Tekstin laativat EduDigi003 Yhteistyöverkostot -opintojakson opiskelijat Maria Helenius, Mirka Korhonen ja Petra Lonkainen
Johdanto
Lähdimme miettimään ryhmämme kanssa, millaista yhteistyötä koulumaailmassa on jo olemassa ja miten sitä olisi mahdollista parantaa. Tarkastelemme postauksessamme yläkoulu- ja lukioikäisten koulumaailmaan liittyviä yhteistyötahoja. Erityisesti haluamme nostaa esille kodin ja koulun välisen yhteistyön. Emme ainoastaan pohdi, miten opettajat ja vanhemmat voisivat pitää yhteyttä, tai miten vanhemmat olisivat perillä lastensa koulunkäynnistä mahdollisimman hyvin. Tavoitteenamme on asettaa nuorten vanhemmat parrasvaloihin ja ottaa selville, minkälaisia mahdollisuuksia voisimme heidän avullaan luoda oppilaille. Jotta tämä olisi mahdollista, tarvitaan digipedagogista osaamista.
Mitä on digipedagoginen osaaminen?
Termi digipedagoginen osaaminen oli aluksi meillekin hieman epäselvä, mutta löysimme sille hyvän määritelmän: “Digipedagoginen osaaminen on osa jokaisen opettajan työtä. Digipedagogisella osaamisella tarkoitetaan
a) erilaisten digitaalisten työkalujen, -laitteiden, ohjelmistojen ja sovellusten hallintaa
b) toimintamalleja sekä opetuksen ja ohjauksen menetelmiä, jotka tapahtuvat verkkoympäristöissä ja digitaalisten työkalujen avulla.” (Korento & Rusanen)
Millaista yhteistyötä kodin ja koulun välillä tehdään
Useimmissa kouluissa on käytössä jokin digitaalinen sovellus, jonka kautta oppilaiden vanhemmat pystyvät seuraamaan lastensa koulumenestystä, myöhästelyjä ja poissaoloja. Tämän kautta tapahtuu myös suurin osa opettajien ja vanhempien välisestä kanssakäymisestä. Joillakin kouluilla on oma Facebook-tili, jolla julkaistaan tiedotteita ja kuvia koulun tapahtumista tai oppitunneilta. Facebookia pääsee katsomaan kuka vaan ja siellä jaetut tiedostot ovat kaikkien nähtävillä. Vaihtoehtoinen kuvien jakamiseen käytetty sovellus on esimerkiksi Instagram. Joillakin luokilla voi olla käytössään WhatsApp –viestisovellus, jossa esimerkiksi oppilaiden vanhemmat voivat viestiä keskenään. Yllä mainituista esimerkeistä tulee esille, että suuri osa (tai ehkä ainoa) yhteistyöstä liittyy tiedottamiseen. Tiedottamista siitä miten opiskelut sujuvat, mitä koulussa on tapahtunut ja mitä tulee tapahtumaan. Mutta onko tämä yhteistyö riittävää?
Mitä koulun ja kodin yhteistyö vaatii?
Toki yhteistyö vaatii energiaa ja aikaa tavallisen kouluarjen lisäksi, mutta Joyse Epstein (2010) kirjoittaa kirjassaan School, family and community partnerships, että kaikki osapuolet (oppilaat, opettajat ja vanhemmat) pitävät yhteistyötä tärkeänä. Monissa kouluissa on vakiintuneet käytännöt ja perinteet, mutta esimerkiksi valtakunnallisia ohjelmia tai hankkeita ei ole monta. Ja nykypäivän globaalissa maailmassa yhtyy monet kulttuurit saman katon alla. Tätä varten on kehitettävä yhteistyömalleja, joissa on matala kynnys kaiken taustaisille, liittyi se sitten kulttuuriin, uskontoon, koulutustasoon tai sosioekonomiseen taustaan. Ideoista varmasti ei ole pulaa, niitä syntyy vanhempainillassa (jos pohtimiselle annetaan tilaa) tai esimerkkejä voi ottaa ulkomailta tai netistä. Alla hyvä esimerkki Islannista toimivasta hankkeesta sekä ajatus joka nousi esille ryhmämme keskusteluissa.
Esimerkki Islannista
Islannissa saatiin nuorten päihteiden käyttöä vähennettyä lisättyä kodin, koulun ja ympäröivien harrastusjärjestöjen yhteistyötä (Sigfusdottir, Thorlindsson, Kristjansson, Roe,& Allegrante, 2008). Islannin mallissa, johon halutaan myös Suomessa pyrkiä, laskettiin harrastusten kuluja ja jokaiselle lapselle luvattiin harrastuspaikka, jonne myös järjestettiin kuljetuksia koulun jälkeen. Kaikille lapsille myös sovittiin yhteiset kotiintuloajat, joita oli valvomassa kaduilla vanhempainpartioita. Myös päihteiden ikärajoja ja saatavuutta kiristettiin. Määrä nuoria, jotka raportoivat viettävänsä enemmän aikaa vanhempiensa kanssa ja tiedottavansa kenen kanssa he liikkuivat, lisääntyi huomattavasti projektin aikana.
Nuoret kaipaavat tietoa mahdollisuuksista
Nykyaikana pitää jo todella nuorena tietää, mitä haluaa tulevaisuudessa tehdä työkseen. Varsinkin jo lukiossa opiskelu perustuu siihen, millaiseen opiskelupaikkaan kukin tähtää. Moni nuori ei kuitenkaan tiedä mahdollisuuksista, joita hänellä on. Nuoret haluaisivat saada mahdollisimman paljon tietoa eri aloista ja opiskelumahdollisuuksista. Koulujen sivuilta löytyy usein paljon faktatietoa, mutta ei välttämättä ollenkaan sellaista materiaalia, mikä nuoria kiinnostaisi. Näemmekin että tässä olisi mahtava yhteistyömahdollisuus eri koulutusastetta edustavien koulujen välillä. Suuri osa yläkoulu- ja lukioikäisistä asuu sellaisissa kunnissa, joissa ei ole korkeakouluja. Vierailut ylempiin kouluihin onkin hankala toteuttaa. Virtuaaliset kouluvierailut voisivat olla aivan yhtä ammentavia, kuin paikan päällä tutustuminenkin. Korkeakoulujen tulisi tiedostaa millaista tietoa nuoret opiskelusta kaipaavat ja tehdä esittelyjä, jotka vastaavat nuorten toiveita.
Tiedämme että oppilaiden vanhemmilla on monenlaista osaamista, mutta harva opettaja tietää minkälaista. Olisikin ihanteellista, että opettajat pitäisivät vanhempainiltoja heti lukuvuoden alussa, jolloin vanhemmat ja opettajat pääsisivät tutustumaan toisiinsa. Tällöin voitaisiin kartoittaa, kuinka paljon vanhemmilla on kiinnostusta osallistua koulun toimintaan. Tuskinpa kaikki oppilaiden vanhemmat ovat opettajia tai lääkäreitä. Vanhemmat todennäköisesti työskentelevät mitä mielenkiintoisimmissa työtehtävissä, joista oppilaat voisivat olla kiinnostuneita kuulemaan.
Perinteinen TET-harjoittelu on monien oppilaiden mielestä hieno kokemus. Muutaman päivän työharjoittelun aikana saa melko hyvän kuvan kyseisen työpaikan tehtävistä. Riittääkö kuitenkaan pariin eri työpaikkaan konkreettisesti tutustuminen? Olen sitä mieltä, että mitä useampaan alaan pääsee tutustumaan, sen parempi! Tässä suurena apuna voisivat toimia oppilaiden vanhemmat, yhdessä innostuneen opettajan kanssa. Koulusta voitaisi tehdä pienryhmävierailuja vanhempien työpaikoille, mutta yhtä hyvin olisi mahdollista käyttää virtuaalista esittelyä tutustumiseen. Oppilaat voisivat kotona opettaa vanhemmilleen tiettyjen digitaalisten työkalujen käyttöä, jonka avulla vanhemmat pystyisivät pitämään esittelyjä. Luultavasti monet vanhemmat voisivat olla kiinnostuneita kertomaan omasta alastaan ja työnkuvastaan. Esittelijät voisivat kertoa myös omasta koulutuksestaan, jolloin oppilaiden olisi konkreettisesti helpompi hahmottaa erilaisia mahdollisia koulutusväyliä.
Joidenkin tahojen kanssa yhteistyötä kannattaisi myös laajentaa. Loistavia esimerkkejä tarjotaan artikkelissa Koulu, kirjasto, päiväkoti ja hoivakoti oman kylän verkostossa, jossa neljäsluokkalaiset oppilaat harjoittelevat digipedagogista osaamista yhdessä kohderyhmien kanssa.
Työelämässä digitaaliset taidot ovat nykyään todella tärkeässä roolissa. Joillakin oppilaiden vanhemmilla saattaisi olla sellaista digipedagogista osaamista, jota opettajalta ei löydy. Tällöin vanhemmat voisivat yhdessä opettajan kanssa kehittää uusia oppimiskokonaisuuksia.
Etenkin vähävaraisten perheiden lapsille koulun tarjoamat vapaa-ajan kerhot tuovat paljon iloa elämään. Tehokkaalla yhteistyöllä oppilaiden vanhempien kanssa saataisiin myös vapaa-ajan toimintaan uusia mahdollisuuksia.
Vanhempien ja opettajien sekä ympäröivän yhteisön ja yritysten rooli ja yhteistyö koronapandemiasta johtuvan etäopetuksen aikana
Tämän kevään aikana kodin ja koulun välinen kommunikaatio ja etenkin yhteistyö on noussut yhä merkittävämpään rooliin koronaviruspandemian takia. Suomessa kaikki koulut ovat tämän takia siirtyneet etäopetukseen viimeistään 18.3. ja tällä hetkellä lähes kaikki peruskoululaiset, lukuun ottamatta osaa 1.–3.-luokkalaisista, lukio- ja ammattikoululaiset sekä ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen opiskelijat opiskelevat etäopetuksessa. Tilanteen ollessa uusi, sekä opettajille että oppilaille ja heidän vanhemmilleen ja ajan etäopetukseen valmistautumiseen ollessa vain muutaman päivän pituinen, on etäopetukseen siirryttäessä tullut varmasti kaikille uusia ja haastavia asioita esiin ja tilanne on vaatinut joustoa kaikilta osapuolilta. Käsittelen seuraavissa kappaleissa opettajien, sekä vanhempien roolia etäopetuksessa digipedagogisen osaamisen kehittämisen näkökulmasta.
Opettajien rooli
Suuri osa opettajista on joutunut uuteen ja haastavaan tilanteeseen etäopetukseen siirryttäessä. Jos opetuksessa ei ole aiemmin käytetty erilaisia digitaalisia työvälineitä, eikä oppilailla ole koulun puolesta omia kannettavia tietokoneita tai tabletteja, ovat opettajat joutuneet vaikeaan tilanteeseen, jossa he joutuvat pohtimaan, miten saisivat toteutettua opetuksen niin, että kaikki oppilaat olisivat saavutettavissa. Lisäksi heidän on pitänyt miettiä oppilaiden työmäärää suunnitellessaan opetusta, jolloin yhteistyö ja kommunikaatio oppilaiden, sekä heidän vanhempiensa kanssa on tärkeää, jotta opettaja pystyy mitoittamaan työmäärän sopivaksi. Toisaalta opettajat eivät voi myöskään luottaa siihen, että jokaisella oppilaalla olisi vanhemmat kotona auttamassa, vaan lasten ja nuorten olisi pystyttävä opiskelemaan niin, että opettajan neuvot ja tavoittaminen etänä riittäisivät tehtävistä suoriutumiseen. Tärkeää opettajille on ollut myös muistaa, että tilanteen ollessa poikkeuksellinen, ei opetuksen tarvitse olla täysin samanlaista kuin normaalisti, vaan tärkeintä on kannustaa ja tukea oppilaita pitämään yllä säännöllistä rytmiä arjessa ja olla myös henkisenä tukena oppilaille mahdollisesti ahdistavanakin ajankohtana. Yksittäinen opettaja ei kuitenkaan ole yksin näiden haastavien olosuhteiden keskellä, koska kaikki muutkin opettajat painivat samojen kysymysten kanssa. Opettajaopiskelijana on ollut hienoa huomata opettajien välisen yhteistyön lisääntyminen viimeisen viikon aikana. Opettajat ympäri Suomea ovat jakaneet toisilleen neuvoja opetukseen ja digitaalisiin työvälineisiin.
Opetusta onkin toteutettu hyvin erilaisin tavoin, osan käyttäessä esimerkiksi Google Meets -työkalua ja pitäessä sen avulla oppitunnit etäyhteydellä, kun puolestaan osa on siirtynyt Google Classroomin tai Moodlen tapaisiin sovelluksiin, joista oppilaat löytävät opiskeltavat asiat ja tehtävät. Osa opettajista on nähnyt tämän hyvänä ajankohtana laaja-alaisen osaamisen kehittämiseen, kun taas osa opettaa asioita oppilaille tuttujen tehtävien ja opetustapojen kautta. Koulun sisälläkin etäopetuksen tavat ovat saattaneet vaihdella ja yläkoululaisetkin ovat saattaneet päätyä opettelemaan monia uusia järjestelmiä ja opiskelutapoja, esimerkiksi osalla opetus on lukujärjestyksen mukaista, osa antaa viestillä päivän tehtävät, kun taas osa koko viikon ja osa antaa koko etäopetuksen ajan kestävän projektin tehtäväksi. Samoin opettajien sijainti ja tavoitettavuus vaihtelee, osa opettajista opettaa kotonaan, osa koululta käsin. Myös opettajan tavoittelemiseen on erilaisia ohjeita. Tiedotuskanavana suurin osa kouluista ja opettajista kuitenkin käyttää kyseisen koulun omaa yhteydenpitosovellusta, kuten esimerkiksi Wilmaa.
Vanhempien rooli
Koska etänä opiskelu ei välttämättä ole oppilaille tuttua, kun opettaja ei ole fyysisesti läsnä, saattaa oppilaiden vanhemmat kotona ollessaan nousta suurempaan rooliin oppilaiden oppimisen kannalta, heidän ylläpitäessä järjestystä, varmistaessa laitteiden ja järjestelmien toiminnan, huolehtiessa tauoista sekä ruokailuista, valvoessa kotitalouden ja liikunnan tunteja ja kannustaessa sekä neuvoessa lastaan tai lapsiaan. Vanhemmat saattavat seurata kodin ja koulun yhteydenpitoon suunnitellusta sovelluksesta opettajien ja hallinnon tiedotuksia, ohjeita etäopiskeluun ja valvoa etäopiskelua tehdessään samaan aikaan omia töitään. Lisäksi he voivat pitävät yhteyttä opettajaan antaessaan palautetta työmäärän suuruudesta sekä osallistuvat mahdollisesti opettajan antamiin perheen kanssa yhdessä tehtäviin tehtäväkokonaisuuksiin. Etenkin nuorempien ja erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden vanhemmille tämä on saattanut tarkoittaa erityisen suurta roolia lastensa koulunkäynnissä, jos vanhemmat ovat lastensa kanssa kotona.
Ympäröivän yhteisön ja yritysten rooli
Viime viikon aikana uutisia ja sosiaalista mediaa seuratessa on tullut vastaan myös ihastuttava ilmiö, kun esimerkiksi kirjailija Sofi Oksanen piti Instagramissa kirjallisuudesta ja toimittaja Ina Mikkola medialukutaidosta oppitunnit, myös Oona Kivelä on pitänyt lapsille lapsijumppia livenä Facebookissa. Samaan aikaan myös yrityksiä ja valtioita on tullut mukaan auttamaan opettajia, esimerkiksi SanomaPro on ilmoittanut digitaalisten materiaalien olevan tällä hetkellä ilmaisia kaikille ja Viro on myös uutisoinut, että heidän digitaalisia oppimisvälineitään pystyy tällä hetkellä käyttämään ilmaiseksi (löydät ne täältä: https://education-nation.99math.com/). Toisaalta myös jotkut perheet ovat järjestäneet myös naapuruston lapsien kanssa yhteisiä (alle kymmenen hengen) välitunteja ulkona, jotta lapset saisivat sosiaalisia kontakteja ja liikuntaa päivittäin. Opettajien ollessa tällä hetkellä hyvin työllistettyjä ja osan joutuessa siirtämään tai luomaan digitaalisia etäopetukseen sopivia oppimateriaaleja yhteisön tuki on varmasti ollut arvokasta.
Lähteet:
Epstein, J. L. (2010). School, family, and community partnerships. Preparing Educators and Improving Schools (2. uudistettu painos). Boulder: Westviev Press
Korento, K. & Rusanen, T. Osaamisen kehittäminen. Digipedagoginen osaaminen. Viitattu 20.3.2020. http://oamk.fi/amok/emateriaalit/fi/osaamisen-kehittaminen/digipedagoginen-osaaminen/
Korhonen, T., Lavonen, J., Kukkonen, M., Sormunen, K. & Juuti, K. (2016). Päätössanat. Innovatiivinen koulu ja tulevaisuuden opettajuus. Teoksessa H. Cantell & A. Kallioniemi (toim.), Kansankynttilä keinulaudalla. Miten tulevaisuudessa opitaan ja opetetaan? (s. 215–238). Jyväskylä: PS-Kustannus.
Kukkonen, M. & Lavonen, J. (2014). Koulu, kirjasto, päiväkoti ja hoivakoti oman kylän verkostossa. Teoksessa H. Niemi & J. Multisilta (toim.), Rajaton luokkahuone (s. 152–172). Jyväskylä: PS-kustannus.
Lindsay, J. (2016). The Global Educator. Leveraging Technology for Collaborative Learning & Teaching. Portland: ISTE.
Otsmaa, S. (2020). Estonia offers its digital education solutions for free to support other countries. Viitattu 20.3.2020. https://www.hm.ee/en/news/estonia-offers-its-digital-education-solutions-free-support-other-countries
Sigfusdottir, I. D., Thorlindsson, T., Kristjansson, A. L., Roe, K. M., Allegrante, J. P. (2009). Substance use prevention for adolescents: The Icelandic model. Health Promotion International