Teksti: Elina Helosvuori

Onnistuneet hedelmöityshoidot ovat tuoneet onnea ja iloa perheille ympäri maailmaa. Hoidoissa käymisestä voi kuitenkin muodostua erityisesti naisille lankeava taakka.

HBO:n tuore sarja The Handmaid’s Tale (Orjattaresi) on nostanut Margaret Atwoodin alkuperäisromaaniin perustuvan yhteiskunta-analyysin otsikoihin. Teos kertoo Gileadin totalitaarisesta yhteiskunnasta, jossa lisääntyminen on jäänyt harvojen hedelmällisinä säilyneiden naisten vastuulle. Hedelmällisten naisten arvo määrittyy sen mukaan, tulevatko he raskaaksi ja synnyttävätkö terveen lapsen. Silloinkin, kun naiset onnistuvat lisääntymisessä, heidän arvonsa on välineellinen.

Tutkin työkseni lisääntymisteknologioita. Siksi monella tapaa ajankohtaisessa yhteiskunta-analyysissa huomioni kiinnittää se, että hedelmöitys, raskaus ja synnytys on Gileadissa puhdistettu niistä teknologioista, joilla hedelmättömyyttä ja lisääntymistä omana aikanamme vimmatusti säädellään.

Hedelmöityshoidot tuottivat toivotun lopputuloksen Suomessa ensimmäisen kerran vuonna 1984, vuosi ennen Atwoodin romaanin ilmestymistä. Nykyään hoidot ovat rutiinia. Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen tilastojen mukaan vuonna 2015 jo 5,6 prosenttia Suomessa syntyneistä lapsista sai alkunsa hedelmöityshoidoissa.

Erityisesti hedelmöityshoitojen alkuaikoina feministitutkijat kantoivat huolta siitä, että lisääntymisteknologia sitoo naiset entistä tiiviimmin lisääntymisbiologiaan, raskauteen ja synnyttämiseen. Vaikka hedelmöityshoidot toivat lapsettomuudesta kärsiville toivoa, niiden piiloviesti tuntui olevan, että naisen arvo määrittyy siinä, kuinka hän raskaaksi tulemisesta ja raskaudesta suoriutuu.

Hedelmöityshoidot vuonna 2017 ovat eri asia kuin hedelmöityshoidot 1980-luvulla. Kuitenkin myös vuonna 2015 kaikista aloitetuista hedelmöityshoidosta lapsen syntymään johti vain 18,2 prosenttia. Hoitoja joudutaan usein toistamaan monia kertoja, ja lasta haluava saattaa käydä niissä vuosien ajan.

Lähde: https://freerangestock.com/photos/16398/approaching-thundershowers.html

Sosiologian alan väitöskirjaani varten tekemäni haastattelut osoittavat, että monet hedelmöityshoidoissa käyvät naiset kokevat hoitojakson raskaana ja synkkänä ajanjaksona, jossa toivo ja epätoivo kietoutuvat tiheästi toisiinsa. Pahimmillaan hoidoista voi muodostua arvottava kokemus. Sukusolujen, hormonitoiminnan ja lisääntymiselimistön lääketieteellinen kontrolli nostaa esiin kysymyksiä siitä, mikä oman elämän arvo on, jos se kaikkein hartaimmin toivottu asia jääkin toteutumatta. Eräs haastateltavani totesi, että hoitokokemus ”on muuttanut minua, se määrittää minua”.

Hedelmöityshoitoihin liittyvät kipeät kokemukset eivät välttämättä pääty edes onnistuneisiin hoitoihin. Jotkut haastateltavistani kuvasivat kokevansa lapsettomuutta ja erilaisuutta suhteessa muihin vanhempiin senkin jälkeen, kun toivottu lapsiluku oli hoitojen ansiosta täyttynyt. Lisääntymiselimistön tarkkailu, tutkimuksissa ja toimenpiteissä käyminen sekä lääkkeiden syönti ovat monelle intensiivinen kokemus, jonka työstäminen jatkuu pitkään hoitojen loputtuakin. Siksi erilaisuuden kokemukset nousevat pintaan esimerkiksi sellaisten ystävien seurassa, jotka ovat saaneet lapsia ilman hedelmöityshoitojen apua.

Joskus mahdollisesti vuosia kestäneet hoidot myös päättyvät ilman, että lapsi syntyy. Osa tutkimukseeni osallistuneista naisista kuvasi pystyneensä luopumaan hoidoista vasta, kun niihin liittyvät vastenmieliset tuntemukset kasvoivat sietämättömiksi ja esimerkiksi pelkkä ajatus uudesta hoidosta aiheutti pahoinvointia.

Atwoodin Gileadissa ihmisoikeutensa menettäneet hedelmälliset naiset on sidottu ”biologiseen kohtaloonsa” painajaismaisella tavalla. Lisääntymisen vastuu ja taakka painavat kuitenkin myös omassa todellisuudessamme. Antti Rinteen taannoinen haikailu synnytystalkoiden perään muistuttaa siitä, että talkoovastuuta kantavat nimenomaan naiset. Yli kolmenkymmenen vuoden aikana hedelmöityshoitojen seurauksena on syntynyt jo yli 6 miljoonaa hartaasti odotettua lasta. Samaan aikaan lisääntymisteknologian mahdollisuuksiin liittyvä toivo voi kuitenkin muodostua myös taakaksi, jota on vaikea karistaa harteiltaan.

Elina Helosvuori valmistelee Helsingin yliopiston sosiaalitieteiden laitoksella väitöskirjaansa siitä, miten hedelmöityshoidot muokkaavat lapsettomuutta, lisääntymistä ja vanhemmuutta.