Month: February 2019

Tällä kerralla tutustuimme buffereihin ja niiden avulla tehtäviin analyyseihin. Karttaa ei pyydetty näistä tuottamaan, vaan vastauksia kysymyksiin. Bufferit ja analyysit onnistuivat suhteellisen vaivattomasti, mutta koska taulukot pitävät majaansa yliopiston serverillä osoitteessa Z-asema, ei niitä tähän hätään ole julkaistavissa. Voisin tietenkin huijata ja kopioida taulukot jonkun muun blogista. Huijaisin samalla myöskin itseäni, joten näen parempana vaihtoehtona ansioitua mielummin tässä kirjoitustyössä ja jaarittelen niitä näitä enemmän ja vähemmän asiaan liittyvää.

Ensiksi lentokentistä. Itse kun asun viiden kilometrin päässä Suomen suurimmasta lentokentästä, on siihen liittyvät asiat melko tuttuja. Lentoliikennne on ollut muutenkin kiinnostuksen kohteena jo pidemmän aikaa. Moni varmaan tietääkin, että Seutulaan avattiin lentokenttä Olympialaisia silmälläpitäen vuonna 1952. Muita tuona maagisena vuotena saapuneita uutuuksia olivat muun muassa Coca-cola ja Original long drink. Toisin kuin moni luulee, Helsingin Olympiastadion on valmistunut vuoden 1940 Olympialaisiin. Tämä urheilujuhla jäi kuitenkin pitämättä, koska silloin Euroopassa juhlittiin paroni Pierre de Coubertinin luoman Olympia-aatteen sijaan muita aatteita, esimerkiksi kansallissosialismia ja kommunismia. Ilman tätä viivytystä, lentokenttä olisi ehkä muualla, tai saanut eri muodon. Nykyisellään Seutulan lentokenttä, josta käytetään nykyään myös nimitystä Helsinki-Vantaan lentoasema on kolmella kiitoradalla varustettu Pohjoismaiden kolmanneksi vilkkain lentokenttä. Jännänä yksityskohtana voin vielä lisätä, että Lontoon Heathrow, jonka matkustajamäärä on noin nelinkertainen Helsinki-Vantaaseen nähden, joutuu tulemaan toimeen kahdella kiitoradalla. Tuorein kiitorata on, aivan kuin kurssikerran ohjeissa olikin mainittu, valmistunut 2002. Väitteen mukaan rakentamisen aikana koneet laskeutuivat poikkeuksellisesti suoraan Tikkurilan ylitse. Väite on sinänsä paikkaansa pitävä, mutta haluaisin lisätä tähän muutaman seikan. Koneet laskeutuvat edelleen samalla tavalla, jos sille vaan on tarvetta. Melu ja ympäristö kun eivät ole lentoliikenteessä mitenkään suurimpia huolenaiheita. Lentokoneiden kohdalla turvallisuus on avainasemassa. Miten tämä sitten liittyy siihen, että mistä kone nousee ja mihin se laskee? Vastaus suorastaan suhisee rannikkoalueen asukkaiden korvissa. Tuuli. Lentokoneet halutaan nostaa ja laskea mieluiten vastatuuleen, sivutuuli onkin sitten todella epätoivottava asia varsinkin laskussa. Tästä syystä laskevien kiitoradaksi valikoituu toisinaan edelleen suunta Tikkurilan ylitse, kuten alkuviikosta omin aistielimin todistin. Eli kun lentokenttää suunnitellaan, kiitoratojen suunnat määräytyvät pääosin vallitsevien tuuliolosuhteiden mukaan. Aivan kuten arvata saattaa, rannikolla tuulee monesti juuri meren suunnasta. Euroopassa länsituulet ovat tietenkin itätuulia yleisempiä. Silloin kun sattuu tuulemaan epätavallisesta suunnasta, valitaan epätavallinen konfiguraatio ja Tikkurilassa voidaan ihastella ilma-alusten matkalaukuista pömpöttäviä vatsoja. Kaksi kiitoradoista, nrot: 1 ja 3 (04R/22L ja 04L/22R) on rakennettu koilinen-luonas suuntaan ja yksi, nro: 2 (15/33) luode-kaakko suuntaan. Ratojen numerointi tulee kompassisuuntien kahdesta ensimmäisestä numerosta ja kirjaimet rinnakkaisille kiitoradoille left ja right. Erilaisia vaihtoehtoja kiitoteiden käyttöön on yhteensä parisenkymmentä, joten tuuli sitten mistä hyvänsä niin lähes aina noustaan ja laskeudutaan. Keskimääräistä tuulensuuntaa voi ihmetellä esimerkiksi täältä: http://www.tuuliatlas.fi/tuulisuus/

Näiden kauniiden tuuliruusujen jälkeen palataan bufferivyöhykkeisiin. Ei tarvitse lähteä kuitenkaan lentokentältä, sillä sehän vasta monenlaista bufferia sisältääkin! Kiitoradat sinällään sisältävät jo bufferialueen, sillä on tietysti turvallisempaa laskeutua leveämmälle uralle kuin mille se olisi juuri mahdollista. Kiitoteiden ympärillä on sitten erillinen alue joka on pidettävä vapaana esimerkiksi korkeammasta kasvillisuudesta. Lentoaseman ympärillä kulkee myös kolmessa ulottuvuudessa levittäytyvä bufferivyöhyke, ettei koneiden reitille osuisi vaikkapa kansalaisten omia lentovälineitä. Kentän ympäri kiertää bufferialue, jonka sisäpuolelle tarvitsee lupia. Silmillä tämän bufferin voi havaita aitana. Kummallista kyllä, olen joutunut kahdesti aitojen sisäpuolelle ylittämättä yhtäkään aitaa. En tiedä mikä on ilmailulain rikkomisen vanhentumisaika, mutta sovitaan ettei kerrota tästä kenellekään. Sitten on melualueet, ympäristöä silmällä pitäen myös kemikaalien käytöstä johtuen löytyy varmasti myös bufferivyöhykkeitä. Viimeisenä, mutta useimmalle kaikkein tutuimpana on vyöhyke, jonne ei ilman lentolippua ja turvatarkastusta, tai kulkulupaa ole mitään asiaa.

Huomautan vielä melualueiden eroista Seutulan ja Malmi välillä; potkurikonetta ja suihkuturbiinikonetta ei voi ihan suoraan verrata toisiinsa. Malmilla melu on pahimmillaankin vähäisempää kuin kehä kolmosella.

 

Sitten vielä muita bufferivyöhykkeitä. Turvetuotantoalueet, teollisuuslaitokset, eritoten kemianteollisuus, ratapihat (VAK-riski), vankilat, ampuma-alueet. Myös kaikkia näitä yhdistää turvallisuuden kannalta välttämättömät bufferit. Merkittävien luontokohteiden ja luonnonsuojelualueiden ympärillä tietyn tyyppinen toiminta on kiellettyä, bufferi siis niissäkin. Eräänlaisia buffereita ovat myöskin kosteikot, joiden tehtävänä on sitoa ravinnekuormaa joka virtavesien mukana päätyisi muuten mereen.

Käyttökohteita oman mielen mukaan kartalle tehtävistä buffereista löytyy sitten vaikka kuinka paljon. Erilaiset saavutettavuusalueet parhaimpana esimerkkinä, kuten vaikkapa tehtävänä ollut raideliikenteen asemien ympärille piirretyt kehät. Tulvariskialueet, jne jne.

Mikä sujuu, mikä ei?

Alkaa olemaan jotain hajua QGIS:sin käytöstä, pystyn suoriutumaan annetuista tehtävistä. Kiinnostus on jo alkanut heräämään GIS:siä kohtaan ylipäätään ja olen jo suunnitellut omia projekteja kurssin jälkeen tehtäväksi. Työkaluista heikoimmalta sijalta tällä hetkellä löytyy, tietokantantaliitokset. Ikinä ei muista mikä pitää liittää ja mihin, että pääsee toivottuun lopputulokseen. Tietokannat muutenkin tuottavat vaivaa. Totean saman asian kuin Kia, että .csv on hyvin ongelmallinen tiedostomuoto, kuin myös field calculator on työkaluna. Näistä netistä vapaassa jakelussa olevista aineistoista löytyy todella paljon yhteensopimattomuutta QGIS:sin kanssa. Joitain ei vaan saa lukemattomista yrityksistä huolimatta edes avattua. Aineistot kaipaavat myös todella paljon siivousta ja uudelleennimeämistä ennen kuin niitä kannattaa käyttää. Lähdekritiikki on myös hankala ajatus kun monet aineistot sisältävät niin paljon kaikkea sekavaa ja puutteita on runsaasti.

Lähteet: Tuuliatlas, http://www.tuuliatlas.fi/tuulisuus/

Kia Kautosen blogi, https://blogs.helsinki.fi/kautkia/

 

MMQGIS:in purskuttelua neljään eri otteeseen yhteensä kahden tunnin ajan odoteltuani, on aika kääntää sivua taaksepäin ja koittaa toista vaihtoehtoa. Surukseni huomaan, ettei edellisen kurssikerran opeista ole jäänyt mitään piirtojälkeä aivoihin vaan edessä on kertauskurssikerta. Tästä saadaan viimein aikaiseksi kaksi karttaa:

Eli missä asuvat 0-vuotiaat ja ruotsinkieliset. Taas sama juttu print composerin kanssa, on vaikeuksia rajata kartta ja luokissa näkyy luokkia mitkä luulin ottaneeni pois. Kuvat toimivat ihan ongelmitta kun ne avaa, mutta tänne siirtämisen jälkeen laatu on jotain väliltä hirvittävän huono ja lukukelvoton. Jos jollain on tähän ratkaisu, please kerro heti! Ruutukokoa en sitten edes yritä vaihtaa, loppuu ilta kesken.

Tuntuu melko epäuskottavalta tuo 0-vuotiaiden määrä, voiko olla noin vähän? Luokittelua on syytä miettiä jatkossa, kun en oikein itsekään jaksa uskoa näitä lukuja. Absoluuttiset arvot toimivat mielestäni molempien tietojen osalta hyvin, ruotsinkielisiä voisi myös kuvata suhteellisina arvoina yhtä hyvin, voisi olla jopa parempi laittaa molemmat rinnakkain. Ruututeemakartan osalta mielipiteeni on hyvin kaksijakoinen, toisaalta ihan käypä, toisaalta tuntuu typerältä jakaa alueita mielivaltaisiin ruutuihin. Saattaa olla harhaanjohtavaa jos esimerkiksi ruutuun osuu runsaasti vesistöä. Tykkäisin käyttää mielummin kuusikulmaista verkkoa, miellyttää silmääni enemmän. Erittäin hyvänä vaihoehtona voisi nostaa esille Emil Haapasen keinon käyttää kahta eri ruutukokoa. Ensi kerralla ymmärrän laittaa vesistöt väritettyjen ruutujen päälle, että kartasta tulee helpommin luettava, tässä kun on hankala hahmottaa sijainteja. Jos tai kun 0-vuotiaita on noin vähän, pistekartta olisi kaikkein toimivin. Vai onko liian tarkka aikana jolloin henkilötiedot ovat kaikille tärkeitä, mutta todennäköisesti jokaisen alle 0-vuotiaan kuvan ovat vanhempansa ladanneet internettiin? Näihin karttoihin voisi ehkä lisätä määrät kunnittain niin olisi jotain “kiva tietää”-informaatiota tarjolla.

Karttatuotokseni ovat suoraansanottuja paskoja, joiden käyttöarvo on pyöreä nolla. Johtunee monista seikoista. Kartan mukaan Espoossa ei ole ainuttakaan 0-vuotiasta, syy on varmastikin tietokannassa. Kartan pohjoisessa on runsaasti tilaa joista tietoja ei ole, syy on print composerin käyttäjässä. Informaation taso onkin suurinpiirtein: 0-vuotiaita on vähän siellä täällä ja ruotsinkieliset asuvat ympäriinsä, enimmäkseen kuitenkin siellä missä raha haisee. Ihan selvästi jotain olen onnistunut epäonnistumaan, kun vertaa esimerkiksi Amelian tuotokseen samasta aiheesta, joka näyttää paljon uskottavammalta. Olenko sittenkään kuvannut absoluuttisia arvoja kuten luulin tekeväni?

Toisena tehtävänä oli valmistaa Pornaisten karttaan 5metrin korkeuskäyrät rinnevarjostus aineiston perusteella ja verrata sitä peruskarttalehden vastaaviin käyriin. Kyllähän ne sitten jotenkin vastaavatkin toisiaan. Ehkä eroavaisuudet johtuvat siitä, että peruskartan korkeuskäyriä on yleistetty sen verran runsaasti visuaalisista syistä, kun taas rinnevarjomallin käyrät taas esittänevät tarkkaa ja todellista mittausdataa.

LÄHTEET:

Emil Haapasen blogi, https://blogs.helsinki.fi/hceemil/

Amelia Cardwellin blogi, https://blogs.helsinki.fi/amca/

 

Jos yhdellä kurssikerralla QGIS lyödään kolmesti kanveisiin, herää opiskelijalla kysymys, että ihan oikeastiko näin epävakaata ohjelmistoa voidaan käyttää jossain yrityksessä tai institutiossa työntekoon? Kun luvunlaskusta jotenkuten päästään tolpilleen ja kaikki siihen mennessä käydyt työvaiheet ehtii toistamaan saadakseen kiinni siitä missä mennään, taas otetaan bittinyrkistä suoraan kasvoihin. Kolmannen kerran jälkeen, kun mitään ei ole enää tehtävissä on aika luovuttaa. En tiedä syytänkö itseäni, konetta vaiko ohjelmistoa siitä, että tähän mennessä jokaisella kurssikerralla näitä mahalaskuja on tullut.

Kurssikerralla käsiteltiin sitten epämääräistä aineistoa Afrikasta, sisältäen valtiot, timantit, öljyn, internetin ja konfliktit. Näiden välillä oli tarkoitus tehdä tietokantaliitoksia. Tätä en kotioloissa enää jaksa uudelleen taistella, koska en vaan jaksa.

Mietitäänpä hieman mitä ainestojen yhdistämisellä on saavutettavissa. Ei pitäisi olla yllätys kenellekään, että valtioissa joita länsimaat on vuosisatoja käyttänyt hyväkseen ja kohdellut huonommin kuin pakarassa vaivaavaa syylää, luonnonrikkauksia on ottamassa muutkin ryhmittymät kuin umpikorruptoituneet hallitukset. Tästähän niitä konflikteja sitten syntyy. Aineiston outolintuna koreilee internetin käyttäjien määrä, joka onkin mielenkiintoinen. Nopeasti mieleen juolahtaa selvittää onko arvokkaat kaivannaiset ja oljyvarannot saaneet konfliktien lisäksi aikaan jotain positiivista, eli kehitystä? Riikka Matikaisen karttatuotoksia tutkiessani tulen johtopäätökseen ehkä on ehkä ei. Ehkä jonkinlaisesta exel-graafista saisi varmemman päätelmä aikaiseksi.

Seuraavaksi sitten tulvaindeksikarttaan. Kuten Amanda Ojasalo osasi kertoa: “tulvaindeksi on kaikkein pienin niillä alueilla, jossa järvien määrä on suuri.” Asia on mielestäni yhtä selvä kuin, että mitä syvempi joenuoma on, sitä epätodennäköisemmin joki tulvii. Järvisellä alueella korkeusvaihtelut ovat suurempia ja vesille on tilaa, toisin kuin Pohjanmaalla mihin suuri osa Suomen joista laskee on hyvin tasaista ja silloinhan vesi nousee tarvittaessa pelloille.

Aikani projektia vääntäessäni, tyypilliseen tapaan mitään tallentamatta olen jo siinä vaiheessa, että kartassa on koropleetit ja diagrammit.. CRASH! Alusta uudestaan ja ehkä tässä jotain tällä tyylillä oppiikin. Jotain on ilmeisesti tehty oikein kun tulos on tämän näköinen:

Valitsin hieman hillitymmän värimaailman ja huomaan ettei värit ole välttämättömyys, harmaasävyt näyttää toimivan oikein hienosti! Valuma-alueista ja väreistä löytyy hieno esimerkki internetistä, jonka haluaisin jakaa piristysruiskeeksi niille jotka haluaisivat suosituksista huolimatta käyttää kirkkaampia värejä! https://www.grasshoppergeography.com/ Kysymysmerkiksi jää miksi kuva on taas näin heikkolaatuinen, mutta pääasia on, että jotain uutta on opittu ja tätä blogia, jota tuskin kukaan lukee on saatu taas kirjoitettua.

Lähteet:

Riikka Matikaisen blogi 2019, https://blogs.helsinki.fi/riikkama/

Amanda Ojasalon blogi 2019, https://blogs.helsinki.fi/amandaoj/2019/02/02/tietokantaliitokset/

Grashoppers geography 2019, https://www.grasshoppergeography.com/

Yhden kurssikerran poissaolo saa opiskelijan vaivattomasti tippumaan QGISin kärryiltä. Ohjeet ovat näin omin päin työskennellessä vaikeaselkoiset, vaikka selvästi on yritetty tehdä parhaansa mukaan helposti seurattava ohjeistus. Onneksi on olemassa blogit, joista saa ainakin mallia siihen mihin harjoituksessa ollaan pyrkimässä ja tietysti Google. En ole varma kummassa on enemmän vikaa, opiskelijassa vaiko ohjelmistossa, kun tämä tuntuu aina näin kohtuuttoman hankalalta. Puutteita on varmasti molemmin puolin. Opiskelija, jonka suhde tietokoneisiin on vaikeampi kuin lännen ja idän välit kylmänsodan aikana, kokee jatkuvaa turhautumista taistellessaan ammattilaisten ammattilaisille suunnittelemaa softan kanssa. Vaikea sanoa mitä ohjelmistossa olisi pitänyt tehdä toisin, mutta näinkin yksinkertaisia suorituksia tehdessä aikaa kuluu mahdottoman paljon. Luulenpa vielä, että jatkossa näitä ensiaskelia kerrataan vielä monesti, koska keskusmuistini ei tunnu tallentavan juuri mitään opittua myöhemmin hyödynnettäväksi. Ohjeita on seurattava hyvin tarkasti, mutta aina jossain menee vikaan. Yrityksiä toisensa perään ja ehkä tästä vielä opintopisteet saadaan kaavittua kasaan.

Vuodatuksista itse asiaan: Vertailin eri projektioiden välisiä eroja pinta-alojen suhteen (KUVA1).

	EPSG	Km2	erotus	%	Km	erotus	%
TMRS35	3067,00	5524,84	0,00	0,00	532,83	0,00
Mercator	53004,00	46003,21	40478,37	832,66	1174,61	641,78	220,45
Robinson	53030,00	7875,75	2350,91	17,12	777,99	245,16	146,01
Gall	54016,00	14360,26	8835,42	182,34	830,43	297,60	155,85
Miller	54003,00	28474,23	22949,39	198,28	1172,89	640,06	220,13

 

KUVA1. Pinta-alat mitattuna ”päälaelta” ja mittaus Vaasasta Itärajalle summittaiseen kohteeseen, sekä niiden väliset erotukset ja prosentuaaliset erot.

Pinta-alojen vääristyminen eri projektioiden välillä on lukuvuoden aikana otettu jo melko hyvin haltuun ja asiaan palataan tarvittaessa. Kurssikerran tuotoksena esiripun takaa paljastuu tällä kertaa tuotos, jonka visuaalinen anti vastaa pitkälle harjoituksen aiheuttamaa kärsimystä. Pohjoisnuoli kuvaa juuri ja juuri pinnalle jäänyttä nenää, eli ihan hyvinhän tässä kävi. Kuvasta käy ilmi, kuinka Mercator jatkaa röyhkeitä valeitaan sitä enemmän mitä pohjoisemmaksi mennään. Kuten Oulallakin, vertailukohteena on käytetty LAEA-projektiota, jotta totuus paljastuisi.