Yhteiskunnassamme koulumenestystä mitataan arvosana-asteikoin 4-10 ja 0-5. Tässä blogikirjoituksessa haluan herättää keskustelua ja pohdintaa niistä tekijöistä, joita voidaan hahmottaa koulumenestyksen taustalla. Olen kerännyt seuraaviin kappaleisiin tutkimustuloksia Mira Kalalahden väitöskirjasta ”Muuttuvat koulutusmahdollisuudet – nuorten sosiaaliset hierarkiat ja koulumenestys” painottaen nimenomaan koulumenestykseen liittyviä tekijöitä.
Tutkimusten mukaan vanhempien korkea koulutustaso vaikuttaa positiivisesti lapsen koulumenestykseen. Tähän nähdään vaikuttavan kodin kulttuurinen pääoma, joka todennäköisesti saa lapset asettamaan kouluarvosanassa näkyviä tavoitteita ja työskentelemään niiden saavuttamiseksi. Vanhemmilta saatava tuki (tytöillä) ja hyvä vuorovaikutussuhde opettajan ja oppilaiden välillä sekä hyvät koulukaverisuhteet tukevat koulussa menestymistä. Koulumyönteisyys ja kouluarvosanat liittyvät vahvasti toisiinsa. Koulumenestys on myös sukupuolittunutta. Vanhemmat ja opettajat kohdistavat tyttöihin ja poikiin erilaisia odotuksia ja olettamuksia; tytöille asetetaan enemmän odotuksia ja heitä pidetään kiltimpinä sekä koulussa viihtyvämpinä, poikia pidetään vilkkaina. Tutkimustuloksissa suurempi joukko tyttöjä sai hyviä arvosanoja suhteessa poikiin.
Lasten heikompi koulumenestys on tutkimusten mukaan liittynyt vanhempien työttömyyteen, vähäiseen koulutukseen tai perherakenteeseen (muu kuin kahden huoltajan perhe), identiteettiin ja asemaan kouluyhteisössä.
Pohtiessani omaa kouluhistoriaani sekä sen myötä saamiani kokemuksia esimerkiksi koulukavereiden tilanteista, voin yhtyä edellä mainittuihin tutkimustuloksiin koulumenestykseen vaikuttavista tekijöistä yleisesti tarkastellen. Kuitenkaan positiivisesti vaikuttavien tekijöiden puute ei kokemusteni mukaan automaattisesti poissulje mahdollisuutta menestyä koulussa. Listaan lisäisin vielä omien kokemusteni perusteella yksilölliset luonteenpiirteet, jotka vaikuttavat paljon mm sosiaaliseen kanssakäymiseen ja sitä kautta sosiaaliseen asemaan kouluyhteisössä.
Henkilökohtaisesti tärkeimpänä koulumenestykseen positiivisesti vaikuttavana tekijänä korostan vanhempien tukea. Sillä on ollut suurin vaikutus omalla koulupolullani. Muistan kuinka suuri merkitys oli sillä kun pystyin keskustelemaan isäni kanssa opittavista asioista sekä opetella asioita hänen avullaan. Muistan myös sen hetken, kun lukion matematiikka kävi vaikeammaksi ja hänkään ei tiennyt vastauksia. Toisaalta tämä vaikeutti selviytymistäni kun en voinutkaan enää kysyä neuvoa läheltä, mutta toisaalta se opetti minulle keinoja hakea vastauksia kauempaa. En ole saanut ikinä palkintoja hyvistä arvosanoista, vaan tuki on ollut kehumisen ja tsemppaamisen muodossa. Minua ei myöskään ole koskaan painostettu hakemaan tietylle koulutusasteelle tai alalle vaan olen aina itse valinnut oman reittini. Mielestäni on tärkeää saada omaa tilaa omille koulutuspolkuun liittyville pohdinnoille sekä itsensä kehittämiselle.
Mitä koulumenestykseen vaikuttavia tekijöitä olet itse havainnut omalla tai muiden koulupolulla?
Lähde:
Kalalahti, Mira. ”Muuttuvat koulutusmahdollisuudet – nuorten sosiaaliset hierarkiat ja koulumenestys”. 2014, Helsingin Yliopisto.
Ihana ja paikkaansapitävä kuva! 🙂
Olen miettinyt, mitkä asiat ovat vaikuttaneet omaan koulumenestykseeni. Vanhempani ovat koulutuksiltaan tradenomi ja viulunsoitonopettaja, jotka ovat AMK-pohjaisia. Isoveljeni ei ole käynyt loppuun toisen asteen koulutusta, kun taas minä olen nyt yliopistossa. Pikkuveljelläni on puolestaan vähän kausittaista opiskelu, mutta pärjää silti hyvin ja on IB-linjalla Espoon parhaassa lukiossa. On mielenkiintoista pohtia, mitkä seikat ovat vaikuttaneet sisarusteni erilaisiin koulutusväyliin.
Omaan koulumenestykseeni on vaikuttanut vanhempien kunnioitus koulua kohtaan, sitä myötä tullut oma asenteeni, että koulu on tärkeää, luonteenpiirteeni tunnollisuus/kunnollisuus sekä kaveripiiri. Vanhempani ovat aina puhuneet koulusta tärkeänä paikkana, kuitenkaan mollaamatta niitä, jotka eivät ole käyneet peruskoulun jälkeen enää kouluja. Tämä asenne on periytynyt myös minulle ja olen siitä iloinen. Ajattelen, että koulutus on tärkeä asia, mutta jos tietää jo vaikka peruskoulun jälkeen haluavansa yrittäjäksi, johon ei tarvita välttämättä koulua, on sekin hyvä vaihtoehto.
Oma tunnollisuuteni, vastuu omasta elämästä, on myös lisännyt opiskelumenestystäni. Olen halunnut hoitaa tehtävät ajoissa ja käydä kouluni kunnolla.
Lisäksi ystäväni ovat kutakuinkin saman henkisiä kuin minä: heillekin opiskelu on melko tärkeää. Tällöin saatoimme järjestää yhdessä läksypiirejä tai lukea kokeisiin.
Ett relevant ämne. Grundskolan ger möjlighet för alla att kliva upp på den sociala skalan. Själv är mina föräldrar och stora delen av släkten inte akademiskt utbildade, men själv valde jag att studera på universitet. Jag kände att jag måste få utbildning i det nuvarande krävande samhället. Det är sant att högt utbildade föräldrar ger en positiv bild åt sina barn att de också utbildar sig. Också barn från fattigare familjer har möjligheter med hårt jobb att få en bra utbildning och det tycker jag är fint. Bra skrivet!
Carolina – paperit ryhmä
Hyvä aihe ja mielenkiintoinen postaus! Toinen nimikkotutkijoistamme on Mira Kalalahti, joten siksikin kiinnostava aihe! 🙂
Omat vanhempani eivät ole korkeasti koulutettuja. En koe saaneeni erityisen paljon kulttuurista pääomaa kotoa. Koululaitosta on perheessämme kuitenkin aina kunnioitettu ja vanhempani ovat kannustaneet vastuullisuuteen ja tunnollisuuteen koulun suhteen ja tukeneet ja kannustaneet minua koulutielläni. Tämä on varmasti vaikuttanut koulussa menestymiseeni. Kuten Minnalla, minunkaan vanhempani eivät ole painostaneet ikinä minua millekään tietylle alalle/koulutusasteelle, vaan olen tehnyt kaikki valintani itse.
Myös se, että olen luonteeltani tunnollinen, on varmasti vaikuttanut koulunkäyntiini positiivisesti. Kuten Mikaela sanoi, myös kaveripiiri ja kavereiden suhtautuminen koulunkäyntiin varmasti vaikuttaa siihen, kuinka viihtyy ja menestyy koulussa. Ystäväni ovat suhtautuneet koulunkäyntiin melko samalla tavalla kuin minä.
Minulla on myös kokemusta siitä, miten opettaja-oppilassuhde voi vaikuttaa oppimiseen/suoriutumiseen koulussa. Lukiossa kahden ensimmäisen kurssin jälkeen minulla vaihtui opettaja. En pitänyt uudesta opettajasta yhtään, sillä hän saattoi alkaa huutamaan yhtäkkiä kesken tunnin ja ilmapiiri tunneilla oli sellainen, ettei siellä uskaltanut kysyä mitään. Koska en ole muutenkaan mikään matikkanero, matematiikan arvosanani huononi tuntuvasti, enkä koskaan enää saanut sitä nostettua aikaisemmalle tasolle. Uskon, että ilman opettajan vaihtumista tilanne olisi ollut toinen.
Olen hyvin samaa mieltä siitä, että vaikka tietyt asiat esimerkiksi vanhempien koulutuksen suhteen vaikuttavat lasten koulussa pärjäämiseen, positiivisten tekijöiden puute ei onneksi sulje keneltäkään mahdollisuutta menestyä koulussa, vaikka vaikeampaa se saattaa olla.
Mielenkiintoinen kuva, allekirjoitan ehdottomasti siinä olleet väittämät 🙂 Äitini on kätilö ja isäni käynyt peruskoulun. En ollut ikinä miettinyt tätä asiaa ennenkuin mennessäni avoimen yliopiston luennoille, joilla puhuttiin juuri siitä,miten vanhempien koulutustausta vaikuttaa siihen miten todennäköisesti tulemme pääsemään sisään yliopistoon. Kävimme yhteisiä ryhmäkeskusteluja aiheesta ja olin järkyttynyt siitä miten moni piti kyseistä asiaa aivan faktana. Eli jos vanhempasi olivat opiskelleet yliopistossa tulet pääsemään sinne ja päinvastoin. Mielestäni motivaatio ja kaikki se muu hyvä mitä kotoa saadaan kannustus yms vaikuttaa paljon enemmän siihen mihin kukin elämässään tähtää ja päätyy.
Mielenkiintoista kommentointia! Erityisesti Karoliinan havainnot siitä, miten voimakkaasti ihmiset ajattelevat koulutuksen periytyvyydestä herättivät ajatuksia. Tavallaan esitetyt käsitykset ovat mielestäni luontevia, mutta tavallaan myös järkyttävät. Kotona koettu malli ja kasvatuksessa näkynyt kulttuurinen pääoma sekä tietynlainen akateeminen elämäntapa varmasti vaikuttavat siihen miten lapsi itsensä näkee. Itse olen kokenut niin, että minulla on ollut avoimet ovet joka suuntaan, mutta lukiossa tulevaa ammattia pähkäillessäni en ajatellut hetkeäkään hakevani yliopistoon, koska en kokenut tuolloin olevani kovinkaan innokas lukemaan. Jotenkin pidin amk-tutkintoa itsestäänselvyytenä. Ehkä tämä 10 vuotta onkin minulla ollut sitä kulttuurisen pääoman keräämisaikaa; olen kokenut monia asioita ensimmäistä kertaa aikuisiässä mitä osa kokee jo vaahtosammuttimen kokoisena. Nyt minua mietityttää se, aiheutuuko vanhempien koulutustaustoista paineita nuorille, jotka elävät akateemisessa perheessä/suvussa varsinkin jos haluaisivat ammatin johon valmistutaan ammattikoulusta tai ammattikorkeakoulusta? Koetaanko se jotenkin negatiivisena asiana vai asiana joka on todella vain ihmisen itse valittavissa useista vaihtoehdoista?
Grundskolans roll (även barnverksamhet inräknat) är att försöka mixa upp alla typer av samhällsskikt så att varje individ träffar på människor från olika socioekonomiska förhållanden. Dessutom ska grundskolan ge alla en jämlik start i livet, alla ska ha samma möjlighet att utöva det som var och en vill. Det finns alltså utrymme att klättra på karriärsstegen och byta socioekonomisk klass om man så vill. Men lika viktigt är det att det ska finnas möjlighet att klättra åt ett annat håll. För att spinna vidare på Minnas kommentar, barn med akademiska föräldrar ska inte behöva känna en press på att själva bli akademiker om de så inte vill. Detta är något som vi ofta glömmer bort, vi vill så gärna se de som framgångsrikt klättrat uppåt och över alla hinder. Tyvärr kan det i värsta fall ses som någonting negativt när en generation vägrar att följa det akademiska släktledbandet och istället utveckla ett mer praktiskt kunnande. Vi borde helt enkelt bli bättre på att uppskatta mångfalden och sluta fokusera på titlar. Föräldrarnas yrken vare sig det handlar om högutbildade eller grundutbildning ska inte få ligga i vägen för barnens egen utveckling och utbildning. Det är någonting som pedagogerna i skolorna borde uppmärksamma mer och stötta de elever som har en alldeles för stor press på sig hemifrån. Egentligen handlar det väl om en samhällelig förändring, hela samhället borde helt enkelt bli bättre på att se olika yrken som tillgångar istället för att klassa en del som “högutbildade yrken och andra som lågutbildade”. Men i takt med att arbetslösheten hos akademiker växer och yrkesutbildningarna går åt som smör på arbetsmarknaden kommer samhället att bli tvungen att omvärdera åsikterna om “högutbildade och lågutbildade”.
Todella mielenkiintoinen postaus ja ajatuksia herättäviä kommentteja! 🙂
Omat vanhempani ovat korkeasti koulutettuja ja isoveljeni opiskelee myös yliopistossa. On selvää, että omalla kohdallani vanhempien koulutustaustalla ja kulttuurisella pääomalla on ollut suuri vaikutus. Minulle oli peruskoulun jälkeen luontevaa jatkaa lukiossa. Yliopistokin tuntui itsestäänselvältä valinnalta – ei ainoastaan taustani takia, vaan aidon uuden oppimisen paloni vuoksi. Vaikka kotonani on aina arvostettu koulua ja koulutusta, minua ei ole ikinä painostettu mihinkään. Olisin voinut halutessani hyvinkin mennä ammattikouluun tai ammattikorkeakouluun, mutta minua ei ole ikinä kiinnostanut käytännöllinen työ. Luonteeni ja koulumyönteisyyteni ovat ajaneet minut luonnostaan tälle polulle. Vanhempieni antama tila ja ensiarvoisen tärkeä tuki sekä isoveljeni malli ovat edesauttaneet minua löytämään oman polkuni – mistä kertonee se, että en viettänyt lukion jälkeen yhtäkään välivuotta epäröiden. Vaikka taustalla on selvästikin merkitystä, olen ehdottomasti sitä mieltä, että oma koulutuspolku määräytyy ensisijaisesti juuri niistä asioista, jotka on listattu koulumenestyksen reseptiin (kuva). Luonteenpiirteet, motivaatio ja koulumyönteisyys vaikuttavat mielestäni eniten koulutuspolkuun ja koulumenestykseen. On itsestä kiinni, mihin loppujen lopuksi päätyy.
Peppiina/Teknologia kouluissa
Minna, hyvin sanottu, minäkin ajattelen, että keräsin kulttuurista pääomaa lukion jälkeen ensin 3,5 vuotta amk:ssa ja sitten 3,5 vuotta töissä ja nyt sitten lisää yliopistossa, kun sitä ei niin hirveästi ole perheestä tullut. 🙂 En usko että minulla olisi samat edellytykset menestyä yliopistossa ilman tätä polkua, jonka olen lukion jälkeen itsenäisesti käynyt.
Vanhempien koulutustason vaikutus lapsen koulumenestykseen ja siitä eteenpäin koulutuksen peritytyvyyteen on mielestäni hyvin keskeinen kysymys koulutuksessa ja yhteiskunnassa. Itse tulen automaattiakateemisesta taustasta (vanhempani tapasivat toisensa yliopistolla), enkä ole koskaan miettinyt vaihtoehtoja yliopiston ulkopuolella. On mielenkiintoista lukea keskustelua siitä näkökulmasta, että jonkinlaista yliopistolle johtavaa pääomaa käydään keräilemässä toisen asteen koulunkäynnin jälkeen.
Olen linkannut alle artikkelin Tulevaisuuden yliopiston sivuilta, jossa pohditaan koulutuksen peritytyvyyttä ja peritytyvyyden yhteiskunnallisia seurauksia ja toimia, joilla periytyvyyteen voitaisiin mahdollisesti vaikuttaa. Kirjoituksessa opetusministerin erityisavustaja Esa Suominen kirjoittaa hyvin mielenkiintoisesti muun muassa toisen asteen koulutuksen raja-aitojen kaatamisesta, koulutustarjonnan laajentamisesta sekä opiskelijavalinnan ja tutkintorakenteen uudistamisesta. Itseäni kirjoituksessa jäi kiinnostamaan erityisesti tuo yliopiston tutkintorakenteen uudistukseen liittyvä osuus, joka esittelee mallin, jossa pääaineopintoihin siirrytään opintojen maisterivaiheessa.
http://tulevaisuudenyliopisto.fi/post/64670610356/korkeakoulutus-periytyy-mita-voidaan-tehda
Ohessa on myös linkki mielenkiintoiseen Tiede-lehden blogikirjoituksen, jossa pohditaan akateemisten perheiden lasten ja ei-akateemisten perheiden lasten yliopistoon pääsyn todennäköisyyden suhdelukua (koulutuksen “tasa-arvomittaria”) – ja sen sisältämää mahdollista näköharhaa. Yksinkertaistettuna ja tiivistettynä: akateemisten perheiden lasten ja ei-akateemisten perheiden lasten yliopistoon pääsyn suhdeluvun “tasa-arvoistumisessa” muutaman viimeisen sukupolven aikana saattaa itse asiassa olla kyse siitä, että yliopistollisten opiskelupaikkojen määrä on lisääntynyt, mutta akateemisten vanhempien osuus vanhempien ikäluokasta ei vielä ole kasvanut. Näin ollein myös viime vuosien suhdeluvun tasaantuminen saattaa heijastella lähinnä sitä, että akateemisten vanhempien osuus kaikista parikymppisten vanhemmista on kasvanut. Lisää pohdintaa ja mielenkiintoinen keskusteluketju siis täällä.
Heiii, olipa munkin mielestä tosi mielenkiintoinen ja ajankohtanen aihe kirjottaa!
Omat vanhempani ovat aina tukeneet ja auttaneet minua koulunkäynnissä, sen kummempia vaatimuksia minulle asettamatta. He ovat kuitenkin myös aina painottaaneet opiskelun ja koulutuksen tärkeyttä ja sen positiviisia vaikutuksia tulevaisuutta ajatellen. Tästä huolimatta oma koulunkäyntini kuitenkin yläaste/lukion aikoina oli hyvin laiskaa ja olematonta ja kaikki muu tuntui olevan kiinnostavempaa kun läksyjen teko tai kokeisiin luku. Silloin vanhempani ja eritoten äitini aina paasasi siitä, kuinka tulen vielä tällöistä koulunkäyntitapaani tulevaisuudessa katumaan. Jep ja joo, näinhän se oli, että lukion läpikäytyäni sainkin purra hammasta yhteen tajutessani ettei päästötodistukseni keskiarvo anna minulle edes paikkaa AMK:n pääsykokeisiin. No, pari vuotta välivuosia pitäneenä ja töissä käyneenä aloin hiukan pohtia opiskelua toisesta näkökulmasta ja myös omia rahkeitani opiskelujen suhteen. Ala-aste aikoina ja vielä seiskaluokalla olin kuitenkin moitteeton oppilas ja opettajat eivät kokeneet oppimista minkäänluokan ongelmaksi minulle. Aloin siis “en oikeasti osaa opiskella/en opi” -ajattelun sijaan alkaa antamaan hiukan enempi luottoa omille aivoilleni ja hakea yliopistoon minua aidosti kiinnostavalle tieteenalalle. Ja kuinkas kävikään, sisällä ollaan ja nyt niin täynnä intoa uuden oppimisesta että vaikea uskoa että olisin ollut joskus niinkin välinpitämätön oppimisen suhteen :DD
Itse ei-akateemisesta perheestä tulevana, että opettajien kannustuksella on ollut suuri vaikutus siihen, että olen päätynyt korkeakouluun. Oma motivaatio on myös kummunnut vertaisryhmästä. Aika monen sattuman varassa on lopulta elämänpolku!
Isältä pojalle. Tosi mielenkiintoinen otsikko! Ja herättää paljon ajatuksia, varsinkin kun itsestä on tulossa kohta äiti, aviopuolisosta isä ja perheeseemme on syntymässä poika. Tuleva isä on korkeakoulutuksensa jo hankkinut ja minä tulen kovaa vauhtia perästä 🙂 Meillä kotona on herännyt viime aikoina paljon keskustelua isän ja äidin rooleista, ja olemme miettineet millä tavalla tulemme lastamme kasvattamaan, minkälaisen miehen roolin isä antaa ja minkälaisen naisen roolin äiti antaa, sekä minkälaisia asioita ja arvoja toivomme voivamme opettaa lapsellemme.
Onkin mielenkiintoista pohtia mikä vaikutus vanhemmilla on kouluttautumishalukkuudessa. Koulutuksen periytyminen on tullut monessa kohdassa vastaan, mutta heikommalle näissä analyyseissa on jäänyt se, miten isän tai äidin roolit vaikuttavat kumpaankin sukupuoleen. Miten isän kasvatus- ja koulutusmenetelmät näkyvät tyttärissä ja äidin kasvatus- ja koulutusmenetelmät näkyvät pojissa, ja toisinpäin. Entä miten perheissä, joissa toinen vanhemmista on korkeasti koulutettu, esimerkiksi onko sillä vaikutusta pojan koulutushalukkuuteen, jos äiti korkeakoulutettu ja isä “matalapalkkatyössä” ja minkä painoarvon kumpikin vanhempi saa?
Usein tuntuu, että kasvatusasioissa tutkitaan enemmän äidin vaikutusta kasvattajan roolissa ja isä jää enemmän statistiksi. Sen vuoksi “isältä pojalle” tässä yhteydessä herättikin kiinnostuksen. Esimerkiksi oma isäni on korkeasti koulutettu ja vaativissa asiantuntijatehtävissä ja äitini on omaishoitajana. Minulla on yksi veli, ja on mielenkiintoista pohtia miten omien vanhempien roolit näkyvät meidän lasten koulutusvalinnoissa. Ehkä äkkiseltään voisi ajatella, että jos isä on korkeasti koulutettu olisi sillä tärkeä merkitys erityisesti pojalle, ja jos äiti on korkeasti koulutettu se merkitsisi enemmän tyttärelle. Mutta paljonhan kouluttautumiseen vaikuttaa myös kasvatustyylit. Kasvatustyyleissä äidin rooli kuvataan usein enemmän lempeänä, kannustavana ja turvaa antavana huolehtija, ja isän rooli lasta itsenäisyyteen ohjaavana.
Koulutusvalintoihin vaikuttavia tekijöitä on varmasti paljon muitakin, kuin vanhempien kouluttautuneisuus, kasvatustyylit ja sukupuoli. Vaikka tutkimus on selvästi osoittanut, että koulutus periytyy vanhemmilta seuraavalle sukupolvelle, niin jokainen perhe on kuitenkin omanlaisensa ja taustat ovat niin yksilöllisiä, että tässä jos missä poikkeus vahvistaa säännön, eikä keskiarvoja kannata liikaa tuijottaa