Olemme viimein päässeet tutustumaan nimikkotutkijamme tekemään tutkimukseen ja tavanneet itse tutkijan.   Tutkimuksessa päätutkijana toimi Kaiju Kangas. Hän toimii teknologiakasvatuksen apulaisprofessorina Helsingin yliopistolla.

Tutkimus oli osa laajempaa kokonaisuutta ja käsitteli alakoululaisten suunnitteluprosessia ja toimintaa ryhmätyönä tehtävän kokonaisen käsityöprojektin aikana. Sen tarkoitus oli avata yhden ryhmän yhteistä suunnitteluprosessia ymmärtääksemme paremmin heidän multimodaalista* suunnitteluajatteluaan.  Tapaamisessa kuulimme tutkimuksesta tarkemmin ja esiin nousi kiinnostavia, enemmän tai vähemmän tuttuja käsitteitä. Valitsimme kaksi mielestämme oleellista ja mielenkiintoista käsitettä, joiden pintaa aiomme nyt raapaista.

*monitasoinen, monitieteellinen, monimuotoinen ja laajakäsitteinen

 

Embodied thinking

Embodied thinking, eli kehollinen ajattelu tuotti terminä haasteita, sillä emme löytäneet sille suoraa suomennosta. Omiin historioihimme pohjaavat ajatukset sinkoilivat varastossa liikkumisesta saamelaiseen käsityöhön ja takaisin. Koottujen ajatuksiemme kautta rakentui kehys siitä, että kyse on jollain tapaa kehon ja mielen yhteistyöstä, sisältäen sekä karkean että hienojakoisen lihasmuistin ja motoriikan. Unohtamatta omien kokemuksien kautta mittatyökaluiksi kehittyneitä aistejamme ja subjektiivista kokemustamme estetiikasta. Joten pyysimme Kangasta vielä avaamaan termiä niin kuin hän oli sen tarkoittanut. Laaja tulkintamme vahvistui ymmärrykseksi.

Kehollinen ajattelu on mielen ja kehon yhteistyössä tapahtuvaa ajattelua. Se kehittyy konkretian kautta henkilön ollessa vuorovaikutuksessa materiaalien, aistien sekä ympäröivän tilan kanssa. Valitessamme näppituntumalla materiaaleja tai työvälineitä, havainnoidessamme tilaa ja kohteita, sekä suhteuttaessamme liikkumistamme tilassa, käytämme kehollista ajattelua. Esimerkiksi ruuhkaisilla käytävillä liikkuessamme huomaamattakin mittaamme ihmisiä ja tilaa ympärillämme “mahdunko tuosta vai pitääkö pyytää väistämään?” ennen kuin avaamme suumme pyytääksemme anteeksi.

 

Maker mentality

Toinen meitä kiehtonut käsite oli maker mentality eli ns. “minä pystyn henki”.  Maker kulttuurissa lähtökohtainen ajatustapa on, että oppiminen tapahtuu tekemisen kautta. Oppiminen tapahtuu asioita kokeillen, ei pulpetissa istuen. Juuri tämän tekemällä oppimisen kautta, oppilaat saavat kokea maailmaa, suunnitellen, ideoiden ja luoden. Koulussa oppilaille tuleekin tarjota monipuolisesti tietoa ja kokemuksia erilaisista työskentelytavoista. Esimerkkinä voidaan esittää nimikkotutkijamme oma tutkimus, (Design Thinking in Elementary Students’ Collaborative Lamp Designing Process: Kangas, Seitamaa-Hakkarainen, Hakkarainen), jossa tutkittavat lapset laitettiin ryhmissä suunnittelemaan sekä toteuttamaan lamppu. Suunnittelun ja toteutuksen edetessä sisustusalan ammattilainen opasti lapsia erilaisissa lampun teon tekniikoissa (esim. miten mitata matka katosta lampun haluttuun korkeuteen).

Maker kulttuuria ylläpitävät niin amatöörit, yrittäjät kuin ammattilaisetkin. Se ei ole pelkkää tekemistä vaan se lisää vahvasti myös yhteisöllisyyttä. Projektit voidaan luoda yhteistyössä toisten kanssa, mikä lisää jaettua merkityksellisyyttä omassa yhteisössä. Onkin uumoiltu, että tällainen luominen on 3. teollistumisen aikaa, onhan se nähtävissä jo pienien yrityshautomoiden ja yhteisöllisten tekemisen tilojen muodossa. Kaikki ei tarvitse olla omaa, ja taitojakin jaetaan avoimesti sosiaalisessa mediassa. Kuka tahansa voi oppia mitä tahansa. Silti jokaisen tuotteen takana on itse tekijä, joka takaa omaleimaisen lopputuloksen.

Mitä perinteisille kädentaidoille tulee tapahtumaan? Tuleeko oppipoika, kisälli, mestari oppiminen säilymään? Mitä tapahtuu taidoille, jotka siirtyvät tekijöille työpajojen uumenissa?

Olemme tulevaisuuden opettajina ja tutkijoina haasteen edessä. Miten muuttaa koulumaailmaa riittävän nopeasti, jotta tarpeet kohtaavat oppijat. Ovatko tulevaisuuden tekijät monitaitureita, jotka näkevät maailman täynnä mahdollisuuksia? Uskoisimme teknologian ja perinteisten kädentaitojen arvon nousevan yhteisen ekologisen huolen myötä kulutuskulttuuria vastaan.

Lisää tutkimusta tarvitaan tekemisen kautta oppimiseen, jossa intervention koulussa tekevät alan ammattilaiset. Helsingin yliopisto onkin tuottanut monta mielenkiintoista tutkimusta asiasta, mutta työnsarkaa riittänee tässä aiheessa pitkään!

 

Essi Kilpeläinen, Elisa Siuko, Jaakko Pikkarainen ja Mari Hämäläinen

 

 

Lähteet:

Kuva 1: https://www.helsinki.fi/fi/uutiset/koulutus-kasvatus-ja-oppiminen/jokainen-voi-olla-teknologian-tekija-kannustaa-apulaisprofessori

Kuva 2: file:///Users/mari/Downloads/enbodied%20kuva.png

Kuva 3: https://www.hanoverresearch.com/insights-blog/5-surprising-impacts-the-maker-movement-is-having-on-manufacturing/