eViikki-tietokannan ylläpito lopetetaan vuoden 2016 lopussa. eViikin sisältämät viitteet löytyvät jatkossa ARTO-tietokannasta (artikkelit) ja HELKA-tietokannasta (kirjat) sekä kansallisesta Finna-palvelusta.
Lisää oikeus- ja yhteiskuntatieteellisiä e-kirjoja käytettäväksi
Helsingin yliopiston kirjasto on hankkinut oikeustieteellisiä ja yhteiskuntatieteellisiä e-kirjoja ElgarOnline -e-kirjapalveluun. Hankitut 40 e-kirjaa ovat käytettävissä Helsingin yliopiston verkossa, myös Helkan järjestelmäpäivityksen aikana.
Linkki ElgarOnlinen e-kirjoihin Helkassa
![]() ![]() ![]() ![]() |
Suomen korkeakoulut ja Elsevier jatkavat neuvotteluja avoimesta tiedejulkaisemista
Kansainvälinen tiedekustantaja Elsevier ja Suomen korkeakoulut ja tutkimuslaitokset ovat sopineet vuoden aikalisästä elektronisten lehtien lisenssineuvotteluissa. Aikalisää tarvitaan, jotta löydetään ratkaisu Suomelle tärkeässä avoimen julkaisemisen edistämisessä.
Vuoden jatkosopimus mahdollistaa myös Helsingin yliopiston tutkijoille Elsevierin e-lehtien käytön vuonna 2017 neuvottelujen jatkuessa.
Suomen korkeakouluja ja tutkimuslaitoksia neuvotteluissa edustavalla FinELib-konsortiolla on neuvotteluissa kaksi keskeistä tavoitetta: Tiedelehtitilausten kustannusten kasvua täytyy hillitä. Lisäksi sopimuksen tulee edistää suomalaisten tutkijoiden mahdollisuuksia julkaista artikkelinsa avoimina verkossa kaikkien käyttöön.
”Kuluneen syksyn neuvotteluissa kävi selväksi, että kansainvälisen tutkimusyhteisön vahvasta tahtotilasta huolimatta Elsevier on haluton kehittämään avoimen julkaisemisen liiketoimintamalleja ja haluaisi pysyä vanhassa tilauslehtimallissa. Kustantaja näkee edelleen avoimen julkaisemisen erillisenä marginaalisena toimintamallina, ei tiedejulkaisemisen tulevaisuutena. On viivytystaistelua periä artikkelien avoimuudesta erittäin korkeita lisämaksuja, vaikka korkeakoulut ja tutkimuslaitokset maksavat jo vuodesta toiseen kasvavia tilausmaksuja. Nyt odotamme, että Elsevier ensi vuoden aikana osoittaa pystyvänsä siihen muutokseen, jota tiedemaailma tarvitsee ja odottaa”, sanoo Keijo Hämäläinen, Helsingin yliopiston vararehtori ja neuvottelujen puheenjohtaja.
Suomea ohjaavat kohti avointa julkaisemista opetus- ja kulttuuriministeriön, Avoin tiede ja tutkimus -hankkeen ja Euroopan unionin tavoitteet. Avoin julkaiseminen lisää tieteen näkyvyyttä ja parantaa yhteiskunnan mahdollisuuksia hyödyntää verovaroin tehtyä tutkimusta.
Suomalainen tiedeyhteisö on antanut tukensa yhteisille neuvottelutavoitteille. Marraskuun lopussa julkaistu Tiedonhinta.fi -kannanotto on kerännyt jo 2700 allekirjoitusta tutkijayhteisöstä. Allekirjoittajat sitoutuvat olemaan osallistumatta tiedelehtien toimituskuntiin tai lehtiartikkeleiden vertaisarviointiin, jos FinELibin neuvottelutavoitteet eivät täyty.
”Avoin julkaiseminen ja tieteellisen tiedon hinta ovat teemoja, jotka korostuvat nyt vastaavissa neuvotteluissa kaikkialla maailmassa, esimerkiksi Saksan parhaillaan käymissä neuvotteluissa”, toteaa Kristiina Hormia-Poutanen, neuvotteluryhmän jäsen, Kansalliskirjaston Kirjastoverkkopalveluiden johtaja. ”Vain sitkeydellä ja yhteisessä rintamassa toimimalla tiedeyhteisö voi vaikuttaa suuriin kaupallisiin kustantajiin ja muuttaa pysyvästi tieteellisen kustantamisen mallia.”
Vuoden jatkosopimus mahdollistaa sen, että neuvotteluissa löydetään avoimuuden malli, joka aidosti edistää avointa julkaisemista kasvattamatta tiedejulkaisemisen kustannuksia tiedeyhteisölle. Ellei sopimukseen avoimesta julkaisemisesta päästä vuoden 2017 aikana, voi suomalainen tiedeyhteisö olla vuoden päästä tilanteessa, jossa pääsy moniin tärkeisiin tiedelehtiin katkeaa.
Lisätiedot:
vararehtori Keijo Hämäläinen, Helsingin yliopisto, sopimusneuvotteluryhmän puheenjohtaja, puh. 029 415 0640, keijo.hamalainen(at)helsinki.fi
johtaja Kristiina Hormia-Poutanen, Kansalliskirjasto, puh. 050 5523056, kristiina.hormia(at)helsinki.fi
Helkassa palvelukatko joulun ja loppiaisen välissä
Helka-kirjastotietokannan taustajärjestelmä sulkeutuu tiistai-iltana 27.12.2016 klo 22 järjestelmäpäivitystä varten.
Katkon aikana voit hakea tietoa Helkan uuden käyttöliittymän kautta. Kirjaston hankkimat e-aineistot ovat käytettävissä normaaliin tapaan.
Katkon aikana asiakas ei kuitenkaan voi:
- hakea kirjojen saatavuustietoja
- lainata kirjoja kotiin
- uusia lainojaan
- tehdä varauksia
- maksaa kirjastomaksuja
- päivittää asiakastietojaan tai saada uutta kirjastokorttia
Lainoilla ei ole eräpäivää 21.12.2016 – 10.1.2017. Tällä hetkellä lainattaville kirjoille tulee eräpäivä tammikuulle. Katkopäiviltä ei kerry myöhästymismaksuja.
Palvelukatko kestää useita päiviä, ja se päättyy viimeistään 9.1.2017. Kirjasto tiedottaa palvelukatkon päättymisestä välittömästi.
Helsingin yliopiston kirjaston kirjoja voi palauttaa katkon aikana Kaisa-taloon kirjaston aukioloaikoina. Kirjat eivät kuitenkaan rekisteröidy palautuneeksi ennen kuin katko on päättynyt, ja myös kirjaston henkilökunnalla on Helka käytössään.
Kysymyksissä auttaa kirjaston asiakaspalvelu: kirjasto@helsinki.fi tai puh: 029 412 3920
Pahoittelemme välttämättömästä järjestelmäpäivityksestä asiakkaille aiheutuvaa haittaa.
Mitä mieltä olet uudesta Helkasta?
Mitä mieltä olet uudesta Helkasta? Onko käyttökokemus parempi kuin aiemmin? Onko haku helppoa, löytyvätkö aineistot kirjastosta vaivatta, riittävätkö näytöllä näkyvät tiedot aineiston etsimiseen?
Kansalliskirjasto kerää Finna-palvelunsa – joka uutta Helkaammekin pyörittää – asiakkailta palautetta lyhyellä kyselyllä 7.-27.12.2016. Kyselyyn vastaaminen vie noin 5-10 minuuttia. Kyselyn tuloksia hyödynnetään Finnan kehittämistyössä. Vastanneiden kesken arvotaan Samsung Galaxy Tab S2 9.7″ 4G 32GB New Edition -tabletti.
Kyselyyn pääset tästä linkistä:
https://my.surveypal.com/Finnasurvey
Tervetuloa vastaamaan! Mielipiteesi on tärkeä.
Finna.fi kokoaa yhteen Suomen kirjastojen, arkistojen ja museoiden aineistot. Tällä hetkellä Finnassa on mukana yli 100 organisaatiota ja yli 11 miljoonaa aineistotietoa. Määrä kasvaa jatkuvasti, kun uusia organisaatioita liittyy Finnaan. Finnan kehittämisestä ja ylläpidosta vastaa Kansalliskirjasto.
Naturen arkistot nyt avoinna ensimmäisestä volyymistä alkaen
Lumen ääniä ja muotoja – Naturen arkistosta kaivettua
Lunta ja talvea odotellessa voi palauttaa mieleen miltä lumi omissa muistoissa näyttää ja tuoksuu, vaikkapa miltä märkä villalapanen maistui talvileikeissä. Mutta millaista ääntä lumi pitää? Talvista lumimaisemaa ja -vaippaa kuvataan usein hiljaiseksi ja jopa valkeaksi kuolemaksi, mutta lumen alla toimii aktiivinen luonnon laboratorio. Artikkelissaan vuodelta 1999 The sound of snowflakes Philip Ball viittaa Joseph A. Scrimgerin akustisiin tutkimuksiin veden ja lumen äänistä (Underwater noise caused by precipitation / Joseph A. Scrimger. (19 December 1985)
Kirjeessään Scrimger toteaa, että lumen äänen spektri on ainutlaatuinen. Ball kuvaa artikkelissaan yksittäisen lumihiutaleen ääntä kalojen vinkkelistä: jos kala voisi kuulla sen, niin se kuulisi pienen kellon kilinää. Lumihiutale putoaa veden pintaan ja saa veden soimaan.
Lumikiteiden muotoja on loputon määrä ja niiden jaottelua on tutkittu jo toistasataa vuotta. Gerald Seligmanin artikkeli vuodelta 1937 The Nature of Snow on maallikolle selkeä ja kielellisesti kaunis kuvaus lumihiutaleiden synnystä, kiteiden muodoista ja miten erimuotoiset lumikiteet vaikuttavat luonnonilmiöihin kuten jäätiköitymiseen tai lumivyöryihin.
Seligman viittaa artikkelissaan japanilaisen Ukichiro Nakayan (https://fi.wikipedia.org/wiki/Ukichiro_Nakaya ) tutkimuksiin, joissa lumikiteen muodosta pystyi päättelemään, missä kohtaa ilmakehää se oli muodostunut. Nakayan tunnetuin kirja Snow Crystals: Natural and Artificial (Harvard University Press, 1954) on nyt e-kirjana luettavissa DeDguyterin e-kirjapalvelussa tammikuun loppuun asti.
Linkki kirjaan:
https://www.degruyter.com/viewbooktoc/product/250457?rskey=V1cWvy&result=3
Tutustu siis yliopistolaisten käyttöön hankittuun Naturen arkistoon ja hyödynnä myös Degruyterin e-kirjatarjonta: kaikki DeGruyterin e-kirjat ovat luettavissa tammikuun loppuun asti. Sen jälkeen kirjasto hankkii pysyvään käyttöön käytetyimmät ja toivotuimmat teokset.
Teksti ja kuva: Marjo Kuusela
Lisää e-kirjoja humanistis-yhteiskuntatieteellisille tieteenaloille – Oxford Handbooks ja Routledge Handbooks -valikoimat kasvavat
Helsingin yliopiston kirjasto on hankkinut monitieteisen e-kirjavalikoiman tukemaan digitaalista oppimisympäristöä. E-kirjat ovat jo käytettävissä yliopiston verkossa ja ne luetteloidaan Helka-tietokantaan loppuvuoden aikana.
Vuosipaketteja on hankittu seuraavista kokoelmista:
Classical Studies, Economics & Finance, History, Law, Linguistics, Literature, Music, Philosophy, Political Science, Psychology ja Religion. Hankitut vuosipaketit vaihtelevat kokoelmittain, yleensä ne kattavat vuodet 2012-2016. Vuosikokoelmat sisältävät kalenterivuoden aikana julkaistut teokset sekä yksittäisiä artikkeleita.
Classical Studies, Law, Linguistics, Music, Political Science ja Religion -kokoelmiin on hankittu myös Foundation Collection, joka sisältää ko. tieteenalan Handbook-sarjan aikaisempia osia vuoden 2012 alkupuolelle saakka.
Seuraavista kokoelmista on ostettu 94 valikoitua uutta nimekettä:
Archaeology & Classics, Asian Studies, Communication, Journalism, Media & Culture, Business & Economics, Education, Foreign Languages, Philosophy,
Politics, History, Law, Linguistics, Philosophy, Politics, Psychology, Religion ja Sociology.
Lisätietoja uusien lähdeaineistojen hankinnasta yliopiston strategisille tutkimusalueille
Koekäyttö: Kanopy – elokuvia ja dokumentteja 31.12. asti
Oletko kiinnostunut elokuvista, historiasta, vieraiden kielten opiskelusta tai taiteista?
Kanopy tarjoaa elokuvia ja dokumentteja mm. seuraavista aiheista:
elokuvatutkimus, taiteidentutkimus, taloustiede, koulutus, kielitiede, terveys, markkinointi, antropologia, historia, psykologia, sosiologia, biologia ja fysiikka.
Palaute: e -library@helsinki.fi
Uusi Helka vie nyt myös artikkeleihin ja tietokantoihin
![Helka uudistuu 30.11.2016](https://blogs.helsinki.fi/librarynews/files/2016/11/Helka-flamma_lanseeraus-300x171.jpg)
Syksyn ajan koekäytössä ollut Uusi Helka korvaa vanhan Helka-käyttöliittymän joulukuun alussa.
Uusi Helka on käytettävissä tutussa osoitteessa http://helsinki.fi/helka
Helka-tietokannan sisältö ja asiakastiedot ovat sellaisinaan käytössä myös uudessa Helkassa.
Kaksi hakua samassa käyttöliittymässä
Uudessa Helkassa on kaksi eri hakua.
Kirjastojen kokoelmahaun kautta voit hakea Helka-kirjastojen hankkimia painettuja ja elektronisia kirjoja, lehtiä ja tietokantoja.
Artikkelihaun kautta voit hakea kansainvälisiä artikkeleita. Artikkelihaku löytää myös viitteitä julkaisuihin, joita ei välttämättä ole hankittu Helka-kirjastojen kokoelmiin.
Yliopiston käyttäjätunnuksella suoraan elektronisiin lehtiin
Jos sinulla on käyttäjätunnus Helsingin yliopiston verkkoon, pääset suoraan lukemaan yliopistolle hankittuja e-lehtiä ja e-kirjoja. Elektroniset aineistot ovat yliopistolaisten käytössä myös etäyhteydellä.
Jos sinulla ei ole käyttäjätunnusta, voit lukea e-lehtiä ja e-kirjoja kirjastoissa.
Oma kirjasto uudessa Helkassa
Kirjatumalla sisään asiakastietoihinsa uuden Helkan käyttäjä voi tarkastella omia lainojaan ja tallentaa tekemiään hakuja. Kirjautunut asiakas voi uusia lainoja, tehdä varauksia tai maksaa kertyneet maksut verkossa.
Uuden Helkan omaan kirjastoon voi tallentaa myös suosikkilistoja, joihin käyttäjä voi myöhemmin palata. Tallennetuista hauista voi tilata itselleen myös Uutuusvahdin, joka lähettää sähköpostilla tiedon aihepiirin uutuuksista.
Kirjautuminen tapahtuu joko yliopiston käyttäjätunnuksella tai kirjastokortin numerolla, johon käyttäjä on itse liittänyt valitsemansa PIN-koodi. Mikä et ole vielä liittänyt korttiisi valitsemaasi PIN-koodia, voit tehdä sen toistaiseksi vanhassa Helkassa. https://helka.linneanet.fi
Nelli-portaali poistuu
Kansallinen tiedonhakuportaali Nelli ajetaan alas vuoden 2016 lopussa, kun palvelun ylläpito Kansalliskirjastossa lakkaa. Loppuvuoden aikana Nelli-palvelua ajetaan alas ja palvelussa voi olla käyttökatkoja. Löydät etsimäsi artikkelit, lehdet ja tietokannat varmimmin Helkasta. Nellissä olevat lehdet ja muut tietoresurssit löytyvät jo nyt uudesta Helkasta.
Lisätietoja Nellin alasajosta uutisblogissa.
Palaute ja lisätiedot
Kirjasto ottaa mielellään vastaan asiakaspalautetta uudesta Helkasta ja kirjaston kokoelmien löydettävyydestä. Palautetta toivotaan palaute-lomakkeella.
Lisätietoja uudesta Helkasta antaa tietotekniikkapäällikkö Pasi Keski-Nisula, p. 02941 26656, pasi.keski-nisula@helsinki.fi
Koekäyttö: MGG Online 29.12. asti
Die Musik in Geschichte und Gegenwart (MGG Online) on yleinen musiikin tietosanakirja joka tarjoaa syvällisiä artikkeleita musiikin eri alueilta sekä myös kirjallisuudesta, filosofiasta ja visuaalisesta taiteesta. MGG Online sisältää sekä toisen painoksen painetusta Die Musik in Geschichte und Gegenwart -teoksesta vuosilta 1994-2008 että päivittyvää ja lisättyä tämänhetkistä tietoa.
Palautetta aineistosta voit lähettää osoitteeseen:
e -library@helsinki.fi