Terhi Pietiläinen

Haminan kaupunki

Terhi.Pietilainen(at)hamina.fi

Maailma muuttuu, kotiseutujuhlat pysyvät.  Tulkinta kahden juhlamallin muutoksesta etnografisen aineiston valossa

Kotiseutuliike 1800-luvun lopulta lähtien toi mukanaan vuosittaiset kotiseutujuhlat eri paikkakunnille. Juhlien järjestelyistä vastasi yhteiskunnan kulttuurieliittiin kuuluneet kotiseutuaktivistit. Juhlien tehtävänä oli vahvistaa asukkaiden kotiseuturakkautta, kohottaa kansallistuntoa sekä siirtää kotiseudun perinnettä uusille sukupolville. Kotiseutujuhlat on edelleen suosittuja saman seudun tai muuten yhteenkuuluvuutta keskenään tuntevien asukkaiden kesken vähintään kerran vuodessa. Juhlia järjestävät kotiseutuhenkiset paikallisyhdistykset. Juhlat puheineen ja esityksineen on elävä esimerkki modernin nationalismin perinnöstä ja voimasta rakentaa yhteisöä. Ilmiö ei rajoitu vain Suomeen. Juhlilla, joissa olen vieraillut tai joiden ohjelmia olen tarkastellut pitkällä aikavälillä, näyttää olevan taipumus toistaa vuodesta toiseen samoja piirteitä. Ne tekevät juhlista muuttumattoman ja siten jatkumollisen kokemuksen. Kotiseudun juhlimisen muodot Suomessa näyttävät säilyneen paljolti samankaltaisina huolimatta yhteiskunnan suurista, historiallisista muutoksista (itsenäistyminen, kaupungistuminen, muuttoliike, monikulttuurisuus) yli 100 vuoden aikana. Kuitenkin osallistujat, kokemukset ja tulkinnat juhlista voivat muuttua. Kotiseutujuhlilla nähdään yhä olevan itseisarvonsa yhteiskunnassa, sillä ne ilmaisevat ihmisten pysyvyyden ja jatkuvuuden tarvetta. Juhlat motivoivat osallistujia myös juurien etsimiseen, mutta ne ovat myös yhteisöllisen osallistumisen ja osallisuuden rakentamisen paikkoja.  Kotiseutujuhlia järjestetään nykyisin paljolti kaupungeissa ja kaupungistuvilla paikkakunnilla, jotka kuuluivat ennen maaseutuun. Juhlien rakenne ja teemat kytkeytyvät sekä paikkakunnan kotiseututoiminnan vanhempiin käytäntöihin, ”perinteisiin” että globaaleihin ja ylirajaisiin yhteisön rakentamisprosesseihin, usein ne toteutuvat myös edellä mainittujen käytäntöjen ja prosessien ehdoilla.  Nykyisin kotiseutujuhlien järjestämisen elementtinä ovat edelleen myös internetin verkkoyhteisöt ja toimintaa liittyy myös omaehtoisempaa luovuutta.

Millaisiin osallistujien tarpeisiin nykyiset kotiseutujuhlat vastaavat? Ketkä tai mitkä toimijat vaalivat kotiseutua ja sen perintöä kotiseutujuhlissa ja miksi? Analysoin kahta itäiseen Suomeen ankkuroituvaa kaupunkilaisten ylläpitämää kotiseutujuhlan muotoa, toisaalta kymenlaaksolaista paikallista kotiseutujuhlaa ja karjalaisyhdistysten kesäjuhlia, jotka ovat jatkuneet elinvoimaisina toisen maailmansodan jälkeen. Miten ilmiötä voi lähestyä etnografisen materiaalin kautta?  Mitä ”kotiseutu tarkoittaa juhlien kontekstissa ja onko juhlien ylläpitämälle kotiseutukäsitykselle haastajia?  Miten performatiivisuus ilmenee kotiseutujuhlien tulkinnassa?

 

Ismo Kantola

Turun yliopisto, Sosiaalitieteiden laitos/sosiologia

ikantola(at)utu.fi

Marginaalista mainstreamiin, kapinasta traditioksi? Jazzin juurtuminen Turkuun

Vuodesta 1969 Turku Jazz ry on järjestänyt vuosittain kevääseen sijoittuvan parin kolmen päivän mittaisen jazztapahtuman – edistääkseen sääntöjensä mukaisesti jazzin harrastusta Turun seudulla. Yhdistyksen perustaminen nähtävissä osana laajempaa nuorisokulttuurista murrosta ja politisoitumista. 1970-luvulla Turku Jazz ry elikin suosionsa kulta-aikaa tilaisuuksiensa vuotuisella kävijämäärällä mitattuna. Toiminnan julkisen rahoituksen osuuden kasvu 1980-luvun aikana kertoo, että yhdistyksen hallituksen onnistui nostaa edustamansa jazzin status selkeästi aiempaa korkeakulttuurisempaan suuntaan. Jazz-tapahtumaan tuotettiin korkeatasoisia ulkomaisia esiintyjiä, usein ensimmäistä kertaa Suomeen.

Turku Jazz ry:n toiminnan julkinen rahoitusosuus heikkeni 1990-luvulta eteenpäin. Esitelmässä kerrotaan ja keskustellaan siitä, miten pitkät perinteet omaavan yhdistyksen edustama jazz-skene sopeutuu leikkauksiin. Esitelmä perustuu osallistuvaan havainnointiin, yleisötutkimuksiin ja haastatteluihin.

 

Aila NieminenSeurasaarisäätiö

aila.nieminen(at)seurasaarisaatio.fi

Juhannuksen kansallisia representaatioita

Kansanomainen vuotuisjuhlamme, juhannus, on kuin ihmeen kaupalla säilyttänyt talonpoikaisen luonteensa ja elinvoimaisuutensa muiden merkkipäivien, kodin juhlien, opiskelijajuhlien sekä uusien teemapäivien rinnalla. Hiukan yllättävältä kuulostaa se, että juhannuksenvieton tavat ovat osin säilyneet samankaltaisina vuosikymmeniä ja vuosisatoja, vaikka olemme  siirtyneet maatalousvaltaisesta ja teollistuneesta Suomesta osaksi hyvin järjestäytynyttä kaupungistuvaa palveluyhteiskuntaa. Juhannusta pidetään nykyisin erityisesti perheen ja ystäväpiirien yhteisenä juhlana mutta myös kirkollisena juhlapyhänä. Yleisesti myös ajatellaan, että väki matkaa kaupungista maalle joko suvun kotiseudulle tai mökille viettämään juhlaa oman perheen kesken. Pitkät autojonot valtateiden varsilla innoittavat vuosittain myös median edustajia, jotka jaksavat toistaa kaupunkien tyhjentyvän juhannuksenviettäjistä. Mihin suomalaiset todellisuudessa matkaavat ja missä he juhannusiltaansa oikein viettävät?

Esittelen kolme erilaista suomalaista keskikesän juhlaa (Aavasaksan juhannus, Lentäjien juhannus ja Seurasaaren juhannusvalkeat), jotka ovat syntyneet eri puolilla maata paikallisten erikoisuuksien pohjalle ja erilaisista lähtökohdista käsin. Kaikki kolme tapahtumaa ovat keränneet vuosittain tuhansittain väkeä yhteen viettämään suloista keskikesän yötä. Kaikkia niitä voi siten pitää sekä paikallisesti että valtakunnallisesti merkittävinä juhlina pelkästään jo väkimääränsä mutta myös median antaman huomion vuoksi.

Esityksessäni kerron millaisin elementein tai formaatein edellä mainittuja juhannusjuhlia on järjestetty, kuka niitä on järjestänyt, millaisin motiivein ja kenelle. Etsin samalla tapahtumille vastineita eri puolilta Suomea ja sivuan myös niiden toimintakenttää. Pyrin löytämään järjestetyistä tapahtumista toisiaan yhdistäviä ja erottavia tekijöitä. Lopuksi tulkitsen miten ja miksi nämä juhlat ovat onnistuneet säilyttämään vetovoimansa ja tulkitsen omasta näkökulmastani millaisia kansallisia represensaatioita ne itse asiassa edustavat.

 

Sirpa Karjalainen

sirpa.samojedi(at)gmail.com

Mistä puhummen, kun puhumme joulusta

Päädyin 1980-luvun lopulla sattumoisin mukaan kirjahankkeeseen, jonka tavoitteena oli päivittää Kustaa Vilkunan Vuotuinen ajantieto (1950).  Uuden ajantiedon (Karjalainen – Korhonen – Lehtonen 1988) ilmestyttyä kävi selväksi, että uusi urbaani kalenteriperinne kiinnosti jos ei muita niin ainakin mediaa.  Samoihin aikoihin Lapin joulumatkailu oli myötätuulessa, ja hankkeisiin kaivattiin jouluperinteen asiantuntijaa.  Niinpä minusta tuli juhlatapojen tutkija ja ”jouluasiantuntija” yhtä vahingossa kuin kirjantekijäkin.

Uusi ajantieto esitteli merkkipäivät kalenterin tapaan vuodenkierron mukaisessa järjestyksessä. Lähestymistapa oli historiallis-maantieteellinen. Mikä on merkkipäivän lähtökohta? Mistä se on meille omaksuttu ja miten sovitettu kalenteriin? Mikä on varhaisin tieto päivän vietosta? Mitä alueellisia ja sosiaalisia erityispiirteitä merkkipäivällä on?

Vuotuisjuhlien muuttumista käsittelevässä lisensiaatintyössäni (1993) tarkastelin vuotuisjulia ja elämänkaaren merkkitapahtumia. Tutkimuksen suurimmaksi koetinkiveksi osoittautui joulu.  Urbaani joulu on niin moniuloteinen kokonaisuus, että juhlaperinteen yleistä muutosta koskevassa tutkimuksessa sitä saattoi vain raapaista. Joulusta on kirjoitettu ja kirjoitetaan erittäin paljon, mutta joulua koskevia tutkimuksia on hämmästyttävän vähän.

Suomalaisen joulupukin varhaisvaiheita selvitellessäni olin törmännyt Kansalliskirjastossa mielenkiintoiseen ja lähes koskemattomaan aineistoon, varhaisiin joululehtiin. Niiden kultakausi osuu noin vuosiin 1880 – 1920.  Olin löytänyt aarrearkun, mutta se, miten ryhtyisin jouluaarteitani järjestelemään, tuotti päänvaivaa.

Vielä 1990-luvulla kaunokirjallisen ja fiktiivisen aineiston käyttö kansatieteellisen tutkimuksen lähteenä oli poikkeuksellista.  Mistä puhun, kun puhun joulusta? Mikä on fantasiakertomusten ja tunnelmarunojen todistusarvo?  Miksi kuolema liittyy toistuvasti joulukuvauksiin?  Miksi joulu ja lukuharrastus nivoutuvat toisiinsa? – Koko tutkimus jäi lepäämään vuosikausiksi, kunnes sain neuvon lähteä etsimään tulkinnan avaimia folklorististiikan ja kirjallisuudentutkimuksen piiristä.