Call for Papers: Kulo ry:n VIII seminaari 26.10.2018

Hei!

Kulo Ry etsii puhujia ensi syksyn seminaariin. Alla suora lainaus Kulon sivuilta. Hakekaa rohkeasti!

Kulo etsii puhujia ensi syksyn seminaariin!

Call for Papers: Turmeluksen tiellä? Paheet kulttuurien kentällä. 

Kulo ry:n VIII seminaari 26.10.

Historica-sali (320), Jyväskylän yliopisto, Seminaarinmäki.

Voivatko tavat tehdä ihmisestä pahan? Entä voiko houkutuksista kieltäytyminen tehdä pahasta hyvän? Mitä paheet ovat?   

Sanakirjan mukaan pahe on eettisesti huono inhimillinen ominaisuus tai luonteenpiirre, paha taipumus tai tapa. Paheiksi luetaan turmeltuneet luonteenpiirteet, päihteet sekä käytöstapojen laiminlyönti. Pahe on vastakohtansa hyveen väärinkäyttöä tai sen kohtuutonta käyttöä. Antiikin moraalifilosofiasta alkunsa saanut käsite ja sitä seuraavat kuolemansyntivariaatiot ovat läsnä jokapäiväisessä elämässämme. Paheiden kautta määritämme itsemme ja muiden arvoa tai sen puutetta: laiskuutta, itsekkyyttä tai liikaa juhlimista. Samalla paheet ovat sosiaalisesti rakennettuja arvoja siitä mikä ei ole senhetkisessä yhteiskunnassa normatiivisesti hyvää. Paheiden käyttö on myös vallan käyttöä. 

Valtakunnallinen kahdeksas Kulo-seminaari järjestetään Jyväskylän yliopistolla 26.10.2018 ja seminaariin haetaan nyt esitelmiä. Esitelmien aiheet voivat käsitellä eri tieteenalojen näkökulmasta laajasti paheisiin liittyviä asioita, kuten paheen määritelmää, teorioita tai erilaisia ilmenemismuotoja. Esitelmä voi liittyä myös oman tutkimuksen sivujuonteeseen.

Seminaari on avoin kaikille kulttuurintutkimuksen alan opiskelijoille ja myös muille aiheesta kiinnostuneille. Seminaarin kohdeyleisönä ovat erityisesti Kulo ry:n jäsenet, eli monipuolisesti eri kulttuurialoja opiskelevat opiskelijat ja näiden oppiaineiden tutkijat. Kannustamme erityisesti graduvaiheessa olevia opiskelijoita sekä jatko-opiskelijoita osallistumaan ja lähettämään abstraktin.

Esitelmien pituus on 20 minuuttia + 10 minuutin keskustelu. Seminaariin osallistuminen on maksutonta, ja puhujien matkat korvataan.

Pyydämme kaikkia esitelmöinnistä kiinnostuneita lähettämään aiheestaan enintään yhden liuskan eli n. 250 sanan abstraktin 2.9.2018 mennessä osoitteeseen joonas.e.jokela@student.jyu.fi. Esitelmäkielinä ovat suomi ja englanti. Valinnasta ilmoitetaan syyskuun 2018 loppuun mennessä.

Tarkempi ohjelma julkaistaan syyskuussa. Päivityksiä voi seurata Kulo ry:n nettisivuilta sekä seminaarin pian julkaistavasta Facebook-tapahtumasta.

Lisätietoja: Joonas Jokela, Kulo ry:n seminaarivastaava, puh. 045 1340 558, joonas.e.jokela@student.jyu.fi.

Tätä kutsua saa jakaa eteenpäin!

Kulttuurintutkimuksen opiskelijat Kulo ry on kaikille kulttuurintutkimuksen alan opiskelijoille ja ainejärjestöille avoin yhdistys. Seminaarit järjestetään mahdollisimman matalan kynnyksen tapahtumina sekä puhujille että osanottajille. Puhujiksi on kannustettu erityisesti maisterivaiheen opiskelijoita ja jatko-opiskelijoita, jotta nämä voivat kartuttaa puhujakokemustaan rennon opiskelijayleisön edessä. Vuoden 2018 seminaari järjestetään yhteistyössä Jyväskylän yliopiston etnologian ja antropologian ainejärjestö Nefa-Jyväskylän kanssa.

Lisätietoja Kulosta osoitteesta http://kulory.fi/

 

*

 

Call for Papers: The Path to Corruption? Vices in the Cultural Field. 

VIII Kulo seminar, 26th of October 2018.

Historica-auditorium (320), University of Jyväskylä, Seminaarinmäki.

 

Can habits make person bad? Can abstinence from temptations make person good? What are vices?

According to dictionary, vice is an ethically wrong characteristic, personal trait or habit. Vices include corrupted traits, substance abuse and negligence of manners. Vices are either the absence of the opposite virtues or the result of too much. Seven deadly sins and other variations are a common concept stemming from moral philosophy of Antiquity still present in our daily life. Through vices we define the value of ourselves and others – or the lack of it. At the same time vices are social constructs of what is normatically good in the society. Existence of vices is also utilization of power. 

The Eighth National Kulo Seminar will be held on 26th of October 2018 at the University of Jyväskylä. Kulo ry is calling for presentations to the seminar at the moment. Presentations can be given on a variety of topics related to vices: multidisciplinary approaches are welcomed and embraced. The seminar is mainly targeted for the member organizations of Kulo ry, that is, students of cultural studies, but everyone interested in the topic is welcome. We especially encourage students working on their Master’s thesis, as well as doctoral students, to participate and send their abstract.

The length of the presentations are as follows: 20 minutes presentation + 10 minutes for discussion. Presentations can be given in English or in Finnish. Participation in the seminar is free of charge.

We kindly ask anyone interested in giving a presentation to send a one page abstract (approximately 250 words) by 9th of September 2018 to the e-mail address: joonas.e.jokela@student.jyu.fi. Those chosen to give a presentation will be informed in August – September 2018.

The program of the seminar will be announced in September. Follow any updates on the homepage of Kulo ry and in the upcoming Facebook event of the seminar.

More information: Joonas Jokela, tel. 045 1340 558, joonas.e.jokela@student.jyu.fi.

This invitation is free to share!

Kulo ry is an association of students of cultural studies. Organizations and students of cultural studies are welcome to join the association. The annual seminars are a way of students writing their Master’s or doctoral thesis to practice giving presentations and to all members of Kulo ry to meet up and network. The seminar of 2017 is organized in cooperation with Seita ry, the organization for students of folkloristics, ethnology and comparative religion of University of Turku.

More information about Kulo ry:

http://kulory.fi/english/ 

Wabbu & Webinaari

Hoi!

Vapusta on selvitty ja juhlat juhlittu. Seikkailuilta, kommelluksilta, korkeilta paikoilta ja naurulta ei vältytty kun Nefa lakitti perinteikkäästi Lönnrotin juhlavin menoin. Hauskaa oli, suuri kiitos kaikille paikalle saapuneille! Postauksen lopussa on muutaman kuvan verran NEFA:n vapputunnelmia.

Nyt on aika palata takaisin arkeen ja kertoa tulevasta mielenkiintoisesta tapahtumasta! Tiistaina 8. toukokuuta järjestetään kulttuurintutkimuksen työelämäwebinaari.

”Museoalan- sekä taide- ja kulttuurialan ammattiliittojen MAL:n ja Taku:n kanssa yhteistyössä järjestettävä webinaari pureutuu kulttuurialaa askarruttaviin kysymyksiin. Helsingistä lähetettävässä tilaisuudessa käsitellään muun muassa työpaikkojen tulevaisuutta, yritysyhteistyötä ja kulttuurintutkijan identiteetin rakentumista. 

Asiantuntijavieraina omista kokemuksistaan ovat kertomassa Koneen säätiön projektikoordinaattori Maija Karasvaara, Tekniikan museon työntekijä ja MAL:n entisen opiskelijajäsen Elina Kangosjärvi sekä etnografisen tutkimustoimisto Kennon henkilökunta. Opiskelijat voivat lähettää puhujille ennakkokysymyksiä tai kirjoittaa niitä studiohuoneen Q&A- osioon lähetyksen aikana.”

Kulon jäsenjärjestöt pitävät webinaarin aikana omia kisastudioita ympäri Suomen ja NEFA-Helsinki ry, Mythos ry ja Konteksti ry järjestävätkin oman yhteiskatselun johon  haluan kutsua kaikki teidät kulttuuri-ihmiset! Kisastudio järjestetään 8.5 klo 15 Humanistiklusterilla, Uudella Ylioppilastalolla. Tällöin webinaaria voimme katsoa isolta screeniltä ja nautiskella MAL:in ja TAKU:n sponsoroimia herkkusia ja virvokkeita. Paikalle saapuville on luvassa myös haalarimerkkejä joten be there or be square! 

Tästä pääset tapahtumat facebook -sivuille. 

Mahtavaa loppuviikkoa kaikille ja tsemppiä kevään viimeisiin tentteihin!

 

Juhlakansaa.
Alhaalta oli hyvä heitellä vinkkejä lakittajalle.
Kolmen kopla.
Tuoreita kansatieteen ja folkloristiikan opintosuunnakseen valinneita Kuka-fukseja perinteikkäässä Thirsty Scholarissa. Tervetuloa Nefaan!

Terveisiä rapakon takaa!

Seikkailuja Tallinnan öisillä kaduilla


Kattojärjestömme Kulttuurintutkimuksen opiskelijat Kulo ry järjesti perinteisen kevätekskursionsa tänä vuonna 100 vuotta täyttävään Viroon!

Pakkasimme kimpsut ja kampsut ja suuntasimme Silja Europa-laivalla kohti Tallinnaa. Tallinnassa yövyimme hotellissa yhden yön, jonka jälkeen suuntasimme ryytyneinä takaisin kotia kohti.

Risteilyyn otti osaa 28 kulttuurintutkimuksen opiskelijaa Helsingistä, Turusta, Jyväskylästä, Oulusta ja Joensuusta, edustaen mm. folkloristiikkaa, kansatiedettä, antropologiaa, kirjallisuudentutkimusta, uskontotiedettä, mediatutkimusta sekä viestintää. Kulon tapahtumat ovat mielestäni ainutlaatuisia juuri mahtavan porukkansa vuoksi, sillä viideltä paikkakunnalta tuleva vaihtelevan monitieteinen jengi on aina valmiina ottamaan mukaan uusia naamoja! Itsekin lähdin viime keväänä ensimmäiselle Kulo-risteilylleni tuntematta yhtäkään tyyppiä ennalta, ja tällä kertaa sain moikata jo monia vanhoja tuttuja.

Reissuohjelmaan kuului muun muassa kilpailuja, pelejä, ruokaa, museovierailu Viron arkkitehtuurimuseoon sekä baari-ilta virolaisten kulttuurintutkimuksen opiskelijoiden ja vaihtarien kanssa. Ohjelmasta kiitos kuuluu tapahtumamestareille Sumulle ja Joonakselle.

Täysin freeseinä risteilyistä ei selvitä koskaan. Minä nappasin flunssan (kolmenkymmenen hengen jakama jallupullo ei ole hyvä idea!) ja eräs turkulainen reissun terveyskeskukseen kipeän käden takia. Darroista puhumattakaan…

Kiitos mahtavasta reissusta Kulo ja kulolaiset! Seuraavan kerran tapaamme huhtikuussa, kun 13-14.4 Turun Kutu ry (ent. Seita) vierailee Helsingissä Mythoksen ja NEFAn vieraana, sekä tietenkin ensi syksyn Kulo-seminaarissa.

Kurkkaa lisää tietoa Kulon toiminnasta: Kulo ry:n nettisivut (http://kulory.fi) sekä Instagram (https://www.instagram.com/kulory)!

Monitieteisin terveisin, Veera

 

Kulttuurien osaston keskustelutilaisuus

Hei!

Tammikuun 2018 alusta Helsingin yliopiston humanistinen tiedekunta muuttui laitoksettomaksi ja entisten viiden laitoksen tilalla on nyt kuusi osastoa.

Hu­ma­nis­ti­sen tie­de­kun­nan uu­det osas­tot ja nii­den joh­ta­jat

  • Aleksanteri-instituutti: Markku Kangaspuro (1.4.2018 alkaen)
  • Digitaalisten ihmistieteiden osasto: Martti Vainio
  • Filosofian, historian ja taiteiden tutkimuksen osasto: Paavo Pylkkänen
  • Kielten osasto: Ulla Tuomarla
  • Kulttuurien osasto: Jussi Pakkasvirta
  • Suomalais-ugrilainen ja pohjoismainen osasto: Hanna Lehti-Eklun

 

Keskustelutilaisuuden alku

Perjantaina 26.1.2018 Metsätalolla järjestettiin kulttuurien osaston keskustelutilaisuus kulttuurien tutkimuksen kandidaattiohjelman uusille ja vanhoille opiskelijoille. Tilaisuuden tarkoituksena oli yhdessä opettajien ja opiskelijoiden kanssa keskustella kandiohjelman suunnittelusta ja kursseista sekä pohtia ison pyörän muutoksia ja haasteita. Olin itse paikalla edustamassa Nefa-Helsinki Ry:tä ja kuuntelemassa tärkeää infoa sekä kulttuurien tutkimuksen kandidaattiohjelman opiskelijoiden näkemyksiä ja kokemuksia kuluneesta lukuvuodesta. Ajattelin kulttuurien tutkimuksen opiskelijoita silmälläpitäen kirjoittaa ylös esille nousseista asioista ja jakaa muun muassa opintojen näkökulmasta tärkeät yhteystiedot ja linkit. Syksyllä alkanut ohjelma on ollut iso muutos yliopistolle niin hallinnon puolelle kuin opettajiille ja opiskelijoillekin.

Tilaisuudessa oli paikalla opiskelijoiden lisäksi opettajia (alue- ja kulttuurintutkimus, folkloristiikka, kansatiede, arkeologia, kulttuuriperinnön maisteriohjelma, pohjois-amerikan tutkimus, yhdysvaltain tutkimus, lähi-idän tutkimus, aasian tutkimus) sekä koulutussuunnittelijoita. Jussi Pakkasvirran alkusanojen jälkeen esiteltiin yhteyshenkilöt:

  • Yleisasiat: Varpu Myllyniemi
  • HR: Hannamari Helander, Hector Nystedt
  • Opintoasiat: Anu Holvikivi (Katariina Koskiranta, Jani Penttilä)
  • Talous: Jaakko Jokinen, Kaarina Walter 
  • Tilat & atk: Jussi Piekkala
  • Viestintä + yvv:
  •  Pia Purra (Pekka Rautio) + Niina Niskanen, Suvi Uotinen
  • Anna Ala-Pöllänen (alumnit, varainhankinta, hum tdk) 
  • Digiviestintä + www: Mika Federley 
  • Markkinointi Outi Tommila (esim. kirjamessut, esitteet)
  • Dekaanin päätöksiä:
  • https://flamma. helsinki.fi/content/res/pri/HY370584
  • https://flamma.helsinki.fi/content/res/pri/HY370595

Humanistisen tiedekunnan Erasmus+ vaihtokohteet

Raisa Asikainen kertoi humanistisen tiedekunnan vaihto-opiskeluun liittyvistä asioista. Humanistisen tiedekunnan osalta kaikki vaihtosopimukset on järjestetty uuden koulutusohjelman mukaisesti (myös vanhojen opiskelijoiden pitää näin ollen tarkastella uusia käytäntöjä). Opiskelijavaihtomadollisuuksia on kahdenlaisia;

  • EU-alueiden ulkopuolella oleviin kohteisiin voi hakea kaikkien alojen opiskelijat Helsingin yliopistosta.
  • Oman koulutusohjelman sopimukset puolestaan ovat E-Rasmus alueella ja KUKA:n kohdalla kaikki kohteet ovat Euroopan sisällä.

Isoin muutos kulttuurien tutkimuksen kandidaattiohjelman opiskelijoiden näkökulmasta on se, että uusi kandiohjelma on järjestänyt vaihtosopimukset niin että ne sopivat yhteisesti koko kulttuurien tutkimuksen opiskelijoille opintosuunnasta riippumatta. Näihin sopimuksiin on valittu kokoelma eri oppiaineiden sopimuksia, jotka opettajat ovat katsoneet sopivan tutkintovaatimuksiin.

Tilaisuudessa painotettiin sitä, että opiskeluvaihtoon voi lähteä montakin kertaa tutkinnon aikana. Esimerkiksi ensimmäiseksi voi lähteä kesäkurssille vaikkapa Hokkaidon yliopistoon, ja myöhemmin itselle sopivana ajankohtana vaikkapa syksyksi haluamaansa kohteeseen. Jos ei ole täysin varma esimerkiksi omasta kielitaidostaan tai halusta asua ulkomailla pitkää pätkää, on kesäkurssit loistava vaihtoehto ja tilaisuus nähdä maailmaa. Huomaathan, että ennen opiskelijavaihtoa sinulla tulee olla vähintään 30 opintopistettä kasassa!

  • KUKA:n omat vaihtosopimukset: https://guide.student.helsinki.fi/fi/artikkeli/humanistisen-tiedekunnan-erasmus-vaihtosopimukset
  • Kaikki vaihtokohteet: https://guide.student.helsinki.fi/fi/artikkeli/vaihtokohteet-maailmalla
  • Hakuohjeet: https://guide.student.helsinki.fi/fi/opiskele-ulkomailla
  • Hae myös kesäkursseille! https://guide.student.helsinki.fi/fi/artikkeli/lyhyt-ja-kesakurssit-ulkomailla

KUKA-ohjelman digitaalinen kehittyminen: KuKa-Digi -projekti 

https://blogs.helsinki.fi/kuka-digi -blogista löytyy sisältöä esimerkiksi digitaalisesta kulttuuriperinnöstä ja digitaalisesta humanismista. Mikäli olet kiinnostunut tuottamaan sisältöä KuKa Digi blogiin, ota yhteyttä anna-leena.korpijarvi@helsinki.fi

Opiskelijoiden palaute ja keskustelu

Jouduin itse lähtemään kesken keskustelun ja palautteen käsittelyn, mutta muutaman asian sain ylös. Keskustelun tilaisuudessa aloitti Elina Rasanen. Opiskelijoiden palaute uudesta koulutusohjelmasta on ollut sekä hyvää että huonoa. Palautteen seasta on löytynyt monta kipeää ja haastavaa kohtaa, joissa on noussut esille esimerkiksi lähiopetuksen puute ja ensimmäisen opintovuoden merkityksen kyseenalaistaminen. Muutos onkin ollut iso, kun 11 vanhaa oppiainetta on niputettu yhteen. Monet uudet opiskelijat voivat kokea yhteiset opinnot turhauttavina, kun joutuu opiskelemaan aineita, jotka eivät välttämättä ole sitä suuntausta, jonka kokee itse mielekkääksi. Tässä aiheessa Rasanen esitti, että asiaa voitaisiin tarkastella toisellakin tavalla;  tällä hetkellä kulttuurien tutkimuksen kandiohjelmassa opiskellaan laaja-alaisesti humanistista sivistystä. Siellä opitaan katsomaan tiettyjä asioita ja ilmiöitä monista eri näkökulmista. Yhteisten perusopintojen tarkoitus on juurikin kokonaisvaltainen pätevyys. Tavoitteena ja toiveena on, että opiskelijat jakautuvat tasaisesti ja itselleen mielekkäällä tavalla opintosuuntiin. Keskustelussa mainittiin myös, että opintosuuntaa voi vaihtaa. Opiskelijat esittivät huolensa siitä, kuinka estetään suosituimpien aineiden tungos. Tämä onkin tehtävä, jonka kanssa painitaan. On päätetty lähteä liikkeelle siitä, että seurataan tilannetta ja katsotaan saadaanko aineisiin tarpeeksi ihmisiä kouluttautumaan asiantuntijoiksi.