Sote on vaaraksi terveydelleni

Kirjoitin huhtikuussa pöytälaatikkoon jääneen blogikirjoituksen jos haistatin pitkät koko #sote-uudistukselle. Harkitsin myös vakavasti blogini ja twitter-tilini sulkemista.

Syynä tälle oli syvä turhautuminen kaikkeen mikä liittyi sote:en. Turhautunut olen vieläkin, ja olen pidemmän sote-tauon tarpeessa. Mutta, twitter-tili saa jäädä, kuten myös tämä blogi.

Turhautumiselleni on hyvät syyt. Ehkä keskeisin syy on se tosiasia, että vasta nyt – perustuslakivaliokunnan lausunnon jälkeen – hallituksessa ollaan ymmärretty se viesti, jonka sote:n johtavat virkamiehet Pöysti, Sillanaukee, Hetemäki ja Välimaa antoivat jo keväällä 2017! Sote-uudistus ja ennen kaikkea valinnanvapaus tarvitsee aikaa ja vaiheistusta!

Sote-uudistusta on todistetusti tehty laput silmillä, asiantuntemuksesta ja tiedosta piittaamatta. Tämä on ollut omiaan, nostamaan ainakin minun verenpainettani tasolle, joka ei enää ole hyväksi terveydelle. (Alipaine yli 90!)

Tehtiin eduskunnassa miten tahansa, jään minä sote-tauolle.

Kohta pääsenkin jo lomalle, mutta ennen sitä, kehittelen digitaalista opetusta ja kehittelen videontekotaitojani. Tästä ja muista asioista joskus myöhemmin.

Hyvää kesää!

https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/sote-uudistuksen-avainvirkamiehet-kokoomukselle-tarkeaa-valinnanvapautta-lykattava/

 

 

 

 

Tietääkö kukaan mitä kapitaatiojärjestelmä käytännössä tarkoittaa?

Olen tällä viikolla käyttänyt kohtuuttoman paljon aikaa yrittäessäni ymmärtää suunnitteilla olevaa sote:n kapitaatiojärjestelmää.

Paneutumiseni taustalla on Helsingin sanomien 10.4.2018 julkaisema uutinen: Uusi tieto sote-uudistuksesta: Jokainen suomalainen pisteytetään sen mukaan, miten paljon hän rasittaa terveydenhuoltoa

Uutisesta nousi juuri sellainen kohu, kun mitä siltä voi odottaa. Valinnanvapauslain 65 § taustalla oleva pisteytys-järjestelmä on länsimaalaisessa vertailussa hyvin poikkeuksellinen tapa kanavoida julkista rahaa perusterveydenhuoltoon. Näin ei toimita missään muualla vaikka muunlaisia kapitaatioon perustuvia järjestelmiä on, esimerkiksi ruotsissa.

Se mikä minua on eniten pistänyt silmään on se tapa, miten THL, KELA ja STM on vastannut kapitaatiojärjestelmästä tehtyihin kriittisiin havaintoihin.

Esimerkiksi THL antoi perättäisinä päivinä kaksi täysin toisistaan ristiriitaista lausuntoa. Tutkimusjohtaja Timo Seppälä lausui Helsingin sanomissa 10.4.2018: ”Korvauksen pitää ehdottomasti olla yksilökohtainen. Jos se perustuu vain muutamaan muuttujaan kuten ikään, asuinpaikkaan tai koulutukseen, terveysyrityksille syntyy aivan liian suuri houkutus valikoida asiakkaita”. Heti seuraavana päivänä THL:n johtaja Markku Pekurinen lausui samaisesta järjestelmästä Ylelle 11.4.2018: “– Se ei tarkoita sitä, että jokaiselle sosiaaliturvatunnukselle määritellään ihan spesifisti eri hinta, vaan että jos on samanikäisiä miehiä, joilla on vaikka diabetes ja jotka käyvät töissä, niin heillä on sama hinta.”

Eli se taho joka vastaa kapitaatiomallin kehittämisestä on kuvannu järjestelmää sekä yksilökohtaisena ja ei spesifinä!

Ristiriitaisuudet eivät rajoitu vaan THL:n sisälle vaan ristiriitaista viestiä tulee myös kun vertaa THL:n ja KELA:n lausuntoja.

THL lausui painokkaasti Kauppalehdessä 11.4.2018, tutkimusjohtaja Seppälän suulla, että ”Ei tule mitään uutta rekisteriä …”.

KELA, jolla olisi tulevaisuudessa vastuu kapitaatiokorvauksen laskemisesta myöntää Suomenaan uutisessa 12.4.2018 erityisasiantuntija Maritta Korhosen suulla, että Kelaan kyllä ”syntyy jonkinlainen rekisteri” josta Kelalla on myös ”tietosuoja-asetuksen mukainen rekisteripito velvoite”.

Ministeri Annika Saarikko on myös tuonut lisää hämmennystä asiaan. Toisin kuin KELA:n erityisasiantuntija, Saarikko puolestaan linjasi blogissaan 11.4.2018 että  “Ihmisiä ei siis ”pisteytettäisi” henkilökohtaisesti vaan tiettyyn ryhmään kuuluvina”. Mutta, samassa blogissa on myös seuraava lause: Ihmisillä on myös oikeus kaikkiin henkilökohtaisiin terveystietoihinsa. Mikäli niihin tulevaisuudessa liitetään myös kustannustietoja, myös nämä tiedot on oikeus nähdä.”

Valinnanvapauslaista vastuussa oleva ministeri esittää siis, että ihmisiä ei pisteytetä henkilökohtaisesti, mutta toteaa kuitenkin, että tulevaisuudessa terveystietoihin liitetään mahdollisesti kustannustietoja!

Sain tänään sosiaali- ja terveysministeriöstä, 12.4.2018 järjestetyn tiedotustilaisuuden diat. Niissä todetaan kryptisesti näin: Yksilöllä on oikeus tarkastaa häntä koskevat tiedot rekistereistä ja myös 
Kelan rekisteristä, jos Kelalle sellainen katsotaan nyt muodostuvan.”

Torstaina 12.4.2018 sosiaali- ja terveysministeriössä ei siis vielä tiedetä perustetaanko valinnanvapauslain myötä KELA:an rekisteri missä kansalaisten terveysriskit ovat hinnoiteltu!

Vahva vaikutelma on, että 13.4.2018  kukaan ei oikeastaan tiedä mikä on Valinnanvapauslain sisältö. Ei ministeri, ei valiokunnan jäsenet, eikä järjestelmää kehittävät asiantuntijat.

Huomioitavaa on myös, että laki on jo valiokuntakäsittelyssä ja päätöstä oltaisiin tekemässä kesäkuussa 2018!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Social- och hälsovårdsreformen kommer, är du redo?

Minns våren 2017 som en kort period då det här med #sote kändes lite förhoppningsfullt. Idén om systemiskt barnskydd hade vind i seglen efter ett intensivt och tacksamt utvecklingsarbete inom LAPE-projektet (spetsprojektet för barn- och familjer). Under en tid levde också idén om att sote-centralerna skulle vara förstalinjens lågtröskelenheter där man förutom hälsovårdstjänster också erbjuder socialt arbete.

Det fanns en tid då man kunde få genklang för tanken om att socialt arbete borde bli en del av den preventiva grundvården och inte något som bara görs alltför sent eller i marginalerna.

Men, så blev det inte, eller så verkar det inte bli!

Sote-centralerna reducerades till läkarstationer. Utsikterna för att skapa systemiska och mångprofessionella barnskyddsteam ser minst sagt dystra ut, i ljuset av finansministeriets sparplaner i kombination med den kostnadsökning som valfrihet och kundsedlar innebär.

Snart har vi ett innovativt social- och hälsovårdssystem som styrs egenväldigt av ”vem nu sen råkar vara finansminister.” Snart har vi 18 marionettlandskap och kanske tre stora sote-företag som konkurrerar med priser och kvalitet lika ivrigt som Kesko och S-gruppen!

Vänj dig att betala för det där lilla extra på din hälsostation, precis som du gör då du reser med flyg. Förvänta dig motsvarande kunderbjudandesamtal som du får från DNA och Elisa, då Terveystalo eller Mehiläinen ringer och erbjuder dig introduktionsförmåner om du och din familj väljer att skriva in sig på deras lista.

Man får helt enkelt gilla läget!

Me too -kampanja on välttämätön poikkeustila

Moni mies on todennut, että #metoo kampanja on mennyt liian pitkälle. Minä en ole tätä mieltä vaan näen me too -kampanjan välttämättömänä poikkeustilana.

On täysin totta, että median rooli korostuu nyt vallitsevassa globaalissa poikkeustilassa. On myös totta, että media toimii tuomioistuimena, jossa häirintää kokeneet uhrit saavat oikeutta ja häirinnän tekijät tuomitaan. Se lienee myös selvää että tämä tilanne ei ole oikeusvaltioperiaatteiden kannalta kestävää. Lohdullista on, että kestämättömien tilanteiden ominaispiirre on, että ne ei kestä ja ovat tästä syystä alttiita muutoksille.

Sosiaaliset muutokset eivät tosin tapahdu itsestään vaan ne edellyttävät toimijuutta. Kriittistä realismia edustava sosiaalitieteilijä Margaret Archer puhuu kahdenlaisesta toimijuudesta. Morphostasis viittaa vallitsevia sosiaalisia rakenteita ylläpitävään toimijuuteen ja morphogenesis viittaa toimijuuteen, joka tuottaa muutoksia sosiaalisiin rakenteisiin.

Me too -kampanjan yhteydessä tehdyt ulostulot ovat esimerkkejä sosiaalisia rakenteita muuttavasta toimijuudesta. Se rakenteellinen muutos joka on jo tapahtunut tämän globaalin kampanjan myötä, on luonut uuden sosiaalisen olosuhteen jossa naisten esiintuomiin epäkohtiin suhtaudutaan vakavasti ja niitä kuullaan. Näinhän ei aikaisemmin ole ollut!

Neljäs valtiovalta, media, on mielestäni kantanut vastuunsa me too -kampanjassa verrattain mallikkaasti; raportoinut esiin tulleista epäkohdista ja kuullut eri osapuolia. Median ylikorostunut rooli ei kuitenkaan ole pidemmällä tähtäimellä ongelmaton. Media ei voi olla se ainoa valtiovallan osapuoli, joka valvoo tasa-arvon toteutumista ja joka puuttuu häirintään. Toimijuutta edellytetään myös muilta valtiomahdeilta: parlamentilta, valtioneuvostolta ja oikeuslaitokselta.

Lainsäädäntöä tulee uudistaa niin, että se tunnistaa sukupuolittuneen häirinnän yhteiskunnallisen ja yleisen haitan. Tapaus Rebekka Härkönen on ollut minusta hyvin silmiä avaava. Nykyinen oikeusjärjestelmä kun ei tunnista sukupuolittuneen häirinnän laajoja yhteiskunnaallisia vaikutuksia. Tämä on käytännössä tarkoittanut sitä, että julkinen syyttäjä ei näe, että toimittaja Rebekka Härköseen kohdistuneet uhkailut, täyttäisivät erittäin tärkeän julkisen edun vaatimusta. Näin lainsäädäntöä tulkitaan, vaikka uhkailu ja häirintä vaikuttaa toimittajien mahdollisuuksiin tehdä työtään. On myös täysin ilmeistä, että häirinnän kohteena on useimmin nainen.

Muutosta tulee myös tapahtua muilla institutionaalisilla tasoilla, eikä vain valtiovallan tasoilla. Tapaus Aku Louhimies on tuonut esiin, että elokuva-alan tuotantoyhtiössä ei kanneta vastuusta näyttelijöiden hyvinvoinnista ja ruumiillisesta koskemattomuudesta. Kaikesta päätellen elokuva-alan tuotantoyhtiöissä ei ole ollut sellaista turvallista tahoa missä häirintä ja kiusaaminen voidaan ottaa puheeksi ja jossa näyttelijöiden nostamiin epäkohtiin suhtaudutaan vakavasti. Elokuva-alalla – kuten kaikkilla muilla työpaikoilla – tulee uudistaa rakenteitaan niin, että tällainen turvallinen taho on olemassa kaikille ja tällä taholla on turvattu asema puuttua myös organisaation kultapossun käytökseen.

Jokainen ihminen voi myös miettiä miten sitä voi omalla käytöksellään muuttaa sosiaalisia olosuhteita turvallisemmaksi. On täysin varmaa, että ilmeisiä epäkohtia ja häirintäkokemuksia kokeneiden ihmisten syyllistäminen, haukkuminen tai heidän motiivien epäileminen ei tee maailmasta parempaa.

Nähtäväksi jää kuinka pitkään me too -poikkeustila jatkuu? Se jatkunee ainakin niin pitkään kunnes eri instituutioiden toimijat luovat sellaiset rakenteet missä me too -kampanjan nostamiin epäkohtiin päästään tehokkaasti puuttumaan.

Kukaan ei halua käsitellä häirintäkokemuksiaan julkisesti, jos tarjolla on jokin muu turvallinen paikka tällaisten vaikeiden asioiden puimiseen ja puuttumiseen.

Parempaa tulevaisuutta odotellessa. Kiitos kaikille rohkeille!

Valinnanvapauslaki on teknisesti kunnossa

Sote:n valinnanvapauslaista tiedotettiin eilen puolenpäivän aikaan. Aikaisemmista tiedotustilaisuuksista poiketen, tiedotuksesta vastasivat ainoastaan Keskustalaiset vastuu-ministerit. Kokoomus loisti tilaisuudessa poissaolollaan.

Ensivaikutelma lakipaketista on, että se on teknisesti kunnossa. Yhtiöittämisvelvoite on purettu, toteutusta on vaiheistettu ja yksityisten sote-keskukset eivät saa oikeutta päättää asiakasseteleistä. Valinnanvapautta ollaan toteuttamassa mutta puheista päätellen toteutuksen suunnittelu jää maakunnille. Kaikesta päätellen hallitus on tehnyt sen mitä perustuslakivaliokunta on siltä edellyttänyt.

Omaa suhtautumista sote:een voi kuvata pessimistisenä. Koko syksyn ajan olen pitänyt sen toteutumista epätodennäköisenä. Viime keväänä runnottu paketti kun oli sote-keskusten ja liikennelaitoksen työnjaon kannalta kestämätön ja aikataulu valinnanvapauden toteutukselle oli epärealistinen. Nyt pakettia on valmisteltu pragmaattisemmin ja nöyremmin. Kiitokset tästä kuuluu ministeri Annika Saarikkolle.

Mutta, valmista tämä ei vielä ole, ja nähtäväksi jää miten Kokoomus asettuu ehdotuksen taakse. He kun eivät seisseet lakipaketin takana eilen iltapäivällä kun asiasta tiedotettiin.

Kokoomuksen toimintaa onkin lähes mahdoton ennakoida. On jäänyt epäselväksi nähdäänkö Kokoomuksessa ylipäätänsä tarvetta luoda leveämpiä maakuntajärjestäjän hartioita, riittääkö heille vaiheistettu maakuntien hallinnassa oleva valinnanvapauspaketti, ja ovatko Kokoomuslaiset valmiita sitoutumaan järjestelmään joka kasvattaa sosiaali- ja terveysmenoja useiksi vuosiksi eteenpäin. Jos Paula Risikko olisi ollut eilen tiedotustilaisuudessa, häneltä oltaisiin voitu kysyä näitä asioita. Voi myös olla, että Kokoomuksessa ei kukaan vielä tiedä mitä mieltä olla Keskusta-ministerin valmistelemasta lakiehdotuksesta.

 

 

On sote-sovun aika

En voi sietää yksisuuntaista viestintää. Eniten inhotti pääministeri Sipilän televisioitu monologi hänen hallituskautensa alussa. Eilen STM:n arvostettu projektijohtaja Päivi Nerg alentui tekemään yksisuuntaista ja mustavalkoista keskustapolitiikkaa amatöörimäisellä youtube-videollaan.

Yksisuuntainen viestintä tuottaa vastakkaisasetelmia, jotka ovat yhteiskunnallisen uudistamisen kannalta haitallisia. Se tapa miten Päivi Nerg videossaan puhuu maakuntamallin vastustajista on juuri yksisuuntaista vastakkainasettelun lietsomista.

Sote-kritiikki, jota myös itse olen eri yhteyksissä esittänyt, ei ole kategorista uudistamisen vastustamista. Kyse on tärkeiden asioiden huolenpidosta!

Nyt esitetty maakuntamalliin kohdistuva kritiikki ei tarkoita sitä, että kriitikot haluaisivat jämähtää nykytilaan. Valtakunnassa vallitsee nimittäin laaja yhteisymmärrys esimerkiksi siitä, että sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestäjätaho tule olla kuntia suurempi organisaatio. Kritiikin ydin on siinä, miten ja minkälaisiksi nämä uudet organisaatiot luodaan ja minkälaisella aikataululla.

Nykyisessä maakuntamallissa moni asia on vinksallaan ja näistä ongelmista on viestineet muun muassa kaikki suuret kaupungit. Onkin hyvin vaikea nähdä maakuntajaossa mitään muuta logiikka kuin valtapuolueen valtaintressit. On myös perin ihmeellistä, että yhteen uudistukseen on ympätty näin valtavan suuria kokonaisuuksia kerrallaan. Järkevämpää olisi rakentaa maakuntien vastuualueita vaiheittain.

Valinnanvapaudelle löytyy myös laajaa kannatusta, vaikka ehdotettu valinnanvapausmalli on saanut myös Kokoomuksen liberaalin siiven älähtämään.

Valinnanvapauden ydinajatuksena on kansalais- ja kuluttajavallan lisääminen sosiaali- ja terveyspalveluissa. Nyt esillä olevassa kapitaatiomallissa tämä ei toteudu, koska valtaa ollaan keskittämässä maakunnille ja kansalaisen valinnanmahdollisuudet ovat monissa Suomen kolkissa kapeat tai jopa olemattomat. Parhaimmillaankin valinta rajoittuu muutaman terveysjätin välille.

Vahvan ja hyvän johtamisen yksi keskeinen tunnuspiirre on kyky saada eri osapuolet toimiaan yhteisten hyvien tavoitteiden puolesta. Tällaisia hyviä tavoitteita on sote:ssa tarjolla: kuten järjestämisvastuun uudelleen organisoiminen ja kansalais/-kuluttajavallan lisääminen sosiaali- ja terveyspalveluissa. Oli ne hallitusohjelman alkuperäiset tavoitteetkin ihan hyviä.

Sote-sovun saavuttaminen on mahdollista mutta tämä edellyttää todennäköisesti paluuta suunnittelupöytiin. Sopu edellyttää myös vastavuoroisuutta ja uudelleen asennoitumista kritiikkiin ja kriitikoihin.

Maakuntamalli ja aktiivimalli nauttivat suurta suosiota

Suomessa on kaksi poliittista ideaa jotka nauttivat suurta suosiota niin kansalaisten kuin asiantuntijoiden keskuudessa: maakuntamalli ja aktiivimalli.

Maassa vallitsee laaja konsensus siitä, että tarvitaan kuntia suurempi organisaatio järjestämään vaativat sosiaali- ja terveyspalvelut laadukkaasti ja tehokkaasti. Oltiin myös laajalti yhtä mieltä siitä, että tarvittiin uutta työllistämispolitiikkaa, joka toisi joustoa perusturvajärjestelmään siten, että työnteosta ei rangaista. Oli laaja yksimielisyys, että työttömiä työnhakijoita haluttiin kannustaa ottamaan vastaan myös pienempiä työrupeamia siten, että työnteko ei pienennä tuloja tai vaaranna perusturvan toteutumista.

Kun näitä kahta ajatusta on ajettu käytäntöön ne ovat muuttuneet matkan varrella tavalla, joka tekee niistä paitsi epäsuosittuja myös huonoja uudistuksia. Ne ovat huonoja uudistuksia siitä syystä, että ne eivät tee yhteiskunnasta parempaa.

Maakuntamallin huonous johtuu siitä, että se tapa miten kunnat ovat jaettu maakuntiin ei ole minkään olemassa olevan tiedon perusteella järkevä. Maakunnista tulee hyvin erikokoisia ja niiden taloudelliset edellytykset ovat hyvin erialiset. Tämä johtunee siitä, että maakuntakartta on piirretty poliittisten valtaintressien pohjalta, ei palveluiden järkevöittämisen pohjalta.

Aktiivimallin huonous tulee puolestaan siitä, että mallin implementointi on täydellisessä ristiriidassa aktiivimallin hyvän tausta-ajatuksen kanssa. Malli ei kannusta, vaan pakottaa työttömiä sellaiseen aktiivisuuteen, joka ei paranna heidän työllistymisedellytyksiä muuta kun hyvin lyhytnäköisesti. Kun aktiivimallia edeltävässä keskustelussa sai vaikutelman, että haluttiin tehdä uudistus, joka  1) poistaa työllistymisen esteitä, 2) tukee ja kannustaa työtöntä työnhakuun ja uranvaihtoon ja 3) keventää turhaa byrokratiaa. Toteutuessaan aktivointi toimii päinvastaisesti, erityisesti siitä syystä, että aktivointitoimenpiteitä ei olla suunniteltu tai resursoitu.

Käytännössä, kuten surullinen alttoviulu-esimerkki osoittaa, TE-toimistot edellyttävät työnhakijoilta sellaisia toimenpiteitä, jotka eivät edistä heidän työllistymistään. Tuloksena on että työnantajia rasitetaan turhanpäiväisillä hakemuksilla ja työnhakijaa ei tueta kestävään ja pitkäjänteiseen työllistymiseen, vaan byrokraattisten muodollisuuksien täyttämiseen.

Voi muuten olla, että oli ihan hyvä että perhevapaauudistus kaatui. Nyt kun on vallalla sellaista politiikkaa missä hyvä ideat pilataan huonolla valmistelulla.

 

 

Reflections on my 40th birthday!

Don’t know if it is an age thing, but I have been thinking a lot about life choices. Not the big ones, but the small everyday life priorities that one makes each day.

I used to “back in the days” think a lot about all the different things I wanted to do in life. At this stage and age, I’m more concerned about what I shouldn’t do. I don’t mean that I want to do less or that I lack ambition. It’s about the notion of dropping such habits that only consume time and energy without being genuinely rewarding.

Obviously, one part of this is social media. I had a good social media brake. It was in fact so good that I think I have managed to change my social media routines permanently.

There are also other kinds of practices one overtakes daily that – when you think of it – don’t serve any real purpose. I won’t go into details about what I am specifically referring to. In short, it’s about rethinking what should be my priorities in professional life. On a personal level, I have customs that I should simply just drop. Yet there are new goals to strive for and new things to try out. But there is also so much in life that I can enjoy more extensively, if I manage to drop some of the unnecessary distractions.

Thinking of this, I recognise that my life is to a great extent complete – both personally and professionally. I am truly and utterly blessed having what I have: an awesome family, good friends and inspiring colleagues that I enjoy working with. I guess, being busy in everyday life is to some extent, the practical manifestation of life fulfilment.

I do feel that this stage in life is an achievement and a pay off of some sort. But most of it, is about faith and good fortune, – knowing what I know about life so far. Through my experiences of working with social work I have seen misfortune and unfairness from a close distance. The world is not fair and there is something called structural inequality.

With these reflections I send a humble regards to all my friends, acquaintances or whom ever came to read this post. Thank you for being part in all of this.

To be forty is fabulous!

 

 

 

 

 

 

Sote-sovulla sementoidaan sosiaalipalveluiden säästötaakka

Eilen uutisoitiin #sotesovusta, jonka hallitus solmi asiakassetelikiistassa. Kyse ei ollut mistään suuresta perustuslakivaliokunnan nostamasta pulmakohdasta, vaan siitä, että ratkaistiin se ongelma, jonka hallitus itse aiheutti perustuslakivaliokunnan jälkeen; kun se ilman ennakkovaroitusta, päätti laajentaa asiakassetelimarkkinoita erikoissairaanhoitoon!

Isot kysymykset demokratiavajeesta, kustannusten hillitsemisestä ja integraation toteutuksesta on vielä ratkaisematta ­– maakuntamallin ongelmista puhumattakaan.

Sosiaalityöntekijänä heiluttaisin isoa punaista lippua tässä vaiheessa. Se mitä nyt ollaan sementoimassa on täydellistä välinpitämättömyyttä suhteessa sosiaalipalveluihin. Perusterveydenhuoltoon ei ole tulossa säästöjä, vaan valinnanvapauden myötä kustannusten oletetaan kasvavan. Erikoissairaanhoidon rakennetta ei olla muuttamassa tai kehittämässä oikeastaan ollenkaan. Terveystalon johtava ylilääkäri Juha Tuominen tiivistää näiden kahden asian seurauksen näin:

” Tuomisen mukaan perusterveydenhuollosta säästöjä ei juurikaan ole ollut tarkoituskaan saada, joten ainoaksi säästökohteeksi jäävät hänen arvionsa mukaan sosiaalimenot.”

Kuka muistaa vielä sen vaiheen kun sote:ssa ajateltiin panostaa ennaltaehkäisevästi siihen 10 prosenttiin, joka aiheuttaa 80 prosenttia kustannuksista? Silloin joskus nähtiin miten keskeistä olisi integroida so- ja te-palvelut toimivaksi kokonaisuudeksi.

Rohkeimmat osasivat arvostella erikoissairaanhoidon hegemonista asemaa, missä se on saanut kasvattaa kustannuksia ja valikoida itselleen mieluisimmat asiakkaat – jättäen moniongelmaiset palveluntarvitsijat sosiaalipalveluiden ja terveyskeskusten murheeksi.

Nyt kun perusterveydenhuolto siirtyy yrityksiin kasvattamaan terveysmarkkinoita, maakuntien sosiaalityölle jäänee yksin vastuu moniongelmaisista asiakkaista ja valtakunnallisista säästötavoitteista.

Hyvää joulua kaikesta huolimatta!

https://yle.fi/uutiset/3-9987284