Juhlistaakseen onnistuneesti päätökseen vietyä kipsinlevitysvaihetta SAVE-hanke järjesti 3.11. viljelijöille ja muille sidosryhmilleen illanvieton Nautelan kartanolla Liedossa. Illan tarkoituksena oli paitsi kiittää viljelijöitä ja muita tahoja heidän korvaamattomasta työstään hankkeen eteen, niin myös tarjota rento ympäristö syksyn aikana karttuneiden kokemusten vaihdolle.

Illan aluksi paikalle saapuneet vieraat saivat kuulla alustavia havaintoja Savijoen vedenlaadun kehityksestä. Petri Ekholmin työstämien kuvaajien perusteella Savijoella on tapahtunut muutoksia, jotka voivat olla ensimerkkejä kipsikäsittelyn kirkastavasta vaikutuksesta. Näistä havainnoista kerromme blogissakin pian!

Pää- ja jälkiruuan välissä ääneen pääsi illan yllätysvieras. Maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen oli päättänyt kiittää hankkeen osallistujia aktiivisuudesta kipsipilotin toteutuksessa ja lähetti heille tervehdyksensä videon välityksellä (video nähtävissä alempana).
Myös viljelijöille annettiin mahdollisuus kertoa kokemuksistaan. Hankkeen vaiheista keskusteltiin ensin yhdessä ja illan edetessä pienemmissä porukoissa. Osallistujat saivat myös lähettää kirjalliset terveiset hankkeen toteuttajille, ja nämä viestit ovatkin osoittautuneet erittäin hyödylliseksi palautteeksi.
Keskustelujen lisäksi projektin ohjausryhmässä viljelijöitä edustava Petri Riikonen piti puheen kertoen hankkeen olleen menestys myös viljelijöiden näkökulmasta.
Ilta oli paitsi rentoa ajanvietettä niin myös erittäin hyödyllinen yhteistyön lujittaja viljelijöiden, tutkijoiden ja muiden tahojen välillä. Tätä vankkaa yhteistyötä tarvitaan, kun kipsikäsittelyä jalostetaan eteenpäin!