Blogi

Instituutiot ovat sääntöjä, jotka vähentävät ihmisten kanssakäymiseen liittyvää epävarmuutta

Markkinointisäädökset, kauppasäännöt, siementen sertifiointitavat, elintarvikehygienian säännöt, yksityisen omaisuuden suoja, ja maataloustutkimusta ohjaava politiikka ovat kaikki saman pelin sääntöjä. Avainkysymys on: Kuinka instituutiot ovat muovanneet maatalouden tietotaidon, tutkimuksen ja teknologian kehittämisen? Millaisia vaikutuksia niillä on kestävälle ja oikeudenmukaiselle kehitykselle? Millainen institutionaalinen järjestelmä on kyvykkäin veturiksi kestävyys- ja kehittämistavoitteiden saavuttamiseksi?

Ajan myötä säännöt institutionalisoituvat ja muodostuvat käytännöiksi organisaatioiden toiminnassa. Ne päättävät kuinka me yksilöinä tai ryhmänä toimimme ja kuinka resurssit ja tulot jaetaan. Säännöt voivat olla lyhyt- tai pitkäaikaisia, täsmällisiä (selkeitä) tai hiljaisia, peitettynä rutiineihin ja traditioihin tai muodollisesti kirjattuna protokolliin ja sopimuksiin.

Institutionaaliset rakennelmat ovat toiminnan ajureina ja raameina

Institutionaaliset järjestelmät sisältävät selkeitä ja ehdottomia moraalisia valintoja, jotka kuvastavat normeja, arvoja ja kiinnostusta. Tiede, osaaminen ja kokemus voivat vaikuttaa instituutioihin, mutta pystyvät harvoin muuttamaan syväänjuurtuneita mieltymyksiä. CGIAR:n (Consultative Group on International Agricultural Research) alla toimivat tutkimuskeskukset ovat harvinainen esimerkki harkitusta kollektiivisesta valinnasta, joka pyrkii tuottamaan tietotaitoa ja teknologiaa maailman yhteiseksi hyväksi. Se, että ihmiset ovat hyötyneet epätasa-arvoisesti lisääntyneestä maataloustuotannon kasvusta ja että luontoa on hyödynnetty kestämättömällä tavalla, johtuu osittain institutionaalisten järjestelmiemme heikkoudesta.

Palvellaksemme paremmin yhteistä hyvää me voimme parantaa maatalouteen ja ruokajärjestelmiin liittyviä institutionaalisia järjestelmiämme, tietotaidon, tutkimuksen ja teknologian luomista, tiedotusta ja omaksumista vaikuttamalla neljään eri osa-alueeseen:

–          innovaatiopolitiikka

–          yhteisökaupan ja muiden maatalous- ja ruokamarkkinoiden uudistaminen

–          yksityisen omaisuuden suoja

–          maataloustutkimuksen johtaminen ja hallinnointi

Innovaatiopolitiikan muutostarpeet

1. Ministeriöiden vastuualueet tulee jakaa siten, että maataloutta ja elintarvikkeita koskevia poliittisia päätöksiä ei tehdä erillään muiden alojen päätöksenteosta. Esimerkiksi Costa Rica siirsi vuonna 1969 monimuotoisuuden suojelun ja aavikoitumisen ehkäisyn uuden ympäristö-, energia-, kaivos-, vesi- ja luonnonvaraministeriön alle. Tänään 98 % maan energiasta tuotetaan uusiutuvista luonnonvaroista ja maatalous on kehittynyt vettä säästäväksi,

2. Täyden kustannuksen hinnoittelu käyttöön maatalous- ja elintarviketeollisuudessa. Toistaiseksi mitään kehitetyistä täyden kustannuksen laskentamalleista ei ole hyväksytty standardiksi eikä otettu rutiinikäyttöön. Hinnat ja taloudelliset mallit antavat edelleen väärän kuvan todellisista kustannuksista, esim. eivät huomioi sosiaalisten ja ympäristövaikutusten kustannuksia.

Yhteisökaupan ja muiden maatalous- ja elintarvikemarkkinoiden uudistamistarpeet

Miten hyvin kaupan ja markkinoinnin eri instituutiot edistävät kestävää ja tasa-arvoista kehitystä tulojen, etujen, maatalous- ja luonnonvarojen jaossa?

Suuntaukset kohti kaupan esteiden vähentämistä ja nousevien tariffien poistoa jalostettujen tuotteiden kohdalla hyödyttäisivät yleisesti ottaen kehitysmaita. Kehitysmaat myös hyötyisivät kaupan esteiden vähenemisestä keskinäisessä kaupassaan, maaseudun tuotteiden suosituimmuusasemasta pääsyssä kehittyneiden maiden markkinoille ja suuremmasta julkisesta rahoituksesta tuotteiden lisäarvon kasvattamiseksi.

Pienviljelijäsektorilla on vaatimattomat mahdollisuudet hyötyä kasvavasta laadukkaiden tuotteiden kysynnästä kaupunkien keskiluokkaisen väestön lisääntyessä, elleivät hallitukset pane alulle kaupankäynnin infrastruktuuria, joka palvelisi pientuottajia, kauppiaita ja paikallisia jälleenmyyjiä.

Tarve murtaa yksityisen omaisuuden suojaa (IPR= intellectual property rights)

IPR palkitsee innovaatioista siten, että omistajalla on ehdoton oikeus innovaation abstraktiin tai biologiseen prosessiin tai aineeseen sisältyvään osaamiseen ja tietoon. Puolustajat väittävät, että vahva IPR on välttämätön kannuste, koska tutkimus ja kehittäminen ovat erittäin kalliita geeniteknisissä ja bioteknologisissa tieteissä. Kriitikot huomauttavat sen voivan muodostua kestävyyden ja kehittymisen esteeksi, ja käyttävät todistusaineistonaan sitä, että IPR:n hallinta monimutkaistuu koko ajan, ja että siementen ja muiden resurssien hallinta ovat vahvan IPR:n takia keskittymässä muutamien globaaliyritysten varaan.

Laatikko

Teollistuneissa maissa on 97 prosenttia maailman patenteista. Yli 80 % patenteista on yksityisten tai yhtymien omistuksessa. Maailman viisi suurinta bioteknologiayritystä hallitsee yli 95 %:ia geenisiirtopatenteista. Vuosien 1996-2000 aikana 75 % 4200:sta uudesta maatalouden biotekniikkapatenteista annettiin yksityisille yrityksille.

Maatalouden tietotaidon, tutkimuksen ja teknologian johtamisen muutostarpeet

On monia mahdollisuuksia parantaa julkisen ja yksityisen tutkimuksen kykyä saavuttaa kestävyyden ja kehittämisen tavoitteita:

1. Investoidaan maatalous- ja ekologisten tieteiden integrointiin, lähtökohtana periaate, että elämän ylläpitäminen on enemmän ekosysteemin kuin lajin, organismin tai DNA-ketjun ominaisuus.
2. Tuodaan hallinto- ja käyttäytymistieteet mukaan maataloustutkimuksen ja tietotaidon päätöksentekoon, jotta voidaan kehittää paikallisesti ja maailmanlaajuisesti tehokkaita innovaatioprosesseja, jotka tähtäävät yhteiseen hyvään.  
3. Otetaan maataloustutkimuksen ja teknologian suuntaamiseen mukaan laajemmat osakasryhmät, jotta varmistetaan, että päätöksissä on otettu huomioon paikallisen yhteisön monimuotoisuus, arvot, mahdollisuudet ja tarpeet.
4. Kartoitetaan teknologisten vaihtoehtojen sopivuus hyvien toimintatapojen kanssa.

Mahdollisia tapoja edistää institutionaalisia muutoksia

Kirjoittanut Jaana Väisänen

Lue lisää

Business as usual is not an option: The role of institutions
http://www.agassessment-watch.org/docs/10505_Institutions.pdf

http://www.agassessment-watch.org/

VTT, yliopistotutkija Tiina Silvasti:

1. Alkutuottajien arki muuttuu (16min)
”Taloudellinen hyöty ympäristötyöstä, jota viljelijät tekevät, valuu kaupalle ja jalostukselle.”

2. Kuka päättää elintarvikeketjussa (18min)
”Kuluttaja ei voi ostaa sitä, mitä ei tarjota.”

3. Nälkä kolmannessa ja toisessa maailmassa (16min)
”Kaupungistumisen myötä nekin ihmiset, jotka ennen tuottivat vähän
ruokaa, ovat nyt markkinoilla ostamassa ruokaa.”

4. Nälkä ensimmäisessä maailmassa (9min)
”Suomessa seurakunnat ajattelivat, että pitää auttaa, ennen kuin
jähmeä valtio saa toimituksi. Mutta ongelmasta tulikin pysyvä.”

Haastattelut teki Elisa Niemi keväällä 2009.

Jules Pretty ja Rachel Hine tutkivat vuonna 2000 kehitysmaissa toteutetuissa kestävän maatalouden kehittämishankkeissa aikaansaatuja edistysaskeleita kohti kestävämpää maataloustuotantoa ja luonnonmukaisten ja muiden kestävien, ekologisten tuotantomenetelmien mahdollisuuksia turvata kehitysmaiden ruuantarve. Selvityksessä analysoitiin 208 projektia ympäri maailmaa.

Selvitys antoi lupaavia tuloksia kestävän maatalouden positiivisista vaikutuksista. Lähes kaikissa hankkeissa ruuantuotannon volyymi kohosi paikallisia luomumenetelmiä käytettäessä. Tutkijat myös osoittivat, että tuottavuuden parantuminen tuotti lisätuottoja, kunhan luonnonvaroja käytettiin kestävällä tavalla, ja alueiden sosiaalista ja osaamispääomaa kasvatettiin.

Prettyn ja Hinen mukaan tuloksellisten kehittämishankkeiden onnistuminen perustui neljään tekijään:

1.  Viljelijöiden koetoiminnan avulla luotu sopiva teknologia,

2.  Osallistava kehittämisote ja sosiaalinen oppiminen,

3.  Projektien hyvä yhteistoiminta ulkopuolisten laitosten tai asiantuntijoiden kanssa sekä niiden välillä,

4.  Paikallinen vahva sosiaalinen vuorovaikutus.

Näiden menestyksen avainten lisäksi tutkijat toivat esiin lähinnä poliittisia ja infrastruktuuriin liittyviä perusedellytyksiä kestävän, paikallisia, luonnonmukaisia menetelmiä käyttävän maatalouden laajenemiseksi ja ruokaturvan parantamiseksi:

• Poliittisen ympäristön tulisi antaa mahdollisuus luomutuotantomenetelmien kehittämiselle.
• Valtion laitosten tulisi tukea paikallisia kestävän maatalouden hankkeita ja aloitteita.
• Maaseudun sosiaalinen ja elinkeinotoiminta tarvitsee viestintää, markkinointia ja kuljetuksia edistävää infrastruktuuria.  

Kirjoittanut Jaana Väisänen

Lue lisää:

Pretty, J. & Hine, R. 2001. Reducing Food Poverty with Sustainable Agriculture: A Summary of New Evidence

Nadia El-Hage Scialabba and Caroline Hattam (eds.) 2002. Organic Agriculture, Environment and Food Security. FAO. Environment and Natural Resources Series 4.