Kerroimme vähän aikaa sitten, kuinka kipsin vaikutuksia maaperään ja kasvustoon tutkitaan. Jotta tiedämme, minkälainen tilanne on ollut ennen kipsin levitystä, käytiin pilottialueella näytteitä ottamassa viime kesänä. Nyt kun kipsin levityksestä on jo kulunut hieman aikaa ja kipsi on liuennut maaperään, oli aika käydä ottamassa uudet näytteet vaikutuksien arvioimista varten.
Riikka Mäkilä ja Terhi Ajosenpää ProAgriasta kävivät toukokuun alussa näytteenottokierroksella pilottialueella. Näytteet otettiin samoista pisteistä, joista ensimmäiset näytteet oli otettu. Näytteiden ottamisessa noudatetaan tarkkoja ohjeita, jotta varmistetaan näytteiden vertailukelpoisuus.
Alta löytyy hieman valokuvia näytteenottokierrokselta. Näytteet on nyt lähetetty Viljavuuspalvelun ja Luken laboratorioihin. Niiden valmistuttua osaamme jo kertoa hieman kipsin vaikutuksesta maaperässä. Tuloksista kerrotaan nettisivuillamme syksyllä.




Valokuvat Riikka Mäkilä / SAVE-hanke.