Saksan kielen professori Liisa Tiittulan koordinoima tutkimushanke Uudelleenpuhuminen – tulkkaus tekstitystä varten oli yksi niistä hankkeista, jotka saivat humanistisessa tiedekunnassa hankerahoitusta yliopiston Tulevaisuusrahastolta tutkijoiden välistä, laitosrajat ylittävää yhteistyötä varten vuonna 2013.
Alla olevalla videolla Tiittula kertoo lisää tutkimushankkeestaan ja pohtii humanistisen tutkimuksen tärkeyttä. Videon alta voit lukea tiivistetyn version haastattelusta.
Uusia tekniikoita saavutettavuuden edistämiseksi
Uudelleenpuhuminen – tulkkaus tekstitystä varten –tutkimushankkeessa on kyse uusien tekniikoiden kehittämisestä ohjelmatekstityksien saralla. Tiittulan kiinnostus tällaiseen tutkimukseen lähti kymmenisen vuotta sitten, kun Kuuloliitto otti häneen yhteyttä kirjoitustulkkauksen ymmärrettävyyttä käsittelevän tutkimuksen yhteydessä. Kirjoitustulkkauksella tarkoitetaan simultaanisesti kirjoitettua tekstiä jonkun puheesta huonokuuloisille tai kuuroutuneille, joiden äidinkieli on viittomakielen sijasta esimerkiksi suomi tai ruotsi. Tiittula tutki itselleenkin uutta aihetta silloin Tampereen yliopistolla ensin opiskelijoiden kanssa graduprojektissa ja myöhemmin akatemiaprojektina yhdessä tietojenkäsittelytieteen kanssa.
AV-kääntämisen osa-alueella uudet, tärkeät kysymykset liittyvät saavutettavuuteen ja viestin kohdentamiseen vastaanottajalle myös kieli- ja kulttuurirajojen ulkopuolella. Uudelleenpuhuminen liittyy tv-ohjelmien tekstitykseen puhutulla kielellä. Ohjelmatekstitykset on tarkoitettu niille, jotka eivät jostain syystä kuule puhetta tai ymmärrä sitä esimerkiksi sen murteellisuuden tai epäselvyyden vuoksi. Vuonna 2011 hyväksytyn asetuksen mukaan YLEn tulee tekstittää kaikki ohjelmansa vuoteen 2016 mennessä, mukaan lukien reaaliaikaiset ohjelmat.
Suomessa kirjoitustulkkauksessa käytetään tavallisia näppäimistöjä, joilla kirjoitustulkit kirjoittavat puhetta tekstiksi hyvin nopeasti. Virheiltä ei voida välttyä, eikä tekstin laatu yleensä ole televisioon sopivaa. Tästä johtuen tarvitaankin uusia tekniikoita reaaliaikaisen tekstityksen toimivuuden takaamiseksi. Kyseessä oleva tutkimus liittyy juuri näihin uusiin tekniikoihin. Uudelleenpuhumisessa joku puhuu televisiossa puhutun tekstin perässä tekstin uudelleen, usein hieman lyhennettynä, jonka jälkeen automaattinen puheentunnistuslaite tunnistaa henkilön puheen ja muuttaa sen automaattisesti kirjalliseen muotoon. Tekstiä voidaan joutua vielä muokkaamaan jälkeenpäin ja siihen täytyy lisätä erilaista informaatiota, esimerkiksi tietoja siitä kuka puhuu tai millaisia ääniä taustalta kuuluu.
Tiedekunnan muiden tieteenalojen tutkijoiden, esimerkiksi musiikkitieteilijöiden, elokuva-alan tutkijoiden ja kuvan ja sanan asiantuntijoiden tietotaidolla on tärkeä merkitys pohdittaessa sitä, mitkä äänet itse puheen lisäksi ovat merkittäviä. Mikä on vaikkapa musiikin, kuvan tai ääniefektien merkitys?
YLE on hankkeessa keskeinen toimija, sillä YLEllä tekstitysvelvoite on 100 prosenttia ohjelmatunneista. Yhteistyötä on myös eri yliopistojen kanssa esimerkiksi automaattisen puheentunnistuksen ja silmänliikkeiden tutkimuksen yhteydessä. Myös Kuuloliitto on tärkeä yhteistyökumppani.
Projekti sai tutkimusrahoitusta Tulevaisuusrahastolta tutkijoiden välisen yhteistyön aloittamiseen. Tavoitteita projektille oli kolme: opetuksen kehittäminen uusien tekniikoiden saralta, tekstityksen arviointi ja kehittäminen, sekä teknologian kehittäminen. Vuosi 2013, jolloin rahoitusta saatiin, käytettiin yhteistyökumppaneiden kokoamiseen, jatkon suunnitteluun ja uudelleenpuhumisen tekniikkaan tutustumiseen. Tutkimuksesta ollaan tekemässä EU-hanketta, ja tutkimus jatkuu koko ajan muun muassa fokusryhmähaastatteluiden merkeissä. Tutkimusrahoituksen saaminen Tulevaisuusrahaston lahjoitusvaroista oli konkreettinen alkusysäys jo aiemmin suunnitellulle projektille. Sen avulla koolle saatiin seminaareja ja kokouksia sekä solmittiin ulkomaan yhteyksiä.
Ratkaisuja käytännön ongelmiin
Saavutettavuus on ihmisoikeuskysymys, joka on nostettu esille sekä EU:ssa että Suomen laissa. Tiittulan mukaan mielenkiintoisimmat teoreettiset kysymykset lähtevät nimenomaan käytännön ongelmista yhteiskunnassa. Nämä ongelmat eivät ole yhden tieteenalan ratkaistavissa, vaan tarvitaan yhteistyötä tieteenalojen välillä. Poikkitieteisyyden vuoksi tutkimuksesta nousee aivan uusia teoreettisia ratkaisuja. Suuri kysymys on se, miten pystytään siirtämään eri ilmaisukeinojen välittämää informaatiota toiselle ilmaisukeinolle, vaikkapa auditiivisesta visuaaliseen. Kyse ei ole vain kiinnostuksesta, vaan aidosta tarpeesta ratkaisun löytämiseksi.
Kysymykset saavutettavuudesta, viestinnästä ja kulttuurista ovat ytimessään humanistisia kysymyksiä, joten humanistien on oltava mukana ratkaisemassa niitä. Kysymykset ovat kuitenkin aidosti monitieteisiä, joten mikään tieteenala ei voi toimia yksin. Paljon tutkimusta tehdään pelkästä kiinnostuksesta ja rakkaudesta tieteeseen, mutta varoja tarvitaan myös ideoiden konkreettiseen toteuttamiseen, varsinkin ulkopuolisten tutkijoiden kutsumiseen Suomeen ja Helsingin yliopistoon.
Tiittula kiittää lahjoittajia tärkeän ja jatkuvasti uusille aloille leviävän tutkimuksen tukemisesta. Tiittulasta on tärkeää se, että on mahdollisuus tehdä tutkimusta hyvin monista lähtökohdista, sillä koskaan ei tiedä, mistä kiinnostavat kysymykset lopulta löytyvät.