Eilen pidettiin HELSLANG-elomatinea Siltavuorenpenkereellä ja zoomissa. Olin itse paikan päällä ja siis ensimmäistä kertaa jatko-opiskelijana tapasin kasvotusten muita kielentutkimuksen tohtoriopiskelijoita. Se oli maagista! Tilaisuus kesti neljä tuntia (tai vähän yli teknisten vastoinkäymisten takia) ja osallistujat pitivät miniesitelmiä omasta tutkimusaiheestaan tai väitöskirjaprosessista. Välissä oli 10-15 minuutin taukoja, ja mä kerron teille, että näiden taukojen aikana tapahtui enemmän merkittäviä asioita kuin koko tämän vuoden aikana yhteensä! Ei voi vähätellä ensinnäkään kasvokkain tapahtuvan vuorovaikutuksen merkitystä ja toiseksi yhteisöön kuulumisen merkitystä motivoivana voimana! Ihanan Irina Herneahon omaa väitöskirjaprosessiaan reflektoivan esityksen ensimmäinen pointti olikin ”Heimo”. Vasta kun Irina oli löytänyt oman ”heimonsa” eli koki kuuluvansa johonkin samankaltaisten ryhmään, alkoi väitöskirjan teko edetä ja sujua. Tämä tuntui valtavan lohdulliselta! Kun aloittaa minkä tahansa uuden työn tällaisena aikana, kun toisia ei saa tavata ja kaikki vuorovaikutus tapahtuu ”etänä”, ei yhteenkuuluvuuden tunnetta oikein pääse syntymään. Katson kirkkain silmin tulevaan ja luotan, että alkukangertelun jälkeen työkin alkaa sujua, kun pääsee Metsätalon työhuoneelle istumaan ja voi taas tavata muita! <3