Anastasia- musikaali Madridissa

Kuvahaun tulos haulle anastasia musical madrid

Olen itse suuri piirrettyjen ystävä, jonka lisäksi rakastan käydä musikaaleissa. Aloin hyvissä ajoin ennen matkaa selvittämään, mitä musikaalimahdollisuuksia Madridissa olisi. Sain sitten houkuteltua puolet matkan osallistujista kanssani katsomaan Anastasia- musikaalia, ja varasin liput kuudelle noin kuukautta ennen musikaalin ajankohtaa. Varaaminen onnistui helposti espanjalaisen entradas.comin kautta. Saimme vierekkäiset paikat parvelta eturivistä, ja liput maksoivat noin 30 euroa per nenä.

Nikolai II oli viimeinen hallitsija Romanovien hallitsijasuvussa, joka kaatui helmikuun vallankumouksessa vuonna 1917. Nikolai perheineen teloitettiin Leninin käskystä Venäjän sisällissodan aikana, mutta monet toivoivat Anastasian paenneen, sillä Venäjän hallitus ei ikinä vahvistanut tsaarin viiden lapsen murhia.

Anastasia on 20th Century Foxin vuonna 1997 ensi-iltansa saanut animaatioelokuva, joka kertoo Venäjän tsaari Nikolai II:n nuorimman, elokuvassa henkiin jääneen Anastasia-tyttären matkasta neuvostoliittolaisesta orpokodista isoäitinsä Venäjän keisarinnan luokse Pariisiin. Elokuvan on ohjannut Don Bluth ja Gary Goldman, ja se oli Foxin ensimmäinen animaatioelokuva. Elokuva perustuu löyhästi aitoihin historiallisiin tapahtumiin, mutta mukana on paljon fiktiota. Elokuvan idea on keksitty Anna Andersonin tarinasta. Anna oli yksi monista Anastasiaksi itseään väittävistä nuorista tytöistä, ja hän tuli jostain syystä kaikista kuuluisimmaksi feikki-Anastasiaksi. Vuonna 2009 DNA-testeillä kuitenkin todistettiin, että Anastasia ei onnistunut pakenemaan vaan kuoli perheensä kanssa.

Kuvahaun tulos haulle anastasia musical madrid

Musikaali perustuu vuoden 1997 animaatioon, mutta siinä on mukana 16 uutta laulua, uusia hahmoja ja se perustuu hieman enemmän historiaan kuin piirretty. Musiikin on säveltänyt ja sanoittanut Lynn Ahrens ja Stephen Flaherty. Musikaalin ensi-ilta oli vuonna 2017 New Yorkissa, ja Madridissa sitä on esitetty ensimmäisenä Euroopassa vuodesta 2018 alkaen. Musikaalia on esitetty Yhdysvalloissa, Saksassa, Hollannissa ja Meksikossa. Se on tulossa myös Japaniin.

Kuvahaun tulos haulle anastasia musical madrid

Olin valmistautunut musikaaliin palauttelemalla mieliin Anastasia- elokuvan, joka löytyy Netflixistä, sekä kuuntelemalla Spotifyssa julkaistua musikaalin soundtrackiä, jonka laulut tosin olivat englanniksi. Musikaali alkoi kymmeneltä illalla Teatro Coliseumilla, aivan Madridin keskustassa. Teatteri on rakennettu 1930-luvulla, ja se on toiminut myös elokuvateatterina. Sen on suunnitellut arkkitehdit Castro Fernández Shaw ja Pedro Muguruza Otaño, ja aloitteen rakentamiseen teki muusikko ja bisnesmies Jacinto Guerrero.

Kuvahaun tulos haulle anastasia musical madrid

Pidin musikaalista todella paljon. Laulut olivat upeita espanjan kielellä, pidin etenkin lauluista Una vez en diciembre, Al soñar, A ver qué tal ja Viaje al pasado. Anastasiaa ja Dimitriä näyttelivät Jana Gómez ja Íñigo Etayo, jotka olivat molemmat loistavia rooleissaan, mutta minuun suuren vaikutuksen tekivät erityisesti Vladia näytellyt Javier Navarez ja musikaalin pahista Glebiä näytellyt Carlos Salgado. Musikaali oli mielestäni henkeäsalpaavan upea. Lavastukset ja puvut oli toteutettu erittäin hyvin ja upeaa musiikkia kuunteli mielellään.

Lähteet:

Kuvat: https://anastasiathemusical.com/

http://www.playbill.com/article/read-reviews-for-anastasia-on-broadway

https://anastasiathemusical.com/

https://www.esmadrid.com/en/tourist-information/teatro-coliseum

http://www.playbill.com/article/how-broadways-anastasia-is-a-very-different-story-than-the-animated-musical

Museo Taller del Moro – vaikuttaa yksityiskohdillaan

Espanjan Toledon vanhakaupunki tarjoaa vierailijalleen kymmeniä kiehtovia nähtävyyksiä. Kielten opiskelijan korvaan jo paikkojen historialliset nimet tekevät syvän vaikutuksen. Yksi niistä on museo Taller del Moro, jonka nimi viittaa alkuperältään pohjoisafrikkalaisen artesaanityöpajaan.

Museo sijaitsee Judería -alueella, juutalaisten kaupunginosassa. Kadunnimi on yllättäen myös Taller del Moro ja rakennuksen sivussa oleva pieni kyltti opastaa vierailijat luokseen.

Museo Taller del Moro -kyltti. Kuva: Iina Sipi

Rakennuksen historia

Toledolainen aatelisto rakennutti arkkitehtuuriltaan mudéjar-tyylisen palatsin 1300-luvulla. Mudéjar on Espanjassa 1200-1500 luvuilla vaikuttanut tyylisuuntaus, jossa romaaninen tai goottilainen yhdistyy arabialaiseen koristeellisuuteen. Palatsi on toiminut aateliston kodin jälkeen muun muassa luostarina ja kivityöpajana.

Vuonna 1931 rakennus sai tittelin Monumento Histórico Artístico. Valtiolle se on kuulunut vuodesta 1959 lähtien ja osa palatsia on toiminut museona vuodesta 1963. Pohjarakennukseltaan museo on suorakulmainen, yhtenäinen tila, joka on jaettavissa kuitenkin yhteen suureen huoneeseen, jonka molemmissa päädyissä on kaarin erotettu kaksi alkovia. Tämä on tyypillistä andalusialaiselle mallille.

Nykypäivänä

Joulukuussa 2014 aloitettiin rakennuksen kunnostamistyöt, jotka kestivät helmikuuhun 2016 asti. Työn tavoitteina oli säilyttää rakennuksen ainutlaatuisuus, keskittyä sisätilojen koristuksiin ja puuveistoksiin, sekä puhdistaa kipsityöt.

Sen lisäksi, että rakennus itsenään toimii museona, on siellä näyttelyesineinä Toledossa 1000-1400-luvulla valmistettuja andalusialaisia töitä. Esineiden materiaaleina on käytetty muun muassa puuta ja savea.

Vierailumme

Museoon pääsee vierailemaan tiistaista sunnuntaihin. Meidän vierailumme osui keskiviikolle, jolloin museoon pääsee iltapäivällä ilmaiseksi. Sisäänpääsymaksu on kuitenkin edullinen, normaalihinnaltaan kaksi euroa. Alennettu sisäänpääsymaksu on euron ja sen saavat isommat ryhmät tai opiskelijat kansainvälisillä opiskelijakorteilla. Kaikkina päivinä ilmaiseksi pääsevät suurperheet, työttömät, eläkeläiset, sekä alle 16- ja yli 65-vuotiaat. Mielestäni tämä on hyvä asia, sillä kaikille taataan mahdollisuus nauttia maan historiasta ja kulttuurista.

Vierailusta mieleeni jäivät sisääntulon jättimäiset kauniit puiset ovet. Vaikuttavia olivat myös rakennuksen korkea katto ja ovien kaarien todella hienot yksityiskohdat. Näyttelyesineistä pidin eniten eräästä suuresta savikannusta (Tinaja, pyöreämpi kannuista), joka on korkeudeltaan 90 cm ja se on valmistettu 1400-luvulla.

Puiset ovet. Kuva: Iina Sipi
Kaarien koristukset. Kuva: Iina Sipi
Lähikuva koristuksien yksityiskohdista. Kuva: Noora Alatupa

 

Lähteet:

Ayuntamiento de Toledo, Museo Taller del Moro,
[URL: https://turismo.toledo.es/museo-monumento-expo/museo-taller-del-moro/26.11.2019]

Cultura Castilla-La Mancha, Museo Taller del Moro, [URL:https://cultura.castillalamancha.es/museos/nuestros-museos/museo-taller-del-moro 26.11.2019]

Gobierno de España, Ministerio de Educación, cultura y deporte, Rehabilitación arquitectónica del Museo Taller del Moro,
[URL:http://www.culturaydeporte.gob.es/giec/dam/jcr:e96a6324-1bd6-4f2e-a5ea-46f62b7123fa/taller-del-moro.pdf 26.11.2019]

Artikkelikuva: Noora Alatupa

 

Hospital de Tavera, Toledo

Durante el viaje de estudios a España tuvimos un día libre que aprovechamos algunos compañeros para visitar el Hospital de Tavera, dedicado a San Juan Bautista. Este monumento del renacimiento pertenece a una de las familias nobiliarias más importantes del país, los Medinaceli.

Hospital de Tavera, Foto: Pepa I.

Actualmente la duquesa de Medinaceli es Victoria Elisabeth de Hohenlohe-Langenburg y Schmidt-Polex, alemana de 21 años con más de cincuenta títulos nobiliarios, descendiente directa del rey Alfonso X el Sabio. Ostenta, entre otros, el Condado de Aramayona, el de Buendía, el de Cocentaina (el pueblo donde nací yo), el de los Molares -Adelantado Mayor de Andalucía-, el de Medellín, el de Moriana del Río, el de Valenza y Valladares, el de Villalonso, el del Castellar, el Marquesado de Villa Real, el de Villafranca, el Vizcondado de Bas, el de Cabrera, el de Linares y el de Villamur.

Hoy en día las personas con títulos nobiliarios en España no son personas distintas o otras o privilegiadas. Simplemente tienen títulos honoríficos que sus antepasados o ellos mismos recibieron. Los títulos actualmente se conceden como reconocimiento social. Uno de los últimos títulos nobiliarios fue entregado por su majestad el rey Juan Carlos I al entrenador de la selección española de fútbol Vicente del Bosque, le concedió el Marquesado de del Bosque después de ganar la copa del mundo de fútbol, algo que nunca había conseguido nunca el equipo español.

Volviendo al hospital de Tavera sabemos que se empezó a construir en 1541 por encargo del Cardenal don Juan Tavera. Está compuesto de dos plantas y situado a las afueras de la ciudad, enfrente de la puerta de Bisagra. Por fuera no aparenta lo grande que es, al hay un patio inmenso y precioso, rodeado por columnas unidas en arcos.

Patio de columnas, foto: Pepa I.

El monumento antiguamente tenía función de hospital para enfermos mentales, además, también realizaba labores de asilo, así como la creación de un panteón para el fundador. También una parte del edificio ha sido colegio y este patio era donde los niños salían al recreo.

En una esquina del patio se accede a una pequeña farmacia, donde se realizaban las compras a través de una ventada que daba al patio, así los clientes no tenían necesidad de entrar a la tienda. En la pequeña farmacia había muchos recipientes de vidrio y envases de cerámica hechos en Talavera de la Reina, en ellos se guardaban drogas, fórmulas magistrales, ungüentos y algunos minerales con fines medicinales como el granate o el rubí.

Farmacia, foto: Pepa I.

Además, dentro del edificio hay una inmensa iglesia cristiana. Fue inaugurada en 1624 y es allí donde se encuentra el sepulcro del cardenal que fundó el monumento. En esta iglesia existen varias obras del Greco, como un retrato del cardenal que el Greco pintó sin conocerle. Por otra parte, el recinto también alberga un palacio particular perteneciente al ducado de Medinaceli donde hay retratos de la familia, archivos del hospital, pinturas de Luca Giordano, Zurbarán, Tintoretto, Pantoja de la Cruz, Carreño de Miranda, Sánchez Coello, etc. También hay tapices de Willam de Panemaker bordados en oro, esculturas y mobiliario del siglo XVI y XVII. Si deseas conocer un palacio nobiliario este es un buen lugar ya que está rodeado de arte por todos los rincones.

En la actualidad el Hospital de Tavera alberga el Archivo de la Nobleza y una propiedad privada perteneciente al ducado de Medinaceli. A pesar de ello, está abierto al público diariamente de lunes a sábado de 10 a 14:30 y de 15 a 18:30 horas. Los domingos de 10 a 14:30 horas. La entrada cuesta 6 euros.

Referencias:

Pepa I.

 

Nähtävyyksiä Salamancassa

Salamanca on siitä taianomainen kaupunki, että siellä on monenlaista kaunista nähtävää niin keskellä kirkasta päivää kuin pimeässä iltahämärässä. Mikäli päiväsaikaan haluaa rentoa tekemistä kulttuurillisten tahi historiallisten nähtävyyksien ohelle, on esimerkiksi luonto- ja näköalakohteet oiva valinta siihen. Näissä kohteissa on mahdollista rentoutua ja ihailla ympäristöä, samalla kun tekee pientä sisäistä tutkimusmatkaa.

Salamancasta voi luontoelämyksiä kaipaileva löytää esimerkiksi kuvassa nähtävän, rauhoittavan kauniin Huerto De Calixto y Melibea -puiston. Kyseinen romanttiseen tyyliin perustuva puisto on pieni rajattu alue, joka sisältää paljon historiaa. Alueelta voi löytää esimerkiksi Celestinan sekä Calixton ja Melibean muotokuvat.  La Celestina on Fernando de Rojasin vuonna 1502 kirjoittama teos, jossa päähenkilöinä esiintyy toisiinsa rakastuneet Calixto ja Melibean. Sanotaan, että juuri kyseisessä puistossa kaksikko löysi toisensa.

Kävellessämme pienestä portista sisään, vihreys alkoi heti portin juurelta. Istutus oli rakennettu mukavan tarkasti ympäri aluetta rakentaen pieniä teitä kohti puiston perällä olevaa muuria. Kun selviää erilaisten puiden ja pensaiden syövereistä, paljastuu tästä puiston aidatusta muurista vaikuttava näköalapaikka. Näkemistä on joka suuntaan ja kauas korkeiden talojen taakse. Kuvasta voi nähdä, miten epäilyttävän tummat pilvet lähenevät puistoa, ja on samalla näkymänä todella vaikuttava. Ihan kuin edessäni olisi ollut oikea taideteos hienoine yksityiskohtineen.

Kaupungin ydinkeskustan läheisyydestä voi löytää roomalaisen sillan, Puente romanon, joka on merkittävä historiallinen jäänne. Tämä on vuonna 1677 Felibe IV:n johdolla uudelleen rakennettu kivisilta. Kyseinen silta on todella näkemisen arvoinen: se koostuu 26 kaaresta ja on pituudeltaan jopa 176 metriä – hyvin säilynyt historiallinen nähtävyys, joka erityisesti pimeyden vallitessa loistaa kaupungin sydämessä. Suosittelen kävelemään sillalla juuri iltasaikaan, sillä silloin sillan loistokkuus pääsee oikeuksiinsa. Kuten viereisessä olevasta kuvasta voi nähdä, näkymä on todella lumoava.

Salamancan elämä jatkuu ympäri vuorokauden, ja erityisesti pimeyden vallitessa kaupunki muuttuu taianomaiseksi. Roomalaisen sillan lisäksi kannattaa vierailla esimerkiksi Pääaukiolla, joka täyttää selvästi koko kaupungin keskiön. Tämä 1600-luvulla rakennettu aukio pitää sisällään jäänteitä barokkilaisesta tyylisuuntauksesta sekä tauluja merkittävistä historiallisista henkilöistä. Roomalaisen sillan tapaan, aukion ympäröimät rakennukset pääsevät loistoonsa pimeyden vallitessa. Tummaa taustaa vasten seinämät suorastaan hohtavat kultaisina katsojalleen.

Kuten on todettu, Salamanca on eläväinen kaupunki ympäri vuorokauden: tekemistä ja nähtävää löytynee pilvin pimein. Suosittelen erityisesti iltasaikaan lähtemään katsomaan kaupungin elämää, sillä silloin näkymät ovat uskomattomat ja romanttiset.

 

Lähteet: 

(Kuvat ovat kirjoittajan itseottamia)

https://cadenaser.com/emisora/2018/02/11/radio_salamanca/1518359183_086198.html

http://www.salamancaturistica.com/salamanca/monumentos_puenteromano.php

El Puente Romano de Salamanca. Salamanca turística.

http://www.versalamanca.com/plazamayor.html

Plaza Mayor. Ver Salamanca.

 

 

Salamanca – La Ciudad Dorada

Vuonna 1988 YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö UNESCO liitti Salamancan historiallisen vanhankaupungin maailmanperintöluetteloonsa – eikä suotta. Kaupungin nähtävyydet, kuten yliopisto, pääaukio Plaza Mayor sekä uusi ja vanha katedraali ovat täynnä arkkitehtonisia elementtejä eri aikakausilta, mutta ovat tavalla tai toisella päivittäisessä käytössä edelleen. 

Vietimme Salamancassa kaksi päivää, mutta historiaa huokuva vanhakaupunki olisi houkuttanut jäämään pidemmäksikin aikaa. Kahdessa päivässä ehdimme kuitenkin kiertää tunnetuimmat nähtävyydet, sekä seikkailla kaupungin kaduilla ja ihailla kauniita maisemia. Salamancassa vierailleiden mieleen ovat varmasti painuneet useille vanhankaupungin rakennuksille tunnusomaiset kivijulkisivut sekä niiden koristeelliset yksityiskohdat. 

Casa de las Conchas -rakennusta koristavat nimensä mukaisesti lukuisat simpukat. Nykyään rakennuksessa toimii kirjasto. Kuva: Noora Alatupa

Arkkitehtuuri

Salamancan 2500-vuotisen historian aikana kaupunki on ollut niin roomalaisten, visigoottien kuin maurienkin hallinnassa. Kaupungin arkkitehtuurille tyypillinen platereskityyli yhdisteleekin elementtejä goottilaisuudesta, maurien aikaisesta mudéjar-tyylistä, italialaisesta renessanssista ja barokista. Lisäksi kaupunkia kuvaa kuuluisan, alunperin katalonialaisen arkkitehtiperheen mukaan nimetty Churriguerera-tyyli. 

Näitä arkkitehtonisia piirteitä voi nähdä Salamancan yliopiston pääsisäänkäynnin koristeissa, katedraalien seinien kaiverruksissa, pääaukio Plaza Mayorin lukuisissa pylväissä ja kaarissa sekä rakennusten ovien yläpuolella kuvatuissa vaakunoissa ja muissa symboleissa. 

Lempinimensä La ciudad dorada, kultainen kaupunki, Salamanca on saanut monissa rakennuksissa käytetyn kivimateriaalin (espanjaksi piedra de Villamayor) ansiosta: auringon laskiessa ja sen säteiden osuessa kiveen, koko vanha kaupunki hohtaa kauniin kultaisena. 

Salamancan yliopisto

Edellä mainituista rakennuksista Salamancan yliopisto on kaupungin historialle ja sen nykyiselle asemalle ehkä merkittävin. Espanjan kuningas Alfonso IX perusti yliopiston vuonna 1218 ja se toimi vanhan katedraalin tiloissa ennen yliopiston päärakennuksen valmistumista vuonna 1533. Yliopiston näyttävää pääsisäänkäyntiä koristavat pylväät ja lukuisat veistokset, joiden joukosta löytyy vaakunoita, kotkia, köynnöksiä sekä kuuluisa sammakko, josta on tullut niin yliopiston kuin koko kaupunginkin symboli. 

Osa Salamancan yliopiston julkisivua. Kuva: Noora Alatupa

Kulta-aikanaan 1500-luvulla Salamancan yliopisto oli maan akateeminen keskus, ja yksi koko Euroopan tärkeimmistä yliopistoista. Sen opetus keskittyi humanistisiin aineisiin, teologiaan ja oikeustieteeseen, joiden taso houkutteli opiskelijoita myös ulkomailta. Salamancan yliopistossa on vuosien varrella opiskellut ja opettanut moni merkittävä henkilö, kuten kirjailija Miguel de Unamuno, joka toimi yliopiston rehtorina 1900-luvun alussa. 

Jälkiä vanhoista opiskelijoista näkee kaduilla edelleen: tapana oli, että jokaisen opiskelijan nimikirjaimet maalattiin tämän valmistuttua rakennusten seinään oliiviöljyn ja härän veren sekoituksella. Tämä perinne jatkuu vielä tänäkin päivänä, tosin vain tohtoriksi valmistuvien kesken. Nykyään yliopisto koostuu useammasta rakennuksesta ja on tunnettu etenkin korkeatasoisesta kieltenopetuksestaan, niin filologian kuin kielikurssienkin osalta.  

Yliopistosta valmistuneiden tohtoreiden nimiä kirjattuna yliopistorakennuksen seinään. Kuva: Iina Sipi

Plaza Mayor

Toinen merkittävä nähtävyys Salamancassa on barokkityylinen Plaza Mayor -aukio. Arkkitehti Alberto de Churrigueran alunperin suunnittelema aukio valmistui 1700-luvun alkupuolella ihmisten kokoontumispaikaksi, ja sitä käytettiin muiden tapahtumien ohella myös kaupungin härkätaisteluareenana. 

Kaupungintalo Plaza Mayor -aukiolla. Kuva: Katja Nummela

Näyttävää aukiota ympäröivien kolmikerroksisten rakennusten alinta kerrosta kiertävät lukuisten pylväiden muodostamat kaaret, joiden väleihin on kuvattu kaupungissa vaikuttaneita henkilöitä, kuten kirjailijoita, kuninkaallisia ja poliitikkoja. Plaza Mayoria pidetään edelleen Salamancan keskuksena, jossa sijaitsee muun muassa kaupungintalo, kahviloita, ravintoloita sekä yksityisiä asuntoja, ja siellä järjestetään edelleen muun muassa ulkoilmakonsertteja ja muita tapahtumia. 

Kirjailija Miguel de Unamunon vaakuna Plaza Mayor -aukiolla. Kuva: Iina Sipi

Pitkästä historiastaan huolimatta Salamanca on onnistunut yhdistämään nykyaikaisen kaupunkielämän mukanaan tuomat vaatimukset historiallisiin piirteisiinsä. Vanhat rakennukset ovat avoinna vierailijoille ja monet niistä ovat edelleen joko alkuperäisessä käytössään tai ne on muutettu esimerkiksi kirjastoksi.  

Tunnustamalla ja listaamalla historiallisesti ja kulttuurisesti tärkeitä kohteita ja aineetonta kulttuuriperintöä ympäri maailman, UNESCON on tarkoitus edistää kohteiden suojelua ja säilyttämistä myös tuleville sukupolville. UNESCOn lisäksi myös Espanjan hallinto on tunnustanut Salamancan merkittävyyden, ja useat vanhankaupungin rakennukset löytyvätkin hallituksen suojelunarvoisten historiallisten kohteiden listalta. 

 

Lähteet
Consulta de Bienes culturales Protegidos del Ministerio de Cultura y Deporte de Gobierno de España https://www.culturaydeporte.gob.es/cultura/patrimonio/bienes-culturales-protegidos.html  

García de Cortázar, F. “Salamanca. El oro y la escuela” Breve historia de la cultura en España. Barcelona: Planeta, 2008, s. 145-164

Old City of Salamanca – United Nations Educational, Scientific and Cultural Organization https://whc.unesco.org/en/list/381/ 

Patrimonio Castilla y León http://www.patrimoniocastillayleon.com/en/salamanca

United Nations Educational, Scientific and Cultural Organization https://whc.unesco.org/en/about/ 

Escuela de Salamanca

Opintomatkan aikana vierailimme tietysti myös Salamancan yliopistossa tutustumassa sen kuuluisiin rakennuksiin ja historiaan. Vuonna 1218 perustettu Salamancan yliopisto on Espanjan vanhin ja yksi koko Euroopan vanhimmista yliopistoista. Yliopiston opetus järjestettiin aluksi kaupungin vanhassa katedraalissa, sillä yliopiston päärakennus valmistui vasta 1500-luvulla. Samaan aikaan yliopisto eli omaa kulta-aikaansa, minkä ansiosta Salamanca ja sen yliopisto muodostivat koko Espanjan tärkeimmän akateemisen keskuksen. 

Salamanca yliopiston Escuelas Menores -rakennus. Kuva: Katja Nummela

Salamancan yliopiston tärkein tieteenala oli teologia, joka siihen aikaan käsitti kaiken oikeustieteestä ja moraaliopista politiikkaan ja filosofiaan. Aikakaudelle tyypillisesti opetus keskittyi ihmisyyteen sekä ihmisoikeuksiin ja suuntautui koko ajan kauemmas katolisen kirkon opeista. Näiden uusien ajatusten pohjalta perustettiin Escuela de Salamanca, ‘Salamancan koulu’. 

Kyseessä oli koulukunta, joka koostui monista Salamancassa vaikuttaneista teologeista, joita yhdistivät mielenkiinto edellä mainittuihin ihmisoikeuksiin, niiden ja valtion väliseen suhteeseen sekä ihmisten ja kansojen väliseen tasa-arvoon – siis teemoihin, jotka ovat ajankohtaisia vielä tänäkin päivänä. Samaan aikaan koulukunnan synnyn kanssa eurooppalaiset valtasivat maata ja käyttivät hyväkseen alkuperäiskansoja Etelä-Amerikassa, mikä osaltaan vaikutti koulukunnan peruskysymysten muotoutumiseen. 

Escuela de Salamanca koostui teologeista, pääasiassa koulukunnan perustaja Francisco de Vitorian opiskelijoista ja edelleen heidän opiskelijoistaan. Yksi heidän päätehtävistään oli yrittää ratkoa ajan poliittisia, moraalisia, taloudellisia ja uskonnollisia ongelmia. Itse Francisco de Vitorian mukaan jokaisen ihmistä koskettavan kysymyksen pohjana on teologinen ongelma (García de Cortázar 2008: 153).  

Francisco de Vitorian patsas San Esteban -luostarin edustalla. Kuva: Raúl Hernández González

Escuela de Salamancan oikeuskäsitys

Yksi Escuela de Salamancan merkittävimmistä saavutuksista on perustan luominen kansainväliselle oikeustieteelle ja ihmisoikeuksille. 1500-luvulla laki jaettiin Jumalan oikeuteen, luonnonoikeuteen ja siviilioikeuteen. Luonnonoikeuteen kuuluivat kaikki luonnonlait, joita pidettiin luonnostaan sisäistettyinä kansallisuudesta ja kulttuurista riippumatta, kuten se, että selviytyäkseen ihmisten ja eläinten tulee saada jostain ravintoa. Tällä selitettiin myös esimerkiksi se, miksi ihmiset osaavat erottaa oikean väärästä ja toimia sen mukaan. Siviilioikeus taas kattoi kaikki ihmisen luomat säännöt. 

Vuonna 1539 Francisco de Vitoria käsitteli luennollaan sitä, missä määrin Amerikan mantereen valloitettujen “barbaarikansojen” jäsenet olivat Espanjan lain alaisia, ja aihe jäi elämään kiivaissa väittelyssä niin yliopistossa kuin tuomioistuimissakin. De Vitoria ajatteli, että mikäli alkuperäiskansat eivät osaisi hallita itseään, espanjalaiset voisivat ottaa vallan, mutta vain “barbaarien edun vuoksi eikä vain espanjalaisten hyödyksi” (Pagden 2011: 252). 

Koulukunnan mielipiteet eivät tosin aina olleet yhteneväisiä. Yksi jäsenistä, Domingo de Soto, oli sitä mieltä, ettei tämä olisi missään tilanteessa sallittua. De Soto vastusti myös raaka-aineiden ja mineraalien hyödyntämistä ilman alkuperäiskansojen suostumusta. Hän perusteli mielipidettään sillä, että jos maan valloittaminen on sallittua Amerikassa, sen pitäisi olla sitä myös Euroopassa. Siitä huolimatta espanjalaiset, kuten varmasti muutkin Euroopan kansat, vastustaisivat toisen maan hyökkäystä. Lopulta Escuela de Salamancan jäsenet pääsivät yhteisymmärrykseen siitä, että mikäli valtio toimisi täysin heidän ohjeidensa mukaan, löytöretket ja jo luodut kauppasuhteet päättyisivät. Koulukunnan jäsenten opit loivat kuitenkin pohjan kansainvälisille oikeuskäytännöille. 

Myös munkki Luis de León oli Escuela de Salamancan jäsen. Hänen patsaansa sijaitsee yliopiston Patio de Escuelas -aukiolla. Kuva: Katja Nummela

Aika Escuela de Salamancan jälkeen

Escuela de Salamanca edustaa yliopistoa sen merkittävimpänä aikana. Sitä seuraavien vuosisatojen aikana Espanjaa ja Eurooppaa koettelivat monet sodat ja taloudelliset kriisit, jotka osaltaan johtivat  yliopiston opiskelijamäärän laskuun. Tämän seurauksena yliopiston tiedekuntia lakkautettiin, mutta lainopillinen ja nykyistä humanistista tiedekuntaa vastaava tiedekunta jatkoivat toimintaansa. 1900-luvun alussa alkoi kuitenkin yliopiston uusi nousukausi uuden rehtorin Miguel de Unamunon avulla. Nykyään Salamancan yliopisto on kansainvälisesti tunnettu etenkin kieltenopetuksestaan, ja kaupunkikuvaa elävöittää noin 30 000:een noussut opiskelijajoukko.

 

Lähteet

García de Cortázar, F. “Salamanca. El oro y la escuela” Breve historia de la cultura en España. Barcelona: Planeta, 2008, s. 145-164.

Don Quijote – Learn Spanish in Spain and Latin America http://www.donquijote.co.uk/blog/history-of-salamanca-university 

Pagden, A. “The School of Salamanca”. Teoksessa The Oxford Handbook of the History of Political Philosophy. Toim. Klosko, G. (2011). s. 246-257.  (Saatavilla Helsingin yliopiston kirjastosta https://helka.finna.fi)

Universidad de Salamanca: https://www.usal.es/historia 

Francisco de Vitorian patsas Convento de San Esteban -luostarin edessä: Raúl Hernández González. Creative Commons: CC BY 2.0 https://www.flickr.com/photos/rahego/2937363875 

Toledon katedraali – uskontojen yhteiseloa ja haudattuja kuninkaita

Viimeisenä Toledossa viettämänämme päivänä vierailimme kaupungin kuuluisassa katedraalissa. Viimeisen päivän kunniaksi aikataulu oli hieman vapaampi, ja kaikki saivat kiertää kaupungin nähtävyyksiä haluamassaan järjestyksessä ja muutenkin oman mielensä mukaan. Päivä oli todella lämmin ja aurinkoinen, joten valtavaan kiviseen ja pimeään katedraaliin astuminen ei aluksi tuntunut kovin houkuttelevalta ajatukselta. Mielestämme myös sisäänpääsyn hinta oli melko korkea varsinkin opiskelijalle, 10 euroa, joten harkitsimme pitkään, haluammeko mennä katedraaliin ollenkaan.

Yksi katedraalin torneista. Kuva: Josefa Ivorra Cardona

Kun astuimme sisään katedraaliin, kaikki epäilykset vierailun järkevyydestä kuitenkin hälvenivät. Katedraalissa vierailu oli jo itsessään lähes uskonnollinen kokemus. Varsinkin rakennuksen arkkitehtuuri sai miettimään, miten on ylipäätään ollut mahdollista rakentaa jotakin niin upeaa ja koristeellista yli 500 vuotta sitten. Lisäksi katedraalin taideteokset tekivät suuren vaikutuksen ja antoivat perspektiiviä siihen, millaiselta ihmisten arki on vuosisatoja sitten näyttänyt.

Toledon katedraali on kaikista Espanjassa näkemistäni katedraaleista vaikuttavin. Katedraalin ainutlaatuisuudesta kertoo muun muassa se, että se on luokiteltu Unescon maailmanperintökohteeksi. Sitä rakennettiin vuosina 1227-1493 ja sen pääarkkitehtinä toimi, ainakin joidenkin lähteiden mukaan, Petrus Petri (Pedro Pérez). Nykyisin katedraalin pääarkkitehdin titteliä pidetään kuitenkin melko kiistanalaisena, sillä 1900-luvulla suoritettujen tutkimusten mukaan alkuperäiset piirustukset olisikin suunnitellut eräs “Master Martín”. Varmaa on kuitenkin se, että katedraalin rakentamiseen ja suunniteluun on osallistunut useita aikansa arkkitehtejä, esimerkiksi itse El Grecon poika, Jorge Manuel Theotocópuli.

Katedraalin koristeellinen oviaukko. Kuva: Daniel Villa García

Tyyliltään Toledon katedraali edustaa goottilaista arkkitehtuuria, mutta kuten toledolaiseen arkkitehtuuriin olennaisesti kuuluu, rakennuksessa on vaikutteita myös mudéjar-tyylistä. Arkkitehtonisesti katedraali on vaikuttava ilmestys – korkeutta rakennuksella on 120 ja leveyttä puolestaan 60 metriä. Katedraali koostuu viidestä laivasta, ristiholvista, kuorikäytävästä sekä koko komeutta kannattelevasta 88 pylväästä ja 72 holvikaaresta.

Kuten toledolaisille rakennuksille on tyypillistä, myös katedraalissa on nähtävissä uskontojen – erityisesti islamin ja kristinusko – yhteiselo. Katedraalia alettiin rakentaa vuonna 1227 länsigoottilaisen kirkon päälle, joka oli aiemmin toiminut moskeijana. Islamilaisia arkkitehtonisia vaikutteita on muutenkin selvästi nähtävissä katedraalissa, sillä esimerkiksi Pyhän Lucian kappelissa sijaitsee edelleen islamilaistyylinen pylväs.

Suomalaisiin kirkkoihin tottuneelle ehkäpä erikoisinta ja kiinnostavinta katedraalissa on sen koristeellisuuden lisäksi se, että Espanjan katolilaiset katedraalit sisältävät yleensä useita kappeleita, jotka ovat ikään kuin omia erillisiä pieniä kirkkojaan tai rukoushuoneitaan. Toledon katedraalikin sisältää toistakymmentä kappelia, jotka vaihtelevat kokonsa ja tärkeytensä mukaan. Kappelit on nimetty pyhimysten tai muiden katolilaiselle uskonnolle merkittävien tapahtumien mukaan – katedraalista löytyy esimerkiksi Capilla de San Juan Bautista (Pyhän Johannes Kastajan kappeli) sekä Capilla de Concepción eli Neitseellisen sikiämisen kappeli. Osa Toledon katedraalin kappeleista on säilynyt rakennuksen alkuajoista asti, osa taas on uudempia. Vanhimpia säilyneitä kappeleita ovat muun muassa Santa Anan (Pyhän Anan), Santa Gilin (Pyhän Gilin), Santa Leocaldia de Toledon (Toledon Pyhän Leocaldian) sekä Pyhän Johannes Kastajan kappelit.

Ainakin itselläni mieleen jäivät vaikuttava Capilla Mayor eli Pääkappeli, Capilla de los Reyes Nuevos (Uusien kuninkaiden kappeli) sekä Capilla Mozárabe (Mozarabikappeli). Pääkappelista löytyy muun muassa valtava ja koristeellinen alttaritaulu, joka on rakennettu 1500-luvulla ja edustaa myöskin goottilaista tyylisuuntaa. Alttaritaulua pidetäänkin yhtenä goottilaisen tyylin viimeisistä taidonnäytteistä ennen kuin se väistyi renessanssitaiteen tieltä. Taulu on valmistettu kullatusta ja maalatusta puusta ja sitä rakentamassa oli aikansa suuria nimiä, esimerkiksi Sebastián Almonacid sekä Felipe de Bigarny. Pääkappeliin on myös muun muassa haudattu useita merkkihenkilöitä, kuten kuningas Alfonso VII sekä Pedro de Aguilar. Lisäksi Pääkappelista on pääsy maanalaiseen kryptaan, jossa on luonnollisesti lisää hautoja ja näiden lisäksi alttareita ja merkittäviä maalauksia.

Uusien kuninkaiden kappeli, Capilla de los Reyes Nuevos, on saanut nimensä sinne haudattujen kuninkaallisten mukaan. Tämä kappeli toimii useiden Trastámara-dynastian kuninkaallisten hautapaikkana. Kuninkaallissuvun ehkäpä tärkeimmän vesan, Isabel Katolilaisen, viimeinen leposija ei kuitenkaan ole tässä kappelissa, vaan Granadassa.
Capilla Mozárabesta taas tekee mieleenpainuvan sen islamilaiset vaikutteet, kuten toledolaiseen tyyliin kuuluu. Kardenaali Cisneros määräsi tämän kappelin alun perinkin rakennettavaksi vuonna 1504, jotta siellä voitaisiin harjoittaa mozarabiperinteeseen kuuluvia uskonnollisia riittejä. Kyseisessä kappelissa harjoitetaan näitä perinteitä vielä tänäkin päivänä. Jorge Manuel Theotocópuli, El Grecon poika, on myöskin ollut mukana tämän kappelin suunnittelussa.

Koska El Grecon taiteelta on hyvin vaikea välttyä Toledossa, myös katedraalissa on esillä El Grecon maalauksia. Sakaristoon astuessaan ei voi olla huomaamatta useita tämän toledolaisen taiteilijan töitä, jotka esittävät Jeesuksen opetuslapsia. Sakaristo saa muutenkin kävijän suun loksahtamaan auki, ja taiteilija Lucas Jordánin uskomattoman realistista ja yksityiskohtaista kattomaalausta voisi jäädä ihastelemaan tuntikausiksi.

Sakariston kattomaalaus. Kuva: Hoteles.net

Kokonaisuutena Toledon katedraali on ehdottomasti näkemisen arvoinen kokemus, joka tuskin jättää ketään kylmäksi. Usean tunnin vierailun aikana emme edes ehtineet nähdä kaikkia katedraalin osia, eikä mielestäni yksi vierailukerta edes riittänyt kaiken historiallisen tiedon ja yksityiskohtien sisäistämiseen.

LÄHTEET:
• CHUECA GOITIA, Fernando (1975): La catedral de Toledo. León: Everest.
• GÓMEZ MORENO, Elena (1947): Mil Joyas del Arte Español, tomo I: Antigüedad y Edad Media. Barcelona: Instituto Gallach.
• DE LA MORENA, ÁUREA & Azcárate, José María de (1998): Castilla-La Mancha; La España Gótica. Madrid: Ediciones Encuentro.
• SOBRINO, Miguel (2009): Catedrales. Madrid: La Esfera de los libros.
• KING, Georgianna Goddard (1915): ”French Figure Sculpture on Some Early Spanish Churches”. American journal of archaeology: the journal of the Archaeological Institute of America. Macmillan Co. p. 250.
• Catedralprimada.es http://www.catedralprimada.es/es/info/catedral/historia/

De visita en casa de Unamuno

Imagen 1: Unamuno, autor: Meurisse, 1925

Preparando el viaje de estudios con los futuros filólogos y compañeros de la Universidad de Helsinki a Salamanca y Toledo me di cuenta de que en Salamanca había vivido un importante escritor, Miguel de Unamuno y Jugo (29.12.1864 – 31.12.1936) perteneciente a la Generación del 98.

 

Como íbamos a visitar la Casa-museo de Unamuno tuve la curiosidad de leer alguna de sus obras y cayó en mis manos Niebla, 1914, su obra más famosa que cuenta la vida de varios personajes que buscan el amor y el camino que toman sus vidas dependiendo de las circunstancias.

A partir de ahí me interesó conocer su trayectoria profesional y descubrí facetas de su vida personal también. Unamuno era huérfano de padre desde los 5 años, a los 19 años se graduó en Filosofía y Letras y con 20 años se convirtió en Doctor con una tesis sobre la lengua vasca. Seguidamente, empezó a trabajar como profesor y a publicar artículos. Durante su carrera, fue 3 veces rector de la Universidad de Salamanca, aunque fue destituido del cargo debido a sus inclinaciones políticas. Era un hombre contradictorio, pasó de ser uno de los padres de la República a apoyar el golpe de estado de 1936 por ser consecuente con su forma de pensar. En 1981 se casó con Concha Lizárraga, su novia de toda la vida, tuvieron nueve hijos de los que uno murió por enfermedad y eso marcó la vida y obra posterior de Unamuno.

En aquella época la Universidad de Salamanca estaba en pleno auge y ofrecía al rector una casa donde vivir. El escritor vivió allí catorce años (1900 – 1914) y nacieron varios de sus hijos. En la actualidad la casa tiene función de museo, se conserva el mobiliario y objetos personales de Unamuno y su familia.

La Casa-museo está situada en la calle Libreros 25 en pleno centro de Salamanca. Se construyó en el año 1758. Para visitarla hay que comprar una entrada que cuesta 4 euros, para estudiantes y jubilados, 2 euros.  La visita dura una hora aproximadamente y un guía va explicando con detalle la vida de Unamuno, así como también muestra las dependencias de la casa.

La casa tiene dos plantas. Cuando Unamuno vivía allí la primera planta se utilizaba para funciones de la universidad, como reuniones o congresos, y la segunda para vivienda del rector. Al entrar en el recibidor vimos al mismísimo Unamuno de cartón a tamaño real, así que nos hicimos unas fotos para el recuerdo. A la derecha había unas escaleras que llevaban a la segunda planta. Nos dirigimos hacia la izquierda, por donde el guía nos condujo a una sala amplia con pocos muebles, antiguos y macizos, donde nos sentamos y nos mostró un vídeo sobre la vida del escritor.  El guía era un hombre que conocía muy bien la obra de Unamuno, además, nos explicó la historia del mobiliario y sus usos.

Imagen 2: Mueble con ocho cerraduras. Autor: Juan Antonio, 2017

Me llamó la atención una cómoda muy bonita donde se guardaban importantes documentos de la universidad, para abrirla se necesitaban 8 llaves diferentes que pertenecían a 8 personas distintas, las cuales tenían que estar de acuerdo y abrir las cerraduras mismo tiempo.

Después subimos a la segunda planta y lo primero que encontramos fue un pasillo con muchos paneles donde se especificaban hechos puntuales de la vida de Unamuno marcados cronológicamente, como estos:

Imagen 3: Panel 1 con información cronológica sobre la vida de Unamuno. Autora: Pepa I, 2019
Imagen 4: Panel 2 con información cronológica sobre la vida de Unamuno. Autora: Pepa I, 2019

Los paneles clasificaban la vida del escritor en cuatro partes: “La infancia del escritor vivida en Bilbao”, “Salamanca y la Universidad”, “Destierro y exilio” y por último “Unamuno y la república”.

Al mismo tiempo el guía fue explicándolos, pero pudimos observarlos solo rápidamente, no tuvimos mucho tiempo para detenernos ya que cuando terminó la hora otro grupo tenía que entrar y nosotros salir. Personalmente me hubiera gustado tener la posibilidad de quedarme un poco más para verlo todo tranquilamente.

Al final del pasillo estaba la biblioteca personal de Unamuno repleta de libros y al fondo había un pequeño balcón por donde entraba el sol. Allí me imaginé a Unamuno leyendo o descansando. También vimos su mesa de trabajo, otras habitaciones y diferentes salas con objetos personales como pajaritos de papel. El escritor de pequeño estuvo mucho tiempo enfermo en casa y aprendió papiroflexia.

Por otra parte me llamaron la atención algunos cuatros, en uno estaba escrito a puño y letra el poema Es de noche en mi estudio, 31.12.1906, un poema que habla de la soledad. En la habitación también destacaba un gran Cristo de Diego Velázquez. Unamuno era una persona muy creyente y el guía nos explicó cómo intentó entender a Dios y a su propia fe después del fallecimiento de su hijo. Buscando información de este cuadro he descubierto que Unamuno escribió un poema llamado El Cristo de Velázquez que expresa de manera poética lo que Velázquez plasmó en la cruz.

Imagen 5: Carteles de películas. Autora: Pepa I, 2019

En la última parte de la casa vimos más carteles pero esta vez de películas que han hablado de la vida u obra de Unamuno.

 

 

En estos momentos la Casa-museo tiene como objetivo custodiar y mantener la memoria de Miguel de Unamuno, difundir su obra, conservar su legado patrimonial además de ofrecer programas culturales y educativos. Además, se les permite a los investigadores el acceso a sus obras originales.

La Casa-museo me sorprendió por su sencillez, con muy pocos muebles, pero robustos y de buena calidad. Pienso que es un buen lugar para que un escritor pueda pensar y concentrarse al escribir. Después de visitar la Casa-museo me entraron ganas de leer más obras de Unamuno. Visitar la casa en la que vivió ha permitido que descubra otras y facetas de la vida del escritor además de conocer una ciudad preciosa como Salamanca. Gracias al viaje de estudios he podido hallar a un brillante escritor español del que seguramente nunca me olvidaré.

Referencias:

    • Información sobre los horarios y precios para visitar la Casa-museo de Unamuno: http://unamuno.usal.es/
    • Poema “El Cristo de Velázquez”, 1920, Unamuno
    • Novela “Niebla”, Unamuno, 1914, Editorial Renacimiento, España
    • Poema ”Es de noche en mi estudio”, Unamuno, 1906

P.Ivorra

 

Muy buen texto, mucha información sobre Unamuno y su casa y también tu propia experiencia, como se sintio visitarla. Muy buen tema, Unamuno es un personaje importante en Salamanca y vale la pena conocerlo mejor y visitar su museo.