Ryhmä 6: Populismin jäljillä

Hei taas! 

Nimikkotutkijamme on nyt tavattu ja käsityksemme artikkelista ovat täydentyneet sekä kehittyneet. Odotimme innolla tilaisuutta päästä keskustelemaan asiasta itse asiantuntijan kanssa. Tapasimme tutkija Anniina Leiviskän Helsingin Yliopiston Athena-kampuksen taukohuoneessa haastattelun merkeissä. Hän on tutkinut monta vuotta poliittista kasvatusta, sananvapautta sekä populismia. Puhelias nainen kertoikin meille intohimoisesti kiinnostuksestaan kasvatuspolitiikkaan ja vastaili kärsivällisesti kasvatustieteilijöiden alkujen tiukkoihin kysymyksiin. Keskustelu kulki tutkijan omista taustoista kotimaan politiikan kautta sosiologisfilosofiseen pohdintaan. Tapaaminen oli kaikin puolin silmiä avaava kokemus ja helpotti ymmärrystämme artikkelin termeistä sekä rakenteesta. 

Muutaman viikon takainen tutkimussuunnitelmamme keskittyi vahvasti koulumaailmaan, mutta meidän yllätykseksemme ensimmäinen artikkeli avautui meille enemmän filosofis-yhteiskunnallisen pohdinnan muodossa, jossa koulutus ja pedagogiikka tuntui esittäytyvän vain sivuteemana. Jälkeenpäin pohdimmekin, että jos koulumaailmaan keskittymisen sijaan olisimme käsitelleet tarkemmin lööpin väitettä “demokratiassa ei ole tilaa kaikille poliittisille näkemyksille”, olisimme voineet päästä lähemmäksi tutkijan artikkelin yhteiskunnallista näkökulmaa.  

Artikkelin myötä on myös selvinnyt, ettei kasvatustieteellisen tutkimuksen tarvitse rajoittua vain luokkahuoneen seinien sisälle, vaan siinä voi hyödyntää muiden tieteenalojen termejä taitavasti. Tutkijan tapaaminen on saanut siis pohtimaan sitä, millaista filosofisyhteiskunnallisen tutkijan työ on käytännössä: mielikuva on ainakin se, että tässä tapauksessa tutkija käyttää huomattavasti enemmän aikaa jo olemassa olevien artikkeleiden ja teorioiden analysointiin, kuin uuden aineiston luomiseen ja keräämiseen. Vastaavasti meidän omaa tutkimussuunnitelmaamme olisi lähes mahdotonta toteuttaa missään muualla kuin luokkahuoneympäristössä, mikä todistaa sen, että kasvatustieteen tutkimusta on mahdollista toteuttaa usealla eri tavalla. 

Erityisen tärkeää tutkimuksen ymmärtämisen kannalta on ollut käsitteiden määrittelyn merkitys (tutkimuksen voimasanat 3), sillä haasteita ovat aiheuttaneet vieraskielisyyden lisäksi ennalta tuntemattomat avainkäsitteet. Poliittisten näkemysten polarisoitumiseen liittyvät termit, kuten radical otherness ja burdens of judgement osoittautuivat olennaisiksi artikkelin ymmärtämiselle kokonaisuudessaan. Näistä ensimmäinen viittaa sellaisiin etnisiin, poliittisiin tai uskonnollisiin ideologioihin, jotka ovat yhteensopimattomia länsimaisen demokratian perusperiaatteiden kanssa sekä uhkaavat näitä. Burdens of judgment vastaavasti tarkoittaa sitä, että eettisesti sekä poliittisesti latautuneisiin kysymyksiin voi olla useita toisistaan eriäviä vastauksia, jotka ovat yhtä arvokkaita. Ensimmäinen artikkeli on pitkälti rakennettu juuri näiden kahden käsitteen ympärille, sillä pähkinänkuoressa tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten hyvinkin polarisoituneiden mielipiteiden dialogia voidaan edistää kansalaiskasvatuksen keinoin. 

 

Aiheeseen tutustuminen on ollut sikäli mielenkiintoista, sillä se on tarjonnut uusia työkaluja yhteiskunnan havainnointiin. Erilaisten erilaisuuksien tiedostaminen on mahdollistanut sen, että voimme reflektoida omiakin käsityksiämme erilaisista mielipiteistä. Ovatko kanssamme eri mieltä olevat mielestämme yksinkertaisesti “väärässä” vai ymmärrämmekö todella mistä heidän näkemyksensä johtuu? Kutsumme populisteiksi herkästi muita, jotka ovat kanssamme eri mieltä. Saatamme myös sanoa heidän olevan absoluuttisesti väärässä ja siksi rajoittaa heidän sananvapauttaan, vaikka emme edes yrittäisi ymmärtää heitä. Meidän on kuitenkin ymmärrettävä kritisoimamme näkemyksen taustat, jotta voimme arvioida onko se todella radikaalia erilaisuutta ja siten uhaksi demokratialle. Jo kouluissa keskustelun ja dialogin merkitystä on korostettava. Tämä varmasti myös ehkäisisi näkemysten radikalisoitumista, kun keskusteluyhteys pyrittäisiin pitämään koko ajan auki.  

 

Vaikka tutkimus syntyi tutkijan mielenkiinnosta tarkastella sitä, mitä maailmassa on poliittisesti meneillään ja miten se vaikuttaa koulutukseen, mielestämme pohdinta vaikutuksista koulumaailmaan jäi kuitenkin hyvin vähäiseksi. Kysymykseksi jää siis lähinnä se, miten paljon tutkimus ja artikkelit keskittyvät itse kasvatustieteen ongelmiin ja kuinka suuri osa siitä on puhdasta valtiotiedettä tai politiikan oppia. Artikkelin lopussa esiteltiin kasvatustieteen professori Claudia Ruitenberg, johon kohdistuva kritiikki tuntui olevan ainoa kasvatustieteellinen sisältö, mitä tutkija tekstissä käsittelee. Meiltä heräsikin monia kysymyksiä sekä pohdintojen liittyen siihen, miten artikkelissa käsiteltyjä asioita voitaisiin linkittää opetukseen. Muun muassa tätä aihetta olemmekin kiinnostuneita käsittelemään tutkijan tentissä.

Ryhmän jäsenet: Sara Oubajja, Eveliina Rautio, Ida-Maria Sarakorpi, Ellamari Perttu, Sara Sonninen, Ville LäätiPenna Kukkonen, Atte Moisio, Maija Parlov & Iida Yliannala 

Ryhmä 5: Sambian lukutaito-ohjelmien käyttö ja toimivuus

white isolated line letter alphabet colourful square stack colorful toy baby childhood circle education block font art background text wooden kindergarten school letters learn blocks cube learning colored shape development abc elementary spell preschool free image free art baby blocks

A-i, ai, k-a, ka, ai-ka, aika. Miten sinut on opetettu lukemaan? Äänteiden perusteella tavuttaen vaiko sana kerrallaan ulkoa pänttäämällä? Jälkimmäinen voi monelle suomalaiselle kuulostaa vieraalta, mutta muun muassa Sambiassa tätä sanojen merkitykseen ja ulkoa opetteluun pohjautuvaa opetustyyliä (PRP) on käytetty pitkään. Ensimmäinen vaihtoehto, äännepohjainen opetus (PLP) on siellä otettu käyttöön vasta vuonna 2014.  

Äännepohjainen opetus on suomalaisille tutumpaa, sillä se soveltuukin parhaiten transparenttien (kirjaimet vastaavat sanan ääntämistä) kielten, kuten suomen opetukseen. Merkityspohjaista taas käytetään paljon esimerkiksi englanninkielisissä maissa ja englannin opetuksessa, kun kirjaimet voivatkin muodostaa useampia äänteitä. Sambian paikalliskielet ovat suomen kielen kaltaisia, transparentteja kieliä, kun taas usein opetuskielenä käytetty englanti ei ole. 

Nimikkotutkijamme Ritva Ketonen toimi Jyväskylän yliopistossa väitöskirjaohjaajana Sambialaiselle Francis Sampalle. Meille valikoituneessa tutkimuksessa Sampa tutkii näiden kahden eri opetustyylin vaikutusta lukutaitoon 2. luokan loppuun mennessä Sambiassa. 

Tässä blogitekstissä pohdimmekin vähän omia mielipiteitämmeeri opetustapojen hyviä ja huonoja puolia tutkimuksen sekä muiden lähteiden, kuten Sampan väitöskirjan perusteella. 

Kuvahaun tulos haulle reading in africa

Luku- ja kirjoitustaidon määrittäminen nykypäivänä ilman asiayhteyttä voi olla vaikeaa, koska se vaihtelee eri aloista riippuen. Tässä blogitekstissä lukutaidolla tarkoitetaan lukemisen ja kirjoittamisen teknisiä taitoja, jotka yhdistetään Sambian lasten alkuopetukseen. National Literacy Framework sijoitti lukutaidon teknilliset taidot osaksi ThePrimaryLiteracyProgram:ia, jonka mukaan lukutaito on ”kyky lukea ja kirjoittaa”.  

Tässä asiayhteydessä ThePrimary Reading Program (PRP) on lukutaito-ohjelma, jonka tarkoituksena oli parantaa Sambian lasten lukutaitoa. Ohjelma oli käytössä vuodesta 1999 vuoteen 2014. ThePrimaryLiteracy Program (PLP) on taas toinen lukutaito-ohjelma, joka korvasi PRP:n, ja se otettiin käyttöön vuonna 2014. Vaikka lukutaito-ohjelmien nimet poikkeavat toisistaan, palvelivat ne samaa tarkoitusta. PRP:n ja PLP:n käyttöönoton tarkoitus oli parantaa Sambian alkuopetuksessa olevien oppilaiden lukutaitoa. 

Kuvahaun tulos haulle school in zambia

Suurin osa Afrikassa asuvista lapsista opiskelee ja tekee kokeet vieraalla kielellä, mikä voi viivästyttää lukutaidon oppimisprosessia. Tämän takia Sambiassa on alkuopetuksessa otettu käyttöön Primary Reading Program (PRP) ja PrimaryLiteracy Program (PLP).PRP on kokemukseen perustuva lukutaito-ohjelma, jossa opitaan luku -ja kirjoitustaito omalla kotikielellä. Ohjelmassa opitaan lukemaan kokosanavaltaisesti. 

PLP on äänteisiin perustuva lukutaito-ohjelma, jossa tarkoituksena on oppia lukemaan yhdistämällä kirjain äänteeseen. Oppilaat oppivat aluksi viisi vokaalia ja yhdistävät oppimansa vokaalit konsonantteihin luoden tavuja ja sanoja. Ohjelmassa oppilaat opetetaan rikkomaan sanoja pienempiin yksiköihin, kirjaimiin ja kokoamaan sana kirjaimen äänteen perusteella. 

Tutkimuksen mukaan PRP-opetusohjelma on tulosten mukaan kelvottomampi menetelmä lukemaan oppimista varten ja yhdymme samaan mielipiteeseen asiasta. Alkuopetus toteutetaan paikallisilla kielillä. Lapsien on kuitenkin vaikeampaa oppia lukemaan ja kirjoittamaan englannin kielellä, jos he eivät opi lukemaan omalla äidinkielellään. Tämä on ongelma siinä suhteessa, ettei paikallinen opetuskieli ole välttämättä jokaisen oppilaan kotikieli. Aika, joka on varattu oman äidinkielen opiskeluun ennen englannin kielen opetuksen alkua ei ole riittävän pitkä. Englannin opetus alkaa jo toisella luokalla ja siihen mennessä olisi tarkoitus osata lukea sujuvasti omaa äidinkieltä.  

Tutkimuksen mukaan hyvin harva oppi lukemaan tämän yhden vuoden aikana. Lisäksi PRP-ohjelman avulla toteutettu opetus ei ole ollut tehokasta. Lapsille nimittäin opetetaan tiettyjä sanoja ja lauseita ulkoa, mikä ei luonnollisesti edesauta ymmärtämään sitämitä luetaan. Siltikin PRP on jo kehitystä aiempiin opetusmetodeihin. Ennen tätä ohjelmaa, vuonna 1999, lapset opettelivat Sambiassa vain ja ainoastaan englannin kieltä. Kehitystä on siis tapahtunut. Tulevaisuuteen suunnatut suunnitelmat ovat edelleen melko positiivisia ja toiveena onkin luoda aina vain paremmat lähtökohdat lapsien lukutaidon kehitykseen. 

Kuvahaun tulos haulle school abc 

PLP-opetusohjelma on erilainenmetodi ja se osoittautuu tehokkaammaksi kuin PRP. Sambiassa paikalliskieliä on niin monia, että on täysin mahdotonta opettaa kaikkia. Ymmärsimme, että jokainen opettaja opettaa usein omalla kotikielelläänSambiassa opettajan ammattia ei pidetä korkeassa arvossa ja se vaikuttaa myös opettajien koulutustasoon, mikä ei yllä riittäviin valmiuksiin opettaa lukutaitoaTämän tueksi PLP-ohjelmassa opettajille on annettu opetuskirja, josta löytyy ohjeet ja vastaukset seitsemällä eri kielellä. Oppilailla taas on oma tehtäväkirja omalla kotikielellään.  

PLP-ohjelmaan saatiin mukaan paljon enemmän oppilaita (n= 1593), kuin PRP-ohjelmaan (n=393). Ihmettelimme kuitenkin, näin isoa eroa osallistujamäärissä. Ilmeisesti kyse oli osittain siitä, että PLP-ohjelmaa toteuttavat koulut olivat saaneet käyttöönsä uuden opetusohjelman. Suullinen englanti tuli opetukseen mukaan jo toisella luokalla ja englannin oppiminen helpottui, kun äänne-kirjainvastaavuutta oli harjoiteltu jo kotikielillä. Englannin kieli ei siis samalla tavalla sekoittanut oman kielen oppimista.  

Mielenkiintoisia tuloksia saatiin myös eroista kotikielissä. PLP-opetuksessa esimerkiksi. Cinyan kieltä puhuvat saivat parempia tuloksia äänteiden ja oikeiden sanojen tunnistamisessa. 

Kuvahaun tulos haulle primary reading program

Nimikkotutkijamme Ritva Ketonen on myös PrimaryLiteracy Programin (PLP) kannalla. Hänelle oli jo valmiiksi tiedossa, että tehokkaampi tapa kielen oppimiseen oli äänteiden kautta, kuin sanojen merkityksen avulla oppiminen. Ketonen on lukemisentutkija ja häntä kiinnostaa oppimisvaikeudet erityisesti alkuopetuksessa. Kaiken kaikkiaan tutkija on perehtynyt aihealueeseen ja hänen preferenssiinsä on luottaminen. Toki on mielenkiintoista huomata ryhmämme pohdinnan pohjalta, kuinka moni merkittävä tekijä esimerkiksi opettajien sitoutuminen, koulutustaso ja oppilaiden eri kotikielet verrattuna opetuskieleen jne., on rajautunut tutkimuksen teoreettisen näkökulman ulkopuolelle. Innolla odotamme perusteluita näille valinnoille.   

 On ollut mielenkiintoista perehtyä tämän tutkimuksen lukemaan oppimisen ohjelmiin ja verrata niitä siihen tietoon, mikä meillä on suomen kielen opettelusta. Ennen kaikkea lukutaidon merkityksen pohtiminen tämän tutkimuksen myötä on ollut tähän mennessä todella antoisaa – miten helppoa se meillä Suomessa onkaan, kun sanojen opettelun sijasta voimme opetella niiden valmiit rakenteet ja niiden avulla muodostaa rajattoman määrän sanoja!Suomessa lapset oppivat lukemaan ja kirjoittamaan suurin piirtein samaan aikaan koulupolun alkuvaiheessa, opetuksen ollessa Suomen korkeakoulutettujen opettajien ansiosta laadukasta ja tasaista. Olemme siis erittäin onnekkaita, sillä se avaa mahdollisuuksia oppia paljon muitakin tietoja ja taitoja peruskoulun aikana. Tutkimuksen tuloksissa korostuu, miten tärkeää on äänne-kirjainvastaavuuden oppiminen kielen rakenteen ymmärtämisen kannalta.  Se on mielestämme huomionarvoinen näkökulma. On silmiä avaavaa tutustua erilaisiin tapoihin oppia ja opettaa “itsestään selvältä” vaikuttavaa asiaa: tämä tutkimus herättää ainakin ajatuksia ja kysymyksiä ja juuri se onkin tieteellisessä tutkimuksessa hienointa.  

 

Milena Niemivirta, Amanda Rantanen, Katri Veinola, Ella Saunders, Oona Kettunen, Amanda Vauramo, Samuel Kontoniemi, Jere Sivonen, Sini Rautiainen, Mariam Guled 

 

Francis K. Sampa, Emma Ojanen, Jari Westerholm, Ritva Ketonen & Heikki Lyytinen (2018) Literacyprogramsefficacy for developingchildren’searlyreadingskills in familiarlanguage in Zambia, Journal of Psychology in Africa, 28:2, 128-135, DOI: 10.1080/14330237.2018.1435050 

 Chibamba, Agnes & MkandawireSitwe & TambulukaniGeoffrey. (2018). Primary Reading Programme versus Primary Literacy Programme in Zambia: Exploring their Similarities and Differences. DOI: 10.13140/RG.2.2.12486.52800/1. 2. 77-102. 

Ryhmä 4: Koululiikunnan haasteet politiikassa ja käytännössä

Odotimme artikkelia ja tutkijatapaamista innokkain mielin. Olimme ehtineet pohtia tutkimuksen tulokulmaa monelta kantilta – olihan lööppiotsikkomme melko hankalasti ymmärrettävä jättäen meidät moninaisten kysymysten äärelle. Mitä tutkimuksessa mahdetaan käsitellä? Uskoimme tämän liittyvän julkisuudessa paljon esillä olevaan terveyspuheeseen ja sitä kautta siihen, että liikunnan lajimäärä vähenee kouluissa, kun keskitytään vain terveyttä edistäviin lajeihin. Terveyspuheella tarkoitetaan sitä, että terveys nähdään tärkeänä liikuntaan kiinnittyvänä merkityksenä (Kujala 2013). Toisaalta pohdimme myös terveyspuheen aiheuttavan polarisaatiota lasten liikunnassa: osa liikkuu mahdollisesti paljon ja osa todella vähän. Liikkumattomien lasten tulisi varmaankin ennemmin keskittyä terveysvaikutteiden sijaan liikunnan ilon löytämiseen.

Kun viimein saimme tutkijamme Liisa Hakalan artikkelin käsiimme, huomasimme pian, että artikkeli tutkii asiaa eri tulokulmasta kuin olimme ajatelleet. Tämä Kujalan, Hakalan ja Asantin (2012) koululiikuntaan liittyvä ´Tämä hetki vai tulevaisuus -koululiikunta murroksessa´ -artikkeli nivoutuu vahvasti koulutuspolitiikkaan ja se onkin kirjoitettu juuri ennen viimeisimmän Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden valmistumista (myöh. POPS 2014). POPS 2014:a edelsi poliittinen kädenvääntö siitä, mikä koululiikunnan asema on jatkossa. Onko tärkeämpää tavoitteellinen kunnon kohottaminen vai hyvän olon tavoite?

Tutkijatapaamisessamme pääsimme yhä enemmän sisään aiheeseen ja meille valkeni, kuinka haastavasta aiheesta onkaan kyse. Nimikkotutkijallamme on laaja oma kokemuspohja liikunnan opettamisesta helsinkiläisessä peruskoulussa, ja hän osasi avata koululiikunnan haasteita meille. Lapset ovat liikunnasta usein innostuneita ja sitä kohtaan on erilaisia odotuksia kuin muiden oppiaineiden tunteihin. Liikuntatilanteessa on täten hankalampaa kontrolloida tunteita. Niin iloa, surua kuin pettymystäkin koetaan usein ja vahvasti. Sosiaalisuus, fyysisyys ja kilpailu ovat myös suuressa roolissa. Osaanko tehdä opettajan osoittamia tehtäviä? Nauravatko muut minulle? Saanko varmasti parin? Epäonnistuminen matematiikan tehtävässä on pienempi paha, eikä niin näkyvä asia kuin osaamattomuus esimerkiksi kuperkeikan teossa sitä harjoiteltaessa. Ollaanko liikuntatunnilla opettamassa liikuntaa vai kasvattamassa lapsia?

Lienee syytä ottaa pari askelta taaksepäin. Mitä koululiikunta oikeastaan on? Hakala ja Kujala (2015) kuvaavat, että koulun alkuperäinen tarkoitus on kansallisvaltioiden yhtenäisyyteen perustuva kansalaiskoulutus ja yhteiskunnan yksilöiden tuottaminen, missä liikuntakasvatuksella on keskeinen rooli. Tutkijamme toi monta kertaa esille, miten liikunta oppiaineena heijastelee aina sen hetkistä yhteiskuntaa ja kulttuuria. 1800- ja 1900-luvun taitteessa liikunnalla haluttiin vaikuttaa suomalaisten saamaan leimaan ”laiskana kansana”, ja sotien aikana koulun liikuntatunneilla saatettiin tehdä jopa rintamalle valmistavia harjoituksia.

Urheilun eetos on kuitenkin elänyt kauan osana koululiikuntaa ja uusien kansalaisten kasvatusta, mikä opettajien tulisi tiedostaa, sillä maailma on muuttunut monessa suhteessa (Hakala & Kujala, 2015). Urheilun eetokseen lukeutuvat ne historiasta kumpuavat tavat, asenteet ja uskomukset, jotka sitten kumpuavat nykyhetkeen. Urheilun eetosta ovat esimerkiksi kilpailu, kamppailu ja voittaminen. Urheileminen kuului kauan vain pojille ja miehille, ja vielä tämän päivän Suomessa koululiikunta on usein erillistä tytöillä ja pojilla, vaikka tälle ei ole lainsäädännöllistä perustaa (Hakala & Kujala, 2015)

Koululiikuntaan liittyvä historia vaikuttaa edellä kuvatusti sen nykyhetkeen, mutta myös opetussuunnitelmien perusteita on syytä tutkia lähemmin. Vaikka koululiikunta mielletään helposti pallopeleinä liikuntasalissa tai hiihtotunneilla lähimetsässä, vaikuttavat sen taustalla aina jotkin tavoitteet. Tavoitteet tuodaan ilmi opetussuunnitelmassa, mutta jokainen koulu ja opettaja tuo ne käytäntöön omalla tavallaan. Valtakunnallisten tavoitteiden laatiminen koululiikuntaan on haastava kokonaisuus, jossa vaikuttavat monet tahot. On myös hyvä huomioida, että tämän hetken yhteiskunnassa sosiaalisella medialla on suuri rooli, mikä voi vaikuttaa jopa poliittisiin päätöksiin. Koululaisten vanhemmilla on aina jokin mielipide lastensa koulutuksesta, ja sosiaalinen media on helppo väylä tuoda esille epäkohtia sekä asettaa painetta päättäjiä kohtaan.

Koululiikunnan sisältöinä on vielä POPS 2004:ssä ollut lajitaitojen opetusta ja opetettava lajit vuosiluokittain on erikseen mainittu (Opetushallitus 2004). Muun muassa suunnistus ja välinevoimistelu kuuluivat 5-9 luokkalaisten liikunnan keskeisiin sisältöihin aiemman POPS 2004 mukaan (Opetushallitus, 2004 ss. 249-250). Liikunnanopetus etenikin käytännössä monesti näitä lajitaitoraameja hyödyntäen.

Kujalan, Hakalan ja Asantin (2012) artikkeli ‘Tämä hetki vai tulevaisuus -koululiikunta murroksessa´ on julkaistu kaksi vuotta ennen uuden POPS 2014 julkistamista ja siinä pohditaan liikuntaoppiaineen asemaa tulevaisuudessa. Opetus- ja kulttuuriministeriö (myöh. OKM) 2010 suunnittelivat liikuntaa osaksi Terveys ja toimintakyky –oppiainekokonaisuutta (Opetus- ja kulttuuriministeriö, 2010). Tällöin kyseisestä oppiainekokonaisuudesta olisi mahdollisesti tullut ympäristöopin kaltainen monen oppiaineen yhdistävä kokonaisuus. OKM:n mietinnössä liikunnan rooli nähtiin enemmän elämäntapakasvatuksena, jossa oppilaille pyritään opettamaan liikunnallista ja terveyttä edistävää toimintatapaa taitojen, tietojen ja kokemusten pohjalta (Opetus- ja kulttuuriministeriö, 2010). Tutkijamme kanssa keskustellessa tuli ilmi huoli siitä, että Terveys- ja toimintakyky -oppiainekokonaisuus olisi mahdollisesti ajanut koululiikuntaa vahvasti terveyspuheen mukaiseen suuntaan, jolloin koululiikunta voisi suoraviivaistua ja yksipuolistua liikaa. Kujalan, Hakalan ja Asantin (2012) artikkelissa sekä tutkimustapaamisessamme oli esillä suorituskeskeisyyden ihannointi, joka heijastelee myös terveyspuheeseen. Liika terveyspuhe voisi johtaa siihen, että lapsia kasvatetaan tiettyyn muottiin ja koko ajan pitäisi kehittyä kohti ”ideaalia”. Kujalan, Hakalan ja Asantin artikkelissa (2012) todetaan päämäärärationaalisen terveyden tavoittelun olevan ”väärä vastaus” liikkumattomuuden haasteisiin.

Liikunta ei päätynyt uusimmassa OPS:ssa osaksi em. oppiainekokonaisuutta vaan säilytti itsenäisen asemansa. POPS 2014 tekee kuitenkin muutoksen verrattuna edeltäjäänsä: se unohtaa lajitaitojen listauksen ja nostaa tärkeiksi elementeiksi positiiviset kokemukset liikunnassa sekä myönteisen kehosuhteen muodostumisen (Opetushallitus 2014). Uusin POPS 2014 mahdollistaa opettajien keskittymiseen liikunnan iloon ja lapsien kasvattamiseen, mutta liikuntatuntien haasteita se ei tietenkään poista.

Koululiikunnan tavoitteiden asettaminen on haastava tehtävä, ja on mahdotonta sanoa, mikä on oikea tie. Pitäisikö koululiikunnan päämääränä olla terveys, jotta tulevaisuuden aikuiset olisivat mahdollisimman tuottavia kansalaisia? Vai olisiko tärkeintä kuitenkin kokonaisvaltainen hyvinvointi, joka tuntuisi ja näkyisi jo tässä hetkessä?

Ryhmä 4: Pauliina Varjonen, Tiina Kantanen, Heli Nurminen, Marika Saarelma ja Anna Rönn

Lähteet:

Hakala, L., & Kujala, T. (2015). The ethos of sport as a silent partner in PE curricula. World Studies in Education, 16(2), 69-80.
Kujala, T. (2013). Kertomuksia koululiikunnasta – suorittamisesta yhdenvertaisuuteen. Liikunta & Tiede 50 (1), 45–51.
Kujala, T., Hakala, L. ja Asanti R. (2012). Tämä hetki vai tulevaisuus -koululiikunta murroksessa. Kasvatus 43 (2), 171-181.
Opetushallitus (2014). Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014. Helsinki: Opetushallitus.
Opetushallitus (2004). Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2004. Helsinki: Opetushallitus.
Opetus- ja kulttuuriministeriö 2010. Perusopetus 2020 – yleiset valtakunnalliset taivoitteet ja tuntijako. Opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2010:1

Kuvat:

https://pixabay.com/

Ryhmä 11: Taaperoita, laventelia ja tutkimuskärpäsiä

Nykyisellään kulttuurissamme varhaiskasvatusta arvostetaan korkealle, joten on syytä tutkia ja punnita sen todenmukaisia vaikutuksia lapsiin. Päiväkodissa oloa on yleisesti pidetty lasta sosiaalisesti kehittävänä ja akateemisesti kouluun valmistavana. Aihe jakaa toisinaan kuitenkin mielipiteitä rankastikin. Toisten mielestä kotikasvatus perheen kesken luo lapselle turvallisimman sekä rakastavimman ympäristön, jossa lapselle muodostuu voimakas ja terve kiintymyssuhde vanhempiinsa. Koti saattaa olla kuitenkin loppujen lopuksi melko suppea kasvuympäristö lapselle, ja sitä kautta lasten voi olla vaikeampaa sopeutua sosiaalisesti koulumaailmaan vanhempana, jos heillä ei ole varhaiskasvatuksen antamaa pohjaa sosiaalisten tilanteiden hallinnassa.

Tässä pieni humoristinen esimerkki aiheesta käydystä tunteita herättävästä keskustelusta vuodelta 2009. Uskomme kuitenkin vahvasti, että nykytutkimuksella on jo hieman enemmän painoarvoa, kuin ruotsalaisella “höpöhöpö-tutkimuksella”.

Varhaiskasvatuksesta on käyty viime vuosina paljon keskustelua mediassa sekä asiantuntijoiden keskuudessa. Erityisesti ryhmäkoot, suhdeluvut ja varhaiskasvatuksen työntekijöiden palkat sekä kaikkien näiden tuomat resurssihaasteet ovat olleet suuresti otsikoissa. Aihe jakoi mielipiteitä vahvasti myös oman ryhmämme keskuudessa, mikä olikin erittäin mielenkiintoinen lähtökohta lähteä tutkimaan erästä aiheeseen liittyvää tutkimusta.

Yliopistomme kasvatustieteiden lehtori, Eira Suhonen, on tutkinut päiväkodin aiheuttamaa stressiä taaperoilla ja leikki-ikäisillä lapsilla. Meillä oli etuoikeus tavata hänet, ja saada kasvot lukemamme tutkimuksen tekijälle. Oli erittäin mielenkiintoista tavata tutkija ja kuulla, mistä kaikki mielenkiinto tutkimusta kohtaan on lähtöisin. Hänellä on ollut aina tarve tutkia asioita, jotka kaipaavat hänestä muutosta ja selvittää asioista se, miksi toimitaan näin ja voidaanko mahdollisesti toimia toisin, entistä paremmalla tavalla. Tutkijoilla ei ole aiemmin ollut suurta kiinnostusta alle kolmevuotiaiden kehitystä kohtaan, joten tutkimuskenttä oli ajankohtainen ja maittavan herkullinen!

Tämä tutkimus lähti alun alkaen Suhosen havaitsemasta ilmiöstä päiväkotiryhmiä seuratessa. Hän havaitsi, etteivät aikuiset osanneet tulkita lasten aloitteita oikein. Päiväkodin aikuiset eivät tunnistaneet lasten tunnetiloja, eivätkä näin ollen osanneet lukea lapsia oikein, ja tästä johtuen ohjasivat lasta väärin. Aikuinen ei esimerkiksi tunnistanut, että lapsi halusi mukaan leikkiin, vaan tulkitsi, että lapsi menee sekoittamaan muilla käynnissä olevan leikin. Tämänkaltainen väärin ymmärretyksi tuleminen on ennen kaikkea aikuisten ongelma, jonka takia tutkijaryhmä kohdistikin interventionsa, eli toimenpiteensä, nimenomaan päivähoidon henkilökunnalle ja vanhemmille. Tutkijaryhmä kehitteli siis työohjelman, jonka avulla aikuiset oppisivat lukemaan ja tunnistamaan lasten tunteita paremmin, ja sitä kautta pystyisivät vastaamaan lasten todellisiin tarpeisiin. Tätä tutkimusta tehdessä tutkimusryhmällä heräsi entisestään kiinnostus sitä kohtaan, millainen sisäinen olo lapsella oikeastaan on näissä tilanteissa, jolloin hänen tunteensa eivät tule ymmärretyiksi oikein. Tätä kautta heräsi myös kysymys, aiheutuuko lapselle tarpeetonta stressiä koetuista väärinymmärretyksi tulemisen tunteista.

Sivistä itseäsi, käy näillä sivuilla:
https://lassotaaperot.com/pedasens-kehittamistyo/ https://lassotaaperot.com/pieni-oppiva-mieli-pom/ 

 

Tutkimus toteutettiin 7- 23 kuukauden ikäisten lasten taaperoryhmissä 29 eri päiväkodissa. Siinä tutkittiin ryhmiä, joissa hoitohenkilökunta ja vanhemmat olivat mukana  kyseisessä interventiossa (tutkimusryhmä), ja ryhmiä joissa aikuisille ei toteutettu interventiota (verrokkiryhmä). Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, missä määrin lasten taustaominaisuudet (esim. temperamentti, sosioekonominen tausta, kielelliset ja kognitiiviset kyvyt sekä stressivasteen säätely) liittyvät lapsia tutkimalla saatuihin tuloksiin. Tutkimuksen osallistujat kuitenkin edustivat jokseenkin suppeaa otosta, sillä kaikki lapset olivat taloudellisesti keskiluokkaisista perheistä. Tämä voi aiheuttaa mahdollisia vääristymiä tuloksissa, koska taustaominaisuuksien kirjo ei ollut niin kattava. 

Tutkimuksessa hyödynnettiin monitieteisiä menetelmiä; lapsen stressitasoa mitattiin sylkinäytteistä nähtävillä kortisoli- ja amylaasimuutoksilla. Näin saatiin tieteellisesti varmempaa tietoa lapsen sisäisestä olosta ulkoisten merkkien rinnalla. Lisäksi lasten sosioekonomista taustaa, temperamenttipiirteitä, sekä kielellistä ja kognitiivista osaamista mitattiin kyselyillä, joihin lasten vanhemmat vastasivat tutkimuksen eri vaiheissa.

Suhonen suositteli meitä lukemaan tutkimusryhmänsä kirjoittamaa kirjaa Stressin säätely, jotta pääsemme syventämään aiheeseen liittyvää tietämystämme. Kirjaan tutustuessa huomasimme, että siitä on myös hurjan paljon hyötyä oman ja lähipiirin stressin tunnistamisen sekä hallinnan opettelussa. (huom! toi oli just sulle lukuvinkki!) Suhonen myös kertoi, ettei kasvatustieteessä oltu ikinä ennen tehty mitään tällaista (sylkitutkimukset), ja sille jopa naureskeltiin (tirsk). Hän ei myöskään omien sanojensa mukaan ikinä kuvitellut lähtevänsä tutkijan polulle. Siispä – tartutaan kamuset tähän ajatukseen; pidetään mielemme avoinna sille, että tutkimuskärpänen saattaa yllättää nurkan takaa ja puraista sekä uskotaan itseemme ja siihen, että maailma on auki ja voimme tehdä myös ennennäkemättömiä valintoja ja sitä kautta löytää vaikka ja mitä!

Vastoin osan meidänkin odotuksia, tutkimuksen tuloksena selvisi, etteivät lapset olleet lainkaan stressaantuneita! Joten huoletta vaan kaikki lapset sinne päivähoitoon. Tässä vieressä havainnollistava kuva, kun beibit juoksee vapauteen. Muista sulkea portti lähtiessäsi (myös hakanen)!!

 

Terkuin,

Iina Hyyppä, Salla Laine, Satu Rajalakso, Eerika Hammar, Laura Madetoja, Juulia Nivala, Sara Karjalainen, Elina Kervinen ja Iida Österberg

Lähteet:

Sajaniemi, N., Suhonen, E., Nislin, M., & Mäkelä, J. E. (2015). Stressin säätely. Kehityksen, vuorovaikutuksen ja oppimisen ydin. [Stress regulation. The core of development, interaction and learning] Jyväskylä: PS-kustannus.

Suhonen, Eira. 2019, kasvatustieteen lehtori. Helsingin yliopisto, Helsinki. Haastattelu 27.09.2019.

Kuvat:

https://imgflip.com/i/2xmbx3 7.10.2019

https://ahseeit.com/?qa=14059/maybe-a-little-lavender-would-help-reduce-your-stress-meme 7.10.2019

https://makeameme.org/meme/maybe-if-people-jgh4ip 7.10.2019

https://giphy.com/gifs/noiseytv-viceland-noisey-l0NwFlAqByzLxYnLO 7.10.2019