Mielikuvat museotyöstä saattavat usein olla suhteellisen yksipuolisia: työntekijä istuu näyttelytilassa, opastaa ja kieltää asiakkaita koskemasta esineisiin tai homehtuu rakastamiensa kokoelmien keskelle. Mutta museotyö on myös raavasta varusteurheilua, jossa liikutaan usean kohteen välillä ja nostellaan samaan aikaan hauraita mutta painavia esineitä haastavissakin olosuhteissa. Tämänkertaisessa muuttoblogin tekstissä pohditaan museotyöhön käytettäviä välineitä, kokoelmaesineitä sekä niiden määrää.
Turvallisuus ensin!
Museoiden ytimen muodostavat kokoelmat. Yliopistomuseon tapauksessa kokoelmaesineitä on runsaasti, ne ovat eri ikäisiä ja niiden koko sekä kunto vaihtelevat. Esineistöä on myös monelta eri tieteenalalta. Muuttoprojekti aloitettiin käsittelemällä Yliopistomuseon haltuun päätynyttä Viikin Maatalousmuseon kokoelmaa, jonka kohtalonhetkiä ja siirtymistä maatalousmuseo Sarkaan on saatu seurata jo aiemmin. Työturvallisuus ja vaarallisilta aineilta suojautuminen ei aina ole ollut museoiden tärkeimpiä prioriteetteja, mutta ala kehittyy koko ajan parempaan suuntaan.
Vaikka esineet ovatkin museotyön pääosassa, on tärkeää huomioida myös työntekijöiden turvallisuus. Muuttoprojektissa työskentely-ympäristön asettamat haasteet on huomioitu siten, että työntekijät on varustettu asianmukaisin suoja-asuin. Moottoroiduissa hengityssuojaimissa, muovitetuissa Tyvek-suojapuvuissa ja turvakengissä työtekijät suojaavat itsensä sekä mahdollisilta mikrobivaaroilta että fyysisiltä vahingoilta. Pitkään epämuseaalisissa oloissa säilyttyjen esineiden metalliosat ovat esimerkiksi päässeet ruostumaan, ja aiheuttavat siksi omat haasteensa käsittelylle. Muovisten suoja-asujen lisäksi kerrospukeutuminen on valttia: ulkotiloihin verrattavassa talliympäristössä työskennellessä on huomioitava se, että muovipuvussa hiki lentää, mutta tulee myös helposti kylmä.
Isojen ja hauraiden esineiden käsittely tuo mukanaan myös haasteita: miten pitää omalta osaltaan huolta siitä, että esine säilyy käsittelystä huolimatta samassa kunnossa, mutta saadaan liikutettua turvallisesti ja tehokkaasti paikasta A paikkaan B? Työ vaatii koordinaatiokykyä, lihaksia ja ehkä vähän älliäkin: esineiden kunto, koko ja herkkyys on otettava huomion jokaisessa työvaiheessa.
Varusteet ja välineet
Kaikki esinekäsittelyn työvaiheet eivät vaadi järeitä suojavarusteita, mutta se ei tee työstä yhtään vähemmän välineorientoitunutta. Mittaamiseen mittanauha, esinenumeroiden merkitsemiseen pehmeä lyijykynä ja merkkaustussi, pakkaamiseen happovapaata ja puskuroitua silkkipaperia sekä arkistokelpoiset pakkauslaatikot, käteen nitriilihanskat… Esineet valokuvataan, mitataan, kuvaillaan sekä luetteloidaan kokoelmanhallintajärjestelmään.
Kun esine on puhdistettu ja luetteloitu, se pakataan asianmukaisesti sillä ajatuksella, että se säilyy tulevillekin sukupolville. Kokoelmien säilyttämistä, luettelointia ja käsittelyä ohjaavat museon kokoelmapoliittiset ohjeistukset. Esineiden valmistusmateriaali ja kunto vaikuttavat siihen, miten ja mihin ne pakataan sekä myöhemmin säilytetään: alkoholiin säilötyn kirurgisen ompelulangan säilytyksessä on huomioitava eri asioita kuin täysmetallisen auran. Isommat esineet kääritään puuvillakankaaseen ja pienemmät asuvat silkkipaperiin pesitettyinä pahvilaatikoissa.
Yhdeksi kokoelmatyön kivijalaksi ja tärkeäksi varusteeksi on muodostunut museon oma turvaohje, jossa ohjeistetaan vaarallisten aineiden kanssa toimimiseen. Yllättävän moni vanha esine sisältää raskasmetalleja, DDT:tä, asbestia ja muita terveydelle haitallisia aineita. Kun tietää tarkkaan, mistä esine on valmistettu ja mitä se on syönyt, on helpompi jatkaa omaa työtään turvallisesti ja käsitellä esinettä oikein.
Selvitystyötä ja uuden oppimista
Kokoelmatyö on toisinaan myös selvitystyötä, joka puhuttelee museotyöntekijän sisäistä salapoliisia. Aika ei aina riitä perinpohjaiseen tutkimustyöhön, mutta usein jo esineen käyttötarkoituksen ja nimen selvittäminen auttaa viemään työtä eteen päin. Toisaalta kokoelmatyö saa KonMarituksen piirteitä, kun esinettä tutkiessa huomataankin, että kokoelmissa on jo kolme vastaavaa kappaletta. Silloin esineen poistamista museon kokoelmista voidaan harkita. Vaikka museon tehtävänä on tallentaa ja säilyttää kulttuuriperintöön liittyvää esineistöä, ovat sopivat säilytystilat usein rajalliset.
Vuosia sitten istuessani museologian luennolla en todellakaan ajatellut, että reippailisin muovipuku päällä aurojen parissa ja pohtisin, mitä geologisen laitteen pintaan kristallisoitunut valkoinen jauhe on. Siisti sisätyö on tässä projektissa saanut uuden, hieman ironisenkin merkityksen, mutta museoalan välineurheilullisempi puoli on avannut täysin uusia näkökulmia ja ajatuksia siitä, mitä museossa tehtävä työ oikeastaan voi olla. Muuttoprojektin yhteydessä se on pelastamista, uuden kokeilua ja erityisesti uuden oppimista.
Mai Joutselainen, projektityöntekijä
