Tapasimme nimikkotutkijamme Anna Rainion 3.10.2018. Tapaaminen oli yksi kurssin kohokohdista ja avasi uusia näkökulmia tutkimusaiheeseemme ja konkretisoi käsitteitä, joita olemme käsitelleet. Yksi keskustelumme kantavista teemoista oli leikkimaailman pedagogiikka, joka on tämän blogikirjoituksemme aiheena. Nimikkotutkimuksessamme lasten toimijuutta tutkitaan leikkimaailmassa. Leikkimaailman teemana oli tarina Veljeni Leijonamieli, joka toteutettiin opetuskokeiluna 4-8-vuotiaiden ryhmässä. Tutkija havainnoi ryhmän toimintaa vuoden ajan etnografisella otteella. Tutkimuksen teoriapohjan muodosti Kantin pedagoginen paradoksi, missä pohditaan kontrollin ja vapauden ristiriitaa: miten kultivoida vapautta pakolla?
Leikkimaailmapedagogiikan taustaa
Leikkimaailmapedagogiikan on kehittänyt 1990-luvulla ruotsalainen pedagogi Gunilla Lindqvist ja Suomessa sitä on soveltanut ja kehittänyt eteenpäin Pentti Hakkarainen tutkimusryhmineen. Hakkarainen ja Bredikyte (2013, s. 4) toteavat tutkimusten osoittavan, että kehittyneet leikin muodot luovat perustan aivojen ja kielen sekä mielikuvituksen ja luovuuden kehitykselle. Heidän mukaansa lasten keskinäistä leikkiä tuetaan, mutta aikuiset eivät siihen puutu. Leikkimaailmapedagogiikassa pääosassa on lasten ja aikuisten tasavertainen toiminta leikkitilanteessa. Leikkimaailmassa aikuiset toimivat lasten kanssa yhteisesti rakennetussa pedagogisen leikin maailmassa, eivätkä tuo siihen vain ulkoapäin virikkeitä (Rainio & Hilppö, 2015, s. 6).
Lähtökohtana leikkimaailmassa on yleensä ristiriitatilanteen tai ratkaisua vaativia ongelmia sisältävä juoni, usein seikkailu tai matka. Juoni tehdään eläväksi muun muassa roolihahmojen ja rekvisiitan avulla. Leikkimaailmassa Lapsen ja aikuisen yhteinen kuvitteellinen matka tai seikkailu luo ongelmia, joiden selvittäminen ja ratkominen vaatii erilaisia taitoja ja tunteiden ymmärrystä, jota roolihahmojen toimintaan samaistuminen herättää ja kehittää. (Rainio & Hilppö, 2015, s. 5–6). Lindqvistin (1998, s. 40) mukaan leikin etuna on sen aitous ja se, että leikki syntyy tässä ja nyt.
Pohdintaa
Nimikkotutkimuksessamme todetaan, että leikkimaailmapedagogiikka edistää lasten osallisuutta ja toimijuutta. Tästä huolimatta leikkimaailmapedagogiikka ei ole laajasti käytössä päiväkotien arjessa. (Rainio, 2018). Haastattelussa Rainio kertoi, että sai positiivista palautetta tutkimuksen jälkeen siihen osallistuvilta opettajilta. He kokivat toiminnan olevan myös heille itselleen antoisaa, mielekästä sekä opettavaa. Lisäksi he kertoivat, että he kykenivät tutustumaan lapsiin syvemmin. Positiivisena he kokivat myös pedagogisen hierarkian murenemisen, jolloin opettaja astuu alas auktoriteetin jalustalta.
Pohdimme ryhmässä, että leikkimaailman toteuttaminen, samassa mittakaavassa kuin mitä tutkimuksessa oli käytetty, on työlästä ja vaatii toteuttajilta koulutusta, organisointia, suunnitteluaikaa, toimintaympäristön muokkausta sekä lisäksi vielä innostusta asiaan. Päiväkodin arjessa voi olla vaikea sitoa resursseja niin kiinteästi suureen ja pitkäkestoiseen toimintaan. Tämä vaatii panostusta koko talolta ja henkilökunnalta. Draamapedagogiikka sinänsä ei ole uusi asia ja päiväkodeissa käytetään paljon draamapedogisia keinoja, esimerkiksi pienryhmissä, missä aikuisetkin osallistuvat rooleissa lasten leikkiin.
Näistä ajatuksista nousikin meille kysymys, mitkä ovat leikkimaailman kriteerit? Millaista toimintaa voi kutsua leikkimaailmapedagogiikaksi? Pienryhmätoimintana leikkimaailma olisi varmasti helppo toteuttaa, jolloin leikkimaailma voisi kulkea jatkuvana teemana pidemmän aikaa muiden toimintojen ohella tai niihin sidottuna. Ajatuksia herätti myös se, kuinka saadaan hiljaisten ääni kuuluviin, sekä se että kuinka voitaisiin tukea lasten irtaantumista sukupuolittuneista rooleista. Näitä samoja teemoja nousi esiin tutkijatapaamisessakin.
Lähteet
Hakkarainen, P. & Bredikyte, M. (2013). Kehittävän leikkipedagogiikan perusteet. Majavesi: Kogni.
Lindqvist G. (1998). Leikin mahdollisuudet. Suomenkielinen käännös I. Arffman. Jyväskylä: Koulutuksen tutkimuslaitos.
Rainio, A. P. & Hilppö, J. (2015). Toimijuuden dialektiikka leikkimaailmassa – kasvatussuhde ja pedagoginen paradoksi, julkaistu teoksessa Kauppila, P., Silvonen, J. & Vanhalakka-Ruoho, M. (Toim.) Toimijuus, ohjaus ja elämänkulku. Publications of the University of Eastern Finland, Reposrts and Studies in Education, Humanities and Theology n:o 11. Joensuu: University of Eastern Finland, sivut 89-100.
Rainio, A. P. (2018). Henkilökohtainen tiedonanto. Haastattelu 3.10.2018
No nyt lähti ajatus juoksemaan!
Opetuksen suunnittelun, toteutuksen ja arvioinnin yhteisen osuuden kurssin ja kasvatuksen yhteiskunnallisten, kulttuuristen ja filosofisten perusteiden kurssin tenttien lähestyessä on aikani kulut pääsääntöisesti välillä loputtomaltakin tuntuvan tenttimateriaalin parissa.
Ajattelin poiketa täällä blogin puolella virkistämässä itseäni ja katkaisemassa hetkeksi, välillä pänttäämiseltä tuntuvan, tenttikirjojen parissa kahlaamisen.
Tämä blogiteksti palautti minut kuitenkin välittömästi käsillä olevan tenttimateriaalin pariin.
Kirjoititte Rainioon ja Hilppöön viitaten, että ”leikkimaailmapedagogiikassa pääosassa on lasten ja aikuisten tasavertainen toiminta leikkitilanteessa”.
Ajatukseni hyppäsivät Jari Salmisen (2018) luennollansa esiin nostamaan Foshayn Curriculum-matriisiin, joka ilmentää kasvatustyössä läsnä olevia tekijöitä, joita on lähes rajaton määrä, ja niiden suhteita toisiinsa.
Luennolla mieleeni piirtyi vahvasti kuinka varhaiskasvatuksen opettaja seisoo näiden kaikkien odotusten keskellä päivittäin. Ja jotta hänen toimintaansa voitaisi kutsua pedagogiseksi toiminnaksi, jossa oppimisen tavoitteet täyttyisivät, joutuu hän tekemään lukemattomia määriä päätöksiä, joiden tekemiselle ei suunniteluaikaa ole, koska ne on tuotettava ”lennosta” oppimistilanteen edetessä.
Pohdin, että tästä näkökulmasta tarkasteltuna leikkimaailmapedagokiikassa keskiöön nousee opettajan ammattitaidossa välttämättömyyksiksi muodostuneet taidot: kyky tehdä nopeita ja perusteltavissa olevia päätöksiä, paineensietokyky sekä myös sosiaaliset taidot, sillä leikkitilannetta ei ole ennalta opettajan toimesta suunniteltu, eikä se kulje opettajan määräämien ehtojen mukaisesti, vaan etenee aikuisten ja lasten tasavertaisen toiminnan myötä.
Nostitte esiin myös ajatuksenne leikkimaailman totetuttamisesta pienryhmässä jatkuvana teemana muiden toimintojen ohella tai niihin sidottuna. Koin, että tällä idealla vastasitte itse aiemmin esittämäänne kysymykseen leikkimaailmanpedagogiikan käytön mahdollisuuksista päiväkotiarjessa suunniteluajan ja toimintaympäristön muokkauksen näkökulmasta.
Ideassanne leikkimaailmanpedagogiikka limittyy päiväkodin muuhun toimintaan. Pohdin, että esimerkiksi kuvaamataidon tuokiot olisi helposti yhdistettävissä leikkimaailman yhteiseen suunnitteluun ja täten toimintaympäristön muokkaus tapahtuisi ”kuin itsestään” askel askeleelta. Eikä tämä välttämättä vaatisi edes pienryhmätoimintaa.
Rainion ja Hilpön viittauksenne ”Leikkimaailmassa aikuiset toimivat lasten kanssa yhteisesti rakennetussa pedagogisen leikin maailmassa, eivätkä tuo siihen vain ulkoapäin virikkeitä.” heitti minut Riitta Jyrhämän (2018) luennolle, jossa hän käsitteli opetustapahtuman vaiheita, joista ensimmäinen oli preinteraktiivinen vaihe. Tämä vaihe tapahtuu ennen varsinaista opetustapahtumaa ja sisältää opettajan toiminnan suunnittelun, jota ohjaa asetetut tavoitteet, sekä opetusjärjestelyn suunnittelun, jossa opettaja valitsee käytettävän opetusmenetelmän.
Leikkimaailmanpedagogiikan käytössä kokisin tämän preinteraktiivisen vaiheen olevan haastavinta. Jotta toiminta olisi tavoitteellista ja perusteltua, toimintasuunnitelma toiminnasta täytyy joka tapauksessa tehdä, vaikka itse opetustapahtuma, tässä tapauksessa leikki, olisikin vuorovaikutteista. Olisi siis kirjattava ylös tavoitteet mihin toiminnalla pyritään ja keinot millä tavoitteisiin päästäisi.
Jos ideanne leikkimaailman limittymisestä muuhun toimintaan, otettaisi käyttöön, olisi myös muiden oppimistilanteiden (esimerkiksi kuvaamataito) suunnittelu tehtävä kokonaisuutta suunnitellessa. Tämän ajatuksen perustelen sillä, että vasussa määritellyt tavoitteet eri toiminnoille on täytyttävä, joten opetustilanteita yhdistettäessä kokonaisuudeksi, tulisi muistaa ottaa huomioon kunkin opetustilanteen tavoitteiden toteutuminen ja niiden kirjaaminen suunnitelmaan.
Opettajan on ollut luontevaa päättää mm. kuvaamataidossa materiaalien ja menetelmien käytöstä. Leikkimaailmapedagogiikassa leikkiympäristön tuli kuitenkin olla lasten ja aikuisten yhdessä rakentama. Pohdin, mihin tämä raja tulee vetää? Valitseeko opettaja kuitenkin käytettävät materiaalit ja menetelmät ja siitä jatketaan yhdessä lasten kanssa, vai onko mahdollisuuksia osallistaa lapsia jo tässä preintervaiheessa.
Vielä viimeisenä ajatukseni siirtyivät Eeva-Leena Onnismaan (2018) luennolle ja Henriette Schrader-Breymannin Fröbelin pedagogiikan pohjalta luomaan kuukausiaihe-toimintasuunnitelmaan. Tämä nosti mieleeni mahdollisuuden jakaa leikkimaailmapedagogiikan käyttö ideoimananne eheyttävänä kokonaisuutena vuosisuunnitelmatasolla moneen osaan, ei välttämättä kuukausittain vaihtuvaksi, vaan esimerkiksi neljännesvuosi periodeihin. Kussakin osassa leikki liitettäisi eri aiheeseen. Aiheet nostettaisiin lasten kokemuksesta ja toiveista. Tässä kohtaa kuitenkin pysähdyin miettimään mainitsemaanne Kantin pedagogista paradoksia: miten kultivoida vapautta pakolla? Pohdin, miten pakottaa leikki loppumaan uuden aiheen tieltä? Etenkin tilanteessa, jossa seuraava aihe ei selkeästi ole kummunnut edellisestä, vaan heittää toimijat täysin uuden leikin maailmaan. Vai olisiko kuitenkin mahdollista jotenkin yhdessä lasten kanssa ohjata nämä kaksi erilaista maailmaa kohtaamaan? Tässä nousee esiin varhaiskasvatuksenopettajalta vaadittava luovuus.
Kokonaisuutena leikkimaailmanpedagogiikka vaikuttaisi kyllä vastaavan hyvin vasustakin nousevan eheyttävän opetuksen tarpeisiin, vieläpä yhdistämällä sen leikkiin, joka uudessa vasussa onkin nostettu keskiöön.
Tahtoisin vielä lopuksi kiittää ryhmäänne mielenkiintoisesta ja ajatuksia herättävästä kirjoituksesta, joka näyttäytyi tälläkertaa minulle erinomaisena mahdollisuutena testata omaa oppimista. Nyt on kuitenkin palattava tenttikirjojen pariin.
Terkuin:
Miia Tuohimaa / ympäristöönsä vaikuttava lapsi
Lähteet:
Jyrhämä, R. (2018). Henkilökohtainen tiedonanto. Luento, Opetuksen suunnittelu. Helsingin Yliopisto. 1.10.2018.
Onnismaa, E-L. (2018). Henkilökohtainen tiedonanto. Luento. Helsingin Yliopisto. 12.9.2018.
Salminen, J. (2018). Henkilökohtainen tiedonanto. Luento, Institutionaalisenkasvatuksen rakenteelliset jännitteet. Helsingin Yliopisto. 5.9.2018.
Kiitos kattavasta ja ajatuksia herättävästä kommentistasi. Oli mukava huomata, että blogikirjoituksemme sai aikaan näin paljon ajatuksia ja löysit yhtymäkohtia muihin käynnissä oleviin kursseihin.
Mietit kommentissasi kuinka paljon lapset ja aikuiset rakentavat leikkimaailmaa ja kuka osallistuu sen toteutukseen. Nimikkotutkimuksessamme lähtökohtana oli lasten aloitteet ja niiden kuunteleminen ohjaavat aikuisten toimintaa. Aikuisilla on usein päärooli suunnitteluvaiheessa ja leikkitilanteissa päävastuu on lapsilla.
Pohdit myös kuinka leikki loppuu ja uusi alkaa. Leikkimaailmapedagogiikassa ideana on leikin jatkuvuus ja sen muotoutuminen uudeksi juonen edetessä. Leikki loppuu luonnostaan tarinan päättyessä, mutta saattaa jäädä vielä elämään lasten omissa leikeissä.
Terveisin toimijat.
Kysymyksenne mitkä ovat leikkimaailman kriteerit ja millaista toimintaa voi kutsua leikkimaailmapedagogiikaksi, jäivät pohdituttamaan. Voisiko leikkimaailmapedagogiikkaa olla vain vaikka vain maanantaisin tapahtuva jatkuva leikki, joka alkaisi ehkä pidemmällä jaksolla, jotta leikki käynnistyisi kunnolla? Tai vaikka viikon kestävä leikkimaailma? Tällöin leikkimaailmapedagogiikka voisi olla helpommin toteutettavissa ja ehkä useampi opettaja lähtisi sitä kokeilemaan. Jo lyhytkin tai harvemmin toteutettava leikkimaailmakokeilu voisi tuottaa mainitsemianne hyötyjä kuten pedagogisen hierarkian murtumista ja opettajan mahdollisuutta tutustua lapsiin paremmin. Leikkimaailmapedagogiikkaan teidät kirjoitusten ja esitysten kautta tutustuneena voi jo kuvitetta, miten se varmasti on antoisaa, mielekästä ja opettavaa kuten nimikkotutkianne teille kertoi.
Toivottavasti leikkimaailmapedagogiikan osaajat kouluttaisivat varhaiskasvatuksen ammattilaisia, jotta yhä useampi lapsi ja aikuinen pääsivät oppimaan tällaisessa ainutlaatuisessa leikin maailmassa. Ehkäpä ainakin te pedagogiikan hukkaamat innostutte leikkimaailmasta ja keksitte keinoja tuoda leikkimaailman omiin tuleviin työpaikkoihinne.