Vierailevana kirjoittajana tutkijatohtori Jari Pirhonen
Ennen tutkijan tien löytymistä tein monenlaisia töitä ja muun muassa opiskelin suntioksi. Suntion opintoihin kuului hautausmaajakso, jonka aikana opettelin myös haudankaivuuta ja kaivoinkin sitten haudat kahdelle vainajalle. Ensimmäisen näistä haudoista kaivoin vanhan ja salaviisaan haudankaivajan valvonnassa lähes valmiiksi asti. Lopussa hän kuitenkin jätti minut yksin viimeistelemään haudan ja lähtiessään antoi minulle erikoisen tehtävän. Hän kehotti minua menemään haudan pohjalle pitkälleen sen jälkeen, kun olen saanut sen valmiiksi. Tehtävä oli kaksiosainen – haudassa makaamisen jälkeen minun piti vielä kertoa hänelle, mitä maatessani näin. Tein työtä käskettyä, sillä miehen tuntien odotin tehtävänannossa piilevän jotakin järkevää. Lapiolla haudan viimeisteltyäni ja laitettuani havuja reunoille kävin haudan pohjalle selälleen katsomaan, mitä sieltä näkyy. Ja taivashan sieltä näkyi. Haudankaivaja antoi minulle ikimuistoisen opetuksen.
Hautausmaajakso opetti minulle muutakin. Kaivamiini kahteen hautaan saatettiin nimittäin hyvin erilaiset ihmiset. Toinen oli kauppaneuvos, jonka hautajaiset vaativat poliisin paikalle ohjaamaan liikennettä ja saattoväen mukana oli isokenkäisiä ihmisiä ministereitä myöten. Toiseen kaivamaani hautaan saatettu oli maan vähäväkinen, jolla ei ollut riittävää määrää arkun kantajiakaan läheisten joukossa, eli toimimme haudankaivajan kanssa molemmat myös saattoväkenä. Tilaisuudet olivat hyvin erilaiset, ihmiset olivat eläneet hyvin erilaiset elämät, mutta samanlaiset haudat minä heille kaivoin. Kuolema on omalla tavallaan suuri tasa-arvoistaja, vaikkakin vain lopputuloksen suhteen. Kuoleman prosessit voivat olla hyvinkin eriarvoisia.
En tiedä johtuuko työharjoittelustani, että hautausmaat ovat minusta hyvin mielenkiintoisia paikkoja. Menneisyys ja nykyisyys sekoittuvat siellä jännittävällä tavalla. Hautakiviä katsellessani ja tekstejä lukiessani huomaan ajattelevani monenlaista. Tuossa lepäävä olisi nyt suunnilleen minun ikäiseni, jos ei olisi kuollut ennenaikaisesti. Meniköhän hän liikenteessä? Olikohan hänellä jo lapsia kuollessaan? Vieläköhän häntä kaivataan? Tunnelma hautausmaan muurien sisäpuolella on jotakin ihan muuta kuin ulkopuolella. Siellä on rauha. Siellä on katkeamaton sukupolvien ketju, sillä katkoskohta on vasta hautausmaan portilla, elävien ja kuolleiden välillä. Siellä asuu sellainen ymmärrys elämästä, joka väkisin katoaa pian hautausmaalta poistumisen jälkeen. Taidankin ensi kesänä ottaa läppärini ja käydä kirjoittamassa kuolemaan liittyviä tutkimusjuttujani hautausmaalla. Ehkä hautausmaan hiljaisesta viisaudesta tarttuu jotakin myös haudasta nousseen tutkijan teksteihin.