Kipsi lisää kaliumin ja magnesiumin huuhtoutumista

Kipsin vaikutus peltomaan magnesium- ja kaliumpitoisuuteen on ollut esillä mm. OSMO-hankkeen tutkimuksissa, joiden mukaan kipsi vähensi maaperän kalium- ja magnesiumpitoisuuksia osalla lohkoista. SAVE-hankkeessa samanlaista vaikutusta ei ollut havaittavissa pilottialueen savimaiden maaperänäytteistä. Nyt käynnissä ole ruukkukoetutkimus  mahdollistaa useiden maatyyppien tutkimisen ja kokeet myös samantyyppisillä mailla kuin mihin OSMO-hankkeen tulokset viittaavat. Varsinais-Suomessa käynnissä olevassa KIPSI-hankkeessa viljelijöitä on ohjeistettu huomioimaan, että kipsitettävien peltojen Mg- ja K-tasot eivät saa olla huonoja tai huononlaisia.

Erikoistutkija Helena Soinne Luonnonvarakeskuksesta kertoo ruukkukoetutkimuksen tähänastisista tuloksista.

Luonnonvarakeskuksen kasvihuoneessa Jokioisilla on käynnissä kasvatuskoe, jossa tutkitaan vesiensuojelutarkoituksessa käytettävien maanparannusaineiden (kipsi, rakennekalkki ja kuitulietteet) vaikutuksia maan sadontuottokykyyn. Ennen kasvatuskokeen aloittamista maanparannusaineiden vaikutuksia valumaveden laatuun ja erityisesti kationien huuhtoutumiseen on selvitetty sadetuskokeissa laboratoriossa.

Luonnonvarakeskuksen ja Suomen ympäristökeskuksen yhteisessä kokeessa tutkitaan kipsin, rakennekalkin ja maanparannuskuitujen vaikutuksia valumaveden laatuun ja kasvien ravinteidenottoon (kuvat: Helena Soinne).

Maanparannusaineet ovat koostumukseltaan erilaisia ja sisältävät eri määriä kasveille tärkeitä ravinteita. Tietyn ravinteen pitoisuuden kasvu maavedessä vaikuttaa ravinnetasapainoon maahiukkasten pinnalla ja voi johtaa tärkeiden ravinnekationien huuhtoutumiseen.

Kipsin mukana maahan tulee runsaasti mm. kalsiumia. Kalsiumilla on positiivisia vaikutuksia maan rakenteelle ja siten esimerkiksi aitosavimaissa kalsiumin runsastuminen on pääasiassa hyvä asia. Kalsium voi kuitenkin syrjäyttää maahiukkasten pinnoilta magnesiumia ja kaliumia, jolloin nämä kalsiumin syrjäyttämät ravinteet ovat alttiina huuhtoutumiselle.

Ruukkukoetutkimuksen sadetuskokeen huuhtoutumistuloksista näkyikin selvästikin, että kipsillä käsiteltyjen maiden läpi valuneen veden magnesium- ja kaliumpitoisuudet olivat korkeampia kuin muissa käsittelyissä. Alustavien tulosten perusteella näyttää siltä, että kipsikäsitellyistä maista huuhtoutui kolmen sadetuskerran aikana yli kaksinkertainen määrä kaliumia ja jopa 5–8 kertainen määrä magnesiumia käsittelemättömiin maihin verrattuna. Noin yhden kuukauden syyssateita (70 mm) vastaava vesimäärä huuhtoi noin 5 % savimaan koko helppoliukoisesta magnesiumista (viljavuusuuton magnesium), mutta karkeimmasta maasta huuhtoutuva magnesium oli jopa 15 % helppoliukoisen magnesiumin kokonaismäärästä. Huuhtoutunut kalium puolestaan oli pääsääntöisesti alle 5 % maan helppoliukoisen kaliumin (viljavuusuuton kalium) kokonaismäärästä sekä karkealla maalla että savimailla. Muut maanparannusaineet vaikuttivat vain vähän ravinnekationien huuhtoutumiseen.

Sadetuskokeen perusteella ei voida kuitenkaan vielä sanoa näkyykö kationien huuhtoutuminen maanäytteiden helppoliukoisten ravinteiden määrässä. Kipsilisäyksen aiheuttaman kationien huuhtoutumisen vaikutus viljavuusuuton tuloksiin riippuu todennäköisesti maalajista ja orgaanisen aineksen määrästä maassa. Lopputulos nähdään, kun ruukkukokeen maille tehdään viljavuusuutto kokeen lopussa.

Astiakokeessa kasvatettavasta raiheinästä voidaan korjata useampi sato (kuva: Johanna Nikama).

Sadetuskokeiden jälkeen maat lannoitettiin typellä ja fosforilla ja ruukkuihin kylvettiin raiheinää. Maanparannusaineilla käsiteltyjen maiden kolmen ensimmäisen sadon yhteenlasketut biomassat olivat samaa suuruusluokkaa. Kolmen ensimmäisen sadon perusteella kipsi ei siis alentanut sadontuottoa myöskään karkeimmassa maassa, josta kipsikäsittelyn seurauksena oli huuhtoutunut eniten ravinnekationeja suhteessa maan ravinnevarastoon.

SAVE-hankkeen pilottialueella otettujen kasvinäytteiden analysointi ei antanut viitteitä siitä, että kipsi olisi haitannut kasvien magnesiumin- ja kaliuminottoa. Tulos saattaa johtua pilottialueen maiden korkeista magnesiumin ja kaliumin lähtöpitoisuuksista, jolloin kipsin aiheuttama huuhtoutuminen ei ole näkynyt seurannassa. Ruukkukokeet tulevat tuottamaan lisätietoa myös mahdollisista kipsin aiheuttamista ravinnepuutoksista, sillä asiaa selvitetään vielä kasvianalyysien avulla. Myös kipsin vaikutusta ravinteiden huuhtoutumiseen sekä maan mikrobiologiaan selvitetään. Tuloksista kerromme lisää loppuvuodesta.

Helena Soinne, erikoistutkija, Luonnonvarakeskus (Luke)

Talvilevityskokeiden tulos: Ei kipsiä routaiseen maahan

Jos syksy on niin märkä, että kipsin levitys ei ole mahdollista, voisiko kipsin levittää talvella routaiseen maahan? Tätä tutkittiin olosuhdesäädeltävällä pintavaluntasimulaattori SIMUlla Luke Kuopion (Maaninka) toimipisteessä. Kokeessa käytettyjen pintamaalaattojen (0,34 m2) nostosta kirjoitimme viime syksynä ja nyt kerromme tuloksista. Kiireinen lukija saa tärkeimmän tiedon jo otsikosta.

Maalaattoja pintavaluntasimulaattoriin

Syksyllä Jokioisista nostettuja pintamaalaattoja säilytettiin −2 °C:ssa odottamassa koetta, joka päästiin lumen puutteen vuoksi aloittamaan vasta helmikuussa. Kokeessa verrattiin erilaisten talviolosuhteiden ja maan kaltevuuskulman vaikutusta maahiukkasten ja ravinteiden huuhtoutumiseen pintamaasta. Sänkipeitteisille maalaatoille tehtiin kuusi käsittelyä, jotka kaikki toistettiin neljästi (taulukko 1).

Taulukko 1. Routaisille maalaatoille pintavaluntasimulaattorilla tehdyt käsittelyt. (Kuva: Petri Ekholm / SYKE)

Pakkasvarastosta noudettujen maalaattojen päälle levitettiin runsas 130 grammaa kipsiä, vastaten yleisesti käytettyä 4000 kg/ha annosta, tarkoituksena simuloida kipsin levittämistä jäisen sänkipellon pintaan. Valuntapöydillä olevien maalaattojen kallistuskulma asetettiin joko yhteen tai kuuteen prosenttiin. Laattojen ympärille asetettiin pleksikehys, jonka varaan sadetuslaitteisto nostettiin. Jokaisen valuntapöydän yläpuolella oli säteilylämmitin, jolla lämmittävä vaikutus saatiin kohdennettua suoraan alla olevaan maalaattaan ja samalla koko kammion lämpötila nousi auringon säteilyvaikutusta simuloiden.

Lämpötilaa säädettiin kylmäkoneiston ja säteilylämmittimien avulla niin, että se laskettiin öisin −3 °C:een ja nostettiin päivällä korkeimmillaan +15 °C:een, mukaillen loppukevään tilannetta. Säteilylämmittimet olivat päällä maanantaista perjantaihin klo 8–12 ja 20 mm:n sadetus toteutettiin päivittäin lämmitysjakson jälkeen kolmessa, tunnin välein tehdyssä erässä, jotta vesi ehti välillä valua ja laatta hieman kuivua. Sadetuskäsittelyä jatkettiin 5 vuorokautta eli laatat saivat yhteensä 100 mm vettä päällensä. Tämän jälkeen kammioon säädettiin tasainen +10 °C:n lämpötila kaiken jään sulattamiseksi viikonlopun aikana. Sadetuksia ei enää viikonloppuna tehty. Kokonaisuudessaan yksi käsittelyjakso kesti viikon, maanantaista sunnuntaihin, jonka jälkeen maalaatat poistettiin kammiosta ja uudet laatat laitettiin sisään.

SIMU-kammion valuntapöydille mahtuu kerrallaan kuusi maalaattaa. Sadetuksia ja lumen sulatuksia toistoineen oli yhteensä 24 eli neljä viikon jaksoa.  Poikkeuksellisten leutojen talviolosuhteiden takia luonnonlunta ei kuitenkaan ollut riittävästi saatavilla ennen helmikuuta. Kun lunta saatiin, lumilaattojen käsittely eteni samalla tavalla kuin sadetuslaattojenkin, sillä erotuksella, että laattojen ympärille asetettu pleksikehikko palveli nyt lumen pitämisessä laatan päällä (kuva 1). Lunta punnittiin kullekin laatalle 100 mm:n vesiarvoa vastaava määrä ja säteilylämmittimet sulattivat lumen 7 vuorokauden sulatusjakson aikana. Kallistuskulmat ja kipsimäärä olivat samat kuin sadetuskäsittelyssäkin. Sade- ja lumikäsittelyistä syntynyt valumavesi kerättiin ja siitä analysoitiin ravinteet, kiintoaines ja sameus, sähkönjohtavuus, pH ja pääionit. Myös kunkin laatan maa analysoitiin. SIMU-kokeen käytännön suorittamiseen voit tutustua täällä: Pintavaluntasimulaattori SIMU.

Kuva 1. Lumipeitteen sulatus käynnissä SIMUssa. (Kuva: Jenni Laakso)

Kipsin fosforia huuhtoutui valumavesiin

Huolellisesti suunnitellun ja toteutetun kokeen tulokset olivat niin selviä, että lopputulemana voidaan yksinkertaisesti todeta: kipsin levittäminen routaiseen maahan ei ole suositeltavaa. Jäätyneelle pellolle levitetty kipsi ei pääse riittävästi reagoimaan maahiukkasten kanssa, jolloin se ei juurikaan vähennä eroosiota. Lisäksi, jos käytettävä kipsi sisältää epäpuhtautena fosforia (kokeissa käytettiin fosforihappoteollisuuden sivutuotteena syntynyttä kipsiä, joka sisältää jäämänä pienen määrän fosforia), kipsin fosfori huuhtoutuu suurelta osin pois, vieläpä biologisesti täysin käyttökelpoisessa liuenneessa muodossa. Seurauksena on, että kipsi ei vähennä vaan lisää fosforikuormitusta. Seuraavaksi kuvaamme tuloksia tarkemmin.

Kokeessa käytetty maa oli peräisin monokulttuuriviljalla olleelta hiuesavipellolta, jonka satoindeksi ja rakenne olivat huonot. Lähes kaikki lumen tai sadetuksen mukana tullut vesi huuhtoutui pintavaluntana pois. Olettaen vuosivalunnaksi 300 mm, saatiin maalaatoilta valuneen veden määrän ja kiintoainepitoisuuden perusteella arvioitua koeolosuhteita vastaava vuosittainen eroosio. Sadepisaroiden iskut ja noin neljä asteisen veden routaa sulattava vaikutus saivat aikaan huomattavasti suuremman eroosion kuin lumen sulaminen. Suuruusluokaltaan eroosio vastasi Jokioisten huuhtoumakentiltä saatuja arvoja sänkipelloilla. Lumiyksiköissä kipsi kyllä vähensi – sinänsä melko vähäisen – eroosion alle puoleen, mutta sadetetuissa yksiköissä ei havaittu tilastollisesti merkitsevää eroa kipsikäsiteltyjen ja kontrolliyksiköiden välillä.

Kuva 2. Arvio vuosittaisesta eroosiosta eri käsittelyissä (keskiarvo ja keskihajonta). Oletuksena 300 mm:n vuosivalunta. (Kuva: Petri Ekholm / SYKE)

Fosforin osalta tulokset olivat synkkiä: kipsikäsitellyiltä laatoilta huuhtoutui huomattavasti enemmän fosforia kuin kipsittömiltä laatoilta. Kun kipsittömiltä kontrollilaatoilta huuhtoutui laskennallisesti noin kilo fosforia hehtaarilta vuodessa, luku joka vastaa muissa tutkimuksissa saatua savipeltojen ominaiskuormitusta, kipsikäsitellyiltä laatoilta huuhtoutui jopa lähes 8 kg/ha/v. Valtaosa fosforista oli ns. liuennutta reaktiivista fosforia, mikä on vesien leville täysin käyttökelpoista ja siten erityisen ärhäkkää rehevöittämään.  Kokeessa käytetty Yaran kipsi sisälsi 0,28 % fosforia ja tästä määrästä huuhtoutui kokeessa 7–31 % (taulukko 2). Kipsin sulfaatista huuhtoutui vieläkin suurempi osa (enimmillään 40 %), mikä kertoo, että osa kipsin fosforista sitoutui maa-ainekseen. Kipsin kalsiumista huuhtoutui enimmillään 17 %. Osa kalsiumista on pidättynyt maan kationinvaihtopaikoille, mikä näkyi esimerkiksi magnesiumin ja kaliumin huuhtoutumisen kasvuna.

Kuva 3. Arvio vuosittaisesta fosforin huuhtoutumisesta. (Kuva: Petri Ekholm / SYKE)

 

Taulukko 2. Kipsin fosforin, sulfaatin ja kalsiumin huuhtoutuminen maalaatoilta (%). Keskiarvo ja vaihteluväli. (Kuva: Petri Ekholm / SYKE)

Johtopäätelmät

Lumilevityskokeen kustannukset ylittivät alkuperäisen budjetin, mutta lopputulos osoittaa kokeen varsin kustannustehokkaaksi ajatellen haittoja, joita mahdollinen kipsin talvilevittäminen aiheuttaisi. Koe osoitti, että routaiseen maahan levitetty kipsi voi jopa lisätä rehevöittävän fosforin huuhtoutumista, jos kipsi sisältää epäpuhtautena fosforia. Fosforittomia kipsilaatuja käytettäessä riskiä fosforihuuhtoutumista ei ole, mutta tällöinkin haluttu vaikutus voi jäädä vähäiseksi, jos kipsi ei pääse kontaktiin pintamaan kanssa. Tämän vuoksi kipsiä ei tule talvella maahan levittää.

Erikoistutkijat Petri Ekholm (Suomen ympäristökeskus, SYKE) ja Kirsi Järvenranta (Luonnonvarakeskus Kuopio)

Maanparannusaineet ruukkukoetutkimuksessa – Kipsin vaikutusta kasvien ravinteidenottoon ja peltomaan mikrobeihin tutkitaan lisää

Miten kipsi vaikuttaa maan kationikoostumukseen ja kasvien ravinteidenottoon? Entä miten peltomaan mikrobit reagoivat kipsikäsittelyyn? Erikoistutkija Helena Soinne Luonnonvarakeskuksesta (Luke) kertoo helmikuussa alkavista ruukkukokeista, joissa kipsin ja muiden vesiensuojelutarkoituksessa käytettävien maanparannusaineiden vaikutuksia tutkitaan.

Luonnonvarakeskuksessa ja Suomen ympäristökeskuksessa (SYKE) ollaan käynnistämässä useiden hankkeiden yhteistyönä koetta, jossa tutkitaan vesiensuojelutarkoituksessa käytettävien maanparannusaineiden vaikutuksia maan kationikoostumukseen, kasvien ravinteiden ottoon, ravinteiden huuhtoutumiseen sekä maan mikrobiologiaan. Kokeessa testataan kipsin, rakennekalkin ja maanparannuskuitujen vaikutuksia. Koe toteutetaan ruukkumittakaavassa ja kokeessa on mukana neljä lajitekoostumukseltaan tai kationikoostumukseltaan erilaista maata.

Helmikuun alussa käynnistyvän tutkimuksen koemaat on jo punnittu ruukkuihin. Maiden kosteudet on säädetty huomioiden niiden erilaiset vedenpidätyskyvyt. Kuva: Helena Soinne (Luke)

Maanparannusaineena tai vesiensuojelukeinona peltoon levitettävän kipsin tai rakennekalkin mukana maahan tulee runsaasti kalsiumia. Kalsiumilla on positiivisia vaikutuksia maan rakenteelle ja siten esimerkiksi aitosavimaissa kalsiumin runsastuminen on pääasiassa hyvä asia.

Kuitenkin karkeammilla mailla runsas kalsiumin lisääminen voi johtaa tilanteeseen, jossa kasvien kasvulle välttämättömien magnesiumin ja kaliumin huuhtoutuminen lisääntyy. Lisätty kalsium voi vaikuttaa peltomaan kationikoostumukseen syrjäyttämällä maahiukkasten pinnoilta muita ravinnekationeja kuten kaliumia ja magnesiumia. Nämä kalsiumin syrjäyttämät ravinteet ovat alttiina huuhtoutumiselle ja kasveilla voi sen seurauksena ilmetä magnesiumin ja kaliumin puutetta. Runsaasti kalsiumia sisältävien kipsin ja rakennekalkin käyttöä vesiensuojelumenetelmänä suositellaan erityisesti savipelloille, joissa magnesiumin puutteen esiintyminen on epätodennäköistä. Esimerkiksi SAVE-hankkeen aiemmissa tutkimuksissa kipsikäsittelyn ei ole havaittu haittaavan kasvien magnesiumin- ja kaliuminottoa.

Kokeessa jäljitellään syyssateiden maata huuhtovaa vaikutusta ja mitataan maan läpi suotautuvan veden ravinne- ja kationipitoisuuksia. Tekosyksyn ja mahdollisten helmikuun pakkasten jälkeen ruukkuihin kylvetään keväällä raiheinää, josta pyritään korjaamaan useampi sato. Mittaamalla sadon määrää ja laatua saadaan selville ovatko eri maanparannusaineet vaikuttaneet maan ravinnetilaan siten, että kasvien kasvu olisi heikentynyt.

Kipsin, rakennekalkin ja maanparannuskuitujen käyttö voi vaikuttaa myös maan mikrobitoimintaan. Esimerkiksi rakennekalkki voi paikallisesti nostaa maan pH:n hyvin korkeaksi. Tällaiset nopeat muutokset voivat olla tuhoisia mikrobeille. Toisaalta pidemmällä aikavälillä maan rakenteen parantumisen myötä maan mikrobitoiminta ja -diversiteetti voivat parantua entisestään.

Perustettavassa ruukkukokeessa seurataankin maan mikrobitoiminnan muutoksia pian kipsin, rakennekalkin ja kuitulietteen lisäämisen jälkeen sekä lisäksi pidemmän ajan kuluttua, kun ruukusta on jo korjattu satoa.

Kokeessa mukana olevilla kipsillä, rakennekalkilla ja kuitulietteillä voidaan kaikilla vähentää pelloilta vesistöihin päätyvää fosforikuormitusta. Kuormitusvähennyksen suuruus riippuu maanparannusaineen ominaisuuksien lisäksi myös mm. maalajista ja pellon kunnosta kokeen perustamishetkellä. Helmikuussa perustettavassa ruukkukokeessa saadaan tietoa myös siitä, kuinka eri maanparannusaineet toimivat erilaisilla mailla. Tästä tiedosta on apua, kun mietitään missä kustakin maanparannusaineesta saataisiin vesiensuojelun kannalta suurin hyöty.

Helena Soinne, erikoistutkija, Luonnonvarakeskus (Luke)

 

Kipsin talvilevityksen vaikutusta savimaan ravinnekuormitukseen tutkitaan

Yksi SAVE2-hankkeen tavoitteista on selvittää mahdollisuutta kipsin talvilevitykseen. Talvilevityksestä ovat kyselleet myös SAVE-hankkeen pilottiviljelijät. Mahdollisuus levittää kipsi talvella lumelle tai routaiseen maahan helpottaisi viljelijöiden aikataulupaineita vaikeiden syyssäiden oloissa. Myös kipsin kuljetuksen järjestäminen helpottuisi, jos aikatauluikkuna olisi laajempi. 

Erikoistutkija Kirsi Järvenranta ja tutkimusmestari Jenni Laakso Luonnonvarakeskuksesta kertovat tammikuussa aloitettavista laboratoriokokeista, joissa selvitetään, olisiko kipsin talvilevitys mielekäs tapa vähentää maatalouden fosforikuormaa. Huuhtoutuuko routaiselle pellolle levitetty kipsi suuressa määrin ennen liukenemistaan maahan tilanteessa, jossa (1) kipsiä on levitetty lumelle ja lumi sulaa tai jossa (2) kipsin levitystä seuraa voimakas sade? 

Kipsin hyötyjä savimaan ravinnekuormituksen vähentämisessä tutkitaan pintavaluntasimulaattori SIMUn avulla Luonnonvarakeskus Kuopiossa. Menetelmä yhdistää autenttisia pelto-olosuhteita ja säädeltyjä laboratorio-olosuhteita ja sillä voidaan nimensä mukaisesti simuloida pintavalunnan muodostumista erilaisissa sääolosuhteissa.

SAVE2-hankkeessa tutkittavat savimaan laatat nostettiin Jokioisilla lokakuun 23. päivä kolmen hengen voimin. Reissulle lähtiessä pohdittiin kuivan savipellon mahdollista kastelutarvetta laatannostoa varten, koska kuiva savi murenee ja lohkeilee helposti. Tilanne oli kuitenkin täysin päinvastainen ja vastassa oli varsin kostea peltolohko. Märkä savipelto aiheutti haasteita nostoon, sillä pellon pinta oli liettynyttä noin viiden sentin syvyyteen asti – onneksi ei syvemmälle, niin saimme laatan pohjalle kiinteämpää maa-ainesta!

Tutkimusmestarit Johanna Kanninen ja Arto Pehkonen nostamassa savimaalaattoja märältä, puidulta pellolta Jokioisissa lokakuussa 2019. (Kuvat: Jenni Laakso, Luonnonvarakeskus Kuopio)

Laattojen nostossa maalaatta – 30 cm leveä, 90 cm pitkä ja noin 6 cm syvä kaistale – höylätään irti traktorivetoisella leikkurilla. Leikkuriin on kiinnitetty vahva pleksi, joka liukuu leikkurin takana maalaatan alle. Kun pleksi on kokonaan maalaatan alla, laatta leikataan sopivaan mittaan ja nostetaan pleksin avulla muovitetun vaneripohjan päälle.

Märältä, puiduilta viljapellolta laatat täytyi nostaa todella varovasti, sillä laatan koostumus oli pehmeä eikä laatoilla ollut viljansängen lisäksi maata koossapitävää kasvillisuutta. Valmiit maalaatat kuljetettiin Luke Jokioisten toimipaikan pihaan ja paketoitiin loppuun aurinkoisessa syyssäässä.

Paketoitaessa maalaatta saa ympärilleen noin 15 cm korkuiset seinät, jotka puristetaan tiiviisti laatan ympärille. Laatan toisen kapean pään seinä on matala, jotta pintavalunta pääsee virtaamaan laatan päältä. Lisäksi laatan pohjaan tehdään reikiä, joiden kautta läpisuotautuva vesi kerätään.

Pakatut savimaalaatat kuljetettiin Maaningalle, jossa ne varastoitiin pakastekonttiin -2 asteeseen odottamaan koejakson alkua. (Kuvat: Jenni Laakso, Luonnonvarakeskus Kuopio)

Laatat kuljetettiin Maaningalle tiukasti pakattuina pakettiautolla ja peräkärryllä – painoa tuli pelkästään laatoista noin 1500 kiloa! Perillä laatat varastoitiin -2 asteeseen pakastekonttiin odottamaan koejakson alkua.

Koejaksolla laatat viedään SIMUun, missä osa niistä peitetään lumella, jonka päälle levitetään 4000 kg/ha vastaava määrä kipsiä. Lumi sulatetaan säteilylämmittimillä niin, että lämpötila seuraa normaalia keväistä päivärytmiä, päivällä lämmintä ja yöllä pakkasta. Osalle koelaatoista kipsi levitetään suoraan jäätyneen maan päälle, ja laattaa sadetetaan lumen vesiarvoa vastaavalla määrällä vettä. Kaikki valumavesi kerätään talteen analyysiä varten. Kokeessa on sekä käsittelemättömiä laattoja että kipsipeitteen saaneita laattoja tasaisella ja kaltevalla pohjalla. Jokaista käsittelyä on 4 toistoa, jotta tuloksesta saadaan luotettava.

Tällä hetkellä maalaatat odottavat lumisateita varastossa, ja valuntasimuloinnit päästään aloittamaan näillä näkymin tammikuussa 2020. Tulokset valmistuvat kevään mittaan. Onko kaltevuudella merkitystä, miten lumipeite tai sade vaikuttaa kipsin huuhtoutumiseen ja miten kipsi vaikuttaa valumaveden mukana huuhtoutuvan maa-aineksen tai ravinteiden määrään?  Tämä kaikki jää kokeissa nähtäväksi. Tuloksista kerromme SAVEn blogissa keväällä.

Kirsi Järvenranta ja Jenni Laakso, Luonnonvarakeskus Kuopio

Päteekö aineen häviämättömyyden laki myös kipsiin?

Petri Ekholm
Erikoistutkija
SYKE
+358 2952 51102
petri.ekholm (a) ymparisto.fi

Erikoistutkija Petri Ekholm Suomen ympäristökeskuksesta (SYKE) kertoo tuloksia SAVE-hankkeessa otetuista maa- ja kasvinäytteistä. Kipsi ei ole haitannut kasvien ravinteidenottoa, mutta kipsin sisältämän rikin kulkeutuminen maassa sekä kipsin vaikutusmekanismin tarkempi tuntemus vaativat vielä lisätutkimusta. Maa- ja kasvinäytteitä tullaan ottamaan taas vuonna 2020, jolloin käsityksemme menetelmästä edelleen tarkentuu.

Veden sameus ja fosforipitoisuus pienenivät Savijoessa kipsinlevityksen seurauksena, mutta mitä tapahtui kipsikäsitellyillä pelloilla? Kipsiä levitettiin 356 peltolohkolle, ja kaikkia niitä ei verrokkeineen voitu mitenkään tutkia. Sen sijaan valitsimme Savijoen valuma-alueen vertailu- ja kipsinlevitysalueilta 28 eri maalajeja edustavaa lohkoa, joilta otettiin kultakin kaksi kokoomanäytettä pintamaasta ja kasveista. Näytteitä otettiin yhden kerran ennen kipsinlevitystä (vuonna 2016) ja kaksi kertaa sen jälkeen (vuosina 2017 ja 2018).

Kasvinäytteiden analysointi osoitti, että kipsi ei ole haitannut kasvien magnesiumin- ja kaliuminottoa Savijoen valuma-alueella. (Kuva: Venla Ala-Harja)

Kasvinäytteiden analysointi osoitti, että Savijoen valuma-alueella kipsi ei ole haitannut kasvien magnesiumin- ja kaliuminottoa, jota on esitetty tapahtuvan, jos näitä kasveille välttämättömiä alkuaineita on maassa niukasti suhteessa muihin kationeihin. Kipsin sulfaatti voi vähentää kasvien seleeninottoa. Tätäkään vaikutusta ei havaittu, olkoonkin että alueella on hyvä kiinnittää seleeniin huomiota, sillä monessa kasvinäytteessä seleenin pitoisuus oli alle määritysrajan (0,02 mg/kg) riippumatta siitä oliko kipsiä levitetty vai ei.

Maaperänäytteet vahvistivat aiemman käsityksen, että kipsi ei vaikuta maan pH-arvoon tai fosforilukuun. Ne paljastivat myös järkeenkäyvän ilmiön liittyen kipsin käyttäytymiseen maassa. Kipsi koostuu kalsiumista ja rikistä, ja niinpä peltomaan ja kasvien rikkipitoisuus oli selvästi korkeampi kipsin levityksen jälkeen (kuvat 1 ja 2). Kalsiumissa ei tosin havaittu tilastollisesti merkitsevää nousua, sillä kalsiumia on maassa luontaisesti niin paljon, että kipsin tuoma lisä ei erottunut taustasta.

Yllätyksenä tuli kuitenkin se, että vain osa kipsin rikistä saatiin kiinni analyyseillä. Rikin lähtötaso peltomaassa ennen kipsinlevitystä vaihteli ”huononlaisesta” ”hyvään” eli välillä 6–17 mg/l. Kipsin mukana rikkiä levitettiin 622 kiloa hehtaarille. Olettaen, että peltolohko kynnetään ja että rikki sekoittuu tasaisesti ylimpään 20 sentin maakerrokseen, rikkipitoisuuden pitäisi nousta peräti 270 mg/l.

Kuva 1. Ensimmäisenä vuonna kipsinlevityksen jälkeen rikin pitoisuus pintamaassa oli noussut kipsikäsitellyillä lohkoilla, ei kuitenkaan niin paljon kuin laskennallisesti olisi pitänyt. Janat palkkien päissä kertovat pienimmän ja suurimman rikkipitoisuuden kipsikäsitellyillä peltolohkoilla (punainen) ja verrokkilohkoilla (sininen), palkit kuvaavat väliä, johon 90 % pitoisuuksista sijoittui ja viiva palkin keskellä mediaanipitoisuutta. (Kuva: Petri Ekholm / SYKE)

Kipsinlevityksen jälkeisenä keväänä rikkiä löytyi kuitenkin pintamaasta (0–20 cm) keskimäärin vain 39 % laskennallisesta määrästä. Tämä siitä huolimatta, että laskennassa otettiin huomioon Savijokeen huuhtoutunut rikki (9 % levitetystä kipsistä). Vaihtelu tutkittujen 11 kipsilohkon välillä oli suurta: pienimmillään rikkiä oli jäljellä vain 1 %, enimmillään 71 %. Vajaa kaksi vuotta kipsinlevityksen jälkeen pintamaassa oli jäljellä enää keskimäärin 17 % (vaihteluväli 0–50 %) lisätystä, ei-huuhtoutuneesta tai satoon siirtymättömästä rikistä. Minne rikki hävisi?

Rikillä esiintyy kaasumaisia muotoja, mutta rikin haihtuminen pintamaasta ilmaan on erittäin epätodennäköistä, sillä se vaatisi pitkään jatkuneen hapettomuuden. Siten vaihtoehdoksi jää rikin kulkeutuminen maassa alaspäin. Kolmelta kipsilohkolta oli tuloksia myös maakerroksista 20–40 cm ja 40–60 cm. Ja tosiaan, rikkipitoisuus oli noussut myös muokkauskerroksen alapuolella, ts. rikki oli heikosti maahan sitoutuvana aineena huuhtoutunut syvemmälle. Kaikki kadoksissa oleva rikki ei kuitenkaan löytynyt täältäkään. Kaivotutkimusten mukaan kipsiä ei myöskään ollut päätynyt pohjaveteen asti. Näyttää siis siltä, että kipsin rikkiä on kulkeutunut 60 cm syvemmälle, mutta ei kuitenkaan salaojiin asti ja sitä kautta Savijokeen. Mahdollista on myös, että viljavuusanalyysillä ei ole saatu esille kaikkea maassa olevaa rikkiä.

Kasveissa rikkiä oli ennen kipsiä keskimäärin 2,6 g/kg, ensimmäisenä kipsin jälkeisenä kasvukautena 5,1 g/kg ja toisena 4,9 g/kg (kuva 2). Kasveissa ei siis näkynyt vastaavaa rikkipitoisuuden alentumaa toisena vuotena kuin maanäytteissä, mikä myös voisi viitata rikin kulkeutumiseen syvemmälle maassa, pysyen silti kasvien juurten ulottuvilla.

Kuva 2. Kasvien rikkipitoisuus nousi kipsinlevityksen jälkeen ja pysyi aiempaa korkeampana myös toisena kipsinlevityksen jälkeisenä vuotena. (Kuva: Petri Ekholm / SYKE)

Rikin kohtalon selvittäminen on tärkeää, sillä se kertoo kipsin vaikutusmekanismista. Kun kipsi liukenee, maanesteen ionivahvuus (”suolapitoisuus”) kasvaa, mikä näkyi viljavuusanalyysissä maan johtoluvun nousuna: mitä enemmän maanesteessä on liuenneita ioneja, sitä paremmin se johtaa sähköä. Kun ionivahvuus kasvaa, mikroskooppisen pienet maahiukkaset muodostavat ryppäitä, jotka eivät enää ole niin herkkiä kulkeutumaan sade- ja lumensulamisveden mukana alapuolisiin vesistöihin.

Maa-aineksen kulkeutumisen pelloilta vesiin, siis eroosion, ajatellaan olevan maan pinnalla tapahtuva ilmiö. Jos kipsi on pintakerroksesta pitkälti huuhtoutunut, kuten tulokset viittaavat, niin eikö kipsin vaikutuksenkin tulisi olla hiipunut? Näin ei vedenlaatumittausten mukaan kuitenkaan näytä olevan. Ehkä pienikin määrä ”jäännöskipsiä” riittää pintamaan eroosiokestävyyden ylläpitämiseen. Tai ehkä suolavaikutuksen hävittyä maan mikromurut säilyvät, esimerkiksi maan mikrobien erittämien liimamaisten aineiden edistäminä. Emme näytä vielä täysin tuntevan kipsin vaikutusmekanismia.

Maa- ja kasvianalyysi toteutetaan vielä vuonna 2020, jolloin saataneen lisätietoa kadonneesta rikistä – ja lisää tutkittavaa.

Hyviä uutisia pilottipelloilta – viljelijöiden kokemuksia ja havaintoja kipsihankkeen kolmessa perättäisessä kyselytutkimuksessa

SAVE on kerännyt viljelijöiden kokemuksia kipsistä vuosittaisella kyselytutkimuksella kolmena eri talvena joulukuusta 2016 asti. Tulokset kertovat, että valtaosa pilottiviljelijöistä suhtautuu kipsikäsittelyyn myönteisesti. Kipsi ei ole aiheuttanut vahinkoa sadolle tai maaperälle yhdelläkään tilalla – osalla vaikutukset ovat olleet positiivisia.

Lupaavakaan uusi vesiensuojelukeino maataloudessa ei synnytä toivottuja ympäristöhyötyjä, jos se ei saa viljelijöiden hyväksyntää ja leviä laaja-alaiseen käyttöön. Siksi SAVE-hankkeessa vuoropuhelu viljelijöiden kanssa on koettu tärkeäksi alusta saakka.

Viljelijöiltä saatu palaute ja kysymykset pilotin alkuvaiheen puhelinhaastatteluissa, viljelijätapaamisissa ja tilakäynneillä auttoivat hahmottamaan hankkeen mahdollisia haasteita ja tarkentamaan suunnitelmia. Lisäksi viljelijöitä askarruttaneista kysymyksistä ja huolista saatiin tietoa, jota on voitu hyödyntää myös kyselyseurannassa.

Kyselyseurannan kautta on saatu tietoa viljelijöiden kokemuksista kipsikäsittelystä ja sen toimivuudesta viljelijän näkökulmasta sekä myös viljelijöiden asennoitumisesta uuteen heillä kokeilussa olleeseen vesiensuojelumenetelmään. Pilotista saaduista kokemuksista on hyötyä, kun kipsin käyttöä maatalouden vesiensuojelukeinona suunnitellaan jatkossa.

Päätuloksia SAVE-hankkeen kolmesta perättäisestä kyselystä vuosina 2016–2018

Kipsipilottiin osallistui joukko monenlaisia viljelijöitä

Kipsipilottiin osallistui 55 viljelijää – noin puolet valuma-alueen viljelijöistä. Yleisimmat syyt jättäytyä pilotista liittyivät  tilaa koskeviin rajoitteisiin (pellot luomuviljelyksessä tai nurmella, pellon hankala sijainti, pieni levitysala tai muut syyt) tai siihen että viljelijä oli luopunut tai luopumassa viljelystä. Ainoastaan muutamat viljelijät ilmaisivat etteivät olleet kiinnostuneita osallistumaan kipsipilottiin.

Osallistuneet viljelijät ja tilat muodostivat monipuolisen joukon monen eri tekijän suhteen: mm. tilojen koot, viljeltävät kasvit, viljelytavat sekä itse viljelijöiden ikä ja koulutus vaihtelivat. Suurimmalle osalle kipsin käyttö ei ollut entuudestaan tuttua. Reilu kolmasosa kuuli kipsin käytöstä vesiensuojelutoimenpiteenä ensimmäistä kertaa SAVE-hankkeen kautta ja vain kaksi viljelijää oli kokeillut kipsiä aiemmin. Silti viljelijät lähtivät rohkeasti kokeilemaan kipsiä laajoillakin pinta-aloilla.

SAVEn ensimmäisen kyselyn vastauksissa yleisimmät syyt osallistua liittyivät viljelijöiden haluun parantaa maatalouden ympäristömainetta ja tukea uusien vesiensuojelumenetelmien tutkimista, uteliaisuuteen kipsin vaikutuksista, mahdollisuuteen vähentää ravinnehuuhtoumia paikallisiin vesistöihin ja Itämereen sekä haluun vahvistaa suomalaista maataloutta.

Säännöllistä seurantaa ja vuoropuhelua viljelijöiden kanssa

Syksyn 2016 kipsinlevityksen jälkeen hankekuulumisia pilottiviljelijöiden kanssa on vaihdettu yhteisissä vuosittaisissa viljelijätilaisuuksissa. Systemaattisempaa seurantaa on toteutettu kolmella perättäisellä viljelijäkyselyllä. Ensimmäinen varsinainen viljelijäkysely toteutettiin vuodenvaihteessa 2016–2017. Sen jälkeen kyselyt on osittaisin muutoksin toistettu kahtena seuraavana vuonna. Kyselyvastauksista saatu kattava ja ainutlaatuinen aineisto viljelijöiden kokemuksista kipsin käytöstä ja koko pilotista kolmen vuoden ajalta. Ensimmäiseen kyselyyn vastasi 48 kaikista 55 pilottiin osallistuneesta viljelijästä – jokaiseen kolmeen kyselyyn vastasi yhteensä 43 viljelijää.

Lisäksi kyselyistä tehtiin suppeammat versiot vertailualueen viljelijöille sekä niille valuma-alueen viljelijöille, jotka eivät osallistuneet pilottiin. Kyselyiden kautta on saatu myös vedenlaadun seurannan kannalta tarpeellista tietoa alueen tiloilta.

Peltojen kipsitys sujui suuremmitta ongelmitta

Kipsin kuljetuksen, varastoinnin ja levitystyön sujumista sekä mahdollisia ongelmakohtia kysyttiin vaihe vaiheelta ensimmäisessä viljelijäkyselyssä joulu-tammikuussa. Sen lisäksi haastateltiin  urakoitsijoita, jotka olivat tehneet valtaosan levitystyöstä.

Sekä kyselyn että haastatteluiden kipsinlevitystä koskevat vastaukset olivat pääosin myönteisiä, koska vaikeuksia työvaiheissa kuivana syksynä 2016 oli koettu varsin vähän. Yli 90 % kyselyyn vastaajista koki lähes kaikkien työvaiheiden sujuneen hyvin. Vastausten perusteella kipsinlevitys ei myöskään ollut juuri haitannut muita peltotöitä, sillä noin 70 % vastaajista arvioi kipsinlevityksen sovittamisen osaksi muita peltotöitä onnistuneen hyvin tai erittäin hyvin.

Kipsitetyillä pelloilla kaikki hyvin

Viljelijöiden havaintoja omilta, kipsitetyiltä pelloiltaan kerättiin toisessa ja kolmannessa kyselyssä marras-tammikuussa 2017–2018 ja 2018–2019.

Talven 2017–2018 kyselyn vastauksista selvisi, että viljelijöillä ei ollut omilta pelloiltaan havaintoja, joiden perusteella voitaisiin epäillä kipsin heikentäneen satoa tai huonontavan maaperää. Sen sijaan erityisesti kyntö- ja kevytmuokattuja peltoja viljelleet viljelijät raportoivat maaperän parantumisesta – kolmasosa heistä oli havainnut kipsin vaikuttaneen positiivisesti peltoihin. Myös yksittäiset suorakylvöpeltoja viljelleet olivat kokeneet kipsin parantaneen maaperää. Lisäksi yksittäiset viljelijät arvioivat, että kipsillä oli ollut myönteinen vaikutus satoon.

Peltojen tiivistyminen on keskeinen syksyisiin peltotöihin liittyvä haaste. Siksi kysyimme, oliko kipsin levitystyö aiheuttanut ongelmia pelloilla. Suurin osa viljelijöistä ei ollut havainnut edellisen syksyn kipsilevityksen aiheuttaneen peltojen tiivistymistä tai uria peltoon. Kolmasosa viljelijöistä kertoi, että levitystyö oli aiheuttanut jonkin verran pellon tiivistymistä, neljäsosalla levityksestä oli jäänyt jonkin verran uria peltoon. Suurempia ongelmia ei kuitenkaan ollut esiintynyt kenelläkään, ja valtaosa oli selvinnyt kokonaan ongelmitta.

Havaintoja kipsin vaikutuksesta peltoihin kysyttiin viljelijöiltä uudelleen talvella 2018–2019 kaksi vuotta kipsinlevityksen jälkeen. Vastaukset olivat hyvin samansuuntaisia kuin aiemmassa kyselyssä: Edelleen melkein kolmasosa kyntö- ja kevytmuokattuja peltoja viljelevistä koki kipsin parantavan maaperää – suorakylvöpeltoja viljelevistä joka seitsemäs. Satoparannuksista raportoivat yksittäiset viljelijät. Viljelijöillä ei edelleenkään ollut havaintoja, jotka viittaisivat kipsin heikentäneen satoa tai maaperää

Molemmissa kyselyissä osa viljelijöistä oli huomannut peltolammikoiden ja kyntövaoissa olevan veden kirkastuneen kipsikäsittelyn seurauksena. Joillain viljelijöillä kipsi oli myös paikannut rikin puutetta.

Pääosa viljelijöistä suhtautuu kipsikäsittelyyn myönteisesti

Suurin osa pilottiin osallistuneista viljelijöistä suhtautuu kipsikäsittelyyn myönteisesti. Uusimmassa kyselyssä miltei neljä viidestä viljelijästä vastasi että käyttäisi kipsiä, jos menetelmä olisi maatalouden tukijärjestelmien piirissä ja käyttö mahdollista omilla pelloilla. Yli 70 prosenttia suosittelisi sitä muille viljelijöille.

Huolet kipsin vaikutuksesta satoon ja maaperään ovat laskeneet hankkeen aikana. Ensimmäisessä kyselyssä noin puolet viljelijöistä ilmoitti olevansa ainakin jonkin verran huolissaan peltomaan kovettumisesta kipsikäsittelyn seurauksena sekä kipsin vaikutuksesta satoon. Viime talven kyselyssä peltomaan kovettuminen huoletti enää alle neljäosaa ja vaikutus satoon kolmasosaa viljelijöistä.

Noin puolet viljelijöistä tuntee vielä tässä vaiheessa tarvitsevansa lisäkokemusta kipsin toimivuudesta suojelukeinona, ennen kuin kokee sen täysin luotettavaksi. Kuitenkin vain alle neljäsosa epäilee, ettei kipsikäsittely vähennä ravinnehuuhtoumia merkittävästi. Kaksi kolmesta kokee, että omilla viljelymenetelmillä on vaikutusta vesistöjen ja Itämeren tilaan, ja melkein 60 prosenttia vastaajista pitää kipsiä helppona menetelmänä vesiensuojeluun. Suurin osa ei myöskään epäile, etteivätkö viljelijät muualla Suomessa käyttäisi kipsiä, jos se olisi osa maatalouden tukijärjestelmää.

Kipsikäsittelystä koituvien kustannusten korvausten kattavuus mietitytti suurta osaa viljelijöistä – melkein neljä viidestä oli asiasta vähintään jonkin verran huolissaan. Samoin perinteisten suojelukeinojen rahoituksen tulevaisuus huoletti noin 60 prosenttia vastaajista.

Palautetta hankkeelle

Kyselyissä on ollut mahdollista antaa palautetta hankkeelle. Valtaosa pilottiin osallistuneista viljelijöistä on kokenut saaneensa tarpeeksi tietoa hankkeesta ja tulleensa myös itse kuulluksi. Viljelijät ovat tunteneet voineensa itse vaikuttaa hankkeeseen ja suurimmalla osalla on myös ollut luottamus, että hankkeessa pystytään kokoamaan ja välittämään pilotin kautta opittua tietoa eteenpäin.

Viime talven kyselyn loppukommenteissa viljelijät ehdottivat mm. kipsin talvilevityksen kokeilua ja toivoivat kasvusto-, maa- ja kaivovesinäytteiden ottojen jatkuvan. Vuodenvaihteessa alkaneen SAVE2-hankkeen aikana kokeiluja ja seurantoja jatketaan ainakin vuoden 2020 loppuun. Niistä kerromme edelleen täällä SAVEn blogissa sekä uutiskirjeen, Facebookin ja Twitterin  välityksellä.

Kyselyjen kautta on saatu myös tietoa viljelytoimista kipsinlevitysalueella, mikä tukee vedenlaatuvaikutusten arviointia. Lämpimät kiitokset vielä kerran kaikille kyselyihin vastanneille!

Venla Ala-Harja
Helsingin yliopisto

Kipsikäsittely happamilla sulfaattimailla

Tyypillinen tasainen sulfaattimaapelto Ylistarossa (Kuva: Markku Yli-Halla)

Suomen happamat sulfaattimaat eli alunamaat sijaitsevat rannikkoseudulla 80 metrin korkeustason alapuolella. Niiden valumavedet laskevat rannikkojokien kautta Suomenlahteen, Saaristomereen ja Pohjanlahteen. Laajimmat sulfaattimaa-alueet ovat Pohjanmaan rannikolla, mutta näitä maita esiintyy kaikkialla rannikkoseuduillamme aina Virolahdelle asti. Varsinais-Suomessa tunnettuja esiintymiä on Perniössä, Sauvossa, Turussa, Mietoisissa, Laitilassa ja varsinkin Sirppujoen valuma-alueella Uudenkaupungin ympäristössä. Geologian tutkimuskeskuksen sivuilla on karttoja happamien sulfaattimaiden esiintymisestä: http://gtkdata.gtk.fi/Hasu/index.html. Aikaisemman arvion (Puustinen et al. 1994) mukaan happamia sulfaattimaita olisi Suomen rannikoilla noin 340 000 ha, mutta uusien kartoitusten valossa tämä ala näyttää liian pieneltä. Esimerkiksi Uudellamaalla olevien sulfaattimaiden olemassa oloon on havahduttu vasta viime vuosina.

Näissä Suomen rannikkoseuduilla sijaitsevissa sulfaattimaissa on (ollut) merenpohjaan kertynyttä rautasulfidia (FeS, FeS2), joka maankuivatuksen jälkeen hapettuu rikkihapoksi (H2SO4). Nykyisillä viljellyillä sulfaattimailla rautasulfidikerrosten alkamissyvyys on yleisimmin 1–1,5 metrin välillä, ja vain harvoin tavataan peltoja, joissa sulfideja olisi jo 0,5–1 metrin syvyydessä (Yli-Halla et al. 1999, 2012).

Sulfaattimaaprofiili Mustasaaressa. Kuvassa näkyy pohjamaan vahva kokkarerakenne (Kuva: Markku Yli-Halla)

Kun sulfaattimaista tultiin Suomessa tietoisiksi 1940-luvulla, niiden maanparannustoimiksi suositeltiin tehokasta kuivatusta ja kalkitusta. Tarkoituksena oli siis saada sulfidi hapettumaan ja huuhtoa syntyvät suolat maasta pois. Aivan pintamaassa sulfideja ei ole koskaan ollutkaan, ja sinne syvemmistä kerroksista huokosveden mukana nousseet suolat ovat huuhtoutuneet pois. Kalkituksen ja maankuivatuksen takia sulfaattimaiden muokkauskerros ei sanottavasti eroa muiden maiden muokkauskerroksesta, ehkä lievästi suurempaa rikkipitoisuutta lukuun ottamatta. Sen sijaan syvemmällä maassa eroja on. Sulfaattimaiden syvemmissä kerroksissa on yleensä keskimääräistä paljon suurempi sulfaattirikin pitoisuus. Erviön (1975) Kyrönjoen valuma-alueella tekemän tutkimuksen (Taulukko 1) mukaan maan sulfaattirikkipitoisuus on sitä suurempi, mitä lähempänä merenpinnan tasoa maa sijaitsee. Tämä johtuu siitä, että lähellä meren pintaa olevat maat ovat nuoria ja ne ovat todennäköisesti olleet lyhemmän aikaa alttiina huuhtoutumiselle. Taulukosta nähdään, että pintamaan sulfaattirikkipitoisuus oli melko pieni ja samaa suuruusluokkaa kaikilla korkeustasoilla, mutta syvemmälle mentäessä pitoisuus oli sitä suurempi, mitä matalampi maan korkeusasema oli. On hyvin todennäköistä, että kaikilla korkeustasoilla on sellaisia alun perin vähän sulfidia sisältäneitä maita, joista käytännöllisesti kaikki sulfidista peräisin oleva rikki on huuhtoutunut pois. Taulukossa 2 oleva Ylistaron maa on esimerkki syvälle hapettuneesta ja melko huuhtoutuneesta sulfaattimaasta, josta ei löytynyt sulfidia vielä 150 cm:n syvyydestäkään.

Taulukko 1. Keskimääräiset sulfaattirikkipitoisuudet (mg/litraa maata) kivennäismaissa eri korkeustasoilla. Määritykset on tehty viljavuusanalyysin happamalla ammoniumasetaattuuutolla (Erviö 1975).

Näytepaikan korkeus                Syvyys                Syvyys               Syvyys

merenpinnasta                           0- 20 cm            50- 70 cm         > 100 cm

 

0-19 m                                                48                       339                         275

20-39 m                                            48                       343                         208

40-59 m                                            44                       134                          281

60-79 m                                            24                       40                            149

80 m-                                                  31                        31                             30

 

Happamilta sulfaattimailta huuhtoutuu rikkiä tyypillisesti useita satoja kiloja hehtaarilta vuodessa. Esimerkiksi Seinäjoella sijaitsevalla Rintalan pengerrysalueella vuotuiseksi rikkihuuhtoumaksi on arvioitu 630 kg/ha (Österholm & Åström 2004), kun muilta mailta rikin huuhtoutuma on tyypillisesti 20 kg/ha (Turtola & Jaakkola 1986). Rintalan alueen rikkivarojen on arvioitu olevan 40 tonnia/ha maan pinnasta kahden metrin syvyyteen saakka.

Sulfaattimailla mahdollinen kipsikäsittelystä tuleva rikki ei ratkaisevasti muuta maan rikkivarojen tai huuhtoutuman suuruutta. Jos pellolle levitetään kipsiä 3 tonnia/ha, tulee samalla levitetyksi rikkiä noin 600 kg/ha. Jos tämä määrä huuhtoutuisi kokonaisuudessaan neljässä vuodessa, rikin huuhtoutuma lisääntyisi vuosittain 150 kg/ha eli noin 25%. Käynnissä olevan SAVE-hankkeen ja aikaisemman TraP-projektin tulosten valossa kipsikäsittely kohottaa maan helppoliukoisen rikin pitoisuutta korkeintaan tasolle 100–200 mg/litraa maata. Tämä pitoisuus on kylläkin noin kymmenkertainen muokkauskerroksen tavanomaiseen pitoisuuteen verrattuna, mutta se on samaa tasoa tai pienempi kuin sulfaattimaiden syvemmissä kerroksissa. Näillä perusteilla voidaan arvioida, että kipsikäsittelystä ei aiheudu sulfaattimailla haittaa.

Taulukko 2. Sulfaattirikkipitoisuuksia eri syvyyksillä kahdessa happamassa sulfaattimaassa (Yli-Halla 1997)

Ylistaro, tutkimusasema                                    Laitila 1, Valkojärvi

Syvyys cm                    SO4-S mg/kg                   Syvyys cm                        SO4-S mg/kg

0–30                                29                                          0–25                                    61

30–52                             42                                          25–35                                  156

52–70                             60                                          35–55                                 227

70–100                          112                                          55–85                                 462

100–125                        156                                         85–100                              2069

125–150                        480

On kuitenkin arvioitava myös sitä, tuottaako kipsikäsittely happamilla sulfaattimailla niitä hyötyjä, joita tavoitellaan. Happamat sulfaattimaat ovat yleensä tasaisia, mistä syystä niiltä tulevan pintavalunnan määrä on todennäköisesti pieni. Lisäksi näillä mailla on yleensä luonnostaan hyvä mururakenne ja vedenläpäisykyky, mistä syystä eroosio jäänee vähäiseksi.

Happaman sulfaattimaan kokkareet ovat vahvoja, koska niiden pintoja verhoaa usein kestävä ruostesaostuma. Tästä syystä nämä maat läpäisevät vettä hyvin (Kuva: Markku Yli-Halla)

Sulfaattimaat ovat useimmiten liejusavimaita tai muita liejuisia maita, joissa on syntytapansa johdosta paljon maan mururakennetta vahvistavaa rautaa. Syvemmällä maassa rautasaostumat voivat verhota maakokkareita kauttaaltaan, ja voidaan arvella näiden saostumien sitovan tehokkaasti vajoveden sisältämää fosforia. Näistä syistä voidaan olettaa, että kipsikäsittelyllä saadaan suurempi hyöty muilla kuin sulfaattimailla.

Markku Yli-Halla
Maaperä- ja ympäristötieteen emeritusprofessori

 

Kirjallisuutta

Erviö, R. 1975. Kyrönjoen vesistöalueen rikkipitoiset viljelysmaat. Journal of the Scientific Agricultural Society of Finland 47: 550-561.

Puustinen, M., Merilä, E., Palko, J. & Seuna, P. 1994. Kuivatustila, viljelykäytäntö ja vesistökuormitukseen vaikuttavat ominaisuudet Suomen pelloilla. Vesi- ja ympäristöhallinnon julkaisuja A 196.

Turtola, E., Jaakkola, A. 1986. Viljelykasvin, lannoituksen ja sadetuksen vaikutus kaliumin, kalsiumin, magnesiumin, natriumin, sulfaattirikin sekä kloridin huuhtoutumiseen savimaasta. Maatalouden tutkimuskeskus. Tiedote 17/86. 53 p.

Yli-Halla, M., Puustinen, M. & Koskiaho, J.1999. Area of cultivated acid sulfate soils in Finland. Soil Use and Management 15: 62-67.

Yli-Halla, M. 1997. Classification of acid sulphate soils of Finland according to Soil Taxonomy and the FAO/Unesco system. Agricultural and Food Science in Finland 6: 247-258.

Yli-Halla, M., Räty, M. & Puustinen, M. 2012. Varying depth of sulfidic materials: challence to sustainable management. In: Österholm, P., Eden, P. & Yli-Halla, M. & Edén, P. (Eds). Proceedings of the 7th International Acid Sulfate Soil Conference, Vaasa, Finland, 26.8.-1.9.2012. Geological Survey of Finland, Guide 56: 158-160.

Österholm, P., Åström, M. 2004. Quantification of current and future leaching of sulfur and metals from Boreal acid sulfate soils, western Finland. Australian Journal of Soil Research 42: 547-551.

 

Viljelijöiden havaintoja pelloilta reilu vuosi kipsinlevityksen jälkeen

Viljelijöiden kokemukset kipsin käytöstä omilla pelloillaan ovat tärkeä osa pilotissa kerättävää tietoa. Suuret kiitokset vielä kaikille kyselyyn vastanneille!

Aikaisemmassa vuoden 2016 kyselyssä osa kysymyksistä käsitteli kipsin kuljetuksen, varastoinnin ja levityksen sujumista syksyllä 2016. Vastaukset olivat pääosin myönteisiä, koska vaikeuksia työvaiheissa kuivana syksynä oli koettu varsin vähän.

Elokuista satoa Liedossa (Kuva: Janne Artell)

Tällä kertaa kyselyssä keskiössä olivat viljelijöiden havainnot omilta kipsikäsitellyiltä pelloiltaan. Oliko kipsi vaikuttanut satoihin tai peltomaahan ja oliko kipsin vaikutus näkynyt muulla tavalla – peltolammikoissa, ojissa tai peltoja halkovassa Savijoessa? Vastauksia saatiin lähes yhtä paljon kuin viime vuonna: yhteensä 47 viljelijää kaikista 55 pilottiviljelijästä vastasi kyselyyn.

Tärkeimpänä huomiona kyselyn tuloksista voidaan kertoa, että yhdelläkään viljelijällä ei ollut havaintoja kipsin heikentävästä vaikutuksesta satoon tai maaperään omilla pelloillaan. Yksittäiset viljelijät arvioivat, että kipsillä oli ollut myönteinen vaikutus satoon. Maaperän parantumisesta raportoivat erityisesti kyntö- ja kevytmuokattuja peltoja viljelleet – noin kolmasosa heistä oli havainnut kipsin vaikuttaneen positiivisesti peltoihin. Myös yksittäiset suorakylvöpeltoja viljelleet kokivat kipsin parantaneen maaperää.

Peltojen tiivistyminen on keskeinen syksyisiin peltotöihin liittyvä haaste. Selvitimme siis myös kipsin levitystyön vaikutuksia peltoihin. Kolmasosa viljelijöistä oli havainnut jonkin verran pellon tiivistymistä ja neljäsosalla oli jäänyt jonkin verran uria peltoon. Pahoja ongelmia ei kuitenkaan esiintynyt kenelläkään ja suurin osa oli selvinnyt kokonaan ilman ongelmia. Asiaan vaikutti varmasti osaltaan vähäsateiset levityskelit syksyllä 2016.

Kyselyn perusteella kaksi kolmesta käyttäisi kipsiä uudelleenkin ja saman verran suosittelisi sitä muille viljelijöille. Tulos on samansuuntainen kuin vuoden 2016 kyselyssä. Suurin ero kyselyjen välillä näkyi huolissa peltomaan kovettumisesta ja kipsin vaikutuksesta satoon: melko paljon, paljon tai erittäin paljon huolestuttavana asiana niitä piti aiemmin puolet viljelijöistä – nyt enää noin kolmasosa.

Talvella kysyimme SAVE-hanketta edeltäneeseen Nummenpään TraP-hankkeeseen osallistuneilta viljelijöiltä heidän havaintojaan pelloilta noin kymmenen vuotta kipsinlevityksen jälkeen. Vastaukset olivat hyvin samansuuntaisia kuin Liedon viljelijöiltä saadut vastaukset. Pidemmänkään ajan kuluttua negatiivisia vaikutuksia ei pelloilla ollut näkynyt.

Kipsin vaikutuksia maaperään ja kasvustoon arvioidaan myös maa- ja kasvustonäytteiden avulla. Maanäytteitä on otettu ennen kipsinlevitystä ja kahtena keväänä levityksen jälkeen. Toiset kipsin jälkeiset kasvustonäytteet pelloilta otetaan kesäkuun loppupuolella. Tulokset kipsin vaikutuksesta maaperään ja kasvustoon saadaan syksyllä, kun molempien kipsinlevityksen jälkeisten vuosien analyysit ovat valmiita.

Venla Ala-Harja
Helsingin yliopisto

Savimaaprofiili Liedossa

Kipsin vaikutusta SAVEn pilottialueen peltojen maaperään ja kasvustoon tutkitaan perusteellisesti. Pelloilta otettiin sekä maa- että  kasvustonäytteitä ennen kipsinlevitystä kesällä 2016 sekä kipsinlevityksen jälkeisenä keväänä ja kesänä 2017. Uusia näytteitä otetaan jälleen tänä vuonna. SAVE-hankkeen tulokset kipsin vaikutuksesta maaperään ja kasvustoon saadaan, kun molempien kipsinlevityksen jälkeisten vuosien analyysit ovat valmiita – viimeistään siis ensi syksynä.

Eläkkeellä oleva maaperä- ja ympäristötieteen professori Markku Yli-Halla kirjoitti noin vuosi sitten blogissa ennen kipsinlevitystä otettujen näytteiden analyysituloksista. Nyt hän on kirjoittanut kuvauksen Liedon alueen tyypillisestä savimaaprofiilista. Kansainvälisen käytännön mukaan tehty maalajin nimeäminen on tärkeää taustatietoa, kun maanäytteistä tehtyjä havaintoja raportoidaan.  

Suomen Maaperätieteiden Seura ry:n retkellä 25.8.2017 tutustuttiin tyypilliseen lounaissuomalaiseen savimaahan. Kohde, jonka korkeus on 30 m meren pinnan yläpuolella, sijaitsi SAVE-hankkeen toiminta-alueella 3 km Yliskulmalta Turun suuntaan Parmaharjun hyppyrimäelle vievän paikallistien varressa. Valtatie 10:ltä oli kohteelle matkaa 400 m. Savijoki oli kohteesta 150 m etäisyydellä noin 5 m alemmalla korkeustasolla.

Markku Yli-Halla esitteli Liedon savimaata Maaperäseuran retkeläisille elokuussa 2017.

Alueen maaperän valtamaalajeja ovat erilaiset savimaat (savespitoisuus yli 30 %), jotka ovat kauttaaltaan viljelykäytössä. Savipatjan paksuus on paikoitellen jopa 30 metriä. Peltoja ympäröivät kalliomaat (kallio lähempänä kuin 1 m maan pinnasta) sijaitsevat korkeammilla alueilla ja kasvavat metsää. Useita kalliomaa-alueita ympäröi kapea hieta- ja hiekkamoreenivyöhyke, joka monessa tapauksessa on otettu viljelyyn. Peltoa on raivattu niin pitkälle kun kivisyys on sallinut. Alueella on myös jonkin verran hienoa hietaa, joka sijaitsee Savijoen uoman välittömässä läheisyydessä. Savijoki on alueelle tyypillinen pieni joki, joka on uurtanut uomansa savipatjan läpi pohjamoreeniin saakka. Tästä ovat osoituksena joen pohjalla näkyvät kivet, jotka voivat olla läpimitaltaan jopa puolen metrin luokkaa. Jokiuoma on syntynyt aikojen kuluessa eroosion tuloksena, ja pellot viettävät jokeen joskus jyrkästikin.

Liedossa syysvehnäpeltoon oli kaivettu kaivinkoneella 165 cm:n syvyinen kuoppa. Rinne vietti etelään ja sen kaltevuus oli noin 3 %. Pohjaveden pinta oli tutkimushetkellä 164 cm:n syvyydessä. On todennäköistä, että korkeahko pohjaveden pinta tällä pellolla selittyy ainakin osaksi pohjoisen puoleiselta metsäiseltä kalliomaa-alueelta valuvilla vesillä. Lisäksi maa on kauttaaltaan savea, ja pohjamaan vedenjohtavuus on epäilemättä äärimmäisen pieni.

Maaprofiilista erotettiin morfologisin (ulkonäköön pohjautuvin) perustein horisontteja, joita luonnehditaan alla olevassa taulukossa. Maan värien koodaaminen on tehty kansainvälisesti käytetyn Munsellin värikarttakirjan avulla ja nimi annettu EU:n suositteleman WRB-järjestelmän mukaan.

Taulukko 1. Liedon savimaan morfologisia ominaisuuksia (Markku Yli-Halla)

Kuvassa 1. näkyy Liedon savimaa. Horisonttirajat  näkyvät  valkoisina pisteinä. Horisonttien  pedogeneesiä  kuvaavat lyhenteet on merkitty  kunkin horisontin kohdalle.

Kuva 1. Liedon savimaa (Kuva: Jaakko Mäkelä)

 

p = muokkauskerros (ploughing)

w = rapautumisen merkkejä (weathering)

g = usein vedellä kyllästynyt kerros

t = kokkareiden pinnoilla suspensiona ylempää liikkunutta savesta (illuvial clay)

 

 

Kuvassa 1. näkyvä Ap1-horisontti on nykyinen muokkauskerros. Peltoa on aikaisemmin muokattu syvemmältä, minkä seurauksena on nähtävissä Ap2-horisontti. Muokkauskerrosten alla on Bw-horisontti, jossa on jonkin verran rapautumisen merkkejä, mm. ruskeita rautasaostumia. Bg-horisontissa on runsaasti rautasaostumaa. Tämä horisontti on kaikkein sitkein ja vaikein kaivaa. Pintamaa tämän horisontin alarajaan saakka on yleisväriltään ruskea, mutta 50 cm:n alapuolella väri muuttuu harmaaksi, mikä osoittaa maan olevan pitkiä aikoja veden kyllästämää. Tästä syvyydestä alkaen maassa on prismamainen rakenne. Prismojen pinnoilla on nähtävissä ylemmistä horisonteista kulkeutunutta savesta (illuvial clay), joka on takertunut lohkopinnoille ja vanhojen juurikanavien seinämiin. Tämä saveksen kulkeutuminen Suomen maaperässä on ilmiö, joka on dokumentoitu vasta 10 vuotta sitten, mutta sitä näyttää esiintyvän käytännössä kaikilla savimaillamme. Saveksen kertymistä on eniten Btg2-horisontissa 77-110 cm:n syvyydessä. Btg3-horisontissa oli vanhojen juurikanavien ympärille saostuneita rautapillejä. Cg-horisontti erottui selvästi ylemmistä horisonteista rakenteensa ja harmaansinisen värinsä perusteella. Tämä horisontti oli pehmeää, massiivista savea, joka ei ilmeisesti ole koskaan kunnolla kuivanut, koska siinä ei ollut minkäänlaista rakennetta.

Tämän maan WRB-luokituksen mukainen nimi on seuraava:

Gleyic Luvic Eutric Stagnosols (clayic, drainic, protovertic)

Stagnosolsnimi kertoo siitä, että maan pintakerrokset ovat usein sadeveden kyllästämiä. Tämä ei ole ihme, koska Bw- ja Bg-horisonttien vedenjohtavuus on ilmeisen huono. Näissä horisonteissa kokkareiden sisäosissa on paljon ruostesaostumia, mikä tukee olettamusta, että maassa on stagnic properties.

Gleyic-attribuutti kertoo, että maassa on pohjaveden kyllästämiä kerroksia lähempänä kuin 75 cm päässä maan pinnasta; tässä maassa nämä kerrokset alkoivat 50 cm syvyydestä. Luvic-attribuutti ilmaisee saveksen kulkeutumista (clay illuviation) maaprofiilissa alaspäin ja tämän tuloksena syntyneitä pinnoitteita.

Maasta ei ole tehty analyysejä, mutta muista samantapaisista maista olevien tietojen perusteella voidaan olla varmoja siitä, että kationinvaihtokapasiteetista (pH 7) vähintään 50 % (todennäköisesti yli 80 %) on Ca:n, Mg:n, K:n ja Na:n täyttämää. Siksi voidaan käyttää attribuuttia eutric. Drainic-attribuutti ilmaisee sen, että maa on ojitettu. Vertic-attribuutti puolestaan ilmaisee maan halkeilutaipumuksen, joka johtuu korkeasta savespitoisuudesta ja siitä, että savimineraaleilla on paisumis- ja kutistumistaipumusta. Suomen ilmasto on kuitenkin liian kostea ja tämä maa liian märkä, jotta tämä kuivumisen aiheuttama kutistuminen ja maan halkeilu tulisivat kovin selvästi näkyviin. WRB-järjestelmän uusimpaan versioon onkin tällaisia maita varten lisätty attribuutti protovertic. Jos maasta on tarpeen käyttää lyhempää nimeä, se voisi olla Luvic Stagnosols.

Maaperä- ja ympäristötieteen professori Markku Yli-Halla

Kirjallisuus:  

IUSS Working Group WRB 2014. World reference base for soil resources. World Soil Resources Report 106. FAO, Rome.

Kipsin ”ensipuraisu” – VHVSY:n tutkijan kokemuksia vesiensuojeluihmeestä

Pasi Valkama on Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojelu ry:n tutkija, joka toimi tutkijana myös SAVE-hanketta vuosina 2007–2014 edeltäneessä TraP-projektissa Nummenpäässä Uudellamaalla. Viime vuoden helmikuussa Nummenpäähän asennettiin uudelleen mittari seuraamaan paikallisen Nummenpäänojan vedenlaatua muutaman vuoden tauon jälkeen. Pasi Valkama kertoo kokemuksistaan TraP-projektissa sekä uusimmista Nummenpäänojasta saaduista vedenlaatutuloksista.

Takaumia Trap-hankkeen ajoilta

Kun syksyllä 2008 ensimmäisen kerran peltojen kipsityksen jälkeen kävin näytteenotossa Nurmijärven Nummenpäänojalla, oli tutkijanleukani pudota savisten saappaitteni tasalle. Vantaanjoen valuma-alueen savisilla pelloilla liikkuneena olin tottunut pelloilla seisovien lätäköiden harmaaseen sameuteen. Nyt kuitenkin näytti siltä, että kipsikäsitellyiltä peltolohkoilta heijastui auringonpaiste kirkkaista lätäköistä. Samaan aikaan ojan toisella puolella, valuma-alueen lähes ainoalla kipsittömällä lohkolla, seisoi tutun värinen vesi; cafe latte, latte macchiato, mitä näitä muodikkaita kahveja nyt on. Annoin kameran sulkimen laulaa ja tallensin innoissani empiirisiä havaintojani. Syntyi muun muassa kuvapari, jota käytettiin paljon Trap-hankkeessa havainnollistamaan kipsin dramaattisia vaikutuksia. Kipsi sai saviaineksen sakkautumaan ja laskeutumaan lätäköiden pohjalle. Tämä kaikki teki tuolloin nuoreen tutkijan sieluuni lähtemättömän vaikutuksen.

Kipsinlevityksen jälkeinen ero peltolammikoiden kirkkaudessa oli silminnähtävä. Kuva: Pasi Valkama

Vaikka kipsin toimintaperiaate oli minulle teoriatasolla ja jatko-opintojeni labrakurssilta tuttu, oli silmieni edessä nyt todiste siitä, että eroosio ja sitä myöten fosforihuuhtoumat tulisivat tällä keinoin todellakin vähenemään. Mikä vesiensuojelullinen voitto!

Empiriasta mitattuun tietoon

Vaikka lätäköiden kirkastuminen pelloilla oli helposti silmin havaittavissa, tarvitsin maastohavaintojen tueksi myös oikeaa dataa. Sanoittelin jo mielessäni Juha Tapion hittiä uuteen muotoon: ”Mitä silmät ei nää, sen anturi kyllä mittaa.” Virtaavan veden sameudessa tapahtuvaa muutosta on nimittäin hankala silmin havaita. Siksi Nummenpäänojaan perustettiin Trap-hankkeen alkuvaiheessa kaksi automaattista mittausasemaa tuottamaan tietoa muun muassa veden virtaamasta, sameudesta ja sähkönjohtavuudesta.

Kun aloimme tarkastella Syken tutkija Petri Ekholmin ja Luode Consultingin Mikko Kiirikin kanssa dataa, teimme nopeasti havainnon, että Nummenpäänojan sameudet todellakin olivat vähentyneet kipsinlevityksen jälkeen. Mikä parasta, vähenemä näytti olevan erittäin merkittävä. Nummenpäänojan havaintoja tuki myös samaan aikaan läheisellä Lepsämänjoen vertailuvaluma-alueella tehdyt mittaukset, joiden perusteella saatu lisäevidenssi vahvisti havaintomme oikeaksi.

Menestyksekkään Trap-hankkeen päättymisen myötä vuonna 2013 päättyivät myös Nummenpäänojan mittaukset. Kipsin vaikutukset näyttivät mittausten perusteella hiipuneen ja kipsin vaikutusajaksi päädyttiin esittämään 4–5 vuotta. Kun kuulin SAVE-hankkeesta, olin toiveikas että kipsi vesiensuojelumenetelmänä saataisiin parin vuoden hiljaisuuden jälkeen taas pinnalle ja laajempaan käyttöön. Kipsi on varmasti yksi tarkimmin ja kattavimmin tutkituista vesiensuojelumenetelmistä Suomessa. Montako suomalaista tutkimusta tiedätte, joissa yhden vesiensuojelumenetelmän vaikutukset voidaan todella mitata valuma-aluetasolla?  Lisäksi kipsi on Suomessa toteuttamiskelpoisista menetelmistä edelleen kaikkein kustannustehokkain tapa vähentää eroosiota ja fosforihuuhtoumaa.

Paluu Nummenpäänojalle

SAVE-hankkeen myötä heräsi kysymys, josko kipsi vielä kymmenen vuoden jälkeen vaikuttaisi jollain tavalla Nummenpäänojan veden laatuun. Teoriassahan kipsillä voisi olla pidempiaikainen maan mururakennetta parantava ja siten eroosiota ja fosforihuuhtoumia vähentävä vaikutus.

Mittausasetelma mahdollisti tällä kertaa vertailun tuttuun Lepsämänjoen referenssialueen vedenlaatuun. Vertailualue Lepsämänjoen mittaukset ovat vuosien saatossa kulkeneet osana useita eri maatalouden vesiensuojeluhankkeita. Tällä kertaa mittaukset kuuluivat LOHKO II -hankkeeseen. Mittausasema onkin pisimpään yhtäjaksoisesti Suomessa toiminut maatalousvaltaisen valuma-alueen automaattiasema. Tunnittaisesta mittaustiedosta koostuva aikasarja saavuttaa keväällä 2018 kunnioitettavan 12 vuoden iän.

Vajaan vuoden mittaisen vertailun perusteella näyttää siltä, että Nummenpäänojan sameudet ovat todellakin palautuneet vuoden 2008 kipsinlevitystä edeltäneelle tasolle. Pieni kysymysmerkki tutkimusasetelmassa liittyy kuitenkin siihen, että myös vertailuvaluma-alueella tehdyt toimenpiteet (suorakylvö, talviaikainen kasvipeitteisyys) ovat pienentäneet kontrollialueen sameutta.

Vaikka kipsiä ei sen sisältämän sulfaatin takia välttämättä voi levittää kaikille savipelloille, on menetelmän potentiaali huikea. Ensi kerran voidaan puhua maatalouden hajakuormituksen merkittävästä vähenemästä. Väitöskirjassani olen tutkinut paitsi kipsin tehoa ja vaikuttavuutta, myös muiden yleisemmin käytössä olevien maatalouden vesiensuojelumenetelmien vaikutuksia. Kipsin vaikutukset ovat kuitenkin välittömän hyödyn ja tehon puolesta omaa luokkaansa.

Jatkaessani työtäni Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistyksen tutkijana, soisin näkeväni tulevaisuudessa enemmänkin noita kristallinkirkkaita peltolätäköitä Vantaanjoen valuma-alueen savipelloilla. Miltä kuulostaisi ajatus esimerkiksi 3500 kiloa pienemmästä fosforikuormasta ja kirkkaammasta vedestä arvostetussa miljoonan ihmisen lähivirkistysvesistössä ja taimenenkin tykkäämässä Vantaanjoessa?  Moinen ihme on saavutettavissa reilun 5000 peltohehtaarin kipsikäsittelyllä. Ei yhtään hullumpi ajatus, vai mitä..?

Pasi Valkama
Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry