Nimikkotutkijamme Anna-Maija Niemi on tutkinut erityisopetusta ja erityisyyttä etenkin valmistavissa ja ammatillisissa koulutuksissa. Artikkelissa Amislaiseksi valmistettu, valmennettu, kuntoutettu ja ohjattu (Anna-Maija Niemi & Tuuli Kurki) tarkastellaan ammatilliseen peruskoulutukseen ja työelämään valmistavia koulutuksia, joita ovat Vammaisten opiskelijoiden valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus (AVA ja TYVA), Maahanmuuttajien ammatilliseen peruskoulutukseen valmistava koulutus (MAVA), sekä Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus (Ammattistartti). Nämä koulutukset on tarkoitettu nuorille, jotka eivät ole peruskoulun jälkeen siirtyneet valtavirran mukana toisen asteen koulutuksiin. Vuoden kestävän valmistavan koulutuksen jälkeen opiskelijoiden on tarkoitus osata hakeutua omien edellytystensä ja soveltuvuuksiensa mukaisiin opintoihin tai työelämään. Näin ollen halutaan ehkäistä väestön syrjäytymistä. Vuonna 2010 syrjäytyneitä 15 – 29-vuotiaita oli laskelmien mukaan jopa 50 000. Eittämättä syrjäytyminen on ongelma, jota haluamme yhteiskunnassamme estää, mutta miksi? Syrjäytyminen voi aiheuttaa psyykkisiä ongelmia, masennusta, toivottomuutta ja heikentää itsetuntoa. Syrjäytymisestä aiheutuva työttömyys ja huono sosiaalinen asema voivat myös laukaista päihdeongelmia ja vaikeuttaa ihmissuhteiden luomista ja ylläpitämistä. Valtion näkökulmasta halu ehkäistä syrjäytymistä kumpuaa kuitenkin aivan toisaalta:
”Jos nuori ajautuu sosiaalisesti huono-osaiselle elämän uralle ja syrjäytyy pysyvästi työmarkkinoilta, niin tästä aiheutuu yhteiskunnalle noin miljoonan euron kustannukset ennen kuin kyseinen henkilö täyttää 60 vuotta.”(Valtiontalouden tarkastusvirasto 2007)
Syrjäytyminen näyttäytyy siis valtiontaloudellisena menoeränä, johon valmistavat koulutukset tarjoavat ehkäisevän keinon. Nuoren joutuminen syrjäytymisvaaraan, eli hänen epäonnistumisensa siirtymisessä koulutusasteelta toiselle nähdään johtuvan yksilöstä, hänen kyvykkyydestään tai kyvyttömyydestään (esimerkiksi vammaisuudesta tai huonosta kielitaidosta), eikä esimerkiksi rakenteellisista ongelmista, kuten koulutustarjonnasta tai pääsykoevaatimuksista. Useat Niemen ja kumppaneiden tutkimuksiin osallistuneista erityisopetustaustaisista opiskelijoista haaveilivat esimerkiksi opiskelupaikasta sosiaali- ja terveysalalla. Heitä ei kuitenkaan opinto-ohjauksessa kannustettu hakeutumaan ko. alalle muun muassa vaativien lääkelaskujen vuoksi, vaikka haaveissa olikin esimerkiksi lastenhoitotyö, jossa lääkelaskut eivät kuulu päivittäiseen työhön. Rakenteellinen ongelma (koulutusvaatimukset ja työnkuva eivät kohtaa) käännetään siten yksilötason ongelmaksi (riittämättömät matemaattiset taidot). Syrjäytymisellä katsotaan kuitenkin olevan ensisijaisesti yhteiskunnantason seurauksia, eli valtiotaloudellisia kustannuksia, yksilöntason seurauksien, kuten heikko sosiaalinen asema ja henkinen pahoinvointi, sijaan. Asetelma on ristiriitainen, sillä koulutukseen pääsy ei ole vain yksilön omista kyvyistä kiinni, vaan pitkälti koulutusjärjestelmän rakenteen ja työmarkkinoiden säätelemää.
Valmistavien koulutusten ilmifunktioita ovat siis ammatilliseen koulutukseen/työelämään valmentaminen sekä syrjäytymisen ehkäisy. Onko kuitenkin niin, että ko. koulutuksilla on niitäkin tärkeämpi piilofunktio; nuorten varastoiminen ja ohjaaminen koulutusjärjestelmän rakenteiden ja työmarkkinoiden säätelemille poluille? Valmistaviin koulutuksiin ajautuvat sellaiset nuoret, jotka eivät ole onnistuneet koulutussiirtymässä heiltä puuttuvien ihanneominaisuuksien vuoksi, eli he eivät vastaa kuvaa aktiivisesta, itsenäisestä ja joustavasta ideaali-opiskelijasta. Onko parempi ohjata nämä nuoret valmistavaan koulutukseen, jossa heillä saattaa olla mahdollisuus kehittää näitä väitettyjä puutteellisia kykyjä, vai olisiko sittenkin parempi aloittaa muutokset rakenteelliselta tasolta; tekemällä koulutussiirtymistä mahdollisia jokaiselle ilman rakenteellisia pullonkauloja, joilla karsitaan hyvät huonoista, normaalit poikkeavista?
Lähteet:
Amislaiseksi valmistettu, valmennettu, kuntoutettu ja ohjattu (Anna-Maija Niemi & Tuuli Kurki, 2013)
http://www.sitra.fi/hyvinvointi/nuorten-syrjaytyminen
Hei! Ajankohtainen kirjoitus! Koulusiirtymät ja valmistavat koulutukset ovat olleet jo jonkin aikaa pinnalla, on myös pohdittu pitäisikö oopivelvollisuutta pidentää niin, että joko luiosta tai ammattikoulusta tulisi myös pakollinen? Tällainen laki muutos aiheuttaisi sen, ettei toiselle asteelle siirtymävaiheessa olisi niin kutsuttuja väliin putoajia, mutta tässä kohtaa itsellän herää kysymys kasvattaako se sitten entisestään kilpailua korkeakouluihin ja laskeeko muutos lukion ja ammattikoulun merkitystä, jos kaikkiolisivat ne käyneet? auttaisiko se sitten tilannetta kuitenkaan, jos siitä ei tavallaan enää hyötyisi mitään? Mutta olisi kuitenkin hienoa, jos tällä keinolla kyettäisiin “pelastamaan” moni nuori. Ehkä valmistavissa kouluissa saa kuitenkin mahdollisesti enemmän tukea ja ohjausta ja se ehkä myös kasvattaa motivaatiota? Tosin harvoin pakolla on motivaatioon kovinkaan positiivista vaikutusta.
Siirtymät koulutuksesta toiseen ovat tosiaan ajankohtainen poliittinen kysymys. Venlan kommenttia lukiessani huomasin, että oppivelvollisuuden pidentäminen voisi tosiaan poistaa yhden erityisryhmän, eli ne jotka eivät peruskoulun jälkeen jatka opintoja ammatikoulussa tai lukiossa. Toisaalta polku erityisluokalta toiselle voisi taas vain jatkua uudessa koulussa.
Mielestäni hyvä kymppiluokka tai ammattistartti ei koskaan ole pelkästään varastointia. Opiskelin viime vuonna kansanopistossa, jossa oli sekä kymppilluokka että MAVA-koulutusta. En osaa tarkemmin sanoa, miten maahanmuuttajaopiskelijat hyötyivät MAVAsta, mutta ainakin kymppiluokkalaisista moni selkiytti tulevaisuudensuunnitelmiaan ja sai opiskelupaikan vuoden kuluessa. Lisävuosi voi tarjota mahdollisuuden hetkeksi pysähtyä miettimään asioita, ja varsinkin nuorten kohdalla se antaa yksinkertaisesti aikaa kasvaa. Kymppiluokka tai ammattistartti ei ole patenttiratkaisu – mutta hyvin toteuttuna se voi toimia oikeinkin hyvin ja integroida oppilaita jatko-opintoihin entistä paremmin.
Mukavaa, että kirjoitus on herättänyt ajatuksia! Venlan esiin nostama oppivelvollisuuden pidentäminen ja Tuulin podinta kymppiluokan käymisestä voivat molemmat toimia koulutussiirtymissä tapahtuvien putoamisten ehkäisemiseksi, mutta eivät kai kuitenkaan kaikille. Kymppiluokka tarjoaa hyvää lisäaikaa kasvaa ja pohtia omaa tulevaisuutta erityisesti niille, joilla on motivaatiota sekä riittävät opiskelutaidot esimerkiksi oman keskiarvon kohottamiseksi.
Mutta entäpä ne nuoret, jotka on nimetty erityistä tukea tarvitseviksi? Ratkaiseeko oppivelvollisuuden pidentäminen tai kymppiluokan käyminen lopulta kuitenkaan niitä rakenteellisia ja erityisoppilaan leiman aiheuttamia haasteita, joita he kohtaavat koulutussiirtymissä?
Julia/ Tämäkö on koulutuksellista tasa-arvoa?
Haluaisin vielä vähän tarkentaa kommenttiani. Minusta kymppiluokka voi nimittäin olla myös paikka, jossa voi kohentaa opiskelutaitojaan ja löytää uutta motivaatiota. Siitä olen silti samaa mieltä, että kaikille se ei ole toimiva ratkaisu. Olisi mielenkiintoista tutkia, millainen on erityisoppilaiksi luokiteltujen nuorten asema kymppiluokilla tai ammattistarteissa. Ovatko he sielläkin yhtä erillään muista kuin aiemmin vai voidaanko esimerkiksi kymppiluokka jo itsessään määritellä erityisluokaksi?
Heippa!
Erityisyys on ajankohtainen ja monia mietityttävä aihe ja väliinputoojuus on yksi iso ongelmakohta Suomen jopa ylistetyssä koulutussysteemissä.
Koen että tässä keskustelussa puhuttu kymppi tai starttiluokka on hyvinkin pätevä ratkaisu monille, joilla on esimerkiksi yläasteen aikana iskeneen motivaationpuutteen seurauksena vaikeuksia päästä toisen asteen koulutukseen. Tällaiset tapaukset todennäköisesti hoituvat sillä yhden vuoden tehokertauksella ja numeroiden nostolla.
Tämä yksi vuosi ei kuitenkaan todennäköisesti ratkaise juuri niitä rakenteellisia ongelmia, jotka aiheuttavat erityisyyden leiman. Ehkä erityisopetusta pitäisi mahdollisesti sekoittaa enemmän “normaalin” opetuksen kanssa, jotta oppilaat eivät eriytyisi muista.
Tämä eristäytyminen omaan pikkuryhmään, jossa ei välttämättä olla lainkaan kosketuksessa normiluokkiin saattaa myös vaikuttaa oppilaan minäpystyvyyteen negatiivisesti. Erityisoppilas, jolla saattaisi olla potentiaalia oppia enemmän tavallaan “tyytyy” siihen mitä oppii ryhmässään, eikä oletakaan pystyvänsä parempaan. Tämä taas vaikuttaa myöhemmissä opiskelijavalinnoissa kielteisesti ja saattaa olla yksi syy väliinputoamiselle. Saatoinpas mennä vähän ohi aiheen : D
hmm, mielenkiintoisia kommentteja ja pohdintoja.
lähtökohtaisesti olen sitä mieltä että kymppiluokat ovat erittäin varteenotettava vaihtoehto, mutta mielummin pidentäisin oppivelvollisuutta. harva nuori on valmis 15-vuotiaana tekemään päätöksiä elämästään ja lähipiirissäni olen tullut siihen tulokseen, että sitäkin harvempi tekee niitä oikeita päätöksiä. yleensä se tarkoittaa silloin sitä, että opiskeluaika pitenee, oppilaitoksista pomppoillaan toiseen, kunnes sitten löydetään se oma paikka.
(viime aikoina ollaan sanottu että murrosikä jatkuukin 25-vuotiaaksi asti. tai että nuoruus pitenee. itse kutsun kaksikymppisten aikaa “kakkosmurrosiäksi”. aika, jolloin tajuaa ettei voi syyttää muita omista virheistään, eikä olekaan enää ketään ketä vastaan kapinoida, jolloin alkaakin kapinoida itseään vastaan. vasta tuossa vaiheessa pystyy oikeastaan todellisesti pohtimaan, mitä elämällään tahtoisi tehdä, kuitenkin ottaen huomioon ne poikkeukset, jotka tietävät aina mitä tahtovat tehdä, että ne jotka eivät koskaan tiedä.)
syrjäytymisen suurin ongelma humaanisella tasolla (katkaistaan yhteiskunnallinen viitekehys, muuten lähtee muille raiteille) on omanarvontunnon lasku. ne henkilöt jotka eivät ole käyneet mitään toisen asteen koulutusta eivät ole yhteiskunnalle oikeastaan mitään. henkilökohtaisella tasolla he myös kokevat usein alemmuuden tunnetta toisiin, jotka ovat opiskelleet enemmän. nämä tunnekaavat tulevat yleensä esiin myöhemmin, vasta muutaman vuoden jälkeen koulusta jättäytymisestä, enkä sitä soisi kenellekään. tämä on yksi syy minkä vuoksi tahtoisin pidentää oppivelvollisuutta.
erityisoppilaista vielä sen verran, että heitäkin on monen tasoisia. oppilaita yritetään integroida paljon normaaleihin luokkiin, mutta integroimista täytyy katsoa myös yksittäisesti. erityisluokkia ollaan pyritty myös vähentämään säästösyistä, jota en pidä hyvänä. erityisoppilaat, joilla on “vain” hankalia oppimisvaikeuksia tai pieniä käytöshäiriöitä ovat helpompia integroitavia normaaliin luokkaan. on olemassa kuitenkin hankalia tapauksia, jotka tarvitsevat sen oman luokan, sen oman opettajan ja oman avustajan. näitä oppilaita ei voi integroida normaaliin luokkaan ilman että se häiritsisi kaikkien oppimista. heillekin täytyy antaa sille mahdollisuus, esimerkiksi yhteisillä taideainetunneilla, niinkuin usein jo annetaan.
hmm vaikeita kysymyksiä
Mielenkiintoinen kirjoitus, eniten herätti ajatus rakenteellisen ongelman kääntämiseksi yksilötason ongelmaksi. On varmasti hyvin monia koulutuksia, joissa opittuja asioita ei välttämättä tarvita työelämässä. Ne kuitenkin muodostavat kriteerit ja vaatimukset mahdollisille opiskelijoille, ja tulevat varmasti rajanneeksi potentiaalisia opiskelijoita ulos.
Ohjaukseen liittyvät asiat kiinnostavat minua erityisesti, ja tässäkin tullaan siihen ilmiöön, jossa kasvattaja mahdollisesti luulee tietävänsä, mikä on nuoren parhaaksi ja luulee toimivansa oikein. Se onkin varsin hienovaraista työtä, jossa tasapainotellaan omien ja ohjattavan motiivien välissä. Omia eriarvoistavia toimintatapoja ei varmaan useinkaan tiedosteta, mutta olettamuksia kunkin ihmisen sopivuudesta millekin alalle saatetaan tehdä varsin heppoisin perustein.