Promoottori Juha Helenius on promootioiden konkari

Promoottori on promootion korkein arvohenkilö, ja tulevassa promootiossa kunniatehtävään on valikoitunut professori Juha Helenius. Perinteisesti promoottorina toimii kyseisellä hetkellä tiedekunnassa virkaiältään vanhin, eli pisimpään tiedekunnassa työskennellyt professori. Promootiojuhlan päätapahtumassa, promootioaktissa promoottori vihkii nuoret maisterit ja tohtorit. Samalla hän toimii myös koko promootion esihenkilönä.

Promoottori Juha Heleniuksella on takanaan pitkä ja monipuolinen ura. Hän on syntynyt Tampereella vuonna 1956 ja valmistunut maatalous-metsätieteellisestä tiedekunnasta ensin maisteriksi, sekä agronomiksi vuonna 1982 ja sittemmin tohtoriksi vuonna 1989.

-Väitöksen jälkeen jatkoin tutkijan uraani Suomen Akatemian sekä silloisen Maatalouden tutkimuskeskuksen palveluksessa aina vuoteen 1996, jonka jälkeen siirryin maatalous-metsätieteelliseen tiedekuntaan agroekologian professorin tehtäviin. Olen työskennellyt tiedekunnassamme paitsi tutkija-opettajana, myös hallinnossa osaston johtajana sekä varadekaanina. Lisäksi olen Kestävyystieteen instituutin HELSUS:in johtoryhmän jäsen, Helenius summaa.

Kun tiedekunnan dekaani kutsui Heleniuksen promoottorin tehtävään, ei myöntyvän päätöksen antaminen ollut vaikeaa. Vaikka Helenius tiedosti, että tehtävä on vaativa ja aikaa vievä, niin ennen kaikkea se on hänestä suuri ilo, kunnia sekä etuoikeus.

-Professorina toimiessani palkitsevinta on ollut olla opettaja ja ohjaaja. Olen saanut kulkea mukana lukuisten maisterien ja tohtorien opintiellä, ja nyt mahdollisuus päästä promovoimaan heidät ikään kuin kruunaa jaetun opiskelupolun – jopa kirjaimellisesti, Helenius naurahtaa.

Kokenut promootionkävijä

Heleniukselle promootion kaava ja juhlallisuudet ovat ennestään jo hyvinkin tuttuja. Hän on nimittäin aiemmin osallistunut promootioon tohtoripromovendina, maisteripromovendin avecina sekä kunniatohtorin isäntänä. Kesän promootio tulee olemaan siis jopa neljäs promootiokerta, mutta tällä kertaa Heleniuksen rooli on ainutlaatuinen.

Floran päivässä tervehdittiin kevättä kuohujuomaa kippistelemällä. Promoottori Juha Helenius keskellä. Kuva: Sami Laitinen

-Kaikki aiemman promootiot ovat olleet ilon täyteisiä juhlia, joista on jäänyt lämpimiä muistoja. Tunnelma promootiossa on sanoinkuvailematon – se täytyy kerta kaikkiaan kokea itse! ylistää Helenius.

-Kesän promootiolta odotan ennen kaikkea iloista juhlamieltä sekä sopivassa tasapainossa arvokkuutta, mutta myös riehakkuutta. Ei muuta kuin uusia mahtavia promootiomuistoja luomaan!  Helenius jatkaa.