Author: kvalkama

Palaan vielä lukemaamme Sheldon Rothblattin artikkeliin ”The ’Place’ of Knowledge in the American Academic Profession” vuodelta 1997. Rothblatt kuvaa artikkelissa yliopistojen ja erilaisten tutkimusinstituuttien kiristynyttä kilpailua tutkimusrahoituksesta mutta myös lahjakkaimmista tohtorikoulutettavista. Artikkelissa pienenä sivuasiana nousee kysymys kandidaatin tason koulutuksesta. Muuttui tutkimusinstituutioiden kenttä kuinka monimuotoiseksi tahansa jää kandidaattien koulutus pohjoisamerikkalaisessa systeemissä yliopistoille ja erityisesti collegeille. Lukijalle jää vaikutelma, että kandidaattien kouluttaminen on peruskoulutuksen antamista, joka ei varsinaisesti ”hyödytä” mitään instituutiota, koska painopiste on tutkimuksen tuottamisessa (ja tutkimusrahoituksen hankkimisessa). Massa on saatava koulutettua, jotta sieltä löytyvät lahjakkaimmat eteenpäin koulutettaviksi.

Helsingin yliopiston Iso Pyörä -uudistus pyrkii kohti laaja-alaisia kandidaatin tutkintoja. Yliopiston ohjeistuksen mukaan työelämärelevanssi ja opinnoissa saatavat taidot määritellään tarkasti uusia kokonaisuuksia suunniteltaessa. Ammattiin suuntaavilla alaoilla tämä ei tietenkään ole mitään uutta, mutta monella teoreettisemmalla alalla tavoitteiden muotoilussa on miettimistä. Laaja-alaiset kandidaatin tutkinnot takaavat Bolognan prosessin paremman toteutumisen. Suomalainen opiskelija voi jatkossa toivottavasti siirtyä kandidaatin ohjelmista sujuvammin myös toisen alan maisteriohjelmaan. Toivottavasti myös suomalainen työnantaja oppii arvostamaan uusia kandidaatin tutkintoja jo sellaisinaan sekä erilaisia kandidaatin ja maisterin tutkinnon yhdistelmiä.

Kandidaattien koulutusohjelmia on tietysti tarpeen päivittää aika ajoin. Nyt uudistus palaa niiden tiedekuntien osalta, joissa kandidaatin ohjelmia on useita, osittain parinkymmenen vuoden taakse, jolloin opintoihin kuului laajoja kaikille tiedekunnan opiskelijoille yhteisiä opintoja, joiden sisällä ehkä saattoi valita jotain yksittäisiä opintoja. Aaltoliike laaja-alaisuuden ja varhaisemman erikoistumisen välillä siirtyy taas laaja-alaisuuteen. Opettajan näkökulmasta mieleen hiipii hieman samanlainen kyynisyys, mikä Rothblattin artikkelissa oli luettavissa koskien kandidaatin koulutusohjelmia. Opiskelijan kannalta kokonaisuuksista tulee toivottavasti relevantteja ja kiinnostavia, mutta opettajan kannalta ensimmäisenä tulee mieleen jonkinlainen yleissivistävä lukion jatke, johon tuodaan mukaan tutkimuksellinen näkökulma.

Kun yliopistojen kansainvälisyydestä on tullut jotain mitä mitataan ja verrataan on jouduttu valitsemaan ne asiat, joita mitataan, esim. kansainvälisen henkilökunnan tai opiskelijavaihtojen määrä. Suomella on vähän sellaisia tekijöitä, jotka houkuttelisivat tänne suuria määriä ulkomaalaisia opiskelijoita tai huippututkijoita. Näillä mittareilla emme ikinä tule pärjäämään esimerkiksi Ison-Britannian yliopistoille. Ja miksi oikeastaan pitäisi? Yliopistoilla on tärkeä kansallinen merkitys ja kansainvälisyyden tulisi olla osa sitä – hyvä renki, ei isäntä.

Kuinka paljon yliopistossa on tutkimusta, joka ei nykyään ole kansainvälistä? Tutkimusta, jossa ei olisi mukana minkäänlaista kansainvälistä yhteistyötä? Tietysti monet tutkittavat kysymiset ovat kansallisia, mutta ei ole alaa, jossa toimittaisiin ilman kansainvälisiä yhteyksiä. Kansainväliset yhteistyöhankkeet ovat se muoto kansainvälisestä tutkimuksesta, jota mitataan, kuten pidemmän tutkijavierailut, mutta onko muu kansainvälinen tutkijoiden vuorovaikutus ja kanssakäyminen tutkijoiden välillä itsestäänselvyys? En tarkoita, että näitä asioita pitäisi jotenkin laskea ja mitata, vaan sitä, että esimerkiksi sähköpostilla yhteyden pitäminen saman alan kansainvälisiin tutkijoihin voi tutkimuksen etenemisen kannalta olla joskus huomattavasti merkityksellisempää kuin mikään tutkimusvierailu yhteen paikkaan.

Verkko ja Skype ovat kutistaneet tutkimusmaailman yhden klikkauksen päähän, ja kansainvälisen projektin kokoukset voidaan pitää Skypen välityksellä, olivat tutkijat sitten missä maassa tahansa. Monien kansainvälisten kokousten esitelmät ovat verkossa erilaisina tallenteina, joita voi hyödyntää, jos ei itse ole päässyt matkustamaan. Tekniikka helpottaa kansainvälistä yhteydenpitoa huomattavasti ja monesta yhteydenpidon muodosta on tullut itsestäänselvyyksiä, joita osaa ehkä arvostaa enää me, jotka olemme joskus vuonna X aes. (ajalta ennen sähköpostia) lähetelleet kirjepostilla tiedusteluja ulkomaalaisille professoreille kysyäksemme heiltä neuvoa johonkin asiaan, johon Suomesta ei ole löytynyt asiantuntijaa.