Kestävä kehitys elintarvikkeiden jalostuksessa

Kestävän kehityksen merkitys elintarviketeollisuudessa korostuu vuosi vuodelta. MTT:n tutkimuspäällikön Juha-Matti Katajajuuren pitämässä seminaarissa Palmenia tuotekehitysasiantuntijakoulutuksessa syksyllä 2012 esitettiin, että ravinnon osuus kulutuksen ympäristövaikutuksista voi olla jopa 40 %. Olemmeko turhaan huolissamme kulkuneuvojen hiilipäästöistä? Miten voimme vaikuttaa ravintokulutuksen ekologisuuteen muuten kuin kierrättämällä?

Kestävä kehitys tarkoittaa kehitystä, joka tyydyttää nykyhetken tarpeet viemättä tulevilta sukupolvilta mahdollisuutta tyydyttää omat tarpeensa (Brundtland 1987). Ihmisten saama tieto hiilijalanjäljistä tuotetasolla lisää tuskaa, ja saa meidät ajattelemaan jälkikasvuamme. Mitä voimme kuitenkaan tehdä? Tutkimusten mukaan eniten luontoa kuormittavia elintarviketuotannon prosesseja ovat rehuketju ja eläinten kasvatus. Näistä seuraa muun muassa vesistöjen rehevöitymistä, otsonin muodostusta, happamoitumista ja kasvihuonekaasuja. Yhden juustokilon valmistaminen pellolta pöytään vastaa noin 60 kilometrin autolla ajon hiilijalanjälkeä. Pitäisikö lopettaa pitkälle jalostettujen ruokien syöminen?

Lihatuotannon hiilijalanjälki on merkittävä elintarviketeollisuudessa. Ympäristövaikutusten vähentämismahdollisuuksia ovat esimerkiksi: viljojen satotason nosto viljelymenetelmiä kehittämällä ja geeniteknologialla, karjan jalostaminen geeniteknologialla, energian talteenotto ja kierrätys. Viljan ja karjan kasvun nopeuttaminen vähentäisi merkittävästi viljelystä ja karjanhoidosta johtuvaa hiilijalanjälkeä. Kuka hyväksyy viikossa kasvaneen ja jalostetun rehuviljan käytön karjataloudessa? Haluammeko syödä kuukaudessa teurasmittaan kasvaneita broilereita? Geeniteknologia on monen mielestä vielä epäeettistä, mutta jossakin määrin sitä tulee tulevaisuudessa saada käyttää, jos halutaan merkittävästi vähentää kasvihuonekaasuja ruoan jalostamisessa.

Vastaus hiilijalanjäljen pienentämiseen elintarviketeollisuudessa tulevaisuudessa voi olla pakkausmerkintäuudistukset yhdessä valveutuneiden kuluttajien kanssa. MTT:n mukaan hiilimerkinnät ohjaavat elintarvikevalintoja, valistavat kuluttajaa ja helpottavat kuluttajan ostopäätöksiä. Merkintöjen tulee kuitenkin olla mahdollisimman yhteneväisiä ja mielellään kansainvälisiä standardeja noudattavia. Tällä hetkellä monilla yrityksillä on omat merkintätavat tuotteissaan. Saadakseen luotettavuutta merkintä tarvitsee tuekseen paljon tiedottamista, kampanjointia sekä hiilijalanjäljen tarkistuksen tuotekohtaisesti. Merkintä auttaisi valitsemaan ja suosimaan yrityksiä, jotka näkevät vaivaa ja investoivat hiilijalanjäljen pienentämiseen.

Kaikki pyristely on turhaa, jos rahaa ei mene maailmanlaajuisesti aluksi päiväntasaajan maihin, joissa metsätalous on monelle pääelinkeino. On turha valita elintarvikepakkauksia hiilijalanjäljen perusteella ja tehostaa karjatuotantoa, jos meillä ei ole 50 vuoden kuluttua puita, jotka riittävästi sitoisivat hiilidioksidia. Tukipaketit ja miljardit tulisi lähettää sinne ennen hiilipäästösäädösten kiristämistä. Asiahan ei meille rikkaille maille kuulu, kun päiväntasaaja on niin kaukanakin. Vai kuuluuko, ja koska on liian myöhäistä katua?