Virtuaalikahvilat ja koirakävelyt – yhteisöllisyyttä tukemassa pandemia-aikana

Kuva: Uriel Soberanes/Unspash

Tapasimme 2. vuosikurssin opiskelijoiden kanssa vasta nyt marraskuun alussa ensimmäistä kertaa tänä syksynä pandemiasta johtuen. Vaikka maskit peittivät ilmeet, kantautui innostunut pulina käytävälle asti jo ennen luentosaliin astumistakin. Ilo kanssaopiskelijoiden tapaamisesta oli lähes käsin kosketeltava, ja konkreettisten opiskelijoiden tapaaminen ja opettaminen sai omankin marraskuisen mielialan nousemaan! Tätä harvinaista herkkua NIIN toivoisi lisää – vaikka toki kaikki tiedämme, ettei vielä ole sen aika.

Yliopisto-opetuksemme on pandemia-aikana muuttunut käytännössä lähes kokonaan verkon kautta tapahtuvaksi Zoom-päiden opettamiseksi. Ainoat kasvokkain tapahtuvat opetustilanteet ovat laboratorio- ja maasto-opetus, sekä mahdolliset yksittäiset muut tilaisuudet, joita ei voida toteuttaa verkon kautta. Kontaktiopetus vaatii erittäin väljät opetustilat, etäisyydet opiskelijoiden välillä ja maskien käytön opetustilanteiden aikana.

Pohdin jo alkusyksyn blogitekstissäni lyhyesti yhteisöllisyyden ongelmia ja uusien opiskelijoiden integroitumisen vaikeutta nyt pandemia-aikana. Mitä pidempään tilanne on jatkunut, sitä enemmän yhteisöllisyyden ylläpitämisen vaikeus mielestäni korostuu. Miten integroida opiskelijat yhteisöön, ylläpitää heidän jaksamistaan ja tukea yhteisöllisyyttä tässä poikkeuksellisen hankalassa tilanteessa? Todella kinkkinen kysymys johon ei ole helppoja vastauksia.

Pohdimme tätä Helsingin yliopiston Opettajien Akatemian järjestämässä tilaisuudessa, jossa kokosimme innovatiivisesta verkostosta hyviksi todettuja ja yhteisöllisyyttä edistäviä pandemia-ajan käytänteitä. Ehkä pieni yllätys oli se, että hyviä käytänteitä tuntui olevan paljon ja joskus aivan pienen pienetkin teot ottavat askelia oikeaan suuntaan ja lisäävät vuorovaikutusta ja sitä kautta joukkoon kuulumisen tunnetta.

Pieninä tekoina voit minkä tahansa verkkokurssin opettajana  opetustilanteen aluksi kysyä opiskelijoilta ”Miten menee?” ja kerätä vastauksia esim. Zoomin* chat- tai polls-toimintoa käyttäen. Polls-toiminto mahdollistaa anonyymin äänestämisen ja toimii myös suurilla opiskelijamäärillä. Luennon jälkeen voit opettajana jäädä hetkeksi linjoille kuulostelemaan ja vastailemaan mahdollisiin esiin nouseviin kysymyksiin. Voit myös myös suunnitella opetuksen käänteiseksi niin, että opiskelija tutustuu materiaalin etukäteen ja itse opetustilanne verkossa käytetään asiasta keskusteluun, ei luennointiin.

Voit myös kannustaa opiskelijoita pienryhmissä tai verkossa tapahtuvaan omatoimiseen lukupiiritoimintaan tai opiskeluun yhdessä Zoomin tai muiden virtuaalitapaamiseen tarkoitettujen ohjelmien avulla.

Koulutusohjelma tai opiskelijayhteisö voi järjestää vapaamuotoista virtuaalikahviloita ja niissä voidaan keskustella ajankohtaisista asioista ja rupatella pienryhmissä esim. Zoomin breakout room -toiminnon kautta. Virtuaalikahvihuoneeseen voidaan myös tuoda yhteisöllisyyttä lisäävää ohjelmasisältöä. Ohjelmassa voisi olla esim. yhden opettajan esittely, jossa hän voi kertoa siitä, millaista hänen työnsä tutkijana ja opettajana on. Opiskelijat – ja erityisesti fuksit, jotka eivät ole tavanneet opettajia välttämättä koskaan muuten kuin virtuaalisesti – tutustuvat tilaisuuksissa opettajiin paremmin, kuin pelkillä asiatäyteisillä luennoilla.

Kameran päällä pitäminen virtuaalitilaisuuksissa edistää kokemusta todellisten ihmisten läsnäolosta ja siihen voit kannustaa myös opiskelijoita. Myös lyhyet videotervehdykset esim. opiskeluun liittyvien tehtävien ohjeistamiseksi eivät vaadi opettajalta paljon panostusta, mutta antavat opiskelijalle tunnetta siitä, että hänen olemassaolonsa on muistettu ja, että opettaja on aidosti olemassa. Olipa eräässä koulutusohjelmassa jopa soitettu jokaiselle fuksille ja kysytty ”Miten menee ja millaista tukea tarvitsisit tällä hetkellä?”

Opintojen ohjaus on toteutettavissa virtuaalisesti kohtuullisen helpostikin niin yksilöohjauksena, kuin ryhmäohjauksena. Ryhmäohjaustilanteisiin tai vaikkapa Opettaja tavattavissa -tunteihin saattaa osallistua moni sellainenkin, joka ei fyysisiin tilaisuuksiin tulisi edes paikalle. Anonyymi (tai lähes anonyymi) mahdollisuus kysymyksille esim. Zoomin chat-toiminnon kautta saattaa myös antaa ensimmäistä kertaa mahdollisuuden tuoda esiin ongelmakohtia, joiden kertomiseen ei normaalitilanteessa olisi riittävän matalan kynnyksen kanavia.

Entä mitä tehdä, kun tuntuu ettei pää enää kestä toinen toistaan seuraavia virtuaalitapaamisia? Toki kannattaa edelleen mahdollisuuksien mukaan muistaa fyysiset tapaamiset ulkona. Mitä jos ohjaavana opettajan lähtisitkin kävelylle opiskelijan (tai kollegan) kanssa? Oma kokemukseni on, että vaikka maskin kanssa etäisyyttä ylläpitäen opiskelijatapaaminen ei ole ehkä optimaalista, on se kuitenkin monesti todella mukava ja piristävä vaihtoehto virtuaalitapaamiselle. Ehkä voit samalla reissulla ulkoiluttaa koirasikin?

Onko sinulla muita vinkkejä tai toiveita, joita haluaisit jakaa? Kuulisin niistä todella mielelläni kommenttikentässä!

———-

*Puhun tässä tekstissä Zoom-ohjelmasta, sillä se on yleisesti opetuksessa käytetty virtuaalitapaamispalvelu, mutta tarjolla on toki paljon muitakin ohjelmia, jotka soveltuvat yhteyden pitoon (akateemisessa) yhteisössä.

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *