Kaikki loppuu aikanaan

Helsingin yliopistomuseon kokoelmamuutto on tehty! Entiset varastotilat ovat tyhjentyneet, esinekuormat on siirretty uusiin tiloihin ja roskat on lajiteltu kierrätykseen. On aika katsahtaa taaksepäin ja koota tehdystä yhteenvetoa.

Esinetulvaa, asbestia ja muita haasteita

Muuttoprojektimme alkoi kesällä 2019 Viikin vanhan tallin inventoinnilla ja tyhjentämisellä. Maapohjainen, täyteen ahdettu talli ja kosteusvaurioista ja ilkivallasta kärsinyt Viikin kalliosuoja haastoivat muuttotiimiämme ennen kaikkea fyysisyydellään. Asianmukaisten suojavarusteiden avulla saatoimme työskennellä erittäin epämuseaalisissa ja epämukavissa oloissa. Loppusyksyn 2020 ja kevään 2021 aikana tyhjennetyt, Ruskeasuolla hammasklinikan kiinteistössä sijainneet kokoelmatilat olivat haasteellinen muuttokohde puolestaan suuren esinemäärän, ahtauden ja esineiden sisältämien haitta-aineiden takia.

Kolme suojavarusteisiin pukeutunutta museotyöntekijää siirtää ja kuvaa esineitä kallioon louhitussa väestönsuojatilassa. Lattialla ja pöydillä on käsittelyä odottavia esineitä.
Inventointikuvaus käynnissä Kalliosuojassa. Työskenneltäessä oli käytettävä hyvää suojavarusta homevaurioiden ja tilan asbestiriskin takia. Kuva: Helsingin yliopistomuseo.

Iso osa Yliopistomuseon kokoelmista muutti edellisen kerran vuosien 2014-2015 aikana yliopiston sisäisten tilajärjestelyjen takia. Tuolloin käyttöömme saatu keskustakampuksen kokoelmatila haastoi tässä muutossamme aineistojen ja materiaalien monipuolisuudella. Yliopiston historiaan liittyvissä kokoelmissa on niin tekstiilejä, metallia, lasia, puuta kuin monimateriaaliesineitä. Koska edellismuutossa kokoelmia ei ollut vielä mahdollista pakastaa, kaiken aineiston uudelleen pakkaaminen mahdollista pakastusta varten vaati oman organisointinsa. Viimeiseksi isoksi muuttokohteeksi tällä kertaa jäivät edellisessä kokoelmamuutossa niin ikään käyttöön saadut, aiemmin kirjastovarastona toimineet Viikin varastotilat. Tulevien lavasiirtojen yhteydessä ei tule ikävä Viikin käytävien hankalia tiukkoja kulmia tai palo-ovien korkeita kynnyksiä!

Projektin aikana muutettujen esineiden määrä liikkuu kymmenissä tuhansissa. Tarkkaa lukua on mahdotonta tässä vaiheessa laskea, sillä joukossa on vielä tarkempaa luettelointia odottavia kokonaisuuksia. Suuresta massasta erottuivat meille jokaiselle omat erityishuomiota vaatineet inhokkiesineemme, joiden siirto oli haastavaa. Hammaslääkärin unittien eli hoitoyksiköiden siirtoon tarvitsimme apuvoimia niiden suuren koon takia. Asbestia on käytetty aikaisemmin hyvin yleisesti, joten sitä voi löytyä monesta museoesineestä. Esimerkiksi lääketieteen kokoelmaan kuuluvan kaasukromatografin putket oli pinnoitettu asbestilta näyttävällä materiaalilla. Asbestilla tiivistetyt röntgenputket ovat vaarallisia myös putkien sisälle tehtyjen tyhjiöiden takia. Tyhjiön sisältävä lasiesine voi särkyä pirstaleiksi räjähtäen. Radioaktiivisesti säteillyt, Suomen Nukliditekniikan pois noutama mittakammio kruunasi haastavien esineiden kirjon.

Pitkulainen lasista valmistettu röntegputki. Putken päissä on metalliset kärjet, jotka on tiivistetty valkoisella aineella.
Röntgenputken päissä on valkoista tiivisteainetta, joka saattaa olla asbestia. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Katariina Pehkonen.

Muuttotyö on toisinaan ruumiillisesti raskasta. Apuvälineistä ja siirtokärryistä huolimatta on välillä tehtävä nostoja, raahattava taakkoja ja kumarruttava kyyryyn lattian tasossa olevien esineiden äärelle. Myöskään henkistä kuormaa eivät välillä tiukat aikataulut, kesken muuton iskeneestä koronapandemiasta puhumattakaan, tehneet kevyemmäksi. Projekti myös laajeni alun perin suunnitellusta matkan aikana. Pääsimme mukaan yhteistyöprojektiin Silmäklinikalla kesällä 2020. Yliopiston päärakennuksen peruskorjauksen etenemisen myötä myös arkisto- ja valokuvakokoelmamme oli pakattava kesken esinekokoelmien läpikäynnin.

Ilonaiheita ja onnistumisia

Muuttoprojekti on ollut hyvä tilaisuus oppia paljon uutta. Olemme matkan varrella tutustuneet muun muassa karanteenipakkaamisen saloihin ja kemikaalien käsittelyyn. Yhteistyö ammattitaitoisten muuttotiimiläisten kesken on tuottanut kekseliäitä ratkaisuja moniin muuttohaasteisiin. Konservaattorien ja museomestarin erityisosaaminen on upealla tavalla täydentänyt humanistien tietotaitoja. Rakkaus alaan ja muuttotiimin venyminen hankalissa paikoissa ovat mahdollistaneet onnellisen lopun muuttoprojektiurakalle.

Museokokoelmat voivat yllättää monipuolisuudellaan myös iloisessa mielessä. Muutettujen esineiden joukosta on löytynyt ihania esimerkkejä entisaikojen käsityötaidosta. Teollisestikin valmistettujen esineiden koristeluun on 1800-luvun lopulla ja viime vuosisadan alussa uhrattu aikaa ja vaivaa. Muuton keskellä on myös ollut mukavaa omistautua hetkeksi pienemmille osaprojekteille kuten upeiden antiikin kokoelmien läpikäyntiin tai kokoelmien helmiä sisältäneen päänäyttelyn purkuun. Muuton aikana museon kokoelmiin on saatu myös uusia mielenkiintoisia esineitä, jotka tiimi on pakannut eteenpäin muiden esineiden mukana. Näistä mainittakoon esimerkkinä Estonian pelastustöissä 1994 käytetyt vainajien siirtoarkut, jotka liitettiin museokokoelmiin Helsingin yliopiston oikeuslääketieteen osastolta.

Kahden esineen kuvat on yhdistetty. Ensimmäisessä on ruukkuun pystytetty pitkävartinen koristeananas-suihkukaivo. Toisessa kuvassa on pieni keramiikkaruukku, jossa on pyöreä runko.
Muutettujen esineiden joukossa oli myös ihanuuksia, kuten ananaksen muotoinen suihkukaivo ja noin 2500 vuoden takaa peräisin oleva hajuvoidepullo, aryballos. Kuvat: Helsingin yliopistomuseo / Jenni Jormalainen.

Muuton saaminen kunniakkaasti maaliin on ilonaiheista suurin. Vaaditut tilat ovat tyhjentyneet aikataulussa. Kokoelmien käytettävyys on parantunut, kun aiemmin luetteloimattomiksi jääneet aineistot on nyt saatu suurelta osin vähintäänkin inventoitua ja vietyä sähköisiin tietokantoihin. Hyvä pakkaus ja ajantasaiset sijaintitiedot helpottavat jatkossa esineiden noutoja niin omiin näyttelyihin kuin näyttelylainoiksi ja esinetutkijoiden iloksi. Uudet asianmukaiset säilytystilat ja valvotut olosuhteet myös takaavat, että kokoelmat ovat tallella vielä tuleviakin sukupolvia varten.

Kuva uusista säilytystiloista. Kuormalavahyllyille on nostettu lavoja, joiden päällä olevat esineet on suojattu valkoisella harsolla. Etualalla nostoihin käytetty pinoamisvaunu.
Uusissa kokoelmatiloissamme hyllyt ovat täyttyneet kiitettävästi ja sijaintimerkinnät ovat kohdillaan! Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Hanna Tanskanen.

Kiitosten aika

Projektin loppuminen on aika haikeille jäähyväisille. Tulevan vuoden aikana jatkuvat muuton jälkityöt, kuten täydentävät luetteloinnit ja loppukiireessä kesken jääneet esinekuvaukset. Valtaosa muuttotiimistämme kuitenkin jatkaa uusien haasteiden pariin. Kiitokset upea tiimi! Hyvä me!

Muuttoprojektin kuluessa olemme tehneet hyvää yhteistyötä paitsi keskenämme Yliopistomuseon sisäisesti, myös saaneet apua useammalta eri taholta. Lämmin kiitos Helsingin yliopiston johdolle ja kiinteistöpalveluille, yhteistyökumppaneillemme Museovirastossa, konservaattori Heidi Wirilanderille, HUSin museotoimikunnalle ja Suomen maatalousmuseo Sarkalle! Lisäksi kiitos niille lukuisille yrityksille, joilta ostimme palveluja muun muassa poistoihin ja esineiden erikoiskäsittelyihin liittyen! Koska kuormat eivät liiku tilojen välillä itsestään, erityiskiitos yliopiston kuljetuspalveluille HY247:ssä! He ovat hoitaneet kahden vuoden ajan valmiiden museoesinekuormien siirrot vanhoista tiloista uusiin aina maanantaisin niin talvisäässä kuin kesähelteillä.

Lopuksi kiitokset myös tämän blogin seuraajille! Yliopistomuseo muutti ja blogi vaikenee. Kiitos ja kumarrus!

Katariina Pehkonen, museoamanuenssi ja muuttoprojektin projektipäällikkö

Pikapakkausta pieteetillä – Yliopistomuseon arkistomuuton lyhyt oppimäärä

Helsingin yliopistomuseon kokoelmamuutoissa asuinpaikkaa ovat vaihtaneet niin röntgenkoneet, juhlapuvut kuin huonekalutkin. Mutta mitä kuuluu Yliopistomuseon kokoelmien valokuville ja muille arkistoaineistoille? Ei hätää, myös arkistomme ja valokuvakokoelmamme siirtyivät uusiin tiloihin. Tässä kirjoituksessa kerrataan Yliopistomuseon arkistojen siirron työvaiheita sekä säilytysratkaisuja. 

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty 

Kuten muutkin Yliopistomuseon kokoelmat, koostuu arkistojen sisältö vuonna 2003 Yliopistomuseoksi yhdistettyjen useiden pienten yliopiston piirissä toimineiden museoiden kokoelmista. Aineisto sisältää muun muassa eläinlääketieteen, lääketieteen ja hammaslääketieteen historiaan liittyviä erilaisia arkistoaineistoja, kirjoja ja pienpainatteita. Mukaan kuuluu myös Helsingin yliopiston yleishistoriallinen aineisto, johon sisältyy esimerkiksi huonekaluinventointeja tai vaikkapa luentopäiväkirjoja. Käsityötieteen arkistosta löytyy kauniita harjoitustöitä ja kuva-arkisto sisältää kaikkea mahdollista lasinegatiiveista kotialbumeihin tieteen eri aloilta. Käsikirjasto sisältää usean alan lähdekirjallisuutta. Osa arkistosta on vain alustavasti inventoitu, esimerkiksi Ruskeasuon hammaslääketieteellisen aineiston läpikäynti on vielä edessä. 

Vuoden 2020 syksyllä oli aika pohtia, miten Yliopistomuseon kuvakokoelman, arkiston ja käsikirjaston siirto uusiin tiloihin eli lyhyemmin arkistomuutto kannattaisi toteuttaa. Vapaaehtoiseksi ilmoittautuivat aikaisemmissa työpaikoissaan kuva-arkiston parissa työskennelleet muuttotiimiläiset. Halusimme pohtiä, mitä kannattaa ottaa huomioon kuva- ja paperiaineiston pitkäaikaissäilytyksessä esineturvallisuutta silmällä pitäen ja kuinka siirto tapahtuisi muuttotiimin resursseja säästäen, olihan muutettavia kohteita useita.

Aloitimme työrupeaman tutustumalla Yliopistomuseon arkistojen sisältöön pintapuolisesti sekä suorittamalla luvallista “teollisuusvakoilua” Museoviraston Journalistisen kuvakokoelman tiloissa Kokoelmakeskuksessa. Pohdimme muun muassa millaisia kansioita ja laatikoita kannattaisi hankkia, miten valokuvat tulisi pakata ja mitä kaikkea muuta aineiston siirtämisessä tulee huomioida. Yliopistomuseon kuva- ja arkistoaineistot oli jo aiemmin suojattu, mutta osa pakkausmateriaaleista kaipasi kipeästi vaihtoa esimerkiksi materiaalien vanhenemisen ja likaisuuden vuoksi. Toisaalta osa aineistosta tarvitsi väljempiä ja parempia olosuhteita. Monissa museoissa tilanne on vastaava ja juuri muuton aikana tai välittömästi sen jälkeen onkin optimaalisin tilanne panostaa parempiin pakkauskäytäntöihin.

Kuvassa on vanhoja kansioita, jotka ovat tummentuneita.
Tummentuneet kansiot täytyy vaihtaa uusin. Pahviosat ovat likaisia ja niissä on tahroja ja mahdollisesti aiempia vesivaurioita. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Marika Tarkiainen

Yliopistomuseon oman arkiston ja kuvakokoelman muutto ei ole ensimmäinen lajiaan museon historiassa. Kokoelmat on siirretty useita kertoja Helsingin yliopiston rakennusten sisällä muun muassa laajojen peruskorjausten ja tilavaihtojen vuoksi. Ennen nykyisiä kokoelmatiloja suurin osa museon arkistosta sijaitsi Päärakennuksen uudella puolella ja osa väliaikaissa säilytystiloissa. Museolla aikaisemmin esinekokoelmakäytössä olleesta keskustakampuksen säilytystilasta muovattiin arkistokäyttöön sopiva.

Ennen muuton aloittamista piti uusittavaan säilytystilaan hankkia asianmukaiset hyllyt. Suunnittelusta vastasi museon vakituinen henkilökunta sekä tila-arkkitehdit, kuitenkin keskustellen myös muuttotiimiläisten kanssa. Hyllytystä suunnitellessa oli tärkeää ottaa huomioon sekä aineistokohtaiset hyllymetrimäärät, toisaalta myös aineistojen koko ja korkeus. Hyllykorkeuden ja -syvyyden huomioiminen suunnitteluvaiheessa varmisti sen, että kaikki aineisto tulisi mahtumaan tilaan tehokkaasti. Kokoelmatilasta tehtiin sekä tila-arkkitehdin laatimat pohjakartat että hyllykartta, josta näkyi aineistokohtaiset ja varsin tarkat arviot siitä, kuin paljon kullekin aineistoryhmälle tulisi varata hyllyissä tilaa. 

Yliopistomuseon käyttötarpeen ja suunnitelmien perusteella pystyttiin valitsemaan sekä tilaan että käyttäjille sopivat hyllyratkaisut. Hyllyiksi valikoituivat kiskoilla liikkuvat käsin veivattavat siirrettävät metalliset arkistohyllyt, joiden tasojen korkeutta voi tarvittaessa säätää. Siirtohyllyt säästävät lattiatilaa ja ovat myös kustannustehokas ratkaisu. Niiden lisäksi tuli myös muutama kiinteä hyllykkö sekä lukittavia tietosuoja-aineistokaappeja. Uudistettuun tilaan järjestyi myös kaksi työskentelypistettä asiakkaille, toimistotila sekä kuvakokoelmien kannalta tärkeä reprokuvauspiste. Reprokuvaamisella tarkoitetaan jäljentämistä eli kaksiulotteisesta fyysisestä kuvasta saadaaan digitaalinen tallenne ottamalla siitä kuva. 

Kuvassa on hyllysuunnitelma ja hyllykartta.
Arkistomuutossa etukäteissuunnittelu on tärkeää. Kuvassa näkyy sekä hyllykaavio että museoamanuenssi Henna Sinisalon huolella tekemä hyllytyssuunnitelma, jonka perusteella arkistoaineistoa sijoitettiin hyllyihin.
Kuva: Helsingin yliopistomuseo

Pakkaus ja purku, helppo nakki! 

Yliopistomuseolla on kokemusta useista muutoista ja arkistoakin on siirretty jo monesti. Hyväksi havaittu menetelmä onkin ollut pakata kuva- ja arkistoaineisto aiheenmukaisesti juoksevasti numeroituihin muovisiin muuttolaatikoihin. Muuttolaatikot vuorattiin silkkipaperilla ja samalla pyrittiin suojaamaan myös herkimpiä aineistoja paremmin. Käsikirjaston vanhimpia ja huonokuntoisimpia kappaleita suojattiin kansioihin. Arkistoaineisto oli pääasiassa hyvin, vaikkakin tiiviisti pakattu ja nimetty jo aiemmin, joten ne siirtyivät muuttolaatikoihin lähes sellaisenaan. Jokaista kansiota ei ehditty käymään läpi, sillä tarkoituksena oli pyhittää aineistojen järjestelyyn ja suojaamiseen aikaa myöhemmin uusissa arkistotiloissa.

Kuvassa on punaisia muovisia laatikoita, joiden sisällä näkyy kirjoja. Taustalla on hyllyjä, joissa on säilytyslaatikoita.
Vanhan arkistotilan suloinen sekamelska! Pakkaamisen aikana tuntui jokainen neliömetri täyttyvän laatikoista.
Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Marika Tarkiainen

Yliopistomuseon kuvakokoelmat vaativat hieman tarkempaa käsittelyä, sillä kuvat ovat herkkiä vaurioitumaan. Osa kuva-aineistosta oli sijoitettu metallisiin vetolaatikoihin ja liimattu pahvikorteille. Nämä kuvat siirrettiin pystypakattuna pitkäaikaissäilytykseen soveltuviin laatikoihin, jolloin niitä voi edelleen selata, mutta kuvat on paremmin suojattuna. Osa aineistosta oli niille epäedullisessa laatikossa, kuvia oli paljon päällekkäin tai aineistoa ei ollut tarkemmin suojattu, joten pyrimme lisäämään suojamateriaaleja. Ehdimme tässä vaiheessa myös tehdä laatikkolistauksiin päivityksiä sekä antaa suurimmalle osalle kuva-arkiston laatikoista numerot. Pakkaamiseen saimme tarvittavaa lisäapua muista muuttotiimiläisistä. 

Kuvassa on avoin laatikko, jonka sisällä on pahville liimattuja valokuvia.
A4-kokoinen laatikko sopi hyvin pahville liimatuille valokuville, jotka oli aiemmin sijoitettuna vetolaatikostoon. Kuvat kaipaavat vielä lisäsuojausta.
Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Marika Tarkiainen

Muuttolaatikoita kertyi lopulta lähes viisisataa. Niitä siirrettiin pienemmissä erissä Helsingin yliopiston kuljetuspalvelujen avulla tuleviin arkistotiloihin. Koimme painavien laatikkopinojen siirtämisen nokkakärryillä vaivalloiseksi, joten päätimme pakata ne kuljetuksen yhteydessä numeraalisessa järjestyksessä kuormalavoille. FIN-lavalle mahtuikin mukavasti neljä pinoa, yhteensä kuusitoista laatikkoa per lava. Arkistomuuttoon tuli tässä vaiheessa tauko, sillä uudet hyllyt eivät olleet vielä valmiit emmekä päässeet heti purkamaan kuormaa paikoilleen.

Kuvassa näkyy niin paljon punaisia muuttolaatikoita, ettei lattiaa näy.
Kokoelmatila täyttyi laatikkomerestä viimeistä neliötä myöten.
Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Susanna Paasonen

Jonkin verran harmaita hiuksia aiheutui kolmenkymmenen lavan mahduttamisesta kokoelmatiloihin, kun samaan aikaan jouduimme väistelemään yliopiston tilamuutoksista johtuvia remontteja sekä hieman yllättäen tulleita tilojen tyhjennyskäskyjä. Onneksi pumppukärryjen avulla laatikkolavojen siirtäminen oli huomattavasti miellyttävämpää kuin nokkakärryillä operointi, joten siirrot onnistuivat suhteellisen kivuttomasti. Kun uudet hyllyt ja hyllyväleihin kiskoja suojaavat sillat valmistuivat, aineistot purettiin pikaisesti hyllyihin niin, että kertymälle olisi vielä tilaa. Ennakkosuunnittelusta poiketen tässä vaiheessa aineistoja ei vielä tarkemmin käyty läpi, sillä kokoelmamuuttojen muiden kohteiden aikarajat lähestyivät uhkaavasti ja työvoimaamme tarvittiin muualla.

Kuvassa on ruskeita arkistolaatikoita hyllyissä. Hyllyjen reunoissa näkyy käsinkirjoitettuja infolappuja.
Pikaisesti puretut kuvalaatikot ja muuttolaatikoista irroitetut infolaput odottamassa tarkempaa käsittelyä.
Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Susanna Paasonen

Vielä syksyllä 2021 osa muuttotiimistä kävi pikapakkaamassa loput arkistoaineistot väliaikaisesta säilytystilasta ja myös nämä lähes 500 laatikkoa tullaan siirtämään kokoelmatilaan ja samalla hauraimmat aineistot suojataan tarkemmin. Arkistomuutosta tulikin tavallaan tuhannen ja yhden laatikon tarina myös kestoltaan.

Matalassa kellaritilassa on rivejä punaisia muuttolaatikoita sekä projektityöntekijä niiden takana.
Projektityöntekijä Sini Oksanen osallistui syksyllä 2021 arkistoaineiston pakkaamiseen. Laatikot peitettiin pakkaamisen jälkeen sadesuojilla.
Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Marika Tarkiainen

Lyhyesti pakkausmateriaaleista 

Yliopistomuseon arkisto ja käsikirjasto sisältää aihepiirejä laidasta laitaan, ja myös aineistomuotonsa ja kuntonsa puolesta erilaisia objekteja. Aineiston kunto huomioitiin pakatessa ja niitä suojattiin lisää. Osa aineistosta on pakattu aikoinaan nyt jo vanhentuneisiin materiaaleihin ja kansiot tuleekin vaihtaa  puhtaisiin ja paremmin pitkäaikaissäilyttämiseen soveltuviin versioihin. Jonkin verran vaakasäilytystä vaativia suurikokoisia aineistoja, kuten silkkidiplomeja ja julisteita siirrettiin Kokoelmakeskukseen.

Uusia kansioita ja laatikoita tilattiin aineiston koon mukaan. Suosimme sekä arkisto- että kuvakokoelmapuolella pystypakkausta, mutta kovin huonokuntoisille paperi- tai kirja-aineistoille se ei välttämättä sovellu. Pystypakkkauksen etuihin lukeutuu muun muassa, että aineistoa on helpompi selata ja objektit eivät joudu toistensa painon vaurioittamiksi. Esimerkiksi suuri osa lasinegatiiveista saatiin pakattua aikaisempaa turvallisemmin laatikoihin suojakuorin varustettuna.

Erilaisia vaippapapereita, silkkipaperikuoria, taitettavia suojakuoria sekä paperitaskuja kului suuria määriä ja pakkausmateriaalia joutuikin tilaamaan useita kertoja lisää. Kuva-arkiston ja arkiston aineistojen pakkausmateriaalien vaihtaminen tulee työllistämään Yliopistomuseon henkilökuntaa jatkossakin. Ennaltaehkäisevät toimet auttavat kokoelman säilyttämisessä, joten tähän perustyöhön on hyvä muistaa varata resuresseja.

Keskeneräisyyden kauheus 

Kun suunnittelimme arkistomuuttoa, toiveemme oli, että sen fyysisen siirtämisen lisäksi olisi mahdollista paneutua tarkemmin aineistojen vaurioita ennaltaehkäisevään säilytystyöhön sekä järjestelyyn. Onneksi ehdimme kuitenkin käyttää jonkin verran työaikaa esimerkiksi kuvien uudelleen pakkaamiseen, arkiston järjestelyyn, hyllykarttamerkintöihin sekä keskeneräisten asioiden kirjaamiseen jatkoa varten. Nykyisessä arkistotilassa vakituisilla työntekijöillä on paremmat mahdollisuudet saada sekä kuvakokoelma että arkisto käytettävämmäksi ja asiakkaille avoimemmaksi, mutta vielä on paljon työtä jäljellä. Aineistojen järjestäminen, suojaaminen, säilytystilojen olosuhteiden seuraaminen sekä aineistojen asianmukainen käsittely auttavat säilyttämään kokoelmat tulevaisuutta varten, mutta tekevät niistä saavutettavat myös nykyaikana.

Eräs muuton kipukohdista onkin ollut, ettei aina pysty tekemään niin hyvää ja viimeisteltyä työtä kuin haluaisi ja monista standardeista ja hyvistä suunnitelmista on ollut pakko luopua matkan varrella. Kuten kotimuutoissakin, tärkein työ on silloin saavutettu, kun muutettavat esineet ovat siirtyneet uuteen kotiin.

 

Marika Tarkiainen, projektityöntekijä

 

 

Esinepakkauksen ABC: Huonekalut ja muut suurikokoiset esineet

Yliopistomuseon muuttoprojektissa on enää loppurutistus jäljellä! Ruskeasuon hammasklinikan kokoelmien muuton jälkeen olemme siirtäneet esineistöä viimeisistä tyhjennystä vailla olevista kokoelmatiloista Viikin kampukselta. Viikkiin on ollut varastoituna suuri osa kokoelmaan kuuluvista huonekaluista ja muusta suuresta esineistöstä. Tässä blogitekstissä kerrotaan, miten olemme pakanneet tällaisia esineitä, ja millaisia uusia pakkaustapoja on otettu käyttöön muuton aikana. 

Puiset tukirakenteet 

Muuttoprojektin alkuvaiheessa lähes kaikki suurikokoiset esineet kiinnitettiin kuormalavoille seisomaan omalla painollaan. Meillä ei ollut työvälineitä, -tiloja eikä riittäviä puusepäntaitoja puisten tukirakenteiden rakenteluun. Kuitenkin monet esineemme olisivat kaivanneet tukea. Pyörien päällä seisovien esineiden pyörät on usein valmistettu esimerkiksi kumista tai muovista, jotka ikääntyessään muuttuvat hauraiksi. Samoin puisiin pyöriin on jo ajan kuluessa kohdistunut paljon kulutusta ja kymmenien vuosien painon kannattelu alkaa näkyä niissä materiaalin haurastumisena. Tukirakenteita saattavat kaivata myös jaloilla seisovat pöydät, sohvat, tuolit ja hyllyköt. Elokuussa 2020 aloitti uusi taitava museomestari Johannes, jolle järjestyi puusepänverstaan käyttöoikeus Museovirastolla. Esineille alkoikin syntyä hienoja puisia tukikehikoita.  

Suuri valkoinen ohjauspöytä kuormalavan päälle rakennetun puisen kehikon päällä.pöytä
Pyörillä kulkeva laite puisen tukikehikon päällä. Kuva: Helsingin yliopistomuseo/ Johannes Keltto

Lavoille kiinnitys Azoten avulla 

Edellisen muuton ajoilta olimme omaksuneet tavan kiinnittää suurikokoiset esineet kuormalavalle mustalla kiinnitysnauhalla. Kiinnitysnauhat ruuvattiin kuormalavaan kiinni, ja esineen ja nauhan väliin laitettiin pehmusteeksi silkkipaperia tai ohutta Stratocell-polyeteenisolumuovia. Muuton aikana huomattiin kuitenkin, että kiinnitysnauhalla kiinnittäminen ei sovellu kaikille esineille niiden muodon tai kunnon takia. Ruuvin poraaminen kiinnitysnauhan läpi koettiin myös hankalaksi.  

Nauhoin kuormalavaan kiinnitetty esine. Kuva: Helsingin yliopistomuseo/ Anni Tuominen

Museoviraston muutosta kopioitiin tapa, jossa esineen kulmien ulkopuolelle kiinnitetään palaset polyeteenisolumuovia. Muovipala kiinnitetään kuormalavaan ruuveilla. Otimme käyttöön Azote-tuotemerkillä myytävää solumuovia, joka on sopivan kiinteää pysymään paikallaan ruuveilla, mutta kuitenkin niin pehmeää, ettei se vahingoita kuljetuksen aikana esineitä. Azote on myös käytössämme olevista solumuoveista pitkäikäisintä, ja toimittaja lupaa sen olevan museolaatuista.  

Lähikuva puisen kaapin alanurkasta. Nurkan ympärillä palanen valkoista solumuovia, jonka alareuna on muotoiltu kaapin jalkalistan muotoiseksi. Takana kuormalavalla makaa punainen mattoveitsi.
Azote-paloja voi näppärästi muotoilla esineen muotoihin sopiviksi mattoveitsellä. Kuvassa kaapin jalkalistan mukaan muotoiltu kiinnityspala työn alla. Kuva: Helsingin yliopistomuseo/ Anni Tuominen
Lähikuva metallisesta pöydänjalasta, jonka vieressä on palanen ruuveilla kuormalavaan kiinnitettyä solumuovia.
Lähikuvassa Azote-pala kiinnitettynä kuormalavaan. Konservaattori ei luottanut maahantuojan lupaamaan museolaatuisuuteen, ja laittoi vielä silkkipaperipalasen esineen ja solumuovin väliin. Kuva: Helsingin yliopistomuseo/ Anni Tuominen

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Azote-kiinnityksistä tulikin muuttotiimin uusi suosikki! Työ sujui nopeammin kuin kiinnitysnauhan kanssa. Toki kiinnitysnauhaa tarvittiin vielä osaan esineistä lisäkiinnikkeeksi. Kovin painavia esineitä Azote ei myöskään jaksa pitää paikallaan, vaan niille tarvitaan puisia stoppereita ja nauhakiinnityksiä tilanteen mukaan. 

Kuvassa röntgenkoneen teline puisen tukirakenteen päällä. Käytössä sekä mustaa kiinnitysnauhaa että Azote-paloja painavan esineen paikoillaan pitämiseksi.
Kaikki keinot käyttöön! Kuvassa röntgenkoneen teline puisen tukirakenteen päällä. Käytössä sekä mustaa kiinnitysnauhaa että Azote-paloja painavan esineen paikoillaan pitämiseksi. Kuva: Helsingin yliopistomuseo/ Anni Tuominen
Hybridimalli. Azote-palat ja kuormalavaan ruuvatut pahviset kulmasuojat pitämässä pöydän osaa paikoillaan. Kuva: Helsingin yliopistomuseo/ Anni Tuominen

Tuolien pakkaus 

Yliopistomuseon kokoelmista löytyy noin 200 tuolia: on työtuolia, toimistotuolia, labrajakkaraa, opiskelijaruokalan, kirjaston ja luentosalin tuolia. Yliopistolaisten työ ja opiskelu tapahtuvat kansanterveyden kannalta yleensä harmittavasti istuen, ja yliopiston monisataavuotisen historian aikana onkin ehditty kuluttaa jos jonkinmoista penkkiä ja istuinta. Monet Yliopistomuseon kokoelmiin kuuluvista tuoleista on tiettyyn yliopiston rakennukseen varta vasten suunniteltu, ja osittain niiden merkittävän kulttuurihistoriallisen arvon vuoksi tuolien pakkaaminen otettiin erityiseksi kehittämiskohteeksi muuton aikana. Tietysti myös tuolien suuren lukumäärän vuoksi pakkausprosessia haluttiin sujuvoittaa. Teollisuusvakoilua kävimme harrastamassa Helsingin kaupunginmuseolla, ja myös Museoviraston käytävillä vilahdelleista tuolilavoista otettiin mallia. 

Suurin osa tuoleista pakattiin suurten pahvilaatikoiden sisälle. Käytössä meillä oli sekä EUR- että FIN-lavan kokoisia aaltopahvisia laatikoita. Kuhunkin laatikkoon mahtui pakkaamaan yleensä neljä tuolia. Laatikoihin laitettiin pahviset tilanjakajat estämään tuolien koliseminen toisiaan vasten kuljetuksen aikana. Tarpeen mukaan tuoleja pehmustettiin vielä silkkipaperilla tai solumuovilla. Samaan tapaan käytettiin myös puisia lavakauluksia, ja niihin hankittuja puisia jakajia pitämään esineitä paikoillaan lavoilla. Kiinnitysnauhojen ja –palojen kiinnittelyn jäätyä pois työ nopeutui huomattavasti, ja kaikki 200 tuolia saatiin pakattua kokoelmakeskukseen siirrettäviksi muutamassa viikossa.  

Työntekijä pakkaa valkoisella suojakankaalla peitettyä tuolia suuren pahvilaatikon sisään.
Projektityöntekijä Mai Joutselainen pakkaa tuolia pahvilaatikon sisälle. Kuva: Helsingin yliopistomuseo/ Katariina Pehkonen
Kuvassa neljä valkoisella suojakankaalla peitettyä tuolia ruskean pahvilaatikon sisällä. Tuolit on eroteltu toisistaan pahvisella tilanjakajalla.
Tuolit pahvilaatikossa valmiina hyllytettäviksi! Kuva: Helsingin yliopistomuseo/ Anni Tuominen
Lavakaulusten sisään pakattu vitriinikaappi, jonka osien välissä käytetty puisia tilanjakajia. Pehmusteiksi on tulossa Stratocell-merkkistä polyeteenisolumuovia. Kuva: Helsingin yliopistomuseo/ Hanna Tanskanen

Museolaatuiset materiaalit? 

Muuton aikana mietimme paljon konservaattoreiden ja museomestarin kesken materiaalien museolaatuisuutta, eli sitä, miten pakkausmateriaalit vanhenevat ja millaisia aineita ne erittävät ympärilleen ikääntyessään. Puisten kuormalavojen, lavakaulusten ja tukirakenteiden tiedetään olevan ongelmallisia, sillä puusta erittyy VOC-yhdisteitä, jotka saattavat kiihdyttää museoesineissä olevien materiaalien ikääntymistä. Pahviset laatikot, joihin tuoleja pakattiin, saattavat sisältää liimoja ja vanhetessaan happamia yhdisteitä, jotka voivat reagoida museoesineiden kanssa ei-toivotulla tavalla. Myös muovisten kiinnitysnauhojen ja polyeteenisolumuovien ikääntyminen huoletti. Osa muoveista saattaa muuttua tahmeaksi tai hauraaksi ajan myötä, ja koska muovien tarkkaa koostumusta ja valmistustapaa on mahdotonta saada selville, on vaikeaa ennustaa myös niiden ikääntymistä.  

Aikataulupaineet ja budjetti antoivat kuitenkin tietyt raamit tekemiselle, ja monessa tapauksessa päädyttiin edullisempaan ja nopeammin saatavilla olevaan ratkaisuun. Ajatuksissa pyöriteltiin esimerkiksi teräslavoja puisten sijaan, mutta teräslavojen 20-kertainen hinta verrattuna puisiin koitui esteeksi. Markkinoilla on myös erilaisia museolaatuisia eristemateriaaleja, joilla kuormalavoja ja muita puisia materiaaleja olisi mahdollista päällystää, mutta päällystämiseen kuluva työmäärä olisi ollut kohtuuton ja mahdotonta toteuttaa projektin puitteissa. Samoin pohdittiin, olisiko tuolilaatikoita voinut valmistaa museolaatuisesta pahvista, mutta hinta olisi ollut näillekin monikymmenkertainen aaltopahvisiin verrattuna.  

Suurikokoisten esineiden säilyttämiseen saatiin kuitenkin hyvä kompromissiratkaisu, ja materiaaleja on mahdollista vaihtaa vähitellen museolaatuisiin, mikäli ne ajan myötä osoittavat ei-toivottuja ikääntymisen merkkejä. 

Anni Tuominen, konservaattori

Lähteitä: 

https://www.getty.edu/publications/resources/virtuallibrary/0892368519.pdf 

Chiantore, O.; Poli, T. Indoor Air Quality in Museum Display Cases: Volatile Emissions, Materials Contributions, Impacts. Atmosphere2021, 12, 364. https://doi.org/10.3390/atmos12030364 

 

Nopeasti, tehokkaasti ja turvallisesti – Siirtolavapakkaamisen ABC

Yliopistomuseon muuttoprojektissa on tähän mennessä pakattu jo lukemattomia esineitä usealla eri tavalla. Projektin edetessä ja tietotaidon lisääntyessä muuttotiimiläiset ovat ideoineet uusia tapoja pakata esineitä turvallisemmin sekä tehokkaammin. Tämän tekstin aikana valotamme teille uusinta pakkausinnovaatiotamme, siirtolavoja. Kädestä pitäen ja kohta kohdalta kuljetamme sinut, lukija, kohti turvallista ja helppoa esinesiirtoa.

Lavat ja niiden kaulukset

Ajatus siirtolavoista sai alkunsa konservaattorin turhautumisesta: miksi pakata hyllyssä olevia isohkoja esineitä muuttolaatikkoon ja siitä taas takaisin hyllyyn, ja tehdä ikään kuin turhaa pakkaustyötä? Yhdessä museomestarin ja muiden muuttotiimiläisten kanssa pidetyn ideariihen tuloksena syntyivät siirtolavat.

Siirtolavoissa puiset lavakaulukset ja kauluksen sisäpuolelle tulevat välilevyt luovat esineille turvalliset olot uusiin sijoituspaikkoihin matkaaville esineille. Lavat pakkausmateriaaleineen voi palauttaa sellaisinaan takaisin vanhoihin kokoelmatiloihin ja pakata niihin tehokkaasti lisää esineitä hyllyistä.

Siirtolavapakkaaminen kohta kohdalta

1) Ensin lavaan niitataan aluspahvi. Tämän jälkeen lavalle laitetaan lavakaulus tai kaksi riippuen siitä, kuinka korkeita siirrettävät esineet ovat. Lavatilaa jakavat välilevyt asetetaan kiinni alimpaan lavakaulukseen.

Kolmiosainen kuvasarja, jossa ensin tyhjä kuormalava, sitten lava lavakaulusten kanssa ja viimeisenä mukaan on lisätty välilevyt ristikkäin lavakauluksen sisään.
Siirtolavan kokoamista. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Mai Joutselainen.

2) Esineet erotellaan pakastettaviin ja ei-pakastettaviin. Tämän jälkeen ne asetellaan lavalle esineturvallisesti ja pehmustetaan matkaa varten.

3) Koska esineiden ei ole tarkoitus oleilla pitkään siirtolavojen hellässä huomassa, käytetään niiden matkan pehmustamiseen pääasiassa kuplamuovia ja aaltopahvia. Tarvittaessa silkkipaperi on paikallaan ja huteria matkustajia voi kiinnittää lavan laitoihin esimerkiksi puuvillanauhalla.

Kuplamuovilla pehmustettuja esineitä siirtolavan päällä.
Esineet pehmustetaan ja tuetaan kuplamuovilla matkaa varten. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Mai Joutselainen.

4) Lavojen päälle laitetaan sadesuojaksi muovia tavalliseen tapaan ja toimintaohjeet vastaanottavalle taholle lavan purkua varten. Muista myös merkata laatikko- tai esinelistaan lähtevät esineet!

Valmis lava, missä esineet ovat pehmustettuina sadesuojana toimivan muovipeitteen alle.
Kuljetusta odottava siirtolava valmiiksi pakattuna. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Mai Joutselainen.

5) Pölyn varalta suojahuputetut esineet ovat kuljetuksen jälkeen valmiita sijoitettaviksi suoraan lopullisille paikoilleen kokoelmatilan hyllyissä.

Esineitä on purettu lavalta odottaviin hyllyihin. Projektilainen tarkistaa hyllypaikkaa tietokoneelta esinehyllyn äärellä.
Hyllyesineet löytävät lopullisen asuinpaikkansa muuttotiimin toimesta. Projektityöntekijä Hanna Tanskanen kirjaa ylös esineiden hyllypaikkoja. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Susanna Paasonen.

6) Esineistä tyhjät lavat voidaan palauttaa sinne, missä niitä tarvitaan ja käyttää uudelleen. Myös puhtaat pakkausmateriaalit kannattaa kierrättää!

Yliopistomuseon muutossa siirtolavat ovat osoittautuneet hyväksi menetelmäksi kuljettaa esineitä turvallisesti ja nopeasti paikasta toiseen. Projektin lopun häämöttäessä aika tuntuu olevan enemmän kuin rahaa, ja siksi tehokkaiden menetelmien kehitteleminen oli ajankohtaista. Kaikkein herkimmille esineille tällainen matkustustapa ei toki sovi, vaan niitä varten on syytä käyttää pehmeämpiä kuljetustapoja. Esimerkiksi herkät kipsiveistokset pakattiin Yliopistomuseolla omiin pehmustettuihin muuttolaatikoihinsa.

Mai Joutselainen, projektityöntekijä

Ruskeasuon selätys

Keväällä muuttotiimissä koittivat ilon ja helpotuksen ajat: urakka Ruskeasuon hammasklinikalla saatiin valmiiksi ja entisen Hammaslääketieteen museon kokoelmat siirrettiin onnistuneesti Kokoelmakeskukseen. Yksi projektin laajimmista ja haastavimmista kokonaisuuksista aloitettiin syksyllä 2020, ja loppuvuodesta loimme myös muuttoblogissa katsauksen kiehtovaan hammaslääketieteen kokoelmaan sekä tulevaan urakkaan.

Nyt pienen kesätauon jälkeen on hyvä palata muistelemaan hammaslääkärin hoitoyksiköiden eli unittien, röntgenkoneiden ja hammasmallien täyteisiä työpäiviä Ruskeasuolla. Ruskeasuon hammasklinikan rakennuksien purun alta kokoelman turvaan saattaneet työn sankarit Jenni Jormalainen, Katariina Pehkonen, Hanna Tanskanen, Marika Tarkiainen ja Riina Uosukainen avaavat tässä blogikirjoituksessa tunnelmiaan ja projektin mielenkiintoisia vaiheita. 

Innolla kohti haasteita 

Tiimi pääsi tutustumaan Ruskeasuon hammasklinikan tiloihin ja kokoelmaan jo ennen työskentelyn aloittamista. Ennakkotunnelmat olivat odottavat, mutta ahtaat tilat, esineiden runsas määrä ja suurten esineiden liikutteluun liittyvät mahdolliset haasteet herättivät myös pohdintaa. 

”Ensimmäinen reaktio oli, että melkoinen urakka edessä”, Jenni toteaa ja saa näkemykselleen hyväksyntää muun tiimin suunnalta. 

”Ennakkoon suurin huolenaihe olivat röntgenkoneet ja isot unitit, kun esineistä näkee jo päälle, että ovat hankalia nostaa ja siirtää”, kokoelmamuutossa projektipäällikkönä toimiva Katariina kertoo. 

Samalla laajan kokoelman läpikäyntiin oltiin tarttumassa muuttotiimille tutulla reippaalla asenteella: 

”Tutustumiskäynnin jälkeen oli kuitenkin innokas olo ja teki mieli tarttua toimeen. Kiinnosti tietää, mitä kaikkea hyllyjen kätköistä voisi löytyä”, Hanna muistelee ennakkotunnelmiaan. 

Helsingin yliopistomuseon työntekijä tutkii esineitä suojavarusteissa valkoisen seinän edessä. Työntekijän vieressä on valkoisesta kankaasta ja pöydästä kyhätty valokuvasupiste.
Hanna Tanskanen inventointityössä. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Riina Uosukainen.

Yllätyksiltä ei voi välttyä 

Työt Ruskeasuolla aloitettiin kokoelmien inventoinnilla ja valokuvaamisella.  

”Inventoinnissa eroteltiin eri numeroille huonekalut, taide, esineet, arkistomateriaali ja kemikaalit. Esineille tai esineryhmille annettiin inventointinumerot, ja ne kuvattiin, minkä jälkeen niiden sijainti ja tiedot kirjattiin Exceliin. Inventointi saatiin tehtyä paikan päällä jouluun mennessä”, Hanna kertoo työskentelyn alkuvaiheista.

Metropolian enstisiin tiloihin on aseteltu lattialle koko huoneen täydeltä pieniä inventoituja esinekokonaisuuksia.
Inventoidut esineet odottavat pakkaajaansa. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Jenni Jormalainen.

Taustatietojen perusteella kokoelman oli arvioitu sisältävän noin 13 000–15 000 esinettä. Työn edetessä kävi kuitenkin ilmi, että esinemäärä oli huomattavasti isompi, ja esineistä vain murto-osa oli luetteloitu. Lopulta inventoinnin jälkeen esineiden määräksi arvioitiin noin 20 000. 

”Ei uskoisi kahteen varastohuoneeseen ja muutamaan pieneen näyttelytilaan mahtuvan niin paljon!” Katariina huudahtaa. 

Myös muita haasteita ilmeni: 

”Monista esineistä puuttui kontekstitietoja. Esineitä oli myös sijoiteltu ympäri rakennusta, ja niiden sijaintipaikkoissa oli tapahtunut odottamattomia muutoksia”, Jenni muistelee. 

Kokoelmien oli jo etukäteen arvioitu sisältävän runsaasti erilaisia haitta-aineita, kuten esimerkiksi asbestia, elohopeaa, PCB-öljyä ja muita kemikaaleja. Myös näitä löytyi vielä arvioitua enemmän. Sekä tämä että runsas esinemäärä pakottivat tiimiläiset muokkaamaan alun perin suunniteltuja työprosesseja myös työn tiimellyksessä. 

”Päätimme jonkin aikaa esineinventointeja tehtyämme, että on turvallisempaa aloittaa suojavarusteissa myrkkyjen inventoimisella ja samalla siirtää kemikaalit pois muiden esineiden joukosta”, Hanna kuvailee kemikaaliurakan selätystä. 

”Inventoinnin jälkeen kemikaalien CAS-numerot ja vaarallisuus selvitettiin ja jokainen myrkky sai poisto- tai säästöpäätöksen. Tämän jälkeen myrkyt lajiteltiin säästöihin ja poistoihin.”

Ruskeasuon muista kokoelmista erotellut kemikaalipakkaukset on asteltu lattialle pahvi- ja muovilaatikoihin. Yliopistomuseon työntekijä seisoo huoneen oviaukossa suojavarusteissa.
Poistopäätöksen saaneet myrkyt odottavat Fortumin asiantuntevaa kuljetusta omassa nurkassaan. Susanna Paasonen on suojahuppunsa sisällä tyytyväinen. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Hanna Tanskanen.

Hammaslääketieteen kokoelman myrkyllisten aineiden läpikäyntiä on valotettu blogissa jo aiemmin kahden tekstin verran (osa 1 ja osa 2). Tämä kertoo osaltaan omaa kieltään siitä, miten merkittäväksi osaksi kemikaalien selvitys- ja käsittelytyö projektissa muodostui. 

Kokoelma saatiin kunniakkaasti inventoitua kokonaisuudessaan, mutta ennakoitua suuremmasta esinemäärästä ja tiukasta muuttoaikataulusta johtuen esimerkiksi osa luetteloinnista joudutaan tekemään vasta myöhemmin. Suurin osa esineistä pääsi kuitenkin jo ennen Kokoelmakeskukseen siirtämistä kulkemaan koko tehokkaan kokoelmaprosessin läpi. 

”Inventoinnin jälkeen kokoelmasta tehtiin poistoja kokoelmapäällikkö Jaana Tegelbergin ja museoamanuenssi Henna Sinisalon päätöksillä. Säilytyspäätöksen saaneille esineille seuraavana oli vuorossa luettelointi kokoelmatietokanta Akseliin ja pakkaaminen pitkäaikaissäilytystä varten laatikoihin tai lavoille. Työtehtävien monipuolisuus toi onneksi paljon vaihtelua työpäiviin”, Jenni kertoo.

Ahtaat tilat, valtavat masiinat 

Jo ennakkoon todetut ahtaat työskentelytilat aiheuttivat myös monessa kohtaa päänvaivaa. 

”Hammasklinikan rakennusta ei oltu suunniteltu museon kokoelmatilaksi: ahtaat käytävät ja oviaukot estivät esimerkiksi käyttämästä isoja lavoja, ja valmiiden lavojen kerääminen kuljetuksiin oli hankalaa”, projektipäällikkö Katariina summaa. 

Keinot kuitenkin keksittiin: 

”Tehokas tetris ja lavasiirtojen aikataulutus olivat tässä apuna!”

Museomestari Johannes Keltto sahaa kapean oviaukon alaosan karmeja, jotta kuormalava mahtuu ovesta ulos.
Ahtaisiin oviaukkoihin tehtiin omakätisesti tarvittavia laajennuksia. Ruskeasuon hammasklinikan rakennus tullaan purkamaan, joten museomestari Johannes Kelton sahauspuuhat olivat täysin tervetullut apu esineiden siirossa. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Susanna Paasonen. 

Myös tiimin työskentelyyn varatut tilat olivat aluksi riittämättömät, mutta tämäkin ongelma ratkesi aktiivisten lisätilakyselyiden myötä. 

Meillä oli aluksi vain muutaman neliön kokoinen huone, johon mahtui kaksi kuvauspöytää ja kaksi työskentelypöytää. Onneksi myöhemmin saimme käyttöön entiset Metropolian isot tilat, joihin muuttotiimi pystyi levittäytymään ja toisaalta myös levittämään esineitä kuvattavaksi, pakattavaksi tai muuten käsiteltäväksi”, Marika kertoo lisätilan vaikutuksesta työskentelyyn. 

Myös jo ennakkoon huolta herättäneet suurikokoiset esineet edellyttivät tiimiltä monenlaista ongelmanratkaisua. 

”Suuret esineet olivat kuin oma projekti projektin sisällä”, Hanna luonnehtii urakkaa. 

Ruskeasuon raskas laitteisto sisälsi muun muassa hammaslääkärien unitteja, poria, turbiineja, kompressoreja, röntgenlaitteita ja potilastuoleja. Kuten Katariina aiemmassa raskaiden, mahdollisesti öljyä sisältävien, esineiden käsittelyä valottavassa tekstissään kuvailee, vaati näiden pakkaaminen ja siirtely erityistä suunnitelmallisuutta sekä välinehankintoja. Haitallisen PCB-öljyn pitoisuuksia testattiin etukäteen ottamalla näytteitä sekä esineistä että hengitysilmasta. Museomestarimme Johannes oli tiimille korvaamaton apu suurten esineiden liikuttelussa ja turvallisten säilytysratkaisujen kehittämisessä niille.

Neljä Yliopistomuseon työntekijää seisoo tulettamassa kädet ilmaan nostettuina lavalle kiinnitetyn röntgenkoneen takana
Massiivinen röntgenkone on lavalla, ja tilanne vaatii yhteiskuvaa. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Jenni Jormalainen.

Onnistumisen iloa 

Suurien hoitoyksiköiden ja röntgenlaitteiden liikkeelle saaminen oli suuri onnistuminen. Moni Ruskeasuolla työskennelleistä listaakin tämän suosikkimuistojensa joukkoon. 

Oli ilo nähdä, kuinka jokin murheenkryyniksi osoittautunut esine saatiinkin liikkumaan lavalle ja pakattavaksi”, Marika kuvailee. 

Myös ilon hetkiä mahtui runsaasti mukaan monista haasteista huolimatta. Erityisesti tiimin kanssa jaetut hauskat hetket, kuten pikkujoulut Ruskeasuon Unicafen tiloissa, Euroviisu-hittien vauhdittamat yhteiset pakkausrupeamat sekä kevään lämmössä vietetyt jäätelötauot ulkona toivat piristystä puurtamisen lomassa. 

Neljä Yliopistomuseon työntekijää istuu rappusilla auringonpaisteesssa.
Kevään koittaessa taukoja pystyi pitämään myös ulkona auringosta nauttien. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Jenni Jormalainen.

Kokoelman erityisen kiinnostavat ja kauniit esineet ovat jääneet myös mieleen hankalasti liikutettavien laitteiden ja myrkkypullojen ohella. 

”Mieleen on jäänyt esimerkiksi valtava leikkaussalilamppu, joka oli jollain konstilla nostettu huteran hyllyn päälle. Sen siirto vaikutti erittäin haastavalta ahtaissa tiloissa, mutta lopulta lamppu saatiin onnellisesti alas. Lamppu olikin tarkemman tutkimisen jälkeen yllättävän hieno esine”, Jenni kertoo. 

Jotkin lasiesineet olivat todella kauniita, ja niitä oli ilo käsitellä”, Marika muistelee. 

Joillekin suosikkiesineen valinta tuottaa myös vaikeuksia: 

”Ruskeasuon kokoelma oli yllättävän monipuolinen, vaikea sanoa!” tuumailee Katariina. 

Hammaslääkäri(esineide)n pelko voitettu 

Urheilutoimittajan suosikkikysymykseen ”Miltä nyt tuntuu?” Ruskeasuon tiimillä on varsin yksimielinen vastaus: helpottuneelta. Valtaosin tuntemattoman laajan kokoelman haltuunotto on ollut todellinen urakka, jossa oli usein reagoitava myös yllättäviin tilanteisiin. 

”Projektin onnistuminen vaati kaikilta paikalla työskennelleiltä jatkuvasti erilaista ongelmanratkaisua työn ohessa, ja onneksi työkaverilta sai tarvittaessa myös henkistä tukea. Aina tulee yllätyksiä, mutta niiden kanssa oppii elämään, jos niihin on mahdollista etsiä yhdessä ratkaisuja”, Marika kiittelee. 

”Jokainen työntekijä toi projektiin oman huomiokykynsä ja osaamisensa, eikä minulla ainakaan ollut epäilystäkään, etteikö tätä saataisi hoidettua”, Riina jatkaa. 

Selin kameraan seisova Yliopstomuseon työntekijä kirjoittaa valkotaululle jäähyväisviestiä Ruskeasuon urakalle.
Kiitos ja näkemiin! Marika Tarkiainen kirjoittaa odotettua viestiä taululle Ruskeasuon viimeisenä työskentelypäivänä Jenni Jormalaisen seuratessa vierestä. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Hanna Tanskanen.

Jenni tiivistää Ruskeasuon projektista mukana lähteviä oppeja: 

”On tärkeää tutkia ennen töiden aloittamista, millaisia esineitä kokoelmaan kuuluu. Onko joukossa mahdollisesti haitta-aineita? Mitä henkilösuojaimia ja välineitä esineiden läpikäymiseen tarvitaan, ja onko tarpeellista tehdä haitta-aineanalyysejä tiloissa ennen töiden aloitusta.” 

Huolellisen suunnittelun ja toimivan asiantuntijayhteistyön merkitys, kuten Ruskeasuolla Hammasklinikan henkilökunnalta saatu apu esineiden tunnistuksessa, korostuu myös muiden tiimiläisten näkemyksissä. Yksimielisiä ollaan kuitenkin myös siitä, että kokoelmatyössä tulee aina vastaan ennakoimattomia asioita, joten varautua kannattaa lähtökohtaisesti kaikkeen.  

Kuten Hanna kiteyttää: 

”Kaikkea mahdollista voi tulla vastaan, kuten kartonkirasiasta pöllyävää asbestipumpulia*.” 

 

*Toim. huom. asbestipumpulia käsiteltiin asianmukaisissa suojavarusteissa. 

 

Susanna Paasonen, (niin ikään Ruskeasuolla karaistunut) projektityöntekijä. 

Päänäyttely pakettiin – Ajattelun voimaa -perusnäyttelyn purku osana muuttoprojektia

Tätä tekstiä kirjoitettaessa Ajattelun voimaa -näyttely on jo rakenteita myöten purettu ja Yliopiston päärakennuksessa Fabianinkadun puolella sijainnut kolmannen kerroksen näyttelytila ammottaa tyhjyyttään. Esineet eivät ole kuitenkaan siirtyneet itsestään laatikoihin, vaan muuttotiimi ahkeroi näyttelynpurun kimpussa kevään aikana. Tässä kirjoituksessa pureudumme näyttelyn purkamisen suunnitteluun, toteutuksen dokumentointiin sekä esillä olleiden haastavien esineiden pakkaamiseen. 

Ledilamppujen alla näyttelyrakenteita, esineitä sekä pakkausmateriaaleja.
Ajattelun voimaa purkamisen keskellä. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Johannes Keltto.

Aiemman, Arppeanum-rakennuksessa esillä olleen perusnäyttelyn manttelinperijä Ajattelun voimaa avattiin maaliskuussa 2015. Helsingin yliopiston johto toivoi Yliopistomuseon kokoavan yliopiston tarinaa kertovan näyttelyn 375-juhlavuoden kunniaksi. Näyttely syntyi museon henkilökunnan yhteistyön tuloksena näyttelypäällikkö Pia Vuorikosken johdolla. Näyttelyarkkitehtuurista vastasi suunnittelutoimisto Amerikka. Näyttely käsitteli Helsingin yliopiston historiaa aina Turun Akatemian ajoista 1640-luvulta 2000-luvulle asti, ja mielenkiintoisten esinevalintojen kautta pyrittiin konkretisoimaan yliopiston toisinaan mutkikasta ja monipolvistakin historiaa. Erityistä painoarvoa annettiin opiskelijoille: opiskelijaelämän eri puolia valotettiin aina nykyaikaan asti. Yliopiston päärakennuksen peruskorjauksen painaessa päälle näyttely oli kuitenkin purettava kevättalvella 2021.  

Nainen istuu työpöytänsä äärellä. Taustalla isokokoisia, Venäjän keisareita esittäviä muotokuvia.
Konservaattori Anni Tuominen keskittyy keisarien keskellä. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Johannes Keltto.

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty 

Ajattelun voimaa -näyttelyn purun suunnittelusta ja toteutuksen ohjaamisesta vastasi konservaattori Anni Tuominen. Näyttely piti purkaa pois päärakennuksen uuden puolen peruskorjauksen tieltä. Suunnittelu alkoi paluulla näyttelyn pystytykseen ja esinelistoihin, joiden pohjalta jokaiselle objektille mietittiin etukäteen asianmukainen käsittely ja jokainen työvaihe löysi paikkansa projektin aikataulussa. Huolellisen pohjatyön ja yhteenhitsautuneiden työskentelytapojen ansiosta näyttely saatiin purettua hieman yli kuukaudessa. Prosessin pääkohdat Anni on summannut alla olevaan listaukseen.  

Nainen istuu tietokoneen ääressä selin kameraan. Vieressä punainen kansio, jossa paperisia esinelistoja.
Paperiset esinelistat, excel-taulukot ja kokoelmanhallintajärjestelmä muodostivat purkuprojektin perustan. Projektityöntekijä Marika Tarkiainen tarkistaa esineiden käsittelyohjeet ennen pakkaamista. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Anni Tuominen.

Päänäyttelyn purun suunnittelun muistilista: 

  • Ennen esineiden liikuttelua: varmista, että näyttely on dokumentoitu valokuvaamalla 
  • Kaiva esiin näyttelyn pystytyksen aikaiset esinelistat. Varmista, että kokoelmanhallintajärjestelmässä on ajantasaiset tiedot esineistä ja esinekuvat. 
  • Jaottele esineet määränpään mukaan: lainat, arkistoaineisto ja esineet menivät tässä tapauksessa eri paikkoihin. Laadi näyttelyn purkajille lista esineistä, johon kirjataan kaikki esineen siirtoon liittyvät tiedot. Lista toimii työohjeena. 
  • Suunnittele, millaisia pakkausmateriaaleja, työpöytiä, työvaloja ja välineitä purkuun tarvitaan. Haali tarvikkeet kasaan ja tilaa niille kuljetukset 
  • Ota yhteyttä lainaajiin, ja sovi kuljetusjärjestelyistä. Laadi palautukseen liittyvät palautustodistukset 
  • Jaottele esineet materiaalin mukaan: pakastettavat, ei pakastettavat, mahdolliset karanteeniesineet. Osa materiaaleista on pakastettava ötökkäriskin vuoksi ennen Kokoelmakeskukseen siirtämistä.  
  • Eihän vitriineihin ole päässyt ötököitä?  Kun otat esineen vitriinistä, tarkista, ettei vitriinin pohjalla tai esineessä ole munia, syömäjätettä tai uusia syömäjälkiä 
  • Kartoita näyttelyssä olevat mahdollisesti vaarallisia aineita sisältävät esineet ja suunnittele niiden siirto vaihe vaiheelta työntekijöiden turvallisuus huomioon ottaen 
  • Kartoita esinekuljetusten kulkureitit alusta loppuun. Huomioi hissin koko, oviaukkojen koko, mahdolliset kynnykset, ahtaat mutkikkaat kulkureitit, lastausalueen katokset sekö katosten mahdollinen puuttuminen 

Kulissien kulissien takana – päänäyttelyn purun dokumentointia 

Museotyön ja erityisesti Yliopistomuseon kokoelmamuuton dokumentointi on ollut osa muuttotiimin työtä koko projektin ajan. Ahkerointia on dokumentoitu sekä päiväkirjamuotoisilla muistiinpanoilla että ennen kaikkea valokuvaten työvaiheita ja -tiloja enemmän ja vähemmän spontaanisti. Dokumentoinnin avulla on pyritty toki myös säilyttämään projektin mieleenpainuvat hetket tiimiläisten omissa muistojenkirjoissa, mutta myös tallettamaan tietoa projektin etenemisestä ja erilaisista työvaiheista Yliopistomuseon kokoelmiin. Työn käytäntöjen dokumentointi ja tallettaminen voi hyödyttää tulevien kokoelmaprosessien suunnittelua ja antaa museolle mahdollisuuden tarkastella oman toimintansa historiaa. Myös aiheesta kiinnostunut yleisö on haluttu päästää kurkistamaan projektin kulissien taakse jakamalla muuttotiimin tuottamia viestinnällisiä sisältöjä eri kanavissa, joista tärkeimpinä Muuttoblogi  sekä muuttojen oma Instagram-tili. 

Päänäyttelyn purun työvaiheita suunnitellessa dokumentointiin ja purkuprosessin valokuvaamiseen päätettiin kiinnittää aivan erityistä huomiota. Ajattelun voimaa -näyttely on ollut tärkeä ja näkyvä osa museon toimintaa ja sen päättyminen koko museon kannalta merkityksellistä. Tämän johdosta toive huolellisesta purun dokumentoinnista sekä museon viestintään soveltuvasta kuvallisesta sisällöntuotannosta tehtiin myös museon johtoportaasta. Meille muuttotiimiläisille annettiin dokumentoinnin toteutuksessa varsin vapaat kädet, kunhan sisältöä saataisiin monipuolisesti niin pakattavista esineistä, työtään tekevistä purkajista kuin tyhjenevistä näyttelytiloista. 

Mies kuvaa naista, joka pakkaa pahvilaatikkoon hevosen pään anatomista mallia.
Museomestari Johannes Keltto videokuvaa konservaattoria työssään. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Marika Tarkiainen.

  Työvaiheet talteen 

Dokumentointia lähdettiin toteuttamaan päänäyttelyn kohdalla, kuten musssakin työkohteissa: sekä spontaanisti että suunnitelmallisesti. Kiinnitimme varsinkin huomiota siihen, että Annin purkusuunnitelmassa olevat työvaiheet, kuten näyttelyyn pystytetyt asianmukaiset työpisteet, esineiden jaottelut ja kullekin sopivat pakkausmateriaalit sekä esinekuljetuksen vaiheet, tulivat dokumentoinnissa esille. Erityisen kiinnostavien, valokuvauksellisten ja haastavien esineiden ollessa käsittelyvuorossa joku meistä kaivoi niin ikään kameran esiin. Esimerkiksi kuvasarja yliopiston perustamisasiakirjan hauraan jalustan siirrosta kuvaa huolellisen dokumentoinnin johdosta seikkaperäisesti haastavan esineen vaatimaa asiantuntemusta pakkaustapojen suunnittelussa ja toteutuksessa. Jalusta matkasi paikaltaan näyttelystä pyörien päällä yliopiston päärakennuksen kapeaan hissiin ja siitä edelleen hellyydellä sekä pieteetillä toteutettuun rullakkopakkaukseen Kokoelmakeskukseen siirtämistä varten. 

Kolme Yliopistomuseon työntekijää kuljettaa jalustaa ulos hissistä.
Hienosti rullaa! Yliopiston perustamisasiakirjan jalusta on saatu turvallisesti hissistä ulos ja purkutiimi on syystä tyytyväinen. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Susanna Paasonen.

Myös museomestarimme Johannes Keltto oli mukana ideoimassa ja paikan päällä tekemässä purun dokumentointia. Johannes toteutti museon viestintää varten videotutoriaalin konservaattorin standardeilla tehdystä rutinoituneesta esineen laatikkopakkaamisesta. ”Boxing” -video on nähtävissä esimerkiksi museon Instagram-tilillä. 

Lopulta konservaattorin, museomestarin ja kolmen projektityöntekijän voimin saimme paitsi Ajattelun voimaa -näyttelyn purettua suunnitelmallisesti ja jouhevasti myös runsaan saldon valokuvia purun työvaiheista. Dokumentointia toteuttaessa pysähdyimme myös tarkastelemaan esineitä uusilla tavoilla ja näiden joukosta nousi meille uusia suosikkeja, jotka olivat saattaneet jäädä näyttelyssä aiemmin huomaamatta. Vaikka kaikkia purun aikana syntyneitä valokuvausideoita ei ehdittykään toteuttaa, muodostui päänäyttelyn purusta erityisen hyvin dokumentoitu projektin osa-alue. 

Nainen esittelee kankaasta valmistettua pehmolelua.
Osana käsityösuunnittelun prosessia tutkinutta projektia syntynyt Unto-Uolevi pehmoeläin nousi yhdeksi purkutiimin suosikkiesineistä. Helsingin yliopiston käsityötieteen opiskelijat valmistivat suloisen pehmon projektissa mukana olleiden lasten piirustusten pohjalta. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Susanna Paasonen.

Viimeinen esine vitriinistä ulos 

Museon henkilökunnan rautaisella ammattitaidolla päänäyttely saatiin purettua vähän päälle kuukaudessa. Koko projektin ajan työntekoa leimasi varmuus ja rauha: jokaiselle esineelle oli jo etukäteen mietitty toimintasuunnitelma ja vastaantulleista yllätyksistä selvisimme yhdessä pohtimalla.  Nyt esineet nauttivat Kokoelmakeskuksessa ansaitsemastaan levosta ja osa niistä odottaa pääsyä uuteen päänäyttelyyn.  

Kaksi naista nostavat vitriinistä pois herkkää vaakaa.
Esineiden turvallisuuden perusta on yhteistyö ja avunanto. Projektityöntekijä Susanna Paasonen ja konservaattori Anni Tuominen varmistavat, että herkän vaa’an matka vitriinistä laatikkoon on mahdollisimman vaaraton. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Marika Tarkiainen.

 

Anni Tuominen, konservaattori

Marika Tarkiainen, projektityöntekijä

Susanna Paasonen, projektityöntekijä

Mai Joutselainen, projektityöntekijä

Lekyytti, ruodekulho ja amforiskos – Antiikin kokoelmat Helsingin yliopistomuseossa

Antiikin kokoelma on Yliopistomuseon yksi hienoimmista alakokoelmista, ja sisältää noin 400 esinettä lukuisilta eri lahjoittajilta. Kokoelmaan kuuluu myös klassillisen filologian (nykyisen antiikin kielten ja kulttuurien) oppiaineen kokoelma. Antiikin aikakausi sijoittuu noin 800 eaa. – 500 jaa. muinaisen Kreikan ja Rooman suuruuden ajalle, ja sitä pidetään länsimaisen sivistyksen alkuna. 

Vuodesta 2014 yli puolet antiikin kokoelmasta on ollut esillä Metsätalon käytävällä seitsemässä vitriinissä. Helsingin yliopiston klassillisen arkeologian dosentin Leena Pietilä-Castrénin mukaan Metsätalolla oleva kokoelma on maan laajin esillä oleva antiikin kokoelma ja kattaa antiikin keskeisimmät esinetyypit keramiikasta sekä lasi- kivi- ja pronssiesineistä.  

Mustakuviokeraamiset lekyytit pakattuna huolellisesti silkkipaperiin ja museolaatuiseen laatikkoon. Kuva: Jenni Jormalainen / Helsingin yliopistomuseo.

Ennen Metsätaloa antiikin kokoelmat sijaitsivat Arppeanumissa antiikkihuoneessa, mutta kun museon melko lyhytaikaiseksi jäänyt sijainti Arppeanumissa vaihtui yliopiston päärakennukselle, sijoitettiin lähes kaikki esineet klassillisen filologian oppiaineen käytävälle esille 

 

Ei kokoelmaa ilman lahjoittajia

Suomessa ei ole yhtään antikvaariseen esineistöön ja kulttuuriin keskittynyttä museota, ja Metsätalon noin 300 esineen kokoelma on näytteillä pääsiassa yliopiston henkilökunnalle, opiskelijoille, opinnäytteen tekijöille ja tutkijoille. Kokoelma on karttunut ainakin kymmenen eri lahjoittajan vuosikymmenien aikana keräämistä esineistä.  

Esillä on ollut esimerkiksi FM Eila Suolahden (1919–2010) lahjoittamia etruskilaisia buccherokeramiikkavaaseja ja suomalaisissa kokoelmissa harvinaista impastokeramiikkaa. Varhaisimpiin lahjoittajiin kuuluu Christoffer H. Ericsson (1920–2009), meri- ja taidehistorioitsija, professori ja kapteeniluutnantti, joka lahjoitti 1980 Helsingin yliopistolle kokoelmansa. Ericssonin keräily oli alkanut jo lapsuudessa lahjaksi saadusta terrakottapäästä  

Projektityöntekijä suunnittelemassa esinelaatikkoa Suolahden lahjoittamalle impasto-uurnalle. Kuva: Jenni Jormalainen / Helsingin yliopistomuseo.

Esinemääräisesti laajin kokonaisuus on FM Birgitta Lojanderin (1921–2011) niin kutsuttu Välimeren kokoelma, joka sisältää keramiikkaa, roomalaista lasia, terrakottafiguriineja, astioita, veistoksia, öljylamppuja, koruja ja pronssiesineitä. Keräilijät ovat hankkineet esineitä enimmäkseen matkoilta, antiikkimarkkinoilta ja kauppiailta, mutta saaneet niitä myös lahjaksi 

Yleisesti museoissa ja muistiorganisaatioissa vastaavanlaisten kokoelmien alkuperien tutkiminen on alkanut lisääntyä, sillä tällaisiin kokoelmiin liittyy usein eettisiä ongelmia ja epäselvyyttä siitä, miten keräilijät ovat esineet hankkineet. Myöskään Yliopistomuseon kokoelman esineiden taustoista ei olla täysin selvillä.   

 

Turvaan Metsätalon remontin tieltä

Maaliskuussa 2021 antiikin esineet päätettiin siirtää Yliopistomuseon kokoelmatiloihin Vantaan kokoelmakeskukseen pois remontin tieltä. Metsätaloa remontoidaan kesäkuukausina, ja esineet palaavat vitriineihin todennäköisesti vuoden lopulla. Merkittävä osa esineistä on luetteloimattomia. Yliopistomuseon muuttotiimi palaa kauniiden pullojen ja vaasien pariin kesän ja syksyn aikana, jotta esineiden tiedot saadaan talteen myös kokoelmajärjestelmään. 

Antiikin esineiden siirron suunnittelu aloitettiin tutustumiskäynnillä Metsätalolle. Kokoelman hyvin tunteva tohtorikoulutettava Jamie Vesterinen antaa asiantuntija-apua esineiden läpikäymisessä. Kuva: Hanna Tanskanen / Helsingin yliopistomuseo.

Esineiden kanssa erityistä varovaisuutta tuli noudattaa niiden herkkien maalauspintojen, ajan haurastaman rakenteen ja esimerkiksi merestä nostettujen amforien pintaan takertuneiden kasvustojen säilymiseksi. Pakkaamisessa tuli ottaa huomioon esineiden riittävä tukeminen, mutta toisaalta varottava esineiden liian lujaan puristukseen asettamista.  

Suuret esineet, kuten kuljetusamforat pakattiin kuormalavasta ja lavakauluksista rakennettuun laatikkoon, joka pehmustettiin solumuovilla ja silkkipaperilla. Kuvassa yläosassa Birgitta Lojanderin lahjoittamat kuljetusamforat: vasemmalla rhodoslainen amfora ja oikealla myöhäisantiikkinen egyptiläinen viiniamfora. Alareunassa amforan kaula. Kuva: Jenni Jormalainen / Helsingin yliopistomuseo.

Hauraiden esineiden pakkaaminen saatiin tehtyä kolmen työntekijän voimin reilussa viikossa. Esineet pakattiin erityisen huolellisesti käyttäen silkkipaperin lisäksi museolaatuista solumuovia.  Aluksi kädet taisivat hieman vapista kaikilla silkasta kunnioituksesta jopa tuhansia vuosia vanhoja esineitä kohtaan, mutta lopulta pakkaaminen sujui mukavasti ihastellen ja taiteillen upeille esineille turvallisia pesiä laatikoihin.  

 

Roomalainen lasi

Mielenkiintoisimpia esineitä mielestäni ovat hauraat, kauniin helmiäishohtoiset tai vihreät roomalaiset lasiesineet. Lasitavaraa on löytynyt koko Rooman valtakunnan alueelta, ja sitä on käytetty koko yhteiskunnassa niin kotitalouksissa, teollisuudessa kuin hautamenoissa. Lasin tekemisen tekniikka periytyi hellenistiseltä kaudelta ja oli huipussaan antiikin Roomassa toisen vuosisadan jaa. alussa.  

Aluksi valmistettiin lähinnä muottilasia, mutta ensimmäisellä vuosisadalla jaa. kehitys oli nopeaa ja lasinpuhaltamisen tekniikka keksittiin. Puhaltamalla lasista saatiin hyvin ohutta, ja puhallustekniikka oli nopeampi ja halvempi, kuin muottilasin teko. Lasi tuli laajasti eri yhteiskuntaluokkien jäsenten saataville, ja lasiesineet olivat monimuotoisempia kuin aiemmin.  

Roomalainen lasipullo Arnevi Lassilan testamenttilahjoituksesta, niin kutsutusta etruskikokoelmasta. Pullon kyljessä on käsin kirjoitettu lappu, jossa kerrotaan pullon löytyneen kaivauksilta Lontoosta Oxford Streetilta. Kuva: Riina Uosukainen / Helsingin yliopistomuseo.

Yksinkertaistetusti lasin reseptiin kuului silikaatti, sooda eli natriumkarbonaatti ja kuumuus. Silikaattia eli kvartsihiekkaa saatiin rantahiekasta, ja sooda saatiin natron suolasta, jota tuotiin Egyptistä. Egyptissä taas muumiot kuivatettiin natronilla. Kuumuus oli lähtöisin uuneista, jotka lasituotannon kasvaessa olivat valtavia.  

Lasia myös kierrätettiin ja hajonneiden lasiastioiden sirpaleet sulatettiin uudelleen lasimassaksi. Kierrätetty lasi on mahdollista tunnistaa sen koostumuksesta, jossa on tiettyjä pigmentteinä käytettyjä metalleja kohonneina pitoisuuksina.  

Roomalaista lasia useilta eri lahjoittajilta. Esinetyyppeinä muun muassa pulloja, ampulleja, amforiskoksia, unguentarium, ja keskellä matala maa-aineksen peittämä ruodekulho. Kuva: Hanna Tanskanen / Helsingin yliopistomuseo.

Lasin tuotannon kasvaessa huippuunsa toisella vuosisadalla jaa. lasiastioissa tapahtui tyylillinen murros, ja esineissä alkoi näkyä alueelliset tyylierot ja eri lasityypit alkoivat eriytyä ja erikoistua. Keisari Konstantinus Suuren (n. 272337 jaa.) käännyttyä kristinuskoon lasiesineiden kuva-aiheet muuttuivat hiljalleen pakanallisista kristillisiksi. Arvellaan, että vaalean värisistä ja läpinäkyvistä lasilaaduista tuli lopulta arvostetuimpia, sillä lasi materiaalina sai itseisarvon. Aiemmin lasiastiat oli pyritty tekemään muun materiaalin, kuten metallin, keramiikan tai jalokivien, kaltaiseksi.  

 

Riina Uosukainen, konservaattori  

 

Lähteet: 

Helsingin yliopistomuseon kokoelmapolitiikka 2019. https://www2.helsinki.fi/sites/default/files/atoms/files/helsingin_yliopistomuseon_kokoelmapoliittinen_ohjelma.pdf  

Pietilä-Castrén, Leena. Suomalaisista antiikkikokoelmista – keräilijät ja heidän esineensä, Taidehistorian seura 2018. https://helda.helsinki.fi//bitstream/handle/10138/314203/THT50_pietila_castren.pdf?sequence=1  

Wilskman, Anna-Maria. Katsahdus peiliin – Helsingin yliopistomuseon kokoelmaan kuuluva etruskilainen pronssipeili, Artefacta 2019. https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/326969/Artefacta_Katsahdus_peiliin_Wilskman.pdf?sequence=1  

Wikipedia: Roman glass. https://en.wikipedia.org/wiki/Roman_glass  

Esinepakkauksen ABC: painavat ja öljyiset esineet

Parissa aikaisemmassa bloggauksessamme olemme esitelleet museoesineiden pakkaamista ja siinä tarvittavia välineitä. Muuttourakkamme on edennyt hammaslääketieteen kokoelmien pariin. Vanhoissa potilastuoleissa, röntgenkoneissa ja muissa hammashoidossa käytetyissä laitteissa voi piillä voitelu- tai muuntajaöljyjä. Jos esine kaatuu tai öljysäiliöiden kumitiivisteet haurastuvat vuosien mittaan, öljyä voi päästä vuotamaan. Erilaiset öljyt voivat olla myrkyllisiä, jos niitä joutuu iholle tai höyrystyy hengitysilmaan. Lisäksi vuotava öljy voi tahrata esinettä. Lisäksi röngenkoneiden kaltaiset suuret laitteet ovat raskaita nosteltavia. Tässä bloggauksessa esittelemme tällaisten erityisesineiden pakkaamisessa tarvittavia välineitä.

Useita hammaslääkärin potilastuoleja siisteissä riveissä kuormalavojen päällä.
Potilastuolit on nosteltu kuormalavoille odottamaan pakkausta. Kuva: Katariina Pehkonen / Helsingin yliopistomuseo.

Ergonomia kuntoon

Pelkin käsivoimin suurten esineiden nostelu voi käydä raskaaksi. Siksi olemme hankkineet avuksi pianoliinoja, joiden avulla muuan muassa alla olevassa kuvassa näkyvä yli 100 vuotta vanha röntgenkone nousee lavalle kepeästi. Visiireillä varustetut kypärät suojaavat päätä ja kasvoja esineen liikkuvien osien mahdolliselta yllättävältä heilahtelulta.

Kaksi kuvaa, joista toisessa pianoliina on nostettu esittelyä varten roikkumaan naulakkoon. Toisessa kuvassa kaksi henkilöä nostaa röntgenkonetta, jossa on suorakulmion muotoinen runko ja sen ylle nouseva kaareva varsi.
Pianoliinoista on apua nostoissa. Kuvat: Katariina Pehkonen ja Johannes Keltto / Helsingin yliopistomuseo.

Kaikkein painavimpiin esineisiin pianoliinatkaan eivät riitä. Silloin avuksi voi ottaa pinoamisvaunun eli arkisemmin pinkkarin. Ahtaissa varastoissa pieni käsikäyttöinen pinkkari toimii hyvänä apuna, kun esineitä nostetaan kuormalavoille.

Suurta laatikkoa muistuttava kojeen alle on vedetty nostoliinat ja niiden avulla laite on nostettu roikkumaan pinkkarin nostopiikkeihin.
Pinkkari jaksaa nostaa jopa 1000 kg painoisia taakkoja. Tämä vanha koje painaa arviolta ”vain” useampia kymmeniä kiloja. Kuva: Hanna Tanskanen / Helsingin yliopistomuseo.

Lavalle kiinnittäminen vaatii usein työskentelyä matalalla lähes lattian tasossa. Jos lavaa esineineen ei voi nostaa hyvälle työskentelykorkeudelle, voi selkään kohdistuvaa painetta helpottaa hankkimalla apujakkaroita istuimiksi.

Kaksi pientä muovijakkaraa lattialla.
Pienillä jakkaroilla pääsee istumaan matalalle lavaesineiden ääreen. Kuva: Katariina Pehkonen / Helsingin yliopistomuseo.

Öljyntorjuntaa ”makkaroilla”

Vanhat öljyt ovat useimmiten terveydelle haitallisia. Museokokoelmien koneissa voi olla muun muassa PCB-öljyä, joka on huonosti haihtuvaa, mutta tulipalossa muodostaa tappavan myrkyllisiä yhdisteitä. PCB myös pääsee imeytymään ihon läpi. Öljyjen vuotoriskin takia olemme hankkineet kuormalavojen pinnoiksi polyeteenilevyjä ja öljyntorjuntapuomeiksi harmaita ”makkaroita” eli polypropyleenista tehtyjä imeytyspuomeja.

Musta polyeteenilevy kiinnitetään kuormalavaan polyesteristä valmistetulla WG-nauhalla. Nauha kiristetään paikoilleen metallilukoilla ja käsikäyttöisellä vannekiristimellä. Osa nauhoista viedään makkaroiden yli pitämään niitä paikoillaan. Tapauskohtaisesti myös esineen voi kiinnittää esimerkiksi sen omasta jalustasta nauhoilla kiinni levyn ja lavan päälle. Näin ei tarvitse rikkoa öljysuojana olevaa levyä ruuveja poraamalla, mitä tehtäisiin esineiden kiinnityksiin yleensä käytettyjen turvanauhojen kanssa.

Kahdesta kuvasta yhdistetty kuva. Toisessa kuvassa on potilastuoli lavan päällä. Tuolin alle on laitettu öljynsuojalevy ja öljyntorjuntapuomi on kiinnitetty tuolinjalan ympärille. Toisessa kuvassa ovat vannekiristin, nauhakela ja metallilukkoja, joilla nauha kiinnitetään öljynsuojalevyn ympärille.
Öljysuojauksen kiinnitystä ja tarvittavia välineitä. Vihreän kiristimen avulla WG-nauha on saatu pingotettua polyeteenilevyn ja öljyntorjuntapuomin päälle. Kuvat: Katariina Pehkonen / Helsingin yliopistomuseo.

Öljymäärät eri esineissä vaihtelevat. Hammaslääkärin potilastuolin nostomekaniikassa käytettyä voiteluöljyä ei ole tuoleissa paljoakaan. Sen sijaan vanhojen sähkömuuntajien tai röntgenkoneiden päiden eli röntgenkuulien sisällä öljyä voi olla jopa muutama litra. Tällaiset öljyiset osat voi pakata polyetyleenistä tehtyihin laatikoihin ja pehmustaa imeytysliinalla. Öljysuojausten ansiosta esineet voi siirtää turvallisesti uusiin tiloihin ja nostella kuormalavahyllyille muiden esineiden tapaan. Asianmukainen pakkaaminen suojaa niin itse esineitä kuin niiden parissa työskenteleviä!

Pyöreä röntgenkuula on laskettu muoviseen laatikkoon. Kuulan ympärillä on imeytysliinaa.
Imeytysliinalla pehmustettu röntgenkuula öljynsuojalaatikossaan. Kuva: Katariina Pehkonen / Helsingin yliopistomuseo.

Katariina Pehkonen, museoamanuenssi

Kylläpä myrkyn lykkäs! – myrkkysavottaa muuttoprojektissa, osa 2

Myrkkysavotan viimeisin kierros on parhaillaan meneillään Ruskeasuon hammaslääketieteellisessä kokoelmassa. Kokoelman inventointia tehdessä huomattiin, että kemikaalipulloja ja lääkepakkauksia putkahtelee sieltä täältä esiin muun aineiston joukosta. Myrkyt päätettiin inventoida omana kokonaisuutenaan, jotta mahdolliset vaaralliset aineet tunnistetaan, eikä vahinkoaltistumisia pääse tapahtumaan. Inventointi tehtiin kemikaalisuoja-asuissa ja moottoroidun hengityssuojaimen kanssa, jonka yhdistelmäsuodatin torppaa monenlaiset kaasuuntuvat yhdisteet, elohopean ja esimerkiksi isomman partikkelikoon mikrobitkin. Kädet suojattiin vielä erityisen hyvillä kemikaalisuojakäsineillä, jotka ovat nitriilineopreenisekoitetta ja sopivan ohuet pienten lääkepullojen ynnä muiden turvalliseen käsittelyyn.  

Myrkyt kuvattiin ja listattiin Exceliin – mitään akuutin vaarallista, jonka vuoksi olisi tarvinnut kutsua poliisi, ei löytynyt. Elohopea on oma lukunsa Ruskeasuolla, sillä hammaslääkärit ovat käyttäneet elohopeaa amalgaamipaikkojen tekoon. Puolitäysiä elohopea-annostelijoita, puhdasta elohopeaa ja elohopeajätettä on löytynyt runsain mitoin, ja kaikki säilytettävät elohopeaa sisältävät tyhjennetään vetokaapissa. Karkailevaan elohopeaan on varauduttu sitä varten hankitulla elohopeakeräimellä.  

Erilaisia elohopea-annostelijoita, ja lasisia mortteleita ja petkeleitä amalgaamin valmistukseen.
Ruskeasuon hammaslääketieteellisistä kokoelmista on löytynyt lukuisia erityyppisiä elohopea-annostelijoita, ja joitakin malleja ei aluksi tunnistettu. Kuvassa on annostelijoiden lisäksi amalgaamijauheita, jotka eivät sisällä elohopeaa, sekä lasiastioita, joissa amalgaami on sekoitettu ja käsitelty petkeleellä. Kuva: Riina Uosukainen / Helsingin yliopistomuseo.

Kemikaali- ja lääkeaineiden läpikäyminen saattaa kuulostaa kuolettavan tylsältä tai no, muuten vaan kuolettavalta puuhalta, mutta siinä on hetkensä. Eritoten lääkkeiden historia on hurjan mielenkiintoista: etsiessäni tietoa eräistä lääkkeistä – Lactophenin ja Ferratin – törmäsin tarinaan, jossa kerrottiin, kuinka nämä alun perin aivan eri tarkoitukseen kehitellyt lääkkeet keksittiin yhdistää ja lisätä hieman sen ajan trendiaineita kokaiinia ja kiniiniä sekä tujaus rautaa. Näin saatiin 1900-luvun alun mahtavin rauhoittava lääke aikaiseksi! 

Professori Rantasen raamatulliset luonnonhartsit 

Hammaslääketieteellisissä kokoelmissa huomaa entisaikojen hammaslääkäreiden viehtymyksen elohopean lisäksi muun muassa arseeniin ja kreosoottiin. Olinkin alusta asti innoissani eräästä mustasta laatikosta, jonka päällä olevassa lapussa ilmoitettiin sen sisältävän professori Rantasen apteekkia ja lääkeaineita. Aimo V. Rantanen kuului muun muassa Ruskeasuon hammaslääketieteen laitoksen suunnittelutoimikuntaan.  

Mystisen laatikon sisältä paljastui hieno kokoelma lukuisia erilaisia luonnonhartseja, joita saadaan eri puista ja kasveista ympäri maailman. Rantasen hartsikokoelma on hyvin poikkeava suhteessa muihin aineisiin, joita Ruskeasuon kemikaali- ja lääkeainekokoelmassa on. Osa aineista oli konservaattorille entuudestaan tuttuja, kuten dammarhartsi tai karnaubavaha. Suurin osa oli eksoottisen kuuloisia – esimerkiksi elemi-, kolofoni- ja galbanumhartsi 

Luonnonhartsit sinänsä eivät ole kovin vaarallisia terveydelle. Hartsipölyn hengittäminen ei ole suotavaa, ja jotkin hartseista saattavat syttyä herkästi tai reagoida hapettavien aineiden kanssa räjähtävästi.  

Lähes kaikista Rantasen hartsikokoelman aineista löytyy maininta Raamatussa tai muussa uskonnollisessa viitekehyksessä. Itämaan tietäjät lahjoittivat mirhan lisäksi olibaanihartsia Jeesus-lapselle. Muhammed taas suositteli olibaanihartsia eli frankinsensia hyönteismyrkyksi ja muinaisessa Egyptissä sitä käytettiin muumioiden balsamointiin. Elemihartsi on aikojen saatossa tarkoittanut useita eri hartseja, mutta nimi elemi tulee arabian kielisestä sanonnasta ”Niin ylhäällä kuin alhaalla”. Nimi siis vihjaa aineen kyvystä vaikuttaa niin tunteisiin kuin hengelliseen tasoon. 

Lasisia pulloja, joissa erilaisia luonnonhartseja sisällä.
Professori Aimo V. Rantanen on julkaissut 1951 opuksen ”Reseptiopas hammaslääkäreille”, joten hän on oletettavasti käyttänyt hartsiaineitaan erilaisten reseptien kokeiluun ja valmistamiseen. Kuva: Riina Uosukainen / Helsingin yliopistomuseo.

Päänvaivaa aiheuttaa Rantasen hartsikokoelmassa aine nimeltään sandaracha. Se voi olla atlassypressin pihkasta saatua hartsia, joka myöhemmällä keskiajalla ja renessanssin aikaisessa Italiassa on yleisesti tunnettu vernissana. Antiikin Kreikassa ja Roomassa taas sandarac viittasi punaiseen arseenisulfidiin, joka nykyään tunnetaan ehkä paremmin nimellä realgaari. Arseenisulfidi on akuutin myrkyllistä nieltynä ja hengitettynä. Tämän mineraalin tunnuspiirteiksi listataan hartsimainen tai rasvainen kiilto, punaoranssi väri, ja se on hyvin pehmeä mineraali. 

Silmämääräisesti arvioituna pullossa oleva aine voisi olla kumpaa vaan, ehkäpä siitä johtuukin, että näitä kahta erilaista ainetta on kutsuttu samalla nimellä. Voisi tietysti ajatella, että koska muutkin Rantasen aineet ovat hartsia, olisi tämäkin purnukka sitä. Seassa on kuitenkin myös toinen pigmenttinä käytetty aine, kumiguttahartsi eli gamboge, josta saadaan upeaa syvän keltaoranssia väriainetta. Myös kumigutta on myrkyllistä. Voi olla, että Sandaracha-pullon sisältö päädytään varmuuden vuoksi poistamaan – sitä ennen se kuitenkin dokumentoidaan huolellisesti.  

Lasipullo, jossa Sandaracha-nimistä ainetta.
Luonnonhartsia vai myrkyllistä arseenisulfidia, kas siinä pulma. Kuva: Riina Uosukainen / Helsingin yliopistomuseo.

Riina Uosukainen, konservaattori

Lähteet: 

Pehkonen Katariina. Myrkkyjä muuttamassa. Konservaattori-lehti 2/2018.

Coloria.net: Kumigutta, Guttia, Gummi Gutta 

Wikipedia: Olibaanihartsi, Canarium luzonicum, Sandarac. 

Hammaslääkärilehti No. 1, 15.9.1954. 

 

 

Kylläpä myrkyn lykkäs! – myrkkysavottaa muuttoprojektissa, osa 1

Yliopistomuseolla on vuonna 2018 tehty edellinen ”myrkkysavotta”, jossa kemikaali- ja lääkekokoelmaa on käyty läpi, pakattu asianmukaisesti ja vaarallisimmat aineet on poistettu. Lue lisää: Konservaattori-lehti 2/2018, Myrkkyjä muuttamassa. Aiemmassa muutossa käytiin läpi vain nestemäiset lääkkeet ja kemikaalit, ja nykyisessä muuttoprojektissa muutetaan myös sellaisia kokoelmia, joita on tuskin lainkaan aiemmin inventoitu, kuten esimerkiksi hammaslääketieteellinen kokoelma Ruskeasuon hammasklinikalla.  

Toden teolla etukäteisselvittelyn tarpeellisuuteen herättiin, kun keskustakampuksen kokoelmatiloja läpikäydessä vastaan tuli esinelaatikko, joka sisälsi erittäin räjähdysherkkää dinitrofenolia. Kuten tulee menetellä kaikkien räjähtävien aineiden tai esimerkiksi ammusten kanssa, soitimme poliisille, joka kävi noutamassa aineen hävitystä varten. 

Pahvilaatikko, joka sisältää vaarallista ainetta.
Kuivunutta dinitrofenolia sisältävä vertailuväriputkisto kolorimetriä varten oli onneksi luetteloitu aikaisemmin ja merkitty selkeästi varoitustarroilla, jolloin sitä osattiin varoa. Kuva: Jenni Jormalainen / Helsingin yliopistomuseo

Keskustakampuksen kokoelmatilassa sijaitsevat kemikaalit ja lääkeaineet selvitettiin ennen kuin niitä lähdettiin siirtämään, jotta olisimme varmoja, ettei joukossa ole enää mitään räjähtävää. Sitten myrkyt siirrettiin tilaan, jossa oli mahdollista purkaa vanhat esinelaatikot vetokaapissa turvallisesti.  

Usein etenkin lääkepakkauksia oli aiemmin pakattu turhankin tilaa säästävästi moneen kerrokseen tai makuuasentoon, jolloin on riskinä, että vanhat hapertuneet korkit antavat periksi ja valuttavat sisällön toisten pakettien päälle. Pahimmassa tapauksessa keskenään reagoivat aineet voivat tällöin aiheuttaa vaaratilanteen. Pakkaaminen on kuitenkin tehty sen hetkisen parhaimman tiedon ja resurssien mukaan, eikä onneksi juuri pakettien tahraantumista pahempaa ole esiintynyt. 

Pieniä pulloja hammaslääkärien käyttämiä kemikaaleja, joista osa on kemiallisesti reagoinut.
Hammaslääketieteellisen kokoelman inventoinnissa löytyneitä pahasti reagoineita hammaspaikka- ja täyteaineita. Tätä pakkausta ei alun perinkään ole pakattu museaalisesti, vaan aineet oli aikoinaan asetettu museovaraston vitriinin esille. Tällaiset tapaukset päädytään ikävä kyllä poistamaan. Kuva: Riina Uosukainen / Helsingin yliopistomuseo.

Kemikaali- ja lääkekokoelmista on myös paineita tehdä poistoja: kaikkea ei ole mahdollista eikä järkevää vaarallisuuden vuoksi säilyttää. Uusissa tiloissa Kokoelmakeskuksessa on ilmastoitua kemikaaleille soveltuvaa kaappitilaa. Haitallisia aineita sisältävät kokoelmat pyritäänkin sijoittamaan omaan tilaansa Yliopistomuseon tilojen sisällä. Toisinaan on myös mahdollista säilyttää myrkyllisestä lääkeaineesta pelkkä pakkaus.  

Lately I’ve been mostly… tehnyt myrkky-Exceliä 

 Kemikaalit ja lääkeaineet on listattu aiemmin otettujen valokuvien pohjalta niin sanottuun myrkky-Exceliin. Tuntemattomien kemikaalien käsittelyä on näin pyritty välttämään. Myrkky-Exceliin niistä on selvitetty ennen kaikkea mitä ainetta ne sisältävät, aineen vaaraluokitus, CAS-numero, kuuluuko aine orgaanisiin vai epäorgaanisiin aineisiin ja onko sen olomuoto kiinteä vai neste. Hapot tulee tunnistaa vielä erikseen.  Listauksen tekeminen on hyödyllinen kokoelmanhallinnan, turvallisen työskentelyn ja poistopäätösten suhteen.  

Kemikaalipoistot hoitaa Fortum, joka edellyttää vaarallisia aineita vastaanottaessaan, että selvitys on tehty ja noudettavat aineet on pakattu oikein VAK-laatikoihin (VAK: vaarallisten aineiden kuljetus). Näitä laatikoita saa esimerkiksi kertakäyttöisinä paksusta pahvista valmistettuina, jolloin niissä on sisällä eristävä muovipussi, ja imeytysaineeksi voi hankkia tarpeesta riippuen esimerkiksi imeytyssoraa tai huopaa. Jatkuvaan käyttöön kannattaa hankkia kestolaatikoita, joita voi myös vuokrata Fortumilta suoraan. 

Excel-taulukko, jossa erilaisten kemikaalien tietoja.
Kuvassa myrkky-Excel. Luonnonhartsien haitallisuudesta ei juuri löytynyt tietoa PubChem-sivustolta. Kremer Pigments myy runsasta valikoimaa hartseja, ja koska näitä luonnonaineita on käytetty hartsimuodossaan vuosisatoja, kemialliset ominaisuudet lienevät yhä melko samat. Sivusto tarjoaa myymistään aineista käyttöturvatiedotteen, Material Safety Data Sheetin. Kuva: Riina Uosukainen / Helsingin yliopistomuseo.

Etenkin vanhoista lääkkeistä sisällön selvittäminen käy useimmiten työstä. Työkaverit ovatkin kyllästymiseen asti saaneet kuulla, kuinka olen viime aikoina lähinnä rustannut myrkky-Exceliä. Toisinaan saattaa löytää internetin uumenista vanhan lääkekatalogin, jossa kyseinen lääke on mainittu ja parhaimmillaan lähteessä selostetaan, mitä se sisältää. Yliopistomuseon kokoelmissa lääke on usein peräisin saksalaiselta tehtaalta ja tietoa löytyy saksaksi, joten kielenkäännösohjelmat ovat korvaamaton apu.  

Lääkkeistä on kuitenkin vaikeaa tehdä Fortumin vaatimaa erittelyä orgaanisiin ja epäorgaanisiin, sillä ne yleensä sisältävät useita yhdisteitä. Jos lääkeaine näyttää sisältävän useita vaarallisia aineita, olemme nämä vaikuttavat aineet selvitettäneet listaan omalle rivilleen, mutta ei harmittomia täyte- ja apuaineita, kuten injektioiden suolaliuosta tai tablettien tärkkelyksiä. Kullanarvoisia lähteitä kemikaalijahtiin ovat esimerkiksi yhdysvaltalaisen National Center for Biotechnolocy Informationin ylläpitämä PubChem-tietokanta ja SigmaAldrich-sivusto, josta voi hakea käyttöturvallisuustiedotteita. Myös Työterveyslaitoksen ylläpitämät OVA-ohjeet eli onnettomuuden vaaraa aiheuttavat aineet turvallisuusohjeet on hyvä tietolähde, joskin ohjeet on tehty vain 133:sta aineesta.  

Myrkkysavotta jatkuu seuraavassa postauksessa, jossa perehdytään tarkemmin Ruskeasuon hammaslääketieteellisen kokoelman kemikaaleihin ja lääkkeisiin.  

Riina Uosukainen, konservaattori

Lähteet:  

Pehkonen Katariina. Myrkkyjä muuttamassa. Konservaattori-lehti 2/2018.