Luonnosta nuorille potkua elämään

Polku-hanke Kuva: Riikka Puhakka

”Luonnossa mieltä tasapainottava voima.”

”Muistaa itsensä uudestaan.”

”Sain energiaa.”

”Tuli parempi olo ja jaksoi enemmän seuraavana päivänä.”

Näin kuvailivat parikymppiset Polku-hankkeeseen osallistuneet nuoret miehet luonnossa liikkumisen vaikutuksia hyvinvointiinsa. Juuri nuorten miesten luonnossa vieraantumisesta ollaan eniten huolissaan, mutta Lahdessa käynnissä olevan Polku – Luonnosta potkua työelämään ja hyvinvointia nuorille -hankkeen perusteella nuorten luontosuhdetta voidaan vahvistaa tarjoamalla heille luontokokemuksia.

Työttömille nuorille järjestettiin kuukauden pituisia luonto- ja ympäristöpainotteisia työpajoja Palmenian, Lahden seudun ympäristöpalvelujen ja Avoin mieli – Open Mind ry:n/Inspiksen toteuttamassa ESR-rahoitteisessa hankkeessa. Nuoret aikuiset osallistuivat myös arjen ympäristövastuullisuutta edistävään ekotiimiin ja luontoyhteyttä vahvistaville retkille.

Esimerkiksi helteisenä toukokuun päivänä pyöräilimme viiden nuoren miehen kanssa Renkomäen laavulle kaupungin laitamille. Nuorten aloitteesta emme kaivaneet repuista esille makkarapaketteja vaan tutustuimme hortoilun ihmeelliseen maailmaan. Ekotiimin vetäjän asiantuntevalla opastuksella keitimme sopan voikukan- ja pihlajanlehdistä, vuohenputkesta, horsmasta ja muista villivihanneksista. Makoisat letut maustoimme ketunleivillä ja mustikanlehdillä. Ruokalevolle jokainen rauhoittui mieluisaan paikkaan luonnossa. Selviytymishenkinen laavuretki oli monelle nuorelle koko kuukauden kohokohta.

Hankkeen tutkimuksen perusteella luonto tekee hyvää: retket lisäsivät nuorten sosiaalista, psyykkistä ja fyysistä hyvinvointia. Suurin osa nuorista aikoo jatkossa viettää nykyistä enemmän aikaa luonnossa. Lyhyellä pilottihankkeella on pitkäkestoisia vaikutuksia nuorten hyvinvointiin, jos nuoret innostuvat lähtemään luontoon – kuten olemme jo kuulleet. Luontoa voidaan käyttää välineenä nuorten osallisuuden lisäämisen ja syrjäytymisen ehkäisyyn. Tämänkaltaisten kehittämis- ja tutkimushankkeiden avulla annetaan eväitä nuorten elämänhallintaan ja luodaan uskoa tulevaisuuteen.

Riikka Puhakka työskentelee tutkijatohtorina Polku-hankkeessa Palmeniassa