Tänään on musaryhmän viimeinen bloggaus päivä ja päädyimme pohdiskelemaan taito- ja taideaineiden merkitystä peruskoulussa. Päädyimme pohdiskelemaan aihetta omien kokemuksiemme perusteella.
Taito-ja taideaineiksi luokitellaan kuvataide, musiikki, kotitalous, liikunta ja käsityö. Näiden aineiden vähentämisestä ollaan käyty pitkään keskustelua ja mielipiteitä on sekä puolesta että vastaan. Valtaosa löytämistämme mielipiteistä puolsi taide-ja taitoaineiden tuntimäärän säilyttämistä ennallaan. Näiden aineiden nähtiin lisäävän motivaatiota ja kouluviihtyvyyttä, sekä ehkäisevän jopa syrjäytymistä. Joidenkin mielestä taideaineet vievät turhaa aikaa kovilta aineilta, eivätkä ole hyödyksi tulevaisuudessa.
Mielestämme taito- ja taideaineet ovat ehdottomasti olleet tärkeä osa lukujärjestystä. Vaikka näillä tunneilla opittuja asioita ei voi mitata yhtä tarkasti kuin matematiikan osaamista on mielestämme turhaa sanoa ettei näitä taitoja tarvitsisi elämässä. Näillä tunneilla käsiteltävien asioiden lisäksi opitaan paljon mm. sosiaalisia taitoja ja ryhmässä toimimista. Taito- ja taideaineiden tunneilla oppilas saa käyttää luovuuttan ja löytää itsestään uusia puolia, esimerkiksi liikuntatunneilla lapsi, jonka perheellä ei ole varaa kustantaa harrastuksia saa kokeilla eri lajeja ohjatusti.
Olemme huolestuneita siitä, että on puhuttu taide- ja taitoaineiden ja valinnaisaineiden vähentämisestä peruskoulussa. Mielestämme taito- ja taideaineet rytmittävät päivää siten, että on helpompi jaksaa ”vaativimmillakin” tunneilla, joissa opiskelu tapahtuu kaavamaisemmin. Omat kokemuksemme näistä aineista ovat niin positiivisia ja koimme oppineemme sellaisia asioita ja taitoja joita emme usko, että olisimme muuten oppineet tai kokeneet. Esimerkiksi liikuntatunneilla ” joutui” välillä tekemään asioita jotka jännittivät etukäteen ja joita ei olisi halunnut tehdä, mutta nyt olemme tyytyväisiä siitä että välillä joutui menemään epämukavuusalueelle.
Mielestämme tärkeintä ei ole kilpailukyvyn parantaminen ja kilpailussa pärjääminen vaan, se että peruskoulussa opitaan taitoja joilla pärjää elämässä koulun ulkopuolellakin. Jos panostamme vain kovissa aineissa pärjäämiseen ja ”huippuyksilöiden” kouluttamiseen unohtuu helposti kaikkien oppilaiden todelliset mahdollisuudet kaikilla elämän osa-alueilla.
Mitä olette itse mieltä taito- ja taideaineiden nykyisestä tuntimäärästä? Millainen merkitys näillä aineilla oli teille peruskoulussa?
Mielipiteitänne odottaen,
-Karoliina ja Hanna/ musaryhmä
Hyvä kirjoitus! Olen kanssanne samaa mieltä siitä, että tällaiset taito- ja taideaineet ovat tärkeä osa koulun lukujärjestystä sekä antavat hyvää pohjaa tulevaisuuden elämää varten.
Ensinnäkin koen, että esimerkiksi liikunta tai kotitalous tuovat vaihtelevuutta kovien aineiden keskelle ja mahdollistavat luovuuden käyttämisen, käsillä tekemisen sekä liikkumisen. Tällainen tekemällä oppiminen on hyvää vastapainoa pulpetilla istumiselle.
Esimerkiksi omat kokemukseni kotitaloustunneilta ovat hyvin positiiviset ja koin oppivani tunneilta paljon asioita, jotka ovat tarpeellisia meidän jokaisen jokapäiväisessä arkielämässä. Opin muunmuassa kodinhoidosta, ruuanlaitosta, jätteiden lajiittelusta sekä ryhmätyötaitoni kehittyivät yhteisen ruuanlaiton merkeissä. Tällaisa taitoja on mielestäni opetettava jatkossakin ja koen, että taito- ja taideaineet ovat tarpeellisia eikä niitä pitäisi vähentää.
Kiitos mielenkiintoisesta kirjoituksesta!
Itse koen, että taito- ja taideaineista ei missään nimessä tulisi luopua osana perusopetusta. Valinnanvaran lisäämistä voisi kuitenkin ehkä mielestäni pohtia sekä arvosteluperusteita. Kotitalouden tunneista minulle on jäänyt mieleen vain hyviä kokemuksia, ja uskon, että on tärkeää opettaa koulussa myös tälläisia käytännöntaitoja. Ei ainakaan tarvi opetella keittämään perunoita, kun ensimmäistä kertaa muuttaa omilleen.
Toisaalta muistan, että musiikintuntien pakolliset laulukokeet ja nokkahuilun soittaminen tuottivat minulle pelkkää tuskaa, koska musikaalisesti olen täysin lahjaton. Ahdistavinta oli suoristuten arviointi numeroilla. Kuvataidetunnilla muistan saaneeni huonomman numeron, koska opettaja ei pitänyt tyylistäni. Onko teidän mielestä siis mielekästä arvioida opiskelijoiden “osaamista” taito- ja taideaineissa vai pitäisikö tunneilla saada vapaammin toteuttaa itseään jännittämättä arvosanasta?
Olen samaa mieltä teidän kanssa: taito- ja taideaineiden tuntimäärää ei tulisi missään nimessä vähentää!
Kuten edellä mainittiin mm. sosiaaliset taidot ja itsensä toteuttaminen, ovat ne myös kovien aineiden keskellä piristäviä. Muistan omista kouluajoista, kuinka torstain neljän päivät eivät olleet yhtään niin rankkoja, kun kolme vikaa tuntia olivat kotitaloutta.
Nämä pehmeät aineet avaavat myös uusia ovia. Kaikkien oppilaiden kotona esimerkiksi liikkuminen ei ole itsestäänselvyys. Täten koululiikunta voi innostaa tai auttaa kiinnostumaan jostakin lajista.
Kaikki oppilaat eivät myöskään halua suuntautua akateemiselle alalle ja ei esimerkiksi erityisesti pidä pänttäämisestä. Tällöin oman luovuuden käyttö pehmeissä aineissa voi johtaa tulevaan ammattiin.
Tosi mielenkiintoinen kirjoitus ja huomiota herättävä aihe mielestäni. Olen itse sitä mieltä, että taideaineita/pehmeitä aineita pitäisi päinvastoin lisätä eikä vähentää. Juuri mainitsemanne sosiaalinen kanssakäyminen niin kotitalous- kuin liikuntatunneillakin on merkittävä osa opittavia taitoja. Pehmeät aineet opettavat heittäytymistä, rohkeutta sekä riskin ottoa, ja antavat apuja myös vastoinkäymisten kokemiselle. Avun kysyminen toiselta ja sen jakaminen on tärkeää yhteishengelle, ja jokainen voi oppia lisää niin itsestään kuin toisistaan tekemällä asioita yhdessä. On eri asia kysyä vierustoverilta sivunumeroa kuin apua pullan pyöritykseen. Mielestäni nykypäivän kouluarjessa keskitytään aivan liian vähän yhdessä tekemiseen, joten edellä mainitut taideaineet ovat ehdottoman olennaisia tiiviin luokkahengen luomiseprosessissa.
Mielestäni tosi hyvä pointti myöskin mainitsemanne liikuntaan viittaavat huomiot. Moni lapsi saattaa löytää tulevaisuuden ammattinsakin jopa erilaisten liikuntalajien kautta koulusta. Monen lapsen palava halu yrittää ja olla osa liikunnallista yhteisöä, saattaa ilmetä juurikin koululiikunnassa. Kaikilla ei ole varaa kustantaa kalliita jääkiekkovarusteita, ja maksaa kuukausittaisia kausimaksuja. Olisi hienoa, jos liikuntatunnitkin olisivat mahdollisimman monipuolisia, jolloin laji vaihtuisi laidasta laitaan, eikä vain esim. pallopelejä suosittaisiin. Se, että jokainen saisi kokemuksia niin mukavuus- kuin epämukavuusalueeltaan opettaa sinnikkyyttä ja itsensä hyväksymistä.
Aivan kuten musiikkia, liikuntaa, kotitaloutta ja muita pehmeitä aineita pitäisi lisätä, myös valinnaisia aineita tulisi olla enemmän. Joko koulun ulkopuolella koulun tarjoamana, tai sitten opetussuunnitelmaan lisättynä. Ala-asteella on mahdollista mennä iltapäiväkerhoon, joten miksei yläasteella voisi jatkaa päiväänsä hieman erityyppisessä kerhossa? Vaikkapa koko ylä-asteen viikottaisissa tanssitreeneissä:)
Mielenkiintoinen aihe ja keskustelu. Olen edellisten kirjoittaijien kanssa täysin samaa mieltä siitä, että taito- ja taideaineiden tuntimäärä tulisi ehdottomasti pitää ennallaan tai mielellään jopa lisätä. Ne ovat erittäin tärkeitä tekijöitä ryhmähengen, tiimityöskentelyn ja kouluhyvinvoinnin editämiselle, kuten aikaisemmin onkin jo mainittu.
On mielestäni erikoinen väite sanoa, että taito-ja taideaineet vievät aikaa tärkeämmiltä aineilta, jotka auttavat tulevaisuudessa. Ihmisiä tarvitaan monelle eri alalle ja erilaisiin tehtäviin ja mitä laajempi tarjonta kouluaineissa, sitä useampi voi löytää oman polkunsa jo koulussa. Yksi ystäväni esimerkiksi ymmärsi kotitaloustunneilla, että hänen unelma-ammattinsa on olla kokki ja lähti tätä tavoittelemaan heti peruskoulun jälkeen ja onkin alalla menestynyt hyvin. Sama on varmasti monelle käynyt kuvataide-, musiikki-, ja liikuntatuntien ansiosta.
Tuulikki kysyi kuitenkin arvosanojen mielekkyydestä taito-ja taideaineiden kohdalla ja mielestäni tätä tulisikin pohtia enemmän. Kaikki näistä aineista voivat olla erittäin tärkeitä asioita meidän elämässämme myöhemminkin, vaikka emme niistä itsellemme ammattia tekisikään. Siksi onkin harmi jos jonkun kokemuksen liikunnasta, musiikista, taiteesta tai kotitaloudesta ovat negatiivisia vain sen vuoksi, että ei ole joillakin standardeilla ollut kuin 6 tai 7 arvoinen.
Uskon myös, että nämä aineet ovat erittäin tärkeitä myös sen vuoksi, että osa ei koe niissä olevansa hyvä. Jokaiselle on tärkeää saada onnistumisen ja epäonnistumisen tunteita ja jos koulujärjestelmämme painottaa vain yhdenlaista oppimista ja menestymistä, suosii se selkeästi vain osaa oppilaista eriarvoistaen heitä jo alusta lähtien.
Olen kauhuissani ajatuksesta, että taide- ja taitoaineita vähennettäisiin kouluissa ja onkin ihanaa lukea näitä kommentteja, jotka ovat niiden puolella! Olen samaa mieltä kuin aikaisemmatkin kirjoittajat, että pehmeät aineet opettavat meille ryhmätyöskentelyä, itsensä haastamista, heittäytymistä, tutustuttaa uusiin asioihin ja antaa mahdollisuuksia kokeilla. Ei elämä ole pelkkää matikkaa tai biologiaa, pehmeitä aineita tarvitaan aivan samalla lailla kuin koviakin.
Taideaineista on hyvä saada arvosana, silläkin uhalla, että se saattaa vähentää jonkun motivaatiota aihetta kohtaan. Motivaatio saattaa vähentyä tai oppilas ei uskalla rikkoa omia rajojaan, vaikka kuvaamataidon tunnilla, koska pelkää huonoa arvosanaa ja homma menee tällöin suorittamiseksi. Tilanne on aikalailla sama kovien oppiaineidenkin kanssa. Ja jos pehmeät aineet halutaan pitää tai niitä jopa halutaan lisätä, niin tulisi niitä kohdella samalla tavalla kuin koviakin, saman arvoisina. Matemaattisesti lahjakkaat saavat yhtälailla parempia arvosanoja matikassa kuin kuvaamataidollisesti lahjakkaat kuvaamataidossa. Ihmiset ovat hyviä eri asioissa. Ei matematiikan arvosanan pois ottamisesta edes keskustella, vaikka huono arvosana siinä heikentäisikin monien motivaatiota.
Yläasteella oma motivaationi vähentyi ruotsin opiskelua kohtaan, kun en osannut ja arvosanat olivat huonoja. Kuitenkin kävin kaikki kurssit ja opin paljon, vaikka en ollut niin hyvä kuin monet muut. Ei arvosanoja voi ottaa pois sen takia, että jotkut saattavat pahoittaa mielensä. Itse en ole koskaan ollut musikaalinen tai saanut hyviä arvosanoja musiikista, se ei kuitenkaan vähentänyt motivaatiotani musiikkia kohtaan ja nautin paljon musiikin tunneista. Laulukokeet aiheuttivat samaa sydämentykytystä kuin matikan tunnilla taululle meneminen. Ei sen kummempaa.
Mutta miksi juuri musiikki ja kuvaamataito ovat valikoituneet taideaineiksi? Tai miksi vain nämä kaksi? Miksei vaikka teatteri voisi olla yksi koulussa opiskeltava aine? Vai onko se niin, että ensimmäisen luokan jeesuksen syntymä -näytelmässä lampaana esiintyminen koetaan riittäväksi tiedoksi ja kokemukseksi tästä aiheesta? Minusta olisi hienoa, jos teatteri otettaisiin kouluihin pakolliseksi aineeksi kuvaamataidon ja musiikin rinnalle!
Mielestäni suurin ongelma musiikin opetuksessa on epäpätevät opettajat.
Vähäinen tuntimäärä on tietysti haaste – varsinkin, kun musiikinopetuksen tavoitteet ovat laajentuneet kattamaan myös populaarimusiikin, musiikkikulttuurit jne. Vain pätevä opettaja pystyy vastaamaan tällaiseen haasteeseen. Todellisuus on kuitenkin se, että musiikki on yksi eniten epäpäteviä opettajia työllistävä oppiaine (Kumpulainen 2009, opettajat Suomessa 2008. Helsinki: opetushallitus).
Luin Sibelius-Akatemian vuonna 2009 teettämän selvityksen yleissivistävän koulun musiikinopetuksesta ja -opettajista. Kyselyyn osallistui yhteensä 176 sivistystoimenjohtajaa, rehtoria ja musiikinopettajaa erilaisista kunnista. Selvityksessä todettiin, että monessa tapauksessa luokanopettaja hoitaa sekä yläasteen että lukion musiikintunnit. Lisäksi musiikkiin erikoistuneen luokanopettajan rekrytointi miellettiin melko tai erittäin haasteelliseksi 46%:ssa kunnista, ja musiikkiin erikoistuneen aineenopettajan rekrytointi puolestaan oli haasteellista 69%:ssa kunnista.
Voidaanko olettaa, että musiikkiin erikoistumaton luokanopettaja pystyy vastaamaan esimerkiksi seuraaviin 1-4 luokkien musiikin oppituntien keskeisiin sisältöihin?
– äänenkäytön harjoituksia puhuen, loruillen ja laulaen
– lauluohjelmistoa sekä moniäänisyyteen valmentavia lauluharjoituksia
– yhteissoittoon valmentavia harjoituksia ja soitto-ohjelmistoa keho-, rytmi-, ja melodia- ja sointusoittimilla lähtökohtana perussyketajua kehittävät harjoitukset
– rytmiin, melodiaan, harmoniaan, dynamiikkaan, sointiväriin ja muotoon liittyvää peruskäsitteistöä musisoinnin, kuuntelun, liikunnan ja musiikillisen keksinnän yhteydessä
(www.musiikinopetus.fi/fi/opiskelu/koulut)
Omat kokemukseni ensimmäisten luokkien musiikintunneista ovat kurjat. Oma luokanopettajamme piti pieniä musiikkihetkiä, joissa hän heikosti pianolla säestäen laulatti meillä lauluja. Soittimia ei ollut, ja tunnit olivat sisällöllisesti köyhiä. Tällaisten musiikintuntien jälkeen olisi helppo sanoa, että musiikki vie turhaa aikaa tärkeämmiltä asioilta. Näin kuitenkin musiikin opetuksesta myös toisen puolen, sillä 5-6 luokilla musiikintuntini piti musiikkiin erikoistunut luokanopettaja. Tunneilla soitimme, lauloimme, teimme esitelmiä, kuuntelimme paljon musiikkia jne. Tunnit olivat jo huomattavasti mielekkäämpiä.
Sain vielä kolmannen näkökulman musiikin opettamiseen opiskellessani musiikkipedagogiaa Tampereen Ammattikorkeakoulussa. Opettelimme pitämään mahdollisimman monipuolisia musiikin perusteiden tunteja, joihin kuului olennaisena osana niin laulaminen, soittaminen ja kuuntelu kuin liikkuminen, improvisaatio ja iPadille ladatut musiikkisovelluksetkin. Epäpätevät opettajat latistavat oppilaiden innostusta musiikkin, sillä ovat itse usein epävarmoja musiikin tuntien suunnittelussa ja omassa musisoinnissaan. Olisiko aineenopettajissa ratkaisu myös alakoulujen musiikin opetukseen?
Musiikkia on helppo pitää turhana, jos sen voimaa ei ole ymmärtänyt. Musiikki on olennainen avain luovuuteen ja itseilmaisuun. Lisäksi musiikilla on todettu olevan vaikutusta muun muassa kieleen, muistiin ja tunteisiin. En ymmärrä, miksi vielä pohditaan, onko musiikki olennainen osa peruskoulua.