Ruralia-instituutin projektipäällikkö YTT Aapo Jumppanen

 Luin viime viikolla kaksi aluetieteen pro gradua viisastuakseni tuulivoimarakentamiseen liittyvissä kysymyksissä. Toisen oli kirjoittanut Jaana Rantala ja toisen Jutta Vento. Kiinnostukseni ei ollut puhtaan ideologista, vaan elinkeinotoimintaan suuntautuvaa, sillä tein samalla pohjatöitä hankehakemukseen, jonka on määrä valmistua joskus ensi vuoden puolella. Molemmat gradut olivat suomenkielisiä ja selkeästi jäsenneltyjä. Aihepiiriin pääsi nopeasti sisään ja sieltä täältä löytyi viittauksia kansainväliseen tutkimuskirjallisuuteen, jonka kautta voisin syventää näkemyksiäni myöhemmin.

 Molemmissa tutkimuksissa käsiteltiin seikkaperäisesti niin sanottua Not in my Backyard – ilmiötä eli Nimby:ä. Vapaasti suomennettunahan tuo voidaan kääntää vaikkapa ”ei minun takapihalleni – ilmiöksi”. Nimbyssä on kyse siitä, että asukkaat tai heidän muodostamansa asukasyhdistykset vastustavat asenteillaan ja toimillaan paikallisesti ei-toivottuja toimintoja, kuten vaikkapa tuulipuistoja. Usein hankkeiden vastustajat kuitenkin hyväksyisivät tällaiset hankkeet missä tahansa muualla paitsi omassa lähiympäristössään. Toisin sanoen asukkaat voivat kannattaa tuulivoimaa yleisellä tasolla, kuten merkittävä osa suomalaisista tekee, mutta tuulipuiston suunnittelu omaan elinympäristöön herättää usein voimakkaan vastustuksen.

Päällisin puolin näyttäisi siis siltä, että ihmiset suhtautuvat tuulivoiman rakentamiseen sangen itsekkäästi, näin ei kuitenkaan välttämättä ole. Ensinnäkin on havaittu, että suomalaiset eivät tiedä tuulivoimasta niin paljoa kuin haluaisivat ja puolueettoman tiedon saaminen aiheesta on vaikeata. Smithin ja Klickin (2007) tekemässä kansainvälisessä tutkimuksessa on kuitenkin havaittu, että lisätieto tuulivoiman hyödyistä ja haitoista ei välttämättä lisää tuulivoiman saamaa tukea. Esimerkiksi tieto tuulivoiman saasteettomuudesta näyttäisi lisäävän kannatusta, mutta toisaalta tieto sen haitallisista vaikutuksista kiinteistöjen arvolle tai tuulivoimalla tuotetun sähkön korkea hinta herättävät epäilyjä. Toisaalta Wolsinkin (2005) mukaan ei ole kyetty osoittamaan yhteyttä kansalaisten tiedon saannin lisäämisen ja tuulivoima-asenteiden välillä. Vaikuttaisi siis siltä, ettei tieto tai sen puute yksinomaan voi selittää Nimby-ilmiötä.

Venton (2011) mukaan tuulivoiman vastustus paikallisella tasolla johtuu ennen kaikkea siitä, ettei paikallisille asukkaille tarjota riittäviä mahdollisuuksia osallistua hankkeiden suunnitteluun. Hänen mukaansa tulisi huolehtia siitä, että paikalliset asukkaat voisivat osallistua suunnitteluprosesseihin oman elinympäristönsä asiantuntijoina ja tasa-veroisina toimijoina, joiden kanssa voitaisiin esimerkiksi etsiä optimaaliset sijaintipaikat voimaloille. Ongelmatonta ei asukasosallistumisen lisääminen kuitenkaan ole, sillä esimerkiksi Leinon (2001) mukaan suomalaista virkamiesvetoista suunnittelujärjestelmää ja kulttuuria on vaikea muuttaa, asukasosallistumisen paremmin mahdollistavaksi. Mitä ilmeisimmin myös tuulivoimarakentamiseen liittyviä arviointeja tulisi kehittää, sillä nykyisellään ne keskittyvät taloudelliseen ja ekologisten vaikutusten arviointiin, kun taas sosiaaliset vaikutukset kuten hankkeen vaikutus ihmisten elinolosuhteille, elämäntavoille tai koetulle elämänlaadulle sivuutetaan yleensä vähällä huomiolla, mikä koetaan epäoikeudenmukaiseksi.

Kaiken kaikkiaan lukemani perusteella tuulivoimarakentamisen haasteista välittyi hyvin ristiriitainen ja monisyinen kuva. Mieleeni tulvi entistä enemmän kysymyksiä, joihin ei näyttänyt olevan yksiselitteisiä vastauksia. En saanut vastausta siihen, onko tuulivoima taloudellisessa mielessä kannattavaa vai kannattamatonta, vaikka opin jotakin syöttötariffeista. Opin että tuulivoima ei ole pelkästään ympäristöystävällistä, vaan se voidaan nähdä myös ympäristön tilaa heikentävänä energiamuotona. Ja vaikka koinkin lukiessani suurta sympatiaa suunnitteluprosessissa sivuutettujen asukkaiden kohtaloihin, ajattelin myös niitä haasteita, joita osallistavan suunnittelujärjestelmän laatiminen ja käyttöönotto aiheuttaa viranomaisille. Kenties tärkein oppimani asia oli kuitenkin se, ettei kaikkia tuulivoimarakentamiseen liittyviä ristiriitoja voida yksiselitteisesti ratkaista, vaan jokainen rakennusprosessi on omanlaisensa, ja paikallisille asukkaille ainutkertainen tilanne, joten kestävät ratkaisut ovat löydettävissä vain paikallisella tasolla.