Tämä on Writing your journal article in twelve weeks -kirjan ensimmäisen viikon ensimmäinen tehtävä: Mieti, mitä tunteita herää, kun ajattelet kirjoittamista.
Yksi ensimmäisistä mieleen tulevista on ahdistus ja epätoivo. Se tunne, kun katselee kursorin, tai mikä se on se viiva, rytmikästä sykähtelyä valkoisessa tekstitiedostossa, johon pitäisi kohta ilmestyä kirjaimia. Kirjaimia, joiden pitäisi muodostaa tekstiä, joka heijastaa ajatuksia, joita olisi pitänyt muodostua. Mutta sen sijaan pään sisällä muodostuu ajatuksia kuin niitä yksinäisiä piikkipalloja preerian tuulessa. Ne pomppivat kuvaan ja jatkavat matkaa kuvaruudun ulkopuolelle ennen kuin olet ehtinyt napata kiinni yhtäkään. Kuuletko tuulen ujelluksen?
Tällä hetkellä kuitenkin kirjoittaminen herättää myös uhmakkuutta ja sellaista ”okei mä tartun tähän haasteeseen ja selätän sen saatana” -tunnetta. Uskon että pystyn kyllä siihen. Ei kai se muuta vaadi, eihän?
En tiedä, olenko koskaan kokenut varsinaisesti mitään meheviä positiivisia tunteita kirjoittaessani tai onko kirjoittamisen ajatteleminen tuntunut koskaan positiiviselta. Tällä hetkellä se tuntuu työltä, joka vaan pitää tehdä. Haluaisin, että joskus vielä tilanne olisi toinen. Aion uskoa, että se on. Ei kai se muuta vaadi.
Toinen kirjoitustehtävä: Mitä yhteistä on kirjoittamiseen liittämilläni negatiivisilla tunteilla?
Varmaan ahdistus ja epätoivo liittyvät sellaisiin sisäisiin ääniin, jotka kertovat minulle, että en osaa kuitenkaan ja tämä on kaikki tosi vaikeaa. Jäsentymättömyyden, kaaoksen pelkoon. Pelkoon kontrollin puutteesta.
Kolmas tehtävä: Mitä ominaisuuksia liittyy niihin kertoihin, kun kirjoittaminen herätti positiivisia tunteita? Tämä on vähän kopiointia tuon kirjan esimerkeistä, mutta joskus (harvoin) kun luen vanhoja tekstejäni, on välillä yllättynyt, että siellä on ihan fiksuja asioita ja hyvin muotoiltuja lauseita joukossa. Välillä kokee ihan ylpeyttä itsestään. Ja positiivinen tuntemus on tietysti myös se, kun saa valmiiksi jotakin ja voi päästää sen käsistään.