Kipsistä ei haittaa vuollejokisimpukoiden toukille

SAVE-hankkeessa on juuri valmistunut tutkimus kipsin vaikutuksista vuollejokisimpukoiden toukille. Tutkimuksissa selvitettiin veteen liuenneen kipsin vaikutuksia toukkien selviytymiseen eri kipsipitoisuuksilla. Testatuilla pitoisuuksilla kipsistä ei havaittu olevan haittaa toukkien elinkyvylle. Tutkimukseen osallistuneet vuollejokisimpukat ovat jo palanneet kotiinsa Perniönjokeen. Tutkija Johanna Salmelin (SYKE) kertoo tutkimuksen toteutuksesta ja tuloksista tarkemmin.

SAVE-hankkeen kipsinlevityksen pilottialueella Savijoella on luonnonsuojelulain ja EU:n luontodirektiivin nojalla rauhoitetun, uhanalaisen vuollejokisimpukan (Unio crassus) elinalueita, joten tutkimme kipsin eli kalsiumsulfaatin vaikutuksia lajiin. Sulfaatti, kuten muutkin ionit, voi haitata makean veden eläinten ionisäätelyä. Viime syksynä tutkittiin täysikasvuisten vuollejokisimpukoiden vasteita kipsille, ja nyt vuorossa oli selvittää vaikutuksia simpukoiden glokidium-toukille.

Vuollejokisimpukan glokidium-toukat ovat mikroskooppisen pieniä, noin 0,2 millimetrin mittaisia. Niillä on kaksi kuorenpuoliskoa, jotka ne kykenevät sulkemaan, mutta muuten ne eivät pysty aktiivisesti liikkumaan. Kuorenpuoliskoissa on pienet väkäset, joiden avulla ne tarttuvat kiinni kohtaamaansa kalaan pakollista loisintavaihetta varten. Simpukoiden elinkierto on monivaiheinen. Emosimpukat hedelmöittyvät, kun ympäröivästä vedestä kulkeutuu koiraan sukusoluja hengitysputken kautta simpukan sisään, minkä jälkeen alkiot alkavat kasvaa emosimpukan kiduslehdillä. Yhden simpukan sisällä voi kehittyä tuhansia toukkia. Emosimpukka vapauttaa toukat veteen, missä ne selviävät hengissä vain muutamia päiviä. Tänä aikana niiden täytyy kohdata kalaisäntä, jonka kiduksilla tai evillä ne loisivat muutaman viikon ajan kehittyäkseen muodonmuutoksen läpikäytyään elinkierron seuraavaan vaiheeseen, nuoruusvaiheeseen. Tämän jälkeen nuoret simpukat irrottautuvat kalasta ja jatkavat kasvuaan joen pohjaan kaivautuneena.

 

Hydrobiologi Rami Laaksonen kerää vuollejokisimpukoita Perniönjoesta. Simpukoiden kuorta varovasti raottamalla varmistettiin, että simpukan ulommilla kiduslehdillä oli kehittymässä toukkia. (Kuvat: Johanna Salmelin)

Tutkimusta varten aikuisia, toukkia kantavia vuollejokisimpukoita kerättiin toukokuussa Perniönjoesta. Työhön oli Varsinais-Suomen ELY-keskuksen myöntämä poikkeuslupa. Simpukat kuljetettiin laboratorioon ilmastetussa jokivedessä kylmälaukuissa.

Kipsin vaikutuksia vuollejokisimpukan glokidium-toukkiin tutkittiin lyhytaikaisilla, yhden ja kahden vuorokauden mittaisilla altistuskokeilla. Koevetenä käytettiin Savijoen Mittapadolta kerättyä vettä, johon lisättiin kipsiä vastaamaan kuutta eri sulfaattipitoisuutta: 30, 60, 120, 240, 480 ja 960 mg/l. Lisäksi mukana oli kaksi kontrollikäsittelyä: Savijoen vesi ilman lisättyä kipsiä, ja Perniönjoen vesi simpukoiden keruupaikalta.

Altistettavat toukat kerättiin vuollejokisimpukoiden ylläpitoastioista, joten emosimpukat säilyivät vahingoittumattomina. Toukkien elinkyky altistuksen päätyttyä mitattiin niiden kyvyllä sulkea kuorensa vasteena ruokasuolakäsittelylle. Elävät, elinkykyiset toukat olivat aukinaisia, ja reagoivat nopeasti viereen pipetoituun suolavesitippaan sulkemalla kuorensa. Toukat, jotka eivät reagoineet suolaveteen, laskettiin kuolleiksi, kuten myös altistuksen aikana ennen suolavesikäsittelyä sulkeutuneet yksilöt.

Elinkykyisten toukkien osuus oli keskimäärin yhtä suuri kaikissa käsittelyissä sekä yhden että kahden vuorokauden altistuksen jälkeen. Kokeiden pitoisuudet valittiin siten, että mukaan saatiin kipsipilotin aikainen keskimääräinen sulfaattipitoisuus (30 mg/l) ja maksimipitoisuus (470 mg/l) Savijoessa. Näistä pitoisuuksista ei tämän tutkimuksen perusteella ole haittaa vuollejokisimpukan toukkien elinkyvylle.

   

Vuollejokisimpukan eläviä, kuorenpuoliskot auki olevia glokidium-toukkia (kuva 1) ja kuorensa sulkeneita toukkia (kuvat 2 ja 3). (Kuvat: Johanna Salmelin)

Kesäkuun alussa simpukat palautettiin takaisin Perniönjokeen. (Kuvat: Johanna Salmelin)

Tutkijat: Johanna Salmelin (SYKE), Matti Leppänen (SYKE), Heikki Hämäläinen (Jyväskylän yliopisto)

Kipsin vaikutus maaperään ja kasvustoon

SAVE-hankkeessa pyritään selvittämään kipsinlevityksen vaikutuksia mahdollisimman laajasti. Aikaisemmin olemme kertoneet, kuinka vaikutuksia tarkkaillaan vesieliöissä, mm. vuollejokisimpukassa. Tällä kertaa aiheena on kipsin vaikutus peltojen maaperään ja kasvustoon. Maaperä- ja ympäristötieteen professori Markku Yli-Halla perehdyttää meidät aiheeseen ja analysoi samalla ennen kipsinlevitystä otettujen näytteiden tuloksia.

Kesällä 2016 ennen kipsin levitystä kerättiin maanäytteitä Savijoen valuma-alueen peltojen muokkauskerroksesta ja jankosta (pohjamaasta). Näytteenoton tarkoitus oli saada käsitys alueen viljelymaiden ominaisuuksista ennen kipsin levitystä, jotta kipsikäsittelyn aiheuttamia muutoksia voidaan aikanaan luotettavasti arvioida. Samasta syystä jokaiselta seurantalohkolta kerättiin myös kasvinäyte.

Kipsin vaikutusta peltomaahan tarkkaillaan SAVE-hankkeessa. Kuva: Janne Artell / NutriTrade

Näytteitä otettiin sekä pilotti- että vertailualueelta ja niin kipsikäsiteltäviltä kuin -käsittelemättömiltä peltolohkoilta. Maanäytteistä tehtiin viljavuusanalyysin perustutkimus. Siinä määritettiin maalaji ja multavuus aistinvaraisesti, pH(H2O) ja maan helppoliukoisten suolojen pitoisuutta kuvaava johtoluku sekä muutamien helppoliukoisten kasvinravinteiden (Ca, Mg, K, P, S) pitoisuudet. Kationipitoisuuksien perusteella laskettiin efektiivinen kationinvaihtokapasiteetti. Lisäksi määritettiin vesiuuttoisen fosforin pitoisuus.

SAVE-hankkeen näkökulmasta ovat oleellisia etenkin kalsium-, magnesium- fosfori- ja rikkipitoisuudet sekä maan johtoluku ja jossain määrin pH. Kipsin mukana maaperään tulee runsaasti kalsiumia ja rikkiä ja näiden pitoisuuksien voidaan olettaa kipsikäsittelyn myötä kasvavan. Mg-pitoisuus todennäköisesti puolestaan vähenee, koska Ca syrjäyttää kationinvaihtopaikoilta Mg-ioneja, jotka voivat huuhtoutua syvemmälle. Sulfaatin liukeneminen näkyy todennäköisesti myös jonkin verran kohoavina johtoluvun arvoina.

Kipsin vaikutus pellon helppoliukoisen fosforin pitoisuuteen on keskeinen seurantakohde. Maaperäkemian lainalaisuuksien pohjalta voi päätellä, että kipsin fosforikuormitusta pienentävä vaikutus ei pohjaudu varsinaisesti helppoliukoisen fosforin pitoisuuden alenemiseen vaan maan suolapitoisuuden ja kalsiumpitoisuuden kasvun aiheuttamaan fosforin liukenemisen vähenemiseen ja samoista tekijöistä johtuvaan pienempään eroosioon. Kun maan mururakenne vahvistuu suolapitoisuuden kasvun myötä, valumaveteen päätyy vähemmän maapartikkeleita ja siten myös niihin sitoutunutta fosforia. Tällöin liikkeelle lähtevän ja Savijokeen päätyvän fosforin määrä pienenee. Viljelijöitä kiinnostaa epäilemättä suuresti se, vaikuttaako kipsikäsittely kasvien fosforin saantiin ja lannoitustarpeeseen. Aikaisemmin kasvihuoneessa tehdyn kokeen perusteella kipsilisäys ei heikennä kasvien fosforin saantia eikä siis lisää fosforilannoituksen tarvetta.

Kipsi on neutraalisuola, jonka lisäys maahan ei periaatteessa aiheuta muutoksia maan pH:ssa. Kipsi tosin sisältää kalsiumia, ja monet luulevat virheellisesti sen nostavan maan pH:ta, kun kerran sitä on kalkitusaineissakin. Maan pH:n kohoaminen perustuu kuitenkin kalkitusaineen anioniin, joka kipsissä on sulfaatti; se ei sido eikä luovuta happamuutta eikä näin ollen vaikuta maan happamuuteen. Kipsin liukeneminen nostaa hieman maan suolapitoisuutta, mikä saattaa hieman (joitain pH-yksikön kymmenyksiä) alentaa viljavuusanalyysissä mitattavaa pH(H2O)-arvoa.

Näytteiden maalajijakauma oli alueelle tyypillinen: 70 % edusti savimaita ja 30 % karkeita kivennäismaita. SAVE-aineiston karkeat kivennäismaat olivat kaikilta kemiallisilta ominaisuuksiltaan hyvin Liedon ja Tarvasjoen alueen karkeiden kivennäismaiden kaltaisia. Savimaat poikkesivat alueen savimaista hieman enemmän kuin karkeat maat. Suurin ero oli maan P-luvussa, joka SAVE-aineiston savimaissa edusti selvästi yhtä viljavuusluokkaa korkeampaa tasoa.

Kasvinäytteistä määritettiin yhteensä 12 eri aineen kokonaispitoisuudet (N, P, K, Ca, Mg, S, Fe, Cu, Mn, Zn, B ja Se). Kerätyistä kasvinäytteistä 22 oli viljoja, 7 heinää ja lisäksi mukana oli yksi näyte hernekasvustosta. Kasvinäytteille vertailukohdan löytäminen on hieman hankalampaa, koska SAVE-hankkeen näytteet edustivat kohtalaisen nuoressa kasvuvaiheessa olevaa kasvustoa, ja kirjallisuudesta löytyy pääasiassa tuleentunutta viljakasvustoa (jyvät, oljet) koskevaa tietoa. Merkille pantavaa on se, että valtaosa näytteiden seleenipitoisuuksista oli alle määritysrajan (<0,02 mg/kg) ja vain harvassa tapauksessa kasvien seleenipitoisuus oli tasolla, johon lannoituksella pyritään (0,1 mg/kg).  Vaikuttaakin siltä, että Savijoen valuma-alueen viljelijät käyttävät huomattavassa määrin lannoitteita, jotka eivät sisällä seleeniä. Toivottavasti he ottavat asian huomioon kotieläintensä ruokinnassa.

Kipsikäsittelyn jälkeisen näytteenoton aika on nyt käsillä. Maaperänäytteet otetaan nyt keväällä ennen toukotöiden alkua ja kasvustonäytteet alkukesästä. Näiden tulosten analysoinnin jälkeen voimme jo arvioida, kuinka kipsi vaikuttaa maaperässä ja peltojen kasvustossa.

Professori Markku Yli-Halla
Maaperä- ja ympäristötiede
Helsingin yliopisto

Mitä vuollejokisimpukat tuumaavat kipsistä?

Lokakuussa SYKEn ja Jyväskylän yliopiston tutkijat aloittivat tutkimukset vuollejokisimpukoilla ja kävivät hakemassa laboratoriokokeisiin vettä Savijoesta sekä simpukoita Perniönjoen runsaasta populaatiosta. Tavoitteena oli selvittää vaikuttaako jokiveteen liukeneva kipsi simpukoiden käyttäytymiseen ja menestymiseen Savijoessa ja muissa tulevien kipsinlevitysalueiden joissa. Kokeiden ensimmäisistä tuloksista kertoo jälleen SYKEn erikoitutkija Matti Leppänen.

Laboratoriokokeissa mitattiin simpukoiden reaktioita neljään eri kipsikäsittelyyn; Savijoen kontrollivedessä ei ollut kipsiä ja kolmessa käsittelyssä jokiveteen lisättiin kipsiä siten, että mitatuiksi sulfaattipitoisuuksiksi muodostui 40 mg, 200 mg ja 1100 mg litraa kohti. Alin sulfaattipitoisuus kuvaa mahdollista keskimääräistä pitoisuutta joessa, 200 mg teoreettista maksimipitoisuutta ja ylin pitoisuus on lähellä kipsin liukoisuusrajaa.

Simpukoiden reaktioita arvioitiin kolmella tavalla neljän päivän kipsialtistuksessa: 1) Mittasimme aktiivisuutta (prosenttia kokonaisajasta) altistuskammion sähkökentässä tapahtuvien muutosten avulla. Yhteismitallinen aktiivisuus koostuu jalan liikkeistä, kuoren aukeamisesta ja veden suodattamisesta/kidushengittämisestä. 2) Laskimme aktiivisuustyyppejä silmämääräisesti kahdesti päivässä. 3) Seurasimme ruokintalevän kulutusta sameus- ja levätiheysmittausten avulla.

Simpukat käyttävät jalkaa liikkumiseen, suodattavat sisäänhengitysaukon kautta saadun orgaanisen materiaalin ravinnoksi ja poistavat ylimääräisen materiaalin poistoaukon kautta. Nämä käyttäytymisen muodot näkyvät selvästi videossa, joka on kuvattu kokeen yhden altistusastian yksilöstä (kuvaaja: Johanna Salmelin).

Neljän päivän altistuksen jälkeen simpukat olivat sähkökenttämittauksissa vähemmän aktiivisia kahdessa suuremmassa kipsipitoisuudessa vaikkakin näitä aktiivisuusjaksoja oli suhteellisen vähän (5-18 % kokonaismittausajasta, kuva 1). Neljän päivän altistuksen aikana tutkijan havainnoimissa aktiivisuusmuodoissa kuoren liike, veden suodatus ja kaikkien muotojen summa eivät osoittaneet eroa käsittelyjen välillä. Sen sijaan simpukat pitivät jalkaa ulkona kahdessa suurimmassa pitoisuudessa useammin kuin kontrollissa. Koska simpukoita ruokittiin levällä, pystyimme myös arvioimaan niiden suodatusaktiivisuutta levän poistumisen avulla. Neljän päivän altistuksen jälkeen ruokalevää poistui vedestä kuitenkin sama määrä kaikissa käsittelyissä.

Kuvaaja-simpukoiden-aktiivisuudesta
Kuva 1: Aikuisten vuollejokisimpukoiden keskimääräinen aktiivisuus (suodattaminen sekä jalan ja kuoren liikkeet) sähkökenttämittauksissa laskennallisilla sulfaattipitoisuuksilla 0, 30, 200 ja 1200 mg/l (nämä eroavat hieman mitatuista pitoisuuksista). Pylväät osoittavat kunkin altistusryhmän (n=8) keskimääräisen aktiivisuuden (% mittausajasta) sekä keskivirheen.

Laboratoriotulokset voivat näyttää ristiriitaisilta. Altistushetki oli kuitenkin erilainen ja jalan passiivinen ulkona pitäminen ei välttämättä näy sähkökentän muutoksissa. Näiden suhteellisen lyhytaikaisten altistusten valossa voimme sanoa, että ainoastaan suurimmat kipsi- ja siten sulfaattipitoisuudet vaikuttavat simpukan käyttäytymiseen. Jalan käyttö voi kieliä liikkumishalukkuudesta pakoreaktiona epämiellyttävässä ympäristössä, jota kokonaisaktiivisuuden väheneminen (ml. suodatus ja kuoren liikkeet) tukee. Näin suuriksi (200 mg ja 1100 mg/L) tuskin kuitenkaan kohoavat Savijoessa tai muissa kipsinlevitysalueiden virtavesissä.

Simpukoiden käyttäytymistä mitattiin myös itse Savijoessa lokakuun alussa. Kokonaisaktiivisuus oli viileässä vedessä varsin vähäistä ja vain 7 – 8 % mittausajasta havaittiin liikkeeseen liittyvä signaali. Simpukkayksilöt jätettiin Savijokeen sumppuihin, ja palasimme kuukauden päästä mittaamaan samojen yksilöiden käyttäytymistä. Toiveena oli saada sateita, jotka huuhtoisivat kipsiä jokeen ja muuttaisivat olosuhteita.

Simpukat palautetaan Perniönjokeen
Kuva 2: Kokeeseen osallistuneet simpukat pääsevät takaisin Perniönjokeen tutkija Johanna Salmelinin avustamana. Kuva: Matti Leppänen

Syksy oli kuitenkin kuiva, ja vedenlaatu pysyi samanlaisena kummallakin paikalla. Vain lämpötila oli laskenut yhden plusasteen tuntumaan. Yläjuoksun verrokkialueella kylmä vesi ja olematon virtaus olivat johtaneet simpukoiden mielestä talviolosuhteisiin ja siten inaktiivisuuteen. Parmanharjulla virtaus piti vielä simpukoita yhtä aktiivisena kuin kuukautta aikaisemmin. Mittausten päätyttyä marraskuussa palautimme sekä sumputetut että laboratoriossa vierailleet yksilöt kotijokeensa Perniön Yliskylän kirkon viereen.

Erikoistutkija Matti Leppänen
Suomen ympäristökeskus (SYKE)
Laboratoriokeskus / Ekotoksikologia ja riskinarviointi

Tutkijat: Matti Leppänen (SYKE), Heikki Hämäläinen (JY), Krista Rantamo (JY), Johanna Salmelin (JY)

Sähköä jokeen: vuollejokisimpukoiden käyttäytymisen mittaamista

Kipsipilotin ensisijaisena tavoitteena on selvittää kipsinlevityksen käytännön toteutukseen liittyviä haasteita sekä varmistaa toimenpiteen vaikutus peltojen ravinnehuuhtoumaan. Kuitenkin myös toimenpiteen muut potentiaaliset vaikutukset on selvitettävä ennen kuin kipsitys voidaan laajentaa koko Etelä-Suomeen. Erittäin olennainen selvitettävä asia on kipsin vaikutus vesieliöstöön. Tästä kertoo SYKEn erikoitutkija Matti Leppänen.

Lounais-Suomen joille on tyypillistä savisameus, joka aiheutuu, kun pelloilta huuhtoutuu hiukkasia vettä samentamaan. Samalla liikkuu myös ravinteita, joita SAVE-projekti yrittää torjua. Entäpä kipsi? Kalsiumsulfaatti on hyvin vesiliukoista ja huolimatta sitoutumisesta maahan, jonkin verran voi päätyä myös jokeen. Sen enempää kalsiumia kuin sulfaattiakaan ei voi pitää perinteisinä haitallisina aineina, ovathan ne tavallisia kaikissa luonnon vesissä. Suuret määrät voivat kuitenkin häiritä eliöiden ionitasapainoa ja sen säätelyä. Sen takia on hyvä tutkia, olisiko kipsillä merkitystä Savijoen eliöille oletetuissa huuhtoumamäärissä tai äärimmäisissä pitoisuuksissa.

Altistuskammioita ja simpukoita Savijoella
Altistuskammiot simpukoineen Savijoen yläjuoksun vähäisessä vesimäärässä. Kammioiden lisäksi käyttäytymismittausten laitteistoon kuuluvat auton akku, invertteri, tietokone ja mittalaite. Kuva: Matti Leppänen

Savijoessa, kuten joissakin muissakin länsirannikon joissa, on uhanalaista vuollejokisimpukkaa. Sen hyvinvoinnista olemme tietysti kiinnostuneita. Hiljaista elämää viettävien simpukoiden reaktioita ulkopuolisiin tekijöihin on hankala tutkia. Onneksi käytettävissämme on laitteisto, jolla voidaan, sähkökentässä tapahtuvien muutosten avulla, tulkita simpukan liikkeitä koekammiossa. Kuoren avaaminen, jalan liikkeet ja veden siivilöinti havaitaan herkällä laitteella, ja käyttäytymisessä mitattuja muutoksia voidaan verrata altistusolosuhteisiin. Näin ainakin teoriassa – kokeet näyttävät toimiiko tämä käytännössä.

Vuollejokisimpukoita
Savijoesta pilottialueen alapuolelta löytyneitä vuollejokisimpukoita. Kuva: Rami Laaksonen

Kokeiden toteuttamiseksi olemme saaneet apua simpukka-asiantuntija Rami Laaksoselta, joka poimi meille Perniönjoesta Varsinais-Suomen ELY-keskuksen poikkeusluvalla 60 vuollejokisimpukkaa. Joen runsaasta populaatiosta voidaan ”lainata” koeyksilöitä kokeisiimme ja palauttaa ne keräyspaikkaan palvelun jälkeen. Kokeita varten veimme 40 simpukkaa Jyväskylään SYKEn ekotoksikologian laboratorioon, jossa niiden käyttäytymistä mitataan erilaisilla kipsialtistuksen tasoilla Savijoen vedessä. Mittasimme myös simpukoiden reaktioita jo hakumatkalla Perniönjoessa ja Savijoessa kahdella paikalla taustatiedoksi. Lisäksi jätimme Savijoella simpukoita sumppuihin sekä kipsinlevitys- että yläjuoksun verrokkialueelle. Näillä simpukoilla toistamme kuukauden kuluttua mittaukset ja vertaamme vasteita vedenlaatutietoihin.

Savijoki - vedenkeruu
Savijoen norosta kerättiin liki 400 litraa vettä laboratoriokokeisiin. Kuvassa tutkijat Johanna Salmelin ja Krista Rantamo. Kuva: Matti Leppänen

Simpukoiden lisäksi olemme kiinnostuneita näkinsammalten pärjäämisestä kipsialtistuksissa. Näkinsammalet ovat lähes jokaisen virtaveden vakiolajeja, joilla on tärkeä perustuottajan ja habitaatin monipuolisuutta ylläpitävä rooli. Tässä tarkoituksessa teemme kasvukokeita isonäkinsammalella laboratoriossa erilaisilla kipsipitoisuuksilla Savijoen vedessä. Sekä simpukoiden että sammalten kokeita tehdään nyt lokakuussa ja tuloksia voidaan odottaa marraskuussa.

Erikoistutkija Matti Leppänen
Suomen ympäristökeskus (SYKE)
Laboratoriokeskus / Ekotoksikologia ja riskinarviointi

Pohja näkyvissä

Antti Iho
Antti Iho, Erikoistutkija, Luke

Unohduin nojaamaan otsallani kuivauskaapin oveen ja tuijottamaan tiskiallasta. Altaan pohjalla oli syvä lautanen täynnä vettä. Kippasin kädessäni olevan maitolasin jämät lautaselle. Vesi sameni ja valui reunojen yli. Täytin lasin kirkkaalla vedellä ja kaadoin perään, sameaa valui reunojen yli. Toisen lasillisen. Se, ettei kolmaskaan vesilasillinen tuonut pohjaa näkyviin, herätti minut siitä etunojahorteesta. Miksei se kirkastu?

Veden koettu sameus ei kulje käsi kädessä siinä olevien hippusten määrän kanssa. Savisamea vesi voi näyttää pitkään samealta, vaikka hippusten määrää litraa kohden leikkaisi paljonkin. Näkyvä vaikutus on kiven alla. Tämä tekee savisiin vesiin kohdistuvista suojeluponnisteluista turhauttavia.

Vantaankosken silta (editoitu)
Vanhankaupunginkosken pato ja Viikintien silta. Kuva: Samuli Puroila

Jos syksyllä on ollut pitkään sateetonta, näen Viikintien sillalta Vantaanjoen pohjan, virrassa heiluvat pohjan kasvit ja siinä liikkuvat kalat. Huomasin tämän ensimmäisen kerran elokuussa 1998. Olin kasvanut Vantaanjoen varrella enkä ollut koskaan aiemmin erottanut joen pohjaa – en tiennyt sen olevan mahdollista. Vimmaiselle kalamiehelle tämä oli vavahduttava kokemus. Tämähän on oikea joki!

Saattaa olla, että Vantaanjoki ja ensimmäinen outo kokemus kirkkaammasta joesta ajoivat minua tutkimusaiheeni pariin. Mutta tutkijana sitä lähinnä tekee tutkimuksia, joiden tulokset eivät paljon kulmakarvoja kohottele. Kolme vuotta derivointia – kannattaisi kohdistaa ympäristöohjaus maaperän fosforiin eikä lannoitteeseen. Check. Kaksi ja puoli vuotta mallinnusta ja Matlab-koodausta – korkean fosforitilan maita ei kannata lannoittaa niin paljon. Check. Ei hirveän dramaattista.

Pohja näkyvissä
Syyskuun vähäiset sateet ovat tuoneet Vantaanjoen pohjan esiin. Kuva: Samuli Puroila

2010 loppuneeseen Trap-hankkeeseen osallistuminen oli virkistävä poikkeus. Siinä levitettiin kipsiä sadalle hehtaarille ja katsottiin huolellisella koejärjestelyllä, mitä tapahtuu. Tapahtui ihmeen paljon. Samaan aikaa vedin Tarveke-hanketta, jossa päädyttiin niin ikään levittämään kipsiä. Hankkeessa tutkittiin tarjouskilpailumekanismia. Sen tulokset vahvistivat kuvaa, että kipsi saattaa olla paitsi toimiva, myös viljelijöiden laajasti hyväksymä toimenpide.

Jos kipsi kirkastaa savisia vesiä, ei maksa mielettömästi ja viljelijät ovat laajasti valmiita käyttämään sitä, niin voisiko sitä levittää kokonaiselle valuma-alueelle? Yhtäkkiä olin mukana jossain, joka oikeasti voisi tuottaa näkyviä vaikutuksia. Ja vaikka kohdealueeksi valikoitui Savijoki, ajattelin totta kai Vantaanjokea, josta paikallisten päättäväisyys on tehnyt Suomenlahden merkittävimmän taimenen kutujoen. Mitä jos se olisi vielä kirkkaampi? Harjaisiko kosken katsominen aivoista karstaa vielä tehokkaammin?

Vantaanjoen sakeaa vettä (editoitu)
Kovin hyvä näkyvyys ei kuitenkaan ole edes poutasäiden jälkeen. Kuva: Samuli Puroila

Kipsin levittäminen lisää veden sulfaattipitoisuutta. Sen vaikutukset kaloihin tai mätiin ovat lähinnä hypoteettisia, mutta SAVE-hankkeessa ei jätetä mitään tutkimatta. Hyvä niin. Mutta voiko veden kirkastuminen johtaa muutoksiin kalakannoissa: jäisikö taimenen poikasia enemmän petojen suuhun, vai olisiko petoja vähemmän? Entä kalastuspainetta? Latvapurot kuten Longinoja ovat jo nyt aika kirkkaita, eikä pääuoman kirkastuminen vaikuttaisi näiden poikasten ensimmäisiin elinvuosiin mitenkään. Ja entäpä sitten pääuoma? Mitä jos vesi kirkastuisi ja Vantaan kaupunki lopettaisi kirjolohien kaatamisen jokeen? Entä jos ikänsä Vantaanjoen varrella asuneet ovatkin muodostaneet maitokahvin väriseen veteen tunnesiteen? Niin että vaikka valitsisivat kirkkaan samean sijaan, kuitenkin kaipaisivat vanhaa?

Vanhankaupunginkoski
Vanhankaupunginkosken itäinen haara. Kenties muutaman vuoden kuluttua tässä voi tarkkailla taimenten nousua kirkkaassa vedessä kohti Vantaanjoen latvoja. Kuva: Samuli Puroila

SAVE-hankkeen yhteydessä ajatukseni karkaavat jatkuvasti kalastukseen. Ehkä haluan ajatella, että jokivesiä kirkastamalla teemme kaloille palveluksen. Että ikään kuin osaltani pyydän kaloilta anteeksi, että pyydystän niitä, kopautan nuijalla päähän ja syön. Tai ehkä haluan vain nähdä useammin pohjan ja kiven takana kallistelevan kalan, joka keräilee voimia seuraavaan parin metrin etappiin, ylös- ja eteenpäin.