Musikaalisuus – opittua vai perittyä?

Heippa kaikki ja hyvää maanantaita! 🙂 Täällä kirjoittelevat musaryhmän Anni ja Anna. Päätimme pohdiskella blogitekstissämme musikaalisuutta ja sen periytyvyyttä.

Hiljattain julkaistun suomalaisen tutkimuksen mukaan musikaalisuudelle tosiaan löytyy biologista taustaa, mutta sen ilmenemiseen vaaditaan musiikille altistumista ja ympäristöä, jossa musiikkikulttuuri on esillä. Tämä herättääkin kysymyksen siitä että kuinka suuri osa musikaalisuudesta on perittyä ja voiko perimältään ”epämusikaalisesta” ihmisestä harjoituksen kautta kehittyä huippumuusikko? Onko musikaalisuus ylipäätään mitattavissa tai arvioitavissa oleva ilmiö?

Varmasti kaikki ihmiset ovat enemmän tai vähemmän musikaalisia omalla tavallaan. Jollain voi olla hyvä rytmitaju, vaikka laulaminen ei suju laisinkaan. Toisella taas saattaa olla erittäin tarkka sävelkorva, mutta sorminäppäryys ei riitä esimerkiksi kitaran kielien hallintaan. Musikaalisuus, kuten kaikki muutkin taide- ja taitolajit ovat harjoittelulla kehitettäviä asioita: harva syntyy mestarimuusikkona. Jotkut kuitenkin tuntuvat tarvitsevan vähemmän harjoitusta vaikkapa uuden soittimen kanssa kuin toiset – voisiko perimällä olla osuutta asiaan?

Perhe on varmasti myös suuri vaikuttava tekijä musikaalisuuden kehittymisessä. Usein vanhemmat, joille musiikki on tärkeä osa elämää, johdattelevat lastaankin musiikin pariin esimerkiksi ehdottamalla musiikkiharrastuksen aloittamista. Tällaisissa perheissä lapsi altistuu arjessakin musiikille enemmän, kuin perheessä, jossa musikaalisuus ei ole niin vahvasti läsnä muiden perheenjäsenten elämässä. Näin vanhempien musikaalisuus vaikuttaa lapseen myös ulkoapäin – geneettisen perimän lisäksi.
Kuulisimme mielellämme teidän omia kokemuksia musikaalisuudesta. Löytyykö teidän suvustanne taipumusta musikaalisuuteen? Ja jos löytyy, niin uskotteko sen johtuvan perimästä, vai kenties ihan muista syistä?

-Anni ja Anna/”Peruskoulun musiikinopetuksessa ei ole mitään järkeä”-ryhmä

359 thoughts on “Musikaalisuus – opittua vai perittyä?

  1. Mielenkiintonen juttu!!
    Uskon että musikaalisuus on jollain tapaa perinnöllistä. Se, että ihminen on musikaalinen ei välttämättä tarkoita sitä, että osaisi soittaa tai laulaa, se usein tarkoittaa tietyntyyppistä musiikintajua (kuten rytmitajua, sävelkorvaa). Se että ei ole musikaalinen ei kuitenkaan kerro mielestäni siitä että ei musiikista pitäisi, ne eivät kulje käsi kädessä. Tunnen nimittäin monta sellaista henkilöä, joilla ei ole minkäänlaista sävelkorvaa, rytmitajua kuitenkin on ja he rakastavat musiikkia. Siinä on mielestäni jo tarpeeksi musikaalisuutta.
    Musikaalisuus saattaa siis tulla perimässä, mutta se että käyttääkö sitä hyväkseen on minusta jotain muuta. Aivan varmasi ympäristö vaikuttaa käsitykseen siitä, kuinka tärkeänä musiikkia pitää, saatika sitten sen harjoittamista. Toinen suuri vaikuttaja on nimenomaan esimerkiksi sorminäppäryys, jonka jo mainitsittekin. Sorminäppäryydellä ei ole musikaalisuuden kanssa mitään tekemistä. Otan esimerkiksi kaksi viulun soittajaa, toinen musikaalinen toinen ei, kummatkin osaavat soittaa, eli sorminäppäryyttä on myös, harjoteltuna tai luonnostaan. Ero soitetussa musiikissa on musikaalisuus, musikaalisella soittajalla on tajua siitä, minkälaista musiikkia hän saa aikaa käyttämällä enemmän voimaa jousen käytössä, tai hennosti siveltämällä kieliä.
    Musikaalisuus voi olla perinnöllistä, mutta se voi myös olla lasten altistamista musiikille pienestä asti, myös harrastuksena. Perimä vai ympäristö, ikuinen kysymys.

    1. NO ainakin peritään geenit mutta ei ominaisuuksia peritä,periminen on monimutkainen tapahtuma,esim alkiongeenit kytkeytyvät pois kun sikiö kehittyy ja on sikiö,hormonitkin vaikuttaa ja geenin oikea paikka jne.kaava on geeni x ympäristö=tulos,kaava tehään genetiikan ja ekologian avulla jne.

      1. periaate kait on että geenit peritään ja ne luovat ominaisuudet syntyvälle

  2. Meidän suvussamme ei ole hirveästi musikaalisia. Enkä itsekään ole kovin musikaalinen. Siitä huolimatta olen kuitenkin soittanut pianoa seitsemän vuotta. Pianon soiton perusteiden opetteleminen ei ollut minulle haastavaa. Minulta sujui hyvin soiton mekaaninen puoli, mutta sävelkorvaa minulle ei kehittynyt niiden vuosien aikana. Uskon musikaalisten taitojen ja musikaalisuuden voivan kehittyä harjoittelemalla, mutta siltikään kaikki eivät pysty yltämään samalle tasolle geenien takia, kuten ei pikajuoksussakaan.

    Ja erittäin hyvä kysymys on tuo teidän kysymänne: ¨Onko musikaalisuus ylipäätään mitattavissa tai arvioitavissa oleva ilmiö?¨, kun miettii peruskoulun musiikin opetusta. Peruskoulussa musiikin opetuksesta saa arvosanan kuten muistakin aineista. Toiset lapset ovat musikaalisia ja toiset eivät, eivätkä kaikki pysty musikaalisuuttaan harjoittamaan tai parantamaan. Pitääkö sekin siis arvostella arvosanoin? Kannustaako se lapsia vai lannistaa heidän musikaalisuuttaan ja haluaan ilmaista sitä?

  3. Moikka!


    
Mielestäni musikaalisuus tai ainakin musikaaliset taidot/lahjat ovat joltain osin perittyjä. Meidän perhe ei ole kovin musikaalinen. En ole koskaan soittanut mitään soitinta, sillä en ole koskaan tuntenut mitään kiinnostusta edes aloittaa soittaharrastusta. Olenkin varsinainen tumpelo kaikkien soittimien kanssa. Lukion musiikin tunnilla menin rohkeana soittamaan rumpuihin peruskomppia, koska ajattelin, että sen sentään jokainen osaa. No, opettaja sanoi, että soitin komppia jotenkin väärin päin. En ymmärtänyt silloin, enkä ymmärrä vieläkään, miten se voi olla edes mahdollista.

    Kuitenkin, niin kuin Pinja hyvin totesi, vaikka olisikin yhtä lahjakas musikaalisesti kuin minä selvästi olen, ei se todellakaan tarkoita, etteikö voisi pitää musiikin kuuntelemisesta. Kuljen kuulokkeet korvissa aina kun lähden jonnekin ja kun yritän saada unenpäästä kiinni illalla. Vaikka en siis ymmärräkkään nuoteista, sävelistä tai mistään muustakaan musiikkiin liittyvästä melkeinpä mitään, nautin todellakin sen kuuntelemisesta.

  4. Hyvä kysymys!

    Meillä on musikaalisuutta suvussa; äitini on laulanut nuorempana useita vuosia kuorossa samoin kuin siskonsa, jonka lapset ovat myös todella musikaalisia. Isäni ei ole musikaalinen, enkä ole minäkään. Ala-asteella soitin pianoa neljä vuotta, mutta lopulta homma kaatui siihen etten jaksanut harjoitella, koska ei kiinnostanut tarpeeksi. Äitini ja soitonopettajani kokeilivat monia kikkoja mielenkiintoni ylläpitämiseksi (esim. kivojen soittokirjojen ostamista tms), mutta silti koin pianonsoiton tylsäksi.

    Musiikin tunneista en ole liioin juuri koskaan pitänyt, ja ne ovat aina tuntuneet hieman pakkopullalta. Rakastan kuitenkin musiikin kuuntelua ja erityisesti hyviä lyriikoita. Opin kappaleen sanat ulkoa todella nopeasti, eivätkä ne kovin helposti myöskään unohdu. Musiikista saa ihan toisenlaista voimaa kuin mistään muusta. Se voi helposti pelastaa huonon päivän. Ja voi sitä tunnetta, kun löytää jonkun uuden todella hyvän kappaleen tai artistin! Eli kuten Pinja aikaisemmin sanoi, musikaalisuus ja musiikin kuuntelemisesta pitäminen eivät todella kulje käsi kädessä.

  5. Erittäin mielenkiintoinen teksti! En osaa sanoa, voisiko musikaalisuus olla perinnöllistä. Itse olen “perinyt” kiinnostuksen musiikkiin perheeltäni. Musiikinopettajana työskentelevä äitini ohjasi minut pienenä soittotunneille, joita jatkoin aina 19-vuotiaaksi saakka, ja vuosien varrella olen ottanut laulutunteja ja laulanut kuorossa. Koen ympäristön vaikuttaneen eniten soitto- ja laulutaitoihini. Lapsena minulle laulettiin paljon ja kävin muskarissa. Siinä samalla minulle on harjaantunut sävelkorvaa ja rytmitajua: tekemällä oppii!

    Olen jostain kuullut jonkun joskus sanoneen, että kuka vain voi oppia laulamaan. Itse olen oikeastaan samaa mieltä. Se vaatii ainoastaan harjoittelua ja harjaantumista, musiikin kuuntelua ja omaan ääneen tutustumista – mahdollisesti opettajaa. Esimerkiksi Complete Vocal Teqhnicue- laulutekniikan kehittäjä Catherine Sadolin kertoo kirjassaan siitä, kuinka oppi vasta suhteellisen myöhäisessä iässä laulamaan, taustalla paljon vaikeita ääneen liittyviä ongelmia. Tietysti lapsena oppiminen on tehokkaampaa, mutta oppiminen on mahdollista aikuisenakin.

    Emilia/Teknologia kouluissa

  6. Olen samoilla linjoilla monen kommentoineen kanssa siitä, että uskon jossain määrin musikaalisuuden olevan perinnöllistä, mutta harjoittelulla, motivaatiolla ja omalla panostuksella on suuri vaikutus siihen, mihin suuntaan esimerkiks soitto- tai laulutaito kehittyy.

    Minun suvussani on paljon musikaalisia ihmisiä, jotka ovat aktiivisesti soittaneet tiettyä soitinta tai laulaneet kuoroissa. Voin todeta, että monella sukulaisellani itseni mukaanlukien on hyvä sävelkorva. Itse soitin ala-asteella pianoa sekä lauloin kuorossa, mutta kumpikin harrastus hiljalleen jäi motivaation puutteen vuoksi.

    Nykyään en osaa soittaa kuin yksinkertaisia, ulkoaopeteltuja kappaleita. Se on harmi, sillä tiedän, että olisin voinut kehittyä hyväksi soittajaksi säännöllisellä harjoittelulla.
    Niin kuin Emilia yllä totesi; tekemällä oppii. Uskon siis, että mikäli intoa ja halua oppia ja kehittyä löytyy, on mahdollista oppia vaikka kuinka hyväksi soittajaksi tai laulajaksi, vaikkei musikaalisuutta geeniperimässä olisikaan.

  7. täysin samaa mieltä muiden kanssa; perinnöllisillä tekijöillä jonkin verran merkitystä, mutta myös omalla harjoittelulla ja motivaatiolla! itse olen saanut kasvatuksen, jossa musiikki on ollut hyvin suuressa osassa. isäni on hyvin musikaalinen, ja osaa soittaa miltein jokaista soitinta ja laulaa. äitini musikaaliset taidot taas on miltein olemattomat. minä ja veljeni olemme kuitenkin pienestä pitäen olleet hyvin musikaalisia. minä itse olen soittanu pianoa eskarista asti ja veljeni rumpuja sekä kitaraa. tällä hetkellä soittelen pianoa ihan omaksi ilokseni, mutta veljeni ihan bändissäkin.

    perinnöllisenä tekijänä pidän ehkä itselläni olevaa sävelkorvaa, samankaltaista jonka isänikin omaa. useimmiten soitan esimerkiksi piano korvakuulolta, enkä nuoteista. saatan kuunnella jonkin kappaleen vaikka puhelimesta ja sen jälkeen pimpotella sen menemään muutamien harjoituskertojen jälkeen.

  8. Itse en näe, että perinnöllisyydellä olisi kovinkaan suurta merkitystä musikaalisuuteen. Uskon, että suurempi merkitys on lapsen omalla kiinnostuksella ja ympäristöllä, jossa lapsi kehittyy. Musikaalisen perheen lapsella on varmasti suurempi tietotaito kuin lapsella, joka on kasvanut vähemmän musikaalisessa perheessä. Varsinkin jos vanhemmat ovat innoissaan siirtäneet tietoaan musiikista lapselle. Tässä ei välttämättä lapsen omalla musikaalisuudella tai kiinnostuksella ole merkitystä.

    Kysyitte hyvin onko musikaalisuus ylipäätään mitattavissa tai arvioitavissa oleva ilmiö. Milloin ihminen lasketaan musikaaliseksi? Pitääkö osata soittaa jotain soitinta tai omistaa hyvä lauluääni ja sävelkorva? Tarvitseeko musikaalisuutta ylipäänsä mittailla vai voisiko jokainen arvioida itse oman musikaalisuutensa ja kiinnostuksen musiikkiin.

Comments are closed.