Breaking news! – Suurin osa pojista pärjää Pisa-tulosten mukaan edelleen yhtä hyvin koulussa kun suurin osa tytöistä

Taas on saatu Pisa-tuloksia, jotka jälleen vahvistavat sen vankkumattoman tosiasian tyttöjen ja poikien koulueroista. Erot ovat pieniä – myös Suomessa missä tytöt tunnetusti sijoittuvat erinomaisille Pisa-pisteille kansainvälisissä vertailuissa! Sukupuolen verrattain pieni merkitys koulusuoriutumisessa ei ole mikään uusi havainto – vaan tulokset ovat vuodesta toiseen hyvin samansuuntaiset tutkituista osa-alueista riippumatta.

Tätä lohdullisen toistuvaa tutkimustietoa varjostaa yhteiskunnassa laajalti levinnyt populismi jonka perusolemuksena on, että provokaatioita ja kategorisia yleistyksiä arvostetaan enemmän kuin hienovaraisia analyysiä. Pisa-uutisointi keskittyy älyvapaasti sukupuolten välisten keskiarvojen vertaamiseen – mistä muodostuu harha kahdesta yhtenäisestä sukupuoliryhmästä joidenka suoritukset poikkeavat selvästi toisistaan – tytöt menestyy ja pojat ovat putoamassa kärryiltä.

Tällainen tilastollinen analyysi ei anna mitään laajaa kuvaa kehityksen suurista linjoista. Itse asiassa, suurten populaatioiden keskiarvovertailu on niin vääristävä tapa hahmottaa todellisuutta, että sitä ei juuri hyödynnetä missään muussa yhteydessä kun lasten koulusuoriutumisen arvioimisessa.

Tämä ei tosin tarkoita sitä, etteikö Pisa-tietoja voisi käyttää koulujen kehittämistyössä. Kyllä voidaan, ja pitääkin, kunhan tulkintojen tavoitteena on jäsentää todellisuutta eikä sensaatiomaisia harhakäsityksiä.

Se mistä itse kannan erityistä huolta, on siitä että se ryhmä joka pärjää koulussa kaikista huonoimmin kasvaa. Syitä tälle kehitykselle olisi syytä tutkia tarkemmin! Onnistuuko integraatioon perustuvat tukitoimet säästökuurille laitetuissa kouluissa joissa luokkien oppilasmääriä kasvatetaan?

Ummistanko silmäni poikien kouluongelmille? En, kirjoitin asiasta väitöskirjan!

 

OECD (2017), PISA 2015 Results (Volume V): Collaborative Problem Solving, PISA, OECD Publishing, Paris. http://dx.doi.org/10.1787/9789264285521-en

Lunabba, Harry (2013) När vuxna möter pojkar i skolan – insyn, inflytande och sociala relationer. FSKC: Helsinki

 

 

 

 

 

Pojat joita ei oteta vakavasti

Pojat ilmaisevat tyttöjä useammin kokeneensa seksuaalista häirintää kouluhenkilökunnan taholta uutisoi YLE verkkosivuillaan 8.11.2017. Yksi kommentti uutiseen liittyen on jäänyt kummittelemaan mieleeni. Osin siitä syystä, että kyseinen kommentti toistuu poikakeskustelussa, mutta myös siitä syystä, että kommentin taustalla oli Suomen tasa-arvovaltuutetun tiedottaja Päivi Ojanperä.

Tiedottaja Päivi Ojanperä näki aiheelliseksi huomauttaa, että poikien häirintäkokemusvastausten joukossa voi olla “pilailuvastauksia”, jotka osin selittäisi kyselyn tuloksia!

Ei ole suinkaan ainutkertaista, että poikiin tai poikien viesteihin ei suhtauduta vakavasti. Poikien problematiikka on tapana tulkita ”pojat on poikia” rakennelman läpi, jossa poikien viestit tulkitaan herkästi juuri ”pilailuksi” tai ei niin vakavaksi ”pojat on poikia” ilmiöksi.

Tämä ilmiö kävi selväksi kun tein etnografista väitöskirjatutkimusta yläkoulussa. Kouluissa on paljon sellaisia poikia joiden ilmeiseen koulu- tai hyvinvointiproblematiikkaan ei suhtauduta vakavasti. Pojat saavat niin sanotusti alisuoriutua kaikessa rauhassa, aikuisten tuudittuessa sellaisen harhakäsitykseen, että koulutyöskentely on poikien biologisten ominaisuuksien vastaista ja käyttäytymisvaikeudet ovat osa poikien luonnollista käyttäytymisrepertuaaria.

Tämänkaltaista välinpitämättömyyttä sovelletaan nähtävästi myös poikien ruumiilliseen koskemattomuuteen?!? Pojan viestiä häirinnästä ei ehkä tarvitse ottaa vakavasti, koska pojat – tapansa mukaisesti – pilailevat vakavilla asioilla.

#Metoo kampanjia on käynnissä ja täysin aiheellisesti fokusoimme tällä hetkellä naisten häirintäkokemuksiin. Meidän on kuitenkin turha olettaa, etteikö miesten ja hegemonisten maskuliniteettien seksuaalinen ylivalta myös satuttaisi liian monia poikia ja miehiä!

On syytä olettaa, että liian monet pojat ja miehet ovat joutuneet seksuaalisen häirinnän ja raiskausten kohteeksi. Olisi myös aiheellista huomioida, että myös pojat voivat kokea vastenmielisiä katseita, ruumiillisen integriteetin häpäisyä ja epämiellyttäviä objektivoivia kommentteja. Voimme myös olla täysin varmoja siitä, että tällaisten kokemusten julkituomiseen liittyy häpeää ja poikien häirintäkokemuksia vähätteleviä sosiaalisia rakennelmia.

*korjaus 17.11. Päivi Ojanperän on tasa-arvovaltuutetun tiedottaja eikä tasa-arvovaltuutettu, kuten blogissa aiemmin virheellisesti todettiin.

https://yle.fi/uutiset/3-9922753

 

 

 

 

 

 

Sukupuolineutraali vai ehkä sittenkin sukupuolisensitiivinen?

Sukupuolineutraali on ihan hyvä hallinnollinen periaate, tilanteissa jossa sukupuolella ei ole merkitystä tai jos sukupuolittunut rakennelma aiheuttaa aiheetonta tai tarpeetonta haittaa. Sukupuolineutraali henkilötunnus on esimerkki hallinnollisesta uudistuksesta, jolle on ihan hyvät perustelut.

Kun kyse on ihmisten välisistä kohtaamisista, sukupuoli on usein hyvin merkittävässä roolissa ja se on usein keskeinen osa ihmisten identiteettiä. Se, että sukupuoli-identiteeteissä on eroja ja säröjä ei ole ongelma, kun sukupuoleen osataan suhtautua sensitiivisesti.

Isänpäivän aamuhetken ei tarvitse olla sellainen jossa jokin sukupuoliryhmä jätetään juhlan ulkopuolelle, vaan isänpäivää voidaan ihan hyvin viettää jonkun muun läheisen kun isän kanssa.

Olisi kuitenkin tärkeää, että isänpäivää voitaisiin viettää isänpäivänä ja nostaa isä keskusteluun ihan kaikkien kanssa, elämäntilanteesta riippumatta. Tämä on täysin mahdollista kun toimitaan sensitiivisesti sen tosiasian kanssa, että joidenkin lasten isä- (tai äiti)suhteet voivat olla vaikeat, haastavat tai olemattomat.

Minulla on täysi luottamus siihen, että myös Helsingin päiväkotien koulutetut ammattilaiset taitavat sensitiivisen kohtaamisen taidon, ja osaavat ottaa vastaan myös jonkun muun lähiomaisen kun isän isänpäivän viettoon. Olen myös vakuuttunut siitä, että nämä lapsiasiantuntijat osaavat ottaa isän puheeksi myös niiden lasten kanssa joiden isät eivät ole läsnä isänpäivänjuhlassa tai joiden suhde isään on jollain tavalla pulmallinen. Sukupuolisensitiivistä kohtaamiseen on myös tarjolla osaamista ja koulutusta jos jossain päiväkodissa ollaan törmätty erityisen vaikeisiin haasteisiin.

Olisi todella valitettavaa jos isänpäivää ei enää vietettäisi yhdessä. Helsinki taisi jo tehdä tämän asian tiimoilta korjausliikkeen.

Hyvää isänpäivää!

 

Etelä-Suomessa paistaa aurinko ja poliitikot puhuvat totta

En ole poliittisen keskustelun asiantuntija, mutta varovainen havaintoni on, että johtavat poliitikot ottavat tässä ajassa suurempia vapauksia totuuden suhteen kun aikaisemmin.

Ehkä räikein ilmivale tulee ulkoministeri Soinilta, joka lausui 10 päivää ennen hänen ja 20 muun puoluejäsenen loikkausta Peurssuomalaisista näin: “Ajatus siitä, että loikkaisin perustamastani puolueesta, on mieletön”. Ajatus ei ollut mieletön, vaan todistettavasti kyse oli pitkälle edenneestä suunnitelmasta, joka kylläkin oli Suomen poliittisen historia valossa aika ”mieletön”.

Toinen, samaiseen episodin liittyvä vääristely on Juha Sipilän ”lentonäytös”. Pääministeri väitti pokkana olleensa täysin tietämätön Perussuomalaisten suunnitelmista, vaikka tuore kirja paljastaa, että Sipilä oli tietenkin pohtinut hallituskumppaneiden kanssa eri strategioita ja heillä oli hyvissä ajoin osviittaa ”sinisestä tulevaisuudesta”. Se, että tiesikö Sipilä kaikki yksityiskohdat kuten puolueen merkillisen nimen – ei ole oleellista. Oleellista on se, että Sipilä ylinäytteli hämmästyneisyyttään ja ylläpiti jotain ihme teatteria strategian puuttumisesta ja siitä, että kulissien takana ei olisi minkäänlaista keskustelua tai poliittista peliä. Totta kai on! Tietoa tihkuu ja tiedon varassa tehdään alustavia valmisteluja. Harvemmin sitä kuitenkaan lähdetään poliittisten mielikuvien vuoksi lentokoneella Naantaliin. Olen tosin aina arvostanut insinöörien mielikuvitusta.

Se mikä on vaikeammin todistettavissa on miten todenmukaisia olivat Petteri Orpon arvopuheet. Nämä puheet olivat nimittäin niin vakuuttavia, että niistä tuli hyvälle mielelle. Kerrankin piirrettiin rajaa syvien rivien ja sivistyneen politiikan välille. Tosin, harvemmin on kenestäkään tehty yhtä nuhteetonta kun mitä Sampo Terhosta tehtiin, heti hänen puheenjohtaja kampanjansa jälkeen, jossa Terho esiintyi omille joukoilleen lähinnä salonkikelpoisempana versiona Jussi Halla-Ahosta.

Mitä SOTE:en tulee niin ollaan kyllä saatu aikamoisia lausuntoja sitä valmistelevilta poliitikoilta. Alexander Stubb aloitti väitteellä, ”suomalaisen ei enää tarvitse jonottaa terveyspalveluihin”, jonka todenmukaisuutta kukaan ei ole voinut missään vaiheessa vahvistaa. Kokoomuksen oma ehdotus kun on, että kansalaiset saavat toteuttaa valinnanvapauttaan jonottamalla maakunnan jakamia asiakasseteleitä.

Juha Rehulan ydinviesti, jota toistettiin pitkin viime kevättä oli että ”jatkossa kaikki palvelut saadaan samasta puhelinnumerosta” oli aika kaukana sosiaalipalveluiden asiakkaiden todellisuudesta. Heidän palvelut kun oltiin Rehulan omista aloitteista jaettu KELA:n, maakunnan ja SOTE-keskusten välille, puhumattakkaan lukuisista asiakassetelipalvelutuottajien viidakosta

Loppukeväästä hallituksesta viestittiin yhteen ääneen, että ”perustuslailliset esteet on poistettu”, vaikka puolitoista kuukautta myöhemmin koko hanke kaatui perustuslakivaliokunnassa perustuslaillisiin ongelmiin.

Ja sitten, Paula Risikko julisti tulevien muutosten olevan ”teknisiä” vaikka viime metreillä laitettiin erityissairaanhoidon pakka ihan uusiksi – Risikon aloitteesta.

Etelä-Suomessa paistaa muuten tänään aurinko!

Esitysluonnos asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa on täydellinen!

Kun tätä sote:a lähdettiin rakentamaan, sille asetettiin ties minkälaisia tavoitteita. Sosiaali- ja terveydenhuoltoa tuli integroida, alueellista tasa-arvoa tuli edistää ja kaiken kukkuraksi sosiaali- ja terveydenhuollon markkinoita piti kaventaa kokonaisella kolmella miljardilla eurolla.

Kaikista kiemuroista huolimatta, ollaan päästy sellaiseen ehdotukseen joka on just sellainen kun sen pitääkin. Sosiaalipalvelusektorin maksukyvyttömät ”asiakkaat” on siivottu maakuntien murheeksi ja markkinoita on vapautettu just sopivasti.

Ehdotus on kun tehty suurille terveyspalvelupörssiyhtiöiden lääkäriasemille. Hetken näytti siltä, että yritykset olisivat joutuneet uudistamaan palvelutuotantoaan ja sisällyttämään jotain sosiaalijuttuja tuotantolinjoilleen, mutta onneksi tältä säästyttiin. Vanhoilla kuvioilla mennään.

Ehkä paras juttu on siinä, että näillä te-keskuksilla on ihan lakisääteinen tehtävä markkinoida omia palveluita. Kutsuvat sitä palveluohjaukseksi ja neuvonnaksi. Ja sitähän piisaa!

Joku ehti jo pelästyä, että tämmöinen kapea-alaisempi sote-keskus, olisi houkutellut jotain pieniä startup-yrityksiä polkemaan hintoja ja kilpailemaan laadulla. Nyt kun saatiin valinnanvapautta laajennettua erityissairaanhoitoon niin tällaista vaaraa ei enää ole. Jos joku tällainen pikkuinen vielä yrittää, niin eiköhän sen saa aika kätevästi ostettua pois jaloista.

Jäihän tuonne maakuntiin jotain omaa tuotantoa, joka syö jotain murusia markkinoilta. Tuskin niistä kuitenkaan on mitään suurta kilpailuhaittaa. Ovat näemmä täysin valtiovarainministeriön armoilla. Jos vanhat merkit paikkansa pitää niin ne ovat jatkossa niin aliresursoituja, että tokkopa ne houkuttelee ketään muita kun jotain lastensuojelua tarvitsevia rassukoita.

Vähäks on siistii!

 

Sosiaalityö ei ole vain viranomaistoimintaa!

#SOTE-keskus supistuu (tai kuihtuu kokonaan pois) sosiaalipuolen tehtävien jäädessä maakunnan harteille. Näin hälvenee myös se keskeinen SOTE:lle asetettu tavoite – integroida peruspalveluita ja edistää varhaista tukea ja puuttumista.

Uusi ehdotus on varmasti lainsäätäjälle ja perustuslakiviisaalle selkeämpi, mutta tämä ei tee ehdotuksesta parasta mahdollista eikä edes hyvää. Parempi SOTE olisi sellainen, jossa SOTE-keskuksessa tehtäisiin sosiaalityötä. Miksi näin?, kysyy hämmästynyt keskiluokkainen terveysasema-asiakas. Minä kun en koskaan ole tarvinnut sosiaalipuolen palveluita? Siksi, arvoisa veronmaksaja, koska meillä ei ole varaa olla puuttumatta varhain suomalaisten kalliisiin ongelmiin.

Näen, että sosiaalityöntekijöillä olisi ainakin kolme perustehtävää integroiduissa ja innovatiivisissa sote-keskuksissa: 1) päihdetyö, 2) väkivaltatyö ja 3) lapsiperheiden varhainen tukeminen.

Nämä tehtävät ovat tällä hetkellä hajautettu eri tahoille. Joissakin kunnissa esimerkiksi väkivaltatyön ammattilaisia ei ole ollenkaan. Nämä ovat kuitenkin sellaisia perustehtäviä, joita sosiaalityöntekijät ovat tehneet viranomaistyön ohessa, mutta usein myös osana sairaalasosiaalityötä, säätiöiden tai järjestöjen nuorisoasemilla, turvakodeissa tai erilaisten järjestöjen hankkeiden tai projektien yhteydessä. Näitä tehtäviä varten ei tarvitse olla viranomainen. Vaatimuksena on osaaminen ja ammattitaito.

Olen kaikesta sote-kriittisyydestäni huolimatta, haaveillut innovatiivisista sote-keskuksista. Minulle innovatiivinen sote-keskus on sellainen, jossa pyritään sosiaalisuuteen ja innovoidaan yhteisöllisiä ratkaisumalleja ihmisten tarpeisiin. Innovatiivisessa sote-keskuksessa ei jyllää vain yksi lääketieteellinen paradigma, vaan sinne mahtuu myös muita näkökulmia.

Nyt on syntynyt sellainen valitettava vaikutelma, että sote-kabineteissa istuu ainoastaan konservatiivisia lääkäriasemayrittäjiä, joiden kunnianhimona on perustaa yksityinen terveysasema. Innovatiivisuus rajoittuu ajanvarauksen digitalisoimiseen, mutta rahkeet eivät riitä sosiaalisiin innovaatioihin.

Toivottavasti olen väärässä!

Praktiksamarbete i ny tappning!

Universitetet förnyades. Det blev också några ändringar inom vetenskapsområdet socialt arbete vid Soc&Kom. Skall här kort berätta om hur vi förnyat praktiksamarbetet gällande socialarbetarstuderandes första praktikperiod – även kallad den korta praktiken.

Tidigare gjorde studeranden sin korta praktik i huvudsak på Settlementförbundets socialrådgivning NeRå, men detta år är våra studerande utspridda på 6–7 samarbetsenheter inom olika temaområden. En ledstjärna i utvecklandet har varit att vi på högskolan ville vidareutveckla vårt samarbete med tredjesektororganisationer som är verksamma på svenska i Finland.

Som tidigare är det centrala målet för den korta praktikkursen att studerande får en första kontakt med brukare och de får en inblick i hur servicestrukturerna inom det sociala området fungerar. Praktikperioden, som omfattas av 68 h praktik, är uppbyggt som ett projekt. Tanke är att studerande utvecklar, analyserar, genomför eller skapar något konkret under praktikperioden i samarbete med praktikenheter.

Jag vill rikta ett stort tack till FDUV, Luckan, NeRå, Psykosociala förbundet, DuvTeatern , FSKC och projektet Stig in! för att ni valt att inleda detta spännande samarbete med oss i år.

Samarbetet med tredjesektororganisationer kommer att vidareutvecklas efter detta första års pilotkurs, vilket också betyder att vi gärna utvidgar vårt praktiknätverk ytterligare. Om er organisation kunde tänka sig vara med i detta spännande samarbete så hör gärna av er!

Stoppa terrorn!

Li Andersson skrev något solidariskt på Twitter. Minns inte exakt vad hon skrev, men det var något jag gillade. Av en ogrundad orsak kollade jag igenom kommentarstråden. Där fanns allt det man kunde förvänta sig. Några uppmuntrande och instämmande kommentarer. Och sen, en mängd spydigheter; sådant som man bara måste anta att fyller trådarna efter Lis kommentarer – oberoende vad hon uttalar sig om.

Vet inte varför jag klickade mig vidare från en av kommentarerna. Jag kom till en profilsida, med ett namn och en bild på en man i medelåldern, bosatt i Tammerfors. Profilsidan var lika smaklös som den var främlingsfientlig. Överst på profilsidan fans en fastnålad tweet, med det enkelt formulerade budskapet som man inte kunde ta miste om: Toleranta människor borde skjutas i pannan! (fi. ”nappi otsaan”)

I denna yttrandefrihetens tidevarv är detta inget ovanligt utspel. Att män från de djupa leden, hotar att ta livet av människor som de inte delar åsikt med, tycks vara helt inom ramen för den nya digitala debattrimligheten som vi bara måste anpassa oss till? Det går inte att stoppa detta, sägs det, och man kan inte förvänta sig att en plattform som Twitter tar på sig ett ansvar för enskilda användares kommentarer.

Killarna bakom Piratebay kunde man ställa till svars och dömas konstaterades i podden Två nollor för mycket, med värdarna Janne Strang och Peter Törnroth. Enskilda fildelare kunde man också hota med repressalier, böter och fängelse. Men, det går inte att göra någonting åt registrerade Twitter- och Facebookanvändare som hotar och hatar, fastän de gör det fullt öppet (med eget namn och egen bild) i politikers och journalisters diskussionstrådar.

Vi snackar om registrerade användare med tydliga digitala fotspår som leder enda fram till deras hemadresser! Att makthavarna nu vill vidga sitt digitala övervakningsansvar i brådskande ordning, ter sig som fullständigt obegripligt. Borde man inte börja där terrorhotet är uppenbart?

 

SOTE:n tekniset uudistukset

Kovin on vielä hiljaista #Sote-rintamalla. Paljoakaan ei ole annettu tietoa niistä Paula Risikon mainitsemista teknisistä uudistuksista, joita tehdään perustuslakivaliokunnan lausunnon pohjalta.

Lieneekö tyyntä ennen myrskyä, vai ollaanko nyt sellaisessa tilanteessa, että kukaan ei oikein tiedä mitkä ovat valmisteluprosessin seuraavat askelmerkit?

Jotain yksittäisiä viestejä on valmistelutyöryhmistä kuitenkin tihkunut ja mainitsen niistä kaksi.

Ensinnäkin, perustuslakivaliokunnan kriittisen lausunnon taustalla ei ollut, kuulemani mukaan perustuslakiasiantuntijat, vaan sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntijat. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö ehdotuksessa olisi ollut perustuslaillisia ongelmakohtia. Kyllä niitäkin oli, mutta suurempi muutostarve syntyi siitä, että ehdotuksen sisältö on osin sellainen, että sitä ei voida käytännössä toteuttaa.

Yksi tällainen käytännönseikka lienee sote-keskusten ja maakuntien liikelaitosten työnjako. Sote-keskuksille tullaan tuskin antamaan mandaattia jakaa palveluseteleitä ja maakuntien liikelaitosten toimintaa ollaan tuskin rajoittamassa siinä määrin kun mitä ehdotuksessa ehdotettiin.

Tämä liittyy myös siihen toiseen tihkuneeseen tietoon. Käytännön- ja perustuslaillisten haasteiden takia sote-keskukset ovat supistumassa terveyskeskuksiksi. Tällainen tieto herättää varmasti ristiriitaisia tunteita. Integraatiotavoite saanee kokonaisuudessaan väistyä yksityistämistavoitteen tieltä, ainakin peruspalveluiden osalta.

Toisaalta voidaan kysyä oltiinko missä vaiheessa tosissaan integroimassa sosiaali- ja terveyspalveluita? Minusta koko kuvio on vaikuttanut enemmänkin sosiaalipalveluiden assimilointiyritykseltä yksityisten terveyspalveluiden toiminta- ja ansaintalogiikkaan. Jos integraatiota oltaisiin tekemässä tosissaan niin sote-yritykset olisivat olleet mukana esimerkiksi LAPE-seminaareissa, miettimässä miten lasten ja perheiden sosiaali- ja terveyspalveluita voidaan paremmin yhdistää.

Sitten on vielä se kolmas juttu, joka ainakin minua jaksaa ihmetyttää. ”Maakuntauudistus on erittäin onneton harjoitus”, sanoi Jan Vapaavuori kevätkauden viimeisinä päivinä. Milläköhän teknisillä uudistuksilla siitä tehdään parempi?

http://www.hs.fi/paivanlehti/27052017/art-2000005228862.html

Kriittinen realismi hyvinvointityössä!

Sain viimeisimmän julkaisuni perjantaina postissa. Kirjaan kirjoittamisessa hienointa on se, että työn saavutusta saa jossain vaiheessa pitää kädessä – ja toisinaan julkaisut ovat oikeasti todella hienon näköisiä.

Kyse on kirjasta (Kjørstad & Solem 2017 edit.) Critical Realism For Welfare professions, jossa eri kirjoittajat pohtivat miten kriittistä realismia voi soveltaa sosiaali- ja hyvinvointityössä.

Omassa tekstissäni esittelen etnografisessa tutkimuksessa kehittelemäni ja käyttämääni kriittiseen realismiin perustuvaa analyysikehikkoa. Artikkelin tarkoituksena on esitellä miten ihmisten välisiä kohtaamisia esim. nuoriso- tai sosiaalityössä voidaan analysoida. Yhtenä tavoitteenani on tarjota eväitä sosiaali- ja nuorisotyön monimuotoisten käytäntöjen ymmärtämiseen. Kokemukseni kun on, että hyvinvointityön käytännöt halutaan usein ymmärtää mahdollisimman yksinkertaisesti – interventioina.

Analyysikehikossa erittelen Derek Layderin domain teoriaa hyödyntäen neljä eri ulottuvuutta ammatillisissa kohtaamisissa: operatiivisen toiminnan, emotionaalisen yhteyden, tilannekehyksen ja yksilölliset valmiudet.

Operatiivinen toiminta on interventioihin rinnastettava ulottuvuus, joka viittaa toistettavissa oleviin ja hyviksi havaittuihin tietopohjaisiin rutiineihin. Sosiaali- ja nuorisotyössä on eittämättä erilaisia tapoja kohdata ihmisiä ja osat tavoista tai rutiineista ovat parempia kuin toiset.

Mutta, ­– kuten todettua – kohtaamiseen liittyy myös muita ulottuvuuksia.

Emotionaalinen yhteys viittaa työntekijän ja tukea hakevan ihmisen suhteeseen, jotka ovat haastattelemieni nuorten mukaan hyvinkin vaihtelevia. Nuorten kuvauksissa ilmenee miten heillä on hyvin erialisia henkilökohtaisia syitä hakeutua avun ja tuen piiriin tai nuorisotyön toimintaan. Nuoret arvostivat myös eri asioita eri aikuisissa. Joidenkin ammattilaisten kanssa oli helppo luoda hyvä kontakti, kun taas joidenkin ammattilaisten kanssa ei tuntunut olevan ”henkilökemiallisia” edellytyksiä. Oleellista on huomioida, että kaikkia eivät kiinnity kaikkien kanssa ja oleellista onkin, että kaikille tukea kaipaaville löytyisi edes yksi ammattilainen kenen kanssa syntyy luottamus.

Tilannekehys viittaa niihin usein hetkellisiin mikroyhteisöihin ja sosiaalisiin tilanteisiin, jossa asioita voidaan lähteä purkamaan. Moni hyvinvointityön ammattilainen osaa varmasti samaistua kokemuksiin hyvistä hetkistä, jolloin asioissa pääsee eteenpäin ja syntyy sellainen yhteys missä on hyvä puhua ihan niistä vaikeimmista asioista. Joka asiakastapaamisella ei pääse yhtä syvälle, mutta joskus syntyy sellainen tilanne kun kaikki on niin sanotusti pöydällä.

Viimeisenä ulottuvuutena on tunnistaa eri ihmisten yksilölliset valmiudet, jotka sääntelevät keskeisellä tavalla ammatillisen hyvinvointiyön rytmiä. Jotkut ovat hyvinkin valmiita avautumaan heti ensi kohtaamisella, kun taas toiset tarvitsevat ihan eri tavalla aikaa ja rohkaisua. Kaikki ihmiset eivät ole samassa tahdissa tai samoilla vuorovaikutustaidoilla tavoitettavissa ja näitä yksilöllisiä eroja on syytä osata kunnioittaa.

Olisihan se johtamisen ja politiikan kannalta houkuttelevaa ajatella, että hyvinvointityötä voitaisiin yhdenmukaistaa siten, että kaikki ammatilliset kohtaamiset olisivat ajallisesti ja sisällöllisesti samanlaisia. Tällöin voitaisiin helposti mitoittaa esimerkiksi sosiaalityöntekijän suoritukset ja työn tehokkuutta voitaisiin mitata laskemalla suoritteiden lukumäärää. Standardoituja suoritteita olisi myös todella helppo myydä (ja ostaa) parhaaseen markkinahintaan.

Onneksi #sote:a kuitenkin suunnitellaan ja valmistellaan viimeisimmän asiantuntijatiedon pohjalta; kuunnellen sekä hyvinvointityön tutkijoita, ammattilaisia ja sote-palveluja käyttäviä ihmisiä.

Lisätietoja julkaisusta: https://www.routledge.com/Critical-Realism-for-Welfare-Professions/Kjorstad-Solem/p/book/9781138699199