Pauliina Lampisen kirjoitus vuodelta 2014

Eri tavoin yhteiskunnan marginaalissa olevien henkilöiden, vammaisten, maahanmuuttajien, mielenterveyskuntoutujien ja nuorten osallisuudesta on viime aikoina kannettu huolta valtakunnan politiikan eri tasolla. Osallisuus nähdään tärkeänä oikeutena, joka onnistuessaan olisi merkki syrjimättömyydestä ja tasa-arvoisista mahdollisuuksista.

Osallisuutta mihin?

Mitä osallisuus sitten on ja miten sitä edistetään tai mikä sitä estää? Onko osallisuus sitä, että kaikkien on pakko osallistua? Kansantalouden näkökulmasta työelämään osallistumisen lisääminen näyttää tänä päivänä välttämättömältä. Työelämäosallisuutta on pyritty lisäämään aktivointipolitiikalla ja nuorisotakuulla. On synnytetty työllistymistä edistävää työtoimintaa, kuntouttavaa työtoimintaa, ammatillista kuntoutusta, harjoitteluja, kokeiluja ja valmennuksia. Osallistujille on tarjottu kannustimien ja sanktioiden avulla toimintaa ja tekemistä, jonka tuloksellisuudesta ei ole ollut takuita. Tärkeintä on ollut olla aktiivinen ja osallistua. Kovin vähän on annettu kohderyhmälle itselleen mahdollisuuksia määritellä, mitä osallisuutta edistävä toiminta on, miten ja millaisissa olosuhteissa sitä tehtäisiin ja miten sen onnistumista arvioitaisiin.

Erityisyys ja inkluusio

Koulutukseen osallistumista pidetään jo itsestään selvänä kaikille, mutta inkluusion suhteen ollaan eri mieltä. Onko siis täydellinen inkluusio, erilaiset oppijat kaikki samoissa opinahjoissa yhtäläisin mahdollisuuksin, mahdollista tai tavoiteltavaa? Miten silloin käy vertaisuuden, jos on ainokaisena omassa koulussaan? Entä onko erityisopetuksen, erityisryhmien ja erityiskoulujen ylläpito  mahdollisuuksien tasa-arvoistamista vai segregaation ylläpitämistä? Entä kenen oppimistapa on erityistä?  On puhuttu tyttöjen ja poikien eri tarpeista koulussa, vammaisten ja ei-vammaisten tarpeista, eri kulttuureista tulevien tarpeista jne. Kategorioita voidaan luoda loputtomasti, mutta johtaako se parempaan tasa-arvoon vai lisääkö se kategorioiden vahvistamista ja erojen voimistumista?

Mitä osallisuuden edistäminen voisi olla?

Vammaisten lasten ja nuorten näkökulmasta osallisuuden edistäminen voi yksinkertaisimmillaan olla henkilökohtaisen avustajan ja kuljetuksen joustavampaa järjestämistä sekä esteettömyyttä. Tai kokonaan uusia tapoja olla paikalla ja läsnä  ilmaisemassa ajatuksiaan ja mielipiteitään.

Osallisuuden edistäminen on ennen kaikkea mahdollisuuksien näkemistä ja ratkaisujen keksimistä ongelmien ja esteiden sijaan. Tämä on välillä vaikeaa, sillä osallisuus edellyttää kaikilta osapuolilta suvaitsevaisuutta ja erilaisuuden sietämistä. Ja ehkä välillä myös omasta edusta luopumista.

Kirjoittaja on Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiön (Vamlas) toiminnanjohtaja. AGORA ja Vamlas ovat yhteistyökumppaneita.