajina. Kurssit toteutetaan yhteistyössä opintopsykologien kanssa.

Myös opetushenkilökunnalle tarjotaan tietoisuustaito-kurssi, jossa heitä tuetaan omassa stressinhallinnassaan. Lisäksi opettajien kurssilla käsitellään sitä, miten he voivat hyödyntää tietoisuustaitoja omassa opetuksessaan opiskelijoiden kanssa.

Tutkimus innosti ja antoi keinoja stressinhallintaan

Tutkimuksen interventiot toteutuivat suunnitellun mukaisesti syksyllä 2018. Intervention jälkeen kaikki tutkimukseen osallistuneet täyttivät kyselyn ja antoivat hiusnäytteen vielä kaksi kertaa: heti intervention loputtua ja huhtikuussa 2019. Huhti-toukokuussa kontrolliryhmän jäsenille tarjottiin opintopsykologi Tiina Tuomisen ohjaama internetpohjainen tietoisuustaitokoulutus ja siihen osallistui 15 henkilöä.

Aineiston keruu päättyi huhtikuussa 2019 ja tuloksia analysoidaan parhaillaan. Alustavia tuloksia on jo esitelty muutamissa tieteellisissä kongresseissa.

Lopulliseen tutkimukseen osallistui 102 opiskelijaa (74 naista, 26 miestä ja kaksi muuta). Kansainvälisestikin katsottuna opiskelijoiden sitoutuminen oli poikkeuksellisen hyvää: 95 % ryhmäkoulutukseen osallistuneista ja 81 % internetkoulukseen osallistuneista kävivät sen loppuun. Yli 90 % osallistujista suosittelisi koulutusta opiskelijatovereilleen. Seurantakyselyyn vastasi 80 % kaikista osallistujista.

Stressiä mitattiin psykoterapiatutkimuksessa käytetyllä subjektiivista hyvinvointia mittaavalla CORE-OM34 kyselylomakkeella kolme kertaa tutkimuksen aikana: ennen intervention alkua, sen loputtua ja viiden kuukauden päästä intervention loppumisesta. Alustavien tulosten mukaan näyttää siltä, että säännöllinen tietoisuustaitohajoittelulla vähentää stressin kokemusta. Heti intervention jälkeen koeryhmien jäsenet kokivat keskimäärin vähemmän stressiä kuin kontolliryhmän jäsenet. Lisäksi seurantamittauksessa huhtikuussa 2019 ne henkilöt, jotka olivat jatkaneet säännöllistä harjoittelua seurannan aikana vähintään kaksi kertaa viikossa, olivat vähemmän stressaantuneita kuin harjoittamisesta luopuneet.

Interventioihin osallistuneet kertoivat avovastuksissa oppineensa monia mielen hyvinvoinnin taitoja: havainnoimaan ja rauhoittamaan itseään, hyväksymään myötätuntoisesti omia tunnereaktioitaan sekä ottamaan niihin uteliasta etäisyyttä. Interventioon osallistuminen lisäsi myös oman hyvinvoinnin arvostamista.

Interventiot käynnistyivät 1.-4.10.

Interventioissa aloittivat lähes kaikki mukaan kutsutut opiskelijat.

Jotkut kontrolliryhmään arvotuista opiskelijoista olivat hieman pettyneitä, koska he olisivat olleet innokkaita aloittamaan tietoisuustaitojen opiskelun jo tänä syksynä.

Viikottain kokoontuvaa ryhmämuotoista tietoisuustaitokoulutusta ohjaa psykologi Mónica Iriarte-Lüttjohann. Kahdessa ryhmässä aloitti yhteensä 40 opiskelijaa. Verkkopohjaista ryhmää ohjaa opintopsykologi Tiina Tuominen. Verkkoryhmässä aloitti 22 opiskelijaa. Vastaava kurssi tarjotaan huhti-toukokuussa myös kontrolliryhmän opiskelijoille.

Opintopsykologi Tiina Tuominen
Psykologi Mónica Iriarte-Lüttjohann

 

 

 

 

 

 

Ensimmäisten tapaamisten yhteydessä  opiskelijat antoivat hiusnäytteen. Hiusnäytteestä mitataan pitkäkestoisen stressin indikaattorina toimivaa kortisolia. Hiusnäytteet pakataan folioon ja lähetetään Saksaan analysoitavaksi.