Daphnian mikroskopointi ja sukupuun tarkastelua

Tekijät:  Marjut Kaarsalo-Koskela ja Terhi Närhi

 

Opettajalle:

Kohderyhmänä ovat lukiolaiset, ja työ vastaa lukion opetussuunnitelman (LOPS) BI1-kurssin tavoitteita. Työssä tutustutaan evoluutioon, eliön rakenteisiin ja niiden kehittymiseen, sekä mikroskopointiin tutkimusmenetelmänä ja mikroskooppiin työvälineenä. Oppilaan on hyvä osata etukäteen perusperiaatteet evoluutiosta ja sen etenemisestä. Tunnin kesto n. 90 min.

Eläviä Daphnioita saa tilata akvaariokaupasta, ja ne toimitetaan kylmähorroksessa pienissä pusseissa. Työn jälkeen elävät Daphniat voi kierrättää kalojen ruuaksi esim. palauttamalla ne akvaarioliikkeeseen tai lopettaa liiskaamalla, jolloin kuolleet Daphniat voi huuhdella viemäristä alas (ei eläviä!). Vinkki: Daphniat ovat mielenkiintoisia ja melko helppoja kasvatettavia, joten niitä voi myös pitää mikroskopoinnin jälkeen kasvatettavina ja tarkkailtavina luokassa.

Jos mahdollista, kannattaa katsoa ennen työn aloittamista myös videot Daphnian elinkierrosta ja mikroskoopin käsittelystä (linkit alempana).

Työn ja tutkimisen iloa!

 

Taustaa:

Tutkittavana on Daphnia, joka on pienikokoisten äyriäisten (Crustacea) sukuun kuuluva vesikirppu (Cladocera). Daphniat ovat planktonäyriäisiä, ja tärkeä osa vesien ravintoketjua: ne ovat monen lajin pääasiallista ravintoa. Daphniat itse syövät ravintonaan pääasiassa mikroskooppisia leviä ja vedessä olevaa hajoavaa elollista ainesta suodattamalla.

Daphniat on hyvin vanha suku: uusien tutkimusten mukaan se on vähintään 145 miljoonaa vuotta vanha. Vertailun vuoksi nisäkkäät olivat samaan aikaan vasta rotan kokoisia pikkuotuksia.  Daphniaa käytetään koe-eläimenä esimerkiksi veden laadun tutkimisessa, sillä se reagoi herkästi ympäristömyrkkyihin. Kehon läpinäkyvyys tekee siitä helposti tarkasteltavan (kuva 1.).

Tiesitkö, että Daphnialla on myös enemmän geenejä kuin ihmisellä? Sen geenistö on suurempi kuin millään muulla perimältään tunnetulla eläimellä!

Kuva 1. Daphnia pulex (Kuva: Paul Herbert CC BY-SA 2.5)

Daphnioiden elinkiertoon liittyy sukupolvenvuorottelua, mikä on eläinkunnassa melko harvinaista. Sukupolvenvuorottelussa eliölajilla esiintyy suvullisesti ja suvuttomasti lisääntyviä sukupolvia (kuva 2.). Suurin osa Daphnia-yksilöistä on kesäkaudella suvuttomasti (partenogeneettisesti) syntyneitä naaraita. Syksyisin naaraat muodostavat hedelmöittymiskykyisiä munia, kun partenogeneettisesti syntyneitä koiraita alkaa ilmestyä. Hedelmöityttyään munat talvehtivat kuoresta kehittyvän suojan sisällä ja kuoriutuvat keväällä. Munista kuoriutuu diploideja naaraita. Daphnian sikiökammio sijaitsee sen selkäpuolella.

Kuva 2. Daphnian elinkierto (Kuva: Wikipedia Creative Commons, Credit: Dita Vizoso. Suomenkieliset tekstit: Marjut Kaarsalo-Koskela)

Daphnialla on takkimainen, edestä auki oleva selkäkilpi, joka peittää suurimman osan sen ruumiista, ja se liikkuu käsivarsimaisten tuntosarviensa eli antenniensa avulla: liike on kirppumaisen hyppivää. Daphnia kuuluu kidusjalkaisiin: se käyttää jalkojensa liikettä hapekkaan veden ja ruuan ohjaamiseen kehoonsa. Sillä on vain yksi verkkosilmä, joka on syntynyt kahden silmän yhteensulautumasta (kuva 3.).

Kuva 3. Daphnian rakenne

(Kuva: Credit Julie McMahon (University of Illinois at Urbana-Champaigni), suomenkieliset tekstit: Marjut Kaarsalo-Koskela)

 

Daphnian sukupuu: Daphnioiden sukupuuta tarkastellessa huomaa niiden kuuluvan suvultaan Daphnioihin, heimoltaan Daphniidaeen (Daphniat), alalahkoltaan Cladoceraan eli vesikirppuihin, lahkoltaan Diplostracaan, luokaltaan Branchiopodaan eli kidusjalkaisiin, alajaksoltaan Crustaceaan eli äyriäisiin, pääjaksoltaan Arthropodaan, eli niveljalkaisiin, kunnaltaan Animaliaan eli eläinkuntaan ja domeeniltaan Eukaryaan, (tumallisiin) (kuva 4.).

Tietoa kladogrammista: Polveutumishistoriaa kuvaavaa sukupuuta eli kladogrammia tarkastelemalla voi tutkia eliön evoluutiohistoriaa. Kladogrammi on diagrammi, joka kuvaa ryhmien välisiä evolutiivisia suhteita. Se perustuu fylogeniaan, joka on evolutiivisten suhteiden tutkimista. Joskus kladogrammeja kutsutaan fylogeneettiseksi puuksi (vaikka niiden välillä on pieniä eroja). Menneisyydessä biologit saattoivat ryhmitellä eliöitä vain niiden ulkomuodon perusteella. Nykyään, genetiikan ja biokemian kehityttyä, biologit voivat tutkia yksilöitä tarkemmin ja löytää kaavan niiden evoluutiossa ja ryhmitellä niitä sen mukaisesti. Menetelmää kutsutaan evolutiivisen luokituksen kladistiikaksi. Analyysissä tutkitaan eliöiden kehityslinjoja eli kladeja etsimällä niiden yhteisiä uusia toiminnallisia piirteitä, eli synapomorfisia tuntomerkkejä. Nämä uudet piirteet esiintyvät myöhemmin kehittyneissä eliöissä, mutta eivät aiemmin kehittyneissä, joten tällaisen piirteen ilmestyttyä kantamuoto ja sen jälkeläiset muodostavat monofyleettisen ryhmän, joka on eriytynyt muista kehityslinjoista, ja muodostaa uuden haaran evoluutiopuuhun.

Kuva 4. Daphnian kladogrammi.  (Kaavio: Marjut Kaarsalo-Koskela.  Kuvat ylhäältä: Musca domestica, Wikimedia Commons, USDAgov, CC BY-SA 3.0. Lebadidae, Wikimedia Commons, M. Bushmann, CC BY-SA 3.0.  Nebalia bipes, Wikimedia Commons, Hans Hillewaert, CC BY-SA 4.0. Diaptomus, Wikimedia Commons, credit: NOAA, Great Lakes Environmental Research Laboratory. Daphnia Magna, Wikimedia Commons, Dita Vizoso, CC BY-SA 3.0. Artemia Salina, Wikimedia Commons, Hans Hillewaert, CC BY-SA 4.0)

Kuvan 4. kladogrammia luetaan vasemmalta oikealle, varhaisimmat vaiheet ovat siis vasemmalla ja oikealle edetään kohti nykypäivää. Haarautumisista voi lukea kehityshistorian ja sukulaisuussuhteita.

 

Lisää tietoa videoilta (engl.):

Daphnian elinkierto:  https://www.youtube.com/watch?v=xbfc30nw1PQ

Mikroskoopin käsittely:  https://www.youtube.com/watch?v=SUo2fHZaZCU

 

Työturvallisuus:

Varo käsitellessäsi työssä tarvittavia objektiivilaseja, ne ovat särkyessään hyvin teräviä!

 

Arvioitu aika:

Tunnin kesto n. 90 minuuttia

 

Pohdittavaksi ennen työtä:

  • Mikä aihe biologiasta kiinnostaa juuri Sinua?
  • Mitä sanasta evoluutio tulee mieleesi?
  • Mitä odotat tunnilta?

 

Pohdittavaksi tunnin jälkeen:

  • Mitä opin / mikä oli uutta?
  • Mikä herätti kysymyksiä?
  • Mitä mielenkiintoista havaitsin mikroskopoinnilla?
  • Muita havaintoja/kokemuksia?

 

Tarvikkeet (kuva 5):

  • työohje ja tehtävät
  • eläviä Daphnioita astiassaan
  • mikroskooppi
  • petrimalja
  • objektiivilaseja
  • 3 ml Pasteur-pipetti
  • koontiastia tarvikkeille
  • kännykkä tai läppäri nettiin pääsemiseksi

Kuva 5. Mikroskoopin viereen tarvittavat välineet.  (Kuva: Marjut Kaarsalo-Koskela)

 

Sähköinen sukupuu:

http://www.wellcometreeoflife.org/interactive/

 

Kuva 6. Mikroskoopin osat.  (Kuva: Miika Koskela ja Marjut Kaarsalo-Koskela)

 

Työohje:

  1. Alkukysely ja -keskustelu
  • Mikä aihe biologiasta kiinnostaa juuri Sinua? Mitä sanasta evoluutio tulee mieleesi? Mitä odotat tunnilta?

2. Mikroskopointi: Ota varovasti suojahuppu pois mikroskoopin päältä. Tutustu mikroskoopin osiin ja toimintaan (kuva 6.).

Jokaisella parilla on mikroskoopin vieressä kaikki tarvittavat välineet sekä Daphniat. Käsittele Daphnioita varoen, ne ovat eläviä olentoja ja melko herkkiä. Kytke virta mikroskooppiin ja tarkista että valo syttyy.

3. Kun mikroskooppi on valmis, harjoittele Pasteur-pipetillä pienen pisaran tiputtamista ensin petrimaljalle. Harjoiteltuasi riittävästi ota pipetillä varovasti yksi Daphnia astiasta ja tiputa se hyvin pienen vesipisaran sisällä objektiivilasille. Kun olet onnistunut siirtämään Daphnian vesipisarassa lasille, siirrä se varovasti mikroskooppiin tarkastelua varten. Pidä huolta että Daphnia ei kuivu mikroskopoinnin aikana, lisää tarvitaessa pieni määrä vettä pipetillä.

4. Tarkastele Daphnioita eri suurennoksilla. Mikä suurennos sopii parhaiten tarkasteluun? Ole varovainen, kun käännät revolverissa objektiiveja: suurin on pidempi kuin muut eli nosta ne ylös ennen kuin käännät suurimmalle suurennokselle! Tutki Daphnioita: löydätkö sydämen, tuntosarvet (antennit), sikiökammion ja mahdollisesti alkioita siellä? Mikä osa on Daphnian kuorta? Montako lyöntiä minuutissa arvioisit sydämen lyövän?

5. Vie mikroskopoinnin jälkeen ”käytetyt” Daphniat varovasti takaisin astiaansa upottamalla objektiivilasit veteen. Kaada varovasti elävät Daphniat myös omasta kupistasi samaan yhteiseen astiaan. Kuolleet Daphniat voi huudella viemäriin. Palauta tiskialtaalle muutkin käytetyt välineet: pipetit, objektiivilasit, petrimaljat ja koontiastia, sekä laita mikroskooppi siirtokuntoon ja huputa se.

6. Vastaa tehtävien kysymyksiin ja tarkastele sähköistä sukupuuta.

7. Loppukoonti: vastausten läpikäynti ja keskustelu havainnoista sekä opituista asioista. Voit myös kertoa mielipiteitäsi tai antaa palautetta.

  • Mitä opin / mikä oli uutta? Mikä herätti kysymyksiä? Mitä mielenkiintoista havaitsin mikroskopoinnilla? Muita havaintoja/kokemuksia?

 

 

Oppilaan tehtävät:

Tehtävä 1. Sähköinen sukupuu

Mikä on lähin sukulainen, jonka löydät tästä sähköisestä sukupuusta Daphnialle? Vinkki: käytä apuna Daphnian kladogrammia.

Sähköinen sukupuu: http://www.wellcometreeoflife.org/interactive/

Lähin löytämäni Daphnian sukulainen oli:_____________________________________

 

Tehtävä 2. Analysoi kladogrammia:

Tutki alla olevaa kladogrammia, diagrammissa olevat kirjaimet viittaavat eri innovaatioihin. Yhdistä oikea ominaisuus sopivaan kirjaimeen. (Kladogrammi on yksinkertaistettu, eikä kuvaa hyönteisten oikeaa fylogeniaa.)

Yhdistä oikea ominaisuus oikeaan kirjaimeen:

Kuva 7. (Kuva ja kaavio: Shannan Muskopf, Biology Corner CC BY-SA 4.0, suomenkieliset tekstit: Terhi Närhi)

Tehtävä 3. Luo oma kladogrammi (taulukko 1.)

Jotta voit luoda kladogrammin, sinun täytyy ensin katsoa eläimiä, joita aiot tutkia ja määrittää mitkä piirteet ovat ryhmälle yhteisiä ja uniikkeja. Kirjaa onko taulukon eliöllä kyseistä piirrettä vai ei ja sen perusteella piirrä kladogrammi.

Taulukko 1. (Taulukko: Terhi Närhi)

Piirrä kladogrammi tähän:

 (varaa tilaa kaaviolle)

 

 Lisätehtävä:

Kokeile piirtää tähän Daphnia mikroskopointihavaintojesi mukaan! Mitä elimiä erotit? Millainen on Daphnian rakenne? Minkä/millaisen rakenteen perusteella sanoisit Daphnian kuuluvan äyriäisiin? Entä kidusjalkaisiin?

(varaa tilaa piirrokselle)

 

 

Veren sivelyvalmiste ja verisolujen tutkiminen

Kaisa Rajakylä, Ville Rinne ja Jenni Laine

 

Veri ja veren tehtävät

Solut eivät saa tarvitsemiaan aineita, mm. happea suojaavan kerroksen eli ihon kautta, vaan aineita välitetään erityisen suljetun kuljetussysteemin eli verenkierron avulla. Veren mukana kulkee kaasuja (happea ja hiilidioksidia), ravintoaineita, metaboliatuotteita, soluja ja hormoneja. Veren liikkeestä vastaa sydän, joka luo liikkeeseen tarvittavia paine-eroja lyönneillään.

Veri on nestemäistä kudosta ja se koostuu verisoluista ja soluväliaineesta eli plasmasta. Ihmisellä on noin 5 l verta kehossaan. Kuljetuksen lisäksi veren tehtävänä on verenvuotojen tyrehdyttäminen, sekä immuunipuolustuksen hoito. Näissä tehtävissä veren soluilla on tärkeä rooli.

Erytrosyytit eli punasolut

Veren soluista 99 % on punasoluja. Ihmisen punasoluilla ei ole mitokondrioita, eikä tumaa, mistä syystä niissä ei tapahdu myöskään proteiinisynteesiä. Punasolut ovat erittäin joustavia soluja ja ne voivat itse säädellä tilavuuttaan, mikä mahdollistaa niiden pääsyn ahtaistakin tiloista eteenpäin (mm. hiussuonet). Punasolun muoto on kaksoiskovera, mistä syystä sen keskiosa näyttää vaaleammalta sivelyvalmisteessa (Kuva 1.).

Kuva 1. Punasoluja veren sivelyvalmisteessa.

Punasolut sisältävät hemoglobiinia, johon sitoutuneena sekä happi että hiilidioksidi kulkevat kudoksiin ja keuhkoihin. Hapen ja hiilidioksidin kuljetus on punasolujen pääasiallinen tehtävä. Hemoglobiinin synteesiin tarvitaan rautaa, jonka puutos voi johtaa raudanpuuteanemiaan eli hapenkuljetuksen heikkenemiseen. Raudanpuuteanemian lisäksi on myös muita punasolujen häiriöistä johtuvia anemioita kuten pernisioosianemia (B12-vitamiinin puutos), hemolyyttinen anemia (punasolujen hajoaminen), aplastinen anemia (punasoluja ei muodostu) ja sirppisoluanemia (hemoglobiinin rakenteen häiriö).

Leukosyytit eli valkosolut

Veren valkosoluilla on tärkeä rooli elimistön immuunipuolustuksessa. Ne kulkevat paikasta toiseen veren välityksellä, mutta toimivat usein verisuonien ulkopuolella imukudoksessa. Valkosolut valvovat kehoa ja poistavat ja siivoavat patogeeneja, sekä toimimattomia soluja.

Valkosolut jaetaan luokkiin joko niiden toiminnan perusteella (mm. sytotoksiset solut, syöjäsolut, antigeenia esittelevät solut), tai morfologian (eli muodon ja rakenteen) perusteella. Sivelyvalmisteesta voidaan morfologian perusteella erottaa granulosyytit eli jyvässolut, monosyytit ja lymfosyytit (Kuva 2.).

Kuva 2. Valkosoluja veren sivelyvalmisteessa. Kuvassa lymfosyytti ja 2 neutrofiiliä.

Jyvässoluilla (neutrofiilit, eosinofiilit ja basofiilit) on sytoplasmassa paljon jyväsiä ja lohkottunut tuma. Jyväsistä vapautuu erilaisia patogeenien torjuntaan tarvittavia aineita. Neutrofiilit ovat lisäksi tehokkaita “syöjäsoluja” eli fagosyytteja. Monosyytteja eli yksitumaisia valkosoluja ovat makrofaagit ja dendriittisolut. Solut erottuvat sivelyvalmisteesta niiden suuren koon perusteella. Myös magrofaagit ovat tehokkaita ”syöjäsoluja”, sekä syömiensä patogeenien antigeenin esittelijöitä. Lymfosyyteillä on suuri tuma ja ne voidaan jakaa b- ja t-lymfosyytteihin. Lymfosyyteillä on rooli hankitussa immuniteetissa. Ne lisääntyvät virustulehduksissa ja vaikeissa bakteeritulehduksissa. Lymfosyyttien vähyyttä esiintyy immuunisysteemin vajavuustiloissa.

Immuniteetti voidaan jakaa synnynnäiseen ja hankittuun immuniteettiin. Synnynnäinen immuniteetti aktivoituu nopeasti, jopa minuuteissa, kohdatessaan vieraan patogeenin. Se ei ole kuitenkaan spesifinen (eli ominainen tai erityinen) millekään tietylle patogeenille ja se toimii aina samalla tavalla. Hankittu immuniteetti sen sijaan on spesifinen vain jo viholliseksi tunnistettuja rakenteita vastaan. Hankittu immuniteetti on lymfosyyttivälitteistä ja vaste on hitaampi kuin synnynnäisellä immuniteetilla. Muistisolujen ansiosta vaste on kuitenkin seuraavalla altistuskerralla nopea. Jaosta huolimatta synnynnäinen ja hankittu
immuniteetti toimivat yhteistyössä.

Trombosyytit eli verihiutaleet

Verihiutaleet ovat punasolujen tapaan tumattomia soluja, joilla on hiutalemainen rakenne (Kuva 3.).

Kuva 3. Trombosyyttejä veren sivelyvalmisteessa.

Niillä on runsaasti vesikkeleitä/jyväsiä, jotka sisältävät veren hyytymiseen ja immuunipuolustukseen liittyviä proteiineja (kuten sytokiineja, kasvutekijöitä ja metalloproteaaseja). Verihiutaleilla on päävastuu veritulpan muodostumisessa, jota tarvitaan verenvuodon tyrehdyttämiseen. Verisuonen rikkoutuessa verihiutaleet kohtaavat kollageenia, jolloin niistä tulee toisiinsa tarttuvia ja niiden jyväsistä alkaa vapautumaan erilaisia veren hyytymistä edistäviä proteiineja. Verihiutaletulpan ympärille muodostuu useamman kudostekijän aktivoimana fibriiniverkko, joka tyrehdyttää vuodon lopullisesti.

Verisolujen muodostuminen ja hajottaminen

Syntymän jälkeen verisoluja muodostuu punaisessa luuytimessä. Punaisessa luuytimessä on veren kantasoluja, joista verisolut erilaistuvat ja kypsyvät usean solunjakautumisen myötä. Tätä kutsutaan hematopoieesiksi (Kuva 4.).

Kuva 4. Hematopoieesi. Hematopoieesi voidaan jakaa myeolopoieesiin ja lymfopoieesiin. Myelooisesta kantasolusta (vasemmalla) kypsyvät verihiutaleet, punasolut, granulosyytit eli jyvässolut ja monosyytit. Lymfaattisesta kantasolusta kypsyvät t- ja b-lymfosyytit.

Kypsyminen tapahtuu pääasiassa luuytimessä, mistä syystä kantasoluja ja epäkypsiä soluja näkyy vain harvoin sivelyvalmisteessa. Muodostumista ja kypsymistä säädellään sytokiineilla ja hormoneilla. Munuaisten tuottama erytropoietiini lisää punasolujen tuottoa luuytimessä vasteena hapenpuutteelle. Verisolut hajotetaan pääasiassa fagosytoosilla. Punasolujen elinikä on vain nelisen kuukautta, jonka jälkeen ne hajotetaan makrofaagien toimesta luuytimessä, maksassa ja pernassa. Hemoglobiini hajotetaan bilirubiiniksi, joka poistetaan elimistöstä virtsan ja ulosteen mukana. Bilirubiinin poistamisen häiriöt johtavat keltaiseen ihoon ja silmiin. Indikoi maksan toimintahäiriötä.

Veren sivelyvalmiste

Veren sivelyvalmisteesta voidaan tutkia veren eri soluja, ja näin saada tärkeää tietoa elimistön tilasta ja toiminnasta. Veren sivelyvalmiste on vuosikymmeniä ollut myös tärkeä menetelmä erilaisten veritautien diagnostiikassa. Nykyään veren soluja tutkitaan pääasiassa automaattisilla verianalysaattoreilla. Siitä huolimatta verianalysaattorin poikkeava tulos tarkastetaan edelleen “manuaalisesti” mikroskopoimalla näytteestä tehty sivelyvalmiste.

Veren sivelyvalmisteen valmistaminen

Tämän työn tarkoituksena on havainnoida, minkälaisia soluja omassa veressä on. Tätä varten sormenpäästä otetaan tippa verta, joka levitetään objektilasille. Solut kiinnitetään lasille metanolilla, joka säilyttää solujen morfologian ja estää niiden huuhtoutumisen pois värjäysvaiheessa. Näyte värjätään May-Grunwald & Giemsa (MGG)- värjäyksellä, joka mahdollistaa solujen erottamisen toisistaan niille tyypillisen värjäytymisen perusteella. MGG värjäyksessä käytetään kahta värjäysliuosta, joista May-Grunwald-liuoksessa on eosiinia ja metyleenisinistä. Eosiini värjää punasolut ja eosinofiiliset jyväset oranssin tai punaisen sävyisiksi ja metyleenisininen värjää tuman DNA:n ja basofiiliset jyväset sinisiksi. Giemsa-liuoksen atsuuriväri parantaa kontrastia ja näin helpottaa solurakenteiden erottumista.

Ohjeet:

  1. Puhdista keskisormesi puhdistusaineella ja tee pistos lansetilla.
  2. Pyyhi pois ensimmäinen veripisara – vasta sen jälkeisestä pisarasta tehdään sivelynäyte.
  3. Laita kahdelle objektilasille pisarat verta. Sen jälkeen vedä vetolasilla ensin hieman taaksepäin n. 45 asteen kulmassa, jotta veripisara leviää lasin reunalle. Sitten työnnä lasia nopeasti ja tasaisesti eteenpäin objektilasia pitkin. Toimi nopeasti, jotta veripisarat eivät ehdi hyytyä!
  4. Nimeä paras näyte lyijykynällä ja anna sen kuivua hetken.
  5. Opettajat keräävät valmiit näytteet värjäystä varten.

Video verinäytteen ottamisesta ja sivelyvalmisteen teosta:

https://www.dropbox.com/sh/7gaqfq025qeslvr/AAD0_2W6C2eNq8xa-Z534Uysa?dl=0

Metanoli, jota käytetään solujen kiinnityksessä objektilasille, on vahva myrkky, jonka käsittelyyn tarvitaan vetokaappi, laboratoriotakki ja suojahanskat, joiden läpi metanoli ei pääse imeytymään ihoon. Siksi metanolifiksaus ja sen jälkeinen näytteen värjäys tehdään laboratoriossa.

Työturvallisuus

  • Käytä suojahanskoja, jos kosket muiden näytteisiin tai jätteisiin.
  • Lansettia käsittelee vain se henkilö, joka aikoo ottaa sillä itsestään näytteen. Lansettia on käsiteltävä varoen.
  • Laita jätteet niille osoitettuihin dekkoihin: vanulaput ja käytetyt objektilasit omiin dekkoihinsa. Lansetit laitetaan viiltävälle jätteelle tarkoitettuun astiaan.
  • Lopuksi vie jätteet kullekin jätteelle osoitettuun isompaan keräysastiaan.

Kysymyksiä teoriaosuudesta:

Mitkä ovat veren tehtävät?

Mitä eri soluja veressä on?

Mikä on veren eri solujen tehtävät?

Missä veren soluja muodostuu?

Mihin metanolia tarvitaan tässä työssä?

Miksi näytteet värjätään?

Omien solujen mikroskopointi:

Ennen kuin katsot näytettäsi mikroskoopilla, mitä odotat näkeväsi näytteessäsi ja miksi?

Piirrä, miltä näytteesi näyttää mikroskoopin kautta. Nimeä piirrokseen eri soluja. Muista ottaa kuvia mikroskooppikuvistasi!

Mistä tunnistat punasolut näytteessäsi?

Mistä tunnistat valkosolut näytteessäsi?

Miten sivelynäytteesi onnistui? Mistä onnistuminen / epäonnistuminen on voinut johtua?

 

Työohjeessa käytetyt lähteet:

Keinänen, K. & Pakarinen E. (2017.) Sähköinen oppimateriaali veren sivelyvalmisteen tarkasteluun. Savonia-ammattikorkeakoulu. Opinnäytetyö.

Rad, A. (2009.) Hematopoiesis (human) diagram. Wikipedia. Saatavissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Hematopoieesi.

Silverthorn, D. U. (2014). Human Physiology. An Integrated Approach. (6. painos.) Lontoo: Pearson Education Limited.