Peltojen kipsikäsittely ei näytä aiheuttavan vaaraa virtavesieliöstölle

Keväinen Savijoki (Kuva: Janne Artell)

Kipsikäsittelyn vaikutuksia virtavesien eliöstöön seurattiin Savijoen pilottialueella ja asiaa tutkittiin myös laboratoriossa. Tutkittuja lajeja olivat vuollejokisimpukka, meritaimen, isonäkinsammal – lisäksi seurattiin kalastoa ja päällysleviä. Suomen ympäristökeskuksen (SYKE), Varsinais-Suomen ELY-keskuksen (VARELY) ja Jyväskylän yliopiston (JY) toteuttamien tutkimusten mukaan kipsikäsittelystä ei näytä aiheutuvan vaaraa vesieliöstölle.

Siilinjärven kipsi on osoittautunut hyödylliseksi peltojen ravinnepäästöjen hillitsijäksi Savijoen koealueella. Projektin aikana on selvitetty myös maaperästä liukenevan ja jokeen päätyvän kipsin mahdollisia vaikutuksia Savijoen eliöstössä SYKEn, VARELYn ja Jyväskylän yliopiston yhteistyönä. Sulfaatin, jota kipsikin sisältää, on todettu kirjallisuuden mukaan haittaavan vesieliöstöä. Niinpä erillisten kokeiden toteuttaminen oli tarpeen myös SAVE-projektissa. Erityisen kiinnostuneita olimme joen uhanalaisista lajeista: vuollejokisimpukasta ja meritaimenesta sekä virtavesien avainlajista isonäkinsammalesta. Lisäksi selvitimme kalalajistoa sähkökalastuksin ja päällyslevien kasvua kentällä.

Savijoesta pilottialueen alapuolelta löytyneitä vuollejokisimpukoita (kuva: Rami Laaksonen) sekä altistuskammioita simpukoineen Savijoen yläjuoksulla (kuva: Matti Leppänen).

Vuollejokisimpukka

Vuollejokisimpukkakokeissa mittasimme Perniönjoesta lainattujen simpukoiden aktiivisuutta sumputtamalla niitä Savijoen kipsialtistusalueella ja yläjuoksun vertailupisteellä, sekä tutkimme aikuisten simpukoiden käyttäytymistä ja niiden toukkien selviämistä kipsialtistuksessa laboratoriossa. Syksyn 2016 sumputuskokeissa ei havaittu aktiivisuuden muutoksia kipsiin liittyen (linkki). Simpukoiden laboratoriokäyttäytymiskokeissa jalanliike kasvoi sulfaattipitoisuuden kasvaessa, mutta vasta todella suurissa pitoisuuksissa (1100 mg/L) viitaten simpukoiden kokemaan stressiin. Simpukan toukat eli glokidiot olivat elinvoimaisia testeissä, joissa jäljiteltiin havaittuja Savijoen sulfaattipitoisuuksia (linkki). Kokeiden päätyttyä simpukat palautettiin niiden alkuperäiselle keräyspaikalle. Simpukkakokeiden lisäksi Savijoella tehtiin sukeltamalla linjalaskennoilla simpukoiden tiheysarvioita ja vuosien välisessä vertailussa (2016/2017) ei havaittu selkeitä muutoksia.

Jarno Turunen ja Janne Markkula sähkökalastamassa Savijoella (kuva: Jukka Rapo, Keksi ). Hiekkaisia haudontasylintereitä taimenen alkioiden luontaista kutupesää  muistuttavasta ”keinopesästä” (kuva:  Maija Hannula).

Kalasto

Meritaimenen lisääntymisolosuhteita Savijoessa jäljiteltiin hautomalla viljelykannan mätimunia jokiuomissa haudontasylintereissä (linkki). Soraistettuja haudontasylintereitä sijoitettiin lokakuussa 2017 kipsinlevitysalueella olevan uoman lisäksi yläjuoksulle sekä metsäisen valuma-alueen verrokkijokeen. Talven jäljiltä elossa olevien alkioiden osuutta arvioitiin keväällä 2018. Valitettavasti kaikkia sylintereitä vaivasi irtohiekka, joka tunkeutui 2 mm rasianrei’istä soraan ja tukahdutti suurimman osan munista. Näin ollen päätelmiä kipsin sulfaatin vaikutuksesta meritaimenen alkioihin ei voitu tehdä. Sähkökalastusta on harjoitettu Savijoen alueella Rynkössä ja Yliskulman purossa/koskessa 2012 ja 2013. Pyynti toistettiin vuonna 2017. Sähkökalastussaaliiden perusteella selkeää muutosta lajisuhteissa ei ole vuosien 2012 ja 2017 välillä (linkki). Tavallisimpien lajien, kuten kivennuoliaisen ja kivisimpukan esiintymistiheydet olivat samanlaisia. Taimenen tiheys oli pienentynyt Yliskulman purossa, mutta ero johtuu todennäköisemmin istutusten ajankohdasta ja tavanomaisesta poikasten tiheyden vaihtelusta. Sähkökalastusseurantaa pitäisi tehdä useamman vuoden ajan, jotta normaali vuosien välinen vaihtelu voidaan luotettavammin erottaa kipsin levityksen vaikutuksesta, mutta valitettavasti aineistoa ei ole enempää ajalta ennen kipsinlevitystä.

Maria Rajakallio nostamassa uomassa ollutta levälaattaa mittauksiin ja Marja Lindholm mittaamassa BenthoTorch-fluorometrillä maastossa päällyslevien määrää. Oikealla uomasta nostettuja laattapareja Savijoen Koskelan tutkimuspaikalla. (Kuvat: Tiina Laamanen, SYKE)

Perustuottajat

Sulfaatin vaikutusta isonäkinsammalen kasvuun testattiin sammalilla, jotka olivat peräisin Muuramejoesta. Kärkiosia altistettiin laboratoriossa eri pitoisuuksille Savijoen vedessä kolmen viikon ajan ja pituuden ja massan muutosta tutkittiin suhteessa altistuspitoisuuteen.  Sammalien kasvu hidastui sulfaattipitoisuuden noustessa, mutta oli merkittävästi pienempää vasta pitoisuuksissa lähellä sulfaatin liukoisuusrajaa (1200 mg/L). Pituuskasvun hidastuminen saattoi johtua silmin nähtävästä kipsin saostumisesta sammalen pinnalle, mikä ilmeni myös massan kasvuna. Toisen perustuottajan eli päällyslevien kasvua mitattiin uomassa pidetyillä keinotiilillä klorofyllin eli viherhiukkasten määränä kahdella eri menetelmällä Savijoen Koskelan kipsinlevitysalueella ja mittapadon verokkipisteessä vuosina 2016 ja 2017 (linkki). Koskelassa klorofylliä oli selkeästi enemmän kumpanakin vuotena, ja ero vuosien välillä oli samanlainen molemmissa paikoissa, joten näyttöä kipsin vaikutuksesta levän kasvuun ei ole. Klorofyllin määrissä mitattua eroa selittää parhaiten Koskelan kipsinlevitysalueen ja mittapadon verrokkipaikan erilaisuus valaistus- ja virtausolosuhteissa.

Kipsinlevityksen ja siitä johtuvan pienen sulfaattipitoisuuden nousun ei näiden tutkimusten mukaan pitäisi vaikuttaa ainakaan haitallisesti Savijoen — eikä näin ollen todennäköisesti muidenkaan kipsikäsittelyalueiden jokien — eliöstön menestymiseen. Vähentynyt kiintoaine- ja ravinnekuormitus voi pikemminkin kohentaa jokivesien biologista tilaa. Vaikutusten pidempiaikainen seuranta, myös muilla käsittelykohteilla, voisi kuitenkin olla paikallaan.

Matti Leppänen (SYKE), Heikki Hämäläinen (JY) & Krista Rantamo (SYKE, JY)

Tutkijat: Arola Hanna (JY), Aroviita Jukka (SYKE), Hannula Maija (JY), Laaksonen Rami (VARELY), Laamanen Tiina (SYKE), Salmelin Johanna (SYKE, JY) Syrjänen Jukka (JY), Turunen Jarno (SYKE)

Mädinhaudontaa Savijoella – hiekka häiritsi koetta

Tutkija Hanna Arola kertoo viime syksynä aloitetusta taimenen mädin haudontakokeesta, jossa on pyritty selvittämään, miten Savijokea ympäröivillä pelloilla tehty kipsinlevitys vaikuttaa taimenen alkioiden selviytymiseen ja kasvuun Savijoessa. Luonnossa taimenen alkiot kehittyvät ja kuoriutuvat joen pohjassa soran suojissa niin kutsutussa kutupesässä. Kokeessa on matkittu taimenen alkioiden luontaista kutupesää hautaamalla mätimunat taimenen luontaisen kutupesän olosuhteita muistuttavaan ”keinopesään”. Kylmä talvi ja jääolosuhteet sekä keinopesien sylintereihin huuhtoutunut hiekka ovat kuitenkin vaikeuttaneet näytteenottoja ja tulosten saamista. Aiempien tutkimusten mukaan kipsinlevitys ei näytä vaikuttavan merkittävästi kaloihin tai muihin vesieliöihin. Kipsinlevityksen vaikutusta kalastoon tullaan jatkossa tutkimaan myös Vantaanjoella tänä syksynä aloitettavassa kipsihankkeessa.

Huhtikuun puoliväliin mennessä koepaikkojen jääkannet olivat sulaneet, ja suuntasimme jälleen Savi- ja Järvijoelle mätinäytteenottoon.

Kaikilla koepaikoilla nostimme yhden sylinterin keinopesistä, eli yhteensä kolme sylinteriä jokaisesta paikasta (Kuva 1a). Avasimme sylinterit ja laskimme elossa olevat yksilöt sekä arvioimme sylintereihin kertyneen hiekan määrän (Kuva 1b). Sekä Savijoen vertailu- että kipsialueella oli eläviä alkioita vain yhdessä kolmesta sylinteristä. Elossa olevien osuus oli vertailualueen sylinterissä 22 % ja kipsinlevitysalueen sylinterissä 38 %. Järvijoella elossa olevien alkioiden lukumäärä oli vähentynyt maaliskuun tilanteesta. Siellä eläviä alkioita oli vain kahdessa sylinterissä, joissa elossa olevien osuus oli 2 ja 76 %.

Kuva 1. a) Näytteenottoon kerätyt sylinterit ämpäreissä (Kuva: Hanna Arola).
Kuva 1. b) Avatun sylinterin sisältö tarjottimella: vasemmalla laidalla alkioita, keskellä sylinteriin kertynyttä hiekkaa ja oikeassa yläkulmassa sylinteriin kokeen alussa laitettu sora (Kuva: Maija Hannula)

Tämän jälkeen teimme vielä kaksi näytteenottoa, yhden toukokuun alkupuolella ja toisen toukokuun loppupuolella. Näillä näytteenottokerroilla havaitsimme iloisia perhetapahtumia, sillä joistakin sylintereistä löytyi kuoriutuneita poikasia (Kuva 2). Kokonaisuudessaan elossa olevien osuus oli kuitenkin vähentynyt entisestään. Yhdestäkään sylinteristä ei enää löytynyt eläviä kuoriutumattomia alkioita ja joissakin Savijoen sylintereissä oli myös kuolleita ruskuaispussipoikasia. Savijoen koepaikoilla vain yhdessä vertailualueen sylinterissä oli viisi elävää poikasta toukokuun alkupuolella, mikä oli 10 % sylinterin alkuperäiseen mätimunamäärään (50 kpl) nähden. Muilta osin Savijoen koepaikoilla ei havaittu eläviä yksilöitä toukokuun näytteenotoissa. Järvijoella elossa olevia poikasia löytyi yhdestä sylinteristä kummallakin toukokuun näytteenottokerralla. Näissä sylinterikohtainen elävien osuus suhteessa alkuperäiseen mätimunamäärään oli toukokuun alussa 2 % ja lopussa 26 %.

Kuva 2. Kuoriutuneita ruskuaispussipoikasia Savijoen vertailualueella toukokuun alussa (Kuva: Maija Hannula).

Kaikkiin sylintereihin oli kertynyt huomattavan paljon hiekkaa, mikä todennäköisesti lisäsi alkioiden kuolleisuutta (Kuvat 3a ja b). Hiekan osuus sylintereiden sisällöstä oli 13–50 %. Lisäksi Savijoen vertailualueella havaittiin maaliskuussa pakkasen puolella olleita veden lämpötila-arvoja, joten siellä keinopesät olivat saattaneet jäätyä. Sen sijaan tammikuussa Savijoen kipsinlevitysalueella havaittu pohjajää ei näkynyt sieltä mitatuissa keinopesien lämpötilalukemissa. Koska säilyvyys oli kokonaisuudessaan hyvin matalaa, ei kipsinlevityksen vaikutuksia taimenen alkioihin ja poikasiin sekä niiden kasvuun pystytty valitettavasti arvioimaan kunnolla.

Kuvat 3a ja b. Hiekkaisia sylintereitä (Kuva a: Maija Hannula, kuva b: Hanna Arola).

Hanna Arola
Bio- ja ympäristötieteiden laitos
Jyväskylän yliopisto

 

Kurkistus jäänkannen alle – mädinhaudontaa Savijoella

Viime syksynä aloitimme taimenen mädinhaudontakokeen, jossa selvitämme, miten Savijokea ympäröivillä pelloilla tehty kipsinlevitys vaikuttaa taimenen alkioiden selviytymiseen ja kasvuun Savijoella. Tätä varten rakensimme keinopesiä, jotka muistuttavat olosuhteiltaan mahdollisimman hyvin taimenen oikeita kutupesiä.

Tammikuun puolivälissä kävimme tarkistamassa, mitä viime syksynä rakentamillemme keinopesille kuului. Uutiset olivat sekä hyviä että hieman huolestuttavia. Kaikki keinopesät olivat paikoillaan syksyn ja alkutalven runsaiden sateiden jäljiltä, eikä millään koepaikalla ollut jäänkantta tuolloin. Savijoella kipsinlevityksen vaikutuspiirissä olevalla Koskelan alueella joen pohjaan ja myös keinopesien päälle oli kuitenkin muodostunut jäätä. Metsäisen vertailujoen, Järvijoen, keinopesiin oli puolestaan kertynyt hiekkaa. Sen sijaan Savijoella mittapadon yläpuolisella kipsittömällä vertailualueella emme havainneet merkkejä pohjajäästä tai hiekasta. Koskelan ja Järvijoen havainnot kuitenkin herättivät kysymyksen siitä, miten muut kuin kipsinlevitykseen liittyvät tekijät saattaisivat vaikuttaa alkioiden selviytymiseen tai kasvuun. Tämä selviäisi meille kuitenkin vasta kevään näytteenottojen jälkeen.

Kuvat 1 a–c. Kurkistus jäänkannen alla oleviin keinopesiin Järvijoella. (Kuvat: Maija Hannula)

Kevätauringon lämmittäessä maaliskuun lopulla teimme ensimmäisen näytteenottoreissun – tai no, ainakin yritimme ottaa näytteitä. Alkuvuoden pakkaset olivat muodostaneet Savi- ja Järvijoelle paksut jäänkannet. Järvijoella löysimme keinopesät helposti jään alta, ja kaikki kolme pesää olivat myös veden alla (Kuvat 1 a–c). Poimimme kaikista pesistä yhden satunnaisesti valitun haudontasylinterin, joista kaikista paljastui iloinen yllätys! Hiekasta huolimatta suurin osa (62–88 %) taimenen alkioista oli elossa kussakin sylinterissä. Näin ollen Järvijoella keinopesiin ja sylintereihin kertynyt hiekka ei ainakaan toistaiseksi ollut juurikaan koitunut alkioiden kuolemaksi.

Kuva 2. Koskelassa sameaa vettä virtasi jo melko keväiseen malliin jään päällä. (Kuva: Maija Hannula)

Savijoella Koskelassa jää- ja vesitilanne kuitenkin yllätti meidät täysin (Kuva 2). Jään päällä oli vettä, mikä heikensi työskentelynäkyvyyttä yrittäessämme rikkoa noin 40 cm:n paksuista jäänkantta. Parin tunnin tuloksettoman jäänsärkemisen jälkeen päätimme keskeyttää näytteenottoyrityksen. Sen verran kuitenkin saimme rikottua jäätä, että havaitsimme jään alla olevan vettä. Joki ei siis ollut jäätynyt täysin pohjaa myöten ja olikin toivoa, että myös keinopesät olisivat veden alla. Alkioiden selviytyminen varmistuu kuitenkin vasta myöhemmissä näytteenotoissa. Lopuksi kävimme vielä tarkistamassa tilanteen Savijoen vertailualueella. Aivan kuten Koskelassakin, myös vertailualueella jäänkansi peitti joen ja jään päällä virtaili vettä (Kuva 3). Vertailualueellakaan jää ei kuitenkaan ulottunut joenpohjaan asti joka kohdassa.

Kuva 3. Myös Savijoen vertailualueella mittapadon yläpuolella virtaili vettä sekä jään päällä että alla. (Kuva: Maija Hannula)

Jääolosuhteiden takia joudummekin vielä odottamaan ensimmäisiä varsinaisia haudontakokeen tuloksia Savijoelta. Tämänhetkisen sääennusteen mukaan Lounais-Suomeen on tiedossa aurinkoisia ja lämpimiä kevätpäiviä, joten seuraava maastoreissu tehdäänkin todennäköisesti jo aivan lähiviikkoina!

Hanna Arola
Bio- ja ympäristötieteiden laitos
Jyväskylän yliopisto

Vaikuttaako kipsinlevitys kaloihin?

Suomen ympäristökeskuksen tutkijat Jarno Turunen ja Janne Markkula sähkökalastamassa Savijoella, Liedonperällä lokakuussa 2017.  Kuva: Jukka Rapo, Keksi / Ympäristöministeriö.

SYKEn tutkijat suorittivat lokakuussa sähkökalastuksia Savijoen valuma-alueella. Sähkökalastuksilla pyrittiin saamaan selville onko kipsin levityksellä merkittäviä vaikutuksia Savijoen kalastoon. Kipsin levitys lisää veden sulfaattipitoisuuksia, millä voi korkeina pitoisuuksina olla haitallisia vaikutuksia makean veden kaloihin ja niiden lisääntymiseen. Toisaalta kipsin levitys vähentää maahiukkasten huuhtoutumista vesistöön, mikä voi parantaa virtakutuisten kalojen, kuten taimenen, lisääntymismenestystä. Maahiukkaset voivat joen pohjalle laskeutuessaan tukkia sorapohjia veden virtaukselta, mikä haittaa sorapohjille kutevien kalojen, kuten taimenen, mätimunien kehitystä.

Sähköä Savijokeen

Kalaston selvitys tehtiin sähkökalastamalla, joka on standardimenetelmä virtavesien kalastoselvityksissä ja -tutkimuksissa. Menetelmässä sähkökalastuslaitteella luodaan kalastettavalle alueelle tasavirtasähkökenttä, mikä tainnuttaa kalat (katso menetelmästä kertova video). Sähkökalastajan apuna on haavitsija, joka nappaa taintuneet kalat haaviin. Haavista kalat kipataan vesiastiaan ja pyynnin päätyttyä lajit tunnistetaan ja mitataan. Sähkökalastetun alueen pinta-ala mitataan ja saaliista lasketaan kalalajien tiheyksiä suhteessa alaan. Sähkökalastus ei vaurioita kaloja, joten ne voidaan laskea mittausten ja kalojen virkoamisen jälkeen takaisin veteen.

Sähkökalastaja ja haavitsija yhteistyössä syksyisessä jokimaisemassa. Kuva: Jukka Rapo, Keksi / Ympäristöministeriö.

Sähkökalastus toteutettiin neljässä paikassa Savijoen valuma-alueella: Rynkön koskella, Yliskulman koskialueella, Yliskulman purossa ja Mittapadon koskella. Paikoista oli, Mittapatoa lukuun ottamatta, aiempaa sähkökalastusaineistoa ajalta ennen kipsin levitystä, johon saalista voitiin verrata. Mittapadon paikka taas sijaitsee kipsin levitysalueen ulkopuolella, joten myös sen saalista käytettiin kipsin vaikutusten arviointiin.

Kivisimppu, kivennuoliainen… taimen!

Kuten usein käy, päätti luonto taas tehdä tutkijoiden työstä hankalaa. Koetta edeltävän viikon sateet olivat nostaneet Savijoen veden tulvakorkeuteen eikä ennuste luvannut helpotusta seuraavillekaan viikoille. Homma päätettiin toteuttaa sovittuna päivänä.

Tulvalle eväänsä lotkauttamatta sähkökalastajat tekivät homman suunnitellusti. Saalistakin saatiin, jos kohta suuret maineteot jäivät uupumaan. Saalis koostui valtaosin kivisimpuista ja kivennuoliaisista, joita saatiin kymmenittäin. Taimenista saatiin kaksi havaintoa. Toinen, 31 cm pitkä vonkale, eksyi haaviin Rynkön koskesta ja toinen, 8 cm poikanen, Yliskulman purosta. Verrattuna aiempiin kalastuksiin, olivat kivennuoliaisten tiheydet samalla tasolla ja kivisimppujen jonkin verran korkeammalla syksyllä 2017.

Haaviin saatu kivennuoliainen tutkijan kädellä. Virrottuaan kalat pääsivät takaisin jokeen. Kuva: Jukka Rapo, Keksi / Ympäristöministeriö.

Savijoessa aiemmin tavattuja särkikaloja, kuten turpaa ja töröä, ei saatu saaliiksi. Näiden kalojen tiheydet ovat olleet pieniä myös aiemmissa kalastuksissa, joten puuttuminen saaliista selittynee satunnaisuudella ja hankalilla olosuhteilla. Lisäksi vesi oli jo jäähtynyt noin 8 asteiseksi, joten kyseiset lajit ovat voineet poistua koskialueilta talvehtimaan miedommin virtaaviin suvantoihin.  Kyseisiä lajeja ei myöskään saatu vertailualueena toimivalta Mittapadon paikalta, josta saaliiksi tuli vain kivennuoliaisia.

Taimenten tiheyksissä huomio kiinnittyy Yliskulman puron pieneen tiheyteen (0.6 yksilöä / 100 m2) verrattuna vuoden 2012 tiheyksiin (17 yksilöä / 100 m2). Ero selittynee osittain istutuksilla, joita ei keväällä 2017 tehty. Puroon on istutettu viimeksi 2016 keväällä taimenen vastakuoriutuneita poikasia (8000 kpl), joita ei siis tällä kertaa saatu saaliiksi. Ongelmallista arvion kannalta on myös se, ettei kalastuksia ole tehty viime vuosina. Taimenen poikasten luontainen kuolevuus vaihtelee runsaasti vuosien välillä. Saaliiksi saatu 8 cm poikanen edustaa todennäköisesti 2017 keväällä luonnonkudusta kuoriutuneita poikasia. Sen löytyminen on hyvä merkki ja osoittaa, että purossa on myös luontaista lisääntymistä.

Aiempien syksyjen ja syksyn 2017 (lihavoitu) sähkökalastusten tulokset. Luvut ovat ilmoitettu yksilömäärinä per 100 m2 kalastettua alaa. Tiheydet on laskettu yhden pyynnin perusteella.

Mitä tuloksista voisi päätellä?

Tulva varmasti heikensi kalojen pyydystettävyyttä. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että kipsin levitys ei ole vaikuttanut ainakaan haitallisesti tyypillisiin koskikaloihin kuten kivisimppuihin ja kivennuoliaisiin. Taimenen osalta eroa ei Savijoen pääuomassa ole, ja ero Yliskulman puron taimentiheyksissä selittynee istutuksilla, tulvalla ja luontaisilla tekijöillä. Savijoen sulfaattipitoisuudet ovat olleet kipsin levityksen jälkeen keskimäärin 30 mg/l ja hetkellisesti reilu 400 mg/l. Yli 400 mg/l pitoisuuksilla on havaittu lieviä negatiivisia vaikutuksia lohikalojen mädin kehitykseen pitkän ajan altistuskokeissa, mutta hetkellisinä piikkeinä vaikutusta tuskin on.

Vertailualueen saaliin, aiempien sähkökalastusten ja matalien sulfaattipitoisuuksien valossa kipsin levitys ei näytä vaikuttavan merkittävästi kaloihin tai muihinkaan vesieliöihin. Toki vahvemman näytön saamiseksi sähkökalastusseurantaa olisi hyvä jatkaa ensi vuonna. Hankkeessa on lisäksi käynnissä taimenen mädin haudontakoe, joka antaa tärkeää lisävalaistusta kipsin levityksen vaikutuksista taimeneen. SAVE-hanke ei siis ole etsimässä pelastuskeinoja Saaristomerelle virtavesiluonnon kustannuksella.

Jarno Turunen, SYKE

 

Pohja näkyvissä

Antti Iho
Antti Iho, Erikoistutkija, Luke

Unohduin nojaamaan otsallani kuivauskaapin oveen ja tuijottamaan tiskiallasta. Altaan pohjalla oli syvä lautanen täynnä vettä. Kippasin kädessäni olevan maitolasin jämät lautaselle. Vesi sameni ja valui reunojen yli. Täytin lasin kirkkaalla vedellä ja kaadoin perään, sameaa valui reunojen yli. Toisen lasillisen. Se, ettei kolmaskaan vesilasillinen tuonut pohjaa näkyviin, herätti minut siitä etunojahorteesta. Miksei se kirkastu?

Veden koettu sameus ei kulje käsi kädessä siinä olevien hippusten määrän kanssa. Savisamea vesi voi näyttää pitkään samealta, vaikka hippusten määrää litraa kohden leikkaisi paljonkin. Näkyvä vaikutus on kiven alla. Tämä tekee savisiin vesiin kohdistuvista suojeluponnisteluista turhauttavia.

Vantaankosken silta (editoitu)
Vanhankaupunginkosken pato ja Viikintien silta. Kuva: Samuli Puroila

Jos syksyllä on ollut pitkään sateetonta, näen Viikintien sillalta Vantaanjoen pohjan, virrassa heiluvat pohjan kasvit ja siinä liikkuvat kalat. Huomasin tämän ensimmäisen kerran elokuussa 1998. Olin kasvanut Vantaanjoen varrella enkä ollut koskaan aiemmin erottanut joen pohjaa – en tiennyt sen olevan mahdollista. Vimmaiselle kalamiehelle tämä oli vavahduttava kokemus. Tämähän on oikea joki!

Saattaa olla, että Vantaanjoki ja ensimmäinen outo kokemus kirkkaammasta joesta ajoivat minua tutkimusaiheeni pariin. Mutta tutkijana sitä lähinnä tekee tutkimuksia, joiden tulokset eivät paljon kulmakarvoja kohottele. Kolme vuotta derivointia – kannattaisi kohdistaa ympäristöohjaus maaperän fosforiin eikä lannoitteeseen. Check. Kaksi ja puoli vuotta mallinnusta ja Matlab-koodausta – korkean fosforitilan maita ei kannata lannoittaa niin paljon. Check. Ei hirveän dramaattista.

Pohja näkyvissä
Syyskuun vähäiset sateet ovat tuoneet Vantaanjoen pohjan esiin. Kuva: Samuli Puroila

2010 loppuneeseen Trap-hankkeeseen osallistuminen oli virkistävä poikkeus. Siinä levitettiin kipsiä sadalle hehtaarille ja katsottiin huolellisella koejärjestelyllä, mitä tapahtuu. Tapahtui ihmeen paljon. Samaan aikaa vedin Tarveke-hanketta, jossa päädyttiin niin ikään levittämään kipsiä. Hankkeessa tutkittiin tarjouskilpailumekanismia. Sen tulokset vahvistivat kuvaa, että kipsi saattaa olla paitsi toimiva, myös viljelijöiden laajasti hyväksymä toimenpide.

Jos kipsi kirkastaa savisia vesiä, ei maksa mielettömästi ja viljelijät ovat laajasti valmiita käyttämään sitä, niin voisiko sitä levittää kokonaiselle valuma-alueelle? Yhtäkkiä olin mukana jossain, joka oikeasti voisi tuottaa näkyviä vaikutuksia. Ja vaikka kohdealueeksi valikoitui Savijoki, ajattelin totta kai Vantaanjokea, josta paikallisten päättäväisyys on tehnyt Suomenlahden merkittävimmän taimenen kutujoen. Mitä jos se olisi vielä kirkkaampi? Harjaisiko kosken katsominen aivoista karstaa vielä tehokkaammin?

Vantaanjoen sakeaa vettä (editoitu)
Kovin hyvä näkyvyys ei kuitenkaan ole edes poutasäiden jälkeen. Kuva: Samuli Puroila

Kipsin levittäminen lisää veden sulfaattipitoisuutta. Sen vaikutukset kaloihin tai mätiin ovat lähinnä hypoteettisia, mutta SAVE-hankkeessa ei jätetä mitään tutkimatta. Hyvä niin. Mutta voiko veden kirkastuminen johtaa muutoksiin kalakannoissa: jäisikö taimenen poikasia enemmän petojen suuhun, vai olisiko petoja vähemmän? Entä kalastuspainetta? Latvapurot kuten Longinoja ovat jo nyt aika kirkkaita, eikä pääuoman kirkastuminen vaikuttaisi näiden poikasten ensimmäisiin elinvuosiin mitenkään. Ja entäpä sitten pääuoma? Mitä jos vesi kirkastuisi ja Vantaan kaupunki lopettaisi kirjolohien kaatamisen jokeen? Entä jos ikänsä Vantaanjoen varrella asuneet ovatkin muodostaneet maitokahvin väriseen veteen tunnesiteen? Niin että vaikka valitsisivat kirkkaan samean sijaan, kuitenkin kaipaisivat vanhaa?

Vanhankaupunginkoski
Vanhankaupunginkosken itäinen haara. Kenties muutaman vuoden kuluttua tässä voi tarkkailla taimenten nousua kirkkaassa vedessä kohti Vantaanjoen latvoja. Kuva: Samuli Puroila

SAVE-hankkeen yhteydessä ajatukseni karkaavat jatkuvasti kalastukseen. Ehkä haluan ajatella, että jokivesiä kirkastamalla teemme kaloille palveluksen. Että ikään kuin osaltani pyydän kaloilta anteeksi, että pyydystän niitä, kopautan nuijalla päähän ja syön. Tai ehkä haluan vain nähdä useammin pohjan ja kiven takana kallistelevan kalan, joka keräilee voimia seuraavaan parin metrin etappiin, ylös- ja eteenpäin.