Hermeneuttinen kasvatusfilosofia ja kansainvälinen opetus: Anniina Leiviskän haastattelu

YA3-kurssilla ei ymmärrettävistä syistä pureuduttu juurikaan kansainvälisyyden synnyttämiin kasvatusfilosofiin kysymyksiin. Ongelma ei kuitenkaan ole yhdentekevä, sillä opetuksen taustalla oleva filosofia saattaa huomaamattakin vaikuttaa siihen, millaisia valmiuksia opettajilla ja oppilailla on kohdata opetustilanteissa vieraista kulttuureista tulevia. Esimerkiksi Deborah Kerdeman (2003) on argumentoinut artikkelissaan “Pulled Up Short: Challenging Self-Understanding as a Focus of Teaching and Learning” (Journal of Philosophy of Education 37(2), 293 – 308), että nykyisin vallalla oleva konstruktivistinen ohjaa opiskelijaa luottamaan liikaa omaan ymmärrykseensä eikä opeta monikulttuurisessa kontekstissa tarvittavaa nöyryyttä ja avoimuutta.

Vaihtoehdoksi konstruktivismille voisi ehdottaa hermeneuttista teoriaa, joka korostaa oman ymmärryksen rajallisuuden hyväksymistä ja vieraudelle avoimen elämänasenteen tärkeyttä. Hermeneutiikka on kiinnostunut tarkastelemaan tilanteita, joissa ymmärrys laajenee dialogissa toiseuden kanssa, ja juuri tästä syystä se voisi olla hedelmällinen lähtökohta monikulttuurisen pedagogiikan teoretisoinnissa.

Mutta millaisia näkökulmia hermeneuttinen kasvatusfilosofia voisi tuoda kansainväliseen yliopisto-opetukseen? Kysyin asiaa kasvatusfilosofi Anniina Leiviskältä, joka väitteli tammikuussa 2016 Helsingin yliopistossa Hans-Georg Gadamerin hermeneutiikan soveltamisesta kasvatusfilosofiassa. Hänen väitöskirjansa Hans-Georg Gadamer’s Philosophical Hermeneutics in the Philosophy of Education: Beyond Modernism and Postmodernism (2016) on luettavissa E-thesiksessä.

Mitä annettavaa hermeneuttisella kasvatusfilosofialla on kansainväliselle (yliopisto)opetukselle?

AL: (Filosofinen) hermeneutiikka (mm. Heidegger, Gadamer, Ricoeur) tarkastelee inhimillisen ymmärryksen luonnetta ja etenkin sen kielellis-kulttuuris-historiallista rakentumista. Hermeneuttinen kasvatusfilosofia vastaavasti tutkii, mikä merkitys ymmärtämisen kielellisesti, kulttuurisesti ja historiallisesti rakentuneella luonteella on kasvatuksessa, opetuksessa ja oppimisessa. Hermeneuttinen kasvatusfilosofia voi mm. auttaa hahmottamaan ja käsitteellistämään oppimisen ja opettamisen ennakkoehtoja ja oppimisprosessien luonnetta. Kansainvälisen yliopisto-opetuksen suhteen hermeneuttinen kasvatusfilosofia voi mm. auttaa ymmärtämään, miksi eri kielellisistä ja kulttuurisista taustoista tulevat ihmiset oppivat asioita eri tavoin, ymmärtävät asioita ja ilmiöitä toisistaan poikkeavalla tavalla ja miksi kulttuurien välinen vuorovaikutus on toisinaan ongelmallista. Toisaalta hermeneuttinen kasvatusfilosofia voi valottaa myös niitä positiivisia mahdollisuuksia, joita kulttuurienväliseen vuorovaikutukseen liittyy.

Mitä hermeneutiikkaan pohjautuva kulttuurisensitiivinen opetus voisi olla käytännössä?

AL: Kulttuurisensitiivinen opetus ei välttämättä hermeneuttisesta näkökulmasta tarkoita, että jokaisen kulttuurin erityisominaisuuksia tulisi huomioida opetuksessa. Pikemminkin hermeneutiikkaan perustuva kulttuurisensitiivinen opetus tähtäisi siihen, että opiskelijat vähitellen oppisivat tiedostamaan oman oppimisensa kielellis-kulttuuris-historiallisia ennakkoehtoja ja tarkastelemaan niiden roolia ja merkitystä oppimisprosesseissa. Oppiminen on hermeneuttisesta näkökulmasta prosessi, jossa uutta tietoa ja kokemuksia ei ainoastaan sulauteta aiemmin muodostuneeseen esiymmärrykseen, vaan luodaan edellytyksiä aiemman esiymmärryksen produktiiviselle muutokselle, syvenemiselle ja laajenemiselle. Tämä kuitenkin mahdollistuu vasta, kun oppija kykenee tarkastelemaan kieleen, kulttuuriin ja historialliseen traditioon nojautuvaa esiymmärrystään riittävän refleksiivisesti ja kyseenalaistaen. Hermeneuttisesti orientoituneessa opetuksessa oppijalle pyritäänkin tarjoamaan tietoa ja kokemuksia, jotka potentiaalisesti asettavat hänen aiemman esiymmärryksensä kyseenalaiseksi tai haastavat sen osa-alueita. Tällöin oppijalle avautuu mahdollisuus tarkastella omaa esiymmärrystään uudesta näkökulmasta suhteessa opetuksessa koettuihin asioihin. Käytännössä tällainen opetus voisi tarkoittaa esimerkiksi vieraiden tai historiallisesti etäisten kulttuuristen tapojen, tottumusten, ajatusten ja ideoiden tutkimista ja oman esiymmärryksen suhteuttamista niihin tavalla, joka mahdollistaa oman ymmärryksen laajenemisen ja syvenemisen dialogissa näiden ajatusten ja ilmiöiden kanssa.

Mikä on opettajan asema/tehtävä kansainvälisessä opetuksessa hermeneutiikan näkökulmasta?

AL: Opettajan tehtävä kulttuurisensitiivisessä/kansainvälisessä opetuksessa on kannustaa oppijoita olemaan avoimia sellaisille kokemuksille, jotka haastavat aiemmin omaksuttuja ajattelutapoja ja tottumuksia, sekä kehottaa oppijoita tarkastelemaan näitä uusia kokemuksia tavalla, joka pikemminkin laajentaa oppijoiden esiymmärrystä kuin pönkittää aiempia kulttuuris-historiallisia ennakkoluuloja. Olennaista tällaisessa opetuksessa on auttaa opiskelijoita tutustumaan heidän ymmärryksensä ennakkoehtoihin sekä niiden rajallisuuteen ja ajallis-paikallisuuteen. Käytännön tasolla tämä voi tarkoittaa keskustelua opiskelijoiden enakkoluuloista ja uusista kokemuksista heidän kanssaan, sekä uusien tulkintojen muodostamista yhdessä opiskelijoiden kanssa ja heitä tässä prosessissa tukien.

Onko aihetta tutkittu paljon?

AL: Hermeneuttista kasvatusfilosofiaa on tutkittu jossain määrin, kattavimpia teoksia aihepiirin ympäriltä ovat mm. Shaun Gallagherin Hermeneutics and Education (1992) ja Education, Dialogue and Hermeneutics (toim. Paul Fairfield). Myös monissa Pádraig Hoganin teoksissa ja teksteissä (mm. The New Significance of Learning: Imagination’s Heartwork) käsittellään oppimista ja opetusta hermeneuttisesta näkökulmasta.

2 thoughts on “Hermeneuttinen kasvatusfilosofia ja kansainvälinen opetus: Anniina Leiviskän haastattelu”

  1. Luin tämän blogikirjoituksen mielenkiinnolla ja jäin erityisesti pohtimaan kirjoituksen loppupuolella esille tulevaa opettajan roolia hermeneuttiseen filosofiaan pohjautuvassa opetuksessa. Anna Leiviskän mukaan olennaista hermeneuttiseen filosofiaan perutuvassa opetuksessa on “auttaa opiskelijoita tutustumaan heidän ymmärryksensä ennakkoehtoihin sekä niiden rajallisuuteen ja ajallis-paikallisuuteen. Käytännön tasolla tämä voi tarkoittaa keskustelua opiskelijoiden enakkoluuloista ja uusista kokemuksista heidän kanssaan, sekä uusien tulkintojen muodostamista yhdessä opiskelijoiden kanssa ja heitä tässä prosessissa tukien.”
    Opettajan rooli on siis ohjata opiskelijoita pohtimaan omia ennakkoluuloja ja käsityksiään suhteessa siihen yhteisöön (yhteiskuntaan) mistä he tulevat ja aikaan jossa elämme. Samalla opettajakin joutuu, aina uudestaan pohtimaan omia ennakkoluulojaan ja käsityksiään opiskelijoista, mikä on meille yliopistossa opettaville varsin terveellistä. Olen itsekin syyllistynyt siihen, että oletan, että opiskelijaryhmät ovat vuodesta toiseen samanlaisia. Uudet opiskelijat “tulevat kuitenkin vuosi vuodelta nuoremmiksi” samalla kun itse vanhenen, mikä väistämättä johtaa siihen, että en enää pysty asettautumaan opiskelijoiden tilanteeseen, koska se aika ja yhteiskunta (20 vuotta sitten) joilloin minä olin heidän ikäisensä ja tein sosiaalityön perusopintoja oli hyvin erilainen nykyaikaan ja yhteiskuntaan nähden. Uskon, että tällaisen itsestäänselvyyden reflektominen, voisi olla terveellistä aina tasaisin väliajoin, erityisesti silloin kun omassa päässä alkaa liikkumaan sellaisia ajatuksia kuten, että nykyään opiskelijat on tyhmempiä ja laiskempia kun “vanhoina hyvinä aikoina”.

  2. Olet nostanut mielenkiintoisen näkökulman esille kiintoisalla tavalla – kiitos 🙂 Keskeinen sanoma hermeneuttisen kasvatusfilosofian näkökulmassa monikulttuurisuuteen on siis avoimuus ja pyrkimys ymmärtää erilaisia kulttuurisia näkökulmia oma esiymmärrys tiedostaen. Hermeneuttisen kasvatusfilosofian näkökulmaa ehdotetaan vaihtoehdoksi konstruktivismille, mutta ovatko ne toisensa poissulkevia vaihtoehtoja?

    Dialogisuus nähdään tärkeänä silloin kuin halutaan saada tietoa toiseudesta. Vuorovaikutuksen merkitys ja siten myös kokemuksellisuus siis korostuu, mutta miten oman kielellis-kulttuuris-historiallisen esiymmärryksen (itse)reflektointia voitaisiin edistää? Kokemuksien ja tietojen tarjoaminen eivät sinänsä eivät vielä takaa tällaisen pohdinnan toteutumista tai siitä oppimista, riittääkö siis, että ajattelua haastavia virikkeitä tarjotaan?

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *