Fuksivuosi Viikissä

Tässä sitä nyt ollaan. Ensimmäisestä periodista selvitty, eikä toistakaan ole enää jäljellä kuin muutama viikko. Paljon ehditty ja kokonaisuutena syksystä on jäänyt oikein hyvä fiilis! Olen tavalliseen tapaani aloittanut tentteihin lukemisen liian myöhään ja raapinut päätäni laskareiden kanssa viimeisenä iltana. En ole mennyt jokaiselle luennolle enkä suorittanut kaikkia kursseja joita olin syksylle suunnitellut. Mutta olen viihtynyt uusien opintojeni parissa erittäin hyvin ja tutustunut mahtaviin ihmisiin. Minulla on ollut hauskaa ja olen saanut uusia kokemuksia ja oppinut paljon uutta.

Vielä viime vuonna olin kemian opiskelija Helsingin yliopistossa. Kemian opiskelu oli kuitenkin itselleni melkoista kärvistelyä ja olinkin pohtinut jo jonkin aikaa uusille urille suuntaamista. Päädyin suorittamaan maataloustieteiden perusopintoja sivuaineopiskelijana Viikkiin ja keväällä kävinkin sitten pääsykokeessa ja tänä syksynä aloitin kasvintuotantotieteiden fuksina maataloustieteiden laitoksella. Jo perusopintoja suorittaessani huomasin viihtyväni Viikissä maatalousteemojen parissa ja aloin ymmärtää miten paljon eri ulottuvuuksia maataloussektoriin liittyy. Vaikka itsekin olen kotoisin kasvintuotantotilalta, ei maatalous-metsätieteelliseen tiedekuntaan hakeminen ollut mikään itsestäänselvyys. Huomasin kuitenkin, että jotain tällaista olin etsinytkin, monipuolista ja käytännönläheistä.

Minun fuksisyksyni on muodostunut opintojen osalta hieman erilaiseksi kuin useimmilla muilla maataloustieteiden opiskelut aloittaneilla fukseilla. Lukujärjestyksestäni onkin tullut kirjava sekoitus ensimmäisen ja toisen (..ja ehkä vähän kolmannenkin) vuoden opintoja sekä sivuainekursseja. Joidenkin kurssien kohdalla suunnitelmat tosin ovat osoittautuneet turhankin kunnianhimoisiksi ja nämä kurssit ovat saaneet jäädä odottelemaan seuraavaa vuotta. Myös aikaisemmat kemian opintoni nousivat arvoon arvaamattomaan kun luentosalin penkkejä ei tarvitsekaan kuluttaa tutkintoon kuuluvia kemian kursseja opiskellen.

Viikin kampuksella on mielestäni hyvä ja yhteisöllinen ilmapiiri ja uuden opiskelijan on ollut helppo sopeutua joukkoon. Aluksi sokkeloisilta tuntuneet yliopiston tilatkin ovat tulleet tutuiksi ja käytävillä ja luentosaleissa tapaa tutuiksi tulleita opiskelijoita.  Tapahtumia ja tekemistäkin on riittänyt, sillä joka viikolle olisi tarjolla jos jonkinmoista menoa ja meininkiä! Olen tykännyt erityisesti siitä, että tapahtumia ja menoja on laidasta laitaan. On erilaisia tapahtumia, kokouksia, bileitä, liikuntavuoroja, ekskursioita ja vaikka mitä. Tänä syksynä olenkin jo ehtinyt erilaisissa tilaisuuksissa sonnustautua muun muassa opiskelijan upeaan univormuun eli haalariin Päivä maalla- tapahtuman järjestelyjoukoissa, iltapukuun maatalousylioppilaiden ainejärjestön Sampsan vuosijuhlissa ja aina yhtä ihanaan 90-luvun tyyliin teemabileissä. Ei siis ihme, että syksy on tuntunut kuluvan varsin vauhdikkaasti!

A-K

Vuosi sitten asuin Raumalla, opiskellen merialaa. Opin tärkeimmät merimiessolmut, hitsaamisen jalon taidon (ainakin melkein), laivan konehuoneen rakenteen… Kävin ensiapukurssit ja sain työturvallisuus- ja tulityökortin. Suoritin miehistötason savusukelluksen! Elämä oli jännitystä täynnä, sillä sain pelätä jokaisen tulevan kurssin aihekokonaisuutta pohtien, selviäisinkö älyllisesti sekä henkisesti siitä kaikesta käytännössä. Olin keväällä 60 päivää merillä, ja sain vahtimiehen pätevyyskirjan.

Kesäloma.

Helsingin yliopisto. Maataloustieteiden laitos. Kasvintuotantotieteet.

Siis mitä häh? Mitä tapahtui, miksi olen täällä?

Joudun vieläkin päivittäin kuulemaan nuo samat kysymykset ja ihmettelyt päässäni, vaikka fuksivuosi on pyörähtänyt hyvin käyntiin.

Lukion jälkeen minulla oli tasan kaksi vaihtoehtoa ammatinvalinnan suhteen: merikapteenin amk-tutkinto tai maa- ja metsätaloustieteellinen. Hain keväällä 2012 Satakunnan ammattikorkeakouluun sekä Helsingin yliopistoon. Pääsin molemmista pääsykokeista läpi, ja kamppailin vaikean valinnan kanssa. Päädyin ensimmäiseksi merialaan. Merillä oli hyvä olla.

Uteliaisuus maataloustieteelliseen kuitenkin säilyi. Päätin sen vuoksi kokeilla yliopistoelämää vähintäänkin vuoden verran. Ja tässä minä olen. Suunnitelma B:nä minulla on opintojen keskeyttäminen ja merille lähteminen, mikäli yliopistoelämä ei ole minua varten.

Elämä fuksina ei ole ollut helppoa. Ajattelin opiskelun olevan kevyttä näin ensialkuun. Olin väärässä – kalenterini on huomattavasti täydempi verrattuna viime vuoteen. Alkuhäsyssä (muutto ja totuttautuminen ympäristöön) ehdin tipahtaa kärryiltä muutamien kurssien suhteen, ja viimetingan tenttipänttäämiset saivat minut epätoivon partaalle. Näin alkulukuvuodesta opiskelutekniikassakin on puutteita.

Luettavaa ja tehtävää olisi paljon, mutta aikaa liian vähän – pitäisi löytää se kultainen keskitie; tasapainotella opiskelun, harrastusten ja vapaa-ajan välillä.

Ehkä ikävintä on maatalouden pohjatiedon totaalinen uupuminen. Minulla ei ole maataloustaustaa, vain agrologi-isäni opettamat asiat ja kokemukset lomittamisesta kummivanhempieni tilalla kesäisin. Monet opiskeltavat asiat ovat siis täysin uusia, ja omaksuminen aiheuttaa toisinaan päänvaivaa. On kai pakko vain luottaa itseensä ja siihen, että riittävä pohjatietämys alkaa vähitellen rakentumaan fuksivuoden aikana  – reippaan opiskelun tuloksena.

Toistaiseksi ikävöin merikoulua. Moniin asioihin oli helpompi sopeutua siellä ja toisinaan epäilen onko minusta akateemiseen opiskeluun. Silti olen päättänyt opiskella tämän vuoden niin tehokkaasti kuin mahdollista. Opitut asiat eivät mene hukkaan, vaan ovat hyödyllistä tietokantaa tulevaisuutta varten – oli se sitten millainen tahansa.

Näissä tunnelmissa jatkan opiskelua, ja kirjoittelen myöhemmin kokemuksistani lisää.

– Noora –

Se oli rakkautta heti alusta saakka.  Välillä ei ollut aivan selkeää, millä tavoin ilmaista tunnetta, kuinka laajalle sen ääriä veisi. Kevättalvella se alkoi hahmottua kirkkaammin ja muuttui selvemmäksi; koen palavaa intohimoa hyönteisten tutkimista kohtaan.  Eritoten mesipistiäiset saavat minut maanisuutta hipovan onnelliseksi, mutta myös kovakuoriaiset ja kiitäjät aiheuttavat holtitonta intoilua.

Maaliskuussa tajusin olleeni kiinnostunut useista mielenkiintoisista aiheista suurimmalta osin johtuen niiden vaikutuksista pölyttäjiin. Koska kaikki tieni ilmeisesti johtavat mehiläisten pariin, tein toukokuussa HOPSin uusiksi, keräsin siihen kaikki mahdolliset kurssit jotka edes etäisesti käsittelevät aihealuetta, joka loistaa horisontissa kirkkaana majakkana.

Toukokuun alusta olen tehnyt osaa opintoihin kuuluvasta puutarhaharjoittelusta- istuttanut taimia, leikannut laakeripuita, tutustunut perennojen tuotantoon.  Käytännön vihje toukokuun alusta inspiroituneena; älkää tehkö täysipäiväisesti töitä ja yrittäkö opiskella samaan aikaan jos itsesuojeluvaistoa on yhtään jäljellä; se on mahdollista mutta tuntuu yhtä mukavalta kuin kilo sepeliä kengissä. Kevätlukukauden edetessä väsymys alkoi näkyä useissa opiskelukavereissa, ja ainakin itse pyrin järkeistämään kurssien määrää toisena opiskeluvuotena.  Juuri nyt ulkotyö on juuri sitä mitä kaipasinkin, ja niin paljon kuin opiskelu antaakin, vaihtelu virkistää tuntuvasti.

Kesällä hoidan Viikissä laitoksen uuden tutkimus-ja kehitysprojektin mehiläisiä kahden muun hurahtaneen kanssa, tutkin kimalaisten pesintää ja juoksen kameran kanssa villimehiläisten perässä.  Elokuu tuo mukanaan kesäkurssit- kasvintuotantotieteiden kesäkurssi Mikkelissä, Beenova-kurssi Tvärminnessä sekä varsinaista lukukauden alkua edeltävänä sienituntemuskurssin.  On ihanaa olla kiinnostunut niin useasta asiasta!

Onnea kaikille jotka pääsivät opiskelemaan, ja onnea teille jotka haette tulevina vuosina.  Nauttikaa kesästä!  Minä haaveilen uusien villimehiläislajien bongaamisesta ja niiden hitaasti kehittyvästä tunnistustaidosta, kansallispuistovierailuista, meressä uimisesta ja varovaisesti myös tulevista, hitaasti kehkeytyvistä projekteista. Olen tutustunut jo muun muassa verimaamehiläisiin ja hohtomaamehiläisiin, ja kun näkee aivan uuden maailman hyönteisten parissa, löytyy pusikoissa rämpimiseen aivan uusi motivaatio.  Jatkan kirjoittelua kuvien kera kesän kuluessa omassa blogissani.

Kesälukemistona;

Dearsley, James; From a to bee ; My First Year as a Beginner Beekeeper
FAO; Bees and Their Role in the Forest Livelihood
Goulson, Dave; Bumblebees
Holström, Göran; Humlor- alla Sveriges arter.  Så känner du igen dem i naturen och i trädgården
Mossberg, Bo & Cederberg, Björn; Humlor I Sverige- 40 arter att älska och förundras över
O’Toole, Christopher & Raw, Anthony; Bees of the World
Ransome, Hilda M.; The Sacred Bee
Reiman, Maarit; Luomumehiläisten hoito
Ruottinen, Lauri ym (toim); Mehiläishoitoa käytännössä, osat 1 ja 2
Seeley, Thomas D.; Honeybee Democracy
Söderman, Guy & Leinonen, Reima; Suomen mesipistiäiset ja niiden uhanalaisuus
Tautz, Jürgen; The Buzz about Bees.  Biology of a Superorganism

Minua hämmästyttää näin kesäkuussa, miten nopeasti oma fuksivuosi oikein meni. Ensin syksy, sitten talvi, kevät ja nyt kesä, edennyt siis hurjaa vauhtia! Kai se täytyy vain todeta, että mitä korkeammalle kouluasteelle siirtyy, sitä nopeammin aika kuluu. Yliopisto loppui jo vappuviikolla ja kesätyöt käynnissä. Ehkä siis nyt, kun olen ehtinyt hetken hengähtää tämän tapahtumarikkaan vuoden jälkeen, olisi hyvä hetki muistella kulunutta vuotta.

Muistan vuoden ajalta paljon iloisia päiviä, paljon raskaita päiviä ja paljon opettavaisia päiviä. Muistan sen pääsykoepäivän. Tapani mukaan olin ihan viime tingassa paikalla ja ”pääsin” siis eturiviin raapustamaan. Muistan myös sen päivän, kun pääsin yliopistoon. Odotin sitä kirjettä vasta heinäkuun lopulle, mutta yllätyksekseni se olikin tipahtanut postiluukusta jo yhtenä kesäkuun perjantaina. Sitten muistan, kuin eilisen, sen päivän kun yliopisto alkoi. Meidät uudet opiskelijat toivotettiin yhteisesti tervetulleiksi ja jaettiin sitten ryhmiin oman pääaineen mukaan. Siinä yhteisten puheiden aikana yritti tarkastella, minkälaista porukkaa koulussa oikein aloittaa. Vähän jännityksellä odotti sitä omaa ryhmäänsä…

Yliopiston alku tuntui haastavalta. En ollut koskaan lukiossa mikään kemianero tai biologiafani ja nyt yhtäkkiä tällaisiakin aineita joutui kertaamaan! En olisi sillä yhdellä suorittamallani biologian kurssilla lukiossa arvannut, että siitäkin tulisi olemaan vielä arvaamattoman paljon hyötyä, saatikka että vapaaehtoisesti lainaisin kirjastosta biologian kirjoja lisälukemiseksi opiskeluihin. Rämmittyäni ja tankattuani kaikki pakolliset elintarvikekurssit syksyllä, talven tullessa nämä aineet oli kuitenkin helpotuksekseni opiskeltu.

Kevätlukukauden alkaessa oma opiskeluni helpottui, kun sain keskittyä pääaineeseeni. Mitä pidemmälle vuosi kului, sitä vakuuttuneempi olin siitä, että olin valinnut juuri minulle oikean opiskelupaikan. Keväällä puhkuin intoa ja keräsin lukujärjestykseeni ylimääräisiä kursseja ihan vain siksi, että ne tuntuivat mielenkiintoisilta. Välillä suuri osa vapaa-ajasta meni tietokoneen ääressä esseitä näpytellen ja minua jouduttiin jopa muistuttamaan, ettei yliopisto ole aina vain pelkkää opiskelua. Minusta kuitenkin tuntuu, että vaikka olenkin tämän vuoden aikana opiskellut paljon, olen sen lisäksi ehtinyt tehdä myös töitä ja ainejärjestöhommia, juhlia ja tutustua uusiin ihmisiin. Täytyy vain itse pitää huoli siitä, että aikaa jää myös muuhun kuin opiskeluun.

Vuoden aikana olen oppinut pitämään elintarviketieteistä, jotka aluksi tuntuivat niin haastavilta. Markkinointi pääainevalintanani on myös vahvistunut, mitä enemmän olen sitä päässyt opiskelemaan. Hyvä ystäväni tapaa sanoa, että ”toisena opiskeluvuonna kannattaa vasta alkaa oikeasti opiskella”. Tämä nyt ei ihan ehkä pidä paikkaansa minun kohdallani, mutta se ainakin pitää, että toisena vuonna opiskelen yliopistossa ihan yhtä mielelläni, kuin tänä ensimmäisenä!

Opiskelukiireet jäivät taakse jo vapun tienoilla, kun sain viimeisenkin kesän kenttäkursseille vaadittavan tentin hyväksytysti suoritetuksi. Jo kahden viikon päästä tutkin kaarnakuoriaisia ja rahkasammalia Hyytiälän metsäasemalla! Fuksivuoden kesästäni kuluu iso ja varmasti ikimuistoinen osa Pirkanmaan syleilyssä muiden forstien  kanssa. Luvassa on metsänhoitoa, metsänarvioimis- (tai arvaamis-)tieteitä, moottorisahan kanssa hääräilyä, lavatansseja, lampaita  sekä tarinoita, joita jaksaa kertoa vielä vuosikymmenienkin päästä. Kesän jälkeen fuksivuosi on virallisesti ohi, toivottavasti ei identiteettikriisi iske!

Käytännönläheisyys on ollut metsätieteiden opintojen parasta antia. Joka kurssin jälkeen metsästä löytyy uutta tutkittavaa.  Kasvitentin aikana tutkiskelu oli lähellä saada neuroottisia piirteitä, sillä muita opintoja ei juurikaan ollut meille valmiiksi räätälöidyn lukujärjestyksen, jota niin orjallisesti noudatin, mukaan. Oikeastaan vasta nyt kevään puolella minulle on alkanut hahmottua, kuinka joustavaa yliopisto-opiskelu onkaan.

Viikko sitten tulin IFSA:n eli International Forestry Students’ Associationin retkeltä Tanskasta. Mukana oli metsäylioppilaita Ruotsista ja Tanskasta. Kiersimme kampusaluetta ja keväistä Kööpenhaminaa, ja Itä-Tanskan kiertueella kävimme Mønin kalkkikalliolla, yövyimme laavuissa ja kulutimme pyökkimetsien polkuja.  Kokemusten jakaminen muiden pohjoismaalaisten kanssa oli mielenkiintoista, ja opintojen rakenteesta löytyi yllättävän paljon yhteistä. Ruotsalaisilta supereräjormilta löytyi jopa lähes vastaavat forstiliivit kuin itänaapureiltaan! Suosittelen kaikille kansainväliseen toimintaan mukaan lähtemistä, mikä edistää sitä paljon puhuttua verkostoitumista.

Kannustan kaikkia tulevia forsteja myös ainejärjestötoimintaan ja kaikenlaisiin yliopiston tarjoamiin mahdollisuuksiin. Aika on riittänyt, vaikka olenkin pyörinyt jaloissa vuosikurssimme emäntänä, VITRIS-kerhon (trooppisista opinnoista kiinnostuneiden kerho) hallituksessa, tuutorina ja vaikka missä. Fuksivuodesta onkin päällimmäisenä jäänyt mieleen juhlinnan ja mahtavien tuttavuuksien ohella erilaiset vastuutehtävät, jotka luovat vastapainoa tietokoneella istumiseen luentokalvoja selaten.

Kulunut vuosi on mennyt ohi käsittämättömän nopeasti. Melkein pelottaa mitä tulevien opiskeluvuosien kanssa käy, sillä villin huhun mukaan aika kuluu sitä nopeammin mitä enemmän vuosia karttuu. Hauskaa on ollut ja sehän elämässä taitaa olla tärkeintä!

Kesältä terveisiä, se on kohta täällä taas.
Reetta