Muovi on herättänyt paljon keskustelua viime aikoina: muoviton maaliskuu -kampanja on saanut monet miettimään muovin roolia jokapäiväisessä elämässämme – ja hyvä niin. Aihe on tärkeä: merissä on kohta enemmän muovia kuin kalaa.
Mutta samaan aikaan, kun ihmiset murehtivat millä pestä hampaansa, kun hammastahna on pakattu muoviin, ja ihmettelevät miten selvitä kauppaostoksista ilman muovipakkauksia, huomio saattaa kiinnittyä jopa muoviongelman kannalta pois kaikista keskeisimmistä asioista.
Hesarin lauantaisessa mielipidekirjoituksessa murehdittiin, kuinka lihatiskiltä ostettava (sinällään niin ikään muovitettuun paperiin pakattava) makkara on paljon kalliimpaa kuin leikkelehyllyn valmiiksi muoviin pakattu makkara. Samalla kirjoittaja kannusti lukijoita pohtimaan meren muoviongelmaa seuraavan kerran äyriäisiä syödessään. Sekä ilmaston, ympäristön että lihan- ja kalantuotannon eettisyyden kannalta olisi kuitenkin parasta, jos kaupassa kulkisi sekä lihatiskin että leikkelehyllyn ohi – samalla tulisi sekin osa muoviongelmasta ratkaistua. Ruoka vastaa 20 prosentista keskivertosuomalaisen hiilijalanjälkeä, ja luopumalla punaisesta lihasta ja vähentämällä muuta lihan- ja maitotuotteiden kulutusta voi puolittaa ruoankulutuksen hiilijalanjäljen.
Toki myös esimerkiksi monet kasvikset pakataan muoviin. Muoviin pakkaaminen on kuitenkin hyvä vaihtoehto, jos sillä vältetään ruokahävikin syntyminen. Ruokahävikki kuitenkin tarkoittaa, että ruoan tuotannon ja muun elintarvikeketjun päästöt ovat syntyneet “turhaan”. Kokonaisuudessaan muoviin pakatut kasvistuotteet ovat siis parempi ratkaisu kuin muoviin pakattu – tai edes muoviin pakkaamaton – liha, kunhan ruokahävikki pyritään minimoimaan.
Toinen asia, johon muovikeskustelussa harvemmin törmää, on se että yksi merkittävimmistä tavoista vähentää omaa muovijätteen tuotantoa on vähentää autoilua, sillä jopa puolet meren mikromuovista on peräisin liikenteestä eli autojen renkaista ja tiepinnoitteista. Lisäksi liikkuminen vastaa 22 prosentista hiilijalanjälkeämme – yksityisautoilusta luopumalla voi tiputtaa tämän osuuden murto-osaan. Etenkin kaupunkialueet ovat riskialuetta: liikenne jauhaa pinnoilta muovia, ja se päätyy sadevesikaivojen ja lumien sulamisen kautta vesistöihin. Liikenteen rajoittaminen ja esimerkiksi ruuhkamaksut voisivat olla siis ratkaisu myös vesistöjen kasvavaan mikromuoviongelmaan.
Muovin välttäminen on toki tärkeää, mutta kuten esimerkki muovipakkausten merkityksestä ruokahävikin ehkäisyssä osoittaa, valinnat eivät aina ole yksiselitteisiä. Keskeistä olisi myös muovin kierrätyksen kehittäminen. Nyt suurin osa muovista päätyy jätteeksi, kun se voitaisiin käyttää uudelleen. Vain 6% muovin käytöstä on kierrätysmuovia, ja tällä hetkellä suurin osa kierrätyskelpoisesta muovista poltetaan sen sijaan, että se käytettäisiin uudelleen. Samaan aikaan muovinkulutusta saadaan tehokkaasti vähennettyä muun muassa kieltämällä muovikassit, kertakäyttöastiat kuten take away -kahvikupit ja kosmetiikan mikromuovit. Kestäviä valintoja on helpompi tehdä, kun haitallisia vaihtoehtoja ei ole saatavilla.
Muoviton maaliskuu tarjoaa hyvän tilaisuuden tarkastella omaa kulutusta laajemminkin ja kiinnittää huomiota myös muihin ympäristön kannalta tärkeisiin kysymyksiin omassa arjessaan: esimerkiksi ruoan tuotanto, ja erityisesti lihantuotanto, aiheuttaa jopa kolmanneksen vesistöjä rehevöittävistä päästöistä. Lisäksi lihantuotannon ilmastopäästöt lämmittävät meriä tehden niistä elinkelvottomia. Vähentämällä lihankulutusta vaikuttaa siis merien hyvinvointiin monella tavalla. Sama pätee autoiluun – kun autoilu vähenee, sekä ilmastopäästöt että vesistöihin valuvien mikromuovien määrä vähenee.