Author: rekola

Paljon huomiota viime vuosina saaneet yliopistojen ranking-listat perustuvat yleensä tutkimustoiminnan aktiivisuuteen ja laajuuteen sekä koulutuksen kansainvälisyyteen ja yliopiston maineeseen. Listoja tarkemmin tutkiessa huomaa niihin liittyvän monia ongelmia, joista kenties ilmeisimpiä ovat menetelmälliset pulmat. Nämä hankaluudet ovat itse asiassa niin klassisia (yhteiskunta)tieteellisessä tutkimuksessa, että tuntuu perin erikoiselta miten vähän aihetta on puitu ranking-listojen yhteydessä.

Erilaisia yliopistojen ranking-listoja on kenties kymmeniä. Niin kutsuttu Shanghain lista on vuodesta 2003 julkaistuna yksi vanhimmista ja hyvin paljon seurattu yliopistoranking. Kiinalaisen Jiao Tong -yliopiston julkaisema Shanghain lista perustuu pelkästään seuraaviin tutkimusta mittaaviin tekijöihin (painoarvo): Nobel- ja Fields-palkittujen opiskeluyliopistot (10 %), Nobel ja Fields-palkittujen yliopistot, joissa tutkija työskenteli palkinnon myöntöaikaan (20 %), artikkeleiden viittausindeksit (20 %), Nature tai Science -artikkelit (20 %), Highly Cited (top 1%) Scientists (20 %) sekä edelliset suhteessa akateemisen henkilökunnan määrään 10%.

Tätä indikaattorilistaa katsoessa on selvää, että ranking painottaa vahvasti paitsi huippututkimusta myös luonnontieteitä ja suuria yliopistoja. On mielestäni hämmästyttävää, että Helsingin yliopisto on sijoittunut Shanghain listalla niinkin korkealle kuin välille 67-76 maailman kaikkien yliopistojen joukossa. Selvää on myös, että tämä listaus on melko vakaa.

Sen sijaan toinen paljon huomiota saanut ranking U.S. News & World Report on paljon epävakaampi. Sen kriteereissä puolet tulee mainekyselyistä. Yliopiston mainearvio muiden yliopistojen silmissä on 40 % ja maine työnantajien silmissä 10 % painoarvoltaan. Kun kyselyn kohdejoukko muuttuu vuodesta toiseen saadaan listaukseen suuren yleisön mielenkiintoa ylläpitävää vaihtelua. Amerikan oikeustieteitä opettavien yliopistojen yhdistys, the Association of American Law Schools (AALS), on jo 1998 vaatinut tämän listauksen lopettamista. Syynä tähän on ymmärtääkseni melko puhtaasti menetelmälliset, erityisesti mittaustekniset ja ranking-listauksen esittämistekniset seikat.

Eräs keskeinen ongelma ranking listauksessa nimittäin on, että se ei tuo riittävästi esiin listauksen takana olevaa mittausta ja sen indikaatoreita. Harvoin ranking-listauksista puhuttaessa mainitaan näitä indeksejä tai ainakaan satunnaiset lukijat eivät muistavat niiden arvoja, vain ja ainoastaan yliopiston sijoitus saa huomiota. Tilannetta voisi verrata siihen, että koululuokassa ei annettaisi todistusarvosanoja vaan oppilaat ainoastaan järjestettäisiin parhaasta huonoimpaan. Vaikka kaksi oppilasta olisi todistuksen kokonaisarvosanan mukaan yhden kymmenysosan päässä toisistaan heidät tulisi sijoittaa eri sijoille. Samoin tulisi menetellä tapauksessa, jossa peräkkäisten oppilaiden todistusarvosanat poikkeavat peräti yhden pykälän verran toisistaan.

Eikö yliopistojenkin laatu olisi mielekästä ilmaista tietyn kategorian tai arvosanan mukaan samoin kuin opiskelijat arvostellaan asteikolla 1-5 tai A-D? Vaikka mitattaisiin vain yksittäisen yliopistollisen tehtävän kuten tutkimuksen tai opetuksen laatua se on väistämättä moniulotteinen ilmiö. Koska laatu on moniulotteista, sen mittaamiseen tarvitaan monta indikaattoria ja niiden painotettu keskiluku, jos halutaan yksi yksittäinen laatuarvosana. Keskiluvun ei kuitenkaan tarvitsisi olla suoraviivaisesti (painotettu) keskiarvo, se voi olla hienosyisempikin mittari. Kuvitellaan, että eri indikaattoreilla olisi tietyt vähimmäistasot, joita pidetään minimilaadun mittarina. Esim. opetuksen laadussa minitasolla yliopistolla tulisi olla opiskelijapalautejärjestelmä. Jos tätä ei ollenkaan olisi olemassa, yliopiston laatuarvosana voisi jäädä alimpaan luokkaan riippumatta siitä miten hyvällä tasolla muut opetusta mittaavat indikaattorit ovat. Shanghain-lista käyttää eräissä tieteenalakohtaisissa listoissa julkaisujen määrissä tällaista kynnysarvon periaatetta. Indikaattorien asteikot voivat olla myös epälineaarisia ilmaisten näin vähenevää rajahyötyä.

Menetelmällisesti matemaattisia ja tilastollisia mittausteknisiä mahdollisuuksia on monia. Yliopistoranking-listauksia tehdessä tulee vain tietää mitä halutaan mitata ja sitten esittää tulokset mielekkäästi ihmisten tiedonkäsittelyn piirteet huomioiden. Pelkkien ranking-sijoituksien korostaminen voi enemmän hämärtää kuin valaista asiaa.

LÄHTEITÄ
Monk, Carl C. 1998. Association of American Law Schools calls on US News & World Report to stop ranking Law Schools; Study challenges validity of magazine’s system. AALS News release.

Klein, Stephen P. and Hamilton, Laura. 1998. The validity of the US News & World Report rankings of ABA Law Schools.

Shanghai ranking 2015. http://www.shanghairanking.com/ARWU-FIELD-Methodology-2015.html

Kansainvälisyyttä voidaan mitata monella tapaa, otetaan näin alkuun vain yksi mittari. 2000-luvulla Helsingin yliopiston metsätieteissä väitelleistä 37 % on ollut kansainvälisiä opiskelijoita. Lukua voi pitää aika korkeana, keskiarvo kaikista tieteenaloista Suomessa kun on noin 15 prosentin luokkaa.
Miksi näin?
Voisi kuvitella, että metsäntutkimus on hyvin kansallista. Metsät pysyvät paikallaan ja ovat hyvin erilaisia eri kasvillisuusvyöhykkeillä. Metsätalous myös poikkeaa paljonkin maailman eri puolilla. Verrattuna esim. lääketieteeseen metsät ja metsätalous eivät ole samassa mitassa yleispäteviä. Miksi siis metsätieteet Helsingin yliopistossa ovat niin kansainvälisiä? Varmaa vastausta ei ole mutta pari helppoa selitystä voin antaa.
Ensinnäkin Suomessa metsäteollisuudella on ollut poikkeuksellisen suuri painoarvo. Teollisuus on myös aina ollut vientivetoista ja siksi kansainvälistä. Viime vuosikymmeninä myös metsäteollisuuden tuotanto on kansainvälistynyt laajasti. Voi sanoa, että jo 1900-luvun alkupuoliskolta metsätieteisiin on panostettu kansallisesti ja luotu edellytyksiä ja paineitakin kansainvälisesti korkeatasoiselle tutkimukselle.
Toiseksi opetuksen ja erityisesti Helsingin yliopiston metsätieteiden laitoksen historiassa myös muutamilla poikkeuksellisen kansainvälisillä opettajilla on ollut oma roolinsa. Dosentti Nyyssönen taisi tehdä aikoinaan yli sata matkaa Meksikoon, prof. emeritus Olavi Luukkainen aloitti pitkälti tyhjästä 1960-luvun lopulla trooppisen metsänhoidon tutkimuksen, joka myöhemmin muotoutui omaksi instituutikseen. Laitoksella on toiminut nyt jo 35 vuoden ajan monitieteinen Viikki tropical resources institute, VITRI. Sen toiminta levittäytyy niin Sahara eteläpuoliseen Afrikkaan kuin kaakkois-Aasiaankin. Instituutissa tehdyistä kymmenistä väitöskirjoista suurin osa on ulkomaalaisten kirjoittamia.
Metsätieteet tarjoavat nykyisin erinomaiset resurssit kansainvälistymiseen. Lähes kaikki maisteritason kurssit ovat englanninkielellä opetettavia. Metsätieteissä on oma englanninkielinen maisteriohjelma, jota kautta laitokselle tulee vuosittain noin 15 ulkomaalaista opiskelijaa. Tämän lisäksi on lähes yhtä paljon vaihto-opiskelijoita. Noin kolmasosa suomalaisista opiskelijoista lähtee vaihtoon ulkomaille.
Metsätieteiden opetus toimii kahden pääaineen alla. Metsien ekologia ja käyttö on osin ollut viime vuosikymmeninä kotimaahan painottuneempaa ja metsäekonomia ja markkinointi kansainvälisempää. Poikkeuksia näiden laajojen pääaineiden sisällä toki on runsaasti kuten ekologian parista alkunsa saanut VITRI osoittaa.
Nykyistä maisteriohjelmaa perustettaessa kymmenisin vuotta sitten oli jonkin verran keskustelua siitä, missä määrin suomenkielisiä maisteritason kursseja tulisi muuttaa englanninkielisiksi. Varsinkin ekologiaan ja käyttöön kuuluvassa suometsätieteessä oltiin sitä mieltä, että on tarpeetonta ja keinotekoista opettaa englanniksi kotimaisia suometsänhoidon asioita. Nykyisin soihin liittyvistä kursseista löytyvät niin ” Forests and Peatlands as Modifiers of Atmospheric Composition” kuin “ Turpeen käyttö Suomessa – tavoitteet ja ristiriidat”. Sekä kansainväliset suokysymykset kuten ilmastonmuutos että kotimaiset kysymykset kärjistyen turpeen käyttöön ovat siis opetusohjelmassa sulassa sovussa.
Kansainvälisyys on mielestäni löytänyt luontevan asemansa Metsätieteiden laitoksella.

Henkilökunnan tiedotustilaisuudet pidetään ilman suurempia ongelmia englanniksi. Vierailevien tutkijoiden ja ulkomaalaisten tutkijakoulutettavien on ymmärtääkseni jokseenkin helppo sopeutua laitoksella työskentelyyn. Sen sijaan heidän kertomuksensa suomalaisten viranomaisten kanssa toimimisesta eivät aina ole mieltäylentävää kuunneltavaa. Samoin oma haasteensa on löytää valmistuttua työtä muualta kuin tutkimuksen parista. Vaikka metsäala on kansainvälinen, Suomen työmarkkinoille tuntuu olevan vaikea asemoitua ilman kunnollista suomen kielen taitoa.