Puheenjohtajat: Sanna Lillbroända-Annala, Åbo Akademi; Niina Koskihaara, Turun yliopisto (slillbro(at)abo.fi; niina.koskihaara(at)utu.fi)

Kansatieteellisen tiedonkeruun ja varsinkin haastattelu- ja kyselyaineiston lähtökohtana ja keskiössä ovat itse haastateltavat tai tutkimustemme informantit. Heidän valintaan vaikuttavat monet seikat, ja valintamme puolestaan vaikuttavat aineistomme sisältöihin ja tutkimustuloksiimme.

Tutkimusprosesseja ja metodeja käsittelevissä kirjoituksissa on keskitytty usein aineistonkeruun vaiheeseen. (esim. haastattelusta metodina Ruusuvuori & Tiittula 2005) Ennen aineistonkeruuta tutkija on kuitenkin jo tehnyt valintoja ja päätöksiä, jotka osaltaan vaikuttavat tulevaan tutkimusaineistoon ja sen sisältöön. Tutkijan on aluksi luotava suhde kenttäänsä, joka tapahtuu joko tutkijan omien kontaktien kautta tai esimerkiksi tutkimuslaitosten tai kollegojen avustuksella ja avainhenkilöiden löytymisellä. (Ruotsala, 2005) Kontaktin muodostumisen jälkeen haastateltavien valikoituminen alkaa edetä omaa polkuaan toisaalta tutkijan ohjaamana, mutta toisaalta myös kentän ja informanttien vaikutuksen alaisena.

Työryhmässämme pohditaan sitä, miten haastateltavat valikoidaan ja toisaalta valikoituvat. Kuka on arkielämän asiantuntija ja kenen mielestä he ovat asiantuntijoita? Mikä merkitys on tuttuudella, lumipalloefektillä ja sattumalla haasteltavia valittaessa? Tekevätkö asiantuntijamme jo itsessään tulkintoja valitessaan ja suositellessaan meille sopivia haastateltavia? Annammeko heidän ohjata valintaamme? Pohdimme myös sitä, miten informantille annettu tai hänen ottamansa asiantuntijan rooli vaikuttaa kerättyyn aineistoon ja sen myöhempään analyysiin. Tekevätkö haastateltavamme omia tulkintoja asiantuntijuudesta ja vaikuttavatko he omalla asiantuntemuksellaan analyysimme tuloksiin?

Pohdimme työryhmässä siis aikaa ennen kentälle menoa sekä kentällä olemisen aikaisia valintoja asiantuntijoiden valintaprosessista ja asiantuntijuuden tulkinnoista käsin. Toivomme työryhmään papereita, joissa käsitellään informanttien valintaprosesseja erilaisin metodein toteutetuissa tutkimuksissa. Esitelmät voivat käsitellä aihetta empiiristen tapausesimerkkien avulla yhtä hyvin kuin teoreettisten pohdintojenkin kautta.

 

ABSTRAKTIT

 

Maria Vanha-Similä

Tutkija, Turun yliopiston kansatieteen jatko-opiskelija

mariavanhasimila(at)hotmail.com

http://www.hum.utu.fi/oppiaineet/kansatiede/henkilokunta/maria.html

Tutut ja tuntemattomat informantit – Tehdasyhteisön arkea tutkimassa

Valmistelen väitöskirjaa Turun yliopiston kansatieteen oppiaineeseen lapsiperheiden arjesta Forssan tehdasyhteisössä 1950-1970-luvuilla. Forssa oli yksi Suomen merkittävimpiä tekstiiliteollisuuspaikkakuntia. Jo vuonna 1847 alkaneella tekstiiliteollisuudella oli myös hyvin keskeinen rooli koko seutukunnan kehityksessä. Tehdasyhteisö oli tiivis, jossa lapset kasvoivat pienestä pitäen yhtiön jäseniksi. Perheellä oli tärkeä merkitys työntekijöiden työuraan ja arkeen. Forssan tekstiiliteollisuus hiipui vähitellen ja tuli lopulta tiensä päähän vuonna 2009.

Toimin tutkijana vuosina 2011-2012 Forssan museon Muistoja Kutomolta 1979–2009-muistitietoprojektissa, jossa haastattelin eri tehtävissä toimineita henkilöitä, jotka työskentelivät niin kutomossa, viimeistämössä kuin muovitehtaallakin. Projektin jälkeen vuodesta 2012 lähtien olen valmistellut kansatieteen väitöskirjaa Forssan tekstiiliteollisuuden työntekijöiden arjesta Suomen Kulttuurirahaston Hämeen rahaston apurahalla. Tutkimuksessani tarkastelen tehdasyhteisön arkea erityisesti lapsiperheiden näkökulmasta.

Esitelmässäni kerron informanttien valinnasta omassa tutkimuksessani. Väitöskirjatutkimukseni aineistona käytän luomaani muistitietoaineistoa. Olen haastatellut entisiä tekstiiliteollisuuden työntekijöitä. Potentiaalisia informantteja on runsaasti, sillä paikallinen tekstiiliteollisuus oli Forssan merkittävin työnantaja hyvin pitkään. Esitelmässäni kuvailen, miten olen löytänyt ja valinnut haastateltavani. Olen järjestänyt esimerkiksi taltioituja keskustelu- ja muistelutilaisuuksia, jotka ovat tuoneet haastateltavia luokseni. Forssa on kotikaupunkini, mutta olen kasvanut ja elänyt tehdasyhteisön ulkopuolella. Toisaalta ulkopuolisuus ja toiminen yliopiston ja museon piirissä sekä toisaalta paikallinen tuttuus ovat vaikuttaneet osaltaan informanttien valintaprosessiin.

 

Marja-Liisa Räisänen

Turun yliopisto

marja-liisa.raisanen(at)utu.fi

Kokemuksia kiven sisältä

Esitelmässäni kerron eri haastattelutilanteista ja käyttämistäni haastattelumenetelmistä kenttätyömatkoillani Konnunsuon vankilaan vuosina 2010 ja 2011. Kenttätöissä Konnunsuon vankilassa lisäkseni oli joukko kansatieteen kenttätyökurssilaisia, näin ollen Vankilat murroksessa – hankkeen haastattelumateriaali on myös hyvä esimerkki siitä, miten myös haastattelijoiden kokemus ja perehtyneisyys näkyvät haastattelutilanteissa. Vertaan tätä myös pro gradu-tutkielmani haastattelutilanteisiin, jolloin minulla oli hiukan enemmän taustatietoja ja ennakkokäsityksiä tutkimuskohteestani, joka oli kaupan kassan työ, nämä haastattelut kehittivät minua haastattelijana. Pro gradu-tutkimukseni on tässä esitelmässä mukana vain marginaalisesti, keskityn enemmän väitösmateriaaliini vankilan työntekijöiden haastatteluihin.

Kenttätöissä haastateltavan valitseminen on hienotunteista toimintaa. Hankkeellamme oli yhteyshenkilö vankilassa, joka oli etukäteen valikoinut haastateltavat ja kysynyt haastateltavilta myös sopivat kellon ajat haastattelujen tekemiselle. Konnunsuolla oli haastattelujen hetkellä menossa vankilan alasajo. Mietin haastatteluja tehdessäni ja myöhemmin niitä kuunnellessani, että oliko hyvä ottaa yhteyshenkilömme suosittelemat haastateltavat, ja miksi hän oli valinnut juuri kyseiset ihmiset, ja olisiko haastatteluista tullut erilaisia jos olisimme hankkineet haastateltavat eri tavalla? Mietin myös sitä, että oliko haastateltavat valittu siksi, että olivat hyviä puhumaan, vai siksi, että olivat kenties samaa mieltä vankilan johtajan kanssa vankilan alasajosta? Sain pari haastateltavaa muuten kuin yhteyshenkilömme kautta ja pidin näitä haastatteluja paljon antoisampina, sillä haastateltavat eivät odottaneet tietynlaisia kysymyksiä, vaan ottivat kaikki kysymykseni avoimesti vastaan, olematta valmistautumatta ainoastaan erityisiin ennalta ilmoitettuihin aiheisiin.

 

Anne Häkkinen

FM, tohtorikoulutettava, etnologia

Historian ja etnologian laitos, Jyväskylän yliopisto

anne.m.hakkinen(at)jyu.fi

Haastateltavaksi arkaluontoiseen tutkimukseen? Informanttien löytäminen ja valikoituminen, kun tutkimusaihe on sensitiivinen

Toisiin tutkimusaiheisiin on helpompi löytää osallistujia kuin toisiin. Haasteet voivat liittyä siihen, että tutkimusaiheen kannalta relevantteja henkilöitä on määrällisesti vähän, tai esimerkiksi siihen, että aihe on niin sensitiivinen ja arkaluontoinen, että se karsii halukkaiden osallistujien määrää. Tutkimuksessani olen syvähaastatellut Suomessa asuvia kurdeja heidän (transnationaalisista) seurustelu- ja avioitumiskäytännöistään. Haastateltavien löytäminen on ollut pitkä prosessi, jossa olen useammin kuin kerran törmännyt (aiheelliseen) haluttomuuteen osallistua tutkimukseen. Tutkimuksen edetessä aiheen sensitiivisyys on auennut minulle uudella tavalla. Olen myös joutunut pitkin tutkimus- ja aineistonhankintaprosessia tarkistamaan kriteereitä, joilla olen henkilöitä valinnut ja joilla he ovat valikoituneet tutkimukseeni, ja sitä kautta suuntaamaan tutkimuskysymyksiäni uudelleen. Ensisijaisesti merkitystä on ollut sillä, että haastatellut ovat olleet itse motivoituneita osallistumaan, kertomaan elämästään ja jakamaan ajatuksistaan.

Väitöskirjatyötäni varten olen etsinyt ja löytänyt haastateltavia useiden eri kanavien kautta: (kurdi)yhdistysten, lumipallomenetelmällä suomalaisten tuttavien, jo haastattelemieni henkilöiden ja facebookin kautta. Mikään näistä kanavista ei yksinään olisi riittänyt. Yhteistä kaikille kanaville on ollut se, että ennen haastattelutilannetta olen tiennyt etukäteen vain hyvin vähän haastateltavistani. Esitelmässä pohdinkin sitä, miten tutkija voi hallita ”tutkimuskenttää”, missä määrin ja millä tavoin hän voi vaikuttaa haastateltavien valikoitumiseen erityisesti silloin, kun rajoituksia tuovat mahdollinen yhteisen kielen puute, kohderyhmän melko pieni koko ja aiheen arkaluontoisuus. Avaan sitä, miksi olen päätynyt käyttämään juuri kyseisiä aineistonhankintamenetelmiä enkä joitain toisia, ja millaista etua/haittaa näiden kanavien hyödyntämisestä on ollut mm. tutkittavieni anonymisointiin.

 

Minna Saarinen, YT

Helsingin yliopisto, OKL, Erityisopettajankoulutus

minnsaar(at)mappi.helsinki.fi

Kehitysvammaiseksi diagnosoitujen nuorten sosiaalinen positio tuetussa aikuisopiskelussa

 Tutkimuksessa analysoidaan millainen on neljän kehitysvammaiseksi diagnosoidun nuoren sosiaalinen positio tuetussa aikuisopiskelussa heidän itsensä, heidän perheidensä ja vammattomien opiskelijatovereiden kuvaamana. Tutkimuksessa keskitytään kuvaamaan Kampus-opiskelijoiden inkluusioprosessia tuetun aikuisopiskelun oppimisympäristöissä etnometodologiaa mukaillen. Oppimisympäristöinä olivat yliopistolla opettajankoulutuslaitos ja liikuntatieteiden laitos, muina oppimisympäristöinä olivat ammattikoulu ja sosiaalialan oppilaitos. Tutkimus pohjautuu suomalaiseen Kampus-ohjelmaan, jonka esikuvana käytettiin kanadalaista ”On Campus”-ohjelmaa. Tutkimus on etnografinen tapaustutkimus, jossa aineisto on analysoitu sisällönanalyysilla. Aineisto koottiin havannointien, haastattelujen, sosiogrammien, verkostokarttojen ja vapaamuotoisten kirjoitelmien avulla. Haastateltavina olivat Kampus-opiskelijat, heidän vanhempansa ja  opiskelijatoverit oppimisympäristöissä. Opiskelijatovereiden valintoihin vaikuttivat kontaktit Kampus-opiskelijoihin ja ryhmien joistain opiskelijatovereista muodostui keskeisiä informantteja. Lisäksi Kampus-ohjelman kaksi työntekijää toimivat avaininformantin rooleissa ja heidän haastattelunsa oli tutkimuksen kulun kannalta merkityksellistä. Aineistosta muodostui neljä prosessinomaista tyyppiä, joita olivat tavallinen oppilas, autettu oppilas, näkymätön oppilas ja erilainen ja erityinen oppilas-tyyppi. Tutkimuksessa havaittiin kaksi polkua, joista toisessa kuljettiin tavallisen oppilaan positiosta autetun oppilaan kautta näkymättömän positioon. Toisessa polussa kaksi oppilasta kulkivat tavallisen, autetun, näkymättömän postioiden kautta erityisen oppilaan negatiiviseen positioon. Inklusiivisen koulutuksen toteutumisen ehtona on jatkuva prosessin seuraaminen ja sellaisten pedagogisten toimintamuotojen kehittäminen, jotka mahdollistavat suotuisten ja pysyvien vuorovaikutusprosessien kehittymisen.  Samalla tarvitaan tehokasta opettajien työparityöskentelyä ja hyvää arvionti-ja seurantajärjestelmää. Etnometodologinen tulkinta tuo uutta näkökulmaa inkluusion edistämiseen erilaisissa oppimisympäristöissä.

 

Sanna Lillbroända-Annala, FT

Nordisk etnologi, Åbo Akademi

slillbro(at)abo.fi

Tulevaisuuden kaupunginosan osallistava suunnittelu ja asiantuntijuus

Skanssin kaupunginosan rakentaminen Itä-Turussa on yksi kaupungin suurimmista tulevaisuuden rakennushankkeista. Alueen suunnittelun tavoitteena on toteuttaa ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävä kaupunginosa noin 5000-8000 asukkaalle. Aluetta suunnitellaan niin, että se rakentuu tietotekniikan tuomien mahdollisuuksien, kestävien energia- ja liikenneratkaisujen, uudenlaisen palvelurakenteen sekä toimivan yhdyskuntarakenteen ympärille.

Skanssin alueen suunnittelu- ja toteuttamistyön tueksi kerätään laajasti erilaisia näkemyksiä kaupunkilaisilta ja rakentamisen toteuttajilta. Skanssin kaupunginosan vuorovaikutteisen suunnittelun tueksi perustettiin myös 12 jäseninen sparrausryhmä, joka kokoontui ensimmäisen kerran lokakuussa 2013. Ryhmän tavoitteena on tuoda suunnitteluun kuntalaisen ja mahdollisen tulevan asukkaan näkemystä, synnyttää uusia ideoita sekä kommentoida valmisteilla olevia suunnitelmia. Ryhmässä on jäseniä opiskelijoista eläkeläisiin, naisia ja miehiä, lähellä asuvia ja muuttoa harkitsevia. Ryhmän tarkoituksena on auttaa suunnittelemaan ja toteuttamaan kaupunginosa, jossa kaikki mahdolliset asukastyypit ja palvelut on huomioitu.

Esitelmässäni esittelen sparrausryhmän toimintaa ja kokousten antia siltä osin kuin tieto on muille jaettavissa. Osallistun ryhmän tapaamisiin (vuonna 2013 ja 2014) tutkijan ominaisuudessa, sparrausryhmän ollessa juuri aloittamani tutkimuksen kohde. Pyrin myös jossain vaiheessa haastattelemaan kaikkia sparrausryhmän jäseniä. Jos ehdin tehdä haastatteluja ennen maaliskuisia Kansatieteen päiviä, voivat myös haastattelut olla esitelmäni keskiössä tai osa sitä. Pohdin joka tapauksessa, miten sparrausryhmän jäsenet valikoituivat, mikä heitä motivoi osallistumaan, mikä heidän roolinsa on ryhmän kokoontumisissa, mitä mietteitä asiantuntijuus heissä herättää ja kuinka asiantuntijuus kuvastuu ryhmän toiminnassa. Pohdin siten arkielämän asiantuntijuutta kyseisen sparrausryhmän näkökulmasta. Pohdin esitelmässäni myös omaa osuuttani ja rooliani ryhmän tutkijana ja sen toiminnan tulkitsijana.

 

Maija Lundgren, FM

Turun yliopisto

maija.lundgren(at)utu.fi

Kyläasiamiehet ja kyläläiset – informantteina ja asiantuntijoina

Esitelmässäni käsittelen omiin tutkimuksiini perustuvien empiiristen tapausesimerkkien kautta kansatieteellisessä tiedon- ja aineistonkeruussa keskeisellä sijalla olevaa haastateltavien valintaprosessia. Tarkastelen myös asiantuntijuuden käsitettä ja sille annettavia merkityksiä informanttien valinnassa sekä kyläasiamiesten roolin ja aseman rakentumisessa.

Ensimmäinen empiirinen tapausesimerkkini pohjautuu kansatieteen pro gradu – tutkielmaani, jossa tarkastelin kylätoimintaa, talkoohenkeä sekä kyläläisten aktiivisuuden vaikutuksia kyläyhteisön elinvoimaisuuden säilyttämisessä. (Erkkilä 2008) Haastateltavia valitessani turvauduin osaltani ns. lumipallomenetelmään, jossa haastattelun päätteeksi tiedustelin informantilta, olisiko hänellä tiedossa henkilöä, joka suostuisi haastatteluun. Vastaavasti myös joissain tilanteissa kentällä ollessani kyläläiset ehdottivat oma-aloitteisesti heidän mielestään sopivia haastateltavia tutkimukseeni. Siitä oli konkreettista apua säästäessäni aikaa uusien haastateltavien etsimisessä. Kyläläiset kokivat tutkimusaiheeni tärkeäksi ja halusivat auttaa, jotta löytäisin kiinnostuneita kyläläisiä tarpeeksi mukaan tutkimukseeni.

Toinen esimerkkini liittyy väitöskirjatutkimukseeni” Kyläasiamies asiantuntijana maaseudun ja kyläyhteisöjen alueellisessa kehittämistyössä”. Väitöskirjassani analysoin syvällisesti kyläasiamiestoimintaa ja asiantuntijuuden käsitettä. Sovellan professori Carl Bereiterin ja Marlene Scardamalian kasvatuspsykologiassa käyttämää asiantuntijuuden käsitettä. Tarkastelen aihettani etnografisen tapaus- ja toimintatutkimuksen näkökulmasta (case study). Väitöstutkimukseni keskiössä ovat erityisesti maaseudun kylätoimintakentällä kehittäjinä ja asiantuntijoina työskentelevät kyläasiamiehet.

Tutkin kyläasiamiesten asiantuntijan roolia ottamalla analysoinnin lähtökohdaksi muun muassa asiantuntijuutta määrittäviä käsitteitä kuten horisontaalinen ja vertikaalinen asiantuntijuus. Selvitän, millaisista tekijöistä tai käsityksistä kyläasiamiesten itselleen ottama tai heille ulkopuolisten toimesta annettu asiantuntijuuden rooli rakentuu. Tarkastelen myös, millä tavoin kyläasiamiehet itse kokevat ja määrittävät asiantuntijuuden ja kuinka he mahdollisesti pyrkivät sitä syventämään. Pohdin lisäksi, kuinka paljon kyläasiamiesten rooli asiantuntijoina tutkimuksessani vaikuttaa päätöksiini kentällä informanttien valinnassa sekä aineistoanalyysiini ja tuloksista tekemiini johtopäätöksiin.

 

Niina Koskihaara, FM

Kansatiede/Turun yliopisto

niina.koskihaara(at)utu.fi

Runsaat vaihtoehdot, valikoimisen haasteet ja informanttien vaikutus haastateltavien valintaprosessissa

Sanonta, Suomi on yhdistysten luvattu maa, kuvaa hyvin maamme yhdistystoiminnan laajuutta ja määrällistä runsautta. Kotiseutu- ja kyläyhdistyksiä toimii maassamme runsaasti, sillä niitä on perustettu vuosikymmenten saatossa paikallistasolla vastaamaan historiallisten tapahtumien ja muuttuneen yhteiskunnan mukanaan tuomiin haasteisiin. Kuntarakenneuudistuksen viimeiset vaiheet 2000-luvun puolivälistä alkaen on puolestaan muuttanut paitsi maamme kuntakarttaa myös paikallistason toimintaympäristöä, joka vaikuttaa paitsi tavallisten kansalaisten myös yhdistystoiminnan arjessa.

Tässä esitelmässä keskityn väitöskirjatutkimukseni alkuvaiheessa tekemääni työhön, jonka aikana kartoitin paitsi maassamme vuoteen 2009 mennessä toteutettuja kuntaliitoksia, myös aktiivisia kotiseutu- ja kyläyhdistyksiä. Kartoitustyöni aloittamiseen vaikutti yhdistystoimintakentän aiempi tuntemukseni; tiesin, että Leader –rahoitteiset toimintaryhmät ympäri Suomen toimivat aktiivisesti yhdistysten parissa. Aloitin siis ottamalla yhteyttä toimintaryhmiin ja kartoittamalla heidän avullaan aktiivisesti toimivia kotiseutu- ja kyläyhdistyksiä. Taustalla vaikutti koko ajan myös se, että aioin tutkia erityisesti alueita, joilla oli toteutettu kuntaliitos. Tämä seikka toimi luonnollisena karsijana niiden yhdistysten kohdalla, jotka eivät toimineet kuntaliitosalueilla. Lopulliseen yhdistysten valikoitumiseen vaikutti yhdistysaktiivien halukkuus ryhtyä tutkimukseni informanteiksi ja asiantuntijoiksi.

Empiriaan pohjautuvassa esitelmässäni tulen paitsi kuvaamaan kuntaliitosalueiden, yhdistysten ja haastateltavieni valikoitumisprosessia, myös sitä, mitä haasteita ja eettisiä kysymyksiä matkan varrella tuli eteeni. Oma yhdistystoimintakentän aiempi tuntemukseni vaikutti lähtökohtaisesti siihen, mihin tahoihin otin yhteyttä lähtiessäni etsimään haastateltavia. Prosessin aikana tuli eteen tilanteita, joissa minun oli tutkijan roolissani sopeuduttava ja hyväksyttävä haastateltavieni vaikutus informanttien etsimisprosessissa. Mielenkiintoinen kysymys siis onkin, miten paljon informantit ja asiantuntijat ohjaavat tutkimuksen aineistonkeruuvaihetta, ja miten paljon tutkija voi tässä vaikutussuhteessa antaa informanteille ja asiantuntijoille tilaa. Miten iso merkitys tällä tasapainoilulla on tutkimuksen lopputuloksen kannalta?