Tämä teksti perustuu syksyllä 2022 Helsingin yliopiston kielten maisteriohjelman Japanin käännösprojekti -kurssin opiskelijoiden tekemään haastatteluun. Kaksi kurssin opiskelijaa haastatteli Suomessa asuvaa japanilaista Akane Suzukia hänen urapolustaan. Haastattelun tarkoituksena oli tarjota opiskelijoille mahdollisuus verkostoitua Suomessa asuvien japanilaisten kanssa ja pohtia omaa tulevaa uraa.
Haastattelu toteutettiin biografisena strukturoituna haastatteluna eli haastattelijat esittivät ennalta suunniteltuja kysymyksiä Suzukille. Se julkaistiin Japanilaisen kulttuurin ystävät ry:n jäsenlehti Tomossa. Lehden kohdeyleisö on jo valmiiksi kiinnostunut ja tietoinen japanilaisesta kulttuurista, mikä varmasti heijastuu Suzukin vastauksista.
Haastattelussa Suzuki vastaa kysymyksiin omien kokemustensa perusteella avaten samalla omaa urapolkuaan. Hänen vastauksistaan välittyy syvä intohimo ja sitoutuminen japanin kielen ja kulttuurin tunnettavuuden edistämiseen Suomessa. Vastausten perusteella vaikuttaa siltä, että Suzukin henkilökohtainen ja työidentiteetti ovat vahvasti kytköksissä toisiinsa. Hän kertoo useampaan otteeseen nauttivansa työnsä ihmiskeskeisyydestä ja sen tarjoamista mahdollisuuksista tyydyttää uteliaisuuttaan. Vaikka haastattelu keskittyy Suzukin työhön, puhuu hän paljon myös työelämän ulkopuolisista asioista.
Etenkin haastattelun alussa Suzuki puhuu kohteliaalla tyylillä eli teineigolla, jota tyypillisesti käytetään, kun puhutaan itseään vanhemmalle, hierarkiassa korkea-arvoisemmalle tai tuntemattomalle henkilölle. Vaikka Suzuki itse onkin opiskelijoihin suhteutettuna korkeammassa asemassa, hän puhuu kohteliaalla tyylillä, sillä hän ei tunne haastattelijoita. Kohteliasta kieltä osoittaa verbin –masu-pääte ja desu-kopulan käyttö.
Haastattelun alussa puheessa näkyy myös rakenteellista muodollisuutta. Ensimmäisessä, hissipuhemaisessa vastauksessaan Suzuki kertoo omasta roolistaan japaninopettajien yhdistyksessä. Se on muita vastauksia pidempi ja ennalta rakenneltu. Suzuki on luultavasti kertonut saman kertomuksen useita kertoja, ehkä jopa harjoitellut sitä.
Haastattelun edetessä Suzukin puheeseen sekoittuu epämuodollisia piirteitä. Kohteliaat päätteet jäävät pois ja sanat lyhenevät: esimerkiksi kohtelias kyōmi ga arimashita ’olin kiinnostunut’ muuttuu tuttavalliseen muotoon kyōmi ga atta, ja iroirona ’monenlaisia’ puhekielisempään muotoon ironna. Puhekielen käytön syynä lienee haastattelutilanteen rentoutuminen. Lisäksi, koska haastattelijat ovat Suzukia nuorempia, on kynnys käyttää puhekielisiä muotoja matalampi. Sekoittamalla tyylejä Suzuki voi tasapainoilla hierarkioita ylläpitävän kohteliaan puhetavan ja läheisyyttä luovan rennon puhetavan välillä. Ehkä haastattelu tavallisesta vuorovaikutuksesta poikkeavana genrenä myös antaa paremmat mahdollisuudet tyylien sekoittamiseen.
Kielen vapautuessa vastauksia alkaa hallita ajatuksenvirtaisuus. Suzuki alkaa jäsennellä puhettaan puheen virrassa. Haastattelun edetessä puheenvuoroja hallitsee yhä enemmän japanin demonstratiivipronominien ko-so-a-do-sanojen käyttö, erityisesti so-alkuiset johdokset, kuten ’siitä lähtien’ tai ’sen vuoksi’. Niillä Suzuki sitoo puhettaan aiempaan ja osoittaa syy-seuraussuhteita. Samoin lisääntyy node-sanan (’jotta’) käyttö. Näillä keinoilla Suzuki tuottaa puheeseensa kokemusten ja ajatusten sekä arvojen välisiä (viittaus)suhteita.
Haastattelun edetessä Suzukin oman elämän reflektointi korostuu. Koska käsitys itsestä ja omasta elämästä on sidottu tilanteeseen ja kulloiseenkin minäkuvaan, jäsentyvät myös ajatukset niistä puhetilanteessa. Suzukin puheenvuorot muistuttavatkin muodoltaan sisäistä monologia; tyylin vaihtuessa rennommaksi on kuin Suzuki selittäisi omia ajatuksiaan ja tuntemuksiaan itselleen välittämättä kuulijoista. Tämä vaikutelma syntyy reflektion keskeisyydestä ja siitä, että itseen kohdistuvissa ajatuksissa ei tyypillisesti käytetä kohteliasta rekisteriä.
Teemana henkilökohtaisuus on läsnä koko haastattelun ajan. Jo haastattelun alussa Suzuki mainitsee kaksi lastaan ja ottaa heidät uudestaan puheeksi, kun häntä pyydetään kertomaan työnsä aikataulusta. Suzuki kertoo vievänsä aamulla lapset päiväkotiin ja kouluun ja tekevänsä töitä, kunnes lapset on taas haettava kotiin. Lastenhoito luo raamit työnteolle. Silti Suzuki kertoo asiasta neutraalisti, mikä luo vaikutelman siitä, että hänen mielestään käytäntö on normaali eikä sitä tarvitse selittää enempää. Vastaus saattaa heijastaa japanilaiselle kulttuurille tyypillistä naiskuvaa, jonka mukaan perhe ja kotityöt kuuluvat äidin vastuulle. Toisaalta syitä voi olla muitakin. Kenties Suzukilla ei yksinkertaisesti ole ketään, jolta pyytää apua lastenhoitoon. Ainakin perhe on selvästi tärkeä, sillä Suzuki ottaa sen esiin haastattelussa, joka lähtökohtaisesti keskittyy muihin aiheisiin.
Kokonaisuudessaan haastattelu etenee kohti henkilökohtaisempaa ja vapaampaa vuorovaikutusta, joten myös Suzuki puhuu itsestään vapaammin. Vapautuminen näkyy kielen sanavalinnoissa ja rakenteissa sekä siinä, että Suzukin henkilökohtaiset arvot nousevat esiin. Strukturoidun haastattelun asettamien rajoitusten vuoksi haastattelu jää kuitenkin varsin yleiselle tasolle. Suzuki olisi saattanut esimerkiksi pohdiskella vastauksissaan syvällisemmin arvopohjaansa ja sen vaikutuksia työhistoriaansa vähemmän strukturoidussa haastattelussa.
Pyry Aarnio, Ria Iikkanen, Nooa Karlo ja Milla Viinikka
Teksti on kirjoitettu kurssitehtävänä kielten maisteriohjelman kurssilla Audiovisuaalinen ja kirjallinen aineisto japanilaisen kulttuurin analyysissä/Japanese Culture Through Visual, Written and Audio Materials syksyllä 2023.