Tulevaisuuden kotitalous -hankkeen loppuraportti on nyt julkaistu Sitran nettisivuilla. Tässä hieman yhteenvetoa siitä, mitä tehtiin sekä pohdintaa siitä, mitä opittiin ja miten oppeja voitaisiin hyödyntää jatkossa.
Tulevaisuuden kotitalous oli pieni mutta vahva projekti. Siinä tavoiteltiin konkreettisia muutoksia arkisiin käytäntöihin ja pyrittiin pääsemään lähemmäs kestävää kulutustasoa. Kulutusseurannasta ja materiaalijalanjälkien laskemisesta edettiin kotitalouksien omien visioiden luomiseen. Näiden perusteella luotiin yhdessä kotitalouksien kanssa tiekartat kohti tavoitteita ja lähdettiin kokeilemaan erilaisia resurssiviisaita toimenpiteitä. Kokeilujen päätyttyä istuttiin alas yhdessä portinvartijoiden kanssa ja ideoitiin kotitalouksien kokemusten pohjalta ratkaisuja siihen, miten yhden planeetan elämäntapa on mahdollista saavuttaa ja mitä Jyväskylässä voidaan kestävän arjen edistämiseksi tehdä.
Tiedemaailmassa on kestävään kehitykseen johtavasta muutosprosessista luonnosteltu ”muutosten ympyrä” (transition cycle, kuva 1), jota pitkin päästään ongelmien tunnistamisesta ja tavoitteiden asettelusta ratkaisujen kokeilemiseen ja levittämiseen. Tulevaisuuden kotitalous -hanke on siitä uraauurtavaa, että siinä tiettävästi ensimmäistä kertaa saatiin mahtumaan koko muutosten ympyrä yhteen ja samaan projektiin.
Hanke voidaan jakaa neljäänvaiheeseen: 1) määritellään lähtötaso ja tavoitetaso, 2) käydään läpi keinoja tavoitetasoon pääsemiseksi, 3) kokeillaan käytännössä ja mitataan toimenpiteiden vaikuttavuutta suhteessa tavoitteisiin, sekä 4) jaetaan kokemuksia sekä ehdotuksia eteenpäin. Ohessa vielä lyhyt yhteenveto kustakin vaiheesta.
1) Määritellään lähtötaso ja tavoitetaso
Hankkeen keskeisenä työkaluna toimi materiaalijalanjäljen käsite. Materiaalijalanjälki on tapa mitata tai laskea kaikki ne luonnonvarat, joita kulutuksemme tarvitsee. Se sisältää myös niin kutsutut piilovirrat eli ne luonnonvarat, joita on käytetty jo kauan ennen kuin tuote on kädessämme. Materiaalijalanjälki kertoo, paljonko koko elinkaaren aikana kuluu uusiutumattomia ja uusiutuvia luonnonvaroja sekä maaperää eroosion muodossa tuotteiden, palvelujen ja elämäntapojen aikaansaamiseksi sekä ylläpitämiseksi.
Materiaalijalanjälkien laskennassa käytettävää menetelmää kutsutaan MIPS-menetelmäksi. MIPS (Material Input per Service Unit) on mittari, jonka avulla lasketaan, kuinka paljon luonnonvaroja on kulunut jonkin tuotteen tai palvelun koko elinkaaren aikana. Kun kaikki kotitalouden käyttämät tuotteet ja palvelut lasketaan yhteen, saadaan selville kotitalouden luonnonvarojen kokonaiskulutus. Keskivertosuomalaisen 40 tonnin vuotuisessa materiaalijalanjäljessä eniten luonnonvaroja vaativat osa-alueet ovat asuminen, arkiliikkuminen, matkailu ja elintarvikkeet. Aiemmissa tutkimuksissa jalanjäljet ovat vaihdelleet reilusta seitsemästä jopa 118 tonniin vuodessa henkeä kohden. Ympäristön kannalta kestävä taso on 8 000 kiloa vuodessa.
Materiaalijalanjälki mitataan toteuttamalla perusteellinen kulutusseuranta. Tulevaisuuden kotitalous -hankkeessa kotitalouksilla oli kolme viikkoa aikaa kulutusseurannan toteuttamiseen. Ensimmäisellä viikolla lomakkeelle täytettiin vastaajien taustatiedot, sekä tiedot asumisesta ja elintarvikkeista, ja pidettiin viikon mittaista ruokapäiväkirjaa. Toisella viikolla laskettiin kodin tavarat ja pidettiin viikon mittaista vapaa-aikapäiväkirjaa, ja viimeisellä viikolla raportoitiin vapaa-ajan matkat viimeisen vuoden ajalta, ja pidettiin viikon mittaista liikkumispäiväkirjaa. Kulutusseurantalomakkeesta löytyy tarkemmin tietoa kustakin osa-alueesta.
Varsinainen laskeminen tehdään näiden tietojen ja olemassa olevien kertoimien perusteella. Esimerkiksi sohvan materiaalijalanjälki lasketaan sen mukaan, kuinka paljon luonnonvaroja sen valmistaminen on kuluttanut, kuinka moni perheenjäsen sitä käyttää ja mikä on sen arvioitu käyttöikä. Uintikerran materiaalijalanjälki on arvioitu uimahallin ylläpidon vaatimien luonnonvarojen sekä käyttäjämäärien perusteella, ja automatkan materiaalijalanjälkeen vaikuttaa matkustajien määrä. Kaikkien elämän osa-alueiden materiaalijalanjäljet pyritään siten yhtenäistämään niin, että kun kaikki summataan yhteen, saadaan arvio henkilön vuoden aikana kuluttamien luonnonvarojen kokonaismäärästä. Esimerkiksi KotiMIPS -raportissa on yksityiskohtaisesti avattu kulutusseurannan toteuttamista sekä luonnonvarojen käytön laskemista.
Näin saatiin kunkin kotitalouden materiaalijalanjälki sillä hetkellä. Tavoitetaso on yllä mainittu 8 000 kiloa henkeä kohden vuodessa, ja tähän tavoitteeseen tulisi päästä vuoteen 2050 mennessä. Vuosi 2050 voi kuitenkin tuntua kaukaiselta ja siksi epämääräiseltä. Lisäksi, kun lähtötaso suomalaisilla on keskimäärin 40 000 kiloa henkeä kohden vuodessa, on pudotuksen tarve hurja. Tulevaisuuden kotitaloudessa pyrittiin tekemään tavoitetaso helpommin lähestyttäväksi miettimällä, miten saavutettaisiin vuoden 2030 tavoitetaso, eli tilanne, jossa ollaan puolessavälissä kestävän tason tavoitetta. Kotitalouksien nykytilanteesta piirrettiin siis viiva vuoden 2050 tavoitteeseen, ja katsottiin, missä tulisi olla vuonna 2030. Ja tätä lähdettiin tavoittelemaan.
2) Käydään läpi keinoja tavoitetasoon pääsemiseksi
Millaista voisi olla arki vuonna 2030, jotta luonnonvarojen kulutus olisi selkeästi nykyistä pienempää? Tästä kysymyksestä lähdettiin pohtimaan keinoja materiaalijalanjälkien pienentämiselle.
Kotitaloudet saivat omat materiaalijalanjälkituloksensa syyskuussa. Tämän jälkeen soittelimme kunkin kanssa, ja keskustelimme ensireaktioista tuloksiin. Monille eri osa-alueiden väliset mittakaavaerot olivat yllättäviä: vaikka tavaroita oli laskettu viikko, oli niiden merkitys suhteessa esimerkiksi asumiseen ja liikkumiseen lopulta pieni. Tulokset auttoivat siis osallistujia asettamaan eri osa-alueet oikeanlaisiin mittasuhteisiin, ja tämä orientoi myös miettimään, millaisia toimenpiteitä vuoden 2030 tavoitetason saavuttaminen edellyttää.
Kotitaloudet ja projektitiimi kokoontuivat visointityöpajaan pian tämän jälkeen. Työpajassa pohdittiin yhdessä, mitä kaikkea kullakin osa-alueella tulee tehdä, jotta tavoitetasoon olisi mahdollista päästä. Kotitalouksia kannustettiin miettimään sekä muutoksia omissa toimintatavoissa, kuin sitä millaisia tuotteita ja palveluita tulisi olla olemassa, jotta kestävä arki olisi mahdollista. Näitä toimenpiteitä kirjattiin ylös, ja työskentelyn tuloksena kullekin kotitaloudelle syntyi oma tiekartta kohti kestävää kulutustasoa. Yhdessä pohdituista toimenpiteistä kotitaloudet saivat valita (ja projektitiimi myös ehdotti erilaisia vaihtoehtoja), mitä kokeilujaksolla lähdettäisiin testaamaan.
3) Kokeillaan käytännössä ja mitataan toimenpiteiden vaikuttavuutta suhteessa tavoitteisiin
Kotitalouksien materiaalijalanjäljet vaihtelivat 20 tonnista 70 tonniin, eli reilusti kumpaankin suuntaan keskivertosuomalaisen 40 tonnista. Kaikki onnistuivat kuitenkin tunnistamaan ja toteuttamaan merkittäviä muutoksia matkalla kestävään, kahdeksan tonnin materiaalijalanjälkeen. Tieto omasta luonnonvarojen kulutuksesta olikin avainasemassa, kun kotitalouksia heräteltiin pohtimaan oman kuluttamisen ympäristövaikutuksia.
4) Jaetaan kokemuksia sekä ehdotuksia eteenpäin
Kestävän elämän tavoittelu ei kuitenkaan saa jäädä kotitalouksien vastuulle. Myös yksityisten ja julkisten palveluntuottajien on rohkeasti kokeiltava uudenlaisia tapoja tuottaa tavaroita ja palveluita. Kotitaloudet löysivät uusia, innostavia ja elämää helpottavia ratkaisuja, kuten ruoan kotiinkuljetuspalvelun, joka ainakin yhdellä kotitaloudella jäi pysyvään käyttöön. Lisäksi naapurustoa ja tuttavia on kannustettu kokeilemaan ruoan kotiinkuljetusta. Jyväskylästä löytyy useita muitakin esimerkkejä menestyksekkäistä kokeiluista, jotka toivottavasti jäävät pysyviksi: Linkki VIPon kaikille avointa joukkoliikennettä, joka mahdollistaa myös henkilökohtaisempaa palvelua tarvitsevien asiakkaiden kulkemisen. Tähdelounaskäytäntö, jossa koululaisilta syömättä jäänyttä ruokaa myydään edullisesti työttömille ja eläkeläisille, on levinnyt useisiin kouluihin ympäri Suomea.
Kokemukset Tulevaisuuden kotitalous -hankkeesta osoittivat, että yhteisöjen merkitystä ei tule väheksyä. Kun autottomuutta hämmästellään niin työ- kuin vapaa-ajan porukoissa ja kasvisruokavaliota saa jatkuvasti selitellä, innokkaampikin kokeilija saattaa väsyä. Kokeilujen toteuttamisessa tulisikin huomioida arkisten käytäntöjen sosiaalinen ulottuvuus: Keitä muita arkisiin toimintoihin liittyy, ja miten myös heitä voidaan motivoida ympäristön kannalta kestäviin kulutusvalintoihin? Miten sosiaaliset verkostot ja yhteisöt saadaan toimimaan yksilöllisten elämätapavalintojen tukena, ei niitä vastaan?
Menestyksekkäät kokeilut ovatkin yhdistelmä yksilöllistä motivointia ja tiedon saantia oman arjen ympäristövaikutuksista sekä keinoista kestävämmän elintason saavuttamiseksi, monipuolisesta ympäristöystävällisten tuotteiden ja palvelujen tarjonnasta sekä yhteisöllisestä tuesta ja oppimisesta. Kukaan meistä ei elä tyhjiössä.