Helsingin yliopiston kirjaston ydintehtäviä on varmistaa, että yliopistoyhteisöllä Helsingin yliopistossa on pääsy opiskelussa, opetuksessa ja tutkimuksessa tarvittavaan tietoon. Vuosittain kirjasto hankkii yliopistolaisten käyttöön näiden tarvitsemia kirjoja, lehtiä ja tietokantoja noin 5,1 miljoonalla eurolla.
Aineistojen hankinnassa kirjasto on jo vuosia keskittynyt digitaaliseen sisältöön: Vuonna 2017 jo yli 90 % hankintarahasta käytetään elektronisiin kirjoihin ja tieteellisiin lehtiin tai tietokantoihin. Painettuja kirjoja ja lehtiä hankintaan silloin, kun digiversiota ei syystä tai toisesta ole saatavilla.
Kuva: Helsingin yliopisto / Elias Kilkki 2017
Helsingin yliopiston kirjasto hankkii kirjoja ja lehtiä ensisijaisesti yliopistoyhteisön tarpeiden perusteella. Uudet koulutusohjelmat ovat tuoneet paljon muutoksia kurssimateriaaleihin. Nyt aiempaa suurempi osa kurssikirjallisuudesta on käytettävissä digitaalisena. Kullekin tieteenalalle pyritään varmistamaan myös tärkeimpien tieteellisten lehtien saatavuus. Lisäksi kaikilla yliopistolaisilla on mahdollisuus esittää hankintatoiveita. Pelkästään tammi-elokuussa 2017 näitä hankintaehdotuksia tuli 1400.
E-kirjat ja lehdet käytössä lisenssisopimuksilla
E-lehtien ja -kirjojen käyttöoikeus nojaa useimmiten organisaatiokohtaiseen, kunkin kustantajan kanssa neuvoteltuun lisenssiin. Helsingin yliopiston kirjasto neuvottelee lisensseistä Helsingin yliopiston käyttöön. Kirjasto hankkii aineistoa myös HYKS:n opetus- ja tutkimuskäyttöön.
Suoraan kustantajilta kirjasto hankkii yliopistolaisille monenlaisia sisältöjä ja työkaluja: satojatuhansia e-lehtiä ja kirjoja, tietokantoja kuten Scopus ja Web of Science, julkaisutoiminnan arvioinnin työvälineitä kuten SciVal ja InCites ja muita tieteenteon työkaluja kuten viitteidenhallintaohjelma RefWorks ja näkyvyyspalvelu PlumX.
Useimmista lehtipaketeista ja työkaluista solmitaan vuosittaiset sopimukset, jolloin aineistot tai tietokannat ovat yliopistolaisten käytössä sopimuskauden ajan.
”Uutena elementtinä lisenssi- ja tilaussopimuksiin ovat viime vuosina tulleet avoimen julkaisemisen alennukset kirjoittajamaksuihin (APC-maksut). Tavoitteenamme on sekä tarjota pääsy tärkeisiin aineistoihin että edistää avointa tieteellistä julkaisemista kustannuksia halliten. Kustantajien kirjoittajamaksukäytännöt ovat moninaisia, ja tutkijoiden tueksi kirjasto tarjoaa ohjeistusta ja tekee lisäselvitystyötä tarpeen mukaan.”, kertoo Helsingin yliopiston kirjaston saatavuuspalveluista vastaava palvelujohtaja Marja Hirn.
Yhteistyöllä neuvotteluvoimaa
Helsingin yliopiston kirjasto on mukana FinELib-konsortiossa, joka neuvottelee keskitetysti aineistosopimuksia suomalaisille yliopistoille ja tutkimuslaitoksille. FinELib-konsortion palveluyksikkö neuvottelee lisenssisopimuksia pääasiassa suurien kansainvälisten kustantajien tarjoamiin lehtipaketteihin. Konsortio tähtää usean vuoden sopimuksiin. Konsortiona organisaatioilla on neuvotteluvoimaa myös suuria kansainvälisiä kustantajia vastaan, ja usein konsortiosopimuksessa voi olla lisäalennus hinnasta.
FinELib hankkii kuitenkin tietyn lehtipaketin vain, jos vähintään neljä suomalaista korkeakoulukirjastoa tai tutkimuslaitosta haluaa ostaa saman aineisto. Viime vuosina yhteisesti konsortion kautta hankittavien aineistopakettien määrä on vähentynyt, ja yhä useampi lehti tai tietokanta neuvotellaan Helsingin yliopiston tiedeyhteisön käyttöön Helsingin yliopiston kirjastossa.
Kirjahankinnat ovat Helsingin yliopiston kirjaston omaa neuvottelu- ja ostotyötä. Sen sijaan viite- ja kokotekstitietokannoissa konsortiona neuvoteltujen sopimusten osuus on suuri. Helsingin yliopiston kirjaston aineistokustannuksista n. 60% menee konsortiohankintoihin.
Suurten kansainvälisten tieteellisten kustantajien lehtipakettien sopimusneuvottelujen tilannetta voi seurata FinELibin uudelta Neuvottelusivustolta. Sivustolta löytyy myös käytännön toimintaohjeita tilanteisiin, jossa organisaatiollasi ei ole lisenssisopimusta juuri tarvitsemaasi lehteen tai artikkeliin.
Kaisa-talon kopiokone jumissa, kirjastokioskissa katkos, yläkerroksen vessasta paperi lopussa, mikä neuvoksi? Havaitsetko Kaisa-talon tiloissa tai laitteissa häiriön, josta Kaisa-talon henkilökunnan olisi hyvä tietää? Voit laittaa meille viestiä myös WhatsAppissa!
Seuraamme viestejä asiakaspalveluaikojen puitteissa ma-pe klo 10-19, la klo 11-17. Kaisan WhatsAppin tarkemmat yhteystiedot löydät Kaisa-talon tiloissa olevista julisteista ja info-tv:stä.
WhatsApp on varattu vain Kaisa-talon asioille. Ei lainojen uusimista tai tietopalvelukysymyksiä. Emme suosittele henkilötunnuksen tai muiden henkilökohtaisten tietojen lähettämistä WhatsAppin välityksellä. Otathan huomioon, että emme aina pysty vastaamaan välittömästi.
WhatsAppia testattiin Kaisassa marras-joulukuussa 2017. Kokeilu oli niin onnistunut, että WhatsApp-palvelua päätettiin jatkaa. WhatsApp on käytössä Kaisa-talossa 2018 alkaen toistaiseksi.
28.12.2017 päivitetty tieto, että WhatsApp on käytössä Kaisa-talossa myös jatkossa.
Avoin tiede opetuksessa, kirjaston lokakuisen #OAhaaste-kampanjan teema oli hyvin esillä myös Avoimen tieteen iltapäivässä viikko sitten. Avoimen tieteen iltapäivä oli osa kansainvälistä OA Week 2017 -teemaviikkoa, ja Tiedekulmassa aiheesta olivat keskustelemassa historiantutkija ja yliopistonlehtori Mirkka Lappalainen, kulttuurimaantieteen professori Markku Löytönen ja Gaudeamuksen kustannusjohtaja Leena Kaakinen.
Historioitsija Mirkka Lappalaista haastatteli Tiedekulman tapahtumassa tutkimushallinnon asiantuntija Eeva Nyrövaara. Kuvat Jussi S. Männistö
Mirkka Lappalainen pohti avoin tiede opetuksessa -teemaa erityisesti opetuksen ajoituksen kannalta (videolla ajassa 20:40–22:30).
“Opetan enimmäkseen ensimmäisen, toisen ja kolmannen vuoden opiskelijoita. Avoimen tieteen aineistot tulevat siinä vaiheessa, kun ohjaan kanditutkielmia ja proseminaareja. Olen miettinyt, millä tavalla avoimesta tieteestä kerrotaan opiskelijoille ja missä vaiheessa. Se on kuitenkin vähän mystinen asia eikä se suoranaisesti liity ihan alkuvaiheen opiskeluun”, Lappalainen toteaa.
Toisaalta, samalla, kun avoin tiede voi olla opiskelijoille etäinen asia, he voivat kokea sen myös itsestäänselväksi asiaksi: näinhän tieteen kuuluisi toimia.
“Luulen, että se on fukseille paljon helpompi asia kuin monille, jotka ovat olleet vuosikymmeniä tutkimuksessa”, Lappalainen arvelee.
Lappalainen pohti myös lähdekritiikin merkitystä. Kun tietoaineistot ovat entistä paremmin saatavilla, tiedonhakijan kyky seuloa olennainen korostuu.
“Avoimien aineistojen käyttö on oikeastaan aika vaikeata. Pitää opettaa opiskelijoita etsimään oikeita resursseja, ja miettimään niitä periaatteita, joilla löytää luotettavan aineiston. Kyllä me tiedämme, ettei netissä kaikki ole luotettavaa. Digitaalisen lähdekritiikin vaatimus on noussut erittäin keskeiseksi”, Lappalainen sanoo.
Avointa dataa eniten kovissa tieteissä
Kun professori Markku Löytöseltä kysyttiin, onko avoimen tieteen näkökulma relevantti näkökulma opetuksen kannalta, vastaus tuli välittömästi (videolla ajassa 1:02:50–1:04:20):
Professori Markku Löytönen ja kustannusjohtaja Leena Kaakinen olivat Avoimen tieteen iltapäivässä kirjaston tietoasiantuntija Markku Roinilan tentattavana.
“On, ilman muuta. Maantieteessä meillä on ollut jo toistakymmentä vuotta sellainen verkko-osoite kuin Paikkatietolainaamo (nykyisin Paikkatietoikkuna), jossa on hyvin monipuolista paikkatietoa opetuksen käyttöön”, Löytönen sanoo, ja jatkaa:
“Omilla kursseillani teetän sellaisia tehtäviä, joissa opiskelijoiden on käytettävä avointa tiedettä hyväkseen. Veikkaan, että nimenomaan Meilahdessa, Kumpulassa ja Viikissä, luonnontieteissä, biotieteissä ja lääketieteessä, käytetään hyvin paljon avointa dataa. Keskustakampuksella ei ehkä niin paljon, koska täällä on se on pitkälle korpuspohjaista, ja datan digitoiminen on vielä aika lailla kesken”, Löytönen arvioi.
Kustannusjohtaja Leena Kaakinen on mukana Gaudeamuksen ja Helsingin yliopiston osin yhteisessä avoimen julkaisemisen hankkeessa, jossa rakennetaan Helsinki University Press -julkaisusarjaa (HUP). Kaakinen pohti avoin tiede opetuksessa -teemaa käynnissä olevan hankkeen ja tiedekustantajan näkökulmasta (videolla ajassa 1:04:20–1:05:50).
“Tietysti avoimia julkaisuja voi käyttää opetuksessa hyvin moninkin tavoin. Myös avointa dataa voi opetuksessa hyödyntää nimenomaan sillä tavalla, että miten dataa tulkitaan. Aikaisemmin tässä (keskustelussa) mainittiin opiskelijalehdet, jotka myös voisivat olla aika hyvä opetuksen väline, vertaisarviointi ja muu. Sitten ovat myös oppimateriaalit – monenlaisia digitaalisia materiaaleja voidaan opetuksessa käyttää”, Kaakinen sanoo, ja summaa:
“Mahdollisuudet on monet. Projekti on hyvin alkuvaiheessa, ja kaikkea ei olla ehditty vielä kovin tarkasti miettiä. Mutta tämä opetusnäkökulma on sellainen, että se on monesti tullut esille. Olemme miettineet, miten voisimme olla siinä vielä enemmän yliopiston avuksi”, Kaakinen sanoo.
Julkaisut ja niiden saamat viittaukset eivät enää nykyisin riitä, vaan julkaisujen saamaa näkyvyyttä mitataan reaaliajassa. Altmetriikan avulla löydetään mm. somehitit, jotka ovat saaneet poikkeuksellisen paljon näkyvyyttä verkkopalveluissa, kuten mm. Twitterissä ja Facebookissa.
Kirjaston tarjoaman altmetriikan ekosysteemin avulla voidaan seurata näkyvyyden ja huomion kasvua välittömästi artikkelin julkaisun jälkeen. PlumX ja Altmetric Explorer ovat altmetriikkatietokantoja, jotka tarjoavat laajan kuvan artikkelin elinkaaresta julkaisun jälkeen.
Julkaisujen seitsemästä kirjoittajasta neljällä on oma Twitter-tili, vielä siis parannettavaa löytyy! Omien julkaisujensa näkyvyyttä voi kasvattaa innovatiivisen Kudos-palvelun avulla.
Avoin tiede on pohjimmiltaan yhdessä rakentamista. Avoimen tieteen ajattelun ja toimintatapojen tuominen yliopisto-opetukseen voi tarkoittaa myös vastuun jakamista uudella tavalla opettajien ja opiskelijoiden kesken. Kuluttajaekonomian yliopistonlehtori ja taloustieteen laitoksen opetusasioista vastaava varajohtaja Minna Autio tuo #OAhaaste-kampanjan haastattelussa esiin, miten tämä ilmenee hänen omassa opetuksessaan.
Minna Aution kursseilla myös opiskelijat pääsevät opettamaan.
“Olen yrittänyt viedä opetusta enemmän siihen suuntaan, että luennoisin vähemmän ja projektityöskentelyä olisi enemmän. Olen tarjonnut opiskelijoille mahdollisuuden opettaa. Opiskelijat saavat tulla jo kandivaiheessa kokeilemaan luennointia, ja voin kertoa, että opiskelijat eivät koskaan ole niin tarkkaavaisia kuin silloin, kun toinen opiskelija hyppää boksiin”, Autio kertoo, ja jatkaa:
“Ajattelen, että opiskelijat näkevät siinä itsensä, että täällä myös opiskelijan on mahdollista päästä kertomaan tutkimuksestaan. Se antaa opetuksesta demokraattisen viestin. Ja opiskelijalle se voi olla aika voimaannuttava kokemus”, Autio sanoo.
Videoita opiskelijoilta ja tutkimusryhmiltä
Opiskelijaluennot ovat vain yksi tapa avata opetustapahtumaa. Keväälle Autio suunnittelee yhdessä Mari Nivan ja Eva Heiskasen kanssa kestävän kulutuksen MOOC-kurssia, jonne tuotetaan myös opiskelijoiden tekemiä opetusvideoita.
“Opiskelijat ovat varmaan parempia tekemään videoita kuin me opettajat. Olemme pyytäneet yhtä opiskelijaa tekemään meille opetusvideon ruokahävikistä, jota hän tutki maisterityössään. Opiskelijat voisivat tehdä myös tutkijahaastatteluita.”
“Tieteentekemistä pitäisi demokratisoida entistä enemmän, jotta opiskelijat kaikilla tasoilla, varsinkin maisterivaiheessa, ovat mukana tekemisessä. Myös tutkimusryhmät voisivat mielestäni osallistua enemmän opetuksen toteuttamiseen. He voisivat tehdä esimerkiksi videoita tutkimustuloksista”, Autio mainitsee.
Opetus avautuu myös yrityksiin päin
Opetuksessa ovia voi avata myös yliopiston ulkopuolelle. Autio mainitsee yhteistyömahdollisuudet kansalaisjärjestöjen, julkishallinnon, ministeriöiden ja yritysten kanssa. Eniten opetusyhteistyötä Autio on tehnyt yritysten kanssa.
“Yhteiskunnan kehittäminen on nyt hyvin yrityskeskeistä. Tuntuu, että se on se prioriteetti yliopistossa, ja mekin siihen helposti lukittaudumme. Mutta mielestäni yliopiston pitäisi juuri projektikursseilla lähestyä myös muita yhteiskunnallisia toimijoita. Ehkä eduskuntakin voisi heittää jonkin nakin tänne”, Autio vinkkaa.
Kun opiskelijat luennoivat, Autio vastaa silti viime kädessä opetuksen sisällöstä. Sama pätee yritysyhteistyöhön.
Minna Autio toivoo lisää yhteistyötä yliopiston ulkopuolisten tahojen kanssa.
“Yritys antaa meille toimeksiannon, jonka me sovitamme meidän pedagogisiin tavoitteisiimme. Emme ota toimeksiantoa sellaisenaan, vaikka yritykset tietysti näin haluaisivat. Otamme heidän idean, ja alamme opiskelijoiden kanssa tutkia sitä yhdessä”, Autio kertoo.
Yritykset ovat sikäli luonteva yhteistyötaho, että sielläkin rajoja on pyritty häivyttämään.
“Yrityksissäkään ei ole kyse enää siitä, että on yritys ja asiakkaat toisaalla. Tämä on ollut vaikeaa yrityksille, jotka ovat halunneet kontrolloida kaikkea toimintaa – ja nyt pitäisi antaa vastuuta asiakkaille. Yliopistossa on vähän samanlaista ajattelua. Olennaista on antaa opiskelijoille valtaa tehdä erilaisia juttuja”, Autio sanoo.
Avoimuus avaa uusia tiedonkulun väyliä
Yksinkertaisen opettajalta opiskelijalle -mallin purkaminen tarkoittaa käytännössä sitä, että tieto kulkee opetustilanteessa molempiin suuntiin. Pitemmälle edistyneiden tai työelämässä olevien opiskelijoiden kohdalla tämä on erityisen luontevaa.
“Palvelututkimuksessa on käsite ’resource integration’. Ennen ajateltiin, että jokaisella on omat resurssit, joiden varassa mennään eteenpäin. Nykyään mietitään, mitä resursseja meillä on ryhmänä, ja aletaan rakentaa sen pohjalta”, Autio sanoo.
Opetuksen demokratisoimisen ohella kyse on uudenlaisten reittien avaamisesta yliopistossa tuotetun tiedon kululle.
“Kysymys on siitä, miten yliopisto viestii tieteentekemisestä yhteiskuntaan. Olen haaveillut, että olisi blogi, jossa kandi- ja maisteritöiden tekijät kirjoittaisivat töistään lyhyitä blogitekstejä. Kukaanhan ei jaksa etsiä ja lukea tiivistelmiä. Blogin kautta fuksit saisivat tietoa, mitä täällä tehdään ja mitä täällä saa tehdä”, Autio sanoo.
Opetuksen avaaminen on myös opetuksen markkinointia
Kaikille avoimet verkkokurssit (MOOC) tuovat opetuksen ja yliopistossa tuotetun tiedon pariin uusia ihmisiä. Vastaanottajana – ja mahdollisesti myös tiedon tuottajana – voi olla periaatteessa kuka tahansa.
“Olemme tehneet nyt yhden kurssin, ympäristötaloustieteen peruskurssin, MOOC-muodossa. Ja keväälle on suunniteltu Kulutus, ruoka ja ympäristö -kurssia, joka on tarkoitettu opiskelijoille ja myöhemmin laajemmalle yleisölle”, Autio mainitsee.
Opetuksen avaaminen voi innostaa myös alan opintoihin.
Avoin opetus voi Minna Aution mukaan houkutella uusia ihmisiä yliopisto-opintoihin.
“Avoimet kurssit antavat kuvaa opetuksesta opiskelijalle, ei tarvitse ostaa sikaa säkissä. Ja onhan avoimesti saatavilla oleva opetus myös brändäämistä. Eurooppalaiset huippuyliopistot tekevät kalliita ja hyvin toteutettuja MOOC-kursseja Aasian-markkinoille. Niillä houkutellaan opiskelijoita, maksavia asiakkaita yliopistoihin. MOOC-kurssit toimivat juuri tällaisina näyteikkunoina. Helsingin yliopistosta minulle tulee mieleen Kimmo Vehkalahden opetus, johon osallistuu jopa 800 opiskelijaa. Ennen luentosalit määrittelivät, paljonko osallistujia voi olla. Nyt se on kiinni verkkoyhteyksistä ja luennoitsijan kekseliäisyydestä”, Autio sanoo.
Kannattaako kaikkea tehdä itse?
Avoin tiede perustuu vastavuoroisuuteen. Kun jotain antaa, niin jotain voi saadakin. Avoimuus voi tuoda uusia sisältöjä ja uusia ideoita omaan opetukseen.
“Tein tänä syksynä laadullisen tutkimuksen kurssin niin, että keräsin sitä varten videoita Youtubesta. Britti- ja jenkkiyliopistoilla on videoita alan johtavilta professoreilta, joissa he muun muassa kertovat, miten tutkimushaastatteluissa kannattaa muotoilla kysymyksiä. Sitten löytyi myös näihin liittyvää kritiikkiä”, Autio kertoo, ja esittää kysymyksen:
“Kannattaako kaikkia luentoja tehdä itse? Kannattaako luennoida sellaista asiaa, jonka joku on tehnyt jo muualla paremmin ja johon liittyy vielä kirjallisuutta? Avoin tiedehän toimii myös maailmalta meihin päin, ja on hyvä miettiä, kannattaako tietyt jutut ottaa muualta. Ja mikä se meidän juttu on?” Autio pohtii.
Avoin kurssi edellyttää avoimia aineistoja
Opetuksen avaamisessa on myös omat haasteensa, koska tieteellisen tiedon maailmassa kaikki tieto ei ole avoimesti saatavilla.
“Kevään MOOC-kurssin kohdalla on ajateltu, että osa videoluennoista avattaisiin julkisesti ja että jokaiseen videoon liittyisi yksi tieteellinen artikkeli. Ja tässä tullaan siihen, että Helsingin yliopiston opiskelija vain klikkaa artikkelin auki. He pääsevät Elsevierin ja Sagen alustoille lataamaan. Mutta entä jos olet lukiolainen? Et välttämättä saakaan artikkelia auki, kun se on maksumuurin takana”, Autio toteaa, ja jatkaa:
“Tässä on se risteyskohta, jossa pitäisi jatkossa löytyä open access -julkaisuja. Tämä on se haaste, kun laajennutaan enemmän yhteiskuntaan. Tieteellisen tiedon olisi oltava käytettävissä laajemmin”, Autio sanoo.
Ennen oli avoimempaa?
Jo Riitta Jyrhämän #OAhaaste-haastattelussa esitettiin kysymys, onko avoin tiede lopultakaan kovin uusi asia opetuksessa. Minna Autio pohtii sitä, ollaanko opetuksen avaamisessa kaikilta osin menty eteen- vai taaksepäin.
“Aloin miettiä, että ennenhän tämä oli sellaista, että teimme nettiin kurssin kotisivun, jossa kaikki luennot olivat pdf-muodossa. Ja se oli aivan vapaasti kaikkien käytössä. Kuka tahansa pystyi lukemaan niitä. Muistan, että itsekin luin esimerkiksi Turun kollegoiden luentoja, ja poimin hyviä ideoita. Sitten kurssit menivät Moodleen, ja kaikki se, mikä ennen oli avoimesti saatavilla, on nyt suljettu*”, Autio kertoo.
Miltä Minna Aution ajatukset opetuksen avaamisesta kuulostavat? Millaisia kokemuksia sinulla on avoimen tieteen näkökulmasta opetuksessa? Miten opiskelijoiden osaaminen on huomioitu opetuksessa? Entä millaisia mahdollisuuksia yliopiston ulkopuoliset tahot voisivat tarjota opetukselle? Ota kantaa, ja jaa näkemyksesi #OAhaaste-kampanjassa! Haaste jatkuu tiistaihin 31. lokakuuta saakka!
* Moodleenkin voi avata vierailijoille pääsyn, tällä tavalla!
Almatalent päivittää sivujaan/järjestelmäänsä 27.10.-30.10.17 – palveluissa voi esiintyä tilapäisiä käyttökatkoja ja hitautta. Ongelmia saattaa esiintyä erityisesti etäyhteydellä kirjautumisessa.
Katkoja voi esiintyä ainakin seuraavissa palveluissa:
Riitta Jyrhämän mukaan tieteen julkisuus on entuudestaan tuttu, mutta avoin tiede vaatii hieman totuttelua.
Lokakuun loppuun jatkuva #OAhaaste-kampanja pyrkii herättämään keskustelua avoimen tieteen roolista ja mahdollisuuksista opetuksessa. Kasvatustieteiden kandiohjelman johtajalla, opettajankouluttajalla ja yliopistonlehtorilla Riitta Jyrhämällä on näkemystä ja kokemusta yliopisto-opetuksesta neljältä vuosikymmeneltä. #OAhaaste-haastattelussa hän kertoo, miten opettajat ja tulevat opettajat ovat heräämässä avoimen tieteen kysymyksiin.
“Ei se varmaan hirveän tuttu asia ole laajassa mielessä, mutta kyllä sen perään on alettu kysellä, varsinkin julkaisemisen osalta. Ihmiset tulevat yhä tietoisemmaksi asiasta. Ja varmaan on opettajia, jotka hyödyntävät avointa tiedettä hyvinkin paljon. Ja on meillä järjestetty OpeRight-koulutuksiakin“, Jyrhämä pohtii.
Avoin oppikirja opiskelijaa ajatellen
Entä millä tavalla Jyrhämä on avannut omaa opetustaan? Hän napsauttaa koneen auki, ja näyttää verkkosivua.
“Olisikohan tämä Praktikumikäsikirja avointa tiedettä, koska tämä on vapaasti verkossa saatavilla. Tämä liittyy opetusharjoittelun ohjauksen teoriaan. Se perustuu meidän tekijöiden omaan tutkimukseen ja muiden tutkimukseen”, Jyrhämä kertoo yhdessä Erja Syrjäläisen ja Liisa Haverisen kanssa toteutetusta oppikirjasta.
Praktikumikäsikirja on hyvä esimerkki opetuksen avaamisesta, ja sitä voi verrata professori Panu Minkkisen ensimmäisessä #OA-haastattelussa esiintuomiin oikeustieteen käytäntöihin. Oikeustieteen puolella Praktikumikäsikirja olisi ehkä painettu kirjaksi ja myyty yliopistokirjastolle.
“Oikkarit osaavat tuon paremmin, samoin kauppatieteilijät! Meillä tämä on tarkoitettu harjoitteluun meneville opiskelijoille lukemistoksi, jolloin sen pitää olla helposti ja suoraan saatavilla. Tätä käytetään myös meidän ohjaajakoulutuksessamme”, Jyrhämä perustelee.
“Praktikumia kohtaan on kiinnostusta myös ulkomailla, ja sitä on pyydetty kääntämään englanniksi. Jos kääntäisimme tämän englanniksi, laajentaisimme ja päivittäisimme, myös kirjamarkkinat voisivat kiinnostaa”, Jyrhämä lisää.
Avoimista tutkielmista nettivideoihin
Jyrhämä mainitsee toisenkin avoimen oppimateriaalin, blogimuodossa toteutetun Opinnäytetyöskentelyn ideapajan, joka on suunnattu kandi- ja gradututkielmien tekijöiden avuksi. Samalla hän kuitenkin myöntää, että “avoimen tieteen käsite vaatii vähän harjaantumista”.
“Tieteen julkisuutta me mielestämme korostamme koko ajan. Heti kandiohjelman alussa esimerkiksi kerromme, että opinnäytteet ovat julkisia. Että niitä ei ole oikeutta salata muuta kuin erityisestä syystä”, Jyrhämä mainitsee.
Riitta Jyrhämä hyödyntää opetuksessaan avointen julkaisujen ohella myös videoita.
Avoimuuden toteuttaminen opetuksessa on kuitenkin tilannekohtaista.
“Käytän avoimia aineistoja, mikäli se on mahdollista, ja jos löydän jotain hyvää. Sisältö on tietenkin kaikkein tärkein asia. Aina on puntaroitava sitä, mikä on hyödyksi, mikä palvelee kurssia.”
“En tiedä, täyttääkö se kriteereitä, jos löydän hyvän videopätkän esimerkiksi Youtubesta, ja käytän sitä opetuksessa. Siellä on hyviä, kansainvälisiä yliopistoväen tekemiä menetelmävideoita, joita olen käyttänyt. Myös oman tiedekunnan piirissä on tuotettu Opettajien akatemian kehittämisrahalla esimerkiksi Kvantiblogin SPSS-videot“, Jyrhämä mainitsee.
Avoimelle datalle käyttöä opetuksessa
Myös avointa dataa voisi Jyrhämän mukaan hyödyntää opetuksessa nykyistä enemmän, jos sitä olisi saatavilla.
“Isojen tutkimusaineistojen keräämiseen käytetään hirveästi vaivaa, mutta aineiston äärellä ei välttämättä ole kuin se yksi tutkija. Aineistoon saattaisi kuitenkin olla monta näkökulmaa. Omalta alalta tulee mieleen opetustilanteiden ja opetusharjoittelun videointi. Sieltä voisi löytää esimerkkejä opetukseen. Mutta nämä aineistot ovat luultavasti liian herkkää materiaalia siihen, että ne olisivat täysin vapaasti saatavilla”, Jyrhämä huomauttaa.
“Tarvitaan ehkä laajempi keskustelu aineistojen avaamisesta. Silloin tällöin käydään keskustelua siitä, miten upeata olisi, jos olisi käytössä joku datapankki. Tällä tarkoitetaan kuitenkin tiedekunnan sisäistä datapankkia. Täysin avoimista aineistoista ei ole ollut niin paljon keskustelua”, Jyrhämä sanoo.
Avoimuuden harjoittelu opetuksen perusarkea
Avoimen tieteen käsite voi vaatia totuttelua, mutta avoimen tieteen ajatusten tuominen opetukseen ei ehkä ole niin uusi asia. Pohjimmiltaanhan avoimessa tieteessä on kyse yhdessä rakentamisesta, kuten Jaakko Kurhilan #OAhaaste-haastattelussa tuli esiin. Tämä voi tarkoittaa omien tuotosten jakamista muille ja muiden aikaansaannosten arviointia ja kehittämistä. Ja tätä on opetuksessa tehty tietenkin iät ajat.
“Jos avointa tiedettä näin ajattelee, niin se ei todellakaan ole uusi asia, eikä varsinkaan opettajankoulutuksen piirissä. Kurssinsisäinen julkisuus on meille peruskauraa. Nytkin olemme didaktiikassa pitäneet alustuksia, joissa se oma ajattelu tulee näkyväksi, kun se esitellään muille”, Jyrhämä sanoo.
“Meille on erityisen tärkeätä se, että pedagoginen ajattelu kehittyy. Jos yritämme opettaa pedagogisesti ajattelevia opettajia, toisten opiskelijoiden tuotokset voivat olla reflektion pohja. Ja saattaahan siellä tulla esiin myös uusia oivalluksia”, Jyrhämä sanoo.
Miltä Riitta Jyrhämän pohdinnat kuulostavat? Millaisia kokemuksia sinulla on avoimen tieteen näkökulmasta opetuksessa? Voisiko opetusta avata enemmän, ja miksi se olisi hyödyllistä? Ota kantaa, ja jaa näkemyksesi #OAhaaste-kampanjassa! Haaste jatkuu lokakuun ajan!
Avoin tiede opetuksessa voidaan ymmärtää monella eri tavalla. Lokakuun #OAhaaste-kampanjassa on pohdittu paljon erityisesti avointen julkaisujen ja opetusmateriaalien roolia opetuksessa. Avoimen yliopiston johtaja Jaakko Kurhila ottaa #OAhaaste-haastattelussa laajan tarkastelukulman.
Jaakko Kurhila uskoo, että opetuksen avaaminen parantaisi myös opetuksen laatua.
“Kun puhun avoimuudesta, en tarkoita open access -juttuja. Tarkoitan radikaalia avoimuutta, siis vähän tällaista ’open everything’. Opetuksen pitäisi olla paljon nykyistä avoimempaa”, Kurhila sanoo.
Kurhilalle radikaali avoimuus tarkoittaa sitä, että yliopiston opetus avataan niin monille kuin mahdollista. Tämä madaltaa yliopiston ja yliopiston ulkopuolisen maailman välistä kynnystä.
“Kun opetus on avoimempaa, se tarkoittaa myös skaalautuvuutta. Meillä on Avoimessa yliopistossa periaate, että kaikki mahtuvat mukaan”, Kurhila toteaa.
“On inhimillinen tragedia, että ihmiset joutuvat pänttäämään pääsykokeisiin viisi vuotta. Jos he pääsisivät tänne vähän kokeilemaan, he ehkä huomaisivat, onko ala oikea. Olisi kaikkien etu, jos ihmiset hakisivat omaa paikkaansa dynaamisemmin. Mutta se vaatii skaalautuvaa pedagogiikkaa ja tietynlaista läsnäoloa opetuksessa. Tätä on vaikea toteuttaa, kun kannusteet eivät ole kohdallaan.”
Avoimuus parantaa laatua
Kurhilalle entistä suurempi avoimuus tarkoittaa opetuksen entistä suurempaa näkyvyyttä. Ja tätä kautta avoimuus vaikuttaa opetuksen laatuun.
“Vain näkyväksi tekemällä pystytään nostamaan opetuksen laatua. Tiede toimii samalla tavalla: tiedettä julkaistaan ja sille halutaan yleisöä, jolloin se alistetaan kritiikille. Jos yliopisto haluaa olla huippuopetuksen keskittymä, meidän on oltava valmiita avautumaan. Se, että tehdään vähän näkyvämmin, tarkoittaa, että jopa ulkopuoliset pääsevät kurkkaamaan opetuksen sisään. Se on väistämättä kannuste opettajalle”, Kurhila sanoo.
Opetuksen kontrolloimisen sijasta Kurhila puhuu kuitenkin hyvän kierteestä.
“Kun joku opiskelija innostuu, se innostaa opettajaa tekemään vielä parempia kursseja ja avaamaan opetusta vielä enemmän. Parhaimmillaan tuloksena on hyvin kohdentuva, hyvin palautetta tarjoava ja oppimista tukeva opetus”, Kurhila summaa.
Enemmän vastuuta opiskelijoille
Avoin tiede perustuu pohjimmiltaan yhteisöllisyyteen, yhteistyöhön ja jakamisen kulttuuriin. Myös Kurhilalle avoimuus tarkoittaa yhdessä rakentamista.
“Nykyään, kun halutaan rakentaa hyvä ja vaikuttava oppimiskokemus, yksi ihminen ei voi ratkaista kaikkia asioita. Tarvitaan tiimipohjaisuutta. Meidän pitäisi antaa opiskelijoille paljon enemmän vastuuta varhaisemmassa vaiheessa. Koulutuspolut tulisi rakentaa tutkintojen sisällä niin, että opettajat pyrkivät koko ajan vähentämään omaa vastuutaan. Vastaavasti opiskelijoilta tulisi vaatia enemmän”, Kurhila sanoo.
Kurhilan mukaan opiskelijoiden osaamista voisi hyödyntää nykyistä paremmin opetuksessa.
Tätä vastuun jakamista Kurhila toteutti myös omassa opetuksessaan tietojenkäsittelytieteen parissa, opetusteknologiaan liittyvällä kurssilla.
“Osallistujajoukko käännettiin vahvuudeksi. Toki 50 ihmistä pystyy prosessoimaan enemmän yhdessä kuin yksi opettaja ennakkoon. Fasilitoimalla, paimentamalla ja ohjaamalla, keskusteluiden, kommenttien ja palautteen kautta syntyi aika huikeita lopputuloksia. Parhaimmillaan rakensimme yhteistä toteemia. Tämä inspiroi ja opetti myös vastuuopettajaa. Nämä olivat myös minulle hyviä oppimiskokemuksia”, Kurhila sanoo.
Avoimuus edellyttää työyhteisön tukea
Mitä opetuksen avaaminen sitten vaatii?
“Avoimuuteen tarvitaan pedagogista rohkeutta ja myös osaamista. Sitä ei voi vaatia eikä se ole ainoa tapa kehittää opetusta”, Kurhila huomauttaa.
Vaikka opettajan asenne on ratkaisevan tärkeä, opetuksen avaaminen ei Kurhilan mukaan saisi olla vain yhden ihmisen vastuulla. Kurhila tietää omasta kokemuksestaan, millaista on pohtia “vähän reippaampaa opetusta”, kun valmis malli puuttuu.
“Minulla ei ollut mitään esimerkkiä tai tuntumaa, ja se yksinäinen paini siitä, mitä tulee tapahtumaan, oli yllättävän stressaavaa. Miten kurssin kannusteet rakentuvat? Mitä opiskelijat tekevät, tottelevatko he? Se oli opettajan stressiä potenssiin kymmenen. Tämä on se isoin syy, miksi moni opettaja ei lähde tekemään muutoksia, vaikka ajattelisi, että voisi tehdä.”
“Tämän takia olisi erittäin hyvä, jos kurssi ei olisi yhden ihmisen takana. Olisi hyvä, jos olisi pieni piiri, joka pallottelee ideoita kahvihuoneessa, julkisesti. Se voisi rohkaista muitakin kokeilemaan. Ja se vähentäisi yhden ihmisen kokemaa stressiä”, Kurhila sanoo.
Avoimuus edellyttää johdon tukea
Kollegoiden tuen lisäksi myös yliopistorakenteiden on tuettava opetuksen avaamista. Kurhilan mukaan monet rakenteet ovat sellaisia, että ne jopa estävät opetusuudistusten tekemisen.
“Tämäntyyppiset rakenteet, että on viiden opintopisteen kurssi, nämä luentoajat ja -salit. Ja opettajalle sanotaan, että sinulla on tämä slotti – mene ja vedä opetus. Jos rakenteet toimivat näin, ei ole ihme, että kauhean isoja asioita ei tapahdu. Koulutusohjelmien johtajien ja johtoryhmien tulisi ymmärtää, missä tehdään merkittäviä asioita, joilla on vaikutusta opetuksen laatuun ja tuloksellisuuteen, opiskelijoiden menestymiseen ja opintopolkujen sujuvuuteen. Siihen pitäisi olla rohkeutta satsata. Koulutusohjelmien johtajilla on halutessaan paljon valtaa, ja sitä pitäisi tarvittaessa uskaltaa käyttää”, Kurhila rohkaisee.
“Onneksi on niin, että aika moni opettaja yliopistossa haluaa kehittää opetustaan, vaikka siitä ei suoraan palkittaisi. Ylin johtokin on sen takana, että opetusta kehitetään. Tästä signaloivat viimeaikaiset muutokset ja avaukset Helsingin yliopistossa, kuten rehtorin aloittama Opettajien akatemia. Sieltä löytyy paljon ennakkoluulottomia kehittäjiä”, Kurhila sanoo.
Kumpulassa avoimuuden edut ymmärretään
Kurhila on hyvä esimerkki siitä, miten ympäristö on tukenut hänen uudistavaa otettaan opetuksen avaamisessa. Kurhila sanoo, että hänen oma radikaali avoimuutensa on lähtöisin Kumpulasta.
“Se oli kuitenkin Linuxin syntykoti. ’Open source’ on ymmärretty tavaksi, jolla asiat kehittyvät. Opetuksen pitäisi olla samanlaista”, tietojenkäsittelytieteiden laitoksen opintoesimiehenä toiminut Kurhila toteaa.
Käytä ääntäsi, ja osallistu #OAhaaste-kampanjaan. Kuvaa klikkaamalla saat lisätietoja!
Avoimen yliopiston johtajana Kurhilalla on hyvä mahdollisuus vaikuttaa opetukseen ja rakenteisiin. Pari vuotta sitten johtajana aloittanut Kurhila on varma, että avoimuus toteutuu Avoimen yliopiston opetuksessa jo nyt – kursseja on kuitenkin yli 2000 vuosittain.
“Tiedän, että on paljon kursseja, joissa opetusmateriaalit ovat avoimia. Ja minulla on käsitys, että kursseja, joilla on käytetty myös avointa dataa. Mutta sellainen vähän reippaampi asennoituminen avoimuuteen…”
Niin, miten on “reippaamman avoimuuden” laita Avoimessa yliopistossa – tai muussa yliopisto-opetuksessa? Millaisia ajatuksia Jaakko Kurhilan näkemykset herättävät? Onko sinulla kokemuksia tai havaintoja opetuksen avaamisesta? Näetkö, että sellaiseen olisi mahdollisuuksia tai tarvetta? Ota kantaa, ja jaa näkemyksesi #OAhaaste-kampanjassa! Haaste jatkuu lokakuun loppuun!
JSTOR-tietokanta juhlistaa vuoden 2017 Nobel-palkinnon saajia avaamalla heidän laatimia tai heitä käsitteleviä artikkeleita luettavaksi vapaasti verkossa. Artikkelit ovat avoinna 15.11.2017 asti.
University of Helsinki
