Viikin opiskelija, millaisia tiloja tarvitset opiskeluusi? Infotilaisuus 2.4. Koronan tulevista uudistuksista

Osallistu Infokeskus Koronan uudistukseen!

Viikin kampuksen sydän, Infokeskus Korona menee remonttiin kesän 2020 alussa. Tiloja muutetaan paremmin nykyisiä tarpeita vastaaviksi, ja erityisesti opetustiloihin suunnitellaan suuria muutoksia.

Koronan yläkerroksiin on tulossa yliopiston henkilöstön työtiloja ja Helsingin yliopiston kirjaston tiloja. Alakerta on opiskelijoiden, opetuksen, kaupunginkirjaston ja yliopiston kirjaston valtakuntaa.

Tule kertomaan millaisia tiloja sinä tarvitset opiskeluusi

Tiistaina 2.4.2019 klo 14-16
Infokeskus Korona, sali 139

Infotilaisuudessa esitellään tämän hetkistä konseptisuunnitelmaa mm. panoraamavideoiden ja VR-lasien avulla. Ohjelmassa on myös esitys uudistuvasta opetuksesta ja opiskelun tulevaisuudesta. Loppuun on varattu aikaa kysymyksille, palautteelle ja keskustelulle interaktiivisen Flinga-työkalun avulla. Tarjolla mehua ja hedelmiä.

Tilaisuuden ohjelma (tarkentuu myöhemmin)

  • Viikin alueen ja infokeskuksen taustaa, Arkkitehti Mika Huhtala, Helsingin yliopisto
  • Opetuksen ja opiskelun tulevaisuus, Yliopistonlehtori Anne Nevgi
  • Infokeskus Koronan uudet opetustilat, alustava konsepti, Sisustusarkkitehti SIO Leea Åberg, Sisustusarkkitehdit Gullstén & Inkinen
  • Keskustelua ja palautetta Flingan avulla.

Infotilaisuuden tapahtumasivu Facebookissa

Palautetta Viikin kampuskirjaston tiloista kerättiin syksyllä 2018

Helsingin yliopiston kirjasto teki syys-lokakuussa 2018 kyselyn Viikin kampuskirjaston käyttäjille. Palautetta kerättiin Flingan ja kirjastoon sijoitettujen fläppitaulujen avulla.

Kysyimme yleisesti mikä kirjastossa toimii ja mikä ei. Lisäksi kysyimme erityisesti ryhmätyötiloista, tutkijasopista ja 24h-lukusalista.

Kyselyyn tuli noin 200 kehitystoivetta ja kommenttia. Eniten kritisoitiin melua ja toivottiin parempaa äänieristystä. Esiin nousivat myös ergonomia, ilmanvaihto, valaistus ja värimaailma. Kalusteisiin, ryhmätyötiloihin ja tutkijasoppiin toivottiin parannuksia ja opiskelupaikkoja toivottiin lisää.

Kiitosta kirjasto sai hyvän palvelun lisäksi kasveista ja puutarhasta, “löhöpiilosohvista” sekä rauhallisista ja valoisista paikoista ikkunoiden lähellä.

Kirjasto on toimittanut palautteista yksityiskohtaisen koosteen hankesuunnittelun käyttöön, jossa sitä hyödynnetään tilamuutoksen suunnittelussa.

 

Kumpulan kampuskirjaston 2. kerros avautuu perjantaina 1.2.2019

Kumpulan kampuskirjaston yläkertaan avautuu uudenlainen älytila tutkijoille ja opiskelijoille. Kirjaston toisen kerroksen asiakastilat ovat käytettävissä perjantaista 1. helmikuuta alkaen.

Kirjaston ensimmäinen kerros tiloineen, palveluineen ja kokoelmineen avautui remontin jälkeen 3.9.2018. Lue lisää tilauudistusprojektista: Tervetuloa uudistettuun Kumpulan kampuskirjastoon

Ubikampus @ Kumpula

Kumpulan kampuskirjaston toisen kerroksen Ubikampus-pilottitila on toteutettu osana laajempaa hanketta, jossa ovat kirjaston lisäksi mukana matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta ja yliopiston opiskelijapalvelut.

1000 neliömetrin pilottitilassa on yhteensä 168 työpistettä ja 16 ovenvierustableteilla varattavaa erillistä huonetta. Tiloista reilu puolet on varattu opiskelijoiden käyttöön ja loput tutkijoille. Opiskelijoille varatuissa tiloissa on mm. lukupaikkoja ja ryhmätyöhuoneita.

Toisen kerroksen kalustus ja muut järjestelyt ovat vielä osittain kesken, mutta käy ihmeessä tutustumassa tiloihin ja testaamassa tuunatut lukupaikat!

Tätä on luvassa 3.9. aukeavassa Kumpulan kampuskirjastossa

Koko kesän remontissa ollut Kumpulan kampuskirjasto avaa ovensa maanantaina 3.9.2018. Kirjaston ensimmäinen kerros tiloineen, palveluineen ja kokoelmineen on käytettävissä heti, mutta toisessa kerroksessa remontti jatkuu vielä lokakuun loppuun.

 

 

Huomaa nämä muutokset 1. kerroksessa

  • Aiemmin toisessa kerroksessa sijainneet painetut aineistot on siirretty ensimmäiseen kerrokseen, joten jatkossa sekä kurssikirjat että muu aineisto löytyvät ensimmäisestä kerroksesta.
  • Kirjaston tiloissa sijainnut Examinarium-tenttiakvaario on muuttanut Chemicumiin (huone A122).
  • Uudet lainaus- ja palautusautomaatit on sijoitettu vierekkäin ja ne löytyvät läheltä sisäänkäyntiä.
  • Hiljaista lukualuetta on lisätty ja tilat sijaitsevat vierekkäin kerroksen perällä. Näin ryhmätyötiloista kantautuvat äänet eivät toivottavasti enää häiritse hiljaisissa tiloissa opiskelevia.
  • Ryhmätyöhuoneita on saatu yksi lisää (G103e),  ja toinen on vaihtanut paikkaa (G108d -> G108a).
  • Entinen henkilökunnan tila sisäänkäynnin vasemmalla puolella on nykyisin vapaasti käytettävää ryhmätyöskentelyaluetta. Alueella sijaitsevat myös kurssikirjojen lukusalikappaleet.
  • Muista että ryhmätyöhuoneet varataan O365-kalenterissa, ei kirjaston tiskillä. Kumpulan kampuskirjaston varattavat ryhmätyöhuoneet ovat G108a, G103c, G103e, G103g.

Toinen kerros edelleen suljettu

Kumpulan kampuskirjaston avautuessa 3.9. toinen kerros on edelleen suljettu, sillä remontti jatkuu siellä vielä lokakuun 2018 loppuun.

Aiemmin toisessa kerroksessa sijainnut painettu aineisto on siirretty ensimmäiseen kerrokseen, ja on sieltä käsin käytettävissä 3.9. alkaen.

Matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan henkilökunnan ympärivuorokautinen pääsy Kumpulan kampuskirjaston tiloihin päättyi 18.5.2018. Kirjaston tilat ovat tiedekunnan henkilökunnankin käytettävissä kirjaston aukioloaikojen mukaisesti.

Aiheesta lisää

Kumpulan kampuskirjaston 24/7-käyttö päättyy 18.5.2018

Matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan henkilöstön 24h-pääsy Kumpulan kampuskirjaston tiloihin päättyy 18.5.2018

Henkilöt, joilla on kulkuavain Kumpulan kampuksen Chemicum-, Exactum- tai Physicum-rakennukseen, ovat erillisellä hakemuksella saaneet käyttöoikeuden Kumpulan kampuskirjastoon myös sen ollessa suljettuna.

Tiedekunnan henkilökunnan ympärivuorokautisesta pääsystä Kumpulan kampuskirjaston tiloihin luovutaan ja 24h-käyttöoikeus päättyy perjantaina 18.5.2018. Remontin jälkeen kirjaston tilat ovat tiedekunnan henkilökunnan käytettävissä aukioloaikojen mukaisesti.

Kirjaston tilamuutosprojekti

Kumpulan kampuskirjasto on suljettuna kesällä 2018 remontin vuoksi. Viimeinen aukiolopäivä ennen remonttia on perjantai 18.5.2018.

Kirjaston tilamuutosprojekti kytkeytyy laajempaan hankkeeseen, jossa ovat mukana matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta ja yliopiston opiskelijapalvelut. Kirjaston tavoitteena on luoda monipuolinen ja joustava oppimisympäristötila ensimmäiseen kerrokseen ja nykyistä noin puolet pienempään tilaan toisessa kerroksessa.

Lisätietoja, aikataulu ja kirjaston palvelut muutostöiden aikana löytyvät sivulta Kumpula 2018

Pop up -infotilaisuus Kumpulan kampuskirjaston muutoksista ke 25.4. klo 13-15

Kirjasto muuttuu Kumpulassa – niin tiloiltaan kuin toiminnoiltaan.

Tule Physicumin aulaan kuulemaan ja kysymään yksityiskohdista

Helsingin yliopiston kirjasto järjestää yhdessä yliopiston opiskelijapalvelujen kanssa pop-up-infotilaisuuden opiskelijoille ja muille asiasta kiinnostuneille. Tule kyselemään yksityiskohdista ja antamaan vielä viime hetken ideoita.

  • Keskiviikkona 25.4. klo 13-15 pop up -infotiski Physicumin aulassa (Kumpulan kampus, Gustaf Hällströminkatu 2A)
  • Tapahtumasivu Facebookissa

Mistä on kysymys?

Kumpulan kampuskirjaston ensimmäinen kerros avautuu syyslukukauden alussa suht entisellään. Muutamia tilajärjestelyjä kuitenkin tapahtuu, kun tenttiakvaario siirtyy pois kirjaston tiloista Chemicumiin, ja ryhmätyötiloja siirretään paikasta toiseen. Myös kirjaston lainaus ja palautus uudistuvat.

Toinen kerros avautuu remontin jäljiltä myöhemmin syksyllä. Sinne tulee tutkijoiden työtiloja, varattavia neuvontatiloja sekä opiskelutilaa. Uudistuneista tiloista tavoitat jatkossa myös opiskelijapalveluita.

Lue lisää blogista Kumpulan kampuskirjasto uudistuu

Kumpulan kirjoille pitkät laina-ajat torstaista 19.4.18 alkaen

Pitkät laina-ajat alkavat Kumpulan kampuskirjastossa 19.4.2018.
Lainojen eräpäiväksi tulee 18.9.18, kun lainaat tai uusit lainasi

  • 19.4. alkaen aineiston, jossa on 28 vuorokauden laina-aika, ja
  • 3.5. alkaen aineiston, jossa on 14 vuorokauden laina-aika.

Kumpulan kampuskirjasto on viimeistä päivää auki ennen remonttia perjantaina 18.5., ja se avataan uudistuneena syksyllä 2018. Kurssikirjat ja 1. kerros ovat käytettävissä syyslukukauden alussa, mutta 2. kerroksen remontti saattaa tuolloin vielä jatkua.  Aikataulu tarkentuu myöhemmin.

Lue lisää Kumpulan kampuskirjaston muutoksesta Kumpula 2018-sivulta.

Nyt saat Terkon kurssikirjoillekin pitkän laina-ajan

Tästä maanantaista alkaen (8.5.) tulee Meilahden kampuskirjaston kokoelmiin kuuluvien kurssikirjojen eräpäiväksi 18.9.2017.

Lainojen eräpäiväksi tulee siis 18.9.2017, kun lainaat tai uusit lainasi

  • 24.4. alkaen aineiston, jossa on 28 vuorokauden laina-aika
  • 8.5. alkaen aineiston, jossa on 14 vuorokauden laina-aika
  • 18.5. alkaen aineiston, jossa on 2 vuorokauden laina-aika.

Meilahden kampuskirjasto Terkko on viimeistä päivää auki perjantaina 19. toukokuuta 2017. Terkko on suljettuna muutostöiden vuoksi ja avataan uudistuneena syyslukukauden alussa 2017.

Lue lisää Terkon muutoksesta ja kirjaston palveluista muutostöiden aikana.

Terkon kirjoille pitkät laina-ajat maanantaista 24.4.17 alkaen

Pitkät laina-ajat alkavat Meilahden kampuskirjastossa 24.4.17.

Lainojen eräpäiväksi tulee 18.9.2017, kun lainaat tai uusit lainasi

  • 24.4. alkaen aineiston, jossa on 28 vuorokauden laina-aika
  • 8.5. alkaen aineiston, jossa on 14 vuorokauden laina-aika
  • 18.5. alkaen aineiston, jossa on 2 vuorokauden laina-aika.

Meilahden kampuskirjasto Terkko on viimeistä päivää auki perjantaina 19. toukokuuta 2017. Terkko on suljettuna muutostöiden vuoksi ja avataan uudistuneena syyslukukauden alussa 2017.

Lue lisää Terkon muutoksesta ja kirjaston palveluista muutostöiden aikana.