Category: Sekalaista

Posted on

Haahuilua

Ensi viikolla olisi taas luvassa tentti ja pelko sekä paniikki alkaa iskeä. Tämä kurssi on ollut tähän mennessä kaikista mielenkiintoisin ja antoisin mutta olen aikataulusta auttamatta jäljessä. Vuodenvaihde meni kauheassa kiiressä ja sen jälkeinen sairastelu on saanut opiskelurytmini täysin sekaisin. En voi kuitenkaan pistää kaikkea sairastamisen piikkiin, vaikka yritänkin itseäni sillä huijata.

Tunnistan itsessäni haahuilijan piirteitä, joiden takia välillä on todella vaikeaa keskittyä siihen yhteen ja tärkeään asiaan. Rupesin pohtimaan tänään tätä asiaa kun luin ajatuksia päämääristä. Vaikka olenkin hyvin päämärätietoinen, haahuilen ja koitan tehdä aivan liian monta asiaa samaan aikaan. Tälläkin hetkellä koitan pitää kiinni monesta eri suunnitelmasta kuitenkaan niissä onnistumatta, sillä en keskity niihin tärkeimpiin ja oleellisimpiin asioihin.

Toki välillä on kyse vain turhautumisesta, josta juuri Sisko ja Maria hyvin kirjoittivatkin. Aina ei mielenkiinto riitä, varsinkaan jos asia ei ole juuri se suurin mielenkiinnon kohde, joka onkin täysin ymmärrettävää.

Kuitenkin minulla on vielä paljon opittavaa siitä, kuinka välillä pitäisi tarttua vain yhteen asiaan kerrallaan ja lopettaa se ennen kuin taas aloittaa uutta. Haluaisin olla superihminen, joka hoitaa tentit, työt, pääsykokeisiin lukemiset ja vapaa-ajan ohjelmat ilman minkäänlaisia ongelmia, mutta olen tullut siihen tulokseen ettei minusta todellakaan ole siihen, vaikka aina sitä yritän.

Parin kuukauden päästä alkava valmennuskurssi pyörii jo mielessä ja saa aikaan perhosia vatsanpohjaan. Ensin täytyy kuitenkin hoitaa muutama tentti alta pois, jotta pääsen keskittymään täysillä yhden unelman toteuttamiseen. Ystävien usko minuun vaikuttaa ainakin olevan vankka, joten odotan jo innolla tulevaa. Sitä ennen on kuitenkin vielä paljon tehtävää edessä. Ehkäpä tämäkin haahuilija onnistuu vielä viemään jonkin asian onnistuneesti loppuun.

-Karoliina

Posted on

Kun kaikki muut tekosyyt on käytetty

Aloitus tökkii

En saa kiinni ollenkaan

Mistä löytyy syy?

 

Voisinko syyttää

itseopiskelua?

Tuskinpa tohdin

 

Voisiko olla

ettei aihe kiinnosta?

Kiinnostaa paljon

 

Laiskuuteniko?

Hyvinkin mahdollista!

Olen saamaton

 

Miten tajuan

että on jo tammikuu?

Vuosi vaihtui jo!

 

Tentti tulossa

Uusi kurssi ovella

Pitää skarpata!

 

Voin myös kirjoittaa

opiskelublogiini

haikun jutusta

 

Ainahan tämä

sormien laskeminen

järkevämpää on

 

Kun oikeasti

kirjojen avaaminen

ja opiskelu

 

Sisko

Posted on

Ihmemies ja muita syksyn helmiä

Onpa ollut syksy. Sanon syksy, kun ei tuo talvi näytä ollenkaan tulevan. Kalenteri on täynnä menneitä kiireitä, melkein jokainen elämän osa-alue on kokenut päivityksen ja huomaan muuttuneeni ihmisenä. En mitenkään radikaalisti, olen ihan oma itseni, mutta pienissä asioissa. Mielipiteeni ovat putsattu pölyistä, ajatukseni ovat oppineet uusia reittejä ja mieleni on avartunut uuden opitun myötä. Olen saanut uusia ihmisiä elämääni ja löytänyt itsestäni voimia ja kykyjä joita en tiennyt omaavani.

Helppoa kaikki ei tietysti aina ole ollut ja välillä on ollut itku lähellä. Yksin marraskuun pimeässä olen kironnut maailmaa ja suunnitellut vakavissani komeroon erakoitumista. Tahdonvoima on ollut koetuksella, kun väsyneenä on pitänyt valita kouluun menemisen ja sänkyyn jäämisen välillä. Pitkiä päiviä, kirjoittamisesta kipeitä ranteita ja tenttijännitystä. Kaikesta on kuitenkin selvitty.

Vaikka olenkin löytänyt sisäisen supersankarini tänä syksynä, en olisi selvinnyt kaikesta uudesta ilman apua. Työpaikalla työkavereiden kannustuksen lisäksi työvuorosuunnittelu on auttanut parhaan mukaan ja aikataulut on saatu toimimaan kitkatta. Koululla oli mahtavat perehdytykset,  kaikkiin kysymyksiini on vastattu nopeasti ja selkeästi ja meitä filosofian opiskelijoita on hemmoteltu ikiomalla Kaisalla. Ystäväni ovat ymmärtäneet vaikka olen kadonnut viikoiksi kerrallaan ja perheeni on kestänyt hullut aikataulut ja oudot filosofiset pohdiskelut. Eritystä kiitosta ansaitsee oma Koti-Batmannini. Oman työn ja opiskelun lisäksi tämä todellisen elämän Ihmemies on pitänyt vaimonsa ruokittuna, pakottanut nukkumaan tarpeen vaatiessa, pyörittänyt arkea vaivattoman oloisesti ja kaikin puolin ollut aivan mahtava kumppani! Kiitos Rakas <3

Kevään kurssitarjonta on nyt netissä ja ilmoittautumiset kovassa vauhdissa. Jos olet kahden vaiheilla ja mietit lähteäkkö opiskelemaan vai ei, klikkaa linkkiä ja ilmoittaudu mukaan! En lupaa että aina olisi helppoa, mutta ehdottomasti on sen arvoista! Kohta koittava joululoma on oivaa aikaa suunnitella tulevaa ja ladata pattereita.

Rauhallista, ähkyisää ja rentouttavaa joulun aikaa kaikille! Palataan ensi vuonna uusin seikkailuin!

Sisko

 

Posted on

Kaamoksen kauneus

Masentaa, vettä sataa taas ja koko maa on saanut päälleen jokavuotisen harmaan peitteen. Aamulla kun lähden töihin on pimeää, ja kun illalla pääsen takaisin on pimeää. Aurinko on taas kadonnut ja kaamos koittanut. Väsymys on kaapannut minutkin ja saamattomuus sekä runsaasti kasvanut makeanhimo ovat tulleet energisten päivien ja säännöllisten arkirytmien tilalle. Pukeutumistanikin kuvaisi hyvin 50 shades of grey (tällä kertaa en kuitenkaan viittaa tunnetun kirjasarjan sisältöön vaan ihan vain nimeen), kuten koko maatamme valtaavaa säätilaa sekä ihmisten mielialaa.

Olen kuitenkin onnistunut nauttimaan myös kaamoksesta ehkä hieman yllättävilläkin tavoilla. Kaamos on pakottanut rauhoittumaan ja jäämään välillä sohvan pohjalle keräämään voimia. Silloin on ollut otollinen aika nostaa tenttikirja työpöydältä ja keskittyä vain lukemiseen. Rauhottuminen vain yhteen asiaan kerrallaan on tullutkin tarpeeseen todella hektisen elämänvaiheen jälkeen. Vihdoinkin olen pystynyt keskittymään tärkeimpiin asioihin ilman kiirettä ja suuria paineita.

Luonto ei tällä hetkellä näytä ehkä sitä kauneinta puoltaan mutta on rauhoittavaa lähteä lukemisen ja töiden välissä lenkkeilemään raikkaaseen ulkoilmaan. Se piristää valtavasti ja tuo ainakin minulle lisää rauhaa ja levollista mieltä. Mikään ei ole parempaa kuin stressin keskellä laittaa kuulokkeet korville, kuunnella syksyyn täydellisesti sopivaa musiikkia ja ottaa sitä kallisarvoista omaa aikaa sekä nauttia siitä rauhasta, jonka ulkoilma ja lenkkeily tuo.

Vaikka syksy ja kaamos masentaa ja väsyttää, saa siitä paljon irti halutessaan. Tunnistan itseni elämän pienten asioiden fiilistelijäksi ja syksy on ehkä parasta aikaa juuri sille fiilistelylle. Voimia siis kaikille kaamoksen kanssa painiville, kyllä se aurinko tulee sieltä vielä takaisin! Onhan se aina tullut.

-Karoliina

Posted on

Minäkö muka tyhmä?

Kyllä. Vastauksena otsikon kysymykseen – kyllä. Myönnän tässä kirjallisesti kaikille, että minä olen tyhmä. Ihan niin kuin me kaikki, ja hyvä niin. Eli avataanpa tätä julistusta hieman tarkemmin…

Kolme viikkoa sitten, siis hetikohta ensimmäisen blogikirjoitukseni jälkeen, rapsahti päälle myöskin ensimmäinen verkkokurssikeskusteluni. Aiheena olivat erilaiset raamatuntulkinnan mallit, joita minä ja kanssaopiskelijani vertailimme pienryhmissä. Tarkoituksena oli viedä keskustelua eteenpäin tarttuen edellisten kirjoittajien kommentteihin ja nostaen esiin kohtia lähdemateriaalista. Kuulostaa verrattain yksinkertaiselta hommalta, josta kyllä selviää tutustumalla määrättyyn tekstimateriaaliin ja tsekkaamalla keskustelun tilan aina parin päivän välein. Tai niihän sitä luulisi.

Uskon, että osa tämän blogin lukijoista ei ymmärrä, mitä tarkoitan seuraavalla (good for you!). Mutta toivottavasti jotkut samaistuvat siihen kun sanon, että heti keskustelun aloitukset luettuani tunsin itseni yksinkertaisesti ihan äärettömän tyhmäksi! Ajatukset kuten, ”kiva, nämä kaikki muut tietävätkin näköjään kaikesta kaiken”, ”en ole lukenut vielä todellakaan tarpeeksi tätä varten” ja ”siis minunko pitäisi kommentoida jotain tuohon” ponkaisivat esiin huomattavalla nopeudella. Olen opiskellut luovia aineita laidasta laitaan monta vuotta ja minut on nimenomaan opetettu olemaan avoin epämukavuusalueelle ja kohtaamaan rehellisesti omat heikot kohtani, mikä on elintärkeää taiteen tekemisessä. Näköjään aivoni eivät kuitenkaan osanneet yhdistää tätä taitoa akateemiseen keskusteluun, vaan läpi tunki yläasteaikainen kympin tyttö, jonka on pakko saada päteä ja olla paras. Koska kuten tiedämme, muuten maailma yksinkertaisesti romahtaa.

Joten osallistuin keskusteluun kuten parhaiten taisin. Tein muutaman hyvin pitkän, polveilevan ja mukapätevän kommentin, jotka tuskin olivat ihan hirveän fiksuja tai asiantuntevia, mutta joilla sai kynsin hampain katettua minimimääräisen osallistumisvelvollisuuden. Yhtään enempää minun ei tehnyt mieli osallistua – vaikka tajusin samalla ihan hyvin, miten kertakaikkisen typerää oli murehtia että ”mitä noi muut nyt musta oikein ajattelee”. Voimakas reaktioni toisaalta myös kiinnosti minua. Miksi ajattelen näin ja mikä siinä on hyvää tai huonoa?

Voi olla että olen vain harvinaisen epävarma yksilö, mutta luulen että taustalla on myös puhdas fakta ihmisestä sosiaalisena eläimenä. On niin tärkeää todistella itseään, omaa fiksuuttaan ja asemaansa varsinkin täysin tuntemattomille, että kaikille tulee tilanteita, joissa ei pysty näkemään tämän intention tuolle puolelle. Onneksi siihen on mahdollista havahtua ja herätellä itseään. Eli mikä se tavoite tässä tapauksessa mieluummin olisi, Taru? No se oppiminen. Ja millä sitä oppimistavoitetta ei saavuteta? Sillä, että yritetään olla fiksumpia kuin ollaankaan.

Toki akateemiseen argumentointiin tähtäävässä keskustelussa on tarkoituskin esittää asiat objektiivisesti arvioiden ja niin ”fiksusti” kuin vain osaa, mutta tarkoitankin tässä asennetta itseään kohtaan. On hyvä välillä pysähtyä omien vaikutteiden ääreen ja kysyä rehellisesti, teinkö tämän itseäni vai muita varten? Uskalsinko olla tietämätön – eli avoin? Oman rajallisuuden myöntäminen on lappujen nostamista silmiltä – laajemman näkökulman olemassaolon tunnustamista. Se on mahdollisuus ja kun mahdollisuuteen tarttuu, siitä seuraa aina jotain. Siitä seuraa muutos ja oppiminenhan on nimenomaan muutosta omissa ajattelutavoissa.

Lainaan vielä Pauli Hanhiniemeltä hyvin kiteytetyn ajatuksen asiaan liittyen:

”Typeryyttään on niin vaikee myöntää, myönnän sen/
Tää ei oo ihan haudanvakavaa, muutkin mokaa/
Mua saa, mua täytyy valistaa, muutkin mokaa.”

Joten kyllä, rakkaat opiskelutoverini, minä ainakin olen todella tyhmä ja tietämätön! Ja sellaisena, vain sellaisena erittäin valmis oppimaan. Olkaa tekin.

-Taru

Posted on

Usko koetuksella

Minä, Helsinki ja julkinen liikenne on yhditselmä, jota kutsun katastrofiksi. Enkä todellakaan turhaan, voisin nimittäin antaa lukuisia esimerkkejä siitä kuinka paljon hämmennystä sekä epätoivoa minun ja Helsingin julkisen liikenteen yhdistäminen on aiheuttanut. Viimeisin, ja ehkä historiani pahin, sattui tänään, juuri silloin kun olen toivoa täynnä menossa tärkeään tapaamiseen.

Pyrin aina olemaan ajoissa tärkeissä tapaamisissa, sillä itse vihaan odottamista enkä missään nimessä halua näyttää huolimattomalta uuden ihmisen edessä. Pyrin aina olemaan myös harkittu, tyylikkäästi huoliteltu sekä asiallinen mennessäni tärkeisiin tapaamisiin. Ja juuri tänään olin kaikkea muuta kuin sitä.

Korkokengät kopisten, puhelin kourassa ja Google Maps apunani juoksin Kampista eteläiseen Helsinkiin, tietämättä mihin olen edes matkalla. Kaikki tärkeät paperit hukassa ja usko koetuksella hikoilin meikit poskille ja hiukset sekaisin suunnistaessani eteenpäin. Vaikka olen ihminen, joka uskoo, että kaikki asiat kyllä selviävät eikä mikään ole ylitsepääsemätöntä, tänään olin lähellä jo luovuttaa.

Onneksi minussa virtaava suomalainen sisu ei antanut periksi, selvisin tapaamiseen kunnialla sekä ennen kaikkea ajoissa, ja tapaamisen jälkeen olin niin huojentunut etten saanut korviin ulottuvaa hymyä pois kasvoiltani. Takaisin tullessani ihastelin kauniita syksyisiä maisemia ja tunnelmallista miljöötä ympärilläni ja olin ylpeä etten luovuttanut.

Tästä kaikesta sisuuntuneena suuntasin lempikahvilaani, avasin tenttikirjan ja luin innostuneempana kuin koskaan. Vaikka uskon viestinnän olevan juuri se “minun juttuni”, usko on senkin kanssa ollut koetuksella. Tänään kuitenkin sain huomata ettei ikinä pidä luovuttaa. Kaiken seikkailemisen ja epätoivon jälkeen olen täynnä energiaa ja valmiina panostamaan myös opiskeluihin taas täysillä. Kunhan uskoo itseensä, kaikki on mahdollista.

Posted on

Kuorsausta muuttolaatikoiden lomassa

Ikuisia ihmettelyn aiheitani on, että elämässäni ei koskaan tapahdu mitään ja silti jokainen viikko on täynnä toimintaa! Tällä viikolla ehkä keskivertoa enemmän. Siskoni on ikuisuuden metsästänyt asuntoa itselleen ja viimein tärppäsi! Keskiviikkona oli näyttö, perjantaina avaimet kouraan ja lauantaina muutto. Onneksi ei muuta kauas! Nukuin itse onnellisesti koko muutto-operaation. Olivat kuulemma kolistelleet menemään, mutta yö töissä-aamu luennolla kombon jälkeen en turhaan reagoinut mihinkään. Viimeinen puoli tuntia koulussakin meni pahasti pilkkimisen puolelle, vaikka aihe kiinnosti todella paljon.

Onni on muuten olla hyvällä luennolla! Luentomuotoinen opiskelu sopii itselleni ihan parhaiten ja paluu tunneille oli ihanaa. Opin  paremmin, käytän aikani fiksummin ja kun vielä saa nauttia opettajasta joka selittää asiat niin että minäkin ymmärrän, en voi mitenkään vaatia enempää! Ensi viikolla on sitten se viimeinen kerta ja täytyy tunnustaa tenttijännityksen pikku hiljaa alkavan. Saa nähdä miten ensi viikolla kuumottaa!

Sisko

Posted on

Tiivistä tahtia

Tämä vuosi on alkanut tiiviisti. Olen opiskellut mm. sosiaalipsykologiaa ja ”Kasvun haasteet nuoruudessa”- kurssia sosiaalityön perspektiivistä, jossa on ollut hyvin mielenkiintoisia luennoitsijoita eri aloilta. On mietitty nuoren elämää niin syrjäytymisen, päihteiden käytön kuin unen näkökulmista. Tietoa on tullut paljon.

Sosiaalipsykologiassa olen tehnyt verkkokussia, joka on ollut varsin tiivis kurssi kirjoittamisen kannalta, kuten verkkokurssit tyypillisesti ovat. Verkkokursseissa on se hyvä puoli, ettei omasta kotoota tarvitse lähteä mihinkään, vaan luennot voi kuunnella ”kotisohvalta” ja näin matkantekoonkaan opiskelupaikoille ei kulu aikaa ja se on kokoaikaisesti työssäkäyvälle perheelliselle iso +.

Ilahduin kovasti avoimen yliopiston tekemästä: ”Opitaan yhdessä”– vinkeistä oppimista edistävään vuorovaikutukseen. (Nämä vinkit löydät ”Opiskelun taito”– linkistä näiltä avoimen yliopiston nettisivuilta.) Avoimenkaan yliopiston opinnoissa ei tarvitse jäädä yksin ja mikä parasta, yhdessä oppimista voi jakaa.

Edeltä mainitsemastani asiasta kannattaa myös blogata, kuten minä tein tuossa aiemmin 😉 ensimmäisessä postauksessani tänne blogialustalle: ”Kolkyt ja risat”-blogissa, jossa ”manasin” sitä, etteivät avoimen opiskelijat kohtaa muita opiskelijoita samalla tavalla kuin varsinaiset tutkinto-opiskelijat yliopistossa. No, ”manaamisella” oli varmasti oma myötävaikutuksensa uusien ohjeiden saantiin (?). Eli kun vaikutan yhteiskunnallisella järjestötasolla, niin vaikutan ilmeisesti täälläkin ;-).

Olen kerännyt opintoihini liittyvät materiaalit omaan kansioon. Siellä ne on jaoteltu aihealueittain. Asioiden organisointi helpottaa opiskeluja ja järjestelmällisyys. Samoin auttaa varsinkin perheellistä opiskelijaa asioiden laittaminen kalenteriin. Päivä ilman kalenteria, olisikohan se katastrofi? No, ainakin vapaa-illat on pyhitetty perheelle ja silloin ei kalenteria vilkuilla.

Olen työskennellyt niin pitkään perhepäivähoitajana eli tehnyt töitä omassa kodissani, että osaankin jo vetää eron työn ja vapaa-ajan välille kotona. Laitanpa tähän teille loppuun vielä kuvan omasta ”opiskeluympäristöstäni”, työhuoneesta ja paikasta, jossa verkkoluentoja kotonani kuuntelen:

"Hallittu kaaos", Marian työskentely- ja opintopöytä
“Hallittu kaaos”, Marian työskentely- ja opintopöytä

Opiskelun iloa ja jaksamista kaikille! Kyllä se kevät sieltä tulee ja aurinko pilvien raosta vielä pilkistää! 

P.S Kai huomasit Sinäkin lukijani uudet ennakkotiedot kesäopinnoista avoimessa yliopistossa?

Posted on

Ystävystyin rouva Keski-iän Kriisin kanssa

 

Rakas blogini

Nyt minä, keski-ikäinen nainen, aion tunnustaa Sinulle, että kaikkien näiden vuosien aikana en ole ollut oikeastaan koskaan tyytyväinen omaan uravalintaani. Ja voiko tuota parin kymmenen vuoden mittaista työputkea kutsua edes uraksi? Opiskelin pakon sanelemana itselleni ammatin, sillä minun oli päästävä töihin ja leivän syrjään kiinni. Olisin niin halunnut opiskella yliopistossa, mutta rahaa ei ollut eikä liioin opintojen rahoittajiakaan. Valmistumiseni jälkeen pääsin heti töihin, eli sukelsin työputkeen. Opin työn, sopeuduin alalle eli opin talon tavoille ja minusta tuli näkymätön, hajuton ja mauton virkailija. Vaihdoin virastoa, työt jatkuivat ja konsulteilla riitti työsarkaa organisaatiomuutosten suunnittelussa. Vuosien päästä löysin itseni yhä useammin haaveilemasta ajatuksissani työpöydän ääreltä, jolloin silmieni eteen piirtyi pitkä työputki, jota aikansa kuljettuani näkisin putken päästä kajastavan kirkkaan valon kajon. Tein vuosia töitä ja haaveilin auringon paistavan joskus myös risukasaan.

Todellisuudessa työputken pää ei häämöttänyt, puhumattakaan valon kajosta, jota odotin. Työ muuttui aina vain raskaammaksi ja armottomammaksi, eikä aurinko edes pilkahtanutkaan risukasaan. Ei siis auttanut muu kuin ottaa kohtalo omiin käsiin ja ryhtyä pelastamaan itsensä. Onnekseni satuin törmäämään nykyään ylimpänä ystävänäni tunnettuun aina niin energiseen Rouva Keski-Iän Kriisiin. Hän osoittautui todella hyväksi neuvonantajaksi ja tukijaksi. Aluksi suhtauduin uuteen ystävääni epäröiden. Pohdin uskallanko hypätä hänen kelkkaansa, mutta pian sain huomata, että oli hyvä, kun annoin vihdoin periksi hänen houkutuksilleen hänen lempeästi painostaessaan minua. Jossain vaiheessa yritin vielä selittää uudelle ystävälleni, kuinka pidän tekemästäni asiakastyöstä ja kuinka koen siinä päivittäin onnistumisen hetkiä. Rouva Keski-Iän Kriisi palautti kumminkin nopeasti mieleeni, kuinka jo 45 ikävuoden nähnyt, koko ikänsä istumatyötä tehnyt nainen on todellisessa vaaravyöhykkeessä omien työtapojen ja tottumustensa kanssa. Hälytyskellojen olisi pitänyt soida jo silloin, kun jatkuvan istumatyön rasittamana aloin oireilla jatkuvilla epämääräisillä kivuilla ja säryillä.

Niin minä ja uusi ystäväni teimme sopimuksen, jonka mukaan minun, keski-ikäisen jo 45-vuotta täyttäneen naisen, oli hakeuduttava pois turvallisen virastokankeuden piiristä kohti elämää, jossa aikuinen nainen opettelee elämään itselleen ja kokeilemaan sellaisia taitoja, joita hän ei aiemmin tiennyt edes omaavansa. Näin rouva Keski-Iän Kriisi ohjasi minut aikuisopintojen pariin ja tokaisi minulle: ” Mitäs sinä ystäväiseni tykkäisit humanistisista aineista? Ja jos oikein tarkkoja ollaan, etkös se ollut juuri sinä, joka kuljit nuorena tyttönä, siinä intianpuuvilla lookissasi, pyöreät silmälasit nenälläsi ja haaveilit opiskelevasi taideaineita ja kulttuurialaa?”Punastuin muistaessani nuoruudenaikaisen ”humanoidihahmoni” ja nolostuneena totesin hänen olevan oikeassa. Se olin tosiaankin minä. Kohensin ryhtiäni ja tokaisin ystävälleni: ”Hyvä on, kun syksy koittaa, ilmoittaudun heti ensimmäisten joukossa Avoimen yliopiston taidehistorian kurssille. Ja jos oikein tarkkoja ollaan, eikös taidehistoria tarvitse tuekseen myös estetiikan opintoja?”

 

 

 

Posted on

Chilinsiemeniä

Huomasin hiljattain, että viimeisestä blogikirjoituksestani on kulunut puolisen vuotta. Tauko kirjoittamisessa ei ole ollut tietoinen valinta, eikä kyse edes ole siitä, ettei kirjoittamiseen riittäisi kiinnostusta. On vaan käynyt niin, että perhe-elämässä tapahtuneet muutokset ovat pitäneet ajatukseni vallassaan ja haasteellisen työn tuomat kiireet pitäneet huolen siitä, että varsinaista vapaa-aikaa on jäänyt hyvin vähän. Näistä syistä jouduin myös jättämään Avoimen yliopiston opinnot kesken, vaikka verkkoviestinnän perusopintokokonaisuus kiinnostikin kovasti ja olisin sen halunnut suorittaa.

Jo aiemmin pohdiskelin sitä, voiko kiireisessä elämäntilanteessa mennä opintojensa osalta tietoisesti ”alta riman”. Tai saako toisaalta luovuttaa, jos tietää, että pystyisi paljon parempaan? Nämä ovat asioita, jotka jokaisen täytyy ratkaista itse omalla kohdallaan. Minusta ei ainakaan tunnu siltä, että olisin jättänyt opinnot kesken sellaisesta syystä, jota tulisin myöhemmin katumaan. Omat rajat on hyvä ymmärtää, koska kukaan ei voi tehdä enempää kuin sen, mihin voimia riittää. Kiinnostavia opintoja on mahdollista suorittaa milloin tahansa elämän aikana, ja toisaalta omiin mielenkiinnon kohteisiin voi tutustua muillakin tavoin kuin opiskelemalla.

Kevätaurinko lämmittää jo heräilevää luontoa, ja kevään kynnyksellä mielessäni alkoi itää ajatuksia siitä, mitä uutta ja kiinnostavaa voisikaan kokeilla. Sain ystävältä chilin ja paprikan siemeniä, ja kylvöpuuhista innostui koko perhe. Yhdessä lasten kanssa siementen itämistä on ollut jännittävää seurata, ja ensimmäisten sirkkalehtien ilmestyminen oli aidosti palkitseva kokemus. Kaikilta on vaatiinut malttia odottaa itämisen ihmettä, kaikki ovat saaneet jaettuja onnistumisen elämyksiä ja tieto siitä, että taimilla on vielä edessään paljon uusia vaiheita ennen kuin pääsemme korjaamaan satoa takaa sen, että kiinnostus pysyy yllä jatkossakin. Ja sitten opetellaan uusia reseptejä!

Toivotan opintomenestystä niille, joiden opinnot Avoimessa yliopistossa jatkuvat, ja oppimisen iloa kaikille lukijoille arjen jokaiseen hetkeen.