Kansainvälisyys – itseisarvo vai itsestäänselvyys?

Kun yliopistojen kansainvälisyydestä on tullut jotain mitä mitataan ja verrataan on jouduttu valitsemaan ne asiat, joita mitataan, esim. kansainvälisen henkilökunnan tai opiskelijavaihtojen määrä. Suomella on vähän sellaisia tekijöitä, jotka houkuttelisivat tänne suuria määriä ulkomaalaisia opiskelijoita tai huippututkijoita. Näillä mittareilla emme ikinä tule pärjäämään esimerkiksi Ison-Britannian yliopistoille. Ja miksi oikeastaan pitäisi? Yliopistoilla on tärkeä kansallinen merkitys ja kansainvälisyyden tulisi olla osa sitä – hyvä renki, ei isäntä.

Kuinka paljon yliopistossa on tutkimusta, joka ei nykyään ole kansainvälistä? Tutkimusta, jossa ei olisi mukana minkäänlaista kansainvälistä yhteistyötä? Tietysti monet tutkittavat kysymiset ovat kansallisia, mutta ei ole alaa, jossa toimittaisiin ilman kansainvälisiä yhteyksiä. Kansainväliset yhteistyöhankkeet ovat se muoto kansainvälisestä tutkimuksesta, jota mitataan, kuten pidemmän tutkijavierailut, mutta onko muu kansainvälinen tutkijoiden vuorovaikutus ja kanssakäyminen tutkijoiden välillä itsestäänselvyys? En tarkoita, että näitä asioita pitäisi jotenkin laskea ja mitata, vaan sitä, että esimerkiksi sähköpostilla yhteyden pitäminen saman alan kansainvälisiin tutkijoihin voi tutkimuksen etenemisen kannalta olla joskus huomattavasti merkityksellisempää kuin mikään tutkimusvierailu yhteen paikkaan.

Verkko ja Skype ovat kutistaneet tutkimusmaailman yhden klikkauksen päähän, ja kansainvälisen projektin kokoukset voidaan pitää Skypen välityksellä, olivat tutkijat sitten missä maassa tahansa. Monien kansainvälisten kokousten esitelmät ovat verkossa erilaisina tallenteina, joita voi hyödyntää, jos ei itse ole päässyt matkustamaan. Tekniikka helpottaa kansainvälistä yhteydenpitoa huomattavasti ja monesta yhteydenpidon muodosta on tullut itsestäänselvyyksiä, joita osaa ehkä arvostaa enää me, jotka olemme joskus vuonna X aes. (ajalta ennen sähköpostia) lähetelleet kirjepostilla tiedusteluja ulkomaalaisille professoreille kysyäksemme heiltä neuvoa johonkin asiaan, johon Suomesta ei ole löytynyt asiantuntijaa.

2 thoughts on “Kansainvälisyys – itseisarvo vai itsestäänselvyys?”

  1. Olen samaa mieltä kanssasi näissä asioissa. On paljon yhteistyömuotoja joita ei voi mitata. Esim. siitä että tapaa toisen tutkijan kansainvälisen konferenssin yhteydessä voi syntyä pitkäaikainen tutkimukseen liittyvä keskustelu ja ajatustenvaihto Skypin ja sähköpostin kautta. Kokemukseni on että toki on mahdollista tutustua myös peklästään netin kautta ja jopa kirjoittaa kokonainen artikkeli yhdessä vaikka ollaan eri maissa. Teknikan avulla voi säästää sekä aikaa että rahaa, mutta tällainen pitkäaikainen yhteistyö, vaikka kuinka vilkas, ei näy suritusksena samalla tavalla kuin viikon oleskelu toisessa yliopistossa.

  2. Olen myös samaa mieltä kirjoittajan kanssa. Sivusimme mittaamisen haasteita jo viime kerralla ja tämä kirjoitus edelleen alleviivaa niihin liittyvää problematiikkaa. “Personal communication” on vaikeasti läpinäkyväksi tehtävää rikkomatta yksityisyyden suojaa. Olisiko jostakin verkostautumista kuvaavasta diagrammista tulevaisuudessa apua? Siinäkin asiaan paneutuva arvioitsija joutuu miettimään todellisen verkostoinnin ja pelkällä klikkauksella saatavan kytkennän välisiä eroja. Haastavaa aikaa.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *