Ovatko sateet huuhtoneet kipsin vaikutuksen Savijoella?

Petri Ekholm
Erikoistutkija
SYKE
+358 2952 51102
petri.ekholm (a) ymparisto.fi

Syksyllä 2016 levitetyn kipsin tehoa on nyt runsaan kolmen vuoden aikana koeteltu poikkeuksellisen kuivilla ja varsinkin viime aikoina erittäin märillä keleillä – kaiken kaikkiaan kuitenkin sellaisissa oloissa, jotka vastaavat muuttunutta ilmastoamme. Kipsin levityksen jälkeen Savijoessa on virrannut vesimäärä, joka vastaa valuma-alueelle tasaisesti levitettynä 90 cm vesipatjaa. Onko kipsi huuhtoutunut vesimassan mukana ja miten on kestänyt sen fosforikuormitusta vähentävä vaikutus?

Säiden ääripäät: Kuvissa näkyy mittapato vähäisen virtaaman aikana kesällä 17.6.2019 sekä viime viikon maanantaina 10.2. (Kuvat: Matti Jantunen, Lounais-Suomen vesiensuojeluyhdistys)

Vuoden 2019 loppuun mennessä jatkuvatoimiset anturit rekisteröivät 30865 tunnittaista vedenlaatuhavaintoa niin yläjuoksun vertailualueella (Mittapato) kuin ylemmällä (Yliskulma) ja alemmalla kipsialueella (Parmaharju). Lisäksi näiltä kolmelta alueelta on otettu 85 laboratoriossa monipuolisesti analysoitua vesinäytettä. Aineiston perusteella Savijoen kuljettamien aineiden määrä on laskettu puolivuosittain ja tulosten perusteella on arvioitu kipsin vaikutusta ja sen mahdollista hiipumista.

Kipsistä on nyt huuhtoutunut Savijokeen noin 40 prosenttia, lopun ollessa edelleen pelloissa, mutta kulkeutuneena syvemmälle maaprofiilissa. TraP-hankkeen aiemmin (2008–2013) Nurmijärven Nummenpäässä toteuttamassa 100 hehtaarin pilotissa kipsistä huuhtoutui vastaavassa ajassa yli 60 prosenttia ja lähes kaikki kipsi huuhtoutui runsaassa viidessä vuodessa (Kuva 1). TraP-hankkeessa kipsi puolitti kiintoaineen ja siihen sitoutuneen fosforin huuhtoutumisen. Seuraavassa arvioin kipsin tehoa Savijoella kahden eri oletuksiin perustuvan laskelman avulla. Kutsutaan näitä vaikkapa pessimistiseksi ja optimiseksi laskelmaksi.

Kuva 1. Valumaveden sulfaattipitoisuuden perusteella arvioitu kipsin huuhtoutuminen pelloilta Savijoella (SAVE-hanke) ja Nummenpäässä (TraP-hanke). (Kuva: Petri Ekholm / SYKE)

Pessimistisen laskelman mukaan kipsi toimi erinomaisesti vähävetisenä syksynä 2016, mutta seuraavana keväänä päästiin enää 20–30 prosentin vähentymään (kuva 2). Syksyllä 2017 oltiin lähes 50 prosentin tasolla, mutta sen jälkeen jäätiin reilusti alle, lukuun ottamatta ehkä ylemmän kipsialueen suoritusta keväällä 2019. Syksyinä 2018 ja 2019 alemman kipsialueen pelloilta huuhtoutui jopa enemmän kiintoainesta ja hiukkasmaista fosforia kuin vertailupelloilta. Pessimistisen laskelman mukaan kipsi siis kyllä toimi, mutta oletuksiamme vaatimattomammin ja lyhyemmän aikaa.

Kuva 2. Pessimistisesti arvioitu vähenemä hiukkasmaisessa fosforissa (kipsikäsiteltyjä peltoja verrattu käsittelemättömiin peltoihin). (Kuva: Petri Ekholm / SYKE)

Optimistisen laskelmankin mukaan kipsin teho on heikentynyt ajan myötä, mutta teho on kuitenkin ollut hyvä, varsinkin ylemmällä kipsialueella (kuva 3). Jopa niin hyvä, että ajoittain on päästy yli 100 prosentin vähennyksiin.

Kuva 3. Optimistisesti arvioitu vähenemä hiukkasmaisessa fosforissa. (Kuva: Petri Ekholm / SYKE)

Miten pessimistinen ja optimistinen laskelma eroavat? Valuma-aluetason tutkimuksissa ei suoraan saada selville muutosta juuri kipsikäsiteltyjen peltojen fosforihuuhtoumassa, sillä vaikka anturit mittaisivat miten tiheästi vedenlaatua, ne kuvaavat kuitenkin vain Savijoen kuljettamaa kokonaisainemäärää. Tämä kokonaisainemäärä koostuu niin kipsikäsiteltyjen ja -käsittelemättömien peltojen kuin metsistä ja muilta alueilta tulevasta kuormituksesta. Pelloilta tuleva kuormitus saatiin vähentämällä joen kuljettamasta kokonaisainemäärästä metsistä ja muilta alueilta tuleva kuormitus muun muassa kirjallisuudesta löytyvien arvioiden perusteella. Pessimistisen ja optimistisen arvion ero löytyykin siitä, miten pelloilta tuleva kuorma on jaettu kipsikäsiteltyjen ja -käsittelemättömien lohkojen välille.

Pessimistinen laskelma olettaa, että kipsikäsitellyt pellot ovat peruskuormittavuudeltaan samanlaisia kuin pellot Savijoen yläosan vertailualueella. Tämä oletus on kuitenkin virheellinen. Kipsiä saaneet pellot ovat nimittäin luonnostaan kuormittavampia kuin vertailualueen pellot. Kipsin levitystä edeltävänä keväänä ylemmän kipsialueen pellot tuottivat 45 prosenttia ja alemman kipsialueen pellot 30 prosenttia suurempia hiukkasmaisen fosforin kuormituksia kuin vertailualueen pellot. Yksi syy eroon lienee se, että kipsialueen pellot ovat kaltevampia, ja siten herkempiä eroosiolle, kuin vertailualueen pellot.

Optimistisessa arviossa on oletettu, että ero vertailualueen ja kipsialueen peltojen välillä on pysynyt suhteessa samansuuruisena ennen ja jälkeen kipsin levityksen. Oletus vaikuttaa loogiselta, mutta senkin täytyy olla virheellinen, sillä yli 100 prosentin vähenemät eivät liene edes kipsillä mahdollisia. Ehkä jätämme pessimistiset ja optimistiset asenteet syrjään ja toteamme realismiin pyrkien, että kipsin todellinen teho on luultavimmin näiden kahden arvion välissä.

Yhteistä edellä esitetyillä kahdella arviolla on se, että kipsin teho vaikuttaa heikentyneen ajan myötä ja että ylemmällä kipsialueella kipsi on toiminut paremmin kuin alemmalla kipsialueella. Ilmeinen selitys tehon heikentymiseen voisi olla kipsin vähittäinen huuhtoutuminen pelloilta. Tosin TraP-hankkeessa tällaista tehon hiipumista kipsin huuhtoutuessa pellolta vesiin ei havaittu. Tehon väheneminen voi olla myös osin näennäistä johtuen viime syksyn poikkeuksellisesta märkyydestä, mikä on voinut alentaa maanesteen ionivahvuutta – kipsikäsittelystä huolimatta – tasolle, jossa maahiukkaset eivät aggregoidu ja eroosio pysyy voimakkaana.

Aiemmissa tutkimuksissa kipsi on vähentänyt myös rehevöitymisen kannalta erityisen ärhäkkään liuenneen fosforin kuormitusta. Savijoella vähenemää havaittiin vain ensimmäisen puolen vuoden aikana kipsin levityksestä. Liuennutta fosforia koskevat arviot ovat tosin hieman epävarmoja, sillä vesianalyysilaboratorion fosforimäärityksissä on paljastunut ongelmia. Fosforin lisäksi kipsi on vähentänyt sekä hiukkasmaisen että liuenneen orgaanisen hiilen huuhtoutumista pelloilta vesiin.

Savijokea seurataan tämän vuoden loppuun ja aineistoa syynätään yhä tarkemmin. Seurannan päätyttyäkään emme kuitenkaan tule esittämään tarkkaa prosenttilukua kipsin vaikutuksesta fosfori- ja hiilikuormitukseen, vaan erilaisiin lähtöoletuksiin perustuvia vaihteluvälejä. Toivottavasti nuo vaihteluvälit ovat kuitenkin kaventuneet nyt esitetystä.

Maanparannusaineet ruukkukoetutkimuksessa – Kipsin vaikutusta kasvien ravinteidenottoon ja peltomaan mikrobeihin tutkitaan lisää

Miten kipsi vaikuttaa maan kationikoostumukseen ja kasvien ravinteidenottoon? Entä miten peltomaan mikrobit reagoivat kipsikäsittelyyn? Erikoistutkija Helena Soinne Luonnonvarakeskuksesta (Luke) kertoo helmikuussa alkavista ruukkukokeista, joissa kipsin ja muiden vesiensuojelutarkoituksessa käytettävien maanparannusaineiden vaikutuksia tutkitaan.

Luonnonvarakeskuksessa ja Suomen ympäristökeskuksessa (SYKE) ollaan käynnistämässä useiden hankkeiden yhteistyönä koetta, jossa tutkitaan vesiensuojelutarkoituksessa käytettävien maanparannusaineiden vaikutuksia maan kationikoostumukseen, kasvien ravinteiden ottoon, ravinteiden huuhtoutumiseen sekä maan mikrobiologiaan. Kokeessa testataan kipsin, rakennekalkin ja maanparannuskuitujen vaikutuksia. Koe toteutetaan ruukkumittakaavassa ja kokeessa on mukana neljä lajitekoostumukseltaan tai kationikoostumukseltaan erilaista maata.

Helmikuun alussa käynnistyvän tutkimuksen koemaat on jo punnittu ruukkuihin. Maiden kosteudet on säädetty huomioiden niiden erilaiset vedenpidätyskyvyt. Kuva: Helena Soinne (Luke)

Maanparannusaineena tai vesiensuojelukeinona peltoon levitettävän kipsin tai rakennekalkin mukana maahan tulee runsaasti kalsiumia. Kalsiumilla on positiivisia vaikutuksia maan rakenteelle ja siten esimerkiksi aitosavimaissa kalsiumin runsastuminen on pääasiassa hyvä asia.

Kuitenkin karkeammilla mailla runsas kalsiumin lisääminen voi johtaa tilanteeseen, jossa kasvien kasvulle välttämättömien magnesiumin ja kaliumin huuhtoutuminen lisääntyy. Lisätty kalsium voi vaikuttaa peltomaan kationikoostumukseen syrjäyttämällä maahiukkasten pinnoilta muita ravinnekationeja kuten kaliumia ja magnesiumia. Nämä kalsiumin syrjäyttämät ravinteet ovat alttiina huuhtoutumiselle ja kasveilla voi sen seurauksena ilmetä magnesiumin ja kaliumin puutetta. Runsaasti kalsiumia sisältävien kipsin ja rakennekalkin käyttöä vesiensuojelumenetelmänä suositellaan erityisesti savipelloille, joissa magnesiumin puutteen esiintyminen on epätodennäköistä. Esimerkiksi SAVE-hankkeen aiemmissa tutkimuksissa kipsikäsittelyn ei ole havaittu haittaavan kasvien magnesiumin- ja kaliuminottoa.

Kokeessa jäljitellään syyssateiden maata huuhtovaa vaikutusta ja mitataan maan läpi suotautuvan veden ravinne- ja kationipitoisuuksia. Tekosyksyn ja mahdollisten helmikuun pakkasten jälkeen ruukkuihin kylvetään keväällä raiheinää, josta pyritään korjaamaan useampi sato. Mittaamalla sadon määrää ja laatua saadaan selville ovatko eri maanparannusaineet vaikuttaneet maan ravinnetilaan siten, että kasvien kasvu olisi heikentynyt.

Kipsin, rakennekalkin ja maanparannuskuitujen käyttö voi vaikuttaa myös maan mikrobitoimintaan. Esimerkiksi rakennekalkki voi paikallisesti nostaa maan pH:n hyvin korkeaksi. Tällaiset nopeat muutokset voivat olla tuhoisia mikrobeille. Toisaalta pidemmällä aikavälillä maan rakenteen parantumisen myötä maan mikrobitoiminta ja -diversiteetti voivat parantua entisestään.

Perustettavassa ruukkukokeessa seurataankin maan mikrobitoiminnan muutoksia pian kipsin, rakennekalkin ja kuitulietteen lisäämisen jälkeen sekä lisäksi pidemmän ajan kuluttua, kun ruukusta on jo korjattu satoa.

Kokeessa mukana olevilla kipsillä, rakennekalkilla ja kuitulietteillä voidaan kaikilla vähentää pelloilta vesistöihin päätyvää fosforikuormitusta. Kuormitusvähennyksen suuruus riippuu maanparannusaineen ominaisuuksien lisäksi myös mm. maalajista ja pellon kunnosta kokeen perustamishetkellä. Helmikuussa perustettavassa ruukkukokeessa saadaan tietoa myös siitä, kuinka eri maanparannusaineet toimivat erilaisilla mailla. Tästä tiedosta on apua, kun mietitään missä kustakin maanparannusaineesta saataisiin vesiensuojelun kannalta suurin hyöty.

Helena Soinne, erikoistutkija, Luonnonvarakeskus (Luke)

 

KIPSI-hanke viljelijäristeilyllä 11.12.2019

Projektipäällikkö Pekka Salminen ja erityisasiantuntija Tanja Pajunoja Varsinais-Suomen ELY-keskuksesta kertovat syksyllä käynnistyneestä KIPSI-hankkeesta. Hanke on osa ympäristöministeriön luotsaamaa Vesiensuojelun tehostamisohjelmaa ja sen tavoitteena on vähentää maatalouden vesistökuormitusta laajamittaisella peltojen kipsikäsittelyllä Saaristomeren valuma-alueella. Suurin osa kipsin levityksestä tapahtuu vuosina 2020-22.  Hankkeen toteutuksessa alueen viljelijät ovat avainasemassa. Hanketta esiteltiin osalle heistä viime viikolla Paimion yhteistoiminta-alueen viljelijäristeilylle

Maaseutuhallinnon Paimion yhteistoiminta-alue kutsui KIPSI-hankkeen viljelijäristeilylle 11. joulukuuta kertomaan kipsin vaikutusmekanismista ja hankkeen toteutuksesta. Risteilylle saapui yli 80 viljelijää Paimion, Sauvon, Kaarinan, Paraisten ja Kemiön kuntien alueelta. Hanketta olivat esittelemässä KIPSI-hankkeesta projektipäällikkö Pekka Salminen ja erityisasiantuntija Tanja Pajunoja sekä Varsinais-Suomen ELY-keskuksen vesiyksikön ylitarkastaja Mikko Jaakkola.

KIPSI-hankkeen erityisasiantuntija Tanja Pajunoja ja projektipäällikkö Pekka Salminen Varsinais-Suomen ELY-keskuksesta. (Kuva: Mikko Jaakkola, Varsinais-Suomen ELY-keskus)

Jo aiemmin syksyllä KIPSI-hanke järjesti Paimiossa kipsinlevitysnäytöksen, joten monelle kipsikäsittely oli jo asiana tuttu ja monia kysymyksiä oli jo herännyt viljelijöiden keskuudessa. Ensimmäinen keskustelua herättänyt asia oli kipsin vaikutusaika, joka tutkimusten mukaan on noin viisi vuotta. Viljelijät toivat esiin kipsin osana laajempaa maanparannukseen tähtäävää toimenpidekokonaisuutta. Kokonaisuuteen voisi kuulua esim. syväjuuristen kasvien ottaminen viljelykiertoon ja maan syväkuohkeutus, jolloin kokonaisvaikutus voisi olla pidempikin.

Kuva: Kipsinlevitysnäytös Paimiossa 23.9.2019.
Kipsinlevitysnäytös Paimiossa 23.9.2019. (Kuva: Mikko Jaakkola, Varsinais-Suomen ELY-keskus)

Mukana oli myös SAVE-hankkeessa mukana olleita viljelijöitä. He kiinnittivät huomiota erityisesti logistisiin asioihin, kuten pienimpien teiden soveltuvuuteen painaville kipsikuljetuksille ja rekkarallin ympäristövaikutuksiin. Esille nostettiin myös kipsin olleen silminnähden hyödyllistä maaperän rakenteelle.

Keskusteluissa esiin nousi myös epäilyksiä. Teollisuuden kipsikasojen volyymi oli hyvin tiedossa ja kysymyksiä herätti mahdollinen teollisuuden vaikuttaminen KIPSI-hankkeen taustalla. KIPSI-hanke perustuu kuitenkin TraP- ja SAVE-hankkeista saatuun tutkittuun tietoon kipsin vesistövaikutuksista. Maanparannusaineena kipsi on vanhin kaupallinen lannoitetuote. Viljelijöistä osalle kipsi onkin kiinnostava maanparannusaineena, osa on motivoitunut vesiensuojelunäkökulmasta.

Hanketoteuttajan näkökulmasta oli ilahduttavaa käydä rakentavaa keskustelua, kuulla kriittisiäkin näkökulmia ja saada ajatuksia hankkeen käytännön toteutukseen. Useampi viljelijä myös ilmoitti olevansa kiinnostunut ottamaan kipsiä jo ensimmäisenä hankevuonna ja toteuttamaan kipsinlevitysnäytöksen omilla pelloillaan.

Kipsin levitykseen soveltuvat peltolohkot KIPSI-hankkeen alueella, Saaristomeren valuma-alueella (Kartta: Mirka Vainiomäki)

Paimion yhteistoiminta-alueen viljelijäristeily rohkaisi jatkamaan hanketoteutusta, joka on edennyt kipsin toimituksen kilpailutuksen valmisteluun. Kilpailutus toteutetaan tammikuussa 2020 ja Saaristomeren valuma-alueen viljelijät voivat ilmoittaa soveltuvia peruslohkoja kipsikäsittelyn piiriin VIPU-palvelussa huhtikuusta alkaen normaalin tukihaun yhteydessä.

Pekka Salminen ja Tanja Pajunoja, KIPSI-hanke (Varsinais-Suomen ELY-keskus)

Kipsin talvilevityksen vaikutusta savimaan ravinnekuormitukseen tutkitaan

Yksi SAVE2-hankkeen tavoitteista on selvittää mahdollisuutta kipsin talvilevitykseen. Talvilevityksestä ovat kyselleet myös SAVE-hankkeen pilottiviljelijät. Mahdollisuus levittää kipsi talvella lumelle tai routaiseen maahan helpottaisi viljelijöiden aikataulupaineita vaikeiden syyssäiden oloissa. Myös kipsin kuljetuksen järjestäminen helpottuisi, jos aikatauluikkuna olisi laajempi. 

Erikoistutkija Kirsi Järvenranta ja tutkimusmestari Jenni Laakso Luonnonvarakeskuksesta kertovat tammikuussa aloitettavista laboratoriokokeista, joissa selvitetään, olisiko kipsin talvilevitys mielekäs tapa vähentää maatalouden fosforikuormaa. Huuhtoutuuko routaiselle pellolle levitetty kipsi suuressa määrin ennen liukenemistaan maahan tilanteessa, jossa (1) kipsiä on levitetty lumelle ja lumi sulaa tai jossa (2) kipsin levitystä seuraa voimakas sade? 

Kipsin hyötyjä savimaan ravinnekuormituksen vähentämisessä tutkitaan pintavaluntasimulaattori SIMUn avulla Luonnonvarakeskus Kuopiossa. Menetelmä yhdistää autenttisia pelto-olosuhteita ja säädeltyjä laboratorio-olosuhteita ja sillä voidaan nimensä mukaisesti simuloida pintavalunnan muodostumista erilaisissa sääolosuhteissa.

SAVE2-hankkeessa tutkittavat savimaan laatat nostettiin Jokioisilla lokakuun 23. päivä kolmen hengen voimin. Reissulle lähtiessä pohdittiin kuivan savipellon mahdollista kastelutarvetta laatannostoa varten, koska kuiva savi murenee ja lohkeilee helposti. Tilanne oli kuitenkin täysin päinvastainen ja vastassa oli varsin kostea peltolohko. Märkä savipelto aiheutti haasteita nostoon, sillä pellon pinta oli liettynyttä noin viiden sentin syvyyteen asti – onneksi ei syvemmälle, niin saimme laatan pohjalle kiinteämpää maa-ainesta!

Tutkimusmestarit Johanna Kanninen ja Arto Pehkonen nostamassa savimaalaattoja märältä, puidulta pellolta Jokioisissa lokakuussa 2019. (Kuvat: Jenni Laakso, Luonnonvarakeskus Kuopio)

Laattojen nostossa maalaatta – 30 cm leveä, 90 cm pitkä ja noin 6 cm syvä kaistale – höylätään irti traktorivetoisella leikkurilla. Leikkuriin on kiinnitetty vahva pleksi, joka liukuu leikkurin takana maalaatan alle. Kun pleksi on kokonaan maalaatan alla, laatta leikataan sopivaan mittaan ja nostetaan pleksin avulla muovitetun vaneripohjan päälle.

Märältä, puiduilta viljapellolta laatat täytyi nostaa todella varovasti, sillä laatan koostumus oli pehmeä eikä laatoilla ollut viljansängen lisäksi maata koossapitävää kasvillisuutta. Valmiit maalaatat kuljetettiin Luke Jokioisten toimipaikan pihaan ja paketoitiin loppuun aurinkoisessa syyssäässä.

Paketoitaessa maalaatta saa ympärilleen noin 15 cm korkuiset seinät, jotka puristetaan tiiviisti laatan ympärille. Laatan toisen kapean pään seinä on matala, jotta pintavalunta pääsee virtaamaan laatan päältä. Lisäksi laatan pohjaan tehdään reikiä, joiden kautta läpisuotautuva vesi kerätään.

Pakatut savimaalaatat kuljetettiin Maaningalle, jossa ne varastoitiin pakastekonttiin -2 asteeseen odottamaan koejakson alkua. (Kuvat: Jenni Laakso, Luonnonvarakeskus Kuopio)

Laatat kuljetettiin Maaningalle tiukasti pakattuina pakettiautolla ja peräkärryllä – painoa tuli pelkästään laatoista noin 1500 kiloa! Perillä laatat varastoitiin -2 asteeseen pakastekonttiin odottamaan koejakson alkua.

Koejaksolla laatat viedään SIMUun, missä osa niistä peitetään lumella, jonka päälle levitetään 4000 kg/ha vastaava määrä kipsiä. Lumi sulatetaan säteilylämmittimillä niin, että lämpötila seuraa normaalia keväistä päivärytmiä, päivällä lämmintä ja yöllä pakkasta. Osalle koelaatoista kipsi levitetään suoraan jäätyneen maan päälle, ja laattaa sadetetaan lumen vesiarvoa vastaavalla määrällä vettä. Kaikki valumavesi kerätään talteen analyysiä varten. Kokeessa on sekä käsittelemättömiä laattoja että kipsipeitteen saaneita laattoja tasaisella ja kaltevalla pohjalla. Jokaista käsittelyä on 4 toistoa, jotta tuloksesta saadaan luotettava.

Tällä hetkellä maalaatat odottavat lumisateita varastossa, ja valuntasimuloinnit päästään aloittamaan näillä näkymin tammikuussa 2020. Tulokset valmistuvat kevään mittaan. Onko kaltevuudella merkitystä, miten lumipeite tai sade vaikuttaa kipsin huuhtoutumiseen ja miten kipsi vaikuttaa valumaveden mukana huuhtoutuvan maa-aineksen tai ravinteiden määrään?  Tämä kaikki jää kokeissa nähtäväksi. Tuloksista kerromme SAVEn blogissa keväällä.

Kirsi Järvenranta ja Jenni Laakso, Luonnonvarakeskus Kuopio

Resepti Vantaanjoen rehevöitymisen vähentämiseksi

Projektipäällikkö Anna Saarentaus John Nurmisen Säätiöstä kertoo Vantaanjoen kipsihankkeen kuulumisia. Hanke on edennyt suunnitellusti, ja tänä syksynä kipsinlevitykseen osallistuu 50 tilaa Vantaanjoen valuma-alueella. 

Sain Savijoen kipsipilotin toteuttajilta alla olevan reseptin, koska työnantajani John Nurmisen Säätiö suunnitteli kipsikäsittelyn toteuttamista maatalouden vesiensuojelutoimena. Ohjetta on sovellettu Vantaanjoen valuma-alueella tänä ja viime vuonna, ja hyvin ovat nyt pullat nousemassa uunissa!

Ainekset:

  • Osaava hankekonsortio
  • Useita tarjouskilpailuja
  • Paljon puhelinaikaa
  • 70 maatilaa
  • 3500 ha peltoa
  • 14 000 t maanparannuskipsiä
  • 350 rekkaa
  • Levitysvaunuja + suotuisia säitä kipsin levitykseen

Valmistus:

  • Laadi kipsikäsittelyn säännöt ja ohjeet
  • Kilpailuta hankinnat, kuten kipsi, kuljetus, levitys ja tilakäynnit
  • Informoi viljelijöitä ja keskeisiä sidosryhmiä hankkeesta
  • Tee kiinnostuneiden viljelijöiden kanssa kipsinlevityssopimus
  • Maksa kipsikäsittelyn kustannukset ja huolehdi, että koko kipsiketju liikkuu suunnitellusti
  • Seuraa kipsikäsittelyn ympäristövaikutuksia
  • Raportoi ja viesti hankkeen tulokset

1. Aloita suunnittelusta

Vantaanjoen kipsihankkeen tavoitteeksi asetettiin kipsin levittäminen jopa 3500 peltohehtaarille. Tämän laajuisella kipsikäsittelyllä leikataan vuotuista fosforikuormaa noin kahdella tonnilla ja kiintoaineskuormaa noin tuhannella tonnilla, ja positiiviset vesistövaikutukset kohdistuvat lähes miljoonan virkistyskäyttäjän Vantaanjoelle ja Vanhankaupunginlahdelle.

Huolellinen pohjatyö ja eri sidosryhmien tarpeiden ja toiveiden selvittäminen sujuvoittavat hanketoteutusta. Vantaanjoen hanke on hyötynyt suuresti kipsipilotin kokemuksista, ja Liedon ja Paimion oppeja on pystytty ottamaan käyttöön ja käytäntöjä kehittämään edelleen. Nyt SAVE-hankkeesta tuttuja, tehokkaan vesiensuojelumenetelmän käyttöönotosta kertovia kipsikasoja on voinut bongata pääkaupunkiseudun ympäristössä.

Kipsikäsiteltävät alueet: Kipsiä levitetään etenkin Nurmijärvelle, Hyvinkäälle ja Vantaalle.
Kartta: Juha Riihimäki/SYKE

2. Älä lannistu, vaan selätä haasteet

Leipureille on Vantaanjoella tuottanut päänvaivaa etenkin viljelijöiden tavoittaminen, koska tietosuojasäädökset rajoittavat merkittävästi yhteystietojen luovuttamista. Monet sidosryhmät ovat kuitenkin ystävällisesti vieneet viestiä eteenpäin omien jäseniensä keskuudessa.

Muita käytännön haasteita ovat olleet toiminnan skaalaus pilottikokoluokasta kohti laajan mittakaavan vesiensuojelutyötä sekä kipsin ja julkisuudessa esillä olleiden muiden maatalouden vesiensuojelumenetelmien (rakennekalkki, kuitulietteet) vaikutusten ja toimintamekanismien sekoittuminen toisiinsa. On hieno asia, että uusia vesiensuojelumenetelmiä on viime vuosina innovoitu tiuhaan tahtiin, mutta viljelijöille se aiheuttaa välillä todellista infoähkyä.

Haasteita on pyritty taklaamaan suunnittelun (yhteiset palaverit palveluntarjoajien kesken, erilaisten online-työkalujen käyttöönotto) ja viestinnän keinoin.

3. Nauti onnistumisista

Matkan varrella on saatu iloita monista asioista. Tänä vuonna konsortiomme tuuletti, kun Yara Suomi Oy päätti lahjoittaa hankkeelle 2 500 ha:n kipsikäsittelyyn tarvittavan kipsin. Näin hankkeen rahoitus riitti vielä suuremman pinta-alan kipsikäsittelyyn. Riemunkiljahduksia herättivät myös tiettyjen virstanpylväiden, kuten levityssopimusten hehtaaritavoitteen saavuttaminen, ja mädinhaudontakokeen saaminen onnistuneesti päätökseen.

Onnellisina seurasimme myös sitä, kun hallituksen vesiensuojelun tehostamisohjelma sai kohdennettuja varoja kipsikäsittelyyn Saaristomeren alueella. Ei kun vain uudet pullat uuniin!

Uusi pelto, vanhat kujeet – näin kipsin levitys starttaa Vantaanjoella elokuussa 2019 Kuva: Kirsi Kurki-Miettinen/JNS

4.  Muista seurata vaikuttavuutta

Ympäristöseurannat ovat Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistyksen (VHVSY) osaavissa käsissä.

Kipsikäsittelyn vaikutuksia veden laatuun tutkitaan Lepsämänjoen mittausasemalla, jonka yläpuolisesta peltopinta-alasta käsiteltiin kipsillä syksyn 2018 aikana 36 % (300 ha). Mukaan saadaan lisää käsittelyalaa vielä syksyllä 2019.

Ensimmäiset merkit kipsikäsittelystä ovat jo olleet nähtävissä jokiveden laadussa, sillä kipsin liuetessa sen sisältämä sulfaatti nostaa sähkönjohtokyvyn arvoja. Kipsin vaikutusta eroosioon ja fosforihuuhtoumaan analysoidaan parhaillaan vertailemalla sameuden ja valuman suhdetta ennen ja jälkeen kipsikäsittelyn. Koska sameus korreloi kiintoainepitoisuuden ja kokonaisfosforipitoisuuden kanssa, indikoi sameuden väheneminen myös kiintoaine- ja fosforikuormituksen pienenemistä. Tuloksista raportoidaan myöhemmin tänä vuonna.

Kalaston osalta VHVSY on toteuttanut mädinhaudontakokeen ja sähkökoekalastuksen. Mädinhaudontakokeen tulosten mukaan jokivesi kipsikäsiteltyjen peltojen vaikutusalueilla soveltuu taimenen lisääntymiselle. Sähkökoekalastukset puolestaan toteutettiin ennen kipsin levitystä ja havaintoja kalakannoista vertaillaan myöhemmin kipsikäsittelyjen jälkeen suoritettaviin kalastuksiin. Kuudesta koealasta kolme oli erinomaisessa ekologisessa tilassa, yksi hyvässä ekologisessa tilassa ja kaksi tyydyttävässä tilassa. Taimenia esiintyi neljällä koealalla.

Mädinhaudontakokeen tarkistus talvella 2019
Kuva: VHVSY

5. Yllätykset ovat aina mahdollisia

Hanke on tähän mennessä edennyt suunnitellusti, ja uskomme, että kipsikäsittelyn vaikutus ravinnehuuhtouman vähentämisessä ja sitä kautta vesistöjen tilan parantamisessa on huomattava.

Syksyn säät vaikuttavat merkittävästi siihen, pystytäänkö koko suunniteltu levitysala käsittelemään syksyllä 2019 vai joudutaanko käsittelyä jatkamaan vielä vuonna 2020. Joka tapauksessa seuraaviin askeliin kuuluu muistuttaa vesiensuojelun tärkeydestä, lisätä edelleen kipsikäsittelyn tunnettuutta sekä kertoa seurantojen tuloksista niin veden laadun kuin kalastotutkimustenkin osalta.

Vantaanjoen kipsihanketta toteuttavat John Nurmisen Säätiö, Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry, Helsingin yliopiston Maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan Taloustieteen osasto ja Suomen ympäristökeskus. Hanketta rahoittavat säätiön yksityiset tukijat ja ympäristöministeriö. Hanke toteuttaa Suomen vesien- ja merenhoidon toimenpideohjelmaa.

Anna Saarentaus, projektipäällikkö, John Nurmisen Säätiö

Päteekö aineen häviämättömyyden laki myös kipsiin?

Petri Ekholm
Erikoistutkija
SYKE
+358 2952 51102
petri.ekholm (a) ymparisto.fi

Erikoistutkija Petri Ekholm Suomen ympäristökeskuksesta (SYKE) kertoo tuloksia SAVE-hankkeessa otetuista maa- ja kasvinäytteistä. Kipsi ei ole haitannut kasvien ravinteidenottoa, mutta kipsin sisältämän rikin kulkeutuminen maassa sekä kipsin vaikutusmekanismin tarkempi tuntemus vaativat vielä lisätutkimusta. Maa- ja kasvinäytteitä tullaan ottamaan taas vuonna 2020, jolloin käsityksemme menetelmästä edelleen tarkentuu.

Veden sameus ja fosforipitoisuus pienenivät Savijoessa kipsinlevityksen seurauksena, mutta mitä tapahtui kipsikäsitellyillä pelloilla? Kipsiä levitettiin 356 peltolohkolle, ja kaikkia niitä ei verrokkeineen voitu mitenkään tutkia. Sen sijaan valitsimme Savijoen valuma-alueen vertailu- ja kipsinlevitysalueilta 28 eri maalajeja edustavaa lohkoa, joilta otettiin kultakin kaksi kokoomanäytettä pintamaasta ja kasveista. Näytteitä otettiin yhden kerran ennen kipsinlevitystä (vuonna 2016) ja kaksi kertaa sen jälkeen (vuosina 2017 ja 2018).

Kasvinäytteiden analysointi osoitti, että kipsi ei ole haitannut kasvien magnesiumin- ja kaliuminottoa Savijoen valuma-alueella. (Kuva: Venla Ala-Harja)

Kasvinäytteiden analysointi osoitti, että Savijoen valuma-alueella kipsi ei ole haitannut kasvien magnesiumin- ja kaliuminottoa, jota on esitetty tapahtuvan, jos näitä kasveille välttämättömiä alkuaineita on maassa niukasti suhteessa muihin kationeihin. Kipsin sulfaatti voi vähentää kasvien seleeninottoa. Tätäkään vaikutusta ei havaittu, olkoonkin että alueella on hyvä kiinnittää seleeniin huomiota, sillä monessa kasvinäytteessä seleenin pitoisuus oli alle määritysrajan (0,02 mg/kg) riippumatta siitä oliko kipsiä levitetty vai ei.

Maaperänäytteet vahvistivat aiemman käsityksen, että kipsi ei vaikuta maan pH-arvoon tai fosforilukuun. Ne paljastivat myös järkeenkäyvän ilmiön liittyen kipsin käyttäytymiseen maassa. Kipsi koostuu kalsiumista ja rikistä, ja niinpä peltomaan ja kasvien rikkipitoisuus oli selvästi korkeampi kipsin levityksen jälkeen (kuvat 1 ja 2). Kalsiumissa ei tosin havaittu tilastollisesti merkitsevää nousua, sillä kalsiumia on maassa luontaisesti niin paljon, että kipsin tuoma lisä ei erottunut taustasta.

Yllätyksenä tuli kuitenkin se, että vain osa kipsin rikistä saatiin kiinni analyyseillä. Rikin lähtötaso peltomaassa ennen kipsinlevitystä vaihteli ”huononlaisesta” ”hyvään” eli välillä 6–17 mg/l. Kipsin mukana rikkiä levitettiin 622 kiloa hehtaarille. Olettaen, että peltolohko kynnetään ja että rikki sekoittuu tasaisesti ylimpään 20 sentin maakerrokseen, rikkipitoisuuden pitäisi nousta peräti 270 mg/l.

Kuva 1. Ensimmäisenä vuonna kipsinlevityksen jälkeen rikin pitoisuus pintamaassa oli noussut kipsikäsitellyillä lohkoilla, ei kuitenkaan niin paljon kuin laskennallisesti olisi pitänyt. Janat palkkien päissä kertovat pienimmän ja suurimman rikkipitoisuuden kipsikäsitellyillä peltolohkoilla (punainen) ja verrokkilohkoilla (sininen), palkit kuvaavat väliä, johon 90 % pitoisuuksista sijoittui ja viiva palkin keskellä mediaanipitoisuutta. (Kuva: Petri Ekholm / SYKE)

Kipsinlevityksen jälkeisenä keväänä rikkiä löytyi kuitenkin pintamaasta (0–20 cm) keskimäärin vain 39 % laskennallisesta määrästä. Tämä siitä huolimatta, että laskennassa otettiin huomioon Savijokeen huuhtoutunut rikki (9 % levitetystä kipsistä). Vaihtelu tutkittujen 11 kipsilohkon välillä oli suurta: pienimmillään rikkiä oli jäljellä vain 1 %, enimmillään 71 %. Vajaa kaksi vuotta kipsinlevityksen jälkeen pintamaassa oli jäljellä enää keskimäärin 17 % (vaihteluväli 0–50 %) lisätystä, ei-huuhtoutuneesta tai satoon siirtymättömästä rikistä. Minne rikki hävisi?

Rikillä esiintyy kaasumaisia muotoja, mutta rikin haihtuminen pintamaasta ilmaan on erittäin epätodennäköistä, sillä se vaatisi pitkään jatkuneen hapettomuuden. Siten vaihtoehdoksi jää rikin kulkeutuminen maassa alaspäin. Kolmelta kipsilohkolta oli tuloksia myös maakerroksista 20–40 cm ja 40–60 cm. Ja tosiaan, rikkipitoisuus oli noussut myös muokkauskerroksen alapuolella, ts. rikki oli heikosti maahan sitoutuvana aineena huuhtoutunut syvemmälle. Kaikki kadoksissa oleva rikki ei kuitenkaan löytynyt täältäkään. Kaivotutkimusten mukaan kipsiä ei myöskään ollut päätynyt pohjaveteen asti. Näyttää siis siltä, että kipsin rikkiä on kulkeutunut 60 cm syvemmälle, mutta ei kuitenkaan salaojiin asti ja sitä kautta Savijokeen. Mahdollista on myös, että viljavuusanalyysillä ei ole saatu esille kaikkea maassa olevaa rikkiä.

Kasveissa rikkiä oli ennen kipsiä keskimäärin 2,6 g/kg, ensimmäisenä kipsin jälkeisenä kasvukautena 5,1 g/kg ja toisena 4,9 g/kg (kuva 2). Kasveissa ei siis näkynyt vastaavaa rikkipitoisuuden alentumaa toisena vuotena kuin maanäytteissä, mikä myös voisi viitata rikin kulkeutumiseen syvemmälle maassa, pysyen silti kasvien juurten ulottuvilla.

Kuva 2. Kasvien rikkipitoisuus nousi kipsinlevityksen jälkeen ja pysyi aiempaa korkeampana myös toisena kipsinlevityksen jälkeisenä vuotena. (Kuva: Petri Ekholm / SYKE)

Rikin kohtalon selvittäminen on tärkeää, sillä se kertoo kipsin vaikutusmekanismista. Kun kipsi liukenee, maanesteen ionivahvuus (”suolapitoisuus”) kasvaa, mikä näkyi viljavuusanalyysissä maan johtoluvun nousuna: mitä enemmän maanesteessä on liuenneita ioneja, sitä paremmin se johtaa sähköä. Kun ionivahvuus kasvaa, mikroskooppisen pienet maahiukkaset muodostavat ryppäitä, jotka eivät enää ole niin herkkiä kulkeutumaan sade- ja lumensulamisveden mukana alapuolisiin vesistöihin.

Maa-aineksen kulkeutumisen pelloilta vesiin, siis eroosion, ajatellaan olevan maan pinnalla tapahtuva ilmiö. Jos kipsi on pintakerroksesta pitkälti huuhtoutunut, kuten tulokset viittaavat, niin eikö kipsin vaikutuksenkin tulisi olla hiipunut? Näin ei vedenlaatumittausten mukaan kuitenkaan näytä olevan. Ehkä pienikin määrä ”jäännöskipsiä” riittää pintamaan eroosiokestävyyden ylläpitämiseen. Tai ehkä suolavaikutuksen hävittyä maan mikromurut säilyvät, esimerkiksi maan mikrobien erittämien liimamaisten aineiden edistäminä. Emme näytä vielä täysin tuntevan kipsin vaikutusmekanismia.

Maa- ja kasvianalyysi toteutetaan vielä vuonna 2020, jolloin saataneen lisätietoa kadonneesta rikistä – ja lisää tutkittavaa.

Peltojen kipsikäsittelyä esiteltiin EAAE-seminaarissa Brysselissä

Peltojen kipsikäsittelyä ja SAVE-hankkeen tuloksia esiteltiin toukokuun lopussa Euroopan maatalousekonomistien yhdistyksen (EAAE) kaksipäiväisessä seminaarissa Brysselissä. Paikalle oli kokoontunut maatalousekonomisteja, ympäristöekonomisteja sekä muita maatalouden ja ruoantuotannon parissa työskenteleviä tutkijoita ja päättäjiä. Tapahtuman teemana oli EU:n yhteisen maatalouspolitiikan eli CAP:in seuraava uudistus ja sen sisältö – erityisesti uudistuksen yhtenä painopisteenä oleva maatalouden ympäristö- ja ilmastotoimien edistäminen.

Tutkija Anna-Kaisa Kosenius esitteli kipsikäsittelypilotista saatuja kokemuksia sekä politiikkasuosituksia Brysselissä Euroopan maatalousekonomistien yhdistyksen (EAAE) seminaarissa ja MTK:n paikallisen toimiston järjestämällä illallisella.

Seminaarissa esiteltiin kipsikäsittelyä ja pilotista saatuja kokemuksia otsikolla Gypsum Amendment of Arable Fields – Introducing a Socially, Economically and Environmentally Sustainable National Measure in the EU CAP Support Scheme eli suomeksi Peltojen kipsikäsittely – sosiaalisesti, taloudellisesti ja ympäristön kannalta kestävä menetelmä osaksi EU:n yhteisen maatalouspolitiikan kansallisia tukitoimia.

Kuulijoille kerrottiin laaja-alaisen kipsinlevityksen toteuttamisesta SAVE-hankkeessa ja kuinka menetelmää on kehitetty yhteistyössä viljelijöiden ja muiden sidosryhmien kanssa.

SAVE-hankkeen keskusteluissa ja työpajoissa nousi esiin erityisesti rahoitukseen liittyviä seikkoja, jotka saattaisivat vaikuttaa menetelmän käytettävyyteen. Kipsikäsittely on kustannustehokas vesiensuojeluinvestointi verrattuna muihin käytössä oleviin keinoihin vähentää fosforihuuhtoumaa. Sen kustannukset kohdistuvat kuitenkin ensimmäiselle vuodelle, kun taas hyödyt fosforihuuhtouman vähenemisenä jakautuvat seuraaville vuosille.

Kipsikäsittelyä ja myös muita maatalouden innovatiivisia vesiensuojelukeinoja ajatellen nykyistä järjestelmää olisi siis syytä päivittää joustavammaksi.

Jotta kipsikäsittelyn kustannukset eivät muodostuisi tiloille liian suureksi ponnistukseksi, tukijärjestelmän tulisi mahdollistaa osan kuluista maksaminen suoraan kipsin toimittajalle. Näin viljelijän kontolle jäisivät ainoastaan levittämiseen liittyvät kustannukset, jotka korvattaisiin myöhemmin.  Kipsin hankinta kannattaisi myös kilpailuttaa keskitetysti.

Kansallisten ympäristöinvestointien sisällyttäminen CAP-uudistukseen mahdollistaisi kipsikäsittelyn ja muiden maatalouden innovatiivisten ympäristönsuojelukeinojen hyödyntämisen. Kukin EU-jäsenmaa voisi ehdottaa ja perustella ympäristöinvestointeja järjestelmän piiriin. Komission hyväksynnän jälkeen investoinnit voitaisiin ottaa käyttöön.

Vesiensuojelusta kiinnostuneiden kuulijoiden parissa peltojen kipsikäsittelystä syntyi paljon keskustelua.

Tapahtumasta lisää osoitteessa: https://ec.europa.eu/jrc/en/event/conference/172nd-eaae-seminar

Kipsikäsittely – oireiden hoitoa vai vastaus vesiensuojelutarpeeseen?

Markku Ollikainen
Professori 
Helsingin yliopisto

Peltojen kipsikäsittely saattaa olla se toimi, jolla Saaristomeren sisäosien veden laatu käännetään parempaan suuntaan

Valtio on päättänyt tukea Saaristomeren valuma-alueen peltojen kipsikäsittelyä osana uutta vesiensuojelun tehostamisohjelmaa. Saaristomeri on kriittisessä tilassa ja tarvitsee pikaista apua – valuma-alueen maatalouden ravinnepäästöt ovat sen merkittävin kuormittaja. Tuoreen tutkimuksen mukaan suomalaiset arvostavat hyvinvoivaa meriympäristöä. Yhteiskunta on valmis rahoittamaan maatalouden vesiensuojelutoimia, jotta viljelijät voivat niitä toteuttaa. Peltojen kipsikäsittely saattaa olla juuri se toimi, jolla Saaristomeren sisäosien veden laatu käännetään parempaan suuntaan.

Uudessa vesiensuojelun tehostamisohjelmassa on osoitettu varoja Saaristomeren valuma-alueen peltojen laajamittaiselle kipsikäsittelylle. Kuva: Riku Lumiaro

Osaksi maatalouden fosforipäästöjä hillitsevää politiikkaa

Kipsikäsittely sopii hyvin osaksi politiikkaa, jolla pyritään hillitsemään maatalouden fosforipäästöjä vesistöihin. Maa-ainekseen sitoutuneen fosforin huuhtoumaa pelloilta voidaan vähentää eroosion torjuntakeinoilla, esimerkiksi talviaikaisella kasvipeitteisyydellä. Leville käyttökelpoisen liuenneen fosforin huuhtouman vähentämiseen ei kuitenkaan ole lyhyen aikavälin keinoja. Yhteiskunta turvautuu tiukkoihin fosforilannoitusrajoihin, mutta ne vähentävät liuenneen fosforin huuhtoumaa vain pitkän aikavälin kuluessa. Peltojen kipsikäsittely on vesiensuojelukeino, joka vähentää kummankin fosforimuodon huuhtoumaa ja heti. Näin se luo aikaa korkeiden fosforitaseiden alasajoon.

Kipsin avulla pellon fosforikuormaa saadaan leikattua nopeasti, sillä kipsin vaikutus alkaa välittömästi sen liuettua maahan. Kuva: Janne Artell

Kipsikäsittely vesiensuojelukeinona

Meiltä SAVE-hankkeessa kysytään toisinaan, miksi hoidetaan oiretta eikä ongelman syytä. Eikö olisi parempi ryhtyä toimiin viljelytapojen parantamiseksi kipsikäsittelyn sijaan? Vastaus on, että molempia tarvitaan.

Näkemystä tukee kokemus vesiensuojelupolitiikasta muilla sektoreilla. Kun katsotaan mitä tahansa vesiä kuormittavaa tuotantolaitosta, se vähentää vesistöpäästöjään kahdella tapaa: tehostamalla tuotantoa ja neutraloimalla tuotannon jälkeiset päästöt ns. piipunpääteknologialla. Jopa tehokas metsäteollisuutemme turvautuu vesiensuojelussaan myös tuotantoprosessin jälkeiseen puhdistusteknologiaan. Se, kuinka paljon laitokset panostavat kuormituksen vähentämiseen tuotantoprosessin kautta (vaikkapa vesikierron sulkemiseen) ja kuinka paljon piipunpääpuhdistukseen, riippuu niiden välisistä hintasuhteista.

Sama pätee maatalouteen. Olipa viljely kuinka kehittynyttä tahansa, aina syntyy ravinnekuormaa. Myös viljely perustuu taloudellisiin valintoihin, joita tukee viljelijän kokemusperäinen tieto. Viljelijä tekee tuotantoa koskevat valintansa ottaen huomioon tuotantokasvien ja lannoitteiden hinnat, eli sadosta saatavan nettotulon, sekä maanparannus- ja vesitaloustoimien kustannukset. Kunkin peltolohkon ravinnekuorma määräytyy tämän valinnan tuloksena ja sitä muovaa vuosittain sääolojen satunnainen vaihtelu. Peltojen kipsikäsittely astuu kuvaan vesiensuojelukeinona, joka vähentää pelloilta lähtevää fosforihuuhtoumaa. Toiminnan taloudellinen logiikka on sama kuin esimerkkinä käytetyn metsäteollisuusyrityksen: tehostetaan viljelyä ravinteiden tarkemmaksi hyödyntämiseksi ja ehkäistään kipsin avulla fosforin huuhtoutumista. Erona tosin on, että maatalouden ravinnehuuhtouma on pistekuormituksen sijaan hajakuormitusta, johon ei suoraan voida kohdistaa ympäristöohjausta siten kuin tuotantolaitoksiin.

Kipsikäsittelyllä voidaan tavoittaa laajat pinta-alat

Useimpien tilojen kannattavuus on heikolla tolalla, ja peltojen kasvukunnon, vesitalouden ylläpidon ja vesiensuojelun kannalta tärkeitä, mutta kalliita investointeja helposti lykätään. Niiden laajempi edistyminen edellyttäisi tilojen tuottavuuden nousua, jota ei valitettavasti ole näköpiirissä. Tässä tilanteessa valtion tukeman kipsikäsittelyn avulla voidaan edistää vesiensuojelua. Vastaavasti merkittävä osa pelloista, lähes 37 %, on vuokrapeltoja. Tutkimusten mukaan vuokraviljelijän ei ole kannattavaa investoida näiden peltojen kasvukuntoon ja vesiensuojeluun. CAP-politiikan tilatuen ja Suomen ylikompensoivan ympäristökorvausjärjestelmän on arvioitu pitävän tuotannossa noin 20 % niin sanottuja marginaalipeltoja, joissa tuotanto ei kannata. Mainitut pinta-alat voivat yhdessä kattaa jopa runsaat miljoona hehtaaria ja puolet maatalouden vesistökuormasta. Paraskaan neuvonta viljelytapojen kehittämiseksi tuskin auttaa tätä osaa viljelymaistamme, mutta kipsikäsittelyn avulla nämäkin pellot voidaan soveltuvin osin liittää vesiensuojelun piiriin.

Nopeavaikutteinen keino antaa lisäaikaa

Saaristomeri tarvitsee kipeästi apua ja siksi kipsin nopeavaikutteisuus on erityisen tärkeää. Saaristomeren sisäosat ovat todella huonossa kunnossa. Niin tärkeitä kuin toimet viljelytapojen kehittämiseksi ovatkin, ne eivät tavoita läheskään kaikkia viljelijöitä ja muutoksen saaminen vie aikaa. Merensuojelu unohtuu, jos vaaditaan vain odottamaan pidemmällä aikavälillä saatavia tuloksia viljelykäytäntöjen muutoksista. Meren ystävä ei voi mitenkään sallia toimien lykkäämistä. Nopeita toimia edellyttävät myös Suomen kansainväliset sitoumukset.

Kipsikäsittelyn ja ”juurisyiden” poistamisen suhdetta voi toki katsoa toisinkin päin. Viljelytapojen muutos ympäristöllisesti kestävään suuntaan on ehdottomasti tarpeen. Peltojen kipsikäsittely luo myös aikaa viljelytapojen muutoksen edistämiseen. Työ jota esimerkiksi Helsingin yliopiston OSMO-hankkeessa on tehty, on ehdottoman tärkeää. Myös vaihtoehtoisten kipsin kaltaisten innovatiivisten maatalouden vesiensuojelumenetelmien tutkimus on tarpeen. Tarvitsemme esimerkiksi kipsikäsittelyyn soveltumattomille järvialueille sopivia vesiensuojelukeinoja. Onkin hieno asia, että rakennekalkin ja maanparannuskuitujen tutkimusta edistetään valuma-aluetasolla, jotta näiden menetelmien toimivuudesta saadaan lisää tutkittua tietoa.

Viljelijöiden panoksella parannusta meren tilaan

Talkoot Saaristomeren tilan parantamiseksi alkavat nyt. On tärkeää, että mahdollisimman moni viljelijä Saaristomeren valuma-alueella osallistuu peltojen kipsikäsittelyyn, jotta kipsistä saadaan suurin mahdollinen hyöty meren tilan parantamiseen. Viljelijöille kipsikäsittelystä ei aiheudu kustannuksia. Laajamittaista peltolevitystä organisoi Varsinais-Suomen ELY-keskus, jolle toivotamme SAVE-hankkeen puolesta menestystä. Kipsikäsittelyn vaikutusta Saaristomeren fosforikuormitukseen tullaan seuraamaan, jolloin saamme yhä tarkemman kuvan menetelmän toimivuudesta. Yhdessä muiden valuma-aluetason tutkimusten kanssa luomme näin tietopohjaa tehokkaille ravinnekuormituksen vähentämistalkoille. Tätä tietoa tarvitaan myös muissa Itämeren maissa.

 

 

 

Hyviä uutisia pilottipelloilta – viljelijöiden kokemuksia ja havaintoja kipsihankkeen kolmessa perättäisessä kyselytutkimuksessa

SAVE on kerännyt viljelijöiden kokemuksia kipsistä vuosittaisella kyselytutkimuksella kolmena eri talvena joulukuusta 2016 asti. Tulokset kertovat, että valtaosa pilottiviljelijöistä suhtautuu kipsikäsittelyyn myönteisesti. Kipsi ei ole aiheuttanut vahinkoa sadolle tai maaperälle yhdelläkään tilalla – osalla vaikutukset ovat olleet positiivisia.

Lupaavakaan uusi vesiensuojelukeino maataloudessa ei synnytä toivottuja ympäristöhyötyjä, jos se ei saa viljelijöiden hyväksyntää ja leviä laaja-alaiseen käyttöön. Siksi SAVE-hankkeessa vuoropuhelu viljelijöiden kanssa on koettu tärkeäksi alusta saakka.

Viljelijöiltä saatu palaute ja kysymykset pilotin alkuvaiheen puhelinhaastatteluissa, viljelijätapaamisissa ja tilakäynneillä auttoivat hahmottamaan hankkeen mahdollisia haasteita ja tarkentamaan suunnitelmia. Lisäksi viljelijöitä askarruttaneista kysymyksistä ja huolista saatiin tietoa, jota on voitu hyödyntää myös kyselyseurannassa.

Kyselyseurannan kautta on saatu tietoa viljelijöiden kokemuksista kipsikäsittelystä ja sen toimivuudesta viljelijän näkökulmasta sekä myös viljelijöiden asennoitumisesta uuteen heillä kokeilussa olleeseen vesiensuojelumenetelmään. Pilotista saaduista kokemuksista on hyötyä, kun kipsin käyttöä maatalouden vesiensuojelukeinona suunnitellaan jatkossa.

Päätuloksia SAVE-hankkeen kolmesta perättäisestä kyselystä vuosina 2016–2018

Kipsipilottiin osallistui joukko monenlaisia viljelijöitä

Kipsipilottiin osallistui 55 viljelijää – noin puolet valuma-alueen viljelijöistä. Yleisimmat syyt jättäytyä pilotista liittyivät  tilaa koskeviin rajoitteisiin (pellot luomuviljelyksessä tai nurmella, pellon hankala sijainti, pieni levitysala tai muut syyt) tai siihen että viljelijä oli luopunut tai luopumassa viljelystä. Ainoastaan muutamat viljelijät ilmaisivat etteivät olleet kiinnostuneita osallistumaan kipsipilottiin.

Osallistuneet viljelijät ja tilat muodostivat monipuolisen joukon monen eri tekijän suhteen: mm. tilojen koot, viljeltävät kasvit, viljelytavat sekä itse viljelijöiden ikä ja koulutus vaihtelivat. Suurimmalle osalle kipsin käyttö ei ollut entuudestaan tuttua. Reilu kolmasosa kuuli kipsin käytöstä vesiensuojelutoimenpiteenä ensimmäistä kertaa SAVE-hankkeen kautta ja vain kaksi viljelijää oli kokeillut kipsiä aiemmin. Silti viljelijät lähtivät rohkeasti kokeilemaan kipsiä laajoillakin pinta-aloilla.

SAVEn ensimmäisen kyselyn vastauksissa yleisimmät syyt osallistua liittyivät viljelijöiden haluun parantaa maatalouden ympäristömainetta ja tukea uusien vesiensuojelumenetelmien tutkimista, uteliaisuuteen kipsin vaikutuksista, mahdollisuuteen vähentää ravinnehuuhtoumia paikallisiin vesistöihin ja Itämereen sekä haluun vahvistaa suomalaista maataloutta.

Säännöllistä seurantaa ja vuoropuhelua viljelijöiden kanssa

Syksyn 2016 kipsinlevityksen jälkeen hankekuulumisia pilottiviljelijöiden kanssa on vaihdettu yhteisissä vuosittaisissa viljelijätilaisuuksissa. Systemaattisempaa seurantaa on toteutettu kolmella perättäisellä viljelijäkyselyllä. Ensimmäinen varsinainen viljelijäkysely toteutettiin vuodenvaihteessa 2016–2017. Sen jälkeen kyselyt on osittaisin muutoksin toistettu kahtena seuraavana vuonna. Kyselyvastauksista saatu kattava ja ainutlaatuinen aineisto viljelijöiden kokemuksista kipsin käytöstä ja koko pilotista kolmen vuoden ajalta. Ensimmäiseen kyselyyn vastasi 48 kaikista 55 pilottiin osallistuneesta viljelijästä – jokaiseen kolmeen kyselyyn vastasi yhteensä 43 viljelijää.

Lisäksi kyselyistä tehtiin suppeammat versiot vertailualueen viljelijöille sekä niille valuma-alueen viljelijöille, jotka eivät osallistuneet pilottiin. Kyselyiden kautta on saatu myös vedenlaadun seurannan kannalta tarpeellista tietoa alueen tiloilta.

Peltojen kipsitys sujui suuremmitta ongelmitta

Kipsin kuljetuksen, varastoinnin ja levitystyön sujumista sekä mahdollisia ongelmakohtia kysyttiin vaihe vaiheelta ensimmäisessä viljelijäkyselyssä joulu-tammikuussa. Sen lisäksi haastateltiin  urakoitsijoita, jotka olivat tehneet valtaosan levitystyöstä.

Sekä kyselyn että haastatteluiden kipsinlevitystä koskevat vastaukset olivat pääosin myönteisiä, koska vaikeuksia työvaiheissa kuivana syksynä 2016 oli koettu varsin vähän. Yli 90 % kyselyyn vastaajista koki lähes kaikkien työvaiheiden sujuneen hyvin. Vastausten perusteella kipsinlevitys ei myöskään ollut juuri haitannut muita peltotöitä, sillä noin 70 % vastaajista arvioi kipsinlevityksen sovittamisen osaksi muita peltotöitä onnistuneen hyvin tai erittäin hyvin.

Kipsitetyillä pelloilla kaikki hyvin

Viljelijöiden havaintoja omilta, kipsitetyiltä pelloiltaan kerättiin toisessa ja kolmannessa kyselyssä marras-tammikuussa 2017–2018 ja 2018–2019.

Talven 2017–2018 kyselyn vastauksista selvisi, että viljelijöillä ei ollut omilta pelloiltaan havaintoja, joiden perusteella voitaisiin epäillä kipsin heikentäneen satoa tai huonontavan maaperää. Sen sijaan erityisesti kyntö- ja kevytmuokattuja peltoja viljelleet viljelijät raportoivat maaperän parantumisesta – kolmasosa heistä oli havainnut kipsin vaikuttaneen positiivisesti peltoihin. Myös yksittäiset suorakylvöpeltoja viljelleet olivat kokeneet kipsin parantaneen maaperää. Lisäksi yksittäiset viljelijät arvioivat, että kipsillä oli ollut myönteinen vaikutus satoon.

Peltojen tiivistyminen on keskeinen syksyisiin peltotöihin liittyvä haaste. Siksi kysyimme, oliko kipsin levitystyö aiheuttanut ongelmia pelloilla. Suurin osa viljelijöistä ei ollut havainnut edellisen syksyn kipsilevityksen aiheuttaneen peltojen tiivistymistä tai uria peltoon. Kolmasosa viljelijöistä kertoi, että levitystyö oli aiheuttanut jonkin verran pellon tiivistymistä, neljäsosalla levityksestä oli jäänyt jonkin verran uria peltoon. Suurempia ongelmia ei kuitenkaan ollut esiintynyt kenelläkään, ja valtaosa oli selvinnyt kokonaan ongelmitta.

Havaintoja kipsin vaikutuksesta peltoihin kysyttiin viljelijöiltä uudelleen talvella 2018–2019 kaksi vuotta kipsinlevityksen jälkeen. Vastaukset olivat hyvin samansuuntaisia kuin aiemmassa kyselyssä: Edelleen melkein kolmasosa kyntö- ja kevytmuokattuja peltoja viljelevistä koki kipsin parantavan maaperää – suorakylvöpeltoja viljelevistä joka seitsemäs. Satoparannuksista raportoivat yksittäiset viljelijät. Viljelijöillä ei edelleenkään ollut havaintoja, jotka viittaisivat kipsin heikentäneen satoa tai maaperää

Molemmissa kyselyissä osa viljelijöistä oli huomannut peltolammikoiden ja kyntövaoissa olevan veden kirkastuneen kipsikäsittelyn seurauksena. Joillain viljelijöillä kipsi oli myös paikannut rikin puutetta.

Pääosa viljelijöistä suhtautuu kipsikäsittelyyn myönteisesti

Suurin osa pilottiin osallistuneista viljelijöistä suhtautuu kipsikäsittelyyn myönteisesti. Uusimmassa kyselyssä miltei neljä viidestä viljelijästä vastasi että käyttäisi kipsiä, jos menetelmä olisi maatalouden tukijärjestelmien piirissä ja käyttö mahdollista omilla pelloilla. Yli 70 prosenttia suosittelisi sitä muille viljelijöille.

Huolet kipsin vaikutuksesta satoon ja maaperään ovat laskeneet hankkeen aikana. Ensimmäisessä kyselyssä noin puolet viljelijöistä ilmoitti olevansa ainakin jonkin verran huolissaan peltomaan kovettumisesta kipsikäsittelyn seurauksena sekä kipsin vaikutuksesta satoon. Viime talven kyselyssä peltomaan kovettuminen huoletti enää alle neljäosaa ja vaikutus satoon kolmasosaa viljelijöistä.

Noin puolet viljelijöistä tuntee vielä tässä vaiheessa tarvitsevansa lisäkokemusta kipsin toimivuudesta suojelukeinona, ennen kuin kokee sen täysin luotettavaksi. Kuitenkin vain alle neljäsosa epäilee, ettei kipsikäsittely vähennä ravinnehuuhtoumia merkittävästi. Kaksi kolmesta kokee, että omilla viljelymenetelmillä on vaikutusta vesistöjen ja Itämeren tilaan, ja melkein 60 prosenttia vastaajista pitää kipsiä helppona menetelmänä vesiensuojeluun. Suurin osa ei myöskään epäile, etteivätkö viljelijät muualla Suomessa käyttäisi kipsiä, jos se olisi osa maatalouden tukijärjestelmää.

Kipsikäsittelystä koituvien kustannusten korvausten kattavuus mietitytti suurta osaa viljelijöistä – melkein neljä viidestä oli asiasta vähintään jonkin verran huolissaan. Samoin perinteisten suojelukeinojen rahoituksen tulevaisuus huoletti noin 60 prosenttia vastaajista.

Palautetta hankkeelle

Kyselyissä on ollut mahdollista antaa palautetta hankkeelle. Valtaosa pilottiin osallistuneista viljelijöistä on kokenut saaneensa tarpeeksi tietoa hankkeesta ja tulleensa myös itse kuulluksi. Viljelijät ovat tunteneet voineensa itse vaikuttaa hankkeeseen ja suurimmalla osalla on myös ollut luottamus, että hankkeessa pystytään kokoamaan ja välittämään pilotin kautta opittua tietoa eteenpäin.

Viime talven kyselyn loppukommenteissa viljelijät ehdottivat mm. kipsin talvilevityksen kokeilua ja toivoivat kasvusto-, maa- ja kaivovesinäytteiden ottojen jatkuvan. Vuodenvaihteessa alkaneen SAVE2-hankkeen aikana kokeiluja ja seurantoja jatketaan ainakin vuoden 2020 loppuun. Niistä kerromme edelleen täällä SAVEn blogissa sekä uutiskirjeen, Facebookin ja Twitterin  välityksellä.

Kyselyjen kautta on saatu myös tietoa viljelytoimista kipsinlevitysalueella, mikä tukee vedenlaatuvaikutusten arviointia. Lämpimät kiitokset vielä kerran kaikille kyselyihin vastanneille!

Venla Ala-Harja
Helsingin yliopisto

Älä tule hyvä kakku, tule paha kakku!

Erikoistutkija Jouni Lehtoranta Suomen ympäristökeskuksesta (SYKE) kertoo yhteistyössä Turun ammattikorkeakoulun kanssa tehdyistä kokeista, joissa selvitettiin sulfaatin vaikutusta luonnonvesien rehevöitymiseen. Mereen päätyessään sulfaatista ei ole haittaa, sillä merivedessä sitä on luontaisesti paljon. SAVE-hankkeen arviossa kipsinlevitykselle soveltuvasta peltoalasta on rajattu pois ne valuma-alueet, joilta vedet laskevat järviin.  Jouni kertoo blogissa miksi järvet eivät kestä sulfaattia.

Edellisessä blogijutussani esittelin sulfaatinpelkistyksen vaikutusta raudan ja fosforin kiertoon ja sen aiheuttamaa rehevöitymistä. Kipsinlevitys pelloille voi nostaa sulfaattipitoisuutta vesistöissä. Voisiko siitä aiheutua haittaa järvissä?

Sulfaatin vaikutusten tutkiminen itse vesistöissä on hankalaa, sillä sulfaatti vaikuttaa pohjasedimentin prosesseihin. Haitallisten vaikutusten havaitseminen saattaa kestää vuosia. Kätevämpää on tehdä laboratoriokoe, jossa olosuhteita voidaan säädellä tarkemmin kuin tottelemattomassa luonnonympäristössä.

”Selvittääksemme miten mikrobit kohottavat sedimenttikakkujamme, tapoimme pöpöt reilulla annoksella formaliinia osasta näytteitä. Kakkujen kypsennyslämpötila oli 20 astetta.” (Kuva: Wolf Helmhardt von Hohberg 1695, Frau beim Brotbacken, Deutsche Fotothek, Wikipedia Commons.)

Labrakokkailua Turussa

Kokkailimme siis yhdessä Turun ammattikorkeakoulun insinööriopiskelijoiden ja heidän opettajiensa johdolla sedimenttikakkuja. Kakkureseptimme työkeittiöstä arkeen ja juhlaan oli seuraava: Raaka-aineina jään alta nostettu Turun Maarian altaan pohjasedimentin pintakerros ja saman altaan vesi. Sitten sulfaattia kolmessa eri tasossa: ei lisäystä, 30 mg/L ja 100 mg/L. Halusimme myös virkistää joidenkin koeyksiköiden mikrobitoimintaa sokerilla aivan kuin pullataikinassa. Tosin tavoitteena oli saada bakteerien – ei hiivojen – toiminta piristymään. Lisäksi tylytimme happea hengittäviä mikrobeja poistamalla vedestä happea typpikuplituksella. Selvittääksemme miten mikrobit kohottavat sedimenttikakkujamme, tapoimme pöpöt reilulla annoksella formaliinia osasta näytteitä. Kakkujen kypsennyslämpötila oli 20 astetta ja niitä pidettiin pimeässä. Vaatimaton lämpötila piirakanpaistoon, mutta varsin korkea meikäläisissä vesistöissä.

Tavoitteena rautasulfidikakkuja

Tavoitteenamme oli pilata Maarian altaan hyvä sedimentti sulfaattilisäyksillä. Sedimentissä saattaa olla niukasti ravintoa sulfaatin pelkistäjille ja siksi ruuan riittävyys varmistettiin  sokerilla. Hapettomissa oloissa rautaoksidikakkujen pitäisi pelkistyä ja vapauttaa rautaa ja fosforia veteen. Sulfaattikäsittelyissä tulisi leipoutua rautasulfidikakkuja ja samalla fosforia pitäisi irrota veteen reippaasti. Tavoitteena oli siis havaita, miten hengitykseen käytettävä sulfaatti ja pöpöille tarjottu tuore ravinto aiheuttaisivat eroja monessa eri tekijässä käsittelyjen välillä. Oletuksena oli myös, että kaikissa formaliinilla tapetuissa kakuissa olisi taas varsin hiljaista.

Kokkailuissamme aistinvarainen kolmen tuomarin makustelu ei riittäisi. Nyt oli saatava numeroita veden sulfaatin, sulfidien, liukoisen raudan, fosfaattifosforin, kokonaisfosforin, mangaanin, nitraatin, ammoniumin pitoisuuksista ja vielä pH:n muutoksista niin leivonnan alussa kuin lopussakin. Tähtäimessä oli, että ymmärryksemme sulfaatin ja sokerin vaikutuksesta sedimentistä veteen irtoaviin useisiin aineisiin lisääntyisi.

Sedimenttikakkumme kuukausien kypsyttelyjen jälkeen

Vedessä lilluneet kakkumme muuttuivat mustiksi, joka viittaa rautasulfidien muodostukseen. Hapettomissa oloissa sedimentistä irtosi runsaasti fosforia veteen. Pitoisuus nousi jopa korkeammaksi kuin puhdistamattomassa jätevedessä. Sokeri lisäsi vain hieman fosforin vapautumista, mutta rautaa ja ammoniumia irtosi veteen sokerin avulla reippaasti enemmän. Tapetuissa näytteissä fosforipitoisuus pysyi lähtötasolla tai jopa laski, eli ilman mikrobitoimintaa fosforin vapautumista ei tapahtunut hapettomissakaan oloissa.

Mitä opimme sedimenttikakkujen mittailusta?

Jos Maarian altaan sulfaattipitoisuus nousee, niin fosforin vapautuminen sedimentistä kasvaa. Kokeissa sulfaatin lisäys vähensi myös vedessä tavatun raudan määrää, mutta melko vähän. Sulfaatti siis lisäsi fosforin vapautumista ja samalla vähensi fosforia sitovan raudan määrää vedessä luultavasti rautasulfidien muodostuksen vuoksi. Huonoon suuntaan mentiin, mutta tuliko niin pahaa kakkua kuin toivottiin? No ei tullut. Raudan väheneminen ja fosforin vapautuminen oli varsin maltillista. Sokerinkin lisääminen kasvatti fosforin vapautumista vain hillitysti sedimentistä veteen. Miksi näin kävi?

Vaikuttaa siltä, että Maarian altaan pöpöille itse sedimentissä on jerkkua takana kuin Pitkämäen heitossa aikoinansa. Sedimentissä on siis riittävästi polttoainetta käynnistämään fosforia vapauttavat hapettomat hengitysprosessit aina sulfaatinpelkistykseen saakka. Hapettomissa oloissa altaan sedimentistä irtoaa runsaasti fosforia ilman sulfaatti- tai sokerilisäystäkin. Tosin sokerin lisääminen saattoi kohentaa mikrobien kasvua ja sedimentistä irronnut ekstra fosfori voisi löytyä myös sokerista hyötyneistä pöpöistä.

Merkittävin tekijä vähäisen pahan kakun syntymiseen oli luultavasti se, että altaan sedimentissä on paljon rautaoksideja. Niiden pelkistyminen nosti raudan määrän vedessä hyvin korkeaksi. Kokeessa lisäämämme sulfaatti hengitettiin pois lähes täysin ja silti syntyneet sulfidit riittivät sitomaan vain osan raudasta. Sulfaattimäärämme eivät juuri vaarantaneet raudan kykyä sitoa fosforia, kun olot muuttuivat takaisin hapellisiksi. Mutta olisiko pahaa sulfidikakkua syntynyt enemmän, jos olisimme lisänneet sulfaattia kokeen edetessä? Jaa-a, kyllä näin olisi voinut tapahtua. Luonnossahan sulfaatti ei ehtyisi parissa kuukaudessa kuten kokeessamme.

Lopputulos

Kokeemme toi konkreettisesti esiin sen, että useita ravinteiden kiertoon osallistuvia aineita on otettava huomioon kun tarkastellaan kuormituksen vähentämistoimenpiteiden vaikutuksia vastaanottavassa vesistössä.

Voiko kipsiä nyt laittaa pellolle, vaikka sulfaattipitoisuus nousee vesistöissä? Tulostemme perusteella varsin reipaskaan sulfaattipitoisuuden kasvu Maarian altaassa ei lisää huimasti fosforin vapautumista, kun olosuhteet muuttuvat hapettomiksi. Kokeemme kesti kuitenkin vain pari kuukautta. Huolestuneisuus kohdistuu tässä siihen, että sulfaatti pääsi kokeessa ehtymään  melko nopeasti. Jos sulfaattia tulisi pidempiaikaisesti valuma-alueelta vesistöön  ja mikrobit pelkistäisivät sitä sedimentissä, niin se saattaisi johtaa rautasulfidien muodostukseen ja heikentyneeseen fosforin sidontakykyyn. Pahaa kakkua saattaisi syntyä, vaikkakin hitaasti. Suosittelisin siis edelleen kipsin käyttöä vain sellaisilla valuma-alueilla, joista vedet päätyvät jokien kautta suoraan mereen.

Blogini epilogi

Antaisin reseptille vaikeusasteen 4/5. Toteutus ja valmistuminen syövät resursseja ja aikaa. Kakkukäsittelyissä muodostuva bukee (tolkuton mädän kananmunan haju) karsii amatöörit ja vain karastuneimmat ajautuvat ammattilaisuuteen. Hapettomien olojen kokkailukokemuksista MP:tä ja näkiksii voi kysäistä opiskelijoilta, jotka opettajiensa kanssa toteuttivat kokeen näytteenotosta aina viimeisiin mittauksiin. Sedimenttikokeet vaativat suuren työmäärän. Näytteiden käsittely hapettomuudessa ei myöskään ole ihan yksinkertaista. Näistä vaativista töistä Turun AMK selvisi erinomaisesti ja siitä iso kiitos.

Jouni Lehtoranta
Erikoistutkija, Suomen ympäristökeskus (SYKE)