Tutkimuksen arviointi digiloikan kirittäjänä

Ensi viikolla Kumpulan kampuksella kiertää raati, joka on täällä arvioimassa tiedekunnan laitoksilla tehtävää tutkimusta. Tätä varten laitoksen kirjavasta tarjonnasta on kerätty edustavaksi katsottu joukko erilaisia tutkimushankkeita ja aiheita esiteltäväksi arvovaltaiselle arviointiraadille. Yhdeksi esiteltäväksi aiheeksi nousi laitoksella tehtävä VR-toiminta, jota tehdään sekä geologian että maantieteen puolella. Meillä maantieteessä se keskittyy maaston ultratarkkaan kartoittamiseen ja realististen ympäristöjen mallintamiseen, geologiassa tutkitaan mm. kallion pintaa sekä fossiileja, kuten luurankoja 3D-VR ympäristössä. Tämä johti siihen, että piti miettiä tilaa, jossa toimintaa esiteltäisiin. Tämä organisointi lankesi minun vastuulleni koko tutkimuksen arvioinnin osalta.

Halusin valita sellaisen tilan, että se olisi logistisesti toimiva eri tyyppisten esitysten pitämiseen. Tila saisi olla sellainen, että siellä voisi helposti esitellä erilaisia aineistoja ilman, että tekniseen säätämiseen menisi turhaa aikaa, ja siirtymät eri esitysten välillä sujuisivat saumattomasti. Lisäksi esitystä varten tarvittiin tekniikkaa, jota ei ollut vielä hankittu, koska ajattelin hankkia sitä vasta lähempänä hetkeä, että meillä olisi aidosti olemassa niitä rakennettuja VR-mökkejä, joihin sijoittaa laitteita. Tämä johti siihen, että tilasin kaksi suurta televisioruutua esitystä varten, jotka onnekseni AV-osaston avulla saatiin toimitettua nopeasti yliopistolle. Lisäksi lainasimme eräässä kokoushuoneessa vuosia seisoneen isojen televisioruutujen liikuteltavan telineen ja rullasimme sen Physicumin luokkaan D105. Tila valikoitui esityshuoneeksi siksi, että se on luokka, jonka pitäisi olla aina auki ja käytettävissä esimerkiksi ryhmätöihin tai itsenäiseen työskentelyyn, eikä sitä voi varsinaisesti varata. Me neuvottelimme aina niin joustavien vahtimestarien kanssa ja saimme tilan käyttöön heidän siunauksellaan pariksi päiväksi kahden viikon aikana. Lisäksi tilassa on pyöreät pöydät perinteisten sijaan, joten se on väljempi ja helpommin muutettavissa moneen suuntaan toimivaksi esitystilaksi.

Tutkimuksenarviointi ja ryhmän vierailu meni mallikkaasti, kiitos useiden kriittisen tärkeiden treenien ja esitysten hiomisen. Lisäksi saimme arvokasta kokemusta laitteiden ja ohjelmien asentamisesta sekä aimo sangollisen kylmää vettä niskaan, kun kaikki…tai oikeastaan mikään ei aluksi toiminut niin kuin olisi pitänyt.  Kaupanpäällisiksi käteen jäi jo ennakoon hankiuttuja laitteita sekä entisen fysiikan pajan avulla viritetty tv-teline, jossa näytöt saavat olla niin kauan, kunnes ne asennetaan VR-mökkeihin, kuka tai mikä taho ne nyt sitten toimittaakaan. Jos hyvin käy, eikä takaiskuja tule, niin toimittaja on taattua laatua tuottava Viikin paja viimeisena työnään. Toivon niin hartaasti, että ne onnistutaan teettämään siellä, niin kuin on luvattu!

 

 

 

Valoa tunnelin päässä

Kerrankin hyviä uutisia!  Viikin paja likipitäen viimeisenä työnään ehtiikin tehdä meille kaksi VR-mökkiä piirrustusten mukaan. Se tarkoittaa sitä, että rahaa säästyy suunnittelutyöstä, kun sen teki yliopiston oma sisustusarkkitehti ja laatu ja nopeus on taattua tasoa, kun sen tekee koko yliopiston paras puusepänpaja Viikissä! Haikea joutsenlauluhan se on, mutta sen kokemuksen perusteella mikä minulla on kyseisesn osaston toimista, niin olen enemmän kuin onnellinen, että saamme olla vielä kerran heidän kanssaan yhteistyössä ja nauttia heidän laadukkaasta kädenjäljestään. Ja se myös tarkoittaa sitä, että VR-mökkien voisi odottaa valmistuvan jotakuinkin toukokuussa, joka on paljon aikaisemmin kuin uskalsin toivoakaan. Se tarkoittaisi myös sitä, että kesällä olisi mahdollista kerätä lisää aineistoja VR-mökkiä varten sekä valmistella niitä huolella niin, että ne ovat täydessä käyttövalmiudessa kun syksyllä uudet opiskelijat saapuvat kampukselle! Jes, tämä oli loistava uutinen kaikkien takaiskujen jälkeen!